perjantai 20. heinäkuuta 2018

Olipa kerran Hymytyttö 5v

Maailman paras hymytyttö on nyt joo viisivuotias! Onnea Priya!



Ihan uskomatonta, että Priya on hauskuuttanut tätä maailmaa jo kokonaiset viisi vuotta! Vastahan minä seurasin pentujen syntymää kasvattajan blogin välityksellä. Syntymää seurasi kolme tuskallista viikkoa, jonka aikana pentujen lopullisia koteja selviteltiin. Kun viimein kannoin pennun kotiin, se tuntui ihmeeltä, kohtalolta, joltain mikä oli kirjoitettu tähtiin kauan aikaa sitten.

Sitä se todella on ollutkin. Priya muutti elämäni nykyiselle lentoradalleen. Ilman Priyaa, en eläisi tätä elämää tai en olisi se ihminen mikä minusta on tullut. Priya on antanut minulle itseluottamusta, se on tarjonnut toistuvasti mahdollisuuksia rikkoutua ulos mukavuusalueeltani ja huomata, että minä voin tehdä sen. Se on ollut järkkymätön tuki, jonka kanssa olen voinut yrittää, epäonnistua ja nousta uudestaan.

Meillä on ollut mustat hetkemme. Muutama vuosi sitten olin täysin valmis heittämään harrastusvälineillä vesilintua ja julistaa yhteistyömme mahdottomaksi. Tänään voin ylpeänä sanoa, että en vaihtaisi pois yhtään päivää, yhtään epäonnistumista, yhtään kyyneltä. Koska juuri niiden kautta Priya on opettanut minulle eniten. Se on opettanut miten luottamusta ja yhteistyötä rakennetaan. Priyasta on todella kasvanut paras ystäväni. Se on 100% ja enemmänkin kaiken hehkutuksen arvoinen.

Kiitos Priya ja hyvää syntymäpäivää!






torstai 19. heinäkuuta 2018

Olipa kerran maailmanvalloitus part 2

Puolalainen tokokoe



Mitä tokoharrastajat tekevät lomallaan? Menevätkö he katsomaan nähtävyyksiä? Loikovatko he rannalla? Vastaus on ei, he menevät ihmettelemään paikallista tokokoetta. Ja voi juku, siinä riittikin ihmeteltävää!

Koe oli kaksipäiväinen ja se järjestettiin ison koiranäyttelyn yhteydessä Gdynian kaupungissa. Lauantaina kisattiin VOI (class 2) ja EVL (class 3) luokka ja sunnuntaina AVO (class 1) sekä paikallinen alokasluokka. Meille tarjottiin mahdollisuutta osallistua kokeeseen. Tartuin tarjoukseen ajattelematta mikä minua odotti. Puolaisten versio alokasluokasta oli nimittäin täysin erilainen kuin omamme. Koko ilmoittautumiskuvio ja järjestelyt sen jälkeen olivat minulle täyttä hepreaa, joten koepaikan olemassaolo varmistui vasta edellisenä iltana kun satuin näkemään nimeni killumassa osallistujalistalla.

Meinasin tietysti saada sydänkohtauksen kun näin paikallisen alokasluokan liikkeet.

1. Luoksepäästävyys (Popa ei ole koskaan tehnyt mitään tälläistä)
2. Seuraaminen taluttimessa (Mitä? Pitääkö kuvio muistaa itse?!)
3. Paikalla makuu tai istuminen 1min (mitä tämä täällä tekee? Pitääkö minun olla selkä koiraan päin?!)
4. Seuraaminen vapaana (Täytyykö minun vieläkin muistaa kuvio itse?)
5. Kaukot
6. Nouto (Juu ei)
7. Hyppy (Mitä %&#"¤&//%%&?! Miksi se noin tehdään?)
8. Luoksetulo

Onneksi paikalliseen tapaan kuului "kehääntutustuminen" jonka aikana liikkuri käy läpi liikkeet ja ottaa vastaan typerän turistin kysymyksiä. Onnistuin kaiken lisäksi arpomaan itseni ensimmäiseksi. Onneksi paikalla oli ymmärtäväistä porukkaa ja toinen osallistuja vaihtoi kanssani paikkaa jotta voin nähdä liikkeet edes kerran ennen kuin jouduin säätämään ne läpi.

Olin kehään mennessä täysin jäykkänä kauhusta. Unohdin jopa palkkaleluni törkeästi roikkumaan liivin taskusta. Tuomari onneksi vain naureskeli ja palloni lensi odottamaan katsomoon. Luoksepäästävyys meni hyvin, vaikka minä unohdinkin esitellä itseni. Tuijotin vain tuomaria suu auki ja yritin olla pyörtymättä. Popa istui kuitenkin asiallisesti vierelläni.

Hihnaseuruu oli kamala. Minä hiivin eteenpäin ja yritin muistella missä kohtaa kaaviota minun piti pysähtyä. Popa oli täysin sunnuntaikävelyllä. Se jolkotteli vieressäni, nuuski maata ja ihaili maisemia unisen näköisenä. Paikallaoloon minä valitsin makuuasennon. Popa köllähtikin makuulle "tauko" käskyllä. Minuutti tuntui käsittämättömän pitkältä ajalta seisoa selkä koiraa kohti keskellä suurta koiranäyttelyä. Popa oli kuulemma maannut paikallaan. Vähän se oli haistellut toiveikkaana läheisestä metsästä kantautuvia tuoksuja (villisikapaistia kenties?).

Kaukot sai suorittaa joko koiran vierestä tai edestä. Minä siirryin hörökorvan eteen ja käskin sen istumaan ja maahan. Tässä vaiheessa Popa heräsi. Ai me tehdään tokoa! Se lähti vapaana seuruuseen ihan eri asenteella. En ole varma oliko tämä hyvä asia. Treeniliivini reuna taisi olla koko seuruun ajan neitokaisen hampaissa ja seuruu näytti sen mukaiselta.

Seuruun jälkeen teimme noudon. Minulla oli epäilykseni. En ole ottanut kapulaa kovin montaa kertaa sivulle asti pito-ongelmien korjailun vuoksi. No sivulle se kuitenkin tuli ja ihan vauhdikkaasti. Sitten kummalliseen hyppy-liikkeeseen. Koira oli tarkoitus saada hypyn yli ja takaisin kahdella käskyllä. Hyppyesteenä kokeessa oli erikoinen valkoinen kiinteä hökötys, jonka alareunassa oli aukko. Olin melkein varma, että en saa Popaa sen yli. Ensimmäisellä hyppy-käskyllä se katsoi minua täysin kysymysmerkkinä, otti askeleen eteen ja kävi nuuskaisemassa estettä. Toisella käskyllä se loikkasi hitaasti ja varovaisesti yli ja heti takaisin luokseni. Yllättävän hyvä suoritus siihen nähden että se oli Popan ensimmäinen suoritus kyseisestä liikkeestä.

Viimeisenä liikkeenä oli vielä luoksetulo. Minulle tuli yllätyksenä se, että luoksetulo tehtiin maahanmenosta ja meinasin säätää koko liikkeen pilalle. Popa teki kuitenkin hyvän luoksetulon.

Pisteityksestä minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mutta tällä suorituksella räpiköimme 88/100 pistettä. Pääsimme kuitenkin palkinnoille. Ja mitkä palkinnot siellä odottikaan!



Kokeesta jäi tosi hyvä mieli. Puolaiset harrastavat tämän yhden kokeen perusteella hieman löysemmällä nutturalla kuin me suomalaiset. Kehässä moni asia oli aseteltu niin, että suomen kokeessa niistä olisi ehkä tullut sanomista. Ohjattu piti oikealta puolelta hakea melkein läheisestä metsästä ja kaukojen "merkkinä" toimi erikoisesti huitova setä koiran takana.  Häiriöt olivat siis kokeessa aivan omaa luokkaansa. Irtokoiriakin juoksi aivan kehän vieressä! Myös juoksuiset kisasivat normaalisti muiden seassa. Kokeissa oli myös enemmän valinnan varaa. Avoimen luokan toisen jäävän (istu tai maahan) sai valita itse, samoin alokasluokan paikkamakuun asennon. Voittajaluokassa noudon sai tehdä puu tai metallikapulalla.

Kiitos Riitalle kun pakotit meidät osallistumaan! En olisi koskaan uskaltanut mennä yksin ja tämä koe on varmasti sellainen jonka tulen muistamaan aina.

väsynyt palkintoporsas
Seuraavana aamuna Popa ansaitsikin sitten lisää kiitosta: se kiikuti nimittäin meille 50 zlotya puhtaana käteen. Popalla on tapana tuoda minulle esineitä jotka tuoksuvat vahvasti ihmiselle. Sen kanssa on tehty paljon esineruutua tänä kesänä ja mikään ei ole Popasta siistimpää kun esineiden löytäminen. Popa juoksenteli Lubiatowon rannalla edes takaisin. Yhtäkkiä se pysähtyi, kääntyi ja nappasi jotain maasta. Se lähti heti kiikuttamaan saalistaan minulle palkan toivossa. Rannalla ei näkynyt ketään (klo oli n. 7 aamulla), joten löytäjä sai pitää. Matkakassamme oli 50 zlotya rikkaampi!



perjantai 13. heinäkuuta 2018

Olipa kerran maailmanvalloitus part 1

Popan kanssa puolaan




Mitäs meille kuuluu? Olemme Popan kanssa valloittaneet maailmaa! Kävimme nimittäin kuokkimassa turistina puolaisen tokoseuran leirillä. Meidän kouluttajamme on käynyt heitä kesäisin kouluttamassa jo muutaman vuoden ajan ja tällä kertaa hän kysyi olisinko niin hullu, että lähtisin mukaan. No, hän kysyi oikealta henkilöltä. Minä olen juuri niin hullu, että suostuin lähtemään.

Tosin lupauduin lähtemään ennen kuin Popan bussipelko pääsi oikeasti kunnolla valloilleen. Ajatuksena oli ottaa hörökorva mukaan ja hankkia hienoja kokemuksia matkalla. Jahkasin Popan mukaan ottamista ärsyttävyyteen asti. Mitä jos se hermostuu autolla matkustamisesta samalla tavalla kuin bussilla tai junalla?

Tarvitsin useamman rankan potkun persuuksille ennen kuin päätin vihdoin ottaa Popan mukaan. Lopulta Poppeli Poppelsson pakkasi pallonsa ja passinsa reppuun ja suuntasi nokkansa kohti puolaa. Melkein kaksi viikkoa myöhemmin raahauduimme väsyneenä, mutta onnellisena kotiovesta sisään. Reissu oli mahtava! Popa oli maailmaa valloittaessaan aivan yhtä ärsyttävä kuin kotosuomessakin, mutta pelokas se ei ollut. Se tuntui sujahtavan melkein joka tilanteeseen loistavasti ja valloittavan maailmaa häntä pystyssä-asenteella.

Matka lähti käyntiin aikaisin maanantai "aamuna". Henkilökohtaisesti en osaa kutsua klo 4:00 herätystä aamuksi. Minun tapauksessani se muistuttaa enemmän ruumiin henkiinherätystä kuin pirteää liikkeellelähtöä. Erityisesti lyhyiden muutaman tunnin yöunien jälkeen. Riitta kävi hakemassa meidät Popan kanssa edellisenä iltana luokseen ja hörökorva laittoi heti aikamoiset pirskeet pystyyn Riitan Hippu-koiran kanssa. Se nukkui yönsä levottomasti ja ehdin lyhyiden yöunieni aikana kuvitella kaikki maailman painajaiset koko matkan levottomana hyörivästä Poppelista, joka päätyy lopulta nukkumaan ulkona villisikojen keskellä.

Auto käynnistyi kuitenkin iloisesti ja suuntasimme nokan kohti helsinkiä. Popa matkusti peitetyssä takaboxissa ja sillä oli esimerkkinään kaksi rentona matkustavaa kaveria. Seurasin sen fiiliksiä Fitbark-mittarin välityksellä autossa ja se näytti vetävän koko matkan hirsiä.

Laivamme lähti helsingin satamasta seitsemän jälkeen. Siellä meitä odotti järkytys: koirien olisi pitänyt matkustaa aivan kamalassa hytisevässä häkkikopperossa, johon sen sulkisi mitään elollista olentoa hetkeksikään. Muutaman mutkan kautta päädyimme kuitenkin hyttiin nukkumaan kaivattua jatkoa katkaistuille yöunille ja koirat saivat olla häkeissä hytissä kanssamme. Popa kulki aluksi laivassa hieman stressaantuneen oloisena häntä alhaalla ja pälyili ympärilleen. Se rentoutui kuitenkin nopeasti nukkumaan.

Poppeli laivassa odottamassa hyttiä

Unet huojuvassa laivassa jäivät aivan liian lyhyeksi. Herätyskello tärähti soimaan ja pakkauduimme ulos laivasta Tallinnan satamaan. Popan rento nukkuminen vain jatkui vaikka viro muuttui latviaksi ja latvia liettuaksi. Latviassa pysähdyimme lenkittämään koiria paikalliseen metsään. Poppeli juoksenteli iloisesti ympäriinsä ja ojenteli jäykistyneitä raajojaan. Sitten paikallinen elukka päätti kohdata suuren metsästäjän ja wuum! Pops katosi horisonttiin. Pieni piste hörökorvaista mustaa bordercollieta vilahti vähän väliä jossain taivaanrannassa. Muutamien minuuttien kuluttua saimme suuren metsästäjän kalastettua auton kyytiin ja jatkoimme matkaa yhtä luottamusta kevyempänä. Koska se selvästi oli päättänyt hankkia Priyalle tuliaiseksi paikallisen villisian/peuran/kauriin/jäniksen/dinosauruksen niin Poppels The Suuri Metsästäjä sai luvan olla lopun loman hihnan päässä riskialueilla. Kohteessa oli onneksi tiedossa merenrantaa, jossa tuhminkin hörökorvan on turvallista juosta.

Kuva: Riitta Kivimäki

Saavuimme Liettuan Kaunasiin klo 20 aikaan illalla 16h matkustamisen jälkeen. Koko seurue kaatui hotellihuoneeseen kuoleman väsyneenä. Ennen kuin painoimme pään tyynyyn, kävimme kävelemässä kaupungin keskustaa pitkin ja yritimme etsiä nurmiplänttiä johon Popa suostui pissaamaan. Huoneessa oli aluksi levotonta kun koko päivän autossa ollut nuoriso huvitti toisiaan. Popa ja Hippu leikkivät jonkin aikaa sängyllä, mutta painuivat sitten tyytyväisenä nukkumaan.



Kuva: Riitta Kivimäki



Seuraavana aamuna söimme aamupalan ja lähdimme kävelylle paikalliseen puistoon. Poppeli kulki häntä tötteröllä eteenpäin. Sitten pakkasimme koirat taas autoon ja suuntasimme nokan kohti puolaa.

Liikenne näillä kaduilla oli välillä hieman mielenkiintoista ja välillä kanssaautoilijoiden törttöilyn kasominen piti loistavasti adrenaliinit ylhäällä ja silmät auki. Kuuntelimme sporttirakista luennon koiran hormonitoiminnasta ja höpösimme niitä näitä. Päivän kääntyessä illaksi olimme vaihtaneet isot tiet puolan pienempiin kinttupolkuihin.

Kuva: Riitta Kivimäki

Puolan puolella pysähdyimme lenkittämään koiria ja tällä kertaa minäkin näin peuran, joka tillitti minua huolettomana silmiin, kun kyykin puskapissalla pusikon takana. The Suuri Metsästäjä pettyi hieman kun häneltä jäi tämä puolalainen peura saamatta.

Saavuimme Lubiatowoon vasta yhdeksän aikaan illalla ja minä kaaduin sänkyyn välittömästi. Leirin majapaikka oli pieni majatalo aivan kylän keskustassa ravintoloiden vieressä. Meidän huoneemme oli talon toisessa kerroksessa, jonka ikkuna avasi näkymän läheisen hevostallin laitumelle. Tokoseura Na Falin väki vaikutti aivan hirveän mukavalta. Meidät otettiin vastaan kädet ojossa ja suut hymyssä. Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin lenkille meren rantaan. Suu loksahti maahan asti kun näin paikalliset hiekkarannat. Kilometri tolkulla puhdasta hiekkarantaa, jossa ei näkynyt ristin sielua niin aikaisin aamusta. Aurinko paistoi ja Poppeli kiidätti pitkin hiekkarantaa. Siinä vaiheessa tiesin, että siitä tulisi huippuloma!

Kuva: Riitta Kivimäki






perjantai 29. kesäkuuta 2018

Olipa kerran ongelmakoirakouluttajalla

Ei ole tyhmää myöntää sitä, että omat taidot loppuu. Minulle on käynyt nyt niin Popan matkustamisen kanssa. Popa pääsi 2-vuotis syntymäpäivälahjaksi ongelmakoirakouluttajan syyniin.

Popa ensimmäistä kertaa menossa junaan. En silloin osannut kuvitellakaan minkälaisten ongelmien kanssa painimme nyt
 Matkustamiseen liittyvä stressaaminen alkoi salakavalasti asteittain. Se hiipi elämäämme niin hiljaa, että en aluksi meinannut tunnistaa sitä ennen kuin oli jo liian myöhäistä ja ongelma löi meiltä jalat alta. Aluksi se näkyi vain vähän. Jollain matkalla ihmettelin miksi se läähättää koko matkan ja toisella sitä, miksi se ei halunnut käydä makuulle. Talvella muistan miettineeni, että onkohan sillä kylmä bussipysäkillä kun se tärisee.

Mutta sitten tuli tämä kevät ja ymmärsin ongelman laajuuden. Ymmärrys löi vasten naamaa kuin märkä rätti: jokainen bussi tai junamatka on Popalle tuskainen. Nyt ongelma on levinnyt jo niin pahaksi, että se tärisee jo pelkästään bussipysäkin ohittamisesta.

Popalle testattiin pahoinvointilääkettä ja tämä on toi hieman helpotusta joillekin pitkille matkoille. Junassa Popa rauhoittui lääkkeen vaikutuksesta matkan edetessä. Reaktioon liittyy siis todennäköisesti pahoinvointia, mutta koska ongelma ei ole ollut Popalla pentuaikana, pahoinvointi on luultavasti enemmän oire kuin varsinainen syy. Stressaaminen aiheuttaa siis pahoinvointia, joka taas aiheuttaa lisää stressaamista ja kierre on valmis.

Olen ongelmasta ihan ymmälläni. Tiedän, että Popa on jännällä tavalla herkkä koira. Toisaalta se on kovinkin toimintakykyinen, avoin ja rohkea ja vaikuttaa jopa kovahkolta. Sillä ei esimerkiksi ole huolen häivää kun se katoaa pariksi tunniksi riistan perään tai saa palautetta toisilta koirilta tai ihmisiltä. Siinä on kuitenkin ollut aina jotain hermostunutta mistä en ole oikein saanut otetta. Se osaa peittää tämän hyvin painamalla kaasupoljinta aina kun vähänkään epäilyttää. Sillä on ollut omituisia pelkoja ennenkin. Sirunlukija on aivan kamala kapistus, samoin ilmalämpöpumppu, kompostikehikot murhaavat bordercollieita, joskus jopa pelkkä aivastaminen riittää sille että Popa katoaa huoneesta häntä koipien välissä. Minun jännitykseeni se on myös reagoinut. Silti se on saattaa kulkea rakennustyömään ohi rentona ja ei korviaan lotkauttanut uutenavuotena raketeille ja vaikuttaa monessa tilanteessa olevan täysin tasapainoinen ja rohkea kaveri.

Se on siis saa erikoinen koira, jonka pään sisällön tulkitsemiseen tarvitsen apua. Otin yhteyttä Jenny Jaloseen, ongelmakoirakouluttajaan, jolla on paljon kokemusta juuri bordercollieiden aivoituksista. Bct ovat jossain mielessä niin oma maailmansa ja halusin kouluttajan joka ymmärtää niille tyypillistä käytöstä. Popa pääsee myös Miira Hellstenin yksärille Helsinkiin koska tarvitsen tähän ongelmaan useamman mielipiteen. Jennylle minun on kuitenkin mahdollisuus saada tarvittaessa useampi tunti sovittua meille kotiin tampereelle.

Aloitimme tunnin meidän olohuoneen lattialta. Jenny kopeloi Popan läpi ja seurusteli sen kanssa hetken. Popa tunki tapansa mukaan rauhallisesti lähelle, antoi kosketella ja rauhoittui sitten olohuoneen nurkkaan nukkumaan. Jenny kysyi meiltä taustatietoja. Onko Popalle kokeiltu mitään lääkitystä? Pahoinvointilääkkeen lisäksi ei. Mikä on Popan terveystilanne? Tietääkseni ihan hyvä, mutta mistä sitä koskaan voi tietää.

Keskustelimme Popan käytöksestä ja sen kummallisesta käytöksestä jolle en välillä itse ole löytänyt selvää syytä. Ihan heti Jenny mainitsi epilepsian ja sydän jätti lyönnin välistä. Erikoinen pelkokäytös saattaa johtua myös osittaisesta epilepsiakohtauksesta, jonka aikana koira on tajuissaan, mutta se "näkee vihreitä miehiä". Popallahan on suvussa suuri riski epilepsiaan, mutta koska sillä ei toistaiseksi mitään kunnon tunnistettavaa kohtausta ole ole ollut, kohtelemme käytöstä jotain muuna kuin epilepsiana. Ajatus kuitenkin varmaan aiheuttaa minulle harmaita hiuksia ja valvottuja öitä vähäksi aikaa.

Alkuhaastattelun jälkeen lähdimme kävelylle. Heti ovesta poistuttaessa Popa esitteli kolme näkyvintä ongelmakäytöstään: liikennevalot, koiran ohitukset ja bussipysäkin. Pystyin oikein kuulemaan kuinka Jennyn leuka loksahti auki kun rauhallinen ja järkevä koira näki liikennevalot. Se sinkaisi eteenpäin, aloitti huudon ja sättäsi ympäriinsä. Hän ei ole kuulemma koskaan nähnyt koiralla samanlaista reaktiota liikennevaloihin. Kiitos Popa, ompas hieno tapa erottua massasta.

Liikennevalojen jälkeen nurkan takaa tuli koira. Popa esitteli perinteisen ohituksensa. Se ei ole mikään kulmakunnan pahin remmirähjä (enää..) mutta se reagoi jännittymällä ja piippaamalla vieraaseen koiraan. Sitten olimmikin ja pysäkillä. Pelkkä lähestyminen sai Popan heittämään häntänsä alas ja eleet huusivat ristiriitaa. Kävelimme poispäin rauhalliseen suuntaan jotta Jenny näki miten Popa nollaa itsensä stressistä.

Matkan aikana teoria alkoi kehittyä. Yhden tapaamisen perusteella ei voi sanoa paljoa. mutta hänestä Popa ei missään nimessä ole arka koira, se on avoin ja toimintakykyinen, mutta se saattaa olla ehkä vähän  "helposti kuormittuva". Se olisi siis herkkä huolestumaan ja kerää helposti ympäristöstä huolen aihetta itselleen.

Stressiherkkä koira menee helposti stressikierteeseen jossa ahdistus kasaantuu ahdistuksen päälle ja kärpäsestä kasvaa näin härkänen koska koira ei oikein koskaan pääse toipumaan stressistä. Tämä voisi olla syypäänä Popan bussiongelmaan.

Varsinainen toimintasuunnitelma sai odottaa toiseen kertaan. Jenny varoitti, että koulutus tulee olemaan pitkä prosessi ja vaatii minulta panostusta. Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua.

Ensin sen tapauksessa pitää kuitenkin selvittää, liittyykö tapaukseen ääniarkuutta. Saimme tehtäväksi testata sillä korvatulppia. Lenkit merkataan taulukkoon ja arvioidaan ennalta sovitus asteikon mukaan. Lenkkejä tehdään korvatulppien kanssa ja ilman tulppia ja tulosten perusteella yritämme miettiä liittyykö stressaamiseen ääniin liittyvää pelkoa. Tämän perusteella katsomme toimintasuunnitelmaa eteenpäin seuraavalla tapaamisella.

Popa sai kokeiluun myös Zylkene lääkkeen, jonka on tarkoitus tukea stressistä toipumista. Meidän olisi tarkoitus myös lisätä sen virikkeellistämistä: kaikki ruoka tulee jonkin puuhan kautta (aktivointikupista, aktivointimatosta, munakennoista, pyyhkeen sisältä, nurmikolta, kongista ym.) Nenäkesä sai myös kannatusta eli paljon hajutyöskentelyä ja koiramaista puuhaa. Vähemmän treenejä joihin matkustetaan bussilla. Saimme tehtäväksi myös toteuttaa rauhoittumisharjoituksia yhdessä koiran aktiivisina aikoina. Näistä ei ikinä ole haittaa!

Koko koulutuksesta tuli ristiriitainen olo. Yhden tunnin perusteella tilanteessa ei voi sanoa vielä juuta eikä jaata. Popa voi olla stressiherkkä ja kuormittunut busseista tai se voi olla jotain aivan muuta. Pääasia kuitenkin että projekti on otettu leikkauspöydälle. Eiköhän Popa matkusta ihan kohta taas rennosti.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Olipa kerran rallyn PM-kisat

Tämä oli Millin kidutusviikonloppu. Kisateema nimittäin jatkui ja lauantaisen tokokokeen jälkeen sunnuntaina suuntasimme Priyan kanssa pohjois-hämeen kennelpiirin rally-tokon piirimestaruuskokeeseen. Olimme neljän muun hienon koirakon kanssa tamskin joukkueessa. Olen tykännyt kovasti kuulua tamskin joukkueisiin. Niissä on aina ollut hyvä meininki ja kaikki kannustavat kaikkia!

Tuomarimme Taru Leskinen oli piirtänyt avoimeen luokkaan:



Minulle iski ennen radalle menoa ihan kamala jumi päälle. Hiippailin radalle jäykkänä kun rautakanki ja tuskin uskalsin hengittään. Radan alussa Priya astui muutaman kerran kengännauhojeni päälle ja rytmi hieman katkesi. Muuten puksutimme koko radan tuskallisen hitaasti läpi. Maailman hitainta rallysuoritusta voi ihailla täältä:



Nauroin ääneen kun näin videon. Etanakin olisi suorittanut radan ketterämmin. Pisteitä tippui kyydistä kolme. Arvatkaa mistä? No vauhdista lähinnä ja siitä johtuvista epäsiisteyksistä. Tiedämpä mitä harjoitella seuraavaa koetta varten: kävelyä ja hengittämistä!

Muuten Priyan kanssa tuntui hyvältä olla hommissa!

Pisteitä meille jäi siis 97 ja tämä riitti avoimen luokan 3.sijaan.



Joukkueemme muutkin jäsenet tekivät huippuja suorituksia ja saimme tahkottua Tamskille joukkuekultaa!

Tamskin koko joukkue






lauantai 9. kesäkuuta 2018

Olipa kerran Popan eka tokokoe

Kuva: Aino Ihamäki

Olin taas hullu ja iloittauduin kokeeseen. Ajattelin että kerran se vaan kirpaisee ja vähän sen jälkeen (ja ehkä aika paljon ennen sitä ja vuodenkin päästä jos huonosti käy). Viimeiseen asti uskoin että Popalla alkaa juoksut ja joudun perumaan kokeen. Viimeisellä viikolla iski sitten paniikki: "meidän täytyy sittenkin mennä sinne!" Maanantaina Popa sätki koko paikkamakuun, tiistaina se otti häiriötä kapula kädessä kulkevasta liikkurista, keskiviikkona se huusi seuraamisessa ja hypyssä kuin viimeistä päivää ja torstaina ei ei enää osannut nousta paikkamakuusta istumaan. Näin ympyrä sulkeutui kun paikkamakuusta oli siirrytty viikossa sätkimismakuusta kuorsaamiseen.

Päädyttiin kuitenkin koepaikalle jännittämään. ONNEKSI Popan siskon omistaja Sanna oli ilmoittautunut samaan kokeeseen. Terapiakoira Nilan läsnäolo rentoutti sekä minua että Popaa valtavasti. 

Luokassa oli 13 osallistujaa ja paikkamakuu tehtiin kolmessa osassa. Onnetar sylkäisi meille numeron 18 ja olimme luokan loppupäässä. Hienoa, enemmän aikaa tehdä hidasta kuolemaa kentän laidalla!

Olimme toisessa paikkamakuuryhmässä reunimmaisena. Popa oli hiukan unisen oloinen. Olin pitänyt sitä pitkän aikaa rauhoittumassa kentän reunalla. Se meni maahan melko ponnettomasti, heti lonkalle ja painoi oikein pään vielä alas tassujen päälle. Olin ihan varma, että se nukahtaa kohta. Asennosta johtuen liioittelin lopuksi perusasentokäskyä käsieleellä ja tästä syystä tuomari antoi meille pisteiksi 9. 

Ennen yksilöliikkeitä virittelin Popaa yksin tyhjällä kentällä ja ihmettelin miten rennolta se tuntuu. Kehään mentäessä omat jalat tärisivät mutta Popa oli ihan hyvin mukana. 

Ensimmäinen liike oli seuraaminen. Popa teki sen omalla tasollaan eli muutama nappausu tuntui reittä vasten, muutama pomppu ja pään asento eli sinne ja tänne. Saimme 9 pistettä. Seuraamisen jälkeen liikkeen loputtua Popa päästi yhden lyhyen ujelluksen, mutta hiljeni siitä nopeasti.

Seuraavaksi kapulan pito, josta 10. Unohdin kokonaan ottaa kapulan mukaan joten teimme tämän Sannan ja Nilan hienolla vaaleanpunaisella kapulalla.Onneksi pitäminen ei ole ollut Popalle yleensä juttu eikä mikään. 

Kolmas liike oli liikkeestä maahanmeno josta napsahti 10. Popa oli tässä vaiheessa jo vähän rauhoittunut ja teki parempaa seuraamista. 

Neljäs liike olikin sitten luoksetulo, josta saimme kympin myös. Kävelin itse jotenkin vinoon ja päädyin niin että Popan reitillä oli tötterö. Ehdin sekunniksi huolestua siitä, mutta sitten Pops jo kurvasi tötterön yli ja näpsäkästi perusasentoon. 

Viidentenä kaukot, jossa minä sitten mokailin Popan puolesta. Pops teki täydelliset vaihdot, mutta tuomari otti puolikkaan pisteen ohjaajan liian innokkaasta vartalosta, joka olisi halunnut tehdä asennot Popan puolesta. Tästä siis 9,5 pistettä. 

Estehyppy minua jännitti varmaan eniten. Se oli kuitenkin laitettu yllätävän matalalle. Muistaakseni Priyan esteet ovat aina olleet korkeammalla. No en valittanut ja Popa suoritti vieraankin hypyn hienosti. Tästä siis 10. 

Huomasitte varmaan että en maininnut Popan ääntelyä kuin vain kerran. Koska se ei äännellyt kuin kerran!! Yksi ainut ölinä koko kehän aikana. Mahdottoman hienoa! Se oli myös rennon oloinen (jos seuraamista ei lasketa) ja mukana täysillä hommissa. Hyvä Pops. 

Tuomari Mari Väänänen antoi meille kokonaisvaikutukseksi ysin. Hän sanoi että ohjaajan "avuliaisuus" söi turhaan pisteitä. Hän kehotti luottamaan koiraan paremmin seuraavalla kerralla. Popa sai sellaista palautetta, että ohjaajaa ei saisi napsia kesken seuraamisen.. 

Tässä vielä koko meidän pisterivistö:




Tuloksena siis ALO1 190p KP 

Ihan hyvä tokouran aloitus!

Popa oli kehässä ihan uskomattoman rento. Sillä heilui jopa häntä! Kaikki nämä treenit jossa olemme hiki hatussa vääntäneet Popan koesuoritusta kuntoon eivät siis ole menneet hukkaan. Ihan uskomaton fiilis!

Popan rentouden syyksi olen yrittänyt sysätä uusia hienoa pinkkejä pöksyjäni, terapiakoira Nilan läsnäoloa, taivaankappaleiden asentoa tai ihan vaan tuuria. Mutta loppujen lopuksi syy löytyy siitä, että tokossa on Popalle ja minulle jotain niin tuttua ja turvallista. Alokasluokkaa on tahkottu läpi lukemattomia kertoja, siitä on itketty, naurettu, kirottu ja riemuittu. Nyt meillä on vahva perusta siirtyä kohti avoimen luokan seikkailuja! 

Popa pääsi tällä tuloksella jaetulle kolmannelle sijalle ja Nila-sisko omalla tuloksellaan toiseksi. Kujelon hörökorva-siskokset putsasivat siis yhdessä palkintopöytää:



sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Olipa kerran kiihkoapinan matkapahoivointi

Popan nenä-kesä on potkaistu tehokkaasti käyntiin! Nokka on vipattanut ahkerasti viime viikkojen aikana.  Samalla myös Poppelin toinen kesän tavoite on pyörähtänyt liikkeelle: Popalle rennompi elämä.

Popa on hassu koira. Jos sitä katsoo treenikentällä makaamassa asiallisena paikoillaan tauko-alustalla tai keskittyneenä ajattelemassa läpi tehtäviään, ei ikinä uskoisi, että sillä on oikeasti dynamiittiä pyllyn alla. Popa ei ole impulsiivinen tai ylivilkas. Se on järkevä ja älykäs koira. Silti se saattaa hetkessä muuttua asiallisesti hölköttelevästä sievästä bordercolliesta savu korvissa raivoavaksi lohikäärmeeksi.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että Popa jännittyy helposti. Se kerää kallonsa sisälle painetta ja kun se paine ei enää pysy kasassa, se räjähtää ulos. Popalla on inhottava tapa reagoida kiihtymällä silloin kun se kokee olonsa epävarmaksi. Kaasu pohjaan ja "ei muuten varmasti pelota!!" Se kerää tätä painetta arjessa vastaantulevista koirista, odotusarvoista (kohta mennään johonkin kivaan paikkaan) ja liikennevaloista. Se tietää miten esimerkiksi ohitustilanteissa pitäisi toimia ja se tarjoaa oikeaa toimintaa jos sillä ei ole ehtinyt kertyä höyryä päähän. Mutta auta armias jos joku on kiehuttanut neitiä jo etukäteen. Silloin se ei vaan pysty pitämään itseään kurissa vaan ohituksen tuoma lisäpaine kaataa koko pakan.

Mutta ohitukset tai odotusarvot lenkillä eivät ole meidän pahin ongelma. Ohitukset alkavat jo toimimaan ja odotusarvojakin on saatu jossain määrin kuriin. Tällä hetkellä murhetta aiheuttaa matkustaminen.

Popa ei nimittäin vain kiihdy, se myös jännittää. Se pelkää selvästi tietynlaisia ääniä ja asioita. Esimerkiksi metallin rämisevä ääni ja tietyt korkeat piippaukset saavat ahdistusta aikaan. Se pelkää kuollakseen kompostikehikoita tai metallisia rämiseviä häkkejä. Valitettavasti jokin pelko on löytänyt tiensä matkustamiseen. Popa on alkanut stressata matkustamista.

Ensin se näkyi junassa ja siirtyi pikkuhiljaa busseihin ja nyt olen nähnyt sen hermostuvat joissain autoissakin. Popa tärisee, läähättää, häntä on koipien välissä ja se seisoo tai makaa jännittyneenä. Käytös alkaa jo ennen bussiin tai junaan nousua ja kestää koko matkan ajan (Popa siis seisoo ja tärisee koko 1,5h matkan Tampereelta jyväskylään junalla).

Ensimmäisenä meillä on kokeilussa matkapahoinvointilääke. Näin kahden kokeilun jälkeen mokomasta on ollut apua junalla matkustamiseen! En tiedä onko kyseessä ollut käsistä riistäytynyt matkapahoinvointi vai väsyttävätkö lääkkeet Popaa. Mutta ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen Popa on matkustanut rennosti ja jopa nukahtanut junaan. Kokeilu matkapahoinvoinnin pois sulkemiselle jatkuu ja niitä täytyy kokeilla bussillakin. Mahdollisesti lähestyvä tokokoe vaan pistää tauon kokeiluille. Katsotaan kumpi ehtii ensin, koe vai juoksut!

Saimme viime viikolla kuulla surullisia uutisia kun Popan siskolle puhkesi epilepsia. Riski oli tiedossa (Popan sukuisille on puhjennut epilepsiaa pentueen syntymisen jälkeen), mutta silti uutinen tulee aina järkytyksenä. Ajatukset ovat olleet tiiviisti Popan ihanan Nila-siskon luona. Tämä on tietysti aiheuttanut ylimääräistä kyttäämistä ja murhetta myös Popan kanssa. Mutta tärkeimpänä se on antanut muistutuksen armottomasta luonnosta. Tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa ja jokaisesta hetkestä karvakavereiden kanssa pitäisi osata nauttia. Popan kanssa kaikki ei ole ollut helppoa. Sen terveys ja käytösongelmat ovat aiheuttaneet enemmän harmaita hiuksia kun osaan laskea. Silti se on niin pirun rakas pieni hörökorva, jolle yritän muistaa joka päivä kertoa kuinka hieno ja rakas se on kaikesta huolimatta <3

Kuva: Jenny Söderlund




tiistai 8. toukokuuta 2018

Olipa kerran kesäsuunnitelmia

Kuva: Jenny Söderlund
Aurinko on hellinyt meitä lämpimällä paisteella, joten jopa minä olen tarjennut treenata ulkona. Olen hieman "sokerista tehty" ja pysyn mieluummin kuivassa hallissa treenaamassa huonolla ilmalla. Nyt aurinko on kuitenkin houkutellut minutkin ulos treenaamaan.

Sokerista tehty tai ei, kesän suunnitelmiin kuuluu kuitenkin paljon ulkona olemista. Ristin nimittäin tämän kesän "Popan pk kesäksi" ja ajattelin tahkoa pääasiassa hakua, esineruutua ja ehkä vähän jälkeä. Käydään ehkä BH kokeessa jos sopiva tilaisuus sattuu nokan eteen. Tällä tavoitteella on ollut lupaava alku: Poppeli on käynyt tekemässä viikon sisään kahdet esineruutu-treenit ja kahdet hakutreenit. Hörökorva tykkää!

Esineruudun idean Popa osti hyvin nopeasti. Sen treenikerrat on laskettavissa yhteensä yhden käden sormilla, mutta silti esineet vaan nousee ja palautuu hienosti. Olen tehnyt vielä sille kapeampia kaistaleita vierekkäin josta esine täytyisi kaivaa ja minun silmääni Poppeli on tehnyt tosi kauniita toistoja ja toistaiseksi pysynyt "hajustetulla" alueella. Ongelmana on ollut tässäkin asiassa neidin oma-aloitteisuus. Se sinkoaa etsimään esineitä ennen kun ehdin kissaa sanoa, joten luvan odottamisen ja hallinnan kanssa saamme vielä tehdä hieman töitä. Eilen se jopa kävi hakemassa oman esineensä ja sinkoi sitten hakemaan toiselta puolelta Priyan esinettä ennen kun ehdin ottaa sitä kiinni. Note to self, vain yksi esine kerrallaan ennen kun hallinta toimii.

Muutenkin Poppelilla on ollut ulkotreeneissä hieman "kevättä rinnassa". Eilen Riitan kesäkauden ensimmäisissä treeneissä teimme ruutua ja kiertoa haastavassa ympäristössä ja Popan suurin ongelma oli odottaminen. Ja voi sitä urputusta kun hänet kutsuttiin pois rakkaalta kohteelta.. Mutta ruudut ja kierrot löytyivät pääasiassa hyvin.

Popan urputusilmeen on ikuistanut Jenny Söderlund
Kesällä olisi myös tarkoitus uppoutua Popan arjen ongelmiin paremmin. Kaikki lähtee kuitenkin toimivasta arjesta ja sitä meillä ei aina ole. Toiset asiat kuten koirien ohitukset ja luoksetulot (jopa niiltä riistan hajuilta) ovat menneet huimasti eteenpäin, mutta toiset taas huimasti taaksepäin. Toinen syy "Popan pk kesään" on tarkastella onko Popan hyvinvointiin vaikutusta sillä että se saa paljon lajityypillistä tekemistä (haistelua ym.). Pysyykö kiihkoapinan muumit paremmin järjestyksessä pään sisällä kun sen täytyy käyttää nenäänsä säännöllisesti. Se jää nähtäväksi.

Prilliksen kesään kuuluu Tamskin rally tehoryhmä. Hassua sanoa, mutta tälle kesälle ainoa seuran ryhmäpaikka on hankittu Priyalle! Kerrankin näin päin. Punanuttu pääsee keskiviikkoisin toivottavasti yksin matkaan ilman Popaa niin voimme nauttia vain toistemme hyvästä seurasta. Jos juoksut eivät tule tielle, Priya osallistuu kesäkuussa rallyn piirimestaruuskisoihin. Muutenkin kesän aikana on tarkoitus käydä parissa rallykokeessa ja hinkata ylempien luokkien liikkeitä kuntoon. Prillis saa varmasti osansa myös "Popan pk kesästä" ja pääsee tekemään esineruutua ja jälkeä.

Kuva Kaisa Jalava



sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Olipa kerran 98p ja ulkokauden korkkaus

Professori Popa Luikkunen-Poppelsson kävi eilen toisissa rally-toko kisoissaan. Tuomari Anna Klingenberg oli väsännyt ihan kivan radan joka ei sisältänyt mitään Professorille vaikeaa. Kisat olivat nopeasti ja kivuttomasti ohi. Luokat lensivät eteenpäin ja koiria tiputeltiin kehään kunnon liukuhihna meiningillä. Tuomari ei edes jäänyt kirjoittamaan (ainakaan meille) mitään palautetta tuloslappuun. Säilytin Popaa häkissä toisella puolella hallia. Siellä hörökorvan oli rauhallisempaa köllötellä boxissaan.

Treenasin Popan kanssa muutaman pätkän radan kompastuskohtia ja neiti teki hyvällä fiiliksellä. Sitten tuli meidän vuoro ja tunsin välittömästi kuinka Popa valui kuplaansa. Sen vire laski ja jähmiminen alkoi. Lähtökyltillä se nuuhkaisi kylttiä, josta otimme heti -1p. Menimme radan läpi sumussa. Popa suoritti kaikki tehtävät ihan niin kuin pyysin, mutta tunsin että se ei ollut täysin mukana vaan painuneena johonkin syvälle omaan ahdistuskuplaansa. Se teki maahanmenot hitaasti, käännökset huonosti ja kulki seuraamisessa takana huonossa ryhdissä.

Toinen -1p napattiin maalikyltiltä. Syy jäi minulle mysteeriksi koska suoritus ei tullut videolle. Todennäköisesti itse tein jotain hölmöä. Pisteitä kertyi siis 98/100p. Mutta totuus oli, että suoritus pystyi onnistumaan vain rallykisoissa. Jos olisimme olleet toko tai kt-kisoissa niin suoritus olisi todennäköisesti kaatunut Popan kuplaan.

Suorituksen jälkeen oli hieman neuvoton olo. Hyvä asia on se, että Popa tekee ja kuuntelee paineesta huolimatta. Se ei lähde haahuilemaan vaan yrittää aina parhaansa. Mutta se sulkeutuu kuplaansa ja alkaa joko huutaa tai se jähmii. Usein molempia. Ei päästä helpolla helposti jännittävää emäntäänsä tuo minun hörökorvani.



Olen lähiaikoina muutamassakin yhteydessä törmännyt liikaa asenteeseen, jossa bordercollieiden ajatellaan olevan automaatteja, sellaisia jotka on koulutettu valmiiksi. Iloitaan siitä jos oma toisen rotuinen koira saa kokeessa paremmat pisteet kuin bc tai juoksee nopeammin agilityradan kuin bc. Jos saat bcn kanssa hyvän tuloksen niin se on koirasi rodun ansiota ja jos saat huonon niin mahdat olla todella surkea kouluttaja kun et saa edes sitä bctä toimimaan.

Täytyy myöntää, että ennen Popaa ajattelin, että kun otan bordercollien pääsen helpommalla. Kohtalo kuitenkin lämäytti minua typeryydestä ja antoi Popan. Täytyy sanoa, että Priyan motivointiongelmat ovat pieniä harmeja näiden Popan mielentilojen rinnalla. Tietyllä tavalla Popa on helppo harrastuskaveri: helppo motivoida ja hyvä keskittymään. Tosin nämä eivät ole yksin rodun ansiota vaan Popan motivaatiota ja fokusta on rakennettu pennusta asti. Se ei siis työskentele hyvin koska se on bc vaan siksi että sitä on pienestä asti rakennettu ahkerasti siihen.

Sitten taas toisella tavalla se on mieltä kummastuttava persoona jonka kanssa ei ihan sormia napauttamalla mennäkään eteenpäin.

Tänään kävimme heti aamusta tyttöjen kanssa tekemässä kesäkauden ensimmäiset ulkotreenit aussieporukalla. Priya pääsi tekemään vähän höpsöttelyruutua ja merkkiä ensi viikon rallytreenejä varten. Popa teki ruutua, seuraamista, noutoa ja pysähdyksiä. Se työskenteli kivasti vaikka selvästi kevään ensimmäiset ulkotreenit ja paahtava aurinko veroittivat vähän. Teimme myös joukkotreeninä paikkista ja luoksetuloja paikkiksesta. Ylpeänä täytyy sanoa että Poppels ei noussut kertaakaan makuulta vaikka useampi koira nousi sen vierestä. On se aika Professori! Tämäkään ei muuten ole sen ansiota että se on bordercollie vaan siksi että asiaa on treenattu ja paljon (heh, kuten sanoin. Muutaman vatipään kommenttien vuoksi täytyy oikein alleviivata tätä :D).

Viime viikolla korkkasimme myös hakukauden Mari Kallion kurssilla ylöjärvellä. Poppelilla oli hiukkasen enemmän vauhtia kun järkeä. Se paahtoi aika kyytiä maalimiesten ohi ennen kun muisti käyttää nenäänsä. Saimme tähänkin heti hyviä ajatuksia ja harjoituksia Marilta. Odotan innolla kesää ja hakutreenejä!


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Olipa kerran Oilin tokokoulutus

Luikkunen kävi tänään Oili Huotarin tokokoulutuksessa. Paikka oli ostettu Priyalle, mutta aussien kohelluksen vuoksi päätin ottaa Popan tuuraamaan. Koulutus oli Priyan kasvattiporukan järkkäämä, joten koirakkopaikat olivat täynnä toinen toistaan hauskempia aussieita. Priyan sukulaiskoirat ovat kyllä hyväntuulista porukkaa.



Poppelin kanssa ajattelin tehdä vauhtiliikkeitä ja pyytää Oilin mielipidettä sen mielentilaan. Juokseminen kiehuttaa ja se aiheuttaa kaikenlaista lieveilmiötä kiihkoapinalle. Teimme noutoa aluksi ja puutuimme Poppelin kapulan pureskeluun. Lyhyeltä matkalta se tuo kapulan nätisti, mutta pitkältä matkalta juokseminen aiheuttaa rumempaa kapulan käsittelyä. Muistutin Popaa kapulan noston jälkeen "pito"-käskyllä. Se vastasi tähän treeniin oikein hyvin ja teki kauniimpia noutoja.

Sitten aloimme tehdä kapulasta luopumista, mikä osoittautuikin hankalammaksi. Oili potki kapulaa Popan edessä ja Poppelin piti silti vastata maahan-istu-käskyihin. Tämä oli vaikeaa! Popa lähinnä tuijotti kapulaa silmäkulmastaan "hullu pikkuorava" ilmeellä ja oli jossain ihan muualla kun tekemässä maahanmenoa. Tässä treenissä Oili halusi, että nostan Popan ylös jos se ei kuuntele käskyä ja keskeytän tästä aiheutuvan jurputuksen. Hän ei päästäisi sitä kauemmas jurputtamaan niin kuin olen aikaisemmin tehnyt vaan keskeyttäisi murmutuksen siihen ettei se "pääse tilanteesta". Popa vastasi kyllä treeniin hyvin ja lopuksi alkoi olla enemmän auki minullekin.

Toisessa setissä aloitimme ruudulla. Teimme ensin toiston lelulla, sitten kosketusalustalla ja lopuksi tyhjään ruutuun. Poppeli teki oikeastaan aika hyvin. Tämä oli täydellinen esimerkki treenistä, jossa sanon kouluttajalle että "meillä on ongelma" ja ongelmaa ei sitten näy missään. Pops löysi ruudun hyvin, pinkoi sinne kovaa ja vastasi pysähtymiseen hyvin. Oili suositteli tarkempaa kriteeriä Popan paikalle ruudussa ja sitä, että en pysäyttäisi Popaa ruutuun aina vaan merkkaisin joskus pelkän sinne pinkomisen.

Lopuksi teimme kahta erilaista hyppyä. Tavallinen hyppy oli Poppelista heti täysin ok (se on tullut tässä ihan valtavasti eteenpäin!), mutta pressuhyppy oli hetken epäilyttävä. Muutaman kiellon jälkeen se kuitenkin loikki senkin yli täysin rennosti. Hyvä Pops!

Mielentilaongelmaa emme saaneet tänään näkyviin. Popa oli oikeastaan koko treenin rennon ja iloisen oloinen. Se pääsi jopa avustamaan toisen koirakon treeniä juoksemalla lelulle heidän nenänsä edestä. Tämä oli varmaan Poppelin päivän kohokohta. Ääntä pääsi ainoastaa silloin kun korjasin Popan virheitä ja sen "jurputuksen" Popa lopetti heti kun se laitettiin takaisin töihin.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Olipa kerran Maaritin tokokoulutus ja kahjo aussie

Eilen Popa kävi taas Maarit Hellmanin tokokoulutuksessa. Koko ilta jätti aika värittömän fiiliksen. Jotenkin tuntuu, etten saa vaan sitten mitenkään hyvää treenifiilistä kasattua tokoon. Oletan, että hyvään treenimotivatioon kuuluu se, että jos näkee jotain kivoja harjoituksia niin ensimmäinen ajatus ei ole: "en kyllä yhtään jaksais hinkata mitään tuollaista". Lörpöttelin vaan koko illan jonkun kanssa tai räpläsin puhelinta enkä jaksanut yhtään kiinnostua muiden treenien seuraamisesta. Onneksi kesä ja kauan odotettu tokotauko odottaa, ehkä sitten syksyllä taas uudella motivaatiolla. Tai sitten ei, kukaan ei pidä asetta ohimolla eikä maailma lopu jos en jaksakaan tokoilla.

Popan omalla vuorolla me tehtiin alokasluokka läpi kisamaisena. Poppeli ei oikein ollut hereillä aluksi, se alkoi ihmetellä kesken seuruun jotain, jätätti ja tuntui tosi tahmealta. Liikkeestä, maahanmeno, luoksetulo, kapulan pito ja hyppy olivat ok, mutta kaukoissa se taas jäi ihmettelemään jotain ja tahmoi vaihtoja.

Maarit oli sitä mieltä, että Popa saattoi näyttää kaukaa katsottuna kisatreenin aikana siltä että se olisi ollut matalassa vireessä, mutta lähempi tarkastelu paljasti totuuden. Se oli oikeastaan todella kiihtynyt. Se vain osoitti sen joillekin bordercollieille tyypilliseen tapaan kääntymällä sisäänpäin ja jännittymällä jähmeäksi. Se näkyi tällä kertaa seuruussa ja kaukoissa.

Maaritin ohje Popalle oli se, että palkkaisin sitä nyt pidemmän aikaa pelkästään namilla. Ajatuksena, että namia satelee aina lyhyen rentouttavan sosiaalisen palkan jälkeen. Eilen Popa vastasikin sosiaaliseen palkkaan oikein hyvin ja rentoutui siitä. Siltä ei oikeastaan päässyt ääntä kuin kerran: silloin kun avustajat siirsivät hyppyä eikä kehä jatkunutkaan hypyllä ja tämä romautti pienen bcn maailmaa.

Teimme korjaussarjaa seuruussa ja kaukoissa rentouttavan sosiaalisen palkan ja namin avulla. Se vastasi harjoituksiin ihan hyvin ja työskenteli iloisesti. Treenit eivät menneet huonosti, Popa oli oikein kiva treenikamu niin kuin aina. Kieltämättä silti käteen jäi vain sellainen olo, että riitääköhän minulla taidot, aika ja motivaatio tehdä tuosta kakarasta toimivaa peliä tokoon. Pitäiskö vaan pitää pidempi tauko tokosta ja keskittyä tekemään koiratanssia, rally-tokoa ja puuhastella vähän hakua.

(Koiratanssissa Popa onkin nyt tehnyt positioihin hakeutumista ja se on ollut molemmista ihan huisin kivaa! Poppelilla alkaa olla "laukka" positio jopa vahvempi kuin vasemman puolen seuruu ja tämä on tuonut omia haasteita mukanaan)

Popa "joutuu" kuitenkin vielä huomenna tokokoulutukseen tuuraamaan Priyaa. Priyan kasvattiporukka järjestää Oili Huotarin tokokoulutuksen, johon minun oli tarkoitus mennä punanutun kanssa pelleilemään (tai ajatuksena oli tehdä seuruuta ihan rally-tokoakin ajatellen kun Prillis on hieman alkanut keulia siinä ja olisin halunnut ajatuksia miten saan innon pysymään mutta kriteereitä tiukemmaksi kun rallyssakaan ei välttämättä katsella hyvällä vinossa poikittavaa pomppu-aussia, joka kulkee puoli koiraa edellä..)

Priya kuitenkin päätti toisin. Tiistaina treenien jälkeen lenkillä huomasin, että Popalla on kauluksessa verta. Tarkemmalla tutkailulla veri tuli siitä kuka yleensä roikkui niissä Popan kauluksissa eli Priyasta. En nähnyt suussa mitään ihmeellisempää ja Priya söi iltaruuan normaalisti. Seuraavana päivänä rallytreeneissä Priya kuitenkin tarttui leluun varovasti ja siihen jäi verta. Eikun hampilääkärille!

Tuloksena Prilliksen yksi leego oli lohjennut ja kielessä/kielen alla oli ikävä haava. Sankari on siis juostessaan ilmaisesti törmännyt johonkin ja purrut itseään kieleen tai juossut monttu auki päin puuta (en ihmettele ollenkaan). Prillis etenee muutenkin juostessaan mentaliteetillä: "maasto väistää, minä en."

Mutta treenit ovat siis punaisen kanssa taas vähän tauolla.


tiistai 17. huhtikuuta 2018

Olipa kerran psyykkisen valmennuksen kurssi

Mitäs me onkaan tehty?

Ei paljon mitään.

Tärkeimpänä asiana varmaan mielessä on pyörinyt psyykkisen valmennuksen kurssi. Blogia joskus lukeneet varmaan tietävätkin, että olen hirmuinen jännittäjä. Kokeisiin meneminen on täysin verrattavissa maailmanloppuun. Olen saanut itseni vakuutettua, että joku ampuu minulle kuulan kalloon kesken jokaisen koesuorituksen. Tämä on hassua koska opinnoissani tai muissa harrastuksissani tätä epätoivoista jännitystä ei ole. Olen harrastanut teatteria, laulanut lavalla, lukenut tekstejäni yleisölle ja seissyt maalaukseni vieressä sillä aikaa kun koko muu luokka arvostelee sitä. Tämä ei ole kamlaa, mutta jostain syytä koiraharrastus on. Kun huomasin sportttirakilla psyykkisen valmennuksen nettikurssin niin minun oli aivan pakko osallistua. Priya on ollut jokseenkin välinpitämätön minun hermoiluihini, mutta Popa sen sijaan jännittyy kun minä jännityn. Tässä yhtälössä helpointa on aina työstää sitä kaksijalkaisen pääkoppaa, joten toivon että sitä saan tehdä tällä kurssilla.

Kurssi on tähän mennessä ollut TYÖLÄS! Olemme pohtineen arvoja, motivaatiota, itsetuntemusta ja omaa suhtautumista epäonnistumisiin. Kurssi on pakottanut kuuntelemaan omaa "sisäistä dialogia" ja oman kitinänsä kuunteleminen ei ole aina kaikista miellyttävintä ajanvietettä. Mutta se on paljastanut monia tyypillisiä tapoja ja ajatusmalleja johon putoan uudelleen ja uudelleen. Minulla on esimerkiksi tapana heittää huumoriksi kaikki kehut, joita ihmiset yrittävät minulle antaa. Jokainen kehu saa aikaan oksennusreaktion jonka aikana syljen ulos jotain "nerokasta" kommenttia, joka jollain lailla mitätöi kehua itseään. Alitajuntaisesti en siis "ota kehua vastaan". Jouduinkin kysymään muutamalta treenikaveriltäni mikä heidän mielestään on minun vahvuuteni koiran ohjaajana ja treenikaverina enkä saanut vastata heidän kehuihinsa muulla tavalla, kun sanomalla kiltisti "kiitos". Pelkästään kehujen kalastaminen muilta oli kamalaa ja jos totta puhutaan niin melkein jokaiseen kommenttiin halusin vastata jotain ovelaa. Näitä asioita olemme pohtineet kurssilla ja se on saanut minut ajattelemaan vanhoja käytösmallejani uudestaan.

Narratiivista psykologiaa jonkin verran lukeneena tiedän kyllä kuinka oma sisäinen dialogimme vaikuttaa toimintaamme ja suoraan hyvinvointiin. Kun sisäinen dialogini on kokeeseen menossa "tehdään meidän näköinen suoritus eli pohjamudissa ryvetään" tai "Popa haukkuu kuitenkin, ihan kohta se haukkuu, se jännittyy, nyt se haukkuu.." niin näistä tulee helposti itseään toteuttavia ennustuksia. Popan tapauksessa olen erityisesti huomannut miten minun varovaisuuteni ja jännittymiseni saavat sen jännittymään mikä aiheuttaa taas ääntelyä. Silloin kun yritän "pitää olemuksellani Popan hiljaa" niin todennäköisesti se huutaa kahta kauheammin. Rentous pitäisi siis löytää ensin itsestä ja tuoda se sitten Popalle.

Kurssilla on joutunut myös pohtimaan paljon omaa motivaatiota. Minun tapauksessani tein oikein motivaation ruumiinavauksen ja mietin miten se on joskus toiminut. Miksi alunperin lähdin harrastamaan koirien kanssa? Mitkä ovat tavoitteeni? Mikä minua motivoi? Näiden pohtiminen auttaa laittamaan kisajännityksen perspektiiviin. Tutkimuksieni mukaan minua motivoi jo paljon itseni voittaminen ja kisoihin meneminen jännityksestä huolimatta. Meni koe niin tai näin, olen jo voittanut itseni käymällä sen kaiken läpi.

Kaiken kaikkiaan on ollut tähän mennessä hyvä kurssi ja odotan innolla jatkoa.

Täytekuvaksi Priyan söpö kesäinen kuva koska joku kuva pitää aina olla 

Muutenkin meille kuuluu hyvää. Prillis on paremmassa kunnossa ja päässyt taas puuhastelemaan rally-tokoa. Popa on harjoitellut hiljaisuuden lisäksi koiratanssin positioiden välillä siirtymistä pelkästään sanallisen vihjeen avulla. Tytöt tekevät juoksuja, mutta toivottavasti pitkittävät vielä sen verran, että toukokuun alussa mennään taas rallykokeeseen jännittämään.


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Olipa kerran laulukisat

Menin sitten hetkellisessä mielenhäiriössä ilmoittamaan Popan toiseen koiratanssikisaan. Koiratanssikisoja on tarjolla sen verran harvoin ja minun osallistumistani rajoittaa aina sama vanha autottomuus, joten lähellä olevat tanssikisat houkuttelivat aivan liikaa. Joten vastoin kaikkea järkeä laitoin ilmoa menemään. Vaikka tiesin että en ehdi tekemään kisojen välissä vanhoille ongelmille yhtään mitään.

Minulla oli koko kisoja edeltävän päivän sellainen fiilis, että tämä ei ole hyvä idea. Oma pää oli jossain ihan muualla (tarkemmin yhdessä aivan ihanassa fantasiatarinassa, jossa yritän naputella kirjoitushaastetta varten) ja motivaatio kisaamiseen oli tosi matalalla. Jotenkin tunsin jo ennakkoon kuinka me tullaan epäonnistumaan ja tuhlaan hyvää kirjoitusaikaani lorvimassa kisoissa, joissa en edes kuvitellut saavani hyvää tulosta.

Harmikseni täytyy todeta, että olin oikeassa.

Popa huusi suurimman osan ohjelmasta niin kovaa, että en kuullut musiikkia sen alta. Ohjelman loppupuolella luovutin jo ohjelman esittämisessä ja komensin Popan maahan rauhoittumaan. Siitä se lähti mukaan hiljaa ja teki loppu ohjelman ilman inahdustakaan.

Keräsimme silti säälipisteitä 148,0 (78,33/69,67).

Popa on siitä armoton koira, että se reagoi helposti kaikkeen ja näyttää reaktionsa usein ääntelemällä. Oli se sitten turhauma, epävarmuus, palkan odotus, ahdistus, kuumuminen.. Aina siltä pääsee ääntä. Joskus minusta tuntuu, että osaan sanoa mistä huudon lähde kumpuaa, mutta suurimman osan ajasta olen täysin kysymysmerkkinä ja osaaminen tuntuu loppuvan tähän.

Minua lohduttaa ajatus siitä, että Priyankin kanssa yhteistyö on alkanut oikeasti toimimaan vasta nyt. Prillis tuntuu nyt reilu 4-vuotiaana sopivan käteeni täydellisesti. Jossain kohtaa olen huomaamattani löytänyt punanutun käyttöohjeet ja saanut siitä kaivettua esiin sen luottavan ja ihanan treenikaverin, joksi se on kasvanut. Ehkä muutaman vuoden päästä olen löytänyt Popan käyttöohjeet ja nämä huudon täyttämät kokemukset ovat vain yksi huono muisto muiden joukossa.

Meidät parhaiten tuntevat treenikaverit ovat sanoneet että Popa kaipaa vain rutiinia ja aikaa. Olen itsekin vähän sitä mieltä. Sen autistisen professorin pääkopan täytyy täysin tietää mitä se on tekemässä, jotta se voi suoriutua siitä hiljaa. Pienikin epävarmuus saa sen jännittymään ja jännittyneenä se ilmaisee tuntemuksistaan hyvin kovaäänisesti. Kisoissa minun jännitykseni = epäselvä ohjaus = ääntely. Jotenkin meidän molempien pitäisi löytää rentous tekemiseen. Omaa pääkoppaani työstän parhaillani psyykkisen valmennuksen kurssilla. Ainakin minulla on lista epäonnistumisia mitä käsitellä kurssin neuvomilla tavoilla! Ei mene rahat hukkaan.

Jos jotain positiivista etsitään näistä kisoista niin Popa ei reagoinut enää kisapaikalla hidastumalla/ahdistumalla mihinkään. Se teki myös kehässä kaiken minkä minä siltä pyysin täydellä fokuksella. Se on kaikesta huolimatta maailman kultaisin pieni nörtti professorini, joka ei hylkää minua kesken kisatilanteen, vaikka se ei ihan ymmärräkään mistä on kyse ja yrittää huudolla selvitä sen läpi.

"Ei ole olemassa epäonnistumisia, on vain voittoja ja oppimista." Eikös se niin mene? Seuraava mato on jo laitettu koukkuun, mutta tällä kertaa menemme opettelemaan kisarutiineja rallykisoihin.




sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Olipa kerran ekat htm kisat ja muuta sellaista

Iloista pääsiäistä! Toivottavat Priya ja Popa



Kiusasin tyttöjä taas vaihteeksi valokuvauksella. Poseeraaminen kameran edessä akaa olla Poppelillekin tuttua hommaa. Sille voi oikeastaan nykäistä mitä vaan suuhun ja se tönöttää nätisti paikoillaan kunnes saa luvan liikkua. Hienot mallit!

Sitten kuulumisiin: Popa kävi korkkaamassa viralliset htm-kisat! Kisapäivää edelsi valitettavasti hiljaisempi viikko koska olin kipeänä ja tämä ei luonut mitään hyvää lähtökohtaa suoritukseen. Olin taas viimeiseen asti perumassa osallistumistani, mutta löysin itseni kuitenkin kehän reunalta jännittämästä.

Melkein eniten jännitin sirun lukemista ja kisakirjan varmennusta. Olin melko varma että harjoittelusta huolimatta Popa päättää, että sirunlukija syö pieniä bordercollieita. Syöttelin sille hätäisesti nameja kaksin käsin sillä aikaa kun tuomari yritti saada sirunlukijaa toimimaan. Popa ei edes huomannut sitä, mutta kun lukija kiljasti iloisesti löydettyään Popan sirun, painui Popa taas matalaksi. Lipesin äkkiä paikalta ja aloin nostattaa Popaa. Leikin sen kanssa ja vaadin siltä pieniä tehtäviä. Tuomari joutui nilkuttamaan perääni koska unohdin Popan rekisteritodistuksen. Poppeli kuitenkin palautui sirunlukijan kamalasta hyökkäyksestä.

Suorituksen alussa Popa oli jännittynyt ja pälyili minua ihmeissään. Se hätääntyi selvästi vähän minun tärisevistä raajoistani ja kimeästä äänestäni. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa lopettanut tekemistä. Popa pysyi uskollisena seuruussa ja täydessä fokuksessa vaikka selvästi hidasti ja jännittyi minun sekoilustani. Jossain vaiheessa Popa rentoutui ja alkoi olla oma itsensä. Tässä vaiheessa seuraamiseen tuli mukaan ääntä ja muutakin levottomuutta.

Suorituksesta keräsimme 156 (77,33/78,66)p. ja keräsi tälläistä palautetta:

Tuomari: Henna Meriharju

Määrä: 40, Laatu:38, yhteensä: 78, Kumppanuus: 40, koreografia: 37, yhteensä: 77 (155p)

"Riittävä määrä positioita, mutta koiralla selkeitä vaikeuksia pysyä positiossa sekä kohdallaan, että ryhmissä. Se siis hypähteli tavoitellessaan positiota. Hieno asu ja kiva koreografia-idea."

Tuomari: Mari Väänänen

Määrä: 40, Laatu: 39, yhteensä: 79, Kumppanuus: 38, koreografia: 42, yhteensä: 80 (159p)

" Hauska idea teemassa ja koreografiassa. Koira oli hieman hämillään tilanteesta, liikkui aika varoen, muutama haukahdus ja liikkui ohjaajaa napsien. Vielä lisää varmuutta esiintymiseen, mutta hyvällä alulla koiratanssiura."

Tuomari: Outi Tastula

Määrä: 37, laatu: 38, yhteensä: 75, Kumppanuus: 39, Koreografia: 79 (154p) 

"Kiva teema, ohjaajan liike osuva :) Vasemmalla seuraaminen on hallussa koiralla, mutta muissa pitäisi koiran paikkaa tsekata. Olisikohan koiralle  hieman reippaampi musiikki sopivampi?" 

Olen valtavan ylpeä Popasta! Vaikka suorituksessa ei pisteillä juhlittukaan niin luottoni Popaan lisääntyi tämän kokeen jälkeen hurjasti. Yhteistyö kisoissa kärsii vielä molempien jännityksestä, mutta Popa on silti osoittunut näissä kolmessa kilpailussa todella luotettavaksi kisakaveriksi. Se yrittää aina parhaansa ja on suorituksessa mukana vaikka vähän jännittäisikin. 

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Olipa kerran murheita selän kanssa

Kuva: Tiina Raatikainen
Heräsin vähän aikaa sitten siihen, että en ole kirjoittanut pitkään aikaan mitään Priyan selän tilanteesta. Popan OCD sai blogissani tähtihetkensä, mutta Priyan aivan yhtä viheliäinen vaiva on jäänyt varjoon. Tämä johtuu siitä, että siinä missä Popan sairaus iski kasvojani päin yhtenä suurena järkytyksenä, Priyan vaiva on kasvanut pikkuhiljaa.

Priyalta löydettiin vuoden ikäisenä selästä LTV3, eli epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama. Silloin näistä LTV-muutoksista oli hyvin vähän tietoa liikkeellä (tai minä en osannut etsiä sitä oikeista paikoista) eikä meillekään osattu sanoa muutoksesta oikein mitään. Kirjoitin silloin tapani mukaan blogiin  hyvin rehellisesti Priyan selän "tuomion" aiheuttamista fiiliksistä. Tässä linkki postaukseen, (irtonainen huomio: hassua kuinka olin tuon postauksen aikaan niin huolissani siitä, että emme pysty tekemään agilitya, tänä päivänä agilityn jääminen ei kirpaise kummankaan koiran kanssa). Alle 2-vuotiaana Priya ei oireillut selkäänsä millään tavalla. Me harrastimme silloin aktiivisesti tokoa ja agilityä. Priya kävi noin kerran kuussa hieronnassa ja pysyi tällä hoitovälillä hyvässä kunnossa.

Sitten alamäki alkoi. Priya alkoi välillä kulkea vinossa, laahata toista takajalkaansa, järsiä selkäänsä ja peitsata jopa vapaana kulkiessaan. Välillä sillä on ollut hyviä aikoja jolloin selkä tuntuu hyvältä, mutta välillä nuori koira muuttuu silmissäni vanhukseksi. Agilityharrastus hiipui pois. En missään vaiheessa tehnyt tietoista päätöstä lopettaa vaan se vain jäi pois aikataulusta. Ensin kisahaaveet hiipuivat ja laskimme rimat sille alas eikä sen tarvinnut mennä rankimpia esteitä. Sitten säännöllinen treenaaminen jäi kokonaan pois. Vieläkin saatan välilä juoksuttaa Priyaa putkeen tai tehdä sen kanssa kepit kerran läpi, mutta Priya ei ole varsinaisessa mielessä treenannut agilitya pitkään aikaan. Myös tokon treenaaminen on jäänyt vähemmälle enkä enää haaveile, että Priya koskaan kilpailisi tokon ylemmissä luokissa. Vaikka jollain ihmeen kaupalla minun taitoni riittäisivät sen sinne saamiseen niin kroppa ei todennäköisesti kestäsi vauhtiliikkeiden aktiivista treenausta.

Priya oireilee selkäänsä monella tavalla. Sen lantio on vähän vinossa ja tämä synnyttää ongelmia vähän joka puolelle kroppaa. Selkä jumittaa helposti koko mitaltaan, mutta pahin alue löytyy yleensä vasemmalta lannerangan luota, sieltä missä epämääräinen nikama on. Kipu sieltä säteilee yleensä Priyan vasempaan takajalkaan. Osteopaattimme mukaan jalka meneekin usein kieroon virheasentoon. Takajalan karvat ovat usein pörrössä ja pystyssä sekä pahimmillaan se alkaa "laahata" jalkaa liikkuessaan (eli ei käytä sitä yhtä tehokkaasti kuin toista takajalkaansa).

Tällä hetkellä Priya käy noin 3kk välein osteopatiassa. Tästä on ollut eniten apua sille. Hieronnassa se käy selän kunnosta rippuen 2vko-1kk välein. Sitä myös jumpataan säännöllisesti lihaskunnon ylläpitämiseksi. Tällä hoitovälillä ja harrastuksia keventämällä Priya on pysynyt pääosin hyvässä kunnossa. Sillä on eläinlääkärin määräämää kipulääkettä, jota olen voinut antaa sille tarvittaessa, mutta olen joutunut turvautumaan siihen harvoin.

Sitten tuli tämä talvi ja pakkaset. Huomasin viime viikolla muutamana iltana, että Priya jyrsi vähän takajalkaansa ja päätin aikaistaa sen hoitoaikaa. Mutta seuraavana iltana havahduin siihen, että se oli jyrsinyt jalkaansa niin paljon, että karvat olivat lähteneet ohentumaan. Selkä tuntui jopa omiin sormiini jäykältä kuin rautakanki. Priya sai kipulääkettä ja jalan järsiminen loppui siihen. Se on ollut nyt viikon sairaslomalla, syönyt kipulääkkeitä, sitä on hierottu ja lihaksia lämmitetty joka päivä.  Tämä on ollut pahin selkäjumi tähän mennessä ja sen seuraaminen on tuntunut toivottomalta.

Inhottavaa katsoa Priyaa kipeänä. Se on niin iloinen ja valloittava koira, oikea "once in a lifetime" timantti. Tämän timantin haluaisin pitää luonani mahdollisimman pitkään. Nyt Priyan olo alkaa pikkuhiljaa helpottaa, tänään sen selkä tuntui jo paremmalta ja se oli virkeämpi. Silti tämä kipuepisodi sai minut heräämään Priyan tilanteeseen. Se voi mennä nopeastikin todella kipeäksi ja netin kauhujuttujen perusteella hermokipu voi aiheuttaa sille jopa halvausoireita.

Jos kukaan LTV3 koiran omistaja sattuu eksymään tänne: toivon, että teillä parempi tuuri oireiden kanssa kun meillä (olen kuullut tälläisistäkin tapauksista) Mutta Priya on reilu 4v aussie, joka on fyysisesti hyvässä kunnossa ja se kipuilee selkäänsä jo nyt. Rankat harrastukset (agility, tottis, tokon rankimmat liikkeet) eivät ole enää säännöllisessä treenissä. Toivottavasti säännöllisellä hoidolla saisin kultakimpaleeni pidettyä pitkään siinä kunnossa että se pärjää kotikoirana ja kevyissä harrastuksissa mukana.

Tämä hullu sen sijaan on juossut Priyankin puolesta (kuva: Sanna Kiretti)



sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Olipa kerran koiratanssia molempien kanssa

Tytöt ovat tankanneet koiratanssia nyt kahtena viikonloppuna peräkkäin. Viime viikonloppuna olimme Popan kanssa Salla Haaviston workshopissa ja tänä viikonloppuna olimme Priyan kanssa Annika Salon koulutuksessa. Olemme siis laittaneet kovasti tassulla koreaksi! On suuri harmi, etten tunne enemmän koiratanssin harrastajia. Treenaisin todella mielelläni tätä lajia enemmänkin. Mutta koska koiraharrastus on minulle niin sosiaalinen harrastus (treenikaverit ja ryhmät liittyvät siihen yhtä vahvasti kuin se karvainen kaverikin), niin ryhmä vetää minua aina tokon, rallyn tai haun pariin.

Hurjimmissa unelmissani minulla olisi yhtä mahtava porukka myös koiratanssin ympärillä! Temppuja ja liikkeitä voisin opettaa yksinkin, mutta kaipaisin itselleni jotain samanlaista kun mitä sain todistaa tänään koirakoutsin hallilla Annika Salon koulutuksessa. Koko porukka katsoi muiden esityksiä ja kaikki auttoivat toisiaan. Tunnelma oli kannustava ja ideoita lensi! Luovuus tuntuu toimivan aina parhaiten ryhmässä. Mistä löytäisin motivoituneen porukan, jotka jaksaisivat treenata vaikka kerran kuussa yhdessä? Voisimme pakertaa ohjelmaa, tehdä kokonaisuustreeniä ja toimia toistemme ylimääräisinä silmäpareina. Tokoon moinen porukka on kertynyt ympärilleni kuin itsekseen eikä minulla ole koskaan ollut vaikeuksia saada treenikavereita. Koiratanssijoihin törmään harvemmin. Kyllä ne harrastajat ovat siellä jossakin, mutta en ole vielä tavannut heitä. Ehkä jonain päivänä!

Salla Haaviston workshop


Kuva: Emmi Myllys


Sallan kanssa kävimme läpi Popan HTM ohjelmaa, jonka olin nopeasti väsännyt möllikisoja varten. Lähinnä halusin kysyä Sallalta onko ohjelma "tarpeeksi hyvä" ja miten hän veisi sitä eteenpäin. Ohjelma sai yllättävän paljon positiivista palautetta. Ajattelin, että se haukutaan heti alkujaan tylsäksi "juoksenteluksi". Ratsastusteema oli kuulemma kiva idea ja Popa teki näppärät ja siistit positiot.

Salla lähtisi muuttamaan siinä minun liikkumistani "tanssimaisemmaksi" ja häivyttämään käsiapuja siirtymistä. Keskustelimme koulutuksen ajan siitä millä eri tavoilla minä voisin jäljitellä hevosen liikkeitä seuraamisen yhteydessä ja samalla näyttää monipuolisemmin temponvaihtoja, käännöksiä ja takapäänkäyttöä ohjelmassa. Peruutusta tai sivuaskelia Salla ei ohjelmaan vielä suositellut koska ne ovat sen verran raakoja ja rikkovat vähän tunnelmaa kun Popan osaaminen on muuten niin siistiä. Takapään käyttöä voi alokkaassa esitellä myös pivoteilla, mitä lisäsimmekin ohjelmaan sivuaskelien tilalle.

Olen aika innoissani Popan uudesta ohjelmasta! Toivottavasti pääsemme pian viemään sen näytille tuomareiden eteen!

Kotiläksyksi saimme Popan totuttamisen erilaisiin häiriöihin positioissa. Kädet saavat heilua ja jalat hillua, mutta Popan pitäisi silti vain seurata. Tätä olemme toteuttaneet ahkerasti ja Popa on mennyt aivan valtavasti eteenpäin. Saan aika reilustikin häiritä sitä, eikä Pops lopeta seuraamista.

Toinen kotiläksy oli siirtyminen positioiden välillä ilman apuja. Popa on tehnyt siirtymistä oikealla edessä ja vasemmalla sivulla. Sekä hakeutumista eteeni "laukka" asentoon pelkästään sanallisella käskyllä korokkeen alulla. Siinä ongelmaksi noussut se, että neitä näpsä yhdistää omatoimisesti tämän tavalliseen perusasentoon ja istuu aina ilman koroketta. Treenaamme tätä vielä.





Annika Salon workshop

Olen Priyan kanssa suunnitellut useamman ohjelman, joka on paisunut jo perustuksiltaan liian isoksi ja sekavaksi. Koska tunnen rakkaan punanuttuni niin hyvin, tiedän, että meidän ohjelmamme pitäisi olla kuitenkin yksinkertaisempi. Ei liian kunnianhimoisia temppuja vaan iloista höntsäilyä, joka pelaa Priyalle vahvojen temppujen ympärillä. Siispä väsäilin sille "vappupallo"-ohjelman. Se perustuu kolmeen yksinkertaiseen temppuun: pyöri pallon ympärillä, pyöri pallon ja minun ympärilläni (eri variaatioissa) ja tuo pallo minulle käsitargettiin. Musiikiksi valitsen jonkun iloisen ja menevän kappaleen jossa on tasainen taustarytmi.

Kappalevalintaan pyysin apua koulutuksessa ja yksimielisesti Priyan höpsöön olemukseen sopi tämä kappale: Pharrell Williams - Happy. Katsotaan saanko siihen mitään fiksua rakennettua.




(ps. Vähänkö Poppeli on ollut pätevä 4kk, tästä on menty vain alaspäin :D )

Koulutuksessa heitettiiin ideoita tempuista vappupallon kanssa ja saimmekin jos aika hyvin ohjelmaa alkuun. Ideaksi tuli mm. se, että Priya pujottelee jalkojeni välistä ja käy välillä kiertämässä pallon ja palaa sitten pujottelemaan. Täytyy kokeilla!

Molemmat koulutukset olivat tosi kivoja! Niistä jäi molemmista hyvä mieli ja paljon kotitehtäviä.








torstai 22. helmikuuta 2018

Olipa kerran törmäyskurssille ja takaisin

Mummoni (joka on päässyt elämässään 100-vuoden kunnioitettavaan ikään) antoi minulle kerran hyvän neuvon parisuhteista. "Jos tuntuu siltä, että et kestä enää päivääkään, odota vuosi ennen kuin lähdet." Hän lisäsi, että tämä ei koske vahingollisia suhteita vaan ihan tavallisia rakkaustarinoita, joiden ärsytyksen kohteet liittyvät kategoriaan "piereskelee sängyssä" ja "jättää aina ne hemmetin lautaset lattialle sen jälkeen kun Priya on esipessyt ne" (Joni!!!!). Mummoni viisaus pätee koiraharrastukseenkin. Viime kesänä/syksynä minusta tuntui monesti siltä, että en kestä Popaa enää päivääkään. En koskaan oikeasti ajatellut siitä luopumista, mutta ajatus kutkutteli jossain takaraivossa. Enemmän se ilmiintyi päiväunina, jossa palasin ajassa taaksepäin ja valitsin helpomman pennun, joka näyttää siltä, että se jopa vähän pitää minusta. Tai en ottanut bordercollieta ollenkaan vaan jonkun kivan sohvaperunan, jonka kanssa harrastamisesta ei tullut jatkuvaa niskaan hengittävää painetta.

Rypesin hetken aikaa aika syvällä jossain pohjalla, jossa makasin mahallani kurassa ja kirosin "kamalaa kohtaloani."  (kumpihan meistä on dramaattisempi, minä vai koira?) Harrastamisessa ei tuntunut olevan mitään järkeä. No ei tarvinnut odottaa vuottakaan kun löysin kipinän taas. Se kertoi miten kivaa minulla ja Popalla voi olla yhdessä. Popa on vieläkin ärsyttävä reaktiivinen apina, se ääntelee vieläkin treeneissä, se karkailee vieläkin riistan hajujen perään ja se reagoi vieläkin käsittämättömällä tavalla joihinkin ärsykkeisiin vaihtamalla persoonaansa itsevarmasta maailmanvalloittajasta epävarmaan herkistelijään nopeammin kun ehdin sanoa "draamakuningatar". 

Kuva: Emmi Myllys


Mutta MEIDÄN SUHDE TOIMII TAAS!!!

Ja kun se toimii niin tuota kaikkea muuta kakkaa jaksaa katsella vähän enemmän. Alkuvuoden aikana on tapahtunut muutama iso harppaus, joka selittää sitä miksi treenaaminen ja arki mustavalkoisen kanssa tuntuu niin paljon paremmalta: 

1) Se on vihdoin ymmärtänyt sosiaalisen palkan tarkoituksen. 

Tämä on niin hienoa, että mieleni tekee itkeä ja kiljua riemusta vuorotellen. Ette kuulkaa edes usko kuinka vaikeaa tosikolle professorille oli opettaa, että se voi hieman hellittää ja hassutella välillä. (ja tämä ei tarkoita huutamista) Sosiaalisen palkan ongelman ratkaisi kaksi samanaikaista sattumaa. Treenasin HTM ohjelmaa kimppatreeneissä kuulokkeet korvissa ja en kuullut pauhaavan musiikin takaa mitään. Tämä jollain lailla rentoutti minua ja sitä kautta rento höpsöttely siirtyi Popaan. Treenikaverini sanoi että hän ei ole koskaan nähnyt Popaa niin onnellisena. Olimme joutuneet kehujen kanssa noidankehään, jossa minä jännitin ja varoin Popan ääntelyä ja oma liikkumiseni/kehumiseni ei ollut aitoa. Kun sain itseni purettua, Popa alkoi vapautua myös ja pääsimme positiiviseen kehään joka vahvistaa nyt itse itseään. 

Samoihin aikoihin otin uuden palkkasanan käyttöön. Piia Karisen koulutuksessa tuli puhetta palkkasanojen käytöstä ja niiden kanssa pelaamisesta. Sosiaalinen palkka oli ainut meillä missä ei ollut omaa eriteltyä sanaansa joten päätin kokeilla sen opettamista. Ja kuinkas siinä kävikään! Sosiaalisen palkan huuto on jäänyt melkein kokonaan pois. Popa tietää nyt mitä se tulee saamaan joten kehumistilanteet ovat sille selkeämpiä.

Tulee melkein tippa linssiin tätä kirjoittaessa, tämä asia on hiertänyt minun ja Popan välistä suhdetta todella paljon. Treenaaminen on tämän muutoksen jälkeen tuntunut paljon paremmalta.

2) Osaan puuttua nyt paremmin ääntelyyn ja herkistelyyn

Johtuen sosiaalisesta palkan löytymisestä minulla on nyt paremmin keinoja purkaa Popan ääntelyä sekä satunnaista "herkistelyä". Olen päässyt molempia ongelmia purkamaan myös koutsimme Riitan kanssa ja näiden treenien jälkeen minulla on ollut voimaantunut olo. Tiedän nyt mitä tehdä näissä tilanteissa, jotka ovat aikaisemmin tuntuneet maailmanlopulta. Tiedän myös, että Popan toimintakyky ja motivaatio kestää sen, että jatkuvasti työnnä sille palkkaa suuhun ja hyväksy siltä minkälaista käytöstä tahansa. Minulla on tehokkaammat keinot kertoa sille milloin se tekee oikein ja milloin ei ilman että työnnän sille koko ajan palkkaa suuhun.

Oma selkeytemi (tai sen parantuminen, voisin kyllä olla vieläkin selkeämpi) on auttanut jo paljon sekä ääntelyyn että herkistelyyn. Jo pelkästään oman luottamukseni kasvaminen noissa tilanteissa auttaa Popan nopeammin yli haastavista tilanteista. Luottamuksen kasvaminen on myös vapauttanut minua ja se on puolestaan vapauttanut Popaa.

3) Rally-toko ja koiratanssi

Toko alkoi jossain vaiheessa maistua puulta. Onneksi tässä vaiheessa ymmärsin, että on olemassa myös muita kivoja lajeja jotka odottavat tutustumista. Popa on löytänyt sille sopivan lajin HTM:stä ja Priya on vallan mainio rallykoira! Rallyssa ja HTMssä olen myös voinut työstää Popan mielentilaa "helpommissa kehyksissä" jossa tekniikka on sille vielä helppoa. Tokomotivaatiokin alkaa nousta kun välillä keskittyy johonkin aivan muuhun! 

Tämän postauksen piti käsitellä Salla Haaviston workshoppia, mutta se hautautui nyt sosiaalisen palkan hehkutuksen alle. Noh, kirjoitan workshopista myöhemmin. Tiivistettynä: olemme Popan kanssa olleet melkoisella törmäyskurssilla ja vihdoin tuntuu että jotain on loksahtanut paikoilleen.

Vaikka tekemistä riittää vieläkin Popan mielentilan kanssa niin tällä hetkellä tuntuu tosi hyvältä! Aurinko paistaa vihdoin risukasaankin ja me voidaan Popan kanssa rakentaa siitä risukasasta vähän jotain hienompaa!


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Olipa kerran Popan ensimmäiset viralliset kisat

Masokisti mieleni kuvitteli, että on on hyvä idea kuolla jännitykseen kahtena viikonloppuna peräkkäin. Viime viikonloppuna jännitimme tanssikehän laidalla ja tänään olimme rallykehässä samoissa tunnelmissa. Tunnelmalla tarkoitan tärinää, vapinaa ja hermostunutta häseltämistä. Vanhana heppatyttönä selkärankaani on iskostettu sanonta: "tippumisen jälkeen heti takaisin satulaan" (mikä johti hurjassa nuoruudessani siihen että ratsastin tunnin loppuun joskus yhdellä kädellä tai ilman jalustimia koska nilkkani oli niin turvonnut, että se ei tapunut jalustimeen). Joten heti epäonnistuneiden kisojen jälkeen laitoin ilmoa menemään seuraavaan koitokseen.

Tällä kertaa olin viisaampi ja ilmosin vain Popan kokeeseen. Vaikka omatunto kolkutti kun Priya näytti aamulla hieman surulliselta kun pakkasin lihapullat laukkuun ja se ei päässyt mukaan, niin tämä oli ehdottomasti hyvä päätös. Pystyin keskittymään vain Popaan ja sen mielentilaan (ja omaani).

Onneksi Poppelin ihanan siskon vielä ihanampi omistaja oli ilmoittautunut samaan kisaan, joten a) minulla oli seuraa koko kamalan kisapäivän ajan ja b) sain säilyttää Popaa Sannan autossa. Se ei ehtinyt olla hallissa häkissä useampaa tuntia haistelemassa ihmisten jännitystä ja katselemassa minun hermostunutta säätöäni. Toin sen halliin vasta kehääntutustumisen jälkeen, lämmittelin sitä ja menimme suoraan radalle.

Tuomari Riikka Timonen oli tehnyt meille tälläisen radan:


Huomasin heti, että hieman nopeamman koiran kanssa hihnaa on huomattavasti vaikeampi käsitellä. En Priyan kanssa kokenut alokasluokassa hihnan kanssa tekemistä kovin vaikeaksi ja ihmettelin aina miten jotkut pitävät sen kanssa temppuilua niin haastavana. Sitten menin Popan kanssa ja hihna oli aina tiellä ja se kiristyi koko ajan kun en ehtinyt siirtää sitä kädestä toiseen Popan mukana. Ohjaus oli muutenkin haastavampaa tekevämmän neidin kanssa kun en samalla tavalla saanut ihailla kylttejä. Popa oli kyllä kisaradalla tavallista rauhallisempi. Treeneissä hihnan kanssa sekoilu on vieläkin haastavampaa.

Pops oli siis radalla tavallista korrektimpi. Reagoi selvästi jännitykseeni, oli rauhallisempi ja asiallisempi kuin normaalisti, mutta se pysyi iloisena ja toimintakykyisenä. Liikkeestä maahanmeno (kyltti 7) jouduttiin uusimaan koska Poppeli ei ymmärtänyt maahanmenoa ensimmäisellä kerralla (se istui). Kyltti 10 otettiin -10p kun Poppeli istui ja hyppäsi vielä ilmaan ennen kuin istui taas ja sain sen kierrettyä. Sitten otimme siitä hiton taluttimesta muutaman -1p. Kukkaroon jäi yhteensä 85p eli hyväksytty tulos.



Pisteitä en niin lähtenytkään hakemaan vaan onnistunutta mielentilaa! Pops ylitti odotukseni hyvällä fiiliksellä. Se tuntui oikein hyvältä koko radan ajan, ei äännellyt, mutta ei myöskään paineistunut. Olen ihan valtavan ylpeä meistä molemmista. Saimme juuri sen hyvän mielen kisakokemuksen mitä lähdin hakemaan!

Yksi treenikaverini sanoi kisoissa, että koiraharrastus pitää nöyränä. Se tarjoaa sekä onnistumisia, että pettymyksiä ja niiden kaikkien kanssa on opittava elämään ja jatkettava matkaa. Olen niin samaa mieltä ja loputtoman kiitollinen koirilleni, jotka tarjoavat typerälle hermoheikolle omistajalleen tämän mahdollisuuden onnistua ja epäonnistua jännittävissä tilanteissa sekä kasvaa näin ihmisenä. Olen paininut jännityksen kanssa koko elämäni. Hassua, koska minun on helppo esiintyä esimerkiksi teatterissa lavalla tai kouluttaa ryhmää, en siis kärsi esiintymisjännityksestä, mutta kilpailujännitys on saanut minut aina lamaantumaan. Luulen varmaan jossain alitajunnassani, että epäonnistujat poltetaan roviolla. Mentaalivalmennuksesta huolimatta kisaaminen tuntuu vieläkin aivan kamalalta. Silti olen onnistunut laittamaan ilmoa sitkeästi menemään kerta toisensa jälkeen . Ehkä jonain päivänä se ei enää tunnu niin kamalalta. Onneksi minulla on aivan ihania treenikavereita, jotka tekevät kisapäivistä helpompia ja maailman parhaat karvaiset kisakaverit!