sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Olipa kerran koiratanssia molempien kanssa

Tytöt ovat tankanneet koiratanssia nyt kahtena viikonloppuna peräkkäin. Viime viikonloppuna olimme Popan kanssa Salla Haaviston workshopissa ja tänä viikonloppuna olimme Priyan kanssa Annika Salon koulutuksessa. Olemme siis laittaneet kovasti tassulla koreaksi! On suuri harmi, etten tunne enemmän koiratanssin harrastajia. Treenaisin todella mielelläni tätä lajia enemmänkin. Mutta koska koiraharrastus on minulle niin sosiaalinen harrastus (treenikaverit ja ryhmät liittyvät siihen yhtä vahvasti kuin se karvainen kaverikin), niin ryhmä vetää minua aina tokon, rallyn tai haun pariin.

Hurjimmissa unelmissani minulla olisi yhtä mahtava porukka myös koiratanssin ympärillä! Temppuja ja liikkeitä voisin opettaa yksinkin, mutta kaipaisin itselleni jotain samanlaista kun mitä sain todistaa tänään koirakoutsin hallilla Annika Salon koulutuksessa. Koko porukka katsoi muiden esityksiä ja kaikki auttoivat toisiaan. Tunnelma oli kannustava ja ideoita lensi! Luovuus tuntuu toimivan aina parhaiten ryhmässä. Mistä löytäisin motivoituneen porukan, jotka jaksaisivat treenata vaikka kerran kuussa yhdessä? Voisimme pakertaa ohjelmaa, tehdä kokonaisuustreeniä ja toimia toistemme ylimääräisinä silmäpareina. Tokoon moinen porukka on kertynyt ympärilleni kuin itsekseen eikä minulla ole koskaan ollut vaikeuksia saada treenikavereita. Koiratanssijoihin törmään harvemmin. Kyllä ne harrastajat ovat siellä jossakin, mutta en ole vielä tavannut heitä. Ehkä jonain päivänä!

Salla Haaviston workshop


Kuva: Emmi Myllys


Sallan kanssa kävimme läpi Popan HTM ohjelmaa, jonka olin nopeasti väsännyt möllikisoja varten. Lähinnä halusin kysyä Sallalta onko ohjelma "tarpeeksi hyvä" ja miten hän veisi sitä eteenpäin. Ohjelma sai yllättävän paljon positiivista palautetta. Ajattelin, että se haukutaan heti alkujaan tylsäksi "juoksenteluksi". Ratsastusteema oli kuulemma kiva idea ja Popa teki näppärät ja siistit positiot.

Salla lähtisi muuttamaan siinä minun liikkumistani "tanssimaisemmaksi" ja häivyttämään käsiapuja siirtymistä. Keskustelimme koulutuksen ajan siitä millä eri tavoilla minä voisin jäljitellä hevosen liikkeitä seuraamisen yhteydessä ja samalla näyttää monipuolisemmin temponvaihtoja, käännöksiä ja takapäänkäyttöä ohjelmassa. Peruutusta tai sivuaskelia Salla ei ohjelmaan vielä suositellut koska ne ovat sen verran raakoja ja rikkovat vähän tunnelmaa kun Popan osaaminen on muuten niin siistiä. Takapään käyttöä voi alokkaassa esitellä myös pivoteilla, mitä lisäsimmekin ohjelmaan sivuaskelien tilalle.

Olen aika innoissani Popan uudesta ohjelmasta! Toivottavasti pääsemme pian viemään sen näytille tuomareiden eteen!

Kotiläksyksi saimme Popan totuttamisen erilaisiin häiriöihin positioissa. Kädet saavat heilua ja jalat hillua, mutta Popan pitäisi silti vain seurata. Tätä olemme toteuttaneet ahkerasti ja Popa on mennyt aivan valtavasti eteenpäin. Saan aika reilustikin häiritä sitä, eikä Pops lopeta seuraamista.

Toinen kotiläksy oli siirtyminen positioiden välillä ilman apuja. Popa on tehnyt siirtymistä oikealla edessä ja vasemmalla sivulla. Sekä hakeutumista eteeni "laukka" asentoon pelkästään sanallisella käskyllä korokkeen alulla. Siinä ongelmaksi noussut se, että neitä näpsä yhdistää omatoimisesti tämän tavalliseen perusasentoon ja istuu aina ilman koroketta. Treenaamme tätä vielä.





Annika Salon workshop

Olen Priyan kanssa suunnitellut useamman ohjelman, joka on paisunut jo perustuksiltaan liian isoksi ja sekavaksi. Koska tunnen rakkaan punanuttuni niin hyvin, tiedän, että meidän ohjelmamme pitäisi olla kuitenkin yksinkertaisempi. Ei liian kunnianhimoisia temppuja vaan iloista höntsäilyä, joka pelaa Priyalle vahvojen temppujen ympärillä. Siispä väsäilin sille "vappupallo"-ohjelman. Se perustuu kolmeen yksinkertaiseen temppuun: pyöri pallon ympärillä, pyöri pallon ja minun ympärilläni (eri variaatioissa) ja tuo pallo minulle käsitargettiin. Musiikiksi valitsen jonkun iloisen ja menevän kappaleen jossa on tasainen taustarytmi.

Kappalevalintaan pyysin apua koulutuksessa ja yksimielisesti Priyan höpsöön olemukseen sopi tämä kappale: Pharrell Williams - Happy. Katsotaan saanko siihen mitään fiksua rakennettua.




(ps. Vähänkö Poppeli on ollut pätevä 4kk, tästä on menty vain alaspäin :D )

Koulutuksessa heitettiiin ideoita tempuista vappupallon kanssa ja saimmekin jos aika hyvin ohjelmaa alkuun. Ideaksi tuli mm. se, että Priya pujottelee jalkojeni välistä ja käy välillä kiertämässä pallon ja palaa sitten pujottelemaan. Täytyy kokeilla!

Molemmat koulutukset olivat tosi kivoja! Niistä jäi molemmista hyvä mieli ja paljon kotitehtäviä.








torstai 22. helmikuuta 2018

Olipa kerran törmäyskurssille ja takaisin

Mummoni (joka on päässyt elämässään 100-vuoden kunnioitettavaan ikään) antoi minulle kerran hyvän neuvon parisuhteista. "Jos tuntuu siltä, että et kestä enää päivääkään, odota vuosi ennen kuin lähdet." Hän lisäsi, että tämä ei koske vahingollisia suhteita vaan ihan tavallisia rakkaustarinoita, joiden ärsytyksen kohteet liittyvät kategoriaan "piereskelee sängyssä" ja "jättää aina ne hemmetin lautaset lattialle sen jälkeen kun Priya on esipessyt ne" (Joni!!!!). Mummoni viisaus pätee koiraharrastukseenkin. Viime kesänä/syksynä minusta tuntui monesti siltä, että en kestä Popaa enää päivääkään. En koskaan oikeasti ajatellut siitä luopumista, mutta ajatus kutkutteli jossain takaraivossa. Enemmän se ilmiintyi päiväunina, jossa palasin ajassa taaksepäin ja valitsin helpomman pennun, joka näyttää siltä, että se jopa vähän pitää minusta. Tai en ottanut bordercollieta ollenkaan vaan jonkun kivan sohvaperunan, jonka kanssa harrastamisesta ei tullut jatkuvaa niskaan hengittävää painetta.

Rypesin hetken aikaa aika syvällä jossain pohjalla, jossa makasin mahallani kurassa ja kirosin "kamalaa kohtaloani."  (kumpihan meistä on dramaattisempi, minä vai koira?) Harrastamisessa ei tuntunut olevan mitään järkeä. No ei tarvinnut odottaa vuottakaan kun löysin kipinän taas. Se kertoi miten kivaa minulla ja Popalla voi olla yhdessä. Popa on vieläkin ärsyttävä reaktiivinen apina, se ääntelee vieläkin treeneissä, se karkailee vieläkin riistan hajujen perään ja se reagoi vieläkin käsittämättömällä tavalla joihinkin ärsykkeisiin vaihtamalla persoonaansa itsevarmasta maailmanvalloittajasta epävarmaan herkistelijään nopeammin kun ehdin sanoa "draamakuningatar". 

Kuva: Emmi Myllys


Mutta MEIDÄN SUHDE TOIMII TAAS!!!

Ja kun se toimii niin tuota kaikkea muuta kakkaa jaksaa katsella vähän enemmän. Alkuvuoden aikana on tapahtunut muutama iso harppaus, joka selittää sitä miksi treenaaminen ja arki mustavalkoisen kanssa tuntuu niin paljon paremmalta: 

1) Se on vihdoin ymmärtänyt sosiaalisen palkan tarkoituksen. 

Tämä on niin hienoa, että mieleni tekee itkeä ja kiljua riemusta vuorotellen. Ette kuulkaa edes usko kuinka vaikeaa tosikolle professorille oli opettaa, että se voi hieman hellittää ja hassutella välillä. (ja tämä ei tarkoita huutamista) Sosiaalisen palkan ongelman ratkaisi kaksi samanaikaista sattumaa. Treenasin HTM ohjelmaa kimppatreeneissä kuulokkeet korvissa ja en kuullut pauhaavan musiikin takaa mitään. Tämä jollain lailla rentoutti minua ja sitä kautta rento höpsöttely siirtyi Popaan. Treenikaverini sanoi että hän ei ole koskaan nähnyt Popaa niin onnellisena. Olimme joutuneet kehujen kanssa noidankehään, jossa minä jännitin ja varoin Popan ääntelyä ja oma liikkumiseni/kehumiseni ei ollut aitoa. Kun sain itseni purettua, Popa alkoi vapautua myös ja pääsimme positiiviseen kehään joka vahvistaa nyt itse itseään. 

Samoihin aikoihin otin uuden palkkasanan käyttöön. Piia Karisen koulutuksessa tuli puhetta palkkasanojen käytöstä ja niiden kanssa pelaamisesta. Sosiaalinen palkka oli ainut meillä missä ei ollut omaa eriteltyä sanaansa joten päätin kokeilla sen opettamista. Ja kuinkas siinä kävikään! Sosiaalisen palkan huuto on jäänyt melkein kokonaan pois. Popa tietää nyt mitä se tulee saamaan joten kehumistilanteet ovat sille selkeämpiä.

Tulee melkein tippa linssiin tätä kirjoittaessa, tämä asia on hiertänyt minun ja Popan välistä suhdetta todella paljon. Treenaaminen on tämän muutoksen jälkeen tuntunut paljon paremmalta.

2) Osaan puuttua nyt paremmin ääntelyyn ja herkistelyyn

Johtuen sosiaalisesta palkan löytymisestä minulla on nyt paremmin keinoja purkaa Popan ääntelyä sekä satunnaista "herkistelyä". Olen päässyt molempia ongelmia purkamaan myös koutsimme Riitan kanssa ja näiden treenien jälkeen minulla on ollut voimaantunut olo. Tiedän nyt mitä tehdä näissä tilanteissa, jotka ovat aikaisemmin tuntuneet maailmanlopulta. Tiedän myös, että Popan toimintakyky ja motivaatio kestää sen, että jatkuvasti työnnä sille palkkaa suuhun ja hyväksy siltä minkälaista käytöstä tahansa. Minulla on tehokkaammat keinot kertoa sille milloin se tekee oikein ja milloin ei ilman että työnnän sille koko ajan palkkaa suuhun.

Oma selkeytemi (tai sen parantuminen, voisin kyllä olla vieläkin selkeämpi) on auttanut jo paljon sekä ääntelyyn että herkistelyyn. Jo pelkästään oman luottamukseni kasvaminen noissa tilanteissa auttaa Popan nopeammin yli haastavista tilanteista. Luottamuksen kasvaminen on myös vapauttanut minua ja se on puolestaan vapauttanut Popaa.

3) Rally-toko ja koiratanssi

Toko alkoi jossain vaiheessa maistua puulta. Onneksi tässä vaiheessa ymmärsin, että on olemassa myös muita kivoja lajeja jotka odottavat tutustumista. Popa on löytänyt sille sopivan lajin HTM:stä ja Priya on vallan mainio rallykoira! Rallyssa ja HTMssä olen myös voinut työstää Popan mielentilaa "helpommissa kehyksissä" jossa tekniikka on sille vielä helppoa. Tokomotivaatiokin alkaa nousta kun välillä keskittyy johonkin aivan muuhun! 

Tämän postauksen piti käsitellä Salla Haaviston workshoppia, mutta se hautautui nyt sosiaalisen palkan hehkutuksen alle. Noh, kirjoitan workshopista myöhemmin. Tiivistettynä: olemme Popan kanssa olleet melkoisella törmäyskurssilla ja vihdoin tuntuu että jotain on loksahtanut paikoilleen.

Vaikka tekemistä riittää vieläkin Popan mielentilan kanssa niin tällä hetkellä tuntuu tosi hyvältä! Aurinko paistaa vihdoin risukasaankin ja me voidaan Popan kanssa rakentaa siitä risukasasta vähän jotain hienompaa!


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Olipa kerran Popan ensimmäiset viralliset kisat

Masokisti mieleni kuvitteli, että on on hyvä idea kuolla jännitykseen kahtena viikonloppuna peräkkäin. Viime viikonloppuna jännitimme tanssikehän laidalla ja tänään olimme rallykehässä samoissa tunnelmissa. Tunnelmalla tarkoitan tärinää, vapinaa ja hermostunutta häseltämistä. Vanhana heppatyttönä selkärankaani on iskostettu sanonta: "tippumisen jälkeen heti takaisin satulaan" (mikä johti hurjassa nuoruudessani siihen että ratsastin tunnin loppuun joskus yhdellä kädellä tai ilman jalustimia koska nilkkani oli niin turvonnut, että se ei tapunut jalustimeen). Joten heti epäonnistuneiden kisojen jälkeen laitoin ilmoa menemään seuraavaan koitokseen.

Tällä kertaa olin viisaampi ja ilmosin vain Popan kokeeseen. Vaikka omatunto kolkutti kun Priya näytti aamulla hieman surulliselta kun pakkasin lihapullat laukkuun ja se ei päässyt mukaan, niin tämä oli ehdottomasti hyvä päätös. Pystyin keskittymään vain Popaan ja sen mielentilaan (ja omaani).

Onneksi Poppelin ihanan siskon vielä ihanampi omistaja oli ilmoittautunut samaan kisaan, joten a) minulla oli seuraa koko kamalan kisapäivän ajan ja b) sain säilyttää Popaa Sannan autossa. Se ei ehtinyt olla hallissa häkissä useampaa tuntia haistelemassa ihmisten jännitystä ja katselemassa minun hermostunutta säätöäni. Toin sen halliin vasta kehääntutustumisen jälkeen, lämmittelin sitä ja menimme suoraan radalle.

Tuomari Riikka Timonen oli tehnyt meille tälläisen radan:


Huomasin heti, että hieman nopeamman koiran kanssa hihnaa on huomattavasti vaikeampi käsitellä. En Priyan kanssa kokenut alokasluokassa hihnan kanssa tekemistä kovin vaikeaksi ja ihmettelin aina miten jotkut pitävät sen kanssa temppuilua niin haastavana. Sitten menin Popan kanssa ja hihna oli aina tiellä ja se kiristyi koko ajan kun en ehtinyt siirtää sitä kädestä toiseen Popan mukana. Ohjaus oli muutenkin haastavampaa tekevämmän neidin kanssa kun en samalla tavalla saanut ihailla kylttejä. Popa oli kyllä kisaradalla tavallista rauhallisempi. Treeneissä hihnan kanssa sekoilu on vieläkin haastavampaa.

Pops oli siis radalla tavallista korrektimpi. Reagoi selvästi jännitykseeni, oli rauhallisempi ja asiallisempi kuin normaalisti, mutta se pysyi iloisena ja toimintakykyisenä. Liikkeestä maahanmeno (kyltti 7) jouduttiin uusimaan koska Poppeli ei ymmärtänyt maahanmenoa ensimmäisellä kerralla (se istui). Kyltti 10 otettiin -10p kun Poppeli istui ja hyppäsi vielä ilmaan ennen kuin istui taas ja sain sen kierrettyä. Sitten otimme siitä hiton taluttimesta muutaman -1p. Kukkaroon jäi yhteensä 85p eli hyväksytty tulos.



Pisteitä en niin lähtenytkään hakemaan vaan onnistunutta mielentilaa! Pops ylitti odotukseni hyvällä fiiliksellä. Se tuntui oikein hyvältä koko radan ajan, ei äännellyt, mutta ei myöskään paineistunut. Olen ihan valtavan ylpeä meistä molemmista. Saimme juuri sen hyvän mielen kisakokemuksen mitä lähdin hakemaan!

Yksi treenikaverini sanoi kisoissa, että koiraharrastus pitää nöyränä. Se tarjoaa sekä onnistumisia, että pettymyksiä ja niiden kaikkien kanssa on opittava elämään ja jatkettava matkaa. Olen niin samaa mieltä ja loputtoman kiitollinen koirilleni, jotka tarjoavat typerälle hermoheikolle omistajalleen tämän mahdollisuuden onnistua ja epäonnistua jännittävissä tilanteissa sekä kasvaa näin ihmisenä. Olen paininut jännityksen kanssa koko elämäni. Hassua, koska minun on helppo esiintyä esimerkiksi teatterissa lavalla tai kouluttaa ryhmää, en siis kärsi esiintymisjännityksestä, mutta kilpailujännitys on saanut minut aina lamaantumaan. Luulen varmaan jossain alitajunnassani, että epäonnistujat poltetaan roviolla. Mentaalivalmennuksesta huolimatta kisaaminen tuntuu vieläkin aivan kamalalta. Silti olen onnistunut laittamaan ilmoa sitkeästi menemään kerta toisensa jälkeen . Ehkä jonain päivänä se ei enää tunnu niin kamalalta. Onneksi minulla on aivan ihania treenikavereita, jotka tekevät kisapäivistä helpompia ja maailman parhaat karvaiset kisakaverit!



lauantai 10. helmikuuta 2018

Olipa kerran HTM möllit

Kävin tanssimassa. T: Popa (kuva: Sanna Kiretti)

Ilmoitin Popan hetken mielenhäiriössä koiratanssin epävirallisiin kilpailuihin. Ajattelin, että mikään ei potkaise takapuolelle ohjelman rakennuksessa paremmin kuin deadline. Sain kuin sainkin jonkinlaisen ohjelman väsättyä. Kompastuin tosin vieläkin samaan virheeseen eli liian monimutkaiseen ohjelmaan, joten jouduin viime viikolla myöntämään tappioni ja riisumaan ohjelman kaikesta mikä ei ole aivan 100% varmaa Popalle. Jäljelle jäi siis aivan perus luuranko, johon kuului 4 positiota yksinkertaisimmassa muodossaan. Tämä riitti vallan mainiosti HTM mölliohjelmaksi.

Mietin taas viimeiseen asti tekosyitä perua koko osallistuminen. Jopa juuri ennen kisan alkua, kun musiikkini ei meinannut alkaa pelaamaan ja sitä jouduttiin kaivamaan internetin ihmeellisestä maailmasta. Näin tämän kohtalon merkkinä, ettei meidän ole tarkoitus mennä kehään. No menimme kuitenkin.

Popan ohjelma on ratsastusaiheinen. Yritin saada sen näyttämään kouluratsastusohjelmalta, jonka aikana minä ja Popa leikimme koreaa ratsukkoa. Musiikki on valittu elokuvan Hevoskuiskaaja soudtrackiltä. Se kuulosti korvaani jotenkin hevosmaiselta ja on mukavan tasainen.

Popaa ahdisti hieman ohjelman aluksi kun menimme yleisöä päin. Sitten kun aloimme liikkua rivakammin se heräsi henkiin ja teki tosi hyvällä fokuksella ohjelman läpi! Sen verran se oli kohmeessa jännityksestäni, että vain yksi hau karkasi huulilta aivan ohjelman lopuksi. Se on kuulkaas Popalta aika hyvä suoritus.

Sain ystävällisen katsojan kuvaamaan meidän suorituksen ja tältä se näytti:



Minä unohdin leikkiä kouluratsun koreita liikkeitä, mutta eipä tuo paljoa haitannut. Popa näyttää onnelliselta ja rennolta, se on pääasia!

Tuomarimme Päivi Nummi kirjoitti arvostelulappuun:

" Hieno kontakti ja heiluvä häntä! Erittäin hyvä kehän käyttö + rohkeasti käytetty eri positioita. Hyvin koottu ohjelma, jossa selkeä alku ja loppu. Tänään ääntely ei vaikuta arvosteluun, mutta ole jatkossa tarkkana :)"

Tuomari ei jakanut pisteitä, mutta laittoi koirakot järjestykseen silmälläpitäen erityisesti koirakon yhteistyötä. Tällä räpellyksellä Popa sijoittui toiseksi.


Ensiviikolla meillä on Salla Haaviston koiratanssi workshop, jonka aikana olisi tarkoitus viilata ohjelmaa ja puuttua etenkin noihin siirtymiin jotka tällä hetkellä vaan "tapahtuvat". Olisi kiva saada niihin vähän sulavuutta ennen virallisia kisoja.




perjantai 9. helmikuuta 2018

Olipa kerran kaaharit

Sain Sannan huijattua ottamaan muutaman kuvan karvalapsista niin pakkohan ne oli heti tulla tännekin jakamaan. Hyvät kuvat ovat meille niin harvinaista herkkua. Kaikki postauksen kuvat ovat Sanna Kirettin (Sanna mitenkä ihmeessä sun sukunimi taivutetaan?!) käsialaa. Kiitos ja kumarrus kuvista! Jäällä riehumisen lisäksi olemme tyttöjen kanssa treenanneet.


Keskiviikkona kävimme Popan kanssa Maarit Hellmanin koulutuksessa keskustelemassa ruudun ihmeellisestä maailmasta. Päädyimme kuitenkin keskustelussa siihen, että ruutu ei Popasta ole tällä hetkellä ehkä niin ihmeellinen, koska se saisi antaa vähän enemmän loputonta moottoriaan siihen suuntaan. Se ajattelee ruutua liikaa ja juoksee sinne vähän liian sievästi. Nyt siis vähän räkää poskelle ja vipinää kinttuihin. Popan kintuissa sitä vipinää kuitenkin on kunhan professorin aivot lakkaavat raksuttamasta. Popa myös pelleili kosketusalustan kanssa ja roikkui koko seuruukaavion kiinni minun vetoketjussani. Minä yritin kerätä koulutuksesta motivaatiota tokoiluun, mutta enimmäkseen päässäni apina soitti lautasia.

Motivaatiota kertyi kuitenkin sen verran, että ilmoitin Priyan kasvattajaporukan järjestämään tokokoulutukseen (luitte oikein, Priyan!). Sen tokoilu on ollut kohta vuoden tauolla. Tällä hetkellä sillä on kovasti pentuja ja tissit täynnä maitoa, mutta silti se jaksaa joka kerta ilahduttaa hyvällä ilmeellä ja tasaisella työskentelyllä treeneissä. Olen siis varovasti toiveikas, että tokokin taittuisi punanutulta samoissa fiiliksissä. Katsotaan!

Torstaina Popa kävi Piia Karisen koulutuksessa keskustelemassa arkisia asioita. Treenien piti keskittyä koulutustekniikkaan ja palkkaamiseen, mutta koska Popalla on aika selkeä palkkaussysteemi (ainut asia minkä olen osannut opettaa sille hyvin!) niin puhe kääntyi arjen ongelmiin, jotka ovat niin kovasti syöneet iloa treenaamiselta. Sain kotiläksyksi opettaa Popan kulkemaan käskystä takanani. Takana kulkeminen helpottaa reaktiivista koiraa vaikeissa tilanteissa, kun sen ei tarvitse kohdata asioita ensimmäisenä yksin. Pistetään tämäkin kikka kokeiluun.


Tytöt kävivät tänään Popan Nila-siskon kanssa treenaamassa. Rakensimme avoimen rally-radan. Prillis joutui tekemään se aika kylmiltään lävitse ja ihan hyvin se veti! Muutama "häh?"- kohta hämmensi punanuttua, mutta selvisimme iloisesti loppuun asti. Poppelilla oli hieman höyryä korvien välissä ja rata oli sen näköinen, mutta sekin selvisi kunnialla loppuun asti. Jatkoimme vielä hieman koiratanssin ja Tokon parissa, josta sitten ajelimme Hervantaan lenkille.

Maisemanvaihdos johtui meidän neiti metsästäjästä, joka on hallin luona kadonnut johonkin horisonttiin nyt useamman kerran. Siellä on herkullisia riistan tuoksuja jotka vetävät neiti paimenta vastuttamastomasti puoleensa. Huoh. Onneksi sen kyydissä roikkuu Yepson.paikannin. Se sentään kertoo missä sankari tällä kertaa huitelee jos sitä ei hetkeen ala kuulua.

Parasta on, että tämä "kilttiä ja herkkää" rajalassie-kersaa ei tunnu tippaakaan haittaavan vaikka se ajatutuu pitkälle meistä. Se olisi lähdössä heti uudestaan kun on käynyt kieli vyön alla roikkuen pyörähtämässä vähän mamman luona ("jos nyt on ihan pakko"). Muistaakseni luin jostakin, että paimenet ovat "helposti vapaana pidettäviä" ja "pysyttelevät lähellä laumaansa". Popa unohti mennä siihen jonoon kun ominaisuuksia jaettiin. Sen sijaan se päätti jonottaa tuplasti ominaisuuksia pöydästä "hullu kiihkoapina" ja erehtyi johonkin haukkuvan vahtikoiran pöytään hakemaan vähän "volyymiä".

Onneksi se on sentään söpö.

Siellä se Yepson epätoivoisesti yrittää roikkua kyydissä



Karhu jahtaa kaurista

Kirahvi ja kaulaton
Kaunis Prii!