torstai 29. kesäkuuta 2017

Olipa kerran Popa 1v



Popa eli tutummin Poppeli, Poppana, Pops, Popsis, Pop, Luikku Lippo Ruotonen tai kauppias Muikkunen täyttää tänään kokonaisen vuoden. Onnea rakas!

Vuosi sitten valvoin facebookin välityksellä Kulon synnytystä. Elettiin siskoni hääviikkoa ja tähän liittyvä jännitys piti siskoani hereillä. Hän höpötteli omia häähössötyksiään ja minä pentuhössötyksiä. Seuraavana päivänä siskoni oli hermostua siihen kun hääjuttujen sijasta minä opettelin tunnistamaan nämä hurmaavat marsut ja tuntemaan ne nimeltä.

Pentujen syntymästä käynnistyi hyvin pennuntuoksuinen kesä. Kulo sai synnytyksen jälkeen kohtutulehduksen ja kasvattaja tarvitsi apua pentujen hoidossa. Valvoin Kulon ja viikon ikäisten pentujen kanssa koko yön ja pakkojuotin äitikoiralle vettä sekä huolehdin siitä että se käänsi kylkeänsä. Valvoin myös toisen yön pentujen varaemon kanssa kun Kulo tarvitsi apua imetyksessä.

Kun kriittisestä vaiheesta oli päästy niin ravasin pentujen kanssa puuhastelemassa harva se päivä. Leikin niiden kanssa, pussailin niitä ja imppasin ihanaa pentujen hajua. Kulon pennuista tuli kaikista minulle valvavan tärkeitä. Niiden kasvua ja kehitystä oli aivan ihanaa seurata vierestä. Lemppareiksi nousivat pentueen puuhakkaimmat pennut koska ne jaksoivat viihdyttää kyltymätöntä pentujen ihastelijaa pisimpään. Yksi näistä "aina hereillä" tättähääristä oli Popa.

Vitsailin Katrille jo pentujen ollessa 3-viikkosia, että Popan pitäisi muuttaa meille koska sen nimi sopii perheemme P-teemaan. Ja kuinkas sitten kävikään: Popa muutti meille.

Millainen Popasta on kasvanut?

Popaa on vaikea kuvailla. Se kuuluu niihin tyyppeihin jotka pitää kokea uskoakseen. Popan kanssa ei ole koskaan tylsää. Sen persoonaa hallitsee aivan valtava toiminnanhalu. Popa kyllästyy helposti ja etsii jatkuvasti jotain älyllistä haastetta. Sen puuhastelusta tekee hassua se, että se ei perustu päättömään reikäpäiseen säätämiseen (vaikka se joskus näyttää siltä) vaan enemmänkin sellaiseen "hmm... mitä jos?"- pohdiskeluun. Joskus se päättää kokeilla mitä tapahtuu jos kiipeää sohvan selkänojan päälle ja heittää pallon sieltä lattialle tai vierittää sen selkänojaa pitkin alas. Joskus se kokeilee mitä tapahtuu jos se tiputtaa haarukan kukkarukkuun. Näin Popallisena en enää ihmettele ollenkaan jos eteisessa ei ole kuin yksi pari jokaisesta kenkäparista, sohvatyynyen alta löytyy tiskialtaasta varastettu lusikka tai päähäni lentää keskellä yötä frisbee.

Popa ehtii kaikkialle ja keksii ihan kaiken. Se avaa kaapit, ovet, laatikot ja jopa pesukoneen. Popa murtautuu häkistä ulos, kiipeää tiskipöydälle ja ryömii sohvan taakse.

Popa on varsinainen älykkö. Se on todella nopea pääkopaltaan, yhdistelee asioita ja oppii ihan silmänräpäyksessä. Tämä tekee siitä haastavan koulutettavan. Se ei anna rähmäkäpälyyttä helposti anteeksi. Oppiessaan Popa on todella aktiivinen ratkomaan pulmia. Se janoaa oikeaa vastausta ja haluaa ymmärtää mitä siltä halutaan. Epäselvään ohjeistukseen se vastaa kimeällä vastalauseella. Jos ohjaaja on epäreilu niin se kuuluu ja kuuluu kovaa.

Pentuna Popalla oli ongelmia rauhoittua. Se lisäsi väsyessään vain vauhtia siihen asti kunnes se rauhoitettiin häkkiin tai syliin. Nyt Popan kotikäytös on rauhoittunut paljon. Se on edelleen eneginen puuhastelija, joka keksii omia hienoja projektejaan. Nykyään se vaan ymmärtää milloin se väsyy ja rauhoittuu lepäämään (ainakin joskus..)

Popa on todella kiihkeä. Se kiihtyy nollasta sataan sekunnissa jos sille antaa pienimmänkin syyn. Arkikäytös on ollut ja on edelleen reaktiivisen apinan kanssa varsinainen työsarka. Kun Popa oli 3kk sairaslomalla, se saattoi kiljua yhtä soittoa koko lenkin ajan ja kiihtyä pienimmästäkin vihjeestä. Nykyään lenkkeily alkaa jo sujua kun pahimmat paineet pääsee purkamaan metsälenkeillä ja treenaamiseen. Silti sen kanssa täytyy olla aina "askeleen edellä" neitiä ja työstää tilanteita jossa nuppi pääsee kuumumaan. Tälläisiä tilanteita ovat vielä jotkut koirien ohitukset, metsän/treenikentän lähestyminen, koirakavereiden näkeminen ja jostain syystä liikennevalot. Popalla ei ole arjessa silmänkäyttöä eikä pyörien, autojen ym. jahtaamista.

Tällä hetkellä sanoisin että Popa on hieman kovahko paimeneksi. Se on itsevarma ja seisoo vahvasti omilla tassuillaan. Popa ei omasta mielestään tarvitse ketään ja me ihmiset olemme täällä häntä varten. Neidin luonto on hyvin kaukana siitä nöyrästä ihmisen varjosta jollaiseksi bordercollieita joskus kutsutaan. Popa tekee hommia hommien itsensä takia (tai lelun), ei missään tapauksessa miellyttääkseen ketään. Se on onneksi todella yhteistyöhaluinen ja helposti koulutettavissa vaikka kiltiksi sitä ei oikein voi kutsua.

Popalla on tosi korkea työmoraali ja sitä on ilo kouluttaa. Se työskentelee hyvin häiriöistä, säästä tai paikasta huolimatta. Se antaa aina parhaansa. Priyan ailahtelevaisuuden jälkeen Popan työmoraali tuntuu aivan taivaalliselta. Rakastan sen tapaa työskennellä! Se on kiihkeä ja intensiivinen, mutta kuitenkin äärettömän keskittymiskykyinen ja järkevä. Popa palkkautuu hyvin lelulla ja taistelee raivokkaasti. Popa ei ole kovin ahne, mutta palkkautuu tarvittaessa myös ruualla. Popa on sitkeä työskentelijä, joka ei helpolla luovuta.

Popa on hassulla tavalla sosiaalinen. Olen joskus vitsaillut että sen on pakko olla autistinen lapsinero. Popa rakastaa kaikkia koiria ja ihmisiä varauksetta... jos sitä kiinnostaa. Popa ei edes tervehdi minua kun tulen kotiin jos sillä on jotain muuta tekemistä. Se saattaa toisena päivänä kulkea kavereidensa ohi ja teeskennellä että he ovat ilmaa. Sitten toisena päivänä se tyrkyttää rakkauttaan väkisin ihan kaikille. Popa ei myöskään osaa lopettaa rakkautensa tyrkyttäistä. Mitä enemmän kaveri näyttää hammasta tai työntää sitä pois niin sitä kovempaa Popa tulee takaisin. Ainakin vielä yksivuotiaana Popa tulee kaikkien ihmisten ja koirien kanssa juttuun. Se ei ole koskaan pelännyt mitään eikä ketään ja on sosiaalisissa suhteissaan hyvin sovinnollinen.

Popalla on muumit hyvin järjestyksessä laaksossa. Sillä ei ole ongelmia äänien tai alustojen kanssa. Popa selvittää itse omat ongelmansa. Jos se säikähtää jotain niin se menee reagoinnin jälkeen itse tarkistamaan mörön.

Popa ei suinkaan ole täydellinen koira. Sen kanssa on ollut haastetta ja toistakin. Treenatessa työskentelemme paljon ääntelyn (komennushaukku) kanssa ja vireen tasaamisessa. Arjessa taas reaktiivisuuden ja rauhoittumisen kanssa. Olen silti niin kiitollinen siitä että sain juuri tämän kultakimpaleen itselleni. Popastaon tullut minulle lyhyessä ajassa todella tärkeä perheenjäsen. Popa on rakastettavan raivostuttava persoona!

Kiitos Katri-kasvattaja siitä että luotit tämän kultakimpaleen meille.



















keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Olipa kerran sokerista tehty

Eilen Riitan treeneissä satoi vettä. Kunnon koiraharrastaja ei silloin jää peiton alle makaamaan vaan käyttää treenitilanteen hyödyksi (vaikka myönnän että mieleni teki mieluummin kyyhöttää sisällä). Harjoittelimme siis lätäkössä läträämistä. Vaikka Poppeli on aikamoinen vesipeto niin prinsessan mielestä lätäkössä ei ole soveliasta mennä maahan.



Harjoittelimme lätäkössä läträystä kohdetyöskentelyn avulla. Vahvistimme ensimmäisenä maahanmenoa makuualustalle. Sitten jatkoimme niin että lätäkkö oli tavallaan koiran kohde, johon sen piti tajota maahanmenoa. Popa ymmärsi nopeasti tarjota lätäkköä kohteena, mutta maahanmeno tuntui ylitsepääsemättömän ällöttävältä. Se tarjosi kaikkea muuta. Se sättäsi ja hyppi lätäkössä ympäriinsä, puhalsi jopa kuplia siihen. Loppujen lopuksi minun piti houkutella se makaamaan lätäkköön. Tämä menee siis pitkän treenilistan jatkoksi.

Seuraavaksi teimme hyppyä avustajan kanssa. Koiraa juoksutettiin hypyn yli edestakaisin. Popa ei millään ensin meinannut huomata hyppyä. Se juoksenteli riemuissaan minun ja Riitan väliä, mutta hyppy jäi autuaasti hakematta. Pienen bortsun piti oikein pohtia että se muisti rallattaa hypyn yli.

Lopuksi katsoimme vielä maahanmenoa. Tämä on ollut meidän ikuisuusongelmamme. Tai tarkemmin sanottuna minun ikuisuusongelmani. En ole onnistunut opettamaan Priyalle enkä Popalle hyvää maahanmenoa. Popan istu-maahan vaihto on oikein hyvä, mutta seiso-maahan vaatii vielä todella paljon vääntämistä.

Meillä on ollut Popan sisko Tina hoidossa. Minusta on ollut hauskaa tutustua Popan sisaruksiin tarkemmin hoitokoirina. Etenkin tässä Tinassa tunnistan todella paljon samaa kuin Popassa. Ne on ihan selvästi samasta puusta poimittuja.




torstai 15. kesäkuuta 2017

Olipa kerran mökkihöperöä treenaamista

Tästä ei tule blogin puolesta kovin tuottoisa kesä. Tuntuu että minulla on niin monta rautaa tulessa etten ehdi takoa niitä kaikkia. Tälläisessä yhtälössä käytän vapaa-aikaani mieluummin koirien kanssa treenaamiseen kuin siitä kirjoittamiseen.Tällä hetkellä minulle ei myöskään ole mitään julkaistavaa. Kaikki kuvattu materiaali keräytyy Popan 1v videoon.



On tuntunut yllättävän vapautuneelta treenata ilman säännöllistä ryhmää. Kaikki treeniryhmämme  tänä kesänä kokoontuvat säännöllisen epäsäännöllisesti, joten olen käynyt paljon treenaamassa koirien kanssa "ihan vaan kolmestaan". Tälläisestä treenaamisesta puuttuu se sosiaalinen puoli, joten en ole jaksanut raahautua kentälle turhan usein. Mitään mainittavan ihmeellistä ei ole siis tapahtunut treenirintamalla. Popa on kokeillut jälkeä, tehnyt hakua, aloittanut ohjatun noudon suuntien treenaamisen, opetellut kaukoja, seuraamisen pään asentoa (h"@£#tin pää) ja vienyt kosketusalustaa uudelle tasolle.

Pakko kyllä hieman hehkuttaa Popaa. Sillä on ihan jäätävä työmoraali. Ihan sama vaikka aurinko polttaa taivaalta niin että kieli roikkuu polvissa asti tai sataa kissoja ja koiria taivaan täydeltä. Popa yrittää parhaansa. Treenikaverini hakuryhmästä nimesi Popan pieneksi partiolaiseksi koska se ei ihmisiä etsiessään tunnu olevan lainkaan kiinnostunut palkasta jota sille tarjotaan. Homma itsessään tuntuu olevan paras palkinto. Pieni partiolainen tekee hommat myös niin hyvin hyvin kuin osaa vaikka ohjaaja on tyhmä eikä kerro ohjeita tarpeeksi selkeästi. Se tekee kaiken minkä pyydän juuri niin hyvin kuin olen se sille opettanut. Tälläisen koiran kanssa on ihana työskennellä.

Popan kanssa on myös arjessa löytynyt jokin uusi yhteys. En tiedä onko Poppeli muistanut ottaa aamulääkkensä lähiaikoina tai onko tämä sitä kuuluisaa aikuistumista, mutta minusta tuntuu että se on ollut lähiaikoina minun "luottokoirani". Se, joka saa olla vapaana enemmän ja jonka laitan viimeisenä hihnaan kun joku tulee vastaan.

Popa on niin monella tapaa yksinkertaisempi kuin Priya. Priyakin on mielestäni kiltti ja nöyrä koira (ainakin jossain määrin), mutta sen kanssa eläminen ,arjessa ja treenikentällä, on täynnä harmaata aluetta. Siinä missä asiat ovat usein Popalle mustia ja valkoisia niin Priyalle ne ovat harmaita. Se yrittää löytää aktiivisesti niitä saakelin porsaanreikiään sen harmaan alueen läpi. Priya suosikki porsaanreiät ovat: 1) Milli kääntää selkänsä = käsky ei enää päde 2) Milli puhuu jonkun kanssa = käsky ei enää ole voimassa 3) Milli katsoo puhelinta = voin tehdä ihan mitä haluan.

Esimerkiksi olimme tyttöjen kanssa uimassa rannalla. Samalle rannalle tuli cockerspanielin pentu uiskentelemaan oman porukkansa kanssa. Popa yritti kerran, yhden ainoan kerran mennä moikkaamaan pentua. Minä sanoin että "ei me nyt moikata sitä". Asia rekisteröityi Popalle ja se ui tyytyväisenä omia reittejään, haki keppejä ja leikki rannassa. Se kävi jopa kerran hakemassa cockerille heitetyn kepin, mutta jätti pennun rauhaan. Sen sijaan punaisen sian kanssa keskustelu kuulosti tältä:

"Ei me mennä sinne Priya."
"Nyt se ei kato, nyt mää meen."
"Et muuten mene sinne."
"Nyt se ei kato, mää vähän nuuskaisen."
"Priya et mene sinne!!"
"Vähän hivuttaudun lähemmäs nyt kun se ei katso."

Sille saa olla hinkkaamassa samasta hiton asiasta koko ajan. Se on kiltisti niin kauan kuin kokee että sillä ei ole mahdollisuutta tehdä mitä häntä huvittaa. Kuitenkin jos harmaalla alueella on yksikin porsaanreikä, katse muualle tai vilkaisu puhelimeen niin possu käyttää tämän hyväkseen. Se on kiero pieni elukka.

Kahden koiran kanssa elo alkaa muuten tuntua todella helpolta. Hihnakävely alkaa toimia, ohitukset ovat kivuttomia ja kaksikon yleinen hallinta on parantunut. Tuntuu hassulta ajatella että vasta neljä kuukautta sitten en pystynyt kulkemaan tyttöjen kanssa samaan aikaan lenkillä koska Popa kiihtyi niin paljon ihan kaikesta ja sen hallitsemiseen tarvittiin "kaksi kättä". Tuntuu että Popa on viimein toipunut operaatiosta myös henkisesti ja ylimääräiset patoumat ovat jääneet pois. Se on vieläkin hieman "trigger happy" vinkupallo, mutta teitty reaktiivisuus kuuluu sen luonteeseen ja sitä työstämme vielä pitkään.

Koska kaksi koiraa ei tunnu enää haasteelta niin olen ottanut taas kavereiden koiria hoitoon. Tällä viikolla meillä on ollut yökylässä Popan sisko Love. Siskoksien touhuja on ollut mahtava seurata. Niillä oli yhdessä oikein kunnon pyjamabileet kun ne tunkivat yhdessä samaan petiin nukkumaan ja jouduin keskellä yöä keskeyttämään hyvin alkaneet hammastelut. Lenkillä olen löytänyt uuden tason sanalle "hihnat solmussa", mutta muuten kolme koiraa menee siinä missä kaksikin. Kunhan vain yksi niistä on Popa. Popassa ja Lovessa on paljon samaa. Yöllä en esimerkiksi pimeässä tunnistanut kumpi niistä tuli viereeni nukkumaan. Aivan samanlainen puikulapää muikutus vastasi silitykseen. Popan trigger happy-vinkupallo ominaisuutta siinä ei kuitenkaan ole vaan sisko vaikutti hyvällä tavalla tasaisemmalta eikä lähtenyt aina mukaan systerin "kiihdytään nollasta sataan"-juttuihin mukaan.

Tässä postauksessa ei ollut nyt mitään järkeä. Tunsin vain huonoa omaatuntoa kun en ole huomioinut blogia ja piti tulla naputtelemaan ahdistus pois.