torstai 15. kesäkuuta 2017

Olipa kerran mökkihöperöä treenaamista

Tästä ei tule blogin puolesta kovin tuottoisa kesä. Tuntuu että minulla on niin monta rautaa tulessa etten ehdi takoa niitä kaikkia. Tälläisessä yhtälössä käytän vapaa-aikaani mieluummin koirien kanssa treenaamiseen kuin siitä kirjoittamiseen.Tällä hetkellä minulle ei myöskään ole mitään julkaistavaa. Kaikki kuvattu materiaali keräytyy Popan 1v videoon.



On tuntunut yllättävän vapautuneelta treenata ilman säännöllistä ryhmää. Kaikki treeniryhmämme  tänä kesänä kokoontuvat säännöllisen epäsäännöllisesti, joten olen käynyt paljon treenaamassa koirien kanssa "ihan vaan kolmestaan". Tälläisestä treenaamisesta puuttuu se sosiaalinen puoli, joten en ole jaksanut raahautua kentälle turhan usein. Mitään mainittavan ihmeellistä ei ole siis tapahtunut treenirintamalla. Popa on kokeillut jälkeä, tehnyt hakua, aloittanut ohjatun noudon suuntien treenaamisen, opetellut kaukoja, seuraamisen pään asentoa (h"@£#tin pää) ja vienyt kosketusalustaa uudelle tasolle.

Pakko kyllä hieman hehkuttaa Popaa. Sillä on ihan jäätävä työmoraali. Ihan sama vaikka aurinko polttaa taivaalta niin että kieli roikkuu polvissa asti tai sataa kissoja ja koiria taivaan täydeltä. Popa yrittää parhaansa. Treenikaverini hakuryhmästä nimesi Popan pieneksi partiolaiseksi koska se ei ihmisiä etsiessään tunnu olevan lainkaan kiinnostunut palkasta jota sille tarjotaan. Homma itsessään tuntuu olevan paras palkinto. Pieni partiolainen tekee hommat myös niin hyvin hyvin kuin osaa vaikka ohjaaja on tyhmä eikä kerro ohjeita tarpeeksi selkeästi. Se tekee kaiken minkä pyydän juuri niin hyvin kuin olen se sille opettanut. Tälläisen koiran kanssa on ihana työskennellä.

Popan kanssa on myös arjessa löytynyt jokin uusi yhteys. En tiedä onko Poppeli muistanut ottaa aamulääkkensä lähiaikoina tai onko tämä sitä kuuluisaa aikuistumista, mutta minusta tuntuu että se on ollut lähiaikoina minun "luottokoirani". Se, joka saa olla vapaana enemmän ja jonka laitan viimeisenä hihnaan kun joku tulee vastaan.

Popa on niin monella tapaa yksinkertaisempi kuin Priya. Priyakin on mielestäni kiltti ja nöyrä koira (ainakin jossain määrin), mutta sen kanssa eläminen ,arjessa ja treenikentällä, on täynnä harmaata aluetta. Siinä missä asiat ovat usein Popalle mustia ja valkoisia niin Priyalle ne ovat harmaita. Se yrittää löytää aktiivisesti niitä saakelin porsaanreikiään sen harmaan alueen läpi. Priya suosikki porsaanreiät ovat: 1) Milli kääntää selkänsä = käsky ei enää päde 2) Milli puhuu jonkun kanssa = käsky ei enää ole voimassa 3) Milli katsoo puhelinta = voin tehdä ihan mitä haluan.

Esimerkiksi olimme tyttöjen kanssa uimassa rannalla. Samalle rannalle tuli cockerspanielin pentu uiskentelemaan oman porukkansa kanssa. Popa yritti kerran, yhden ainoan kerran mennä moikkaamaan pentua. Minä sanoin että "ei me nyt moikata sitä". Asia rekisteröityi Popalle ja se ui tyytyväisenä omia reittejään, haki keppejä ja leikki rannassa. Se kävi jopa kerran hakemassa cockerille heitetyn kepin, mutta jätti pennun rauhaan. Sen sijaan punaisen sian kanssa keskustelu kuulosti tältä:

"Ei me mennä sinne Priya."
"Nyt se ei kato, nyt mää meen."
"Et muuten mene sinne."
"Nyt se ei kato, mää vähän nuuskaisen."
"Priya et mene sinne!!"
"Vähän hivuttaudun lähemmäs nyt kun se ei katso."

Sille saa olla hinkkaamassa samasta hiton asiasta koko ajan. Se on kiltisti niin kauan kuin kokee että sillä ei ole mahdollisuutta tehdä mitä häntä huvittaa. Kuitenkin jos harmaalla alueella on yksikin porsaanreikä, katse muualle tai vilkaisu puhelimeen niin possu käyttää tämän hyväkseen. Se on kiero pieni elukka.

Kahden koiran kanssa elo alkaa muuten tuntua todella helpolta. Hihnakävely alkaa toimia, ohitukset ovat kivuttomia ja kaksikon yleinen hallinta on parantunut. Tuntuu hassulta ajatella että vasta neljä kuukautta sitten en pystynyt kulkemaan tyttöjen kanssa samaan aikaan lenkillä koska Popa kiihtyi niin paljon ihan kaikesta ja sen hallitsemiseen tarvittiin "kaksi kättä". Tuntuu että Popa on viimein toipunut operaatiosta myös henkisesti ja ylimääräiset patoumat ovat jääneet pois. Se on vieläkin hieman "trigger happy" vinkupallo, mutta teitty reaktiivisuus kuuluu sen luonteeseen ja sitä työstämme vielä pitkään.

Koska kaksi koiraa ei tunnu enää haasteelta niin olen ottanut taas kavereiden koiria hoitoon. Tällä viikolla meillä on ollut yökylässä Popan sisko Love. Siskoksien touhuja on ollut mahtava seurata. Niillä oli yhdessä oikein kunnon pyjamabileet kun ne tunkivat yhdessä samaan petiin nukkumaan ja jouduin keskellä yöä keskeyttämään hyvin alkaneet hammastelut. Lenkillä olen löytänyt uuden tason sanalle "hihnat solmussa", mutta muuten kolme koiraa menee siinä missä kaksikin. Kunhan vain yksi niistä on Popa. Popassa ja Lovessa on paljon samaa. Yöllä en esimerkiksi pimeässä tunnistanut kumpi niistä tuli viereeni nukkumaan. Aivan samanlainen puikulapää muikutus vastasi silitykseen. Popan trigger happy-vinkupallo ominaisuutta siinä ei kuitenkaan ole vaan sisko vaikutti hyvällä tavalla tasaisemmalta eikä lähtenyt aina mukaan systerin "kiihdytään nollasta sataan"-juttuihin mukaan.

Tässä postauksessa ei ollut nyt mitään järkeä. Tunsin vain huonoa omaatuntoa kun en ole huomioinut blogia ja piti tulla naputtelemaan ahdistus pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti