perjantai 20. heinäkuuta 2018

Olipa kerran Hymytyttö 5v

Maailman paras hymytyttö on nyt joo viisivuotias! Onnea Priya!



Ihan uskomatonta, että Priya on hauskuuttanut tätä maailmaa jo kokonaiset viisi vuotta! Vastahan minä seurasin pentujen syntymää kasvattajan blogin välityksellä. Syntymää seurasi kolme tuskallista viikkoa, jonka aikana pentujen lopullisia koteja selviteltiin. Kun viimein kannoin pennun kotiin, se tuntui ihmeeltä, kohtalolta, joltain mikä oli kirjoitettu tähtiin kauan aikaa sitten.

Sitä se todella on ollutkin. Priya muutti elämäni nykyiselle lentoradalleen. Ilman Priyaa, en eläisi tätä elämää tai en olisi se ihminen mikä minusta on tullut. Priya on antanut minulle itseluottamusta, se on tarjonnut toistuvasti mahdollisuuksia rikkoutua ulos mukavuusalueeltani ja huomata, että minä voin tehdä sen. Se on ollut järkkymätön tuki, jonka kanssa olen voinut yrittää, epäonnistua ja nousta uudestaan.

Meillä on ollut mustat hetkemme. Muutama vuosi sitten olin täysin valmis heittämään harrastusvälineillä vesilintua ja julistaa yhteistyömme mahdottomaksi. Tänään voin ylpeänä sanoa, että en vaihtaisi pois yhtään päivää, yhtään epäonnistumista, yhtään kyyneltä. Koska juuri niiden kautta Priya on opettanut minulle eniten. Se on opettanut miten luottamusta ja yhteistyötä rakennetaan. Priyasta on todella kasvanut paras ystäväni. Se on 100% ja enemmänkin kaiken hehkutuksen arvoinen.

Kiitos Priya ja hyvää syntymäpäivää!






torstai 19. heinäkuuta 2018

Olipa kerran maailmanvalloitus part 2

Puolalainen tokokoe



Mitä tokoharrastajat tekevät lomallaan? Menevätkö he katsomaan nähtävyyksiä? Loikovatko he rannalla? Vastaus on ei, he menevät ihmettelemään paikallista tokokoetta. Ja voi juku, siinä riittikin ihmeteltävää!

Koe oli kaksipäiväinen ja se järjestettiin ison koiranäyttelyn yhteydessä Gdynian kaupungissa. Lauantaina kisattiin VOI (class 2) ja EVL (class 3) luokka ja sunnuntaina AVO (class 1) sekä paikallinen alokasluokka. Meille tarjottiin mahdollisuutta osallistua kokeeseen. Tartuin tarjoukseen ajattelematta mikä minua odotti. Puolaisten versio alokasluokasta oli nimittäin täysin erilainen kuin omamme. Koko ilmoittautumiskuvio ja järjestelyt sen jälkeen olivat minulle täyttä hepreaa, joten koepaikan olemassaolo varmistui vasta edellisenä iltana kun satuin näkemään nimeni killumassa osallistujalistalla.

Meinasin tietysti saada sydänkohtauksen kun näin paikallisen alokasluokan liikkeet.

1. Luoksepäästävyys (Popa ei ole koskaan tehnyt mitään tälläistä)
2. Seuraaminen taluttimessa (Mitä? Pitääkö kuvio muistaa itse?!)
3. Paikalla makuu tai istuminen 1min (mitä tämä täällä tekee? Pitääkö minun olla selkä koiraan päin?!)
4. Seuraaminen vapaana (Täytyykö minun vieläkin muistaa kuvio itse?)
5. Kaukot
6. Nouto (Juu ei)
7. Hyppy (Mitä %&#"¤&//%%&?! Miksi se noin tehdään?)
8. Luoksetulo

Onneksi paikalliseen tapaan kuului "kehääntutustuminen" jonka aikana liikkuri käy läpi liikkeet ja ottaa vastaan typerän turistin kysymyksiä. Onnistuin kaiken lisäksi arpomaan itseni ensimmäiseksi. Onneksi paikalla oli ymmärtäväistä porukkaa ja toinen osallistuja vaihtoi kanssani paikkaa jotta voin nähdä liikkeet edes kerran ennen kuin jouduin säätämään ne läpi.

Olin kehään mennessä täysin jäykkänä kauhusta. Unohdin jopa palkkaleluni törkeästi roikkumaan liivin taskusta. Tuomari onneksi vain naureskeli ja palloni lensi odottamaan katsomoon. Luoksepäästävyys meni hyvin, vaikka minä unohdinkin esitellä itseni. Tuijotin vain tuomaria suu auki ja yritin olla pyörtymättä. Popa istui kuitenkin asiallisesti vierelläni.

Hihnaseuruu oli kamala. Minä hiivin eteenpäin ja yritin muistella missä kohtaa kaaviota minun piti pysähtyä. Popa oli täysin sunnuntaikävelyllä. Se jolkotteli vieressäni, nuuski maata ja ihaili maisemia unisen näköisenä. Paikallaoloon minä valitsin makuuasennon. Popa köllähtikin makuulle "tauko" käskyllä. Minuutti tuntui käsittämättömän pitkältä ajalta seisoa selkä koiraa kohti keskellä suurta koiranäyttelyä. Popa oli kuulemma maannut paikallaan. Vähän se oli haistellut toiveikkaana läheisestä metsästä kantautuvia tuoksuja (villisikapaistia kenties?).

Kaukot sai suorittaa joko koiran vierestä tai edestä. Minä siirryin hörökorvan eteen ja käskin sen istumaan ja maahan. Tässä vaiheessa Popa heräsi. Ai me tehdään tokoa! Se lähti vapaana seuruuseen ihan eri asenteella. En ole varma oliko tämä hyvä asia. Treeniliivini reuna taisi olla koko seuruun ajan neitokaisen hampaissa ja seuruu näytti sen mukaiselta.

Seuruun jälkeen teimme noudon. Minulla oli epäilykseni. En ole ottanut kapulaa kovin montaa kertaa sivulle asti pito-ongelmien korjailun vuoksi. No sivulle se kuitenkin tuli ja ihan vauhdikkaasti. Sitten kummalliseen hyppy-liikkeeseen. Koira oli tarkoitus saada hypyn yli ja takaisin kahdella käskyllä. Hyppyesteenä kokeessa oli erikoinen valkoinen kiinteä hökötys, jonka alareunassa oli aukko. Olin melkein varma, että en saa Popaa sen yli. Ensimmäisellä hyppy-käskyllä se katsoi minua täysin kysymysmerkkinä, otti askeleen eteen ja kävi nuuskaisemassa estettä. Toisella käskyllä se loikkasi hitaasti ja varovaisesti yli ja heti takaisin luokseni. Yllättävän hyvä suoritus siihen nähden että se oli Popan ensimmäinen suoritus kyseisestä liikkeestä.

Viimeisenä liikkeenä oli vielä luoksetulo. Minulle tuli yllätyksenä se, että luoksetulo tehtiin maahanmenosta ja meinasin säätää koko liikkeen pilalle. Popa teki kuitenkin hyvän luoksetulon.

Pisteityksestä minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mutta tällä suorituksella räpiköimme 88/100 pistettä. Pääsimme kuitenkin palkinnoille. Ja mitkä palkinnot siellä odottikaan!



Kokeesta jäi tosi hyvä mieli. Puolaiset harrastavat tämän yhden kokeen perusteella hieman löysemmällä nutturalla kuin me suomalaiset. Kehässä moni asia oli aseteltu niin, että suomen kokeessa niistä olisi ehkä tullut sanomista. Ohjattu piti oikealta puolelta hakea melkein läheisestä metsästä ja kaukojen "merkkinä" toimi erikoisesti huitova setä koiran takana.  Häiriöt olivat siis kokeessa aivan omaa luokkaansa. Irtokoiriakin juoksi aivan kehän vieressä! Myös juoksuiset kisasivat normaalisti muiden seassa. Kokeissa oli myös enemmän valinnan varaa. Avoimen luokan toisen jäävän (istu tai maahan) sai valita itse, samoin alokasluokan paikkamakuun asennon. Voittajaluokassa noudon sai tehdä puu tai metallikapulalla.

Kiitos Riitalle kun pakotit meidät osallistumaan! En olisi koskaan uskaltanut mennä yksin ja tämä koe on varmasti sellainen jonka tulen muistamaan aina.

väsynyt palkintoporsas
Seuraavana aamuna Popa ansaitsikin sitten lisää kiitosta: se kiikuti nimittäin meille 50 zlotya puhtaana käteen. Popalla on tapana tuoda minulle esineitä jotka tuoksuvat vahvasti ihmiselle. Sen kanssa on tehty paljon esineruutua tänä kesänä ja mikään ei ole Popasta siistimpää kun esineiden löytäminen. Popa juoksenteli Lubiatowon rannalla edes takaisin. Yhtäkkiä se pysähtyi, kääntyi ja nappasi jotain maasta. Se lähti heti kiikuttamaan saalistaan minulle palkan toivossa. Rannalla ei näkynyt ketään (klo oli n. 7 aamulla), joten löytäjä sai pitää. Matkakassamme oli 50 zlotya rikkaampi!



perjantai 13. heinäkuuta 2018

Olipa kerran maailmanvalloitus part 1

Popan kanssa puolaan




Mitäs meille kuuluu? Olemme Popan kanssa valloittaneet maailmaa! Kävimme nimittäin kuokkimassa turistina puolaisen tokoseuran leirillä. Meidän kouluttajamme on käynyt heitä kesäisin kouluttamassa jo muutaman vuoden ajan ja tällä kertaa hän kysyi olisinko niin hullu, että lähtisin mukaan. No, hän kysyi oikealta henkilöltä. Minä olen juuri niin hullu, että suostuin lähtemään.

Tosin lupauduin lähtemään ennen kuin Popan bussipelko pääsi oikeasti kunnolla valloilleen. Ajatuksena oli ottaa hörökorva mukaan ja hankkia hienoja kokemuksia matkalla. Jahkasin Popan mukaan ottamista ärsyttävyyteen asti. Mitä jos se hermostuu autolla matkustamisesta samalla tavalla kuin bussilla tai junalla?

Tarvitsin useamman rankan potkun persuuksille ennen kuin päätin vihdoin ottaa Popan mukaan. Lopulta Poppeli Poppelsson pakkasi pallonsa ja passinsa reppuun ja suuntasi nokkansa kohti puolaa. Melkein kaksi viikkoa myöhemmin raahauduimme väsyneenä, mutta onnellisena kotiovesta sisään. Reissu oli mahtava! Popa oli maailmaa valloittaessaan aivan yhtä ärsyttävä kuin kotosuomessakin, mutta pelokas se ei ollut. Se tuntui sujahtavan melkein joka tilanteeseen loistavasti ja valloittavan maailmaa häntä pystyssä-asenteella.

Matka lähti käyntiin aikaisin maanantai "aamuna". Henkilökohtaisesti en osaa kutsua klo 4:00 herätystä aamuksi. Minun tapauksessani se muistuttaa enemmän ruumiin henkiinherätystä kuin pirteää liikkeellelähtöä. Erityisesti lyhyiden muutaman tunnin yöunien jälkeen. Riitta kävi hakemassa meidät Popan kanssa edellisenä iltana luokseen ja hörökorva laittoi heti aikamoiset pirskeet pystyyn Riitan Hippu-koiran kanssa. Se nukkui yönsä levottomasti ja ehdin lyhyiden yöunieni aikana kuvitella kaikki maailman painajaiset koko matkan levottomana hyörivästä Poppelista, joka päätyy lopulta nukkumaan ulkona villisikojen keskellä.

Auto käynnistyi kuitenkin iloisesti ja suuntasimme nokan kohti helsinkiä. Popa matkusti peitetyssä takaboxissa ja sillä oli esimerkkinään kaksi rentona matkustavaa kaveria. Seurasin sen fiiliksiä Fitbark-mittarin välityksellä autossa ja se näytti vetävän koko matkan hirsiä.

Laivamme lähti helsingin satamasta seitsemän jälkeen. Siellä meitä odotti järkytys: koirien olisi pitänyt matkustaa aivan kamalassa hytisevässä häkkikopperossa, johon sen sulkisi mitään elollista olentoa hetkeksikään. Muutaman mutkan kautta päädyimme kuitenkin hyttiin nukkumaan kaivattua jatkoa katkaistuille yöunille ja koirat saivat olla häkeissä hytissä kanssamme. Popa kulki aluksi laivassa hieman stressaantuneen oloisena häntä alhaalla ja pälyili ympärilleen. Se rentoutui kuitenkin nopeasti nukkumaan.

Poppeli laivassa odottamassa hyttiä

Unet huojuvassa laivassa jäivät aivan liian lyhyeksi. Herätyskello tärähti soimaan ja pakkauduimme ulos laivasta Tallinnan satamaan. Popan rento nukkuminen vain jatkui vaikka viro muuttui latviaksi ja latvia liettuaksi. Latviassa pysähdyimme lenkittämään koiria paikalliseen metsään. Poppeli juoksenteli iloisesti ympäriinsä ja ojenteli jäykistyneitä raajojaan. Sitten paikallinen elukka päätti kohdata suuren metsästäjän ja wuum! Pops katosi horisonttiin. Pieni piste hörökorvaista mustaa bordercollieta vilahti vähän väliä jossain taivaanrannassa. Muutamien minuuttien kuluttua saimme suuren metsästäjän kalastettua auton kyytiin ja jatkoimme matkaa yhtä luottamusta kevyempänä. Koska se selvästi oli päättänyt hankkia Priyalle tuliaiseksi paikallisen villisian/peuran/kauriin/jäniksen/dinosauruksen niin Poppels The Suuri Metsästäjä sai luvan olla lopun loman hihnan päässä riskialueilla. Kohteessa oli onneksi tiedossa merenrantaa, jossa tuhminkin hörökorvan on turvallista juosta.

Kuva: Riitta Kivimäki

Saavuimme Liettuan Kaunasiin klo 20 aikaan illalla 16h matkustamisen jälkeen. Koko seurue kaatui hotellihuoneeseen kuoleman väsyneenä. Ennen kuin painoimme pään tyynyyn, kävimme kävelemässä kaupungin keskustaa pitkin ja yritimme etsiä nurmiplänttiä johon Popa suostui pissaamaan. Huoneessa oli aluksi levotonta kun koko päivän autossa ollut nuoriso huvitti toisiaan. Popa ja Hippu leikkivät jonkin aikaa sängyllä, mutta painuivat sitten tyytyväisenä nukkumaan.



Kuva: Riitta Kivimäki



Seuraavana aamuna söimme aamupalan ja lähdimme kävelylle paikalliseen puistoon. Poppeli kulki häntä tötteröllä eteenpäin. Sitten pakkasimme koirat taas autoon ja suuntasimme nokan kohti puolaa.

Liikenne näillä kaduilla oli välillä hieman mielenkiintoista ja välillä kanssaautoilijoiden törttöilyn kasominen piti loistavasti adrenaliinit ylhäällä ja silmät auki. Kuuntelimme sporttirakista luennon koiran hormonitoiminnasta ja höpösimme niitä näitä. Päivän kääntyessä illaksi olimme vaihtaneet isot tiet puolan pienempiin kinttupolkuihin.

Kuva: Riitta Kivimäki

Puolan puolella pysähdyimme lenkittämään koiria ja tällä kertaa minäkin näin peuran, joka tillitti minua huolettomana silmiin, kun kyykin puskapissalla pusikon takana. The Suuri Metsästäjä pettyi hieman kun häneltä jäi tämä puolalainen peura saamatta.

Saavuimme Lubiatowoon vasta yhdeksän aikaan illalla ja minä kaaduin sänkyyn välittömästi. Leirin majapaikka oli pieni majatalo aivan kylän keskustassa ravintoloiden vieressä. Meidän huoneemme oli talon toisessa kerroksessa, jonka ikkuna avasi näkymän läheisen hevostallin laitumelle. Tokoseura Na Falin väki vaikutti aivan hirveän mukavalta. Meidät otettiin vastaan kädet ojossa ja suut hymyssä. Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin lenkille meren rantaan. Suu loksahti maahan asti kun näin paikalliset hiekkarannat. Kilometri tolkulla puhdasta hiekkarantaa, jossa ei näkynyt ristin sielua niin aikaisin aamusta. Aurinko paistoi ja Poppeli kiidätti pitkin hiekkarantaa. Siinä vaiheessa tiesin, että siitä tulisi huippuloma!

Kuva: Riitta Kivimäki