lauantai 23. joulukuuta 2017

lauantai 16. joulukuuta 2017

Olipa kerran katoamistemppu

Nyt se on kuulkaas rakkaat lukijat varmistunut: Popa aiheuttaa minulle ennenaikaisen sydänkohtauksen ja se lyhyt elämäkin on täynnä harmaita hiuksia sekä mahahaavoja. Olen aivan varma, että Popa on syntynyt tähän maailmaan mielessään vain yksi ajatus: "järistä maailmaa säännöllisesti niin se ei jähmety tylsästi paikoilleen." 

Eilen lähtin aamulenkille tyttöjen kanssa joskus klo 10 aikaan. Minulla oli "vapaapäivä" ja ohjelmassa oli pitkä metsälenkki sekä luentopäiväkirjan viimeistelyä kotisohvalta käsin. Suuntasimme siis hervannan lumiseen pöheikköön. Polku risteili hiihtoladun viereen ja ajattelin ottaa koirat kiinni etteivät ne vahingossa juokse ladulle. Tytöt olivat juoksemassa kohti, mutta matkalla Popa kääntyikin yhtäkkiä pusikkoon ja ampaisi ihan täyttä laukkaa horisonttia kohti. En ehtinyt kissaakaan sanoa nin se oli jo kadonnut näkyvistä. 

Popa on tehnyt tälläisen tempun aikaisemminkin, joten en osannut huolestua ensimmäisen viiden minuutin aikana. Kun neitiä ei alkanut kuulua niin lähdin seuraamaan sen jälkiä hyvin vastahakoisen Priyan kanssa. Kadotin jäljet ja aloin todella huolestua. 

Kun Popa oli ollut omilla teillään 20min, olin jo täysin paniikissa. Raahasin Priyaa umpihangessa perässäni ja yritin pitää ääneni tasaisena, jotta saan kutsun kuulumaan kauemmas. Pysäytin kaikki vastaantulleet kulkijat ja kysyin ovatko he nähneet mustavalkoista koiraa juoksentelemassa ympäriinsä. Yksi hiihtäjä vastasi vaan tylysti, että: "toivottavasti se ei tule ladulle.". Meinasin oikeasti hajota sille akalle ja työntää suksisauvat naisen kurkusta alas. Minun kullannuppuni oli kateissa, ihan sama vaikka se menee latuja pitkin. 

Soitin Jonille ja raahasin mokoman kesken työpäivän etsimään kanssani. Kun Popa oli ollut yli puoli tuntia kateissa, laitoin facebookiin ilmoituksen: "KADONNUT: Mustavalkoinen bordercollie narttu lähti omille teilleen Hervannassa!" Ilmoituksen jälkeen katoamisesta tuli todellista. Muutama vapaalla oleva ihana ystäväni lähti avukseni haravoimaan lähialueita. Itse pyörin katoamispaikan lähellä ja kieltäydyin uskomasta, että Popa olisi lähtenyt kauas. 

En ollut jaksanut syödä aamupalaa ennen lenkille lähtöä, joten puolenpäivän aikaan olo alkoi olla jo aika heikko. Kurkku oli käheä huutamisesta ja jalat polviin asti läpimärkänä. Kännykkä ei kestänyt pakkasta ja viestien yhtäkkistä tulvaa, joten se sammui jatkuvasti kuorman alla. Priya kipitti ihan paniikissa takanani häntä koipien välissä ja tärisi kylmästä jos pyähdyin paikoilleni. 

Klo 13 aikaan Popa oli ollut kateissa reilu 2h. Törmäsin metsässä maastopyöräilijään, joka kertoi, että hän oli törmännyt polulla koiraan, joka oli käynyt haukkumassa hänet ja jatkanut matkaa kamalaa kyytiä metsään päin. Lähdimme Priyan kanssa juoksemaan pyöräilijän osoittamaan suuntaan. 

Ja sieltä, viimein, vastaamme ryntäsi huolettoman oloinen Popa. 

Se moikkasi Priyan nopeasti ja meinasi jatkaa matkaansa eteenpäin. Kutsuin sen luokseni ja tällä kertaa se totteli. Reilu 3h metsälenkin jälkeen pääsimme vihdoin kotiin.

Kotona tilasin Popalle heti valjaisiin kiinnitettävän paikantimen. Kyllä tuollaisella sankarilla täytyy olla joku "kättä pidempi", josta pystyn tarkistamaan missä se viipottaa. 

Mitähän Popa on seuraavaksi keksinyt pääni menoksi? 




torstai 14. joulukuuta 2017

Olipa kerran maailman rakkain mölytorvi

Popa on monta asiaa käärittynä samaan mustavalkoiseen pakettiin. Miten koira voi olla samaan aikaan niin ärsyttävä, mutta toisaalta niin valloittava persoona? Popa ei ole sellainen koira, johon ihmiset rakastuvat ensisilmäyksellä. Se on harvoin kiinnostunut vieraista eikä jaksa tuhlata aikaansa ihmisten liehittelyyn. Muutama hännänheilutus riittää ja sen jälkeen neidillä olisi jo kiire seuraavan projektin pariin. Kuitenkin, jos sen kanssa viettää pidempään aikaa, sen mustavalkoinen charmi iskee selän takaa ja ennen kuin huomaatkaan, joko vihaat tai rakastat sen hörökorvaista nassua.

Tälläkin hetkellä neiti on käyny kaivamassa (suljetusta) kaapista koirien uimalelun ja tuli heittämään sen päin naamaani. Kun se ei tuottanut haluttua lopputulosta, Popa vei lelun sängylle ja on nyt poistanut sängystä kaikki peitteet hukuttaakseen lelun niiden uumeniin. Ennen kuin sain tämän lauseen loppuun, huomasin, että lelu olisin vaihtunut deodorantti-pulloksi ja minun täytyi keskeyttää kirjoittaminen, että sain pullon pelastettua. 

Tämä on vain yksi arkinen hetki Popan kanssa.

Silti en voi muuta kuin rakastaa sitä, kun se mönkii aamulla viereeni häntä heiluen ja rapsuttaa minua korvan takaa. Sillä on jotain aivan omalaatuista viehätysvoimaansa, joka saa totisimmankin ilmeen kääntymään hymyyn. 



Tämä ei ollut kuitenkaan tämän postauksen varsinainen aihe. Tein eilen Popan kanssa kaikki alokasluokan liikkeet läpi ja halusin kirjoittaa muistiin "treenilistan". 

Seuraaminen: 

Popalla on mielestäni aika kiva paikka kaikissa vauhdeissa ja se tekee näpsäkät käännökset. Olen treenannut sen kanssa lähiaikoina rally-tokon alokasluokkaa varten (joka korkataan ihan kohta, hui!) ja se tekee iloisesti pitkiäkin kaavioita. Suurin ongelma on levottomuus ja ajoittainen kenguru-bensa, jota jostain syystä eksyy tankkiin. Sillä on edelleen todella levoton kuono, joka nuolee, tökkii, maiskuttaa ja pahimmassa tapauksessa napsii. 

Liikkeestä maahanmeno:

Maahanmeno saisi välillä olla nopeampi, muuten liike sujuu hyvin. Seuraamisessa samat ongelmat, hiukkasen lähtee lapasesta joskus.

Luoksetulo:

Vauhdikas! Tekee nätin perusasennon, ei törmää. Odottaa myös hyvin paikoillaan ja minun yllätykseseni ei ole ainakkan jäänyt kiinni korppikotkamaisesta kyttäämisestä. Ongelmana tässä on lopun ääntely. Joskus Popa tulee luoksetulossa niin kovaa, että ei pysty jarruttamaan ja huutaa kääntyessään perusasentoon. 

Kaukot:

Popalla on hienot kaukot. Tekee nopeasti ja hyvällä tekniikalla. Joskus istumisessa se pomppaa liiankin ylös niin että takamus pomppaa mukana ja koko koira lentää taaksepäin. 

Kapulan pito:

Napakka ja tiivis pito. Ongelmana irrottaminen. Kapula on niin hieno, että joskus siitä on mahdoton irrottaa (etenkin jos liikkeitä on jo useampi takana ja kierrokset kaakossa). 

Hyppy:

Ongelmallisin liike ja suurin syy miksi en katsele vielä kisailmoa Popan kanssa. Popalla on ongelmia etenkin uusien hyppyjen kanssa. Se ei halua mennä yli ensimmäisellä yrityksellä vaan se epäröi hyppäämistä. Sillä on myös aika kurja hyppytekniikka ja se usein arvioi ponnistuskohdan liian aikaisin. Ongelma on nimenomaan uusien hyppyjen kanssa. Korkeudella ei näytä olevan mitään tekemistä asian kanssa. Popa on kiertänyt uutta hyppyä vaikka siinä ei ole ollut rimaa ollenkaan. Sen kanssa on tehty agilityn hyppytekiniikkaa ja itseluottamusta on nostettu sillä, että se saa tarjota eri kokoisia hyppyjä. Tilanne näyttää jo valoisemmalta, mutta liike on vielä epävarma. 

Paikkamakuu:

Maailman mälsin liike. Popalla on tylsääääää ja se näkyy erilaisena kiemurtelemisena. Se pysyy paikoillaan eikä näytä välittävän vaikka vieressä olisin vieras koira. Mutta liike kaipaa meiltä molemmilta vähän ryhtiä.

Kokonaisvaikutus:

Tässä on meidän toinen suuri ongelmamme, joka on tullut blogin lukioille hyvinkin tutuksi. ÄÄNTELY! Mölyapina ei millään tunnu pystyvän pitämään suutansa kiinni kokonaisen suorituksen ajan. Tällä hetkellä suurta apua on ollut Maijun tokoissa läpikäydystä välien harjoittelusta. Popa pystyy jo suurimmaksi osaksi olemaan hiljaa kun kehun sitä ja pyydän siirtymään kanssani seuraavaan liikkeeseen. Pikkuhiljaa olen ottanut kokonaisia liikkeitä mukaan harjoitteluun.

Eilen saimme kokea suuren onnitumisen, kun Poppeli teki ensin kolme liikettä huutamatta (se ei huutanut edes luoksetulossa!) ja sitten yhden välinamin avulla kolme muuta liikettä (eikä se huutanut edes hypyssä!). Sillä oli aikalailla kilometrejä takanaan ennen kisatreeniä. Neiti oli käynyt metsälenkillä ja treenannut jo melkein tunnin. Valoa on siis tunnelin päässä, mutta töitä on saanut tehdä tämän hiljaisuuden eteen. 

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Olipa kerran Maijun tokot

Voihan marraskuu!

Harvoin törmää näin vahvasti kuukauteen, jonka ulkokuori kuvasti täsmälleen myös sen sisältöä. Yhtenä päivänä maa on peitelty nukkumaan valkoisen vaipan alle ja kaikki on niin hemmetin kaunista, että löydän itseni väkisinkin huokailemassa sitä onnea mitä saan kokea koirien kanssa metsässä. Sitten taas seuraavana päivänä kiroilen kun kaikki lumi on turmeltu loskamössöksi jalkojeni alla ja muta löytää aivan joka paikkaan. 

Pitkä tarina marraskuusta tiivistettynä: Popa söi aluksi viimeisetkin hermoni välipalaksi, mutta sitten se meni ja sairastui, joka teki Luikkuseen ärtymisen mahdottomaksi, mikä aiheutti ainakin yhtä paljon harmaita hiuksia. Sitten se parani ja halusin taas halata kultamussukkani rikki ja olen aivan varma, että se kakkaa kultaa ja hengittää sateenkaaria. Hämmentävää? Niin se oli minustakin.

Poppeli on vielä puoliksi saikulla. Pidennetään lenkkiä pikkuhiljaa ja lisätään treeneihin tehtäviä. Aika näyttää selvittiinkö näin lyhyellä sairaslomalla tästä varvasvammasta. 

Päivän aihe olisi kuitenkin viime lauantain treenit. Tilasimme kaveriporukan kanssa Maiju Ojamiehen kouluttamaan meitä. Jokaisella oli 30min aikaa perehtyä juuri omiin ongelmiin. Ongelmiahan meillä riittää, mutta puolikuntoinen koira rajoitti valintaani hieman. Päätin siis tehdä Popsiksen kanssa tunnaria ja liikkeiden välejä. Maiju on ennenkin laittanut minut ruotuun Priyan kanssa ääntelyn suhteen, joten halusin näyttää hänelle hieman Popan äänimaailmaa. Tämä nostalginen muisto sai minut miettimään kuinka paljon itse rakennan koiristani vinkuleluja ja haukkuautomaatteja. Otanta ei ole vielä kauhean iso tähän tutkimukseen, joten en osaa ottaa kantaa  kysymykseen. Mutta 2/3 harrastuskaveristani on ollut mölyapinoita, joten hieman pahalta näyttää. Katsotaan miten seuraavan käy. 

Aluksi teimme tunnaria. Ongelmana on ollut se, että minun on ollut vaikea siirtää liikettä halliin. Hallilla kiihtynyt Popa ei mahta työskennellä nenällään ja nappaa helposti hätäisesti vaan jonkun kapulan kitaansa. Näissä treeneissä meille kävi valitettavasti perinteinen ilmiö: "meillä on ongelma x! Oho, mihin se katosi? Varastiko joku sen? Näkikö joku mihin laskin ongelman x, se on hukassa!" 

Tämä on melko ärsyttävää koska olen varma, että ongelma ei ole kadonnut yhdessä yössä ja kouluttajan on vaikea antaa vinkkejä olemattomaan ongelmaan. Noh, saatiin hyvää palautetta, että Popalla on ikäisekseen oikein näppärä ja kaunis tunnari sekä kehotusta haastaa sitä. Popa on älykäs koira ja sen kanssa ei saa jäädä turhia ihmettelemään. Tehtiin muutama haastavampi tunnari pidemmällä matkalla tai vaikeilla kapuloiden asetteluilla ja Luikkunen selvisi näistäkin kunnialla. Se ei myökään enää jää odottamaan minulta palautetta kun nostaa oman vaan alkaa kiikuttaa sitä suoraan minulle. Kuka myöntää korjanneensa tämä ongelman? Popa taisi katsoa muutaman videon youtubesta eilen illalla ja päätteli loput. 

Toinen treeni tehtiin liikkeiden väleihin. Teimme kisamaisen setin jossa oli kolme liikettä: seuraaminen, kapula ja kaukot. Seuraaminen oli hiukan levotonta ja joku oli taas saikulla sekoittanut Popalle kengurubensaa tankkiin koska etutassut taisivat olla hiukkasen kepeänä. Kapulan pito oli hyvä. Ensimmäinen ääini tuli vasta tässä vaiheessa, johon puutuin pyytämällä Popan maahan. Kaukoissa saimmekin useamman ääninäytteen. 

Maijun palaute oli, että Popa näyttää epävarmalta liikkeiden väleissä ja hänenkin mielestään sille on epämieluisaa jos se ei ihan tarkkaan tiedä mitä se tekee. Se näyttää kuulemma onnellisemmalta käskyn alla suorittamassa jotain kun hillumassa kehujeni varassa. Hänen ehdotuksensa oli opettaa sille selkeä kuvio mitä väleissä tapahtuu. En siis saisi koskaan lyödä yhteyttä poikki siltä tai meteli alkaa varmasti. Teimme toisen setin, jossa Maiju liikkuroi meille vain välejä ja aina sosiaalisen palkan jälkeen Popa palkattiin siitä kun se tarjosi minulle seuruuta. Kun neidille alkoi peli tulla selkeämmäksi niin se näytti onnellisemmalta. 

Omasta mielestäni Popan sosiaalinen palkka on mennyt eteenpäin. Nyt se kestää jo jonkinlaisen vapautuksen ilman möykkää. Se on vielä kaukana niistä riemubileistä mitä Prillis saa osakseen, mutta alku on jo olemassa. Enää Popa ei näytä siltä kuin ulkoavaruuden olento yrittäisi kommunikoida sen kanssa joka kerta kun kehun sitä. Olemme jo siinä vaiheessa, että se näyttää siltä kuin ventovieras tulee umpikännissä istumaan bussiin sen viereen ja se yrittää teeskennellä, että tuon akan kommunikointiyrityksiä ei ole olemassa. Pisteet meille siitä!



Ps. Prillis ja Popa on molemmat ilmottu RT-kisoihin. Pitäkää peukkuja, että juoksut eivät ala ennen sitä.