sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Olipa kerran päivä 2



"Minäkö muka leikattu?! Lepää ite!!"

Popa keksi tänään että se kiskoo sairashuoneensa kirjahyllyn alahyllystä kansioita ja silppuaa niitä. Myös matto ja tietysti se hemmetin kauluri ovat saaneet kyytiä. Täytyy silti sanoa että Popa nukkuu yhä tosi paljon (mikä on hyvin epäpopamaista) ja sen olemuksesta huomaa, että se on juuri leikattu ja kipeä. Myös kipulääkkeet tekevät sen ajoittain hieman tokkuraiseksi. Olen neuroottisesti mitannut sen kuumetta ja tutkinut haavoja jotta mikään tulehdus ei pääse yllättämään. Joku voisi sanoa että Popa on hyvin reipas ja touhukas jo nyt, mutta minä tunnen koirani ja tällä hetkellä sen meno ei ole vielä palautunut "normaaliin Popaan". Hyvä niin! Loitstavaa että se ymmärtää nyt levätä. 

Silti sieltä jostain sairastamisen alta puskee vähän esille se Popa jota minä rakastan (ja kiroan säännöllisesti) ja tälle Popalle minun on pitänyt keksiä kaikenlaista puuhaa. 

Minulla on varastossa kaiken maailman ideoita hullun bortsulapseni aktivoimiseksi. En kuitenkaan vielä usko että Popa on pelikunnossa edes rauhalliseen aktivointiin. Sillä on taipumusta töitä tehdessään peittää kipua ja toistaa liikettä vaikka se hieman vihloisikin jossakin. Ahne porsas myös rysäyttää itsensä vaikka mihin asentoon ruuan perässä joten ruuan piilotuskin on ollut huono idea. Odotan siis vielä aktivointini kanssa.

Siispä tämän hetken aktivointina olen käyttänyt pakastettuja kongeja. Ne ovat olleet aivan hengenpelastajia Popan koko pentuajan ja erityisesti nyt. Minulla on koko ajan pakastimessa ainakin yksi valmistumassa hätätapausta varten. 

Poppeli liikkuu nyt jo paljon paremmin kuin eilen. Tänään se venytteli nautinnollisesti etupäätään ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Eilen se vain yritti ja totesi nopeasti sen olevan huono idea. Se ontuu vielä etujalkojaan, etenkin sitä oikeaa mikä oli ennen leikkaustakin se oireileva puoli. 

Ulkona liikkuminen yleensä paranee. Olemme käyneet pihalla 3-4h välein lyhyitä alle 5min keikkoja, joiden aikana Popa on saanut kävellä ja jaloitella. Lepo on tällä hetkellä parasta lääkettä, mutta nivelet tarvitsevat toipuakseen myös liikettä. Siksi olen ulkoillut sen kanssa useampia lyhyitä pätkiä. 

Ulkoilu on ollut mielenkiintoista. Popa yrittää singota joka paikkaan ulkoilun riemusta, tarjoaa seuruuta ja napsii lumikökkäreitä ja keppejä suuhunsa. Kun tylsä mamma vain pakottaa kävelemään asiallisesti lyhyessä hihnassa niin sitten se tarttuu hihnaan kiinni ja roikkuu siinä muristen. Olen nyt naksutellut sille ulkona rauhallisesta kävelystä ja heittänyt namin maahan palkaksi (josta Popa saa rauhassa nuuskia sen, en tarkoita mitään sinkonamia!) 

Kerran erehdyin ottamaan Priyan mukaan ulos. EI HYVÄ IDEA! Kauheaa sinkoilua. Poppeli on aina innoissaan kun pääsee kosketuksiin Priyan kanssa. Se hössöttää ja rapsuttaa Priyaa kaulasta. Ne näkevät muuten toisensa vain koiraportin läpi. Pidetään niitä nyt erillään jotta ne eivät pistäisi leikiksi eikä Priya houkuttele Popaa omalla liikkumisellaan liikkumaan liikaa. Tämä on ollut sairastelun surullisin osuus koska Popalla on selvästi ikävä Priyaa. Popa ei pysty olemaan vapaana edes meidän koko asunnossa koska se rynnii heti Priyan luo kun pääsee pois aitauksesta. Olen antanut niiden moikata vain niin että Popa on hihnassa jotta voin hallita neidin intoa. 


En ole varmaan ikinä kirjoittanut näin ahkerasti blogiin. Jotenkin musta vaan tuntuu että tämä kehityksen pohtiminen on itselleni niin tärkeää että haluan kirjoittaa sen muistiin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti