torstai 14. joulukuuta 2017

Olipa kerran maailman rakkain mölytorvi

Popa on monta asiaa käärittynä samaan mustavalkoiseen pakettiin. Miten koira voi olla samaan aikaan niin ärsyttävä, mutta toisaalta niin valloittava persoona? Popa ei ole sellainen koira, johon ihmiset rakastuvat ensisilmäyksellä. Se on harvoin kiinnostunut vieraista eikä jaksa tuhlata aikaansa ihmisten liehittelyyn. Muutama hännänheilutus riittää ja sen jälkeen neidillä olisi jo kiire seuraavan projektin pariin. Kuitenkin, jos sen kanssa viettää pidempään aikaa, sen mustavalkoinen charmi iskee selän takaa ja ennen kuin huomaatkaan, joko vihaat tai rakastat sen hörökorvaista nassua.

Tälläkin hetkellä neiti on käyny kaivamassa (suljetusta) kaapista koirien uimalelun ja tuli heittämään sen päin naamaani. Kun se ei tuottanut haluttua lopputulosta, Popa vei lelun sängylle ja on nyt poistanut sängystä kaikki peitteet hukuttaakseen lelun niiden uumeniin. Ennen kuin sain tämän lauseen loppuun, huomasin, että lelu olisin vaihtunut deodorantti-pulloksi ja minun täytyi keskeyttää kirjoittaminen, että sain pullon pelastettua. 

Tämä on vain yksi arkinen hetki Popan kanssa.

Silti en voi muuta kuin rakastaa sitä, kun se mönkii aamulla viereeni häntä heiluen ja rapsuttaa minua korvan takaa. Sillä on jotain aivan omalaatuista viehätysvoimaansa, joka saa totisimmankin ilmeen kääntymään hymyyn. 



Tämä ei ollut kuitenkaan tämän postauksen varsinainen aihe. Tein eilen Popan kanssa kaikki alokasluokan liikkeet läpi ja halusin kirjoittaa muistiin "treenilistan". 

Seuraaminen: 

Popalla on mielestäni aika kiva paikka kaikissa vauhdeissa ja se tekee näpsäkät käännökset. Olen treenannut sen kanssa lähiaikoina rally-tokon alokasluokkaa varten (joka korkataan ihan kohta, hui!) ja se tekee iloisesti pitkiäkin kaavioita. Suurin ongelma on levottomuus ja ajoittainen kenguru-bensa, jota jostain syystä eksyy tankkiin. Sillä on edelleen todella levoton kuono, joka nuolee, tökkii, maiskuttaa ja pahimmassa tapauksessa napsii. 

Liikkeestä maahanmeno:

Maahanmeno saisi välillä olla nopeampi, muuten liike sujuu hyvin. Seuraamisessa samat ongelmat, hiukkasen lähtee lapasesta joskus.

Luoksetulo:

Vauhdikas! Tekee nätin perusasennon, ei törmää. Odottaa myös hyvin paikoillaan ja minun yllätykseseni ei ole ainakkan jäänyt kiinni korppikotkamaisesta kyttäämisestä. Ongelmana tässä on lopun ääntely. Joskus Popa tulee luoksetulossa niin kovaa, että ei pysty jarruttamaan ja huutaa kääntyessään perusasentoon. 

Kaukot:

Popalla on hienot kaukot. Tekee nopeasti ja hyvällä tekniikalla. Joskus istumisessa se pomppaa liiankin ylös niin että takamus pomppaa mukana ja koko koira lentää taaksepäin. 

Kapulan pito:

Napakka ja tiivis pito. Ongelmana irrottaminen. Kapula on niin hieno, että joskus siitä on mahdoton irrottaa (etenkin jos liikkeitä on jo useampi takana ja kierrokset kaakossa). 

Hyppy:

Ongelmallisin liike ja suurin syy miksi en katsele vielä kisailmoa Popan kanssa. Popalla on ongelmia etenkin uusien hyppyjen kanssa. Se ei halua mennä yli ensimmäisellä yrityksellä vaan se epäröi hyppäämistä. Sillä on myös aika kurja hyppytekniikka ja se usein arvioi ponnistuskohdan liian aikaisin. Ongelma on nimenomaan uusien hyppyjen kanssa. Korkeudella ei näytä olevan mitään tekemistä asian kanssa. Popa on kiertänyt uutta hyppyä vaikka siinä ei ole ollut rimaa ollenkaan. Sen kanssa on tehty agilityn hyppytekiniikkaa ja itseluottamusta on nostettu sillä, että se saa tarjota eri kokoisia hyppyjä. Tilanne näyttää jo valoisemmalta, mutta liike on vielä epävarma. 

Paikkamakuu:

Maailman mälsin liike. Popalla on tylsääääää ja se näkyy erilaisena kiemurtelemisena. Se pysyy paikoillaan eikä näytä välittävän vaikka vieressä olisin vieras koira. Mutta liike kaipaa meiltä molemmilta vähän ryhtiä.

Kokonaisvaikutus:

Tässä on meidän toinen suuri ongelmamme, joka on tullut blogin lukioille hyvinkin tutuksi. ÄÄNTELY! Mölyapina ei millään tunnu pystyvän pitämään suutansa kiinni kokonaisen suorituksen ajan. Tällä hetkellä suurta apua on ollut Maijun tokoissa läpikäydystä välien harjoittelusta. Popa pystyy jo suurimmaksi osaksi olemaan hiljaa kun kehun sitä ja pyydän siirtymään kanssani seuraavaan liikkeeseen. Pikkuhiljaa olen ottanut kokonaisia liikkeitä mukaan harjoitteluun.

Eilen saimme kokea suuren onnitumisen, kun Poppeli teki ensin kolme liikettä huutamatta (se ei huutanut edes luoksetulossa!) ja sitten yhden välinamin avulla kolme muuta liikettä (eikä se huutanut edes hypyssä!). Sillä oli aikalailla kilometrejä takanaan ennen kisatreeniä. Neiti oli käynyt metsälenkillä ja treenannut jo melkein tunnin. Valoa on siis tunnelin päässä, mutta töitä on saanut tehdä tämän hiljaisuuden eteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti