sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Olipa kerran kiihkoapinan matkapahoivointi

Popan nenä-kesä on potkaistu tehokkaasti käyntiin! Nokka on vipattanut ahkerasti viime viikkojen aikana.  Samalla myös Poppelin toinen kesän tavoite on pyörähtänyt liikkeelle: Popalle rennompi elämä.

Popa on hassu koira. Jos sitä katsoo treenikentällä makaamassa asiallisena paikoillaan tauko-alustalla tai keskittyneenä ajattelemassa läpi tehtäviään, ei ikinä uskoisi, että sillä on oikeasti dynamiittiä pyllyn alla. Popa ei ole impulsiivinen tai ylivilkas. Se on järkevä ja älykäs koira. Silti se saattaa hetkessä muuttua asiallisesti hölköttelevästä sievästä bordercolliesta savu korvissa raivoavaksi lohikäärmeeksi.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että Popa jännittyy helposti. Se kerää kallonsa sisälle painetta ja kun se paine ei enää pysy kasassa, se räjähtää ulos. Popalla on inhottava tapa reagoida kiihtymällä silloin kun se kokee olonsa epävarmaksi. Kaasu pohjaan ja "ei muuten varmasti pelota!!" Se kerää tätä painetta arjessa vastaantulevista koirista, odotusarvoista (kohta mennään johonkin kivaan paikkaan) ja liikennevaloista. Se tietää miten esimerkiksi ohitustilanteissa pitäisi toimia ja se tarjoaa oikeaa toimintaa jos sillä ei ole ehtinyt kertyä höyryä päähän. Mutta auta armias jos joku on kiehuttanut neitiä jo etukäteen. Silloin se ei vaan pysty pitämään itseään kurissa vaan ohituksen tuoma lisäpaine kaataa koko pakan.

Mutta ohitukset tai odotusarvot lenkillä eivät ole meidän pahin ongelma. Ohitukset alkavat jo toimimaan ja odotusarvojakin on saatu jossain määrin kuriin. Tällä hetkellä murhetta aiheuttaa matkustaminen.

Popa ei nimittäin vain kiihdy, se myös jännittää. Se pelkää selvästi tietynlaisia ääniä ja asioita. Esimerkiksi metallin rämisevä ääni ja tietyt korkeat piippaukset saavat ahdistusta aikaan. Se pelkää kuollakseen kompostikehikoita tai metallisia rämiseviä häkkejä. Valitettavasti jokin pelko on löytänyt tiensä matkustamiseen. Popa on alkanut stressata matkustamista.

Ensin se näkyi junassa ja siirtyi pikkuhiljaa busseihin ja nyt olen nähnyt sen hermostuvat joissain autoissakin. Popa tärisee, läähättää, häntä on koipien välissä ja se seisoo tai makaa jännittyneenä. Käytös alkaa jo ennen bussiin tai junaan nousua ja kestää koko matkan ajan (Popa siis seisoo ja tärisee koko 1,5h matkan Tampereelta jyväskylään junalla).

Ensimmäisenä meillä on kokeilussa matkapahoinvointilääke. Näin kahden kokeilun jälkeen mokomasta on ollut apua junalla matkustamiseen! En tiedä onko kyseessä ollut käsistä riistäytynyt matkapahoinvointi vai väsyttävätkö lääkkeet Popaa. Mutta ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen Popa on matkustanut rennosti ja jopa nukahtanut junaan. Kokeilu matkapahoinvoinnin pois sulkemiselle jatkuu ja niitä täytyy kokeilla bussillakin. Mahdollisesti lähestyvä tokokoe vaan pistää tauon kokeiluille. Katsotaan kumpi ehtii ensin, koe vai juoksut!

Saimme viime viikolla kuulla surullisia uutisia kun Popan siskolle puhkesi epilepsia. Riski oli tiedossa (Popan sukuisille on puhjennut epilepsiaa pentueen syntymisen jälkeen), mutta silti uutinen tulee aina järkytyksenä. Ajatukset ovat olleet tiiviisti Popan ihanan Nila-siskon luona. Tämä on tietysti aiheuttanut ylimääräistä kyttäämistä ja murhetta myös Popan kanssa. Mutta tärkeimpänä se on antanut muistutuksen armottomasta luonnosta. Tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa ja jokaisesta hetkestä karvakavereiden kanssa pitäisi osata nauttia. Popan kanssa kaikki ei ole ollut helppoa. Sen terveys ja käytösongelmat ovat aiheuttaneet enemmän harmaita hiuksia kun osaan laskea. Silti se on niin pirun rakas pieni hörökorva, jolle yritän muistaa joka päivä kertoa kuinka hieno ja rakas se on kaikesta huolimatta <3

Kuva: Jenny Söderlund




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti