maanantai 21. elokuuta 2017

Olipa kerran parisuhdeleiri Popan kanssa

Popan on ikuistanut Jenny Söderlund

Ilmoitin toissaviikolla Jonille, että lähden viikonlopuksi Popan kanssa parisuhdeleirille. Vitsailuni lähti siitä, että leirin mainoksessa painotettiin mielestäni parisuhdemaista kolmikkoa: tottelavaisuutta, suhdetta ja yhteistyötä (etenkin tottelevaisuutta, hekoheko..). Virnuilin siis minun ja Popan parisuhdekriisistä, jota me lähdimme hoitamaan Jämin kauniisiin maisemiin. Empä osannutkaan arvata kuinka lähellä olin totuutta. Täytyy kyllä sanoa, että en ole vielä tähän ikään mennessä käynyt näin hyvällä ja mielenkiintoisella leirillä. Suosittelen leiriä ihan jokaiselle, erityisesti meille "vinkahtaneille tokoilijoille".

Usein koiraharrastukseen jollain lailla liittyvissä koulutuksissa ja leireillä tehdään juuri sitä: koulutetaan sitä koiraa ja puhutaan siitä koirasta ja sen ongelmista. Ohjaajan puoleen puututaan siinä vaiheessa kun koulutustekniikassa on jotain huomautettavaa. Kaikki on teknistä, siistiä ja neutraalia. Tätä tarvitaan paljon koiraharrastuksessa ja se on koko treenaamisen näennäinen idea. Ytimessä on kuitenkin jotain muuta: siellä on ihminen ja koira, sekä heidän kommunikaationsa. Ihmisinä me tuomme yhtälöön aina mukaan omat tunteemme, epävarmuutemme ja pelkomme ja se vaikuttaa aina jollain tavalla karvaiseen kumppaniimme, halusimme tai emme.

Jämi loi leirille ihan omanlaisen tunnelmansa. Ilmassa lepäsi rento, positiivinen, mutta tietyllä lailla maaginen tunnelma. En teidä mistä se oli lähtöisin, mutta ilmassa tuntui olevan jotain mikä sai minut ajattelemaan syvemmälle. Jämin kauneudessa olikin hyvä tuntea, nauraa ja itkeäkin. Tunsin olevani luonnon helmassa turvassa ja ympäröitynä ihmisillä jotka ymmärtävät minua ja ulkopuolisen korvissa ehkä typeriltä kuulostavia koiraongelmiani.

Perjantai

Saavuimme Marjan kanssa perjantaina leirille tyylikkäästi myöhässä. Olimme kurvailleet jo Ylöjärvelle saakka kun kuski huomasi että lompakko ja ajokortti (sekä mustikkakeräin-homma ja ämpäri) puuttuvat. Ei kun takaisin ja uusi yritys paremmin varustautuneena. Perillä olimme juuri sopivasti ennen ohjelman alkua.

Meille oli määrätty huone toisen mökin yläkerrasta. Yläkerran rappuset osoittautuivat haasteeksi sekä minulle että Popalle. Paitsi että Popa pääsi yli yökötyksestään nopeammin kuin minä. Rappuset olivat liukkaat ja päädystä avoimet niin että hurja korkeus paistoi läpi askel askeleelta huimempana. Minä meinasin lentää pyllylleni useammin kun kerran kun hiihtelin rappusia alas. Popa ratkaisi ongelman menemällä rappuset täysiä ja huutaen samalla jonkin laista raivohuutoa joka auttoi neitiä vaikean paikan yli. Hörökorva jännitti rappusia tasan kerran, sen jälkeen se oli täysin rento vaikka emäntä kompuroi perässä.

Leiri alkoi kirjallisella tehtävällä: meidän piti kirjoittaa itsellemme kirje tuntemuksistamme. Kirjeet avattaisiin sunnuntaina leirin lopuksi. Tuntemukseni liittyivät sillä hetkellä väsymykseen ja nälkään, joten en ole varma kuinka syvällinen leirikirjeestäni tuli. Ainakin sillä oli pituutta, sisältöä hieman vähemmän..

Suurin syy leirille tuloon oli aito halu luoda hyvää yhteistyötä koirieni kanssa. Priyan kanssa yhteistyö treenikentällä on aina ollut takkuista ja Popan kanssa tunnen usein olevani lelutelineen asemassa. Lisäksi ocd-katastrofin jälkeen yhteistyön rakentaminen Poppelin kanssa on ollut vaikeampaa koska molemmilla on takana reilu 3kk turhaumaa ja ikäviä mielleyhtymiä toisen läsnäolosta. Minä olen se ikävä henkilö joka pilaa kaikki hyvät ideat ja Popa on se kaamea kiljukaula, jonka kanssa eläminen on yhtä tuskaa ja huolta sen hyvinvoinnista. Me hyppäsimme tavallaan yli oleellisen osan jokaisen tuoreen koira-ohjaaja-suhteen "kuherruskuukaudesta" enkä ole sen jälkeen pysähtynyt kysymään millainen koirastani on oikeasti kasvanut.

Kirjeiden kirjoittamisen jälkeen leirin ohjaajat Riitta Kivimäki ja Päivi Saarilahti pitivät luennon koiran hyvinvoinnista. Juuri siitä mikä pitäisi olla itsestäänselvää, mutta mikä saattaa jäädä arjen ja treenaamisen jalkoihin. Keskustelu sammui perjantai iltana vasta lähempänä puolta yötä. Kun pää viimein laskeutui tyynyyn, niin nukahdin välittömästi.

Lauantai

Lauantaiaamu valkeni takkuisesti. Huonekaverin koiralla oli yöllä maha sekaisin ja raukan hätä piti meitä kaikki hereillä. Raahauduimme kuitenkin aamulenkille Jämin ihaniin maastoihin. Aamupalan jälkeen varsinainen ohjelma alkoi haastattelulla. Popan kanssa pönötimme 5min huoneessa ja papatin jotain, En kyllä kuollaksenikaan muista että mitä. Eli varmasti ohjaajat saivat äärettömän selkeän kuvan meistä koirakkona (tai sitten eivät).

Siitä lähdimme läheiselle kentälle Riitan tokokoulutukseen. Jokaisella koirakolla oli 40min aikaa puida koulutuksellisia ongelmiaan Riitan kanssa. Luksusta! Poppelin kanssa kaivoin esille ikuisuusongelmamme eli juoppojuoksun. Sen kunniaksi että olemme parisuhdeleirillä niin teimme myös sossupalkkaa tai meidän versioita siitä: "wau, hieno popa mainio koira milli tykkää.." "Älä sinä leluteline lässytä tunteista, treenataan nyt vaan!"

Juoppojuoksu diagnosoitiin johtuvan siitä, että Popa kyttää kosketusalustaa. Popa juoksee siis usein kohteelle, kuten alustalle kuin päätön kana, täysin ilman fokusta singoten vähän joka suuntaan kunnes osuu alustalle. Tämä ongelma on estänyt aloittamasta kunnolla esim. ruudun treenaamisen joten halusin saada siihen kunnollisia työkaluja Riitalta.

Riitta huomasi että olen palkannut Popan usein alustasta itseni luota tulevalla lelulla ajatellen että se lisää vauhtia. No bordercollieiden ihmeellisessä maailmassa se voi myös lisätä kyttäämistä mikä hidastaa vauhtia. Palkka jatkossa siis aina koiralle alustalle jotta minimoidaan jähmimistä aiheuttavat asiat.

Riitta ehdotti että aiheutetaan Popalle oikein aivohikeä ja laitetaan lelu kosketuslaustan taakse. Olen tehnyt tätä harjoitusta joskus Priyan kanssa ja Popan kanssa aloittanut sen harjoittelun, mutta kun vauhti alkoi jähmettyä niin jätin vaikeat treenit sikseen ja yritin luoda motivaatiota (joka ilmeisesti aiheutti enemmänkin jähmimistä).

Popalla on kaksi käskyä: se lähetetään joka alustalle johon sen pitää pysähtyä tai se lähetetään alustalle ja vapautetaan matkalta lelulle ennen kuin se osuu alustalle. Minun tehtäväni oli saada Popaa aktiiviseksi jotta se saa purettua jähmettymistään. Aluksi ongelma paheni ja pieni mustavalkoinen kyttäsi silmät kierossa asetelmaa. Saimme kuitenkin hyviäkin toistoja jossa Popa alkoi selvästi vapautua.

Tästä pääsimme seuraavaan ongelmaan. Olen Popan kanssa laiskistunut leikkimisen ja sosiaalisen palkan suhteen. En jaksa hikoilla palkan kanssa kun Poppeli leikkii hyvin ilmankin hikoilua. Kuitenkin purkaakseni jähmimistä ja ollakseni Popalle jotain muutakin kuin leluteline minun pitää tuoda itseäni enemmän peliin. Popan kaltainen vahvasti työorientoinut koira helposti ulkoistaa ohjaajansa, joten sille pitää opettaa nämä treenikentän tunteelliset puolet oikein kädestä pitäen. Teimme harjoitusta jossa kehuin Popaa ja se vastasi siihen, sitten minä palkkasin. Eritysiesti minun piti tarkkailla oikeita vapautumisen merkkejä kuten hännän heilutusta. Tosikko tuskin koskaan heiluttaa häntäänsä treenikentällä joten harjoittelemista riittää. Päivän pääläksy oli ehdottomasti: tuo itsesi peliin samalla tavalla kuin Priyan kanssa treenatessa niin Popakin voi tuoda itsensä eri tavalla mukaan. Ei teidän tarvitse molempien olla suorittavia robotteja.

Treenien jälkeen suuntasimme syömään takaisin mökeille ja ruuan jälkeen koitti treenisessio Päivin kanssa. Kammoksuin hieman tätä osuutta leiristä koska se oli minulle jotain niin uutta. Päivi aloitti treenit kysymällä, että miten hän voi auttaa meitä. Minä aloin avautumaan Popan liikennevalo-ongelmasta ja saikun jälkeisestä hankaluudesta rakentaa suhdetta Popan kanssa. Sain kuitenkin todeta, että Päivillä on röntgen-näkö, joka löytää oleellisen asian kaiken vuodatuksen alta. Aloimme puhua Priyasta.

Päivi heitti, että jos olemme kerran Popan kanssa parisuhdeleirillä niin Priya on se exä, joka täytyy käsitellä ennen kuin suhde Popan kanssa toimii paremmin. Sain tehtäväksi kirjoittaa ylös Priyaan liittyviä tunteita ja mielikuvia paperille. Paperin sisältö jääkööt vain minun silmilleni, mutta tiivistettynä se paljasti muutaman huomion: tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä etten ole hyväksynyt Priyaa sellaisena kuin se on. Mutta tunnen myös paljon kiitollisuutta koska juuri Priya on tutustuttanut minut koiraharrastuksen maailmaan ja punanutun vuoksi olen se kuka olen tällä hetkellä. Se on kasvattanut minua ihmisenä aivan valtavasti ja olen oppinut kaiken Priyalta. Olen sille monta läksyä velkaa. Priya on minulle aivan valtavan rakas ja juuri siksi syyllisyys hiertää niin syvällä.

Treenien lopuksi Popa pääsi iltalenkille Viski-bortsun kanssa. Ihania maisemia helposti merkatuilla reiteillä. Jopa minä en eksynyt kun pystyin orjallisesti seuraamaan tiettyä väriä.

Illalla jaoimme päivän kokemuksia ja keskustelimme Päivin johdolla kieltäytymisestä. Jokainen sai kertoa tilanteen jossa on sanonut ei jollekin tarjoukselle. Itse olen todella kiltti ja huono kieltäytymään joten toisten kokemusten kuunteleminen oli todella voimaannuttavaa. Porukasta löytyi useampikin henkilö jolta haluaisin oppia jotain kieltäytymisestä ja sitä kautta itsensä arvostamisesta.

Väsymys laski raskaan peittonsa silmäluomilleni jo kymmenen aikaan. Kävimme kuitenkin vielä Marjan kanssa lenkillä ja istuimme pitkään keittiössä iltapalalla. Sillä aikaa Popan piti olla syvässä unessa kuorsaamassa häkissään huoneessamme. Kun iltapala oli syöty ja raahauduin nukkumaan niin huomasin että Poppeli oli päättänyt murtautua häkistään ulos ja kääntää treenikassini ympäri. Namit olivat kadonneet parempiin suihin..

Sunnuntai

Sunnuntai valkeni jo paremmin nukutun yön jälkeen. Ensin ohjelmassa oli aamulenkki ja aivan liian myöhäinen aamupala. Sen jälkeen suuntasimme Popan kanssa Päivin treeneihin. Jatkoimme siitä mihin lauantaina jäimme, mutta nyt Popa pääsi mukaan harjoitteluun. Istuimme yhdessä lattialla ja hengitimme maagista hetkeä. Minun tehtäväni oli vain tarkkailla mitä koira tekee ja yrittää olla ohjaamatta sitä mihinkään. Tarkkailin Popaa tietynlaisella uteliaisuudella: mitä se tekee tälläisessä tilanteessa?

Popa tutki huonetta, kikkaili sohvan kanssa, tuijotti minua ja haukahteli kimeästi. Se oli kuitenkin myös rento ja lähellä haettua tasapainoa.Päivin mukaan se oli ikäryhmänsä edustajaksi hyvin tasapainoinen. Siitä myös paistoi, että se on erittäin älykäs koira, joka haki ympäristöstä haastetta nimenomaan aivoilleen. Keskustelimme siitä miten en ole vielä ehtinyt Popan kanssa pysähtyä ja miettiä millainen siitä on kasvanut. Pitkä sairasloma vei meiltä molemmilta paljon energiaa. Nyt kun Popa on saanut "terveen paperit" niin aika kysyä siltä millainen siitä on kasvanut ja hyväksyä tämä koira kaikella rakkaudella.

Treenien jälkeen minulla oli paljon aikaa miettiä itsekseni. Olen monesti myöntänyt olevani ärsyttävä perfektionisti. Perfektionismi on kuitenkin vain hienompi muoto ilmaista olevansa pelkuri. Täydellisyyden haku on pelkoa epäonnistumisesta. Siinä missä vaadin paljon itseltäni niin vaadin tahtomattani paljon myös koiriltani. Vaadin että Priya on jotain muuta kuin mitä se on koska vaadin sitä helposti myös itseltäni. Tämä oivallus oli yksi leirin suurimpia anteja.

Kaipaamani suunnanmuutos lähtee aidosta uteliaisuudesta ja hyväksymisestä itseäni ja koiriani kohtaan. Me ollaan juuri sellaisia toheloita kun me ollaan ja perfetinisti minussa saa lähteä lätkimään koska se ei ole aiheuttanut meille mitään hyvää. Tärkeintä on että me kaikki olemme onnellisia ja voimme hyvin. Kaikki muu on toisarvoista.

Syvällisen pohdiskelun jälkeen oli tokon vuoro Riitan opissa. Poppeli aloitti tekemällä samaa kosketusalusta-harjoitusta kuin lauantaina. Popa vastasi harjoitukseen jo tosi hyvin. Tämän postauksen kirjoitushetkellä Popa on tehnyt samaa harjoitusta kotona jo kaksi kertaa ja on parantanut suoritustaan joka kerta.

Aivohiki-harjoituksen jälkeen katsoimme maahanmenoja. Halusin saada Popan reagoimaan nopeammin maahanmeno-käskyyn. Se menee maahan mielestäni ihan hyvällä tekniikalla ja nopeasti, mutta reaktio ei tule selkärangasta. Heitimme Popsansaalle nameja maahan niin että käsky tuli heti kun se oli napannut namin suuhunsa. Pops alkoi vastata nopeasti myös tähän harjoitukseen.

Seuraavaksi keskustelimme Popan s-luoksetuloista. Se näyttää juostessaan siltä kun ei osaisi päättää tuleeko se perusasentoon oikealle vai vasemmalle puolelleni. Riitta arveli että se ei osaakaan. Kokeilimme luoksetuloa niin että näytin Popalle selkeästi kummalle puolelle haluan sen tulevan ja se suoristi linjaansa heti. Totesimme, että Popa on tehnyt tokoa sen verran vähän sairasloman jälkeen ettei vasen puoleni ole tullut sille vielä automaatioksi. Popalle oikean puolen perusasento on myös aina ollut helpompi vaihtoehto joten se ehkä siksi haluaisi vahvemmin tehdä tokonkin luoksetulot sinne.

Treenien jälkeen menimme Marjan ja Voltin kanssa lenkille. Näistä kaveruksista otettiin viimeisiä kaverikuvia keskenään ja sen ajattelu tuo näin jälkikäteen roskan silmään. Aivan mahtavaa että Popa on saanut kasvaa niin ihanan bestiksen kanssa kuin Voltti. Kun kirjoitan tätä niin Voltti juoksee paimentamassa pilvilampaita ja nauraa sieltä Popan toilailuille. Volde Voldemort elää kuitenkin myös minun, Popan ja Priyan muistoissa ja ajattemme täyä hassua ja iloista bordercollieherraa kaikella lämmöllä.

Mökin siivoamisen jälkeen saimme takaisin leirin alussa kirjoitetut kirjeet. Niiden lukemisen yhteydessä meitä kehotettiin kirjoittamaan toiset kirjeet itsellemme hamaan tulevaisuuteen. Näin leirin aikaiset opit ja pohdinnat jäävät itämään myös tulevaisuudessa.

Leirillä huomasin kuinka hieno koira Popasta on kasvanut. Reaktiivinen apina alkaa väistyä ja tilanne on tullut tasapainoinen nuori koira, joka rauhoittuu mihin vaan ja on kotonaan missä vaan. Tämä nuori koira luottaa myös minuun enemmän ja tahtoo olla kanssani. Töitä on vielä edessä mutta olen tyytyväinen siihen minkäläinen neiti hörökorvasta on kasvanut.

Leiri oli kokonaisuudessaan mahtava kokemus. En olisi etukäteen uskonut kuinka paljon pohdintaa saan tuotettua viikonlopun aikana. Kiitos kaikille leiriläisille ja etenkin kouluttajille onnistuneesta leiristä! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!


3 kommenttia:

  1. Olitpa jaksanut ihailtavan tarkasti kertoa leiristä :)

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoista tekstiä, itselläkin tullut viime aikoina pohdittua syvällisemmin monen monta asiaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, oli ihana palata tähän leiriin kirjoituksesi kautta!

    VastaaPoista