torstai 22. helmikuuta 2018

Olipa kerran törmäyskurssille ja takaisin

Mummoni (joka on päässyt elämässään 100-vuoden kunnioitettavaan ikään) antoi minulle kerran hyvän neuvon parisuhteista. "Jos tuntuu siltä, että et kestä enää päivääkään, odota vuosi ennen kuin lähdet." Hän lisäsi, että tämä ei koske vahingollisia suhteita vaan ihan tavallisia rakkaustarinoita, joiden ärsytyksen kohteet liittyvät kategoriaan "piereskelee sängyssä" ja "jättää aina ne hemmetin lautaset lattialle sen jälkeen kun Priya on esipessyt ne" (Joni!!!!). Mummoni viisaus pätee koiraharrastukseenkin. Viime kesänä/syksynä minusta tuntui monesti siltä, että en kestä Popaa enää päivääkään. En koskaan oikeasti ajatellut siitä luopumista, mutta ajatus kutkutteli jossain takaraivossa. Enemmän se ilmiintyi päiväunina, jossa palasin ajassa taaksepäin ja valitsin helpomman pennun, joka näyttää siltä, että se jopa vähän pitää minusta. Tai en ottanut bordercollieta ollenkaan vaan jonkun kivan sohvaperunan, jonka kanssa harrastamisesta ei tullut jatkuvaa niskaan hengittävää painetta.

Rypesin hetken aikaa aika syvällä jossain pohjalla, jossa makasin mahallani kurassa ja kirosin "kamalaa kohtaloani."  (kumpihan meistä on dramaattisempi, minä vai koira?) Harrastamisessa ei tuntunut olevan mitään järkeä. No ei tarvinnut odottaa vuottakaan kun löysin kipinän taas. Se kertoi miten kivaa minulla ja Popalla voi olla yhdessä. Popa on vieläkin ärsyttävä reaktiivinen apina, se ääntelee vieläkin treeneissä, se karkailee vieläkin riistan hajujen perään ja se reagoi vieläkin käsittämättömällä tavalla joihinkin ärsykkeisiin vaihtamalla persoonaansa itsevarmasta maailmanvalloittajasta epävarmaan herkistelijään nopeammin kun ehdin sanoa "draamakuningatar". 

Kuva: Emmi Myllys


Mutta MEIDÄN SUHDE TOIMII TAAS!!!

Ja kun se toimii niin tuota kaikkea muuta kakkaa jaksaa katsella vähän enemmän. Alkuvuoden aikana on tapahtunut muutama iso harppaus, joka selittää sitä miksi treenaaminen ja arki mustavalkoisen kanssa tuntuu niin paljon paremmalta: 

1) Se on vihdoin ymmärtänyt sosiaalisen palkan tarkoituksen. 

Tämä on niin hienoa, että mieleni tekee itkeä ja kiljua riemusta vuorotellen. Ette kuulkaa edes usko kuinka vaikeaa tosikolle professorille oli opettaa, että se voi hieman hellittää ja hassutella välillä. (ja tämä ei tarkoita huutamista) Sosiaalisen palkan ongelman ratkaisi kaksi samanaikaista sattumaa. Treenasin HTM ohjelmaa kimppatreeneissä kuulokkeet korvissa ja en kuullut pauhaavan musiikin takaa mitään. Tämä jollain lailla rentoutti minua ja sitä kautta rento höpsöttely siirtyi Popaan. Treenikaverini sanoi että hän ei ole koskaan nähnyt Popaa niin onnellisena. Olimme joutuneet kehujen kanssa noidankehään, jossa minä jännitin ja varoin Popan ääntelyä ja oma liikkumiseni/kehumiseni ei ollut aitoa. Kun sain itseni purettua, Popa alkoi vapautua myös ja pääsimme positiiviseen kehään joka vahvistaa nyt itse itseään. 

Samoihin aikoihin otin uuden palkkasanan käyttöön. Piia Karisen koulutuksessa tuli puhetta palkkasanojen käytöstä ja niiden kanssa pelaamisesta. Sosiaalinen palkka oli ainut meillä missä ei ollut omaa eriteltyä sanaansa joten päätin kokeilla sen opettamista. Ja kuinkas siinä kävikään! Sosiaalisen palkan huuto on jäänyt melkein kokonaan pois. Popa tietää nyt mitä se tulee saamaan joten kehumistilanteet ovat sille selkeämpiä.

Tulee melkein tippa linssiin tätä kirjoittaessa, tämä asia on hiertänyt minun ja Popan välistä suhdetta todella paljon. Treenaaminen on tämän muutoksen jälkeen tuntunut paljon paremmalta.

2) Osaan puuttua nyt paremmin ääntelyyn ja herkistelyyn

Johtuen sosiaalisesta palkan löytymisestä minulla on nyt paremmin keinoja purkaa Popan ääntelyä sekä satunnaista "herkistelyä". Olen päässyt molempia ongelmia purkamaan myös koutsimme Riitan kanssa ja näiden treenien jälkeen minulla on ollut voimaantunut olo. Tiedän nyt mitä tehdä näissä tilanteissa, jotka ovat aikaisemmin tuntuneet maailmanlopulta. Tiedän myös, että Popan toimintakyky ja motivaatio kestää sen, että jatkuvasti työnnä sille palkkaa suuhun ja hyväksy siltä minkälaista käytöstä tahansa. Minulla on tehokkaammat keinot kertoa sille milloin se tekee oikein ja milloin ei ilman että työnnän sille koko ajan palkkaa suuhun.

Oma selkeytemi (tai sen parantuminen, voisin kyllä olla vieläkin selkeämpi) on auttanut jo paljon sekä ääntelyyn että herkistelyyn. Jo pelkästään oman luottamukseni kasvaminen noissa tilanteissa auttaa Popan nopeammin yli haastavista tilanteista. Luottamuksen kasvaminen on myös vapauttanut minua ja se on puolestaan vapauttanut Popaa.

3) Rally-toko ja koiratanssi

Toko alkoi jossain vaiheessa maistua puulta. Onneksi tässä vaiheessa ymmärsin, että on olemassa myös muita kivoja lajeja jotka odottavat tutustumista. Popa on löytänyt sille sopivan lajin HTM:stä ja Priya on vallan mainio rallykoira! Rallyssa ja HTMssä olen myös voinut työstää Popan mielentilaa "helpommissa kehyksissä" jossa tekniikka on sille vielä helppoa. Tokomotivaatiokin alkaa nousta kun välillä keskittyy johonkin aivan muuhun! 

Tämän postauksen piti käsitellä Salla Haaviston workshoppia, mutta se hautautui nyt sosiaalisen palkan hehkutuksen alle. Noh, kirjoitan workshopista myöhemmin. Tiivistettynä: olemme Popan kanssa olleet melkoisella törmäyskurssilla ja vihdoin tuntuu että jotain on loksahtanut paikoilleen.

Vaikka tekemistä riittää vieläkin Popan mielentilan kanssa niin tällä hetkellä tuntuu tosi hyvältä! Aurinko paistaa vihdoin risukasaankin ja me voidaan Popan kanssa rakentaa siitä risukasasta vähän jotain hienompaa!


4 kommenttia:

  1. Hahaa! Voin niin samaistua tähän, vaikka oma koirani onkin "helppo" (iso)villakoira. Kasvattajana minulla oli kaikki valta maailmassa valita pentueen kolmen nartun joukosta itselleni se, minkä halusin. Kaksi vuotta hakkasin Oosa-Maria Mammankulta Virtasen kanssa päätä seinään (se on erittäin vilkas luonnetestitermeillä ja erittäin energinen arkielämässä), mutta nyt elämä sen kanssa (pääasiassa) hymyilee. Harrastukset sujuvat ja arkielämä on kohtuullisen helppoa. Ja, kuten tyttärelleni, joka myös harrastaa koirien kanssa, vastikään kerroin, uskon, että seuraavankin pennun valinta osuisi minulla vastaavaan yksilöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :D Kiitos kommentistasi! Niinhän se on, että ne parhaat koirat eivät aina ole niitä helpoimpia nuorena :)

      Poista
  2. Onkohan meidän koirilla jotain yhteistä, kun mulla on tulossa luonnoksissa teksti, mikä käsittelee sosiaalista palkkaa, ääntelyä ja virettä :D Alko vähän hymyilyttää kun luin tän :) Teidän tekemisessä kyllä näkyy se, että ootte taas löytäneet toisenne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Onhan se samasta puusta veistetty vaikka ovatkin psykologi ja Professori :D

      Poista