sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Olipa kerran Maijun tokot

Voihan marraskuu!

Harvoin törmää näin vahvasti kuukauteen, jonka ulkokuori kuvasti täsmälleen myös sen sisältöä. Yhtenä päivänä maa on peitelty nukkumaan valkoisen vaipan alle ja kaikki on niin hemmetin kaunista, että löydän itseni väkisinkin huokailemassa sitä onnea mitä saan kokea koirien kanssa metsässä. Sitten taas seuraavana päivänä kiroilen kun kaikki lumi on turmeltu loskamössöksi jalkojeni alla ja muta löytää aivan joka paikkaan. 

Pitkä tarina marraskuusta tiivistettynä: Popa söi aluksi viimeisetkin hermoni välipalaksi, mutta sitten se meni ja sairastui, joka teki Luikkuseen ärtymisen mahdottomaksi, mikä aiheutti ainakin yhtä paljon harmaita hiuksia. Sitten se parani ja halusin taas halata kultamussukkani rikki ja olen aivan varma, että se kakkaa kultaa ja hengittää sateenkaaria. Hämmentävää? Niin se oli minustakin.

Poppeli on vielä puoliksi saikulla. Pidennetään lenkkiä pikkuhiljaa ja lisätään treeneihin tehtäviä. Aika näyttää selvittiinkö näin lyhyellä sairaslomalla tästä varvasvammasta. 

Päivän aihe olisi kuitenkin viime lauantain treenit. Tilasimme kaveriporukan kanssa Maiju Ojamiehen kouluttamaan meitä. Jokaisella oli 30min aikaa perehtyä juuri omiin ongelmiin. Ongelmiahan meillä riittää, mutta puolikuntoinen koira rajoitti valintaani hieman. Päätin siis tehdä Popsiksen kanssa tunnaria ja liikkeiden välejä. Maiju on ennenkin laittanut minut ruotuun Priyan kanssa ääntelyn suhteen, joten halusin näyttää hänelle hieman Popan äänimaailmaa. Tämä nostalginen muisto sai minut miettimään kuinka paljon itse rakennan koiristani vinkuleluja ja haukkuautomaatteja. Otanta ei ole vielä kauhean iso tähän tutkimukseen, joten en osaa ottaa kantaa  kysymykseen. Mutta 2/3 harrastuskaveristani on ollut mölyapinoita, joten hieman pahalta näyttää. Katsotaan miten seuraavan käy. 

Aluksi teimme tunnaria. Ongelmana on ollut se, että minun on ollut vaikea siirtää liikettä halliin. Hallilla kiihtynyt Popa ei mahta työskennellä nenällään ja nappaa helposti hätäisesti vaan jonkun kapulan kitaansa. Näissä treeneissä meille kävi valitettavasti perinteinen ilmiö: "meillä on ongelma x! Oho, mihin se katosi? Varastiko joku sen? Näkikö joku mihin laskin ongelman x, se on hukassa!" 

Tämä on melko ärsyttävää koska olen varma, että ongelma ei ole kadonnut yhdessä yössä ja kouluttajan on vaikea antaa vinkkejä olemattomaan ongelmaan. Noh, saatiin hyvää palautetta, että Popalla on ikäisekseen oikein näppärä ja kaunis tunnari sekä kehotusta haastaa sitä. Popa on älykäs koira ja sen kanssa ei saa jäädä turhia ihmettelemään. Tehtiin muutama haastavampi tunnari pidemmällä matkalla tai vaikeilla kapuloiden asetteluilla ja Luikkunen selvisi näistäkin kunnialla. Se ei myökään enää jää odottamaan minulta palautetta kun nostaa oman vaan alkaa kiikuttaa sitä suoraan minulle. Kuka myöntää korjanneensa tämä ongelman? Popa taisi katsoa muutaman videon youtubesta eilen illalla ja päätteli loput. 

Toinen treeni tehtiin liikkeiden väleihin. Teimme kisamaisen setin jossa oli kolme liikettä: seuraaminen, kapula ja kaukot. Seuraaminen oli hiukan levotonta ja joku oli taas saikulla sekoittanut Popalle kengurubensaa tankkiin koska etutassut taisivat olla hiukkasen kepeänä. Kapulan pito oli hyvä. Ensimmäinen ääini tuli vasta tässä vaiheessa, johon puutuin pyytämällä Popan maahan. Kaukoissa saimmekin useamman ääninäytteen. 

Maijun palaute oli, että Popa näyttää epävarmalta liikkeiden väleissä ja hänenkin mielestään sille on epämieluisaa jos se ei ihan tarkkaan tiedä mitä se tekee. Se näyttää kuulemma onnellisemmalta käskyn alla suorittamassa jotain kun hillumassa kehujeni varassa. Hänen ehdotuksensa oli opettaa sille selkeä kuvio mitä väleissä tapahtuu. En siis saisi koskaan lyödä yhteyttä poikki siltä tai meteli alkaa varmasti. Teimme toisen setin, jossa Maiju liikkuroi meille vain välejä ja aina sosiaalisen palkan jälkeen Popa palkattiin siitä kun se tarjosi minulle seuruuta. Kun neidille alkoi peli tulla selkeämmäksi niin se näytti onnellisemmalta. 

Omasta mielestäni Popan sosiaalinen palkka on mennyt eteenpäin. Nyt se kestää jo jonkinlaisen vapautuksen ilman möykkää. Se on vielä kaukana niistä riemubileistä mitä Prillis saa osakseen, mutta alku on jo olemassa. Enää Popa ei näytä siltä kuin ulkoavaruuden olento yrittäisi kommunikoida sen kanssa joka kerta kun kehun sitä. Olemme jo siinä vaiheessa, että se näyttää siltä kuin ventovieras tulee umpikännissä istumaan bussiin sen viereen ja se yrittää teeskennellä, että tuon akan kommunikointiyrityksiä ei ole olemassa. Pisteet meille siitä!



Ps. Prillis ja Popa on molemmat ilmottu RT-kisoihin. Pitäkää peukkuja, että juoksut eivät ala ennen sitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti