lauantai 28. lokakuuta 2017

Olipa kerran kiusankappale lomailee

Onko se ihan tervettä jos huokaa tarvitsevansa loman lomasta koiransa kanssa?



No minä huokaisen näin joka tapauksessa ja niin huokaisee koko perheenikin.

Olimme viikon lomalla äitini luona Jyväskylässä. Minä halusin irtaantua treeneistä ja opiskelusta koostuvasta arjesta ja vetäytyä rauhaan viikoksi nauttimaan ihanan perheeni seurasta. Vaan mitä tekee teinikoira? Se käyttäytyy koko ajan kuin yliviritetty kaheli jolla ei ole muuta tekemistä kun keksiä keinoja millä se voisi karata ulos pihalle juoksemaan ympyrää.

Se keksi miten takaoven saa auki. Jos ovi ei ollut lukossa kiinni teljettynä niin neiti Luikkunen napsautti kahvan alas ja luikki omatoimisesti naapurustoon seikkailemaan. Minä huomasin tämän heti ja pidin huolen että lukitsen oven aina kun kuljen siitä. MUTTA kuuden ihmisen, vauvan ja neljän koiran talous ei aina (lue: ei koskaan) muista lukita ovea jota ei aikaisemmin ole tarvinnut lukita. (koska NORMAALIT KOIRAT EI AVAA OVIA HUVIKSEEN *tähän pitkä liuta kirosanoja josta erottuu välillä Popan nimi*)

Siispä sain todistaa useasti päivässä kuinka  mustavalkoinen kiituri vilahtavaa ikkunan ohi. Se ahdisteli naapureita, jahtasi pupuja, juoskenteli ympyrää tai haukkui hurjana vahtikoirana tontin rajalla.

Karkaamisen lisäksi Popa kunnostautui taas iltahillumisessa. Yön pimeinä tunteina kuulin pientä rapinaa ja siskontyttöni lempin ruokalappu oli joutunut vääriin käsiin. Korvan vierestä lensi välillä vauvan lelu ja välillä likainen sukka. Sohvatyynyt oli kiskottava irti paikoiltaan ja jokainen raksahdus on mahdollisuus järkyttävään meteliin.

Tällä hetkellä olo on taas sellainen että voisin antaa Popan kiitollisena eniten tarjoavalle! Kuka haluaa laittaa hermonsa koetukselle? Tästä lähtisi halvalla hyvä hermonvenytin! Tai sitten teen siitä rukkaset nyt kun ensilumi on satanut ja ilmat kylmenevät.

Eli sellainen loma. Popa on varmasti kiitolinen että se pääsee taas treenaamaan normaalisti ja minä olen kiitollinen että me asumme kerrostalossa jossa Popalla ei ole pääsyä suoraan ulos. Sitä ennen on kuitenkin podettava vielä flunssa tieltä pois.




1 kommentti:

  1. Olen varmaan ennenkin kommentoinut suht samaa, mutta teinikelpien omistajana aina vahvasti samaistun näihin Popan toilailuihin! Ovet meillä on ollut lukossa aina jo pitkään....

    VastaaPoista