tiistai 21. marraskuuta 2017

Olipa kerran tohelo apina

Tämä on vain yleinen nopea näpyttely, jonka tarkoitus on kertoa blogille, että olemme elossa. Juuri ja juuri ainakin. Popa on nimittäin vaihteeksi aiheuttanut taas ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja harmaita hiuksia. 

Neiti nimittäin alkoi taas ontumaan. Olimme viime viikolla lenkillä myöhään illalla. Koirat juoksivat vapaana pusikossa. Popa juoksenteli iloisena jossain yksinään ja kutsuin sitä luokse. Kuului rytinää ja sitten kiljaisu. Priya tuli luokseni ahdistuneen näköisenä ja olin jo varma, että huuto oli päässyt Priyalta. Sitten puskasta linkuttikin Popa. Otin koirat hihnaan ja lopun iltaa itkin sitä, että nyt Popan olkapää on hajonnut uudestaan. Annoin Popalle kipulääkettä ja päätin, että suljen sen loppu elämäksi pehmeään huoneeseen. 

Seuraavana päivänä huomasin kuitenkin, että neidin tassu on omituisen tuntuinen ja turvonnut hieman sivusta. Taivuttelussa Popa reagoi myös selvästi tassun käsittelyyn. Kuulostaa varmasti oudolta, mutta ilahduin suuresti, että koirallani on tassu kipeänä. Vaikka takaraivossa vieläkin jyskyttää ajatus, että mitä jos Popa nyt on hajottanut olkapäänsä uudestaan, niin luulen, että varpaaseen kohditunut vamma on tämän ontumisen syynä. 

Popa on nyt ainakin pari viikkoa sairasomalla hihnalenkkien varassa. Ontuminen on tällä hetkellä satunnaista. Popa ontuu lähinnä pehmeällä tai epätasaisella alustalla kun varpaaseen tulee enemmän painetta.

Pidetään peukkuja, että selvittäisiin tällä kertaa vain tällä säikähdyksellä! Popa on ollut nuoreksi koiraksi jo ihan tarpeeksi sairaslomalla.


ps. Prillis haluaisi lisätä, että sillä on ollut ihan superhauskaa, kun se saa tuurata Popaa joka paikassa. 

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Olipa kerran Rallyn piirimestaruuskoe

Eilen illalla kirosin menneisyyden itseäni (jälleen kerran), kun olin ilmoittautunut Priyan kanssa rally-tokon piirimestaruusjoukkueeseen. Päätin etten enää ikinä ilmoita itseäni mihinkään kokeeseen. Voihan sitä koiriensa kanssa harrastaa myös ilman, että repii hermojaan täysin riekaleiksi kisajännityksen kanssa. Heh, ikään kuin.

No kun nyt oli tullut haettua ja meidät valittiin joukkueeseen niin kokeeseen oli mentävä. Päässä kummitteli vielä meidän surullinen tokon piirimestaruuskokeemme, joten vakuutin itselleni, että olen vähintäänkin kirottu. Ei me voida onnistua piirimestaruuskokeessa, oli laji mikä tahansa.

Kävipä siinä sitten niinkin, että myöhästyin aamulla bussista ja sunnuntain kunniaksi busseja ei tipu kovin tiheään tahtiin. Onneksi tiimikaverini Riikka nappasi meidät kyytiin matkalta, muuten olisi noussut valtava paniikki.

Koko koe oli ohi yhdessä hujauksessa. Ehdin ilmoittautua, käyttää Priyan ulkoa, tutustua rataan ja sitten seisoinkin jo lähdössä tärisemässä. Priya oli innoissaan. Se tapitti minua valtavilla ruskeilla silmillään ja sen suu kääntyi ihanaan hymyyn. Tämä on se piirre josta tykkään eniten Priyassa: se osaa olla niin aidosti iloinen kun saa olla kanssani (ja saa lihapullia). Radan aikana Priya oli hieman pölö. Se piippasi pari kertaa ja haukahti kerran. Häntä kuitenkin heilui ja neiti oli töissä koko ajan.

Tässä ratapiirros tämän päivän radasta (tuomarina oli Taru Leskinen):


Meidän rata lähti liikkeelle hieman heikossa hapessa. Priya piippasi ja minä jännitin niin, että hihna ei meinannut pysyä sormissa. Heti ensimmäisellä kyltillä Priya meni istumisen kautta maahan (vaikka sen piti mennä suoraan seisomasta). Minä en tätä heti tajunnut ja jatkoin tyytyväisenä matkaa. Nappasimme siitä siis jo -10 virhepistettä.

Rentouduin jossain neloskyltin kohdalla ja aloin oikeasti ohjata Priyaa. Neiti lähti heti paremmin mukaan ja teki hienoa työtä radan loppuun asti. Yksi -1p nappasimme vinosta perusasennosta.

Yhteensä saimme siis 89p ja hyväksytty tulos. Priya sai siis koularin RTK1. Joukkueemme teki liudan hienoja tuloksia, joten Priya sai koularin lisäksi joukkuekultaa piirimestaruuskisoista! Hyvä tamsk!

Kisojen paras tulos oli kuitenkin Priyan ilme. Popan ikuisuuksiin venyvän teinikakara-vaiheen myrskyissä olen oppinut arvostamaan Priyaa aivan uudella tavalla. Sen lempeä rauhallisuus, kärsivällisyys ja iloisuus tuo hyvää kontrastia mustavalkoisen paholaisen toilailuille. Popa on jotenkin kaikessa hektisyydessään niin armoton. Aktiivisuuden ja reaktiivisuuden kanssa eläminen arjessa on joskus hiukkasen raskasta. Lähimmät ystäväni voivat varmaan kertoa kuinka monta kertaa Popaan nimeen on liitetty kirosanoja lähiaikoina.. Eilen illalla se viskasi terottimeni päin seinään.

Onneksi Priya antaa anteeksi sen, että minä en ole täydellinen ohjaaja. Se osoittaa kiintymystään rytistämällä ylähuultansa niin söpöön hymyyn, että jäälautat sulavat sen vieressä. Priya rakastaa omaa perhettään ja kaikkia sille rakkaita ihania kamuja (koiria ja ihmisiä) niin suloisella intohimolla. Se on kotona näkymätön, mutta aina vilpittömän iloinen kun saa paistatella huomion keskipisteenä.

En aina muista sanoa tätä tarpeeksi: Priya on aivan ihana koira. Hyväpäinen, rauhallinen, lempeä ja järkevä. Kaikkea mitä Popa ei tällä hetkellä ole. Se on kipakka, tosikko työnarkomaani, nopea, älykäs, aktiivinen, kiihkeä ja reaktiivinen ferrari, joka on omalla tavallaan mahtava. Olen onnekas kun saan maistaa parhaan palan molempia maailmoja.

Prillis sai palkaksi lihapullia