lauantai 1. huhtikuuta 2017

Olipa kerran aprillipäivän hommia



Rasittava bordercollielapsi on tällä viikolla taas muistuttanut miksi en ole tehnyt siitä rukkasia. En edes tiedä miten kuvailisin sitä fiilistä mikä minulla on kentällä Popan kanssa. Minä vain rakastan, rakastan ja rakastan tuota koiraa. Se tekee kaiken hullunkiilto silmissä ja niin aidosti minun kanssani. Tykkään kuin hullu puurosta. Mikään ei tunnu olevan tarpeeksi minulle eikä Popalle. Treenaamisen aloittaminen varovasti on tuntunut vaikeammalta kuin kokonaan pidättäytyminen. Me ruokimme toistemme malttamattomuutta. Lasken, päiviä, minuutteja ja sekunteja siihen kun saan vihdoin elää normaalia elämää Popan kanssa.

Samalla pään sisältä on noussut peikko, joka kuiskaa epäileviä ajatuksia. Mitä jos Popa ei olekaan viikon päästä vielä valmis? Mistä minä tiedän milloin voin päästää irti ja antaa Popan juosta? Eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Mutta mitä tehdä kun ajatuskin kokeilusta pelottaa?

Projektin päättymisen ajattelu on samalla ihanaa ja kamalaa. Ensimmäisen osteopatian jälkeen Popa on ollut todella hyvässä kunnossa. Jäykkyys ylösnousetessa on jäänyt kokonaan pois, venyttely vähentynyt ja lanneselän jyrsiminen unohtunut. Toinen hoitokerta on reilun viikon päästä ja toivottavasti viimeisetkin kompensaatiosta johtuvat jumit jäisivät sinne. Popa tulee tarvitsemaan tiheää lihashuoltoa ja nivelrikkoa ehkäisevää hoitoa koko ikänsä, mutta toivottavasti tämä projekti olisi tältä erää tässä. Jokapäiväistä jumppaa jatkan vielä siihen asti kunnes uakallan päästää Popan pidemmille lenkeille irti (jumppaan sitä sitten vain muutaman kerran viikossa, niinkuin Priyaa). Koira huolehtii itse omasta pilateksestaan kun se pääsee liikkumaan vapaasti maastossa. Lisäksi kesällä hyödynnän uintimahdollisuutta ja Popa saa pulahtaa järveen aina tilaisuuden tullen.

Kesä on täynnä suunnitelmia minulle ja Popalle. Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin että terveysmurheet olisivat tältä osaa tässä ja pääsisimme toteuttamaan niitä. Terveysmurheiden unohtuminen tuntuu vauhdikkaan neidin kanssa hieman utopistiselta ajatukselta. Tänään se on aiheuttanut huolta syömällä muovia. En tiedä nielikö se yhtään palaa mutta työnsin sen varmuudenvuoksi täyteen tankoparsaa.

Tässä muuten huomasi taas miten erilaisia Priya ja Popa ovat. Jouduin syöttämään parsat Popalle puoliksi väkisin. Priya olisi tässä vaiheessa vetänyt herneen syvälle nenään. Popa vain katsoi minua "jaa, lisää parsaa? syö ite."

Sitten tämän päivän treeneihin. Vietimme Marjan kanssa pari tuntia hallilla tokon parissa.

Popa teki läksyjä:

Aluksi tehtin etupalkkaa eli opetin koiralle vihjesanaa "lataa täysiä eteenpäin, palkka löytyy sieltä." Popan tapauksessa palkalle lataaminen tarkoitti vain yhden askeleen laukkaa eteenpäin. Riitan kehotuksesta opetin Popalle tähän sen, että otan sitä kiinni vyötäisiltä kun hetsaan palkalle. Koira oppii tästä kosketuksesta jo suuntaamaan eteenpäin ja tätä voi hyödyntää jatkossa. Ei tietenkään kisoissa, mutta treeneissä.

Sitten pitkästä aikaa seuraamista. Ajattelin että Poppeli olisi unohtanut jo koko seuruun. Mutta ei! Se lähti tarjoamaan sitä aika nopeasti ja pystyin jo vaatimaan samanlaisia pätkiä kuin "mihin jäätiin". Seuraamisessa jouduin hieman painimaan vireen kanssa, Popa haukkui ja pari kertaa tunsin hampaat reidessäni. Näistä keskeytin ja rauhoitin kiljukaulaa. Ei sen seuraamisen ihan noin hienoa pitäisi olla.

Sitten tehtiin vielä istumista eli pomppuja etutassuilla. Popa on rakenteeltaan pitkäselkäinen hujoppi joka mielellään istuu pitkänä röhnössä. Sille on riitan tunneilla opetettu istumisen ryhdin kohjaus pienellä pompulla etutassuilla. Näissä treeneissä keskityin pompun nimeämiseen. Tätä rakennamme myöhemmin myös maahanmenosta istumisen kunhan pomppu onnistuu ensin välillä löysä istunta-ryhdikäs istunta.

Tauon jälkeen Popa pääsi tekemään takapalkkaa eli sanaa, joka tarkoittaa "lataa täysiä taaksepäin niin löydät palkan". Näissä palkkasanoissa etu ja taka tarkoittavat koiran eteen ja koiran taakse laitettavaa palkkaa.

Sitten teimme istumista etutassut paikoillaan jäävien istumista varten. Popalla on selvästi kehonhallinta parantunut tässä kuntoutuksen aikana koska sama harjoitus näytti neidin tekemänä hieman kömpelöltä ennen saikkua. Nyt takamus lentää paikoilleen aikas näppärästi.

Popa olisi jo kuukauden päästä kisaikäinen. Naurattaa ajatuskin siitä. tuntuu että meillä jäi pentuaika ihan kesken kuntoutuksen vuoksi ja koko homma on täysin alkutekijöissään.

Priyakin pääsi hommiin. Lyhyesti se teki kisatreenin (jossa pääsi vain muutama haukahdus ja yksi haahuilu!!) ja rallyn juttuja (saksalaista, oikealla seuraamista, perusasentoa, eteentuloa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti