tiistai 25. heinäkuuta 2017

Olipa kerran kesän viimeiset tokot

Poppelin kanssa suoritimme tänään Riitan kesän viimeiset tokot. Elokuussa mennään leirille ja syyskuussa jatkuu treeniryhmä, joten valitettavasti koutsimme ei vielä pääse meistä. Teemana meillä oli seuraaminen ja perusasento. Minun lempparini (tämä oli sarkastinen ilmaisu). Onko se ihan ok jos alan pillittämään joka kerta kun ajattelen Popan seuraamista?

Huono kännykällä videolta otettu kuva koristamaan


Ensin perusasentoa, joka olikin yllättävän hyvällä mallilla. Joku on taas käynyt kouluttamassa Popaa silloin kun mä en ole kotona. Nyt se osaa jopa käskystä tulla perusasentoon. Pyysimme koiran maahan ja ohjaaja siirtyi koiran viereen niin että se joutui lähtemään perusasentoon suoraan maasta. Popa teki harjoituksen alusta asti oikein ja erotteli peruasentokäskyn muista käskyistä joita olemme tehneet samasta asetelmasta. Perusasennon pään pyöritys on jäänyt myös mystisesti pois (edelleen etsintäkuulutan sitä henkilöä joka käy kouluttamassa Popaa minun puolestani).

Uusi ongelma saatiin kuitenkin esille: Poppeli ei istu omilla luillaan vaan liimautuu tosi tiiviisti jalkaani. Varmaan peruja siitä kun olen yrittänyt saada kanapään rauhoittumaan. Liimasin sen siis jalkaani kiinni (?). Nyt päästiin irrotuspuuhiin.

Seuraaminen sen sijaan, voi itku! Jo parin metrin matkalla esitelimme kaikki ongelmat: painaminen, näykkiminen, kirahvikaula, nuoleminen, tökkiminen ja napsiminen. Jos näitä ei ilmene niin sitten "huoh eikö tehtäis jotain kivaa"-seuruu. Revin kaikki hiukseni päästä tämän seuruun kanssa. Korjausohjeeksi sain puhuttelun mustavalkoisuudesta ja siitä etten saa myöskään lähteä mukaan siihen jos Popa heittää "tee ite"-kortin peliin.

Seuruussa riittää meille kyllä työsarkaa, kauhistus!

Toissapäivänä neiti näppärä teki ihan ensimmäisen koetreeninsä: kaukot, kapulan pito ja luoksetulo. Neiti oli aika pätevä! Kaukoissa saimme aikaiseksi kolme vaihtoa kun sanoin yhden käskyn, kapulasta irrottaminen oli hieman haastavaa ja luoksetulossa neiti kolahti iloisesti päin. Mutta muuten kokonaisuus oli hieno. Popa oli innokas, mutta ei äännellyt ja välit se tuli mukana juuri niinkuin olemme harjoitelleetkin.



perjantai 21. heinäkuuta 2017

Olipa kerran hahmo Popan nurkassa

Haluatteko tietää mikä on minun vinkkini jokaiselle pennun tai nuoren koiran kanssa elävälle (tai miksei vanhemmankin koiran kanssa..)?

"Koirapentu on itseääntotetuttava ennustus."

Varhainen kohtaaminen Popan kanssa

Tää on mun uusi motto koiraharrastuksessa. Kuulin tuon lauseen silloin kun tieni Popan kanssa oli vasta alussa ja otin elämäntehtäväkseni elää sen mukaan. Ainoa asia jonka päätin tehdä oikein pentuni kanssa on ajatella sen olevan maailman paras olento niin sillä on parhaat mahdollisuudet olla juuri minulle se maailman paras. Olen hyvin tietoinen siitä että tuhoon tuomittua tapausta tai sairasta koiraa ei ajatuksella muuteta paremmaksi tai kouluteta tokovalioksi. Eikä pelkästään ruusunpunaisten lasien läpi kehitetä mitään järkevää. Tarkoitan tällä motollani lähinnä yhteistyötä ja suhdetta koiraan. Siinä asiassa uskon ajatuksillani ja etenkin omalla uskollani olevan merkitystä.

Ilmoittauduin Popan kanssa Riitta Kivimäen ja Päivi Saarilahden leirille elokuussa. Leiri on pieni intensiivinen viikonloppu, jossa märehditään tokoa ja yhteistyötä koiran kanssa. Leirin esitietona meiltä kysyttiin vaikeita kysymyksiä kuten missä me olemme hyviä?

Rapsuttelin hetken päätäni ja ajattelin kirjoittaa vastaukseksi: "Olen aika hyvä kilauttamaan koiria ja Popa tuntuu kilahtavan erityisen hyvin." Kysyin sitten ihanalta treenikamultani Marjalta mitä kummaa keksin vastaukseksi. Hänhän sen sanoi: meidän vahvuus on se että ajattelen Popan kakkaavan kultaa (ei ihan näillä sanoilla kuitenkaan, hänen vastauksensa oli hienompi).

Tämä on tietoinen päätös joka juontaa juurensa tuohon päivään kun tuore pentu sylissäni kuulin sosiaalistamisluennolla nuo sanat.

Priyan kanssa tein aikoinaan sen virheen, että annoin mahtavasta pennustani muuttua pääni sisällä toivottoman tapauksen. Hyvää tarkoittavat kouluttajat ja jopa ystäväni hokivat liian usein: "miten se on noin hidas?", " se on vähän tuollainen diesel-malli", "ei ole kovin vilkas", "siihen täytyy saada enemmän potkua"... Tämä syrjäytti ajatukseni mahtavasta koiranpennusta ja annoin yhteistyömme rakentua sen varaan. Jos nyt vertaan koiranharrastusta nyrkkeilymatsiin niin minä heitin Priyan kehään hanskat kädessä ja istuin itse yleisön puolelle kuiskimaan muiden katsojien kanssa "ei tuo kuitenkaan onnistu kun se on liian hidas ja liian laiska." Kuinka Priya voi onnistua jos minun pääni sisällä se ei koskaan ole onnistumisen arvoinen? Suhteemme on rakentunut turhaumalle, pettymykselle ja epäluottamukselle. Jos joku kysyy minulta millainen Priya on niin luettelen sen puutteita kun apteekin hyllyltä. Rakastan Priyaa, se on mamman ihana hymytyttö, mutta yhteistyömme kaatuu kerta toisensa jälkeen koska mitään yhteistyötä ei ole olemassa. Tulen surullikseksi kun ajattelen kuinka monta kertaa olen jättänyt rakkaan punanuttuni taistelukehään yksin. Kukaan ei usko meihin jos minä en kykyne uskomaan.

Popan kanssa olen alusta asti tiedostanut, että minun paikkani kehässä on Popan nurkassa kertomassa sille että kakkaa kultaa ja röyhtäisee sateenkaaria. Vaikka yleisössä ihmiset olisivat sitä mieltä että "se on liian hidas/tyhmä/nopea/äänekäs.." niin ainut asia jolla on merkitystä on se mitä minä ajattelen koirastani ja kuinka paljon tykkään tehdä sen kanssa. Koiraharrastusmaailma on täynnä kateellisia akkoja ja ukkoja jotka rakastavat luetella kaikki puutteet toisten koirissa ja tekemisessä. Olen kuullut Popastakin kuinka se on liian sitä, tuota ja tätä. Olisin voinut rakentaa suhteen toisen kerran kieroon. Mutta empä tehnyt näin. Jos joku kysyy minulta Popasta niin sen vahvuudet tulevat kuin apteekin hyllyltä. Popalla ei ole vikoja jos minulta kysytään, sillä on vain kehityskohteita. Onnistuminen mitataan meidän fiiliksessä treenikuplassa ja yhteistyömme siellä on täyttä timanttia. Popa on itsevarma, iloinen ja onnellinen ja luulempa että se hakisi vaikka kuun taivaalta jos osaisin sen sille kouluttaa. Minua taas hymyilyttää ja tuntuu kuinka halkeaisin onnesta kun mustavalkoinen olento tuijottaa minua ja kysyy: "mitä seuraavaksi?"

Priyan kanssa olen ottanut asenneremonttia. Vaikka on todella vaikeaa ja pitkä tie on edessä niin punavalkoisen kanssa aletaan olla jo plussan puolella. Tähän on auttanut kevyempi treenitahti ja lajinvaihto. Priya on todella pätevä koiratanssija!

Tämän pitkän jaarituksen pointti oli se, että pennunomistajat: oppikaa minun virheistäni ja uskokaa pentujenne olevan maailman parhaita juuri teille koska sitten niistä kasvaa koiria joilla on parhaat edellytykset olla juuri sellaisia.

Sitten lisää tätä hehkutusta:

Kuka myöntää kävänsä kouluttamassa Popaa silloin kun mä oon poissa?

Miten hitossa se oppii asioita niin yksinkertaisesti? Aika monessa asiassa opetusmetodini on ollut: "teen jotakin säätöä" ja Poppeli oppii silti asioita. Ihan kuin se olisi lukenut tokon sääntökirjan ja yrittäisi huitomisestani päätellä mitähän liikettä se yrittää opettaa. Sen kanssa jää usein joku välivaiheen välivaihe opettamatta koska neiti tekee homman ekalla kerralla oikein. Muistan kuinka Priyan kanssa väännettiin sitä meneekö me maahan jos minä liikun/se on perusasennossa/seuruussa/maa on kova/märkä/on kuuma/kylmä/väsy... Popalle se on ihan sama missä me Milli möllöttää, mitä se tekee ja missä olosuhteissa, käsky on aina käsky ja pieni partiolainen suorittaa sen olosuhteista huolimatta. Opetin sille siis maahanmenon ja sen seurauksena se teki seuraavalla viikolla kokonaisen liikkeestä maahanmenon.

Ihan piruuttani testasin miten se tekee alokasluokan liikkeet. No hittolainen sehän teki suurimman osan kokonaisena. Ainoastaan seuruu hajoaa käsiin viimeistään juoksuosuudessa jossa nuppi kuumuu vielä hieman liian herkästi. Todennäköisesti puolisokealla tuomarilla seuruu olisi kuitenkin jonkun pistemäärän arvoinen. Minun silmäni se on vaan turhan levotonta. Loppupäätelmä: meidän pitäis alkaa vääntää kokonaisuutta kasaan koska minun kakarani olisi kohta valmis kokeeseen! (Ei meillä sinne kyllä mikään kiire ole tässä valmiissa maailmassa)

Ja mikä parasta: Popan kanssa on todella rentoa olla kentällä. Luotto toimii 100% Se tekee homman juuri niin hyvin kun minä olen sen osannut opettaa.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Olipa kerran hoitokoirat

Facebook muistutti minua mielenkiintoisesta faktasta: meillä on ollut viime viikon aikana hoitokoira joka vuosi kolmen vuoden ajan. Kyseessä on ilmeisesti todella suosittu lomaviikko koiranomistajille. Tänä vuonna vedin hoitokoira-systeemin vielä ihan toiselle ulottuvuudelle kun meillä oli vieraileva tähti kylässä kaksi viikkoa putkeen. Ensin vieraili Popan sukua kun Tina-sisko tarvitsi hoitopaikkaa, sitten oli Priyan sukukokouksen vuoro kun Prilliksen Gatsby-veli oli kylässä. Onneksi minulla kiltit ja sopeutuvaiset koirat ja mies, joka rakastaa koiria yhtä paljon kuin minä. Tällä hetkellä kaksi koiraa tuntuu todella vähäiseltä ja lenkillä oli hieman alaston olo ilman kolmatta hihnaa.

Yhden aamulenkin ajan ne olivat samaan aikaan hoidossa

Olen täysin vakuuttunut että Priyasta on kasvanut niin sosiaalinen ja sovinnollinen koska olen pitänyt sen kanssa paljon hoitokoiria. Se tottui jo nuorena siihen että sen kotiin saattaa tulla vieras koira viikoksi asumaan ja tämä on vahtiviettiselle aussiellekin ihan ok. Se on oppinut elämään erilaisten koirien kanssa rauhallista rinnakkaiseloa. Toki tässä on kyse myös persoonasta, mutta uskon että tottumisella on myös näppinsä pelissä siinä, että Prillis hyväksyy kotiinsa mukisematta kaikki. Kaikki saavat nukkua sen sohvalla, leikkiä sen leluilla ja kerjätä rapsutuksia sen omistajilta. Popasta on hyvää vauhtia kuoriutumassa samanlainen. Se ottaa hyväntahtoisesti kaikki vastaan ja elää (omalla popaisella tyylillään) rauhallista rinnakkaiseloa kaikenkarvaisen tyyppien kanssa. Olen aika ylpeä että minulla on kaksi niin sosiaalista koiraa.

Tyttöjen sukulaisia on mielenkiintoista hoitaa. Tina-sisko osittautui ihan samanlaiseksi kuin Popa! Silloin pentulaatikossa olin ihan yhtä ihastunut Tinaan kun Popaankin joten minulla on ilmeisesti tietynlainen maku koirien suhteen. Tinalla oli ihan samanlainen "mitä maailma voisi tänään minulle tarjota"-asenne kuin Popalla. Tytöillä osui leikit loistavasti yksiin ja Tina oli suosittu painikaveri niin Popan kun Priyankin kanssa. Priya tarvitsee leikkikaverikseen tietynlaisen nartun. Se leikkii hyvin kaikkien urosten kanssa, mutta liian nöyriä narttuja se "simputtaa" mielestäni liikaa. Tinalla oli juuri sopivasti asennetta leikkimään myös Prilliksen kanssa.

Priyan veli Gatsby oli minun yllätyksekseni ihan samanlainen kuin Priya!! Olen nähnyt Gatsbyä aikaisemmin vain hyvin erikoisissa tilanteissa joissa se ei ehkä ole näyttänyt niitä parhaita puoliaan. Nyt viikon aikana rakastuin siihen ihan uudella tavalla. Se oli meidän tyttöjen kanssa todella sovinnollinen. Tytöt saivat tehdä sille ihan mitä vaan. Popa roikkui sen niskassa kynsin ja hampain, paimensi sitä, kiljui sille, hyppi päälle ja heitti sitä lattialle. Priya sen sijaan oli veljelleen nyrpeä ja komensi sen kauas hänen arvokkaasta takapuolestaan. Myöhemmin selvisi että Priya teki juoksuja ja oli siksi tavallista kiukkuisempi vähän kaikille uroksille. Gatsby raukka vaan joutui tulilinjalle koska eleli PMS-Priyan kanssa samassa talossa. Silloin kun Priya unohti olla sitruunan niellyt ämmä niin se vei veljeltään kaikki kepit, juoksi sen kumoon ja louskutti korvan vieressä. Merle herrasmies sieti tämänkin kohtalon rauhallisena. Gatsby vaikutti hyvin samalla tavalla hyväpäiseltä ja lehmänhermoiselta kuin Priya. Se myös löysi lenkillä jokaisen kuraojan ihan kuin siskonsa ja rakasti juosta Popan perässä lenkillä monttu auki kiljuen: IHAN KUIN PRIYA. Huuto oli juuri samanlainen saaliskiljunta. En ollut aivan varma kumman turvasta mylvintä välillä irtosi. Kun iltaisin silittelin Gatsbyn päätä pimeässä niin se tuntui ihan samalta kuin siskollaan. Nämä hoitokoirat ovat juuri tämän vuoksi minulle niin arvokkaita: on mahtavaa tutustua tuttuihin koiriin ihan uudella tavalla.

Gatsby erosi Priyasta ainakin yhdellä merkittävällä tavalla: se teki kaiken huomattavasti kovempaa kuin Priya. Siinä missä Priya näytti kiihtymystään vain vähän niin Käpy-herra näytti koko voimansa. Hassua sanoa näin Priyan kohdalla, mutta se on samalla tavalla kiihkeä kuin Gatsby. Priyakin kiihtyy tietyissä tilanteissa. Se vaan näyttää kiihtymisensä eri volyymillä, mitä velipoika. Testailin vähän myös treenata Käpsyttimen kanssa ja wau se oli kyllä hieno otus! Potkua löytyi juuri sopivasti! Jos mulla olisi aussien paikka vapaana niin varmasti kuolaisin Gatsbyn tulevaa pentuetta.

Tytöt ovat hoitokoirien viihdyttämisen lisäksi treenailleetkin. Popa on yrittänyt ratkoa seuraamistaan eteenpäin, opetellut maahanmenoon parempaa tekniikkaa, noutoa ja ohjatun suuntia. Priya on pistänyt kokoon koiratanssin ohjelmaa.

Tässä lyhyt video Popan ohjatun noudon alkeista.



Tytöillä alkoi myös juoksut. Luitte oikein: tytöillä!! Meillä juostaan siis sopivasti synkronoidusti. Tytöt veivät tämän BFF-jutun hieman pidemmälle kuin toiset.

Molemmat on tosi innoissaan pöksyistä..

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Olipa kerran Popan ensimmäinen vuosi

Vihdoin: Popan synttärivideo, olkaa hyvä!

Video ei välttämättä näy mobiililaitteilla.