tiistai 6. maaliskuuta 2018

Olipa kerran murheita selän kanssa

Kuva: Tiina Raatikainen
Heräsin vähän aikaa sitten siihen, että en ole kirjoittanut pitkään aikaan mitään Priyan selän tilanteesta. Popan OCD sai blogissani tähtihetkensä, mutta Priyan aivan yhtä viheliäinen vaiva on jäänyt varjoon. Tämä johtuu siitä, että siinä missä Popan sairaus iski kasvojani päin yhtenä suurena järkytyksenä, Priyan vaiva on kasvanut pikkuhiljaa.

Priyalta löydettiin vuoden ikäisenä selästä LTV3, eli epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama. Silloin näistä LTV-muutoksista oli hyvin vähän tietoa liikkeellä (tai minä en osannut etsiä sitä oikeista paikoista) eikä meillekään osattu sanoa muutoksesta oikein mitään. Kirjoitin silloin tapani mukaan blogiin  hyvin rehellisesti Priyan selän "tuomion" aiheuttamista fiiliksistä. Tässä linkki postaukseen, (irtonainen huomio: hassua kuinka olin tuon postauksen aikaan niin huolissani siitä, että emme pysty tekemään agilitya, tänä päivänä agilityn jääminen ei kirpaise kummankaan koiran kanssa). Alle 2-vuotiaana Priya ei oireillut selkäänsä millään tavalla. Me harrastimme silloin aktiivisesti tokoa ja agilityä. Priya kävi noin kerran kuussa hieronnassa ja pysyi tällä hoitovälillä hyvässä kunnossa.

Sitten alamäki alkoi. Priya alkoi välillä kulkea vinossa, laahata toista takajalkaansa, järsiä selkäänsä ja peitsata jopa vapaana kulkiessaan. Välillä sillä on ollut hyviä aikoja jolloin selkä tuntuu hyvältä, mutta välillä nuori koira muuttuu silmissäni vanhukseksi. Agilityharrastus hiipui pois. En missään vaiheessa tehnyt tietoista päätöstä lopettaa vaan se vain jäi pois aikataulusta. Ensin kisahaaveet hiipuivat ja laskimme rimat sille alas eikä sen tarvinnut mennä rankimpia esteitä. Sitten säännöllinen treenaaminen jäi kokonaan pois. Vieläkin saatan välilä juoksuttaa Priyaa putkeen tai tehdä sen kanssa kepit kerran läpi, mutta Priya ei ole varsinaisessa mielessä treenannut agilitya pitkään aikaan. Myös tokon treenaaminen on jäänyt vähemmälle enkä enää haaveile, että Priya koskaan kilpailisi tokon ylemmissä luokissa. Vaikka jollain ihmeen kaupalla minun taitoni riittäisivät sen sinne saamiseen niin kroppa ei todennäköisesti kestäsi vauhtiliikkeiden aktiivista treenausta.

Priya oireilee selkäänsä monella tavalla. Sen lantio on vähän vinossa ja tämä synnyttää ongelmia vähän joka puolelle kroppaa. Selkä jumittaa helposti koko mitaltaan, mutta pahin alue löytyy yleensä vasemmalta lannerangan luota, sieltä missä epämääräinen nikama on. Kipu sieltä säteilee yleensä Priyan vasempaan takajalkaan. Osteopaattimme mukaan jalka meneekin usein kieroon virheasentoon. Takajalan karvat ovat usein pörrössä ja pystyssä sekä pahimmillaan se alkaa "laahata" jalkaa liikkuessaan (eli ei käytä sitä yhtä tehokkaasti kuin toista takajalkaansa).

Tällä hetkellä Priya käy noin 3kk välein osteopatiassa. Tästä on ollut eniten apua sille. Hieronnassa se käy selän kunnosta rippuen 2vko-1kk välein. Sitä myös jumpataan säännöllisesti lihaskunnon ylläpitämiseksi. Tällä hoitovälillä ja harrastuksia keventämällä Priya on pysynyt pääosin hyvässä kunnossa. Sillä on eläinlääkärin määräämää kipulääkettä, jota olen voinut antaa sille tarvittaessa, mutta olen joutunut turvautumaan siihen harvoin.

Sitten tuli tämä talvi ja pakkaset. Huomasin viime viikolla muutamana iltana, että Priya jyrsi vähän takajalkaansa ja päätin aikaistaa sen hoitoaikaa. Mutta seuraavana iltana havahduin siihen, että se oli jyrsinyt jalkaansa niin paljon, että karvat olivat lähteneet ohentumaan. Selkä tuntui jopa omiin sormiini jäykältä kuin rautakanki. Priya sai kipulääkettä ja jalan järsiminen loppui siihen. Se on ollut nyt viikon sairaslomalla, syönyt kipulääkkeitä, sitä on hierottu ja lihaksia lämmitetty joka päivä.  Tämä on ollut pahin selkäjumi tähän mennessä ja sen seuraaminen on tuntunut toivottomalta.

Inhottavaa katsoa Priyaa kipeänä. Se on niin iloinen ja valloittava koira, oikea "once in a lifetime" timantti. Tämän timantin haluaisin pitää luonani mahdollisimman pitkään. Nyt Priyan olo alkaa pikkuhiljaa helpottaa, tänään sen selkä tuntui jo paremmalta ja se oli virkeämpi. Silti tämä kipuepisodi sai minut heräämään Priyan tilanteeseen. Se voi mennä nopeastikin todella kipeäksi ja netin kauhujuttujen perusteella hermokipu voi aiheuttaa sille jopa halvausoireita.

Jos kukaan LTV3 koiran omistaja sattuu eksymään tänne: toivon, että teillä parempi tuuri oireiden kanssa kun meillä (olen kuullut tälläisistäkin tapauksista) Mutta Priya on reilu 4v aussie, joka on fyysisesti hyvässä kunnossa ja se kipuilee selkäänsä jo nyt. Rankat harrastukset (agility, tottis, tokon rankimmat liikkeet) eivät ole enää säännöllisessä treenissä. Toivottavasti säännöllisellä hoidolla saisin kultakimpaleeni pidettyä pitkään siinä kunnossa että se pärjää kotikoirana ja kevyissä harrastuksissa mukana.

Tämä hullu sen sijaan on juossut Priyankin puolesta (kuva: Sanna Kiretti)