perjantai 29. kesäkuuta 2018

Olipa kerran ongelmakoirakouluttajalla

Ei ole tyhmää myöntää sitä, että omat taidot loppuu. Minulle on käynyt nyt niin Popan matkustamisen kanssa. Popa pääsi 2-vuotis syntymäpäivälahjaksi ongelmakoirakouluttajan syyniin.

Popa ensimmäistä kertaa menossa junaan. En silloin osannut kuvitellakaan minkälaisten ongelmien kanssa painimme nyt
 Matkustamiseen liittyvä stressaaminen alkoi salakavalasti asteittain. Se hiipi elämäämme niin hiljaa, että en aluksi meinannut tunnistaa sitä ennen kuin oli jo liian myöhäistä ja ongelma löi meiltä jalat alta. Aluksi se näkyi vain vähän. Jollain matkalla ihmettelin miksi se läähättää koko matkan ja toisella sitä, miksi se ei halunnut käydä makuulle. Talvella muistan miettineeni, että onkohan sillä kylmä bussipysäkillä kun se tärisee.

Mutta sitten tuli tämä kevät ja ymmärsin ongelman laajuuden. Ymmärrys löi vasten naamaa kuin märkä rätti: jokainen bussi tai junamatka on Popalle tuskainen. Nyt ongelma on levinnyt jo niin pahaksi, että se tärisee jo pelkästään bussipysäkin ohittamisesta.

Popalle testattiin pahoinvointilääkettä ja tämä on toi hieman helpotusta joillekin pitkille matkoille. Junassa Popa rauhoittui lääkkeen vaikutuksesta matkan edetessä. Reaktioon liittyy siis todennäköisesti pahoinvointia, mutta koska ongelma ei ole ollut Popalla pentuaikana, pahoinvointi on luultavasti enemmän oire kuin varsinainen syy. Stressaaminen aiheuttaa siis pahoinvointia, joka taas aiheuttaa lisää stressaamista ja kierre on valmis.

Olen ongelmasta ihan ymmälläni. Tiedän, että Popa on jännällä tavalla herkkä koira. Toisaalta se on kovinkin toimintakykyinen, avoin ja rohkea ja vaikuttaa jopa kovahkolta. Sillä ei esimerkiksi ole huolen häivää kun se katoaa pariksi tunniksi riistan perään tai saa palautetta toisilta koirilta tai ihmisiltä. Siinä on kuitenkin ollut aina jotain hermostunutta mistä en ole oikein saanut otetta. Se osaa peittää tämän hyvin painamalla kaasupoljinta aina kun vähänkään epäilyttää. Sillä on ollut omituisia pelkoja ennenkin. Sirunlukija on aivan kamala kapistus, samoin ilmalämpöpumppu, kompostikehikot murhaavat bordercollieita, joskus jopa pelkkä aivastaminen riittää sille että Popa katoaa huoneesta häntä koipien välissä. Minun jännitykseeni se on myös reagoinut. Silti se on saattaa kulkea rakennustyömään ohi rentona ja ei korviaan lotkauttanut uutenavuotena raketeille ja vaikuttaa monessa tilanteessa olevan täysin tasapainoinen ja rohkea kaveri.

Se on siis saa erikoinen koira, jonka pään sisällön tulkitsemiseen tarvitsen apua. Otin yhteyttä Jenny Jaloseen, ongelmakoirakouluttajaan, jolla on paljon kokemusta juuri bordercollieiden aivoituksista. Bct ovat jossain mielessä niin oma maailmansa ja halusin kouluttajan joka ymmärtää niille tyypillistä käytöstä. Popa pääsee myös Miira Hellstenin yksärille Helsinkiin koska tarvitsen tähän ongelmaan useamman mielipiteen. Jennylle minun on kuitenkin mahdollisuus saada tarvittaessa useampi tunti sovittua meille kotiin tampereelle.

Aloitimme tunnin meidän olohuoneen lattialta. Jenny kopeloi Popan läpi ja seurusteli sen kanssa hetken. Popa tunki tapansa mukaan rauhallisesti lähelle, antoi kosketella ja rauhoittui sitten olohuoneen nurkkaan nukkumaan. Jenny kysyi meiltä taustatietoja. Onko Popalle kokeiltu mitään lääkitystä? Pahoinvointilääkkeen lisäksi ei. Mikä on Popan terveystilanne? Tietääkseni ihan hyvä, mutta mistä sitä koskaan voi tietää.

Keskustelimme Popan käytöksestä ja sen kummallisesta käytöksestä jolle en välillä itse ole löytänyt selvää syytä. Ihan heti Jenny mainitsi epilepsian ja sydän jätti lyönnin välistä. Erikoinen pelkokäytös saattaa johtua myös osittaisesta epilepsiakohtauksesta, jonka aikana koira on tajuissaan, mutta se "näkee vihreitä miehiä". Popallahan on suvussa suuri riski epilepsiaan, mutta koska sillä ei toistaiseksi mitään kunnon tunnistettavaa kohtausta ole ole ollut, kohtelemme käytöstä jotain muuna kuin epilepsiana. Ajatus kuitenkin varmaan aiheuttaa minulle harmaita hiuksia ja valvottuja öitä vähäksi aikaa.

Alkuhaastattelun jälkeen lähdimme kävelylle. Heti ovesta poistuttaessa Popa esitteli kolme näkyvintä ongelmakäytöstään: liikennevalot, koiran ohitukset ja bussipysäkin. Pystyin oikein kuulemaan kuinka Jennyn leuka loksahti auki kun rauhallinen ja järkevä koira näki liikennevalot. Se sinkaisi eteenpäin, aloitti huudon ja sättäsi ympäriinsä. Hän ei ole kuulemma koskaan nähnyt koiralla samanlaista reaktiota liikennevaloihin. Kiitos Popa, ompas hieno tapa erottua massasta.

Liikennevalojen jälkeen nurkan takaa tuli koira. Popa esitteli perinteisen ohituksensa. Se ei ole mikään kulmakunnan pahin remmirähjä (enää..) mutta se reagoi jännittymällä ja piippaamalla vieraaseen koiraan. Sitten olimmikin ja pysäkillä. Pelkkä lähestyminen sai Popan heittämään häntänsä alas ja eleet huusivat ristiriitaa. Kävelimme poispäin rauhalliseen suuntaan jotta Jenny näki miten Popa nollaa itsensä stressistä.

Matkan aikana teoria alkoi kehittyä. Yhden tapaamisen perusteella ei voi sanoa paljoa. mutta hänestä Popa ei missään nimessä ole arka koira, se on avoin ja toimintakykyinen, mutta se saattaa olla ehkä vähän  "helposti kuormittuva". Se olisi siis herkkä huolestumaan ja kerää helposti ympäristöstä huolen aihetta itselleen.

Stressiherkkä koira menee helposti stressikierteeseen jossa ahdistus kasaantuu ahdistuksen päälle ja kärpäsestä kasvaa näin härkänen koska koira ei oikein koskaan pääse toipumaan stressistä. Tämä voisi olla syypäänä Popan bussiongelmaan.

Varsinainen toimintasuunnitelma sai odottaa toiseen kertaan. Jenny varoitti, että koulutus tulee olemaan pitkä prosessi ja vaatii minulta panostusta. Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua.

Ensin sen tapauksessa pitää kuitenkin selvittää, liittyykö tapaukseen ääniarkuutta. Saimme tehtäväksi testata sillä korvatulppia. Lenkit merkataan taulukkoon ja arvioidaan ennalta sovitus asteikon mukaan. Lenkkejä tehdään korvatulppien kanssa ja ilman tulppia ja tulosten perusteella yritämme miettiä liittyykö stressaamiseen ääniin liittyvää pelkoa. Tämän perusteella katsomme toimintasuunnitelmaa eteenpäin seuraavalla tapaamisella.

Popa sai kokeiluun myös Zylkene lääkkeen, jonka on tarkoitus tukea stressistä toipumista. Meidän olisi tarkoitus myös lisätä sen virikkeellistämistä: kaikki ruoka tulee jonkin puuhan kautta (aktivointikupista, aktivointimatosta, munakennoista, pyyhkeen sisältä, nurmikolta, kongista ym.) Nenäkesä sai myös kannatusta eli paljon hajutyöskentelyä ja koiramaista puuhaa. Vähemmän treenejä joihin matkustetaan bussilla. Saimme tehtäväksi myös toteuttaa rauhoittumisharjoituksia yhdessä koiran aktiivisina aikoina. Näistä ei ikinä ole haittaa!

Koko koulutuksesta tuli ristiriitainen olo. Yhden tunnin perusteella tilanteessa ei voi sanoa vielä juuta eikä jaata. Popa voi olla stressiherkkä ja kuormittunut busseista tai se voi olla jotain aivan muuta. Pääasia kuitenkin että projekti on otettu leikkauspöydälle. Eiköhän Popa matkusta ihan kohta taas rennosti.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Olipa kerran rallyn PM-kisat

Tämä oli Millin kidutusviikonloppu. Kisateema nimittäin jatkui ja lauantaisen tokokokeen jälkeen sunnuntaina suuntasimme Priyan kanssa pohjois-hämeen kennelpiirin rally-tokon piirimestaruuskokeeseen. Olimme neljän muun hienon koirakon kanssa tamskin joukkueessa. Olen tykännyt kovasti kuulua tamskin joukkueisiin. Niissä on aina ollut hyvä meininki ja kaikki kannustavat kaikkia!

Tuomarimme Taru Leskinen oli piirtänyt avoimeen luokkaan:



Minulle iski ennen radalle menoa ihan kamala jumi päälle. Hiippailin radalle jäykkänä kun rautakanki ja tuskin uskalsin hengittään. Radan alussa Priya astui muutaman kerran kengännauhojeni päälle ja rytmi hieman katkesi. Muuten puksutimme koko radan tuskallisen hitaasti läpi. Maailman hitainta rallysuoritusta voi ihailla täältä:



Nauroin ääneen kun näin videon. Etanakin olisi suorittanut radan ketterämmin. Pisteitä tippui kyydistä kolme. Arvatkaa mistä? No vauhdista lähinnä ja siitä johtuvista epäsiisteyksistä. Tiedämpä mitä harjoitella seuraavaa koetta varten: kävelyä ja hengittämistä!

Muuten Priyan kanssa tuntui hyvältä olla hommissa!

Pisteitä meille jäi siis 97 ja tämä riitti avoimen luokan 3.sijaan.



Joukkueemme muutkin jäsenet tekivät huippuja suorituksia ja saimme tahkottua Tamskille joukkuekultaa!

Tamskin koko joukkue






lauantai 9. kesäkuuta 2018

Olipa kerran Popan eka tokokoe

Kuva: Aino Ihamäki

Olin taas hullu ja iloittauduin kokeeseen. Ajattelin että kerran se vaan kirpaisee ja vähän sen jälkeen (ja ehkä aika paljon ennen sitä ja vuodenkin päästä jos huonosti käy). Viimeiseen asti uskoin että Popalla alkaa juoksut ja joudun perumaan kokeen. Viimeisellä viikolla iski sitten paniikki: "meidän täytyy sittenkin mennä sinne!" Maanantaina Popa sätki koko paikkamakuun, tiistaina se otti häiriötä kapula kädessä kulkevasta liikkurista, keskiviikkona se huusi seuraamisessa ja hypyssä kuin viimeistä päivää ja torstaina ei ei enää osannut nousta paikkamakuusta istumaan. Näin ympyrä sulkeutui kun paikkamakuusta oli siirrytty viikossa sätkimismakuusta kuorsaamiseen.

Päädyttiin kuitenkin koepaikalle jännittämään. ONNEKSI Popan siskon omistaja Sanna oli ilmoittautunut samaan kokeeseen. Terapiakoira Nilan läsnäolo rentoutti sekä minua että Popaa valtavasti. 

Luokassa oli 13 osallistujaa ja paikkamakuu tehtiin kolmessa osassa. Onnetar sylkäisi meille numeron 18 ja olimme luokan loppupäässä. Hienoa, enemmän aikaa tehdä hidasta kuolemaa kentän laidalla!

Olimme toisessa paikkamakuuryhmässä reunimmaisena. Popa oli hiukan unisen oloinen. Olin pitänyt sitä pitkän aikaa rauhoittumassa kentän reunalla. Se meni maahan melko ponnettomasti, heti lonkalle ja painoi oikein pään vielä alas tassujen päälle. Olin ihan varma, että se nukahtaa kohta. Asennosta johtuen liioittelin lopuksi perusasentokäskyä käsieleellä ja tästä syystä tuomari antoi meille pisteiksi 9. 

Ennen yksilöliikkeitä virittelin Popaa yksin tyhjällä kentällä ja ihmettelin miten rennolta se tuntuu. Kehään mentäessä omat jalat tärisivät mutta Popa oli ihan hyvin mukana. 

Ensimmäinen liike oli seuraaminen. Popa teki sen omalla tasollaan eli muutama nappausu tuntui reittä vasten, muutama pomppu ja pään asento eli sinne ja tänne. Saimme 9 pistettä. Seuraamisen jälkeen liikkeen loputtua Popa päästi yhden lyhyen ujelluksen, mutta hiljeni siitä nopeasti.

Seuraavaksi kapulan pito, josta 10. Unohdin kokonaan ottaa kapulan mukaan joten teimme tämän Sannan ja Nilan hienolla vaaleanpunaisella kapulalla.Onneksi pitäminen ei ole ollut Popalle yleensä juttu eikä mikään. 

Kolmas liike oli liikkeestä maahanmeno josta napsahti 10. Popa oli tässä vaiheessa jo vähän rauhoittunut ja teki parempaa seuraamista. 

Neljäs liike olikin sitten luoksetulo, josta saimme kympin myös. Kävelin itse jotenkin vinoon ja päädyin niin että Popan reitillä oli tötterö. Ehdin sekunniksi huolestua siitä, mutta sitten Pops jo kurvasi tötterön yli ja näpsäkästi perusasentoon. 

Viidentenä kaukot, jossa minä sitten mokailin Popan puolesta. Pops teki täydelliset vaihdot, mutta tuomari otti puolikkaan pisteen ohjaajan liian innokkaasta vartalosta, joka olisi halunnut tehdä asennot Popan puolesta. Tästä siis 9,5 pistettä. 

Estehyppy minua jännitti varmaan eniten. Se oli kuitenkin laitettu yllätävän matalalle. Muistaakseni Priyan esteet ovat aina olleet korkeammalla. No en valittanut ja Popa suoritti vieraankin hypyn hienosti. Tästä siis 10. 

Huomasitte varmaan että en maininnut Popan ääntelyä kuin vain kerran. Koska se ei äännellyt kuin kerran!! Yksi ainut ölinä koko kehän aikana. Mahdottoman hienoa! Se oli myös rennon oloinen (jos seuraamista ei lasketa) ja mukana täysillä hommissa. Hyvä Pops. 

Tuomari Mari Väänänen antoi meille kokonaisvaikutukseksi ysin. Hän sanoi että ohjaajan "avuliaisuus" söi turhaan pisteitä. Hän kehotti luottamaan koiraan paremmin seuraavalla kerralla. Popa sai sellaista palautetta, että ohjaajaa ei saisi napsia kesken seuraamisen.. 

Tässä vielä koko meidän pisterivistö:




Tuloksena siis ALO1 190p KP 

Ihan hyvä tokouran aloitus!

Popa oli kehässä ihan uskomattoman rento. Sillä heilui jopa häntä! Kaikki nämä treenit jossa olemme hiki hatussa vääntäneet Popan koesuoritusta kuntoon eivät siis ole menneet hukkaan. Ihan uskomaton fiilis!

Popan rentouden syyksi olen yrittänyt sysätä uusia hienoa pinkkejä pöksyjäni, terapiakoira Nilan läsnäoloa, taivaankappaleiden asentoa tai ihan vaan tuuria. Mutta loppujen lopuksi syy löytyy siitä, että tokossa on Popalle ja minulle jotain niin tuttua ja turvallista. Alokasluokkaa on tahkottu läpi lukemattomia kertoja, siitä on itketty, naurettu, kirottu ja riemuittu. Nyt meillä on vahva perusta siirtyä kohti avoimen luokan seikkailuja! 

Popa pääsi tällä tuloksella jaetulle kolmannelle sijalle ja Nila-sisko omalla tuloksellaan toiseksi. Kujelon hörökorva-siskokset putsasivat siis yhdessä palkintopöytää:



sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Olipa kerran kiihkoapinan matkapahoivointi

Popan nenä-kesä on potkaistu tehokkaasti käyntiin! Nokka on vipattanut ahkerasti viime viikkojen aikana.  Samalla myös Poppelin toinen kesän tavoite on pyörähtänyt liikkeelle: Popalle rennompi elämä.

Popa on hassu koira. Jos sitä katsoo treenikentällä makaamassa asiallisena paikoillaan tauko-alustalla tai keskittyneenä ajattelemassa läpi tehtäviään, ei ikinä uskoisi, että sillä on oikeasti dynamiittiä pyllyn alla. Popa ei ole impulsiivinen tai ylivilkas. Se on järkevä ja älykäs koira. Silti se saattaa hetkessä muuttua asiallisesti hölköttelevästä sievästä bordercolliesta savu korvissa raivoavaksi lohikäärmeeksi.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että Popa jännittyy helposti. Se kerää kallonsa sisälle painetta ja kun se paine ei enää pysy kasassa, se räjähtää ulos. Popalla on inhottava tapa reagoida kiihtymällä silloin kun se kokee olonsa epävarmaksi. Kaasu pohjaan ja "ei muuten varmasti pelota!!" Se kerää tätä painetta arjessa vastaantulevista koirista, odotusarvoista (kohta mennään johonkin kivaan paikkaan) ja liikennevaloista. Se tietää miten esimerkiksi ohitustilanteissa pitäisi toimia ja se tarjoaa oikeaa toimintaa jos sillä ei ole ehtinyt kertyä höyryä päähän. Mutta auta armias jos joku on kiehuttanut neitiä jo etukäteen. Silloin se ei vaan pysty pitämään itseään kurissa vaan ohituksen tuoma lisäpaine kaataa koko pakan.

Mutta ohitukset tai odotusarvot lenkillä eivät ole meidän pahin ongelma. Ohitukset alkavat jo toimimaan ja odotusarvojakin on saatu jossain määrin kuriin. Tällä hetkellä murhetta aiheuttaa matkustaminen.

Popa ei nimittäin vain kiihdy, se myös jännittää. Se pelkää selvästi tietynlaisia ääniä ja asioita. Esimerkiksi metallin rämisevä ääni ja tietyt korkeat piippaukset saavat ahdistusta aikaan. Se pelkää kuollakseen kompostikehikoita tai metallisia rämiseviä häkkejä. Valitettavasti jokin pelko on löytänyt tiensä matkustamiseen. Popa on alkanut stressata matkustamista.

Ensin se näkyi junassa ja siirtyi pikkuhiljaa busseihin ja nyt olen nähnyt sen hermostuvat joissain autoissakin. Popa tärisee, läähättää, häntä on koipien välissä ja se seisoo tai makaa jännittyneenä. Käytös alkaa jo ennen bussiin tai junaan nousua ja kestää koko matkan ajan (Popa siis seisoo ja tärisee koko 1,5h matkan Tampereelta jyväskylään junalla).

Ensimmäisenä meillä on kokeilussa matkapahoinvointilääke. Näin kahden kokeilun jälkeen mokomasta on ollut apua junalla matkustamiseen! En tiedä onko kyseessä ollut käsistä riistäytynyt matkapahoinvointi vai väsyttävätkö lääkkeet Popaa. Mutta ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen Popa on matkustanut rennosti ja jopa nukahtanut junaan. Kokeilu matkapahoinvoinnin pois sulkemiselle jatkuu ja niitä täytyy kokeilla bussillakin. Mahdollisesti lähestyvä tokokoe vaan pistää tauon kokeiluille. Katsotaan kumpi ehtii ensin, koe vai juoksut!

Saimme viime viikolla kuulla surullisia uutisia kun Popan siskolle puhkesi epilepsia. Riski oli tiedossa (Popan sukuisille on puhjennut epilepsiaa pentueen syntymisen jälkeen), mutta silti uutinen tulee aina järkytyksenä. Ajatukset ovat olleet tiiviisti Popan ihanan Nila-siskon luona. Tämä on tietysti aiheuttanut ylimääräistä kyttäämistä ja murhetta myös Popan kanssa. Mutta tärkeimpänä se on antanut muistutuksen armottomasta luonnosta. Tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa ja jokaisesta hetkestä karvakavereiden kanssa pitäisi osata nauttia. Popan kanssa kaikki ei ole ollut helppoa. Sen terveys ja käytösongelmat ovat aiheuttaneet enemmän harmaita hiuksia kun osaan laskea. Silti se on niin pirun rakas pieni hörökorva, jolle yritän muistaa joka päivä kertoa kuinka hieno ja rakas se on kaikesta huolimatta <3

Kuva: Jenny Söderlund