perjantai 26. tammikuuta 2018

Olipa kerran lihamurekkeet Kantoluodon koulutuksessa

Vietimme Popan kanssa maanantai-illan hytisemässä hallin nurkassa. Syy tähän kauheuteen oli koutsimme Riitan järjestämä Jari Kantoluodon koulutus, johon osallistuin Popan kanssa koirakkopaikalle. Olen ollut Jarin koulutuksessa kerran aikaisemmin Priyan kanssa ja tämä koulutus oli yksi ajatuksia herättävämpiä treenejä mitä olen tehnyt. Koulutuksen aikana minulle selvisi mikä todella laittaa Priyan moottorin tikittämään ja millä tavalla se haluaa palkkautua. Jarin koulutuksesta saadut tehtävät ovat edelleen käytössä Priyan kanssa ja ne ovat yksi syy miksi saan nykyään punanutun moottorin hyrräämään paremmin. Odotukset koulutuksesta olivat siis korkealla.

Yritän tässä postauksessa selittää omin sanoin kolme päällimmäistä havaintoa jota tein koirastani koulutuksen aikana. Kuten aina, nämäkin ovat kulkeneet minun pääni läpi, joten suhtautukaa ajatuksiin sillä vakavuudella. Esimerkiksi Jari ei koskaan kutsunut meitä lihamurekkeeksi, keksin sen
aivan itse omalla "ovelalla mielelläni" koska en pidä lihamurekkeesta.


1. Jännittynyt ja sulkeutunut

Ihan ensimmäinen huomio Popasta tuli esille kun se alkoi heti treenien alkajaisiksi äännellä. Jarilla oli ajatus, jonka mukaan koiran tulisi olla treenitilanteessa rento ja keskittynyt. Tätä kautta se pystyy nostamaan itsensä tasaiseen vireeseen jonka aikana työskennellä hyvin ja tehokkaasti. Popa hakee korkeaa virettä, mutta se on sitä hakiessaan kuin "jousilla". Kun se lähtee rakentamaan virettä siihen päälle niin huuto on taattu. Jari palkkasi koiraa kun se osasi itse hakea mielentilaa ja uskoi, että rentous löytyy tätä kautta kun koira kokee mielentilan kannattavaksi.

Mielentilaa tarkkaillessa minun pyydettiin tarkkailemaan Popan suuta ja silmiä. Se jännitti jousille virittäytyessään suupieliään ja tämä "suun mutristaminen" johtaa Popalla helposti huutoon. Treenitilanteessa minun pitäisi opetella tunnistamaan Popasta näitä merkkejä ja palkata sitä jännittymisensä purkamisesta.

Popan persoonaa ihmetellessä tuli esille myös adjektiivi juro. Olen jo pitkän aikaa märissyt sitä. että en saa Popasta oikein mitään otetta. Treenikentällä se tuntuu toimivan kuin robotti, joka tekee tylsän tasaisesti hommia (paitsi jos teen sen mielestä jonkun virheen jolloin robotin hälytyskellot alkavat soida ja huuto alkaa). Meidän treenit maistuvat tällä hetkellä maustamattomalta lihamurekkeelta. Me olemme tämä maustamaton lihamureke, jota tarjoillaan joka treeneissä ja jota me syömme kiltisti kerta toisensa jälkeen ihan motivoituneesti. Mutta tosiasia on, että siinä lihamurekkeessa ei ole mitään makua! Popa on niin sulkeutunut omaan robottikuoreensa, että minä olen sulkeutunut myös omaani. Se on aina keskittynyt ja aina motivoitunut, mutta työskentely maistuu niin puulta ilman minkäänlaista tunnetta yhteistyöstä. Olen jo melko turhautunut tähän noidankehään, jossa kaikki minun "epämääräinen lässyttämiseni" (eli tunteiden osoitus tai yksinkertainen kehuminen) saa Popassa aikaan vaan ääntelyä ja tämä syö meidän välistä yhteistyötä.

Popa on siis sulkeutunut ja jännittynyt koira. Ja minä olen sen kanssa sulkeutunut ja jännittynyt ohjaaja. Minun tehtäväni olisi saada se vapautumaan jotta voisin itsekin vapautua. Tämä lihamureke tarvitsee siis valtavalla kauhalla niitä mausteita.

Olen lähiaikoina miettinyt paljon sitä, miten jokaisen koirani kanssa olen törmännyt uuteen "ydinhaasteeseen". Ween kanssa se oli impulsiivisuus, Priyan kanssa se on motivointi ja nyt popan kanssa tämä robottimainen sulkeutuminen ja yhteistyön puute. Nämä "ydinhaasteet" ovat aina mukana yhteistyössä koirieni kanssa ja niiden kohtaaminen opettaa minulle uusia asioita ei vain koiran koulutuksesta, vaan itsestäni ja omista toimintatavoistani. Koirien kanssa työskentely on ainakin minulle osittain myös itseni kanssa työskentelyä ihan eri tavalla kuin esimerkiksi kirjoittamisharrastukseni.

2. Oletuksia

Popalla on PALJON oletuksia. Sitä on koulutettu tarjoamisen avulla. Jarin mielestä tässä ei ole mitään vikaa jos valmiit liikkeet viedään nopeasti ärsykekontrolliin. Kun Popa luo oletuksia liikkeistä tarjoamisen kautta, se ulkoistaa nopeasti minut ja siirtyy liikettä tehdessään omassa päässään jo palkkaukseen. Näiden oletusten rikkominen tuo turhaumaa ja ääntely alkaa. Koiran tulisi olla kentälle tullessaan auki ohjaajalle ja kuunnella mitä ohjaaja haluaa hänen tekevän. Popan kanssa treenit menevät helposti siihen, että se on jo luonut oletuksen liikkeen kulusta (missä kohti se liikkuu, missä kohti palkka tulee..) ja toteuttaa liikettä ilman minun vihjettäni.

Poikkeuksellisen älykkäänä hörökorvana se luo näitä oletuksia helposti ja nopeasti. Kentälle tullessa se on jo päätellyt mitä me teemme ja lähtee toteuttamaan omaa versiotaan heti tilaisuuden tullen. Jarin vastaus tähän oli: teetä sillä sitä mitä se ei oleta.

Jos Popa halusi tarjota perusasentoa, pyysin sen maahan. Jos se halusi hypätä siitä istumaan, pyysin sen takaa kiertämällä perusasentoon. Ymmärrätte varmaan idean. Koira pitää heti treenien alussa saada tunnetilaan, jossa se on auki ohjaajan käskyille. Harmittomaltakin tuntuva perusasennon tarjoaminen saa Popan siirtymään oletusten maailmaan ja sitä kautta palkkautumaan itsekseen.

3. Sosiaalisuutta vai epävarmuutta?

Popa on mielenkiintoinen koira. Ensisilmäyksellä sen luulisi olevan melko rauhallinen ja tasainen tyyppi. Kun se makaa asiallisena häkissään ja odottaa nätisti vuoroaan. Minulle on jopa sanottu sen työskentelystä, että se on "tylsä" kaikessa tosikkomaisuudessaan.  Kolikon kääntöpuolelta löytyy kuitenkin älykäs ja aktiivinen koira joka vaatii koko ajan älyllistä haastetta (ja tämä älyllinen haaste aika usein aiheuttaa minulle harmaita hiuksia). Sillä on myös erittäin lyhyt sytytyslanka, joka johtaa siihen että höyry alkaa nousta korvien välistä ennen kuin ehdit kissaa sanoa. 

Toinen esimerkki: ensisilmäyksellä Popa on itsevarma ja itsenäinen. Se ei koe tarvetta välittää muista ympärillään, paitsi jos sitä huvittaa niin se muikuttaa toiset koirat lyttyyn. Mutta miksi se toisaalta vaikuttaa olevan hyvin epävarma?

Koulutuksessa kävimme läpi tapoja jolla koira reagoi stressiin. Se voi jähmettyä tai taistella, mutta se voi myös "flirttailla". Valtava positiivinen tunnereaktio toisiin koiriin tai ihmisiin ei välttämättä olekaan siis sitä että koira on "sosiaalinen" tai se "dominoi" vaan reaktio kertoo epävarmuudesta tai herkkyydestä. Koira yrittää positiivisella reaktiolla purkaa omaa huolestumistaan tilanteessa jossa se kokee itsensä epävarmaksi. Esimerkiksi koira joka "on niin sosiaalinen että sen on vaikea työskennellä toisten koirien läheisyydessä kun haluaa vaan leikkiä" voikin kokea olonsa epävarmaksi toisten koirian läsnäolosta. Tai "koira joka on niin sosiaalinen että sen on pakko pussailla kaikki ihmiset" voi olla ihmisiä kohtaan epävarma ja purkaa tilannetta innostumalla. En sano, että asia on aina näin, on varmasti olemassa vain leikkisiä ja sosiaalisia koiria. Mutta tämä ajatus sai minut katsomaan molempia koiriani tarkemmin.

Meille tuli koulutuksessa puheeksi se, että minua ärsyttää kun molemmat koirani ovat sellaisia, jotka eivät luonnostaan tule moikkaamaan minua kun tulen kotiin. Priya on vuosien varrella oppinut tulemaan kutsusta ovelle ja heilauttamaan häntäänsä muutaman kerran. Olen pitänyt tätä suurena loukkauksena ja selityksenä, että koirani eivät kaipaa minua. Koulutuksessa minulle vastattiin: "niin ne EIVÄT KAIPAA SINUA ja se on HYVÄ JUTTU." Suuri tunnereaktio kotiinpaluuseeni voi kertoa siitä että koirilla ei ole mukavaa kotona yksin. Minun koirani ovat vain rentoja ollessaan kotona yksin eikä niiden tarvitse kehittää numeroa siitä kun minä tulen kotiin.

Samalla tavalla molemmat koirani suhtautuvat hyvin välinpitämättömästi vieraisiin. Tätäkin olen kironnut kovasti ja vannonut että se kuuluisa seuraava koirani on vähän sosiaalisempi. Jos meille tulee vieraita, he saavat osakseen muutaman hännän heilutuksen jonka jälkeen koirat katoavat omiin nurkkiinsa pötköttämään. Niitä saa rapsuttaa jos ne ensin kutsuu luokse, mutta reaktio hellyydenosoituksiin on kaukana palvovasta syliin tunkemisesta. En ole koskaan ajatellut että välinpitämättömyys on hyvä juttu: koirillani ei ole tarvetta hötkyillä vieraista koska ne ovat niin rentoja ja ne luottavat tilanteeseen ilman sen suurempaa draamaa.

Tilanne on aivan erilainen esimerkiksi treenihallilla. Siellä tunteet ovat kuumina ja odotusarvot korkealla joten sekä Priya että Popa reagoivat etenkin tuttuihin ihmisiin suurella intohimolla. Varsinkin Priya kokee usein tarvetta rajullekin sosiaalisuudelle tilanteessa jossa se kokee jonkinlaista painetta. Esimerkiksi eläinlääkärissä jossa se kokee tutkimisen epämiellyttävänä, se usein toimenpiteen jälkeen se hymyilee ja pyrkii rauhoittamaan tilannetta ylitsevuotavalla sosiaalisuudella. Jokainen joka on kokenut Priyan sosiaalisuuden monet ääripäät tietää eron siinä miten Priya reagoi kun se on rento ja kun se ei ole rento. Yleensä rajuin reaktio tulee tilanteessa jossa se "hakee apua" paineen purkamiseen tai epävarmuuteen. Kun se ei ole ihan varma mitä minä haluan, kun me odotamme kyytiä treenihallille ja se vihdoin saapuu, kun sitä hierotaan ja hieroja on lopettanut käsittelyn.. Hauska ilmiö Priyan tervehtimisessä on se, että se reagoi usein suurella intohimolla tuttuun ihmiseen joka on vieraiden joukossa. Esimerkiksi koulutuksissa se kokee hieman oudoksi tilanteen jossa paljon ihmisiä tuijottaa sitä (puhumattakaan mitä se tekee minun pääkopalleni). Silloin se löytää kuuntelijoiden joukosta yhden tutun ja antaa tälle rakastavan tervehdyksen. Myös tämän voisi tulkita tietyllä tavalla paineen puruksi.

Toisien koirien kanssa Priya on ilmiömäinen. Lenkillä se heilauttaa pari kertaa tutuille häntäänsä ja tutustuu tuntemattomiin, mutta ei sen jälkeen tunne tarvetta turhaan hössötykseen. Se tuntee rauhoittavat eleet ja pyrkii aina pois konflikteista, niin kuin hyvän sosiaalisen koiran täytyykin. Puhutaampa sitten Popasta.. Sen suhtautuminen toisiin koiriin on, no, sanotaanko nyt, että vähemmän ilmiömäinen.

Kuten tämän jaarittelun alussa totesin, Popaa voisi kuvailla itsenäiseksi tai itsevarmaksi koiraksi. Ja monella tapaa se onkin juuri sitä. Mutta toisaalta se ei myöskään ole. Olen lähiaikoina joutunut myöntämään, että Popa ei ole sosiaalisesti kovin lahjakas. Sillä on arjessa kolme tapaa suhtautua toisiin koiriin: a) olet tuttu, leikitään! b) olet tuttu, muikutan vaikka sinä muriset ja c) tukka pystyyn ja huuto päälle. Sillä on aika harvoja koiria, joiden kanssa sen ei tarvitse turvautua joko "muikutukseen" eli ylitsevuotavaan sairaalloiselle tasolle menevään sosiaalisuuteen tai tukka pystyssä huutoon. Näitä koiria ovat sen nuoremmat tai saman ikäiset treenikaverit joita se näkee säännöllisesti  sekä Priya. Tutut vanhemmat koirat saavat usein aikaan sairaalloisen muikutusreaktion ja vieraat tukka pystyssä räyhäämisen.

Koulutuksen jälkeen aloin todella herätä siihen miten epävarma Popa on toisten koirien kanssa. Treenikentällä se pysyy omassa kuplassaan ja unohtaa toiset koirat kokonaan, mutta heti kun astumme kentältä pois niin maailma on pienestä hörökorvasta melko epäilyttävä paikka. Se kokee tarvetta "muikutukselle", räyhäämiselle ja kiihtymiselle sekä lukee toisten eleitä melko huonosti. Esimerkiksi se ei lopeta muikutusta kun toinen koira kertoo sille että ei pidä siitä.

Olenkin nyt aktiivisesti yrittänyt löytää keinoja miten voisin auttaa pienen koiran ahdistusta ja opettaa sen kohtaamaan vieraita koiria ilman suurta tunnereaktiota. Mutta se on jo ihan toinen tarina.

Nämä olivat kolme ajatuta jotka lähtivät maanantain koulutuksesta mukaan.

1) Vahvista Popan vapautumista ja rentoutumista
2) Vähennä Popan oletusarvoja liikkeistä
3) Yritä ymmärtää ja hakea keinoja myös Popan epävarmuuteen


4 kommenttia:

  1. Itsekin olen Käpyläisestä ja sen ylitsepursuavasta sosiaalisuudesta ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, ettei se ole ihan "aitoa" kaikissa tilanteissa. Sen takia annan sen esim hyppiä päälleni treeneissä/luonnetestissä/muissa sitä stressaavissa tilanteissa, koska se purkaa itseään näin (ja otan mieluummin purkamisen itseeni kuin muihin). Sen takia myös kieltäminen rajuissa tervehdyksissä on vaikeaa, sillä se lisää yleensä vain vettä myllyyn ja super hyper pomppu/pusu kohtaus on taattua. Gatsby on ihmissosiaalinen koira, mutta myös käyttää ylitsepursuavaa sosiaalisuuskohtaustaan aseena tilanteen kontrollointiin (ihmiset kavahtavat) ja paineen purkuun. Painettahan tulee ihan vaan jo innostumisestakin. Olenkin välillä miettinyt, että onko pieni Käpyläiseni oikeasti aika paljon herkempi ja epävarmempi tyyppi kuin mitä siitä välillä kuvittelen, kun se peittää ne kauhean kaahottamisensa alle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kuulostaa vähän samalta kun mitä Priya tekee. Prilliskin on kyllä sosiaalinen koira, mutta sillä on ihan oma tapansa tervehtiä normaalisti rentona ja tervehtiä silloin kun se purkaa jotain painetta.

      Poista
  2. Kuulostaa hyvin monessa asiassa veljeltään. Tunnistikohan koutsi samankaltaisia piirteitä sisaruksista :D Just viime viikolla käytiin Jarin koulutuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän ainakin Popan ja Loven siskoksiksi tunnisti. Vaikka täytyy sanoa että Love käyttäytyy huomattavasti fiksumpi kun Popa :)

      Poista