lauantai 21. huhtikuuta 2018

Olipa kerran Maaritin tokokoulutus ja kahjo aussie

Eilen Popa kävi taas Maarit Hellmanin tokokoulutuksessa. Koko ilta jätti aika värittömän fiiliksen. Jotenkin tuntuu, etten saa vaan sitten mitenkään hyvää treenifiilistä kasattua tokoon. Oletan, että hyvään treenimotivatioon kuuluu se, että jos näkee jotain kivoja harjoituksia niin ensimmäinen ajatus ei ole: "en kyllä yhtään jaksais hinkata mitään tuollaista". Lörpöttelin vaan koko illan jonkun kanssa tai räpläsin puhelinta enkä jaksanut yhtään kiinnostua muiden treenien seuraamisesta. Onneksi kesä ja kauan odotettu tokotauko odottaa, ehkä sitten syksyllä taas uudella motivaatiolla. Tai sitten ei, kukaan ei pidä asetta ohimolla eikä maailma lopu jos en jaksakaan tokoilla.

Popan omalla vuorolla me tehtiin alokasluokka läpi kisamaisena. Poppeli ei oikein ollut hereillä aluksi, se alkoi ihmetellä kesken seuruun jotain, jätätti ja tuntui tosi tahmealta. Liikkeestä, maahanmeno, luoksetulo, kapulan pito ja hyppy olivat ok, mutta kaukoissa se taas jäi ihmettelemään jotain ja tahmoi vaihtoja.

Maarit oli sitä mieltä, että Popa saattoi näyttää kaukaa katsottuna kisatreenin aikana siltä että se olisi ollut matalassa vireessä, mutta lähempi tarkastelu paljasti totuuden. Se oli oikeastaan todella kiihtynyt. Se vain osoitti sen joillekin bordercollieille tyypilliseen tapaan kääntymällä sisäänpäin ja jännittymällä jähmeäksi. Se näkyi tällä kertaa seuruussa ja kaukoissa.

Maaritin ohje Popalle oli se, että palkkaisin sitä nyt pidemmän aikaa pelkästään namilla. Ajatuksena, että namia satelee aina lyhyen rentouttavan sosiaalisen palkan jälkeen. Eilen Popa vastasikin sosiaaliseen palkkaan oikein hyvin ja rentoutui siitä. Siltä ei oikeastaan päässyt ääntä kuin kerran: silloin kun avustajat siirsivät hyppyä eikä kehä jatkunutkaan hypyllä ja tämä romautti pienen bcn maailmaa.

Teimme korjaussarjaa seuruussa ja kaukoissa rentouttavan sosiaalisen palkan ja namin avulla. Se vastasi harjoituksiin ihan hyvin ja työskenteli iloisesti. Treenit eivät menneet huonosti, Popa oli oikein kiva treenikamu niin kuin aina. Kieltämättä silti käteen jäi vain sellainen olo, että riitääköhän minulla taidot, aika ja motivaatio tehdä tuosta kakarasta toimivaa peliä tokoon. Pitäiskö vaan pitää pidempi tauko tokosta ja keskittyä tekemään koiratanssia, rally-tokoa ja puuhastella vähän hakua.

(Koiratanssissa Popa onkin nyt tehnyt positioihin hakeutumista ja se on ollut molemmista ihan huisin kivaa! Poppelilla alkaa olla "laukka" positio jopa vahvempi kuin vasemman puolen seuruu ja tämä on tuonut omia haasteita mukanaan)

Popa "joutuu" kuitenkin vielä huomenna tokokoulutukseen tuuraamaan Priyaa. Priyan kasvattiporukka järjestää Oili Huotarin tokokoulutuksen, johon minun oli tarkoitus mennä punanutun kanssa pelleilemään (tai ajatuksena oli tehdä seuruuta ihan rally-tokoakin ajatellen kun Prillis on hieman alkanut keulia siinä ja olisin halunnut ajatuksia miten saan innon pysymään mutta kriteereitä tiukemmaksi kun rallyssakaan ei välttämättä katsella hyvällä vinossa poikittavaa pomppu-aussia, joka kulkee puoli koiraa edellä..)

Priya kuitenkin päätti toisin. Tiistaina treenien jälkeen lenkillä huomasin, että Popalla on kauluksessa verta. Tarkemmalla tutkailulla veri tuli siitä kuka yleensä roikkui niissä Popan kauluksissa eli Priyasta. En nähnyt suussa mitään ihmeellisempää ja Priya söi iltaruuan normaalisti. Seuraavana päivänä rallytreeneissä Priya kuitenkin tarttui leluun varovasti ja siihen jäi verta. Eikun hampilääkärille!

Tuloksena Prilliksen yksi leego oli lohjennut ja kielessä/kielen alla oli ikävä haava. Sankari on siis juostessaan ilmaisesti törmännyt johonkin ja purrut itseään kieleen tai juossut monttu auki päin puuta (en ihmettele ollenkaan). Prillis etenee muutenkin juostessaan mentaliteetillä: "maasto väistää, minä en."

Mutta treenit ovat siis punaisen kanssa taas vähän tauolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti