sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Olipa kerran OnniDog2018

Niinhän siinä pääsi käymään, että himos ja OnniDog-koiratapahtuma kutsuivat meitä tänäkin vuonna. Osallistuminen oli kerran jos toisenkin kiikun kaakun. Ilmoittautumisessa oli niin paljon häikkää, että jossain vaiheessa olin varma, että koko höskää ei järjestetä ollenkaan. Siskoni (ja kyytini) onnistui telomaan jalkansa niin, että hän ei päässyt osallistumaan ja Popa päätti vielä pyöräyttää juoksut.

Onneksi Sanna, Nila ja Hile päättivät osallistua ja pääsimme kulkemaan heidän kyydissään (tai Sannan kyydissä, Hile ei onneksi ajanut autoa koska olisimme muuten viettäneet aikamme mäkkärin autokaistalla..). He yöpyivät jyväskylässä meidän hotel mummolassamme, joten koirat saivat viettää paljon laatuaikaa yhdessä. Hyvin mahtuivat kolme puuceetä ja yksi aussie samaan mökkiin yhdessä. Sain tutustua Popan puolisikon tyttöön Hileeseen paremmin ja se on kyllä mainio persoona. Kuuluu kyllä taatusti top 2 ahneimmista koirista jonka tiedän. Leipäni meinasi joutua ruokaraivon uhriksi useammin kuin kerran. Hillukka on röyhkeä ja rasittava, kerrassaan lupaava harrastuskoiran alku siis! 

Porukka: Popa, Priya, Nila ja Hile 

Tällä kertaa olimme mukana kolme päivää (pe-su). Tämä johtui kiinnostavista luennoista jotka houkuttivat vaihtamaan kahden päivän leirin kolmeen. Näin sunnuntai-iltana täytyy todeta, että kolme päivää aktiivista harrastamista on aivan liikaa. Olin jo lauantai-illan viimeisellä luennolla niin väsynyt, että en keksinyt Jirka Vierimaalle mitään ideaa vahvistettavista asioista. Päässä raksutti vain tyhjä paperi ja kotona odottava sänky. Koirille olin valinnut sen sijaan koulutuksia paljon viisaammin. En onnistunut ajamaan kumpaakaan koiraani täysin loppuun. Taputan siis itseäni tyytyväisesti päälaelle, hyvä tyttö! 

Perjantaina Priya pääsi rally-tokoilemaan ja Popa leikkitunnille sekä HTM-tunnille. Rally-tunti oli rytmiltään hieman Priyalle sopimaton. Siinä oli liikaa puhetta ja suoraan radalle ilman lämittelyjä. Priya nukahti odotellessa ja sitä ei sieltä nosteta ilman pitkähköä lämmittelyä, joten se kipitti puoli rataa täysin unessa. Sitten se jossain vaiheessa huomasi, että hei me ollaan hommissa ja tuohan syöttää mulle ruokaa. Kannattaa siis olla skarppina. 

Popan leikkitunti sen sijaan oli kerrassaan mainio. Käsittelimme kouluttajan kanssa Proffan lelun palautusta. Ongelmaa, joka sillä on ollut aina ja ikuisesti. Popa ei ole koskaan tyrkyttänyt lelua takaisin minulle vaan lähtee mieluummin sen kanssa rallittamaan pitkin kenttää. Nyt olemme jo luojan kiitos siinä vaiheessa, että saan lelun siltä pois pyydettäessä. Vielä vuosi sitten sain repiä hiuksia päästäni ja kiljua nuppi punaisena sillä aikaa kun professorilla oli hauskaa lelunsa kanssa. Kouluttaja kuitenkin halusi, että se tuo lelua takaisin, joten otimme asian harjoittelun alle. Teimme siis harjoitusta, jossa Popa sai voittaa tylsästä leikistä ja saman tien lähdin taaksepäin peruuttamaan ja jatkoin leikkiä, kun professori tuli leluineen perässä. Tämä toimi hyvin, mutta ei ollut tunnin ainoa oivallus. Oivallus löytyi myös Popan leikkityylistä. Se ei pidä siitä että minä yhtäkkiä "hyökkään" sitä kohti. Se kestää kyllä rajua leikkiä kun on lähtenyt leikkiin, mutta alussa se pitää enemmän siitä kun nojaan siitä pois ja se saa tulla minua kohti. 

Sitten pakkasimme koirat autoon ja Mika Jalosen luennolle aiheesta "palkkaamalla palkattomuuteen". Luento oli ihan hyvä. Ei sisältänyt mitään tajuntaa räjäyttävää, mutta hyviä muistutuksia tutuista asioista. Minun on joskus vaikea seurata Jalosen luentoja tai tunteja rönsyilevän puhetyylin vuoksi. Hassua, koska en koe itsekään olevani mikään suora ja tekninen tyyppi vaan pikemminkin haahuileva höpönlöpön. Silti jotenkin putoan hänen jutuistaan välillä niin autuaasti vaikka yritän pitää kynsin ja hampain sanoista kiinni. Punainen lanka tuntuu siltä, että etsisin neulaa heinäsuovasta. Silti, hyvä luento ja täyttä asiaa!

Sitten Popa sai yksityistunnin HTM:n parissa. Katsoimme kouluttajan kanssa erilaisia tapoja millä voisin vaihtaa Popan positiosta toiseen ja saimmekin ihan hyviä ideoita. Popa sai kehuja näteistä positioistaan ja minä olin teitysti haljeta ylpeydestä. Niiden eteen onkin tehty hurjasti töitä! 

Illalla menimme vielä toiselle luennolle: Reija Nieminen puhui aiheesta "koiraharrastajan voimaantuminen". Tärkeä luento tärkeästä aiheesta. Tämä aihe on pyörinyt omassa päässäni lähiaikoina paljon. Olen saanut pyörittää pääkoppaani oman kilpailujännitykseni ja harrastuksen mielekkyyden ympärillä. Oma jaksaminen on ollut välillä tiukilla ja koko harrastuksen kuoppaaminen hiuskarvan varassa. On siis hyvä pysähtyä miettimään omaa motivaatiotaan ja arvojaan. Mitä minä koiraharrastukselta haluan?

Lauantaina suuntasimme "hyvin levänneenä" yhdeksältä aamulla luennolle. Krista Karhu luennoi aiheesta "kilpailuihin valmistautuminen". Aihe tuntui luonnolliselta jatkolta Reija Niemisen luennolle. Ohitimme paljon samoja asioita. Myös Krista halusi miettiä itseään kilpailijana, omaa motivaatiotaan ja suhtautumistaan epäonnistumiseen. Hyvä ja viihdyttävä luento!

Lauantain ensimmäinen koulutus on haku. Aikataulusäädön vuoksi Popan sijasta otin hakumehtään mukaan Priyan. Punanuttu ei ole ruokarosvoja hakenut koko kesänä ja epäilin vahvasti etsiikö se puskasta mitään muuta kun peuran tuoreita tuoksuja. Ensimmäinen kierros menikin vähän juoksenteluksi (no ainakin se etsi sitkeästi oikeaa asiaa). Pistot näyttivät juopon juoksulta ja meiningissä oli hieman enemmän vauhtia kuin järkeä. Toisella kierroksella Priyan sitten yllätti ja teki täydellistä työtä. Loistava Prii! Kouluttajaa meillä ei ollutkaan sitten lainkaan vaan yksi osallistujista "joutui" vetäjän rooliin. Hän tunnusti, että on joskus lukenut Priyan toilailuista blogista. Jos nyt satut lukemaan, niin iso kiitos treeneistä! Hyvin vedit vaikean pestin lyhyellä varoitusajalla ilman kunnon välineitä! 

Sitten tauon jälkeen Popan kanssa Jalosen tokoon toteamaan, että en seurannut harjoitusten punaista lankaa lainkaan. Meillä oli oikein hauskaa vaikka minä olin lähinnä pihalla. Ensin tehtiin sitä, sitten tätä, sitten tuota.. Ehkä minä olen tottunut kotikoutsimme opissa hyvin selkeään rautalangasta vääntämiseen koska kadotin taas Jalosen punaisen langan hyvin nopeasti. Tunti sisälti ehkä nopeutta perusasentoihin ja luoksetuloon, ehkä seisomiseenkin ja lopuksi ehkä seuraamisen paikkaa. Jalonen on ihana tyyppi ja hyvä kouluttaja, mutta jotenkin se lanka vaan jää minulta kerta toisensa jälkeen löytämättä. Ainakin meillä oli hauskaa vaikka opit jäivätkin vähän hämmennyksen alle. 

Illalla vielä Jirka Vierimaan luennolle klassisesta ehdollistumisesta. Jirka kirjoitti taululle sanan "responssi" ja kaikki mitä minä pystyin ajattelemaan oli: "luojan kiitos tästä ei tule tenttiä". Luento meni kyllä ihan totaalisen ohi. Taistelin koko ajan unta vastaan ja join paljon vettä jotta sain tekosyyn käydä vessassa ja ulkona haukkaamassa raitista ilmaa. Luento vaikutti mielenkiintoiselta, mutta aivoni eivät suostuneet yhteistyöhön sen ymmärtämisessä. 

Sunnuntaina päivä alkoi Priyan jäljelle. Aina niin rauhallinen ja järkevä aussie oli jostain syystä erittäin raivokas jäljestäjä. Sitä joutui herranjestas pidättelemään ja rauhoittelemaan kun punanuttu olisi pyyheltänyt jäljen viitapiruna eteenpäin. Piti sitten tämäkin päivä nähdä. Ilmeisesti Priya yrittää kertoa, että hän on selvästi MOTIVOITUNUT jälkikoira. 

Jäljen jälkeen oli taas luennon vuoro. Tällä kertaa ääneen pääsi Jari Kantoluoto aiheella "tunteesta tekniikkaan". Luento tuli sopivaan elämänvaiheeseen. Olin juuri valitellut Sanna-paralle ummet ja lammet siitä mitä teen Popan leimahtaneelle odottelumöykkäämiselle. Tämä rasittava kohtaus etenee pyörähtäen itsensä ympäri kuin lumipallo: Popa huutaa, minä huudan, Popa huutaa, minä huudan.. Ja kumpikaan ei opi mitään. Saimme tällä yhtälöllä Nila-paran jo kerran ahdistumaan. Nila the psykologi ei ymmärtänyt ollenkaan miksi sisko ja normaalisti kiva täti huutavat toisilleen nuppi punaisena. No, sain taas muistutuksen siitä Kantoluodon opeista, joita olen herralta itseltään kuullut jo kahdesti. Nolona siis kiitän ja kumarran ja alan taas tehdä harjoituksia. 



Luennon jälkeen Popa pääsi hommiin. Törmättiin koko viikonlopun parhaaseen tuntiin: takatehoon! Tunnin ideana oli tehdä kaikenlaisia takapään hallintaa lisääniä harjoituksia. Ja Popahan teki. Se oli ihan liekeissä kun sai tarjota ristiaskelia kepin yli ja peruutusta laatikkoon. Tältä tunnilta sain paljon uusia jumppavinkkejä molemmille koirille. Kerrassaan loistavat treenit!

Viimeiseksi vielä Popa pääsi sosiaalisen palkan tunnille. Kolmatta päivää leireilevä Popa oli tällä tunnilla itse asiassa jo niin hyvässä vireessä, että kehut otettiin vastaan ilman ongelmia. Tunnin anti jäi siis vähäiseksi, mutta saimpahan kerrankin riekuttaa Popaa kunnolla ilman huutokuoroa. 

Kirsikkana kakun päällä Priya kävi kaahaamassa läpi temppuradan. Sillä kilahti radan putki melko lailla päähän ja koko höskä eteni aika levottomissa merkeissä. Mutta ainakin Priyalla oli hauskaa!

Kiitos Sannalle ensiluokkaisesta seurasta! Nilalle kiitos maailman parhaasta terapiasta ja Hillukalle parhaista nauruista (terapiaa kai sekin). Kiitos järjestäjille mukavasta tapahtumasta! Ja etenkin kiitos Priyalle ja Popalle siitä, että sain viettää laatuaikaa teidän parhaassa seurassanne <3 






lauantai 1. syyskuuta 2018

Olipa kerran rallyn SM-kisat

Menin sitten jonkun hulluuden vallassa hakemaan Priyan kanssa rallyn SM-joukkueeseen ja vielä suuremman hulluuden vallassa joku valitsi meidät mukaan. Priya suoritti siis SM-kisa debyyttinsä tänään 1.9.2018 tutulla Tamskin kotihallilla. Tai tarkemmin sanottuna sen vähemmin tutulla ulkokentällä. Minun täytyy nolona myöntää, että Priya on treenannut oman hallimme ulkokentällä vain kerran aikaisemmin (ja tämä kerta oli tällä viikolla kun paniikissa huomasin, että ei hitto avoin luokka pidetään ulkona).

Aamulla raahauduin siis paniikin vallassa tutulle hallille. Priya oli aika fiiliksissä, kun pääsi kanssani kahdestaan liikkeelle. Se leikki hihnallaan bussipysäkillä ja tuijotteli taskujani hullun kiilto suurissa aussien silmissään. Kun saavuimme hallin pihaan, se koki elämänsä järkytyksen: mitä sen ihanalle hallille on tapahtunut? Kun vielä raahasin sen eläinlääkärin tarkastukseen kopeloitavaksi niin soppa oli keitetty, Priyan mielestä maailma kaatui nyt ja tähän paikkaan. Koska hihnan toinen pää oli kauhusta jäykkänä niin se päätti etsiä turvaa tutuista ihmisistä, joita se kyttäsi ihmisvilinän keskeltä.
Useampi kuin yksi ihminen Priyan "listalta" (tuolta kuuluisalta, johon kuuluvat ihmiset saavat punaisen aussien naamalleen joka tapaamisella) sai kokea aussien kaiken rakkauden.

Onneksi olimme vasta toisessa rataantutustumisen ryhmässä ja minulla oli aikaa hinkata Priyaa sopivaksi. Oman vuoron odottaminen oli tuskaisaa ja pelkäsin jo että sisäänheittäjä saa oikeasti heittää meidät kehään sisälle sillä aikaa kun minä yritän pitää kynsin ja hampain kiinni turvallisesta aidasta kehänauhan paremmalla puolella. Tuomari oli suunnitellut tälläisen radan meidän pään menoksi:


Mites se sitten meni? Minusta tuntuu, että radat aina tuntuvat pahemmalta kuin mitä ne oikeasti ovat. Koko rata tuntui hitaalta kidutukselta, mutta löytyi siitä positiivistakin. Vaivuin koomaan vain kerran. Ainoastaan houkutuksessa, kun Priya iski silmänsä ihanaan ämpäriin, aloin hiipiä. Ei meidän suoritusta voi edelleenkään valon nopeaksi sanoa, mutta en sentään hiippaillut eteenpäin. Priya oli hulvattomassa vireessä. Siltä pääsi valitettavasti jopa muutama hau (tuhma!). Mutta se oli koko radan mukana tekemässä iloisena omana itsenään.

Pisteitä jäi matkaan 85/100p ja RTK2. -10p lähti koska tuomari osasi laskea askeleita paremmin kuin minä. Typerä moka, joka täytyy laittaa kyllä jännittämisen piikkiin. -3p lähti uusimisesta, jota minun ei olisi ehkä pitänyt edes tehdä, mutta paniikissa uusin ihan urheilun vuoksi (koska radalla oleminen on NIIN hauskaa.. hehheh). - 1p lähti siitä yhdestä koomasta, johon vaivuin houkutuksessa ja toinen -1p vinosta asennosta. Huutokonsertto ei aiheuttanut tällä kertaa pistevähennyksiä. Pitäisiköhän Popankin vaan siirtyä rallykoiraksi kun tässä lajissa syvimpien tuntujensa ilmaisusta ei aina niin rankaista.

Se on kuultaas nyt niin, että punanuttu suuntaa punaisen nokkansa nyt voittajaluokkaa kohti! Innolla ja rakkaudella odotan uusia haasteita Prilliksen kanssa. Oli mahtavaa kokea elämäni ensimmäiset SM-kisat juuri Priyan kanssa. Se on niin hieno koira! Alkujärkytyksen jälkeen se makasi koko pitkän päivän kanssani lattialla infotiskin luona (jossa minä juorusin tuttujen kanssa) ja nautti huomiosta. Jouduin laittamaan sen häkkiin vasta kun se sai päähänsä, että koska muutama ihminen antoi sille palan makkarastaan, niin se oikeutettu palaan kaikkien ihmisten herkuista..