perjantai 17. helmikuuta 2017

Olipa kerran kontrollikuvat

Eilen koitti innonsekaisella kauhulla odotettu päivä: kontrollikuvat. Kurkistimme Popan olkapäiden tilannetta ja samalla yritimme etsiä syyllistä epämääräiseen naksumiseen jota olen kuullut neidin takapäästä.

Ortopedi kopeloi aluksi Popan läpi ja minä odotin vieressä henkeäni pidätellen. Popa oli kovasti jumissa lapojen seudulta, mutta ei reagoinut nivelten taivutuksiin. Ennen leikkausta taivuteltaessa kuului sydäntäsärkevää huutoa, joten reagoimattomuus oli hyvä merkki. Takapään sai myös vääntää läpi ilman kipureaktiota. Ortopedi suositteli pikaista lihashuoltoa ja sanoi että todennäköisesti kuvailemani satunnainen jäykkyys johtuu myös etupään lihasjumeista koska nivelkipua sillä ei enää varsinaisesti ole.

Popalle pistettiin piikki peppuun. Sen oli tarkoitus pistää neitoselle unta palloon viidessä minuutissa. Popa päätti toisin ja taisteli sitkeessä hereillä vielä 10min päästä pistämisestä. Sillä oli liikaa tutkittavaa, liikaa nähtävää ja liikaa kuultavaa. Sille laitettiin kanyyli tassuun ja sitä kautta lisää mömmöjä, joiden pitäisi kaataa ikiliikkujakin. Sitkeessä se yritti taistella unta vastaan, mutta viimein se kaatui suoraan melkein suorilta jaloilta nukkumaan.

Alkoi piinaava odotus. Istuin pahoinvoivana odotushuoneessa ja päästin muutamankin rukouksen kaikille tietämälleni jumalille.



Sitten oli aika katsoa kuvia. Meinasin pyörtyä onnesta. Muutokset olivat alkaneet hyvin paranemaan! Maallikonkin silmin oli näkyvillä erilaista pintaa aikaisemmin terävän luun pinnan päällä. Vasemman olkapään hurjempi muutos oli luonnollisesti ehtinyt parantua vähemmän, mutta sekin oli muuttunut aivan erinäköiseksi.

Takapään naksumiseen ei löytynyt syyllistä. Popan lonkat olivat ainakin tässä kehityksen vaiheessa todella siistit (jos sellaisena pysyvät niin selkeät A:t), polvet ja kinteret kopeloitiin ja siellä ei löytynyt mitään epänormaalia. Naksuminen todennäköisesti johtuu siitä että Popalla on takapäässä tällä hetkellä nuoresta iästä ja pitkästä levosta johtuen heikko lihaskunto ja siksi joku nuorista nivelistä pääsee siis napsahtamaan välillä.

Popan suolessa näkyi sivulöydöksenä pala jotain metallilankaa. Lankaa oli aluksi kuulemma etsitty röntgenin pöydältä ennen kuin oli tajuttu että tämä sankari on nielaissut sen. Se oli kuulemma tulossa hyvässä asennossa jo ulos eikä tarvitse olla huolissaan.

Hyvillä mielillä voimme siis jatkaa kuntoutusta!

Ihana Marja tuli hakemaan meitä ja hyvin känninen Popa jaksoi sekavasti heiluttaa hänelle häntäänsä. Matkalla autosta sisälle se yritti kovasti leikkiä hihnallaan. Eikö se rauhoitettunakaan osaa olla puuhastelematta?!

Tänään tähystyksestä on kulunut jo viisi viikkoa. Se tarkoittaa taas 5min lisää aikaa päivittäisiin kävelyihin. Nyt Popa saa liikkua jo 30min kerrallaan. Jumppaohjeet pysyvät samana.

Tällä viikolla Popa on käynyt taas vesikävelemässä. Hienosti se jaksaa puksuttaa menemään tylsässä akvaariossa. Ainakaan tähän mennessä liikunnan nostaminen ei ole aiheuttanut Popalle ontumista. Joskus se on liikkeellelähdössä jäykempi ja vertyy kävellessään.


Tänään viiden viikon merkkipäivän kunniaksi Popa sai taas aivan kamalan hepulikohtauksen aamulla. Se on kyllä sellainen tapaus..




torstai 16. helmikuuta 2017

Olipa kerran tekohengitystä, päälle puhumista ja muuta kommunikaatiota


Kuva: Jenny Söderlund

Mitä minä kerron Priyalle kun se haukkuu minulta palkkaa? Mitä minä kerron sille kun se päättää olla sitoutumatta yhteistyöhön? Päädyimme eilen valkkutreeneissä pohtimaan koirakon välistä kommunikaatiota koulutustilanteessa. Huomasin tietämättäni vastaavani Priyan viesteihin tavalla, joka ei rakenna yhteistyötämme eteenpäin vaan päinvastoin rappeuttaa sitä juurista.

Kaikki alkoi ääntelystä.

Olen tällä viikolla joutunut taas Priyan ääntelyn ihmeelliseen maailmaan. Punanuttu on hieman pimeä persoona. Se on rauhallinen, tyyni ja lempeä. Rakastava sylikoira ja mamman paras sohvanlämmitin. Sen voi ottaa joka paikkaan mukaan ja voin luottaa että se osaa olla asiallisesti. Viime viikonloppuna olimme Wirneen porukan kanssa tokokoulutuksessa ja pystyin taas luottamaan sen neitosen siskon pentuja moikkaamaan. Tiesin että se on juuri sellainen turvallinen aikuinen koira, jonka tapaamisesta pienet pennut saavat mukavan kokemuksen. Kuitenkin vireen noustessa siitä kuoriutuu suu vaahdossa huutava raivotar. Ja nyt kun taas vire alkaa olla kunnossa niin kutsumattomana vieraana ääntely seurasi perässä.

Viikonloppuna kysyin Pekka Korrilta ääntelystä. Hän sanoi esittämämme lyhyen pätkän perusteella, että hän jättäisi haukkumisen huomiotta. Se haukkuu palkkaa ja käytöksen pitäisi vähentyä kun se huomaa ettei se johda palkkaan. Kokeilin maanantaina tätä treeniä ja ääni riistäytyi käsistä kokonaan. Priya louskutti ja kirkui sydämensä kyllyydestä eikä toteuttanut vaatimiani tehtäviä koska hän ei haukkumiseltaan ehtinyt. Tottakai huomiotta jätetty haukkuminen aluksi lisääntyy ennen kuin se lähtee sammumaan. Tiesin tämän jo ennen kun lähdin kokeilemaan harjoitusta. Silti maanantain treeneissä minulla oli hermo harvinaisen kireällä eikä treenaaminen mölyäjän kanssa ollut kovin nautinnollista.

Keskiviikkona itkin ongelmasta valkkuryhmämme kouluttajalle. Hän tuntee Priyan pidemmältä ajalta ja tietää sen (ja etenkin minun) ongelmien olevan syvempiä kuin ääntely. Päädyimme keskustelemaan yleisemmin kommunikaatiostamme kentällä. Kouluttajamme tokaisi, että Priya on äärettömän lahjakas manipuloimaan minua. Olen kuullut tämän kommentin useammastakin suusta. Punanuttu on todella älykäs olento, joka löytää helposti ne paikat josta se pääsee helpolla ja hauskasti läpi.

Priyan kanssa huomiotta jättäminen tai haukkumisen kieltäminen ei ole todennäköisesti tuottanut tulosta koska sillä on ongelmia sitoutua yhteistyöhön kanssani. Haukkumalla se vaatii palkkaa, mutta se on myös sitoutuu minuun vahvasti. Olen aina tuskaisena kertonut kuinka Priya on parhaimmillaan silloin kun se haukkuu. Tämä kumpuaa siitä että haukkuessaan se on minuun hyvin sitoutunut. Samalla kun jätän huomiotta tai kiellän haukkumisen, kiellän tavallaan samalla myös sitoutumisen ja tuloksena punanuttu vaipuu enemmän omaan maailmaansa. Tämä nyt on ihan ajatusleikkiä, mutta potentiaalisesti yhteistyömme ailahtelevaisuus voisi johtua ainakin osittain myös tästä. Ajatellen, että Priyan kuuluisat "kaudet" menevät usein järjestyksessä: lahna-> Milli tekohengittää yhteistyötä -> hyvä -> ääntely -> Milli lyttää sitoutumisen -> lahna.  Lähdimme treenaamaan tämän teorian pohjalta,

Toimintasuunnitelma oli seuraava: Kun Priya haukkuu se sanoo minulle "palkkaa!!!". Silloin se puhuu usein Millin päälle. Milli keskeyttää sen ja sanoo: "saat palkkaa, mutta vasta kun olemme tehneet sen mitä tulimme tähän tekemään." Keskeyttäminen tapahtuu käytännössä esimerkiksi käsitergetilla, tempulla ym. vaatimalla jokin tehtävä jonka Priya osaa vahvasti. Tämä tehtävä palkataan vain sosiaalisesti, jonka jälkeen Priyalta vaaditaan uudestaan se tehtävä jossa se epäonnistui haukkumalla. Tämän voisi ajatella niin että haukkumalla Priyaa vaatii minulta jotain ja minä vastaan antamalla sille jotain. Oikeaan tehtävään ja oikeaan haluamaansa palkkaan se pääsee kuitenkin vasta kun se kykenee suorittamaan sen hiljaa.

Yksinkertainen ajatus, jonka olen aikaisemminkin kuullut Priyan ääntelyongelmien kanssa. Ongelma piilee toteutuksessa. Olen niin tottunut tekohengittämään Priyaa liikkeelle ja neiti on niin tottunut käyttämään tätä häikäilemättä hyväkseen. Kouluttajammekin tokaisi että haluan olla Priyalle kiltti koska olen persoonaltani sellainen kiltti reppana (hän tokaisi tämän kyllä nätimmin). Saan kuulemma olla Priyalle kiltti kunhan se ensin on kiltti minulle eikä puhu päälleni.

Puutuimme samalla myös Priyan sitoutumattomuuteen. Olen tälläisissä tilanteissa helposti tekohengittänyt Priyaa ja se on päässyt ratsastamaan tämän turvin treenien läpi. Asetelma pitäisi kuitenkin saada käännettyä päälaelleen. Priyan pitäisi siis tekohengittää minua. Kouluttajamme pyysi minua vapauttamaan Priyan häkistä ja odottamaan pyytämättä että se tarjoaa minulle jotain aktiivista, sen jälkeen siirrymme yhdessä kentälle. Jos Priya vain möllöttää minua odottaen niin hymyilen sille odottavasti. Jos se katsoo muualle, minäkin katson muualle. Ajatuksena vastata koiran aloitteeseen samalla tavalla. Jos se ei sitoudu minuun, minä en sitoudu siihen. Jos se odottaa minulta nätisti aktiivisuutta, minä odotan siltä. Jos se tekee aloitteen ja tarjoaa minulle jotain liikettä, minä liikun ja aloitamme treenit. Passiivisuuteen taipuvaiselta koiralta ei odoteta aluksi paljon mitään. Pelkkä aktivoituminen (muutos ilmeessä, hännän heilutus ym.) riittää.

Treenikentällä Priyalla on taipumusta kysyä minulta koko ajan "riittääkö?". Kouluttajamme kuvaili sitä manipuloinnin mestariksi. Seuraamisessa se jättäytyy jälkeen tai katsoo pois ja minä vastaan sille "riittää" hidastamalla tahtiani tai nostattamalla sitä. Tälläisiin tilanteisiin minun pitäisi vastata: "ei riitä!" ja kiristää tahtiani. Aluksi jos Priya skarppaa ja lähtee mukaani. Se saa superpalkan ja näin minä vastaan sille "tuo vasta riittää!". Jos se taas vastaa jättäytymällä jälkeen. Minä jatkan seuruuta yksin ja kerron sille hyvin selkeästi että se missasi nyt jotain hienoa.

Kuten jo sanoin, toteutus on tässäkin se joka romahtaa ja pahasti. Minä olen kiltti ihminen ja haluan olla kiltti koirilleni. Tämä piirre näkyy molemmissa koirissani vaikka ne ovat tempperamentiltään kuin yö ja päivä. Ne ovat treenikentällä hyvin röyhkeitä minua kohtaan. Priya luistaa hommista, vaatii ja haukkuu. Popa taas on luonnostaa vahvasti hommiin sitoutunut ja aktiivinen joten se ei yritä samalla tapaa luistaa hommista, mutta sekin kohtelee minua huonosti ja vaatii. Kaikki siitä syystä että vastaan koirieni vaatimuksiin nyökyttämällä säälittävästi päätäni ja tarjoilemalla niille kaiken kultatarjottimelta. Kuten sanoin, persoonalleen ei oikein voi mitään, mutta voin tehdä jotain tavalle jolla kommunikoin kentällä. Saan olla kiltti koirilleni kunhan vaadin että ne ovat ensin kilttejä minulle. Minun tarvitsee siis itsekin uskotella itselleni että minun kanssa vietetty aika treenikentällä on arvokasta ja minä olen arvostuksen arvoinen.

Tässäkin sitä huomaa miten paljon koirat meille ohjaajille opettavat. Hassua miten syviin pohdintoihin sitä joutuu turvautumaan koiraharrastuksen parissa. Jotenkin en näe joutuvani kohtaamaan omaa epävarmuuttani samalla tapaa jos harrastaisin vaikka virkkaamista. Kun työparina on elävä olento joka vastaa ohjaajan tuntemuksiin ja persoonaan niin luonnollisesti myös tämä puoli näyttelee osaansa suorituksen onnistumisessa.

Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä että juuri Priya on siunaantunut koirakseni jotta voin oppia jotain itsestäni. Olen jo oppinut paljon sitkeydestä, epäonnistumisesta (ja etenkin sieltä nousemisesta), rohkeudesta, heittäytymisestä, omien tunteiden hallinnasta ja hyvästä fiiliksestä. Kukaan muu koira ei olisi näitä minulle niin tehokkaasti opettanut. Popalta saatan saada itseluottamusta (koska sen kanssa kuka tahansa tumpelo voi treenata rinta rottingilla) ja se opettaa minulle jotain myös. Mutta Priya on pakottanut esiin juuri ne heikoimmat kohdat (niin kuin ujous, arkuus, liika kiltteys ja epävarmuus) joiden pohtiminen ja tietyllä tavalla "voittaminen" on kummalla tavalla jopa terapeuttista. Leuka siis pystyyn ja kohti seuraavaa oppia tämän mahtavan harrastuksen parissa.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Olipa kerran neljä viikkoa tähystyksestä

Aika on onneksi juossut eteenpäin ja tähystyksestä on jo neljä viikkoa! Aika hurjaa. Eläinlääkärin ohjeen mukaan pahin on jo takana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään ihmeellistä muutosta meidän arkeen. Jatketaan rasituksen asteittaista lisäämistä hiljakseen ja katsotaan miten jalat kestävät.



Neljän viikon kunniaksi varasin Popalle ajan kontrolliin leikanneelle lääkärille. Se olisi sitten ensviikolla. Näen painajaisia kontrollista jo valmiiksi. Näissä painajaisissa olen tehnyt Popan luustolle enemmän hallaa kuin hyötyä tällä kuntoutuksellani. Koiran kuntouttaminen on stressaavaa! Ärsyttävää kun sen parantuminen on minun käsissäni. Törmäsin tv:n kanavia surffaillessani sarjaan eläinsairaalasta, jossa tehtiin huippuja ortopedisiä leikkauksia ja potilaat olivat leikkauksen jälkeen pitkän aikaa sairaalassa kuntoutumassa (uimassa ja muuta hauskaa). Mietin kuinka paljon helpompaa se olisi jos olisin voinut sysätä Popan useammaksi kuukaudeksi asiantuntijoille ja en joutuisi murehtimaan mistään (paitsi rahasta). Tälläkin hetkellä mieleni tekisi ravata jatkuvasti Popan kanssa jossain asiantuntijalla, jotta joku muu voisi todeta sen olevan hengissä ja voivat hyvin. Mielikuvitukseni on laukannut näiden neljän viikon aikana ylikierroksilla. Olen kehittänyt Popalle vaikka mitä vaivaa. Sillä on ollut huono lonkkaa, kyynärvaivaa, polvivaivaa ja kinnervaivaa vuorotellen. Joka kerta kun Popa nousee ylös kyttään sitä kuin haukka, kuuntelen jokaisen naksauksen ja analysoin jokaisen askelen. Joka kerta kun se nuolee tai rapsuttaa jotain kohtaa kehostaan niin kuvittelen ihon alle vähintään mutanttiavaruuoliobakteerin aiheuttaman tulehduksen.




Tällä viikolla Popa on käynyt hierojalla ja fysioterapiassa. Neiti yllätti hieronnassa käyttäytymällä tosi asiallisesti. Ajattelin että viitapiru ei malta pysyä paikoillaan ja joudumme tyytymään minihierontaan. Neiti rentoutui käsittelyyn kuitenkin tosi hyvin! Rangassa oli jumia vähän siellä sun täällä, mutta nuoren koiran kroppa lämpeni nopeasti ja jumia saatiin auki.

Eilen kävimme fysioterapiassa ja vesikävelemässä toista kertaa. Neiti köpötteli akvaariossa melkein 20 min. Sen kävely oli jo paljon rennomman näköistä kuin viime viikolla. Se otti vedessä oikealla jalalla välillä lyhyempää ja kiireisempää askelta kuin vasemmalla. Fysioterapeutti kuvasi lämpökameralla Popan askellusta ja näyttäisi siltä että Popa kuitenkin käyttää jalkojaan yhtä paljon koska kumpikin raaja lämpeni yhtä paljon rasituksessa. Kipeämpi raaja yleensä näkyy videolla kylmempänä. Fyssari sanoi, että oikea jalka (jota Popa kevensi ennen leikkausta) on todennäköisesti heikompi ja väsyy nopeammin. Tässä video kävelystä:




Viidennen viikon pyörähtäessä käyntiin korkkaamme myös uudet jumppaohjeet.

VIIKOT 5-8

Liikuntaa 10-30min/3-4krt vrk. Lisäämme liikuntaa asteittain kuten tähänkin asti. Popa pääsee tulevalla viikolla liikkumaan 25min kerrallaan ja sitten ensi viikon perjantaista alkaen 30min. Liikunta tapahtuu edelleen rauhalliseen tahtiin. siihen lisätään kuitenkin mukaan haastavampaa maastoa ja mäkiharjoittelua. Minun täytyy siis rypeä Popan kanssa kaikki mahdolliset puskat, jossa Popa joutuisi nostelemaan jalkojaan ja käyttämään niitä eri tavalla. Lisäksi metsästämme lenkeillä mäkiä, joita kiipeämme ylös ja alas kävelemällä sik-sak kuviota. Aluksi näitä ristiinrastiin-mäkiä saa sijoittaa lenkille vain yhden, mutta viikolla 8 ohikulkijat saavat kummastella vielä enemmän koska ramppaamme mäkeä useamman kerran.

Tuttuihin painonvarausliikkeisiin lisätään alle tasapainotyyny. Eli Popa saa etujalkojensa ja takajalkojensa alle tyynyn ja minä työnnän sitä kevyesti kyljestä.

Uutena liikkeenä Popalle tulee takajalkojen lihasvoimaharjoitus, jossa Popa seisoo etujalat laatikon päällä niin että takajalat ovat tasapainotyynyllä. Viikolla 8 tämä harjoitus käännetään toisinpäin eli Popan takamus on laatikon päällä ja etupää tönöttää tasapainotyynyllä. Tämä harjoitus vahvistaa yläselän ja lapojen syviä lihaksia.

Liäksi jatkamme jumppapallon päällä keikkumista, venytyksiä ja vesikävelyä. Olkapäihin laitetaan kylmää aina tarvittaessa. Minä olen oikeastaan kylmännyt olkapäitä jokaisen jumppahetken jälkeen koska Popa näyttää nauttivat siitä. Tämän lisäksi Popa on saanut olkapäihin laseria joka ilta (joka on muuten tehnyt ihmeitä haavojen parantumiselle! Suosittelen!)

Olen jumpannut Popaa 2krt päivässä aamuin illoin. Jumppaohjeessa sanottiin määrästä vain epämääräisesti "koiran mukaan", joten olen lisännyt harjoitusten vaikeustasoa samalla lailla kuin kuntosaliharjoittelussa. Tai ainakin olen kuullut että vaikeustasoa lisätään kuntosaliharjoittelussa näin. eli joka päivä vaikeutan joko harjoitusten tasoa tai lisään yhden toiston. Tasolla tarjoitan sitä että Popa on muutaman sekunnin pidemmän ajan tyynyllä tai pidän sen jalkaa ilmassa sekunnin kauemmin. Koko ajan olen tarkkaillut Poppelin jaksamista. sen pitäisi aina lopettaa harjoittelu tai palata lenkiltä samassa kunnossa kun se sinne menikin.

Arki on ollut kuntoutuspotilaan kanssa vaihdikasta. Vauhdista on kärsinyt minun hermojeni lisäksi meidän vierashuoneemme sohva ( siihen on mystisesti ilmestynyt reikä), matot, listat, Popan häkin pehmusteet, minun muistiinpanoni.. Oikeastaan kaikki mikä sattuu jäämään neitokaisen hampaisiin. Se on saanut viidennen viikon kunniaksi muutaman vapautuksen: se saa olla vapaammin kanssamme olohuoneessa (kunhan se ei pääse hyppimään sohvalle) ja se on saanut olla vapaammin Priyan kanssa.

Tässä muutama video Poppelista kun se sai nämä vapaudet.

"PRIYARAKASPRIYARAKASPRIYARAKAS!!!!!!":






POPAN HUVIT:


TYTTÖJEN AKTIVOINTIA:



lauantai 4. helmikuuta 2017

Olipa kerran maailman paras terapiakoira

Blogi on ymmärrettävästikin keskittynyt lähiaikoina enemmän Popan kuntoutumiseen. Se on ollut viimeiset kolme viikkoa minun elämäni (koira) keskipiste ja tämä blogi on pikkuinen ikkuna minun (koira) elämääni. Halusin kirjoittaa kuitenkin postauksen Priyasta.



Neiti on yllättänyt minut ihan täysin ja osoittautunut mahtavaksi terapiakoiraksi. Sen kanssa yhteistyö on ollut lähiaikoina helppoa ja hauskaa. Treenaaminen Priyan kanssa on aina ollut sellaista vuoristorataa. Sillä on nousukausia ja laskusuhdanteita. Priyan kanssa "hyvä kausi" ei tarkoita sitä että kaikki onnistuu (ja päinvastoin huono kausi sitä että mikään ei onnistu) vaan tarkoitan näillä lähinnä sitä yleistä fiilistä ja neitosen asennetta työskentelyä kohtaan. Lähiaikoina minulla on ollut kentällä iloinen ja yhteistyöhaluinen pieni aussie.

Nämä nousukaudet saavat minut aina pohtimaan mitä olen tehnyt ansaitakseni Priyalta tälläisen asenteen. En halua uskoa, että Priya vain joskus herää sellaisella jalalla, että "tänään olen hyvällä tuulella" tai että planeettojen asennoilla olisi jotain tekemistä asian kanssa. Pakkohan asenteen vaihdoksen on johduttava jostakin konkreettisesta. Olen miettinyt onko Priyalla joskus kipuja selän vuoksi tai johtuuko "kausittaisuus" hormonitoiminnasta (minkä vuoksi olen miettinyt Priyan sterkkaamista).

Jälkimmäinen teoria on nyt ainakin kumottu koska Priyalla on tällä hetkellä juoksut ja  pöksypäivät eivät ole vaikuttaneet meininkiin ollenkaan.

Olen myös miettinyt omaa asennettani Priyaa kohtaan. Popan kautta oma asenteeni koko kouluttamista kohtaan on mennyt hieman remonttiin ja tämä remontti on vaikuttanut tottakai ohjaamiseni kautta Priyaankin. Priya on todella vahvasti minun koirani. Se näkyy eniten työskentelyssämme. Neiti työnarkomaani bordercollie Popa tekee töitä koska se rakastaa tehdä jotain työtä. Se on työkoira henkeen ja vereen. Priya taas ei ole mielestäni samalla lailla työkoira vaan se tekee hommia koska haluaa olla minun kanssani. Aika suloista. Popan kanssa työskentely on aivan fantastista ja hienoa (ja ikävöin sitä niiiiin paljon), mutta Priyan kanssa työskentely on söpöä ja suloista. Sitä on vaikea selittää.

Kuitenkin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että minun tyytyväisyyteni vaikuttaa Priyaan enemmän kuin Popaan. Virheen sattuessa Popa on toistaiseksi lähinnä suivaantunut (ja huutaa kimeällä ärsyttävällä äänellään  "eikö S&%#%&/= nyt muka kelpaa!!") mutta Priya tuntuu olevan murtunut. Olen Priyan kanssa paljon enemmän taiteillut sillä rajalla kuinka paljon lähden mukaan sen tunteisiin ja kuinka paljon otan "sen tunteet huomioon". Eli kuinka paljon lähden tukemaan sitä ja kuinka paljon vaadin siltä.

Olen Popan kautta pystynyt vähän petraamaan molemmissa. Ensinnäkin olen mustavalkoisempi koska mustavalkoiselle kakaralle mustavalkoisuus on ollut hyvin tärkeää (kenelleppä se ei olisi, mutta erityisesti älykkäälle ja nopealle kakaralle). Mutta olen etenkin oppinut olemaan Priyalle armollisempi. Sen ei enää ole tarvinnut olle nopea ja säpäkkä ferrari. Olen antanut sen olla oma höppänä itsensä, en ole nipottanut omaa typeryyttäni pikkujutuista vaan olen tehnyt treeniä vain treenaamisen ilosta. Ehkä juuri tätä kautta Priyasta onkin kuoriutnut moottoria. Hassu ajatus. Selvästi sukua niille tilanteille, joissa löydät kadonneen esineen kun lakkaat etsimästä sitä. Löysin kadonneen moottorin kun lopetin sen etsimisen.

Priyan kanssa tunteet ja kommunikointi niiden kautta pelaavat tärkeää paikkaa sitä kouluttaessa. Olen huomannut että se toimii kun olen oikeasti ylpeä siitä koko sielullani ja kommunikoin tämän ylpeyden sille. Punanuttu on opettanut minulle että kouluttamisessa on kyse niin paljon muutakin kuin mekaniikasta, siinä on kyse sen fiiliksen kommunikoinnista ja aidosta ilosta yhteistyötä kohtaan. Virheen sattuessa turhautuminen ja vaatiminen pahentavat asiaa. Ne luovat painetta joka jossain vaiheessa katkaisee kamelin kaulun. Se ei silti tarkoita etten saa vaatia Priyalta asioita. Siinä on vain ero millä fiiliksellä vaadin niitä.

Priya on minulle jotain niin rakasta. Sen heiluva häntä ja iloisena tuikkivat silmät auttavat minut jaksamaan kaiken tämän raskaan kuntoutuksen läpi. Äitini mielestä Priya on niin herkkä ja sielukas koira että se tietää minun tarvitsevan nyt helppoa ja kivaa yhteistyötä joten se tarjoaa minulle oman tukensa olemalla oma ihana itsensä.

Oli miten oli, olen sille ikuisesti kiitollinen kaikesta mitä se on minulle antanut ja tulee antamaan.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Olipa kerran kolme viikkoa tähystyksestä

Kolmas viikko on pitänyt sisällään kaikkea uutta ja innostavaa. Popa on vihdoin päässyt "lenkille". Aloitimme nimittäin pidentämään ulkoiluja. Tällä viikolla lenkkien pituus on ollut hurjat 15min. Ensimmäinen lenkki oli mielenkiintoinen. Kun Popa huomasi, että poistumme pihasta pidemmälle kävelylle, se alkoi kiljua riemusta. Sain kuunnella äänitehosteita jossain määrin koko lenkin ajan, koristettuna tietysti sinkoilulla ja päättömillä loikilla.

Sittemmin kävelymme ovat onneksi tasaantuneet. Kuitenkin liukas maa ja innokas toipilas koiranpentu eivät ole mikään loistava yhdistelmä. Koko ajan saan siis olla varpaillani estämässä Popaa rikkomasta itseään. 

Tänään olemme päässeet kävelemään jo 20 min! Pikkuhiljaa hyvä tulee. Vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että lopputulokseen on piiiiitkä matka niin jokainen pieni askel kohti päämäärää tuntuu todella hienolta. Nyt vaan pidetään sormet ja varpaat ristissä ettei toipumiseen tule takapakkeja ja näistä pienistä askelista muodostuu se pitkä toipumisen taival aina täyteen treenikuntoon asti. 

Popa pääsi tällä viikolla myös matkustamaan. Kävimme äitini luona kylässä ja ihmettelemässä elämää kodin terrassa. Kakara on päässyt siis näkemään muutakin elämää kuin oman sairashuoneensa seinät. Popa otti kaiken ilon irti maisemanvaihdoksesta. Se kokeili siipiään muunmuassa viherpeukalona ja maistoi aloe veran parantavaa vaikutusta. Valitettavasti tämä johti itse kasvin paloittelumurhaan. Sellainen viherpeukalo. 



Popa liikkuu edelleen hyvin vaikka ei ole enää tällä viikolla saanut kipulääkettä. Olen huomannut epäpuhtautta vain silloin kun Popa lähtee pitkän levon jälkeen makuulta reippaasti ylös (suoraan makuulta raviin). Silloin se laahaa etujalkojaan epäpuhtaasti ennen kuin vertyy. 

Tänään Popan kasvattaja kävi tuikkaamassa neitoselle kolmannen Cartrophen-piikin. Samalla Popa sai laseria (tässä postaus jonka kirjoitin laserista). Huonosti nukutun yön jälkeen oli pakko tuikata äsken laseria myös omaan olkapäähäni (jossa oli oikein mojova kipupiste). Se lievitti kipua välittöästi. Minun on kyllä pakko jossain vaiheessa saada tuollainen itsellenikin! 

(ps. huonosti nukuttu yö johtui muuten siitä että Popa karkasi keskellä yötä häkistään ja tämän jälkeen rauhoittui huonosti enää nukkumaan). 

Neljäs viikko käynnistyy ja pitää sisällään muutaman uuden jumppaliikkeen, 5 min enemmän liikuntaa, hierontaa ja vesikävelyä. Hiljaa hyvä tulee. 3/4 kriittisestä viikosta lusittu! Enää yksi jäljellä! 



keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Olipa kerran ensimmäinen fyssari

Tänään otimme yhden merkityksellisen askeleen kohti kuntoutumista. Popalla oli ensimmäinen aika fysioterapeutti Elina Karhumäen vastaanotolla.

Elina painotti ja vannotti heti aluksi sitä miten paljon vastuu kuntoutumisesta on minulla ja kotona tehtävällä työllä. Ohjeita pitää noudattaa kuin raamattua ja harjoittelun on oltava säännöllistä. "Silloin tällöin ja hutaisten" tehty kuntoutus ei tuota tulosta. Tässä vaiheessa kuntoutusta tarvitaan säännöllistä maltillista työtä.

Olkapään osteokondroosin leikkaus on siitä pirullinen vaiva, että koira lopettaa ontumisen yleensä nopeasti tähystyksen jälkeen. Varsinkin Popan tapauksessa, jossa molemmat olkapäät on operoitu, raajojen kevennystä on vaikea havaita. Minun on siis vaikea vähdä milloin Popa on rasittunut liikaa. Parempi edetä siis varmuuden vuoksi liian maltilla kuin liian nopeasti.

Sain mukaani viikoittaisen kuntoutus-ohjelman, jota meidän olisi tarkoitus orjallisesti noudattaa. Tämän hetken ohjelma näyttää tältä:

VIIKOT 3-4

Liikuntaa kävellen (ei ravia!) max 20min kerrallaan/3-4krt vrk tasaisella alustalla. Koska Popa on tähän asti kulkenut käytännössä vain 5-10min takapihalla niin liikuntaa nostetaan varovasti porrasten tuohon 20min/per ulkoilu.

Aloitimme varovaisen vesikävelyn. Popa kävi tänään kävelemässä 12min aika hitaalla temmolla. Popa käy säännöllisesti kävelemässä "akvaariossa" siihen asti kunnes se pystyy aloittaaan uimisen.

Painonsiirtoharjoitus etupäähän: Popa seisoo ja minä työnnän painoa sivulta toiselle rauhallisesti. Popa hakee tasapainoaan puolelta toiselle.

Takatassujen nostelua: Nostan Popan takatassuja vuorotellen ylös niin että paino siirtyy eteen (n. 2 sekuntia kummallekin puolelle n. 5-10krt).

Etutassujen nostelu (vko 4 alkaen): Nostan Popan etutassuja ylös vuorotellen (n. 2 sekuntia kummallekin puolelle n. 5-10krt)

Laajat kahdeksikot: Kävellään hidasta käyntiä isoa kahdeksikkoa sisällä tai ulkona. Ei liukkaalla alustalla!

Venytykset: Popa makaa kyljellään taitellut pyyhkeen päällä. Pyyhe asetetetaan ensin etujalkojen taakse ja sitten takajalkojen eteen.

Lisäksi sivuvenytykset namilla.

Raajojen venytyksiä fyssarimme ei suositellut Popalle koska neiti venyttelee itse mielellään. Popa tekee venyttelyn turvallisemmin kuin minä.

Olkapäille laitetaan jumpan jälkeen (tai tarvittaessa jos olat kuumottavat) kylmää (esim. pyyhkeeseen kääritty pakastepussi).


Popa käyttäytyi vastaanotolla tapansa mukaan vilkkaasti. Vesikävely ei ollut sen suosikkijuttu. Korvat lurpahtivat heti ja se ilmoitti kuolevansa siihen paikkaan. Nopeasti neiti kuitenkin ymmärsi idean ja rentoutui kävelemään.



Vesikävelyn jälkeen, sillä aikaa kun Elina ohjeisti minua, Popa sai kuivatella vapaana huoneessa. Se oli omasta mielestään saapunut puuhamaahan. Kyytiä saivat tasapainotyynyt, jumppajakkarat, tuolit, pyötä, roskakori, seinä, lattia.. Lopuksi neiti kuitenkin rauhoittui jalkoihini pötköttämään. Fyssari kehui Poppelia, että vaikka se on "hieman" hektisen oloinen ja vilkas kaveri niin se osaa nähtävästi kuitenkin rauhoittua itse (kumma, tämä taito ei aina ole tullut kotona esille).

Popa on kuulemma myös hauskan oloinen bortsu koska se ei mielistele olemassaoloaan liikaa. Sellainenhan se vähän on.

Popalle on nyt varattuna lisää vesiterapiaa, fysioterapiaa, hierontaa ja osteopatiaa. Kaiken jumppaamisen lisäksi Popan elämä alkaa olla aika kiireistä!