sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Olipa kerran maailman rasittavin olennon häiriötreenit



Jos joku sattuu eksymään blogiini toiveissaan oma hieno mustavalkoinen ferrari, bordercollie, jota aika usein rotukeskusteluissa kutsutaan "aivan ihanan helpoksi koiraksi, joka on töissä vauhdikas, mutta kotona näkymätön." niin minä voin pudottaa sinut pilvilinnoista todellisuuteen. Popa on ihan hemmetin ärsyttävä.

Ensinnäkin: se on aina skarpimpi kuin minä ja tuntuu jotenkin omaavan yliluonnollisen huomiokyvyn jonka perässä hidas ihmisolento ei kykene pysymään. 

Toiseksi: Se on ihan saakelin sitkeä. Jos sen hörökorvien väliin eksyy yksikin idea niin se ei pääse siitä millään eroon. 

Kolmanneksi: Se ei osaa lopettaa mitään hauskaa. Koko sen pienen elämän ajan se on ollut huono lopettamaan iltavilliä/aamuvilliä/muuten vaan villiä/leikkiä/projektia. Mutta nyt se on myös keksinyt, että hän ei lopeta koskaan treenaamista (se ei kirjaimellisesti tule kentältä pois), eikä hän lopeta koskaan aikuisten koirien kiusaamista (ei vaikka aikuinen koira kertoo hyvin selvästi mielipiteensä). 

Neljänneksi: ihan kaikki. Jopa se, että se näyttää ihan dorkalta kun se katsoo  mua kohti hörökorvineen ja puikkokuonoineen. 

Vihaan Popaa ja rakastan sitä samaan aikaan. En voi lakata nauramasta sille samalla kun minun tekisi mieli tehdä siitä mustavalkoinen turkis näihin vapun "keväisiin" ilmoihin (meillä tulee lunta..). Popa ei ainakaan jätä ketään kylmäksi. Popa on hauska. Todennäköisesti jos tapaisit Popan niin nauraisit ihan kippurassa sen jutuille ensimmäisen tunnin ja sen jälkeen siitä voisi tehdä sen turkiksen. 

Mutta hei täytyy keskittyä positiiviseen. 

Ensinnäkin: hitsi se on hieno treenikoira. (Paitsi lähiaikoina silloin kun sen loistavat ideat ovat levinneet kentälle asti). Keskittyminen ja palo hommiin on jotain niin hienoa. Jaksan joka kerta yllättyä siitä miten hyvin se oppii ja nappaa koulutuksesta kiinni hidastamatta vauhtiaan. 

Toiseksi: Sillä on hyvä pää kirahvinkaulan päällä. Popa ei missään tapauksessa ole levoton tai ylivilkas vaikka näistä teksteistä saa joskus sellaisen kuvan. Se on vain ihan hemmetin energinen, älykäs ja sitkeä työkoira. Popa on tasapainoinen tyyppi, jolla keulii juuri sopivasti (okei, joskus hieman liikaa). Se pystyy rauhoittumaan, se vain ei aina halua. Se ei hätkähdä muutoksia, ääniä tai alustoja. 

Kolmanneksi: Sillä ei ole vihaista karvaa koko koirassa. Popa on ainakin tässä huimassa 10kk iässä niin ylisosiaalinen ja iloinen koira, joka on kaikessa rakkaudessaan jopa hieman ärsyttävä. 

Neljänneksi: Kaikki!! Popa on persoona. Maailman paras koira. Vaikka sen kanssa elämä muistuttaa välillä komediashowta niin vaihtaisi sitä mihinkään. Olen joutunut keskeyttämään tämän postauksen kirjoittamisen nyt kuusi kertaa koska a) Popa oli hakenut vaatekaapista ratsastushanskani b) Popa haki tiskialtaasta haarukan c) Popa kiusasi hoitokoiraamme Iloa niin että tämä oli täysin ahdingossa x3 ja d) Popa oli kiskomassa sohvan istuintyynyä irti sohvasta. 

Torstaina meillä oli talvikauden viimeiset Riitan treenit. Teemana raivostuttavalla kakaralla oli häiriötreenit. Teimme kaikenalista tuttua talvikauden treeneistä, mutta Riitta oli keksinyt harjoituksiin twistin.

Ensin teimme häkkileikkiä ringissä niin että lähetimme pentuja häkkeihin tai alustoille ristiin ratsiin. Aikamoinen häiriö siis, mutta pennut keskittyivät mainiosti. Jos tehtävä on tarpeeksi helppo niin suurikin häiriö ei haitannut suoritusta. 

Sitten levitimme kentälle leluja ja avoimia ruokakuppeja. Koiraa ei saanut käskeä mukaan mutta sitä sai kehua ja palkata onnistumisesta. Popa oli oikeastaan aika pätevä tässä pelissä. Kerran se meinasi käydä ruokaan käsiksi, mutta kuunteli kutsuani hyvin. Sitten teimme vielä luoksetulot kaiken tämän rojun läpi. Sillä aikaa kun yksi suoritti niin muu luokka odotteli paikoillaan siinä ympärillä joko avoimessa häkissä tai alustalla.

Haasteet jatkuivat 10 sekunnin stabiililla asennolla (josta Popakin suoriutui toisella yrityksellä) ja 10 sekunnin katsekontaktilla. Sitten siirryimme minun inhokkitehtävääni: peliin, jossa on tarkoitus saada mahdollisimman monta käsitargettia 30 sekunnin aikana. Minulle on jäänyt mokomasta traumat Priyan kanssa koska en ikinä saanut tarpeeksi monta toistoa lyötyä läpi joten tunnen jonkunlaista periaatteellista ahdistusta koko haastetta kohtaan. Poppeli nokki kuitenkin reilu 20 toistoa 30 sekunnin aikana (sekosin laskuissa).

Sitten jatkoimme esineen nostoilla. Riitta oli laittanut maahan 10 satunnaista esinettä ja koiran piti tuoda kaikki käsitargettiin. En saanut itse ensin koskea esineisiin vaan Popa joutui itse tarjoamaan esineen tuomista. Esineiden joukossa oli myös lakupötkö, jonka ohjaaja sai syödä jos koira toi sen targettiin asti. Popalla on tosi vahva esineen nosto. Se toi minulle vaivatta metallilusikan, pienen koristekiven, heijastimen, muovisen valohommelin, lapasen, sen lakun ja kaikkea muuta. Ainut joka tuotti ongelmia oli talutushihna. Senkin Popa nosti, mutta metelin (ja kaiken muun tarjoamisen) jälkeen aivan lukosta nostaen.

Oli kyllä aivan superhauska tunti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti