maanantai 9. tammikuuta 2017

Olipa kerran koiranpentu sairastaa

Popa hieman huppleissa

Olen lukenut lähipäivinä koulutehtävää varten Paulo Coelhon Alkemistiä. Sen sivuilta löytyy sanonta:

"And when you want something, all the universe consprires you to achieve it." 

No ei ainakaan minun kohdallani. Tahtoa löytyy, toivoa ja halua sitäkin enemmän, mutta se ei tälläkään kertaa tuonut minulle tervettä harrastuskoiraa. Totuus on että nallekarkit eivät vain mene tasan tässä elämässä. Aloitetaanpa tarina alusta.

Ennen joulua olimme Popan sisarusten kanssa lenkillä onnistuneiden treenien jälkeen. Siskokset rymyävät puskassa ja yhtäkkiä pimeydestä joku kiljaisee. Popa könkkää kolmijalkaisena eteenpäin. Olimme keskellä metsää joten otin Popan vain hihnaan ja yritimme löytää lyhimmän reitin takaisin sivistyksen pariin. Matkan aikana ontuminen väheni olemattomiin ja kotona Popa riehui taas ympäriinsä täysin normaalisti. Seuraavana päivänä neitokainen ei ontunut mutta se oli mielestäni jäykkä etupäästään. 

Lähdimme lomalle Jyväskylään heti tämän jälkeen joten annoin Popalle vapaata. Jäykkyys väheni ja Popa palasi normaaliin liikuntaan. Alkoi neuroottinen kyylääminen. Tuijotin pennun jokaisen liikkeen. Ontuuko se? Oliko se jäykkä? Ponkaisin aina ylös kun kuulin että Popa nousi makuulta seisomaan jotta pystyin tarkistamaan ontuiko se etujalkojaan. 

Ja niinhän siinä kävi että ontuminen palasi. Sain onneksi nopealla aikataululla ajan ortopedille Nekalan Evidensiaan. Tänään raahasin Popan Virpi Armisen vastaanotolle neitokaisen ensimmäisille känneille. Ensin Popaa juoksutettiin ja lääkäri katsoi sen liikkeitä. Harjaantuneet silmät näkivät heti että Popa kevensi oikeaa etujalkaa. Omaan silmään neiti oli hieman kiihtynyt ja hermostunut vastaanotosta etten erottanut samanlaista ontumaa kuin aamulla. Taivutuksessa Popa reagoi molempiin olkaniveliin. Jo tässä vaiheessa olin jo yhdistänyt diagnoosin päässäni. Koska bordercollie+6kk ikä+etujalkojen mystinen ontuminen+mun tuuri = OCD. 

Popalle pistettiin piikki takapuoleen ja unta palloon. Se ei meinannut millään malttaa nukahtaa koska eläinlääkärin huone oli niin kiinnostava. Vihdoin se kaatui suorilta jaloilta makuulle ja nukahti.

Kuvista kurkisti sitten osteokondroosimuutos molemmista olkanivelistä.

Tässä Popan "potilaskertomus" eläinlääkärin sanoin:

"ANAMNEESI: Popa tuli klinikalle tutkittavaksi noin kuukausi sitten alkaneen oikean etujalan ontuman vuoksi. Oli levossa, jolla ontua kyllä väheni, mutta nyt taas liikunnan lisäyksen myötä alkanut ontumaan enemmän. Omistajan mukaan liikkuu etupäästä jäykästi.

STATUS: Seistessä keventää oikeaa etujalkaa. Tutkittaessa aristaa lievästi vasemman olkanivelen, voimaakkaammin oikean olkanivelen taivuttelua.

TOIMENPIDE: Popa rauhoitettiin röntgenkuvausta varten. Kummassakin olkanivelessä todetaan osteokondroosimuutos. Kyynärnivelessä ei ainakaan tällä hetkellä todeta röntgenologisia muutoksia.

HOITO: Koska Popa on pitkään ontunut oikeaa etujalkaa suosittelen ainakin tämän jalan kirurgista hoitoa, niveltähystyksellä tehtävää rustopalan poistoa ja luukudoksen tuorettamista.

Tänään Popa on väsynyt ja viluinen, joten pitäkää levossa ja lämpimässä. Muutenkin koira on hyvä pitää kevyellä liikunnalla leikkaukseen asti.

Nivelruston alaisen luukudoksen luutumishäiriö kasvuvaiheessa voi johtaa osteokondroosimuutoksen syntyyn. Syynä tähän häiriöön pidetään nykytietämyksen mukaan perimää, nopeaa kasvua, rakenne poikkeavuutta, traumaa tai ruokinnan epätasapainoa.

Kliiniset oireet ilmestyvät usein 4-8kk välillä ja melko usein leesio löytyy molemmin puolisena sekä oikeasta että vasemmasta olkanivelestä.

Suosittelen leikkaushoitoa; siinä irralliset rustoläpät poistetaan ja vaurioitunut alue puhdistetaan kyretoimalla. Tämä mahdollistaa uuden, terveemmän kudoksen muodostumisen alueelle.

Leikkauksen jälkeen koira tulee pitää levossa n. 4 viikon ajan. Tikkien poiston yhteydessä suosittelen aloittamaan Cartrophen-kuurin nivelruston aineenvaihdunnan parantamiseksi. "

Popa leikataan perjantaina ja sitten tämä blogi muuttuukin hetkeksi treeniblogin sijaan kertoukseksi tättähäärän kuntoutumisesta. Toivotaan että tämä jännitysnäytelmä päättyisi siihen, että Popasta tulisi minulle vielä harrastuskaveri. Ennuste toipumiseen on ihan hyvä. Paljon painoarvoa on sillä miten kuntoutus hoidetaan. Minä aioin ainakin omasta puolestani tehdä kaikkeni että pieni kultakimpaleeni toipuisi ja pääsisimme taas tekemään sitä mistä molemmat nautimme: treenaamaan yhdessä.

Haluan raportoida ja kertoa Popan leikkauksesta ja kuntoutumisesta koska kun diagnoosin jälkeen hyökkäsin internetin ihmeelliseen maailmaan, löysin harmillisen vähän muiden kokemuksia. Eniten minua kiinnostaa ihmisten kertomukset kuntoutumisesta ja koko prosessista. Toivon että sitten kun tämä koko höskä on meidän osalta ohi (päättyi se miten tahansa) niin google osaisi ohjata tänne kaikki jotka ovat samassa tilanteessa kanssani.

Sitten tuntemuksia: harmittaa. Totta hitossa se harmittaa kun harrastushaaveilta vedetään matto alta ainakin väliaikaisesti. Samalla iskee myös syyllisyys: olisinko voinut jotenkin estää tämän? Rikoinko pentuni? Sitten toisaalta taas odotan että leikkaus olisi jo ohi ja kuntoutuminen voisi alkaa. Tälläistä sattuu ja näiden kanssa pitää vain opetella elämään. Turha sitä on jäädä paikoilleen surkuttelemaan. Voihan olla että tämä ei ole meidän tarinassa este vaan hidaste. Harrastusmaailma on täynnä tarinoita jossa tästä samasta vaivasta on toivuttu ihan täysin. Ainakin minä teen parhaani että Popa kuntoutuu.

Pitäkää siis peukkuja että Popan leikkaus sujuisi hyvin! Kaikki vinkit ja tarinat kuntoutumisesta ovat erittäin tervetulleita. Kuin myös ideat toipilasajan aktivointiin (miten pitää ikiliikkuja rauhallisina..)

27 kommenttia:

  1. Toi on niin perseestä :( Olen jokusta ocd-beeceetä seurannut sivusta.

    Tässä pari blogia, jos ois hyödyksi:
    http://urheilukoirat.blogspot.fi/
    http://sennakeelan.blogspot.fi/

    Tsemppiä kuntoutukseen!

    VastaaPoista
  2. Voi ei miten ikävää. :-( Tsemppiä hirveästi ja peukut pystyssä!

    VastaaPoista
  3. Kuinka kurjia uutisia. :/ Milon blogi on nykyään salainen, koska kirjoittelen sinne vaan etsintäkeikoista juttua, mutta pistän tähän nyt lyhennelmän meidän ocd-tarinasta (menossa mahdollisesti sbcak -lehteen). Jos haluat kysyä tarkemmin jostain (kuntoutuksesta tms.), niin mailia saa laittaa (nastasia.prahl(a)gmail.com)

    Milo oli vuoden ikäinen, kun OCD todettiin. Oltiin agilitytreeneissä, kunnes Milo yhtäkkiä alkoi ontua. Se oli tätä ennen satunnaisesti treenien päätteeksi hieman keventänyt toista etujalkaansa, mutta ontuminen meni aina nopeasti ohi, enkä osannut yhdistää sitä heti OCD:hen. Käytiin treenien jälkeen jäähdyttelylenkillä ja alussa Milo hieman kevensi oikeaa etustaan ja sitten käveli taas ihan normaalisti ja otti iloloikkia. Kotona alkoi illalla ontua enemmän ja seuraavana aamuna ontuminen oli tosi selvää ja lähdin samantien Milon kanssa viereiselle eläinlääkäriasemalle kysymään vapaata aikaa. Aika saatiin onneksi parin tunnin päähän, joten hetkeksi mentiin kotiin ja sitten takaisin eläinlääkärille. Eläinlääkäri tutki Milon jalkaa ja olkaa venyttäessä Milo kiljaisi kivusta. Eläinlääkäri halusi kuvata olat ja Milo rauhotettiin kuvia varten. Tulokset pysäyttivät mut ihan täysin. Oikeasta olkanivelestä löytyi OD-muutoksia, jotka vaativat leikkaushoidon ja leikkaukseen pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti. Ell suositteli Jarmo Rintasaloa ja Seinäjoelle lähdettiin. Milolla oli onneksi vakuutus, joten reilusti yli tonnin lasku vaihtui muutaman satasen laskuksi.

    Leikkauksesta toipuminen kesti kaiken kaikkiaan pari kuukautta ja ensimmäisen kuukauden aikana tein vain lyhyitä hihnalenkkejä ja aktivoin koiraa nenätyöllä ja opeteltiin erilaisia temppuja. Kaikki äkkinäiset liikkeet oli kielletty ja ensimmäiset lenkit vapaana piti tehdä rajoittaen koiran menohaluja. Pikkuhiljaa lisättiin metrejä lenkkeihin ja alettiin vahvistaa lihaksia mm. kahlaamalla umpihangessa. Edettiin tarkoituksella tosi maltillisesti ja uskon, että se on iso syy siihen, että Milo ei ole oireillut jalkaansa kertaakaan leikkauksen jälkeen. Milo käy säännöllisesti osteopaatilla, syö glukosamiinia ja lämmittely- ja jäähdyttelylenkkeihin kiinnitetään erityistä huomiota ja pidetään tietysti lihaksisto kunnossa.

    Milo harrastaa aktiivisesti agilitya ja kisaa 3-luokassa. Sen kanssa tehdään myös lemmikin etsintää (ominaishajulla) Suomen etsijäkoirissa ja silloin tällöin tehdään tokoa tai rally-tokoa. OCD on vaikuttanut harrastuksiin sen verran, että agilityn aktiivinen harrastaminen loppuu tänä vuonna. Milo täytti juuri kuusi ja vaikka oireita ei ole ollut, altistaa agility kuitenkin nivelrikolle ja en missään nimessä halua edesauttaa moisen syntymistä. Todennäköisesti tulen kuvauttamaan Milon olat parin vuoden sisään, jotta tiedän missä mennään. Etsintähommia jatketaan niin pitkään, kun terveys vaan antaa myöden ja ehkäpä toko-innostus nostaa päätään ja siitä tulee Milon "eläkeläislaji". Milo rakastaa tehdä asioita yhdessä, joten toimettomaksi se ei missään nimessä jää ja toisaalta se alkaa vasta olla parhaassa iässä!


    Tsemppiä Popalle! Milohan on temperamentiltaan melko rauhallinen, joten tuo kahden kuukauden lepo ei ollut sille mikään älyttömän paha. Nenätyöt väsytti tehokkaimmin ja nyt kun on esim. tuo nosework rantautunut Suomeen, niin se vois olla Popan juttu nyt vähän aikaa. Milo on ollut onnekas, että leikattu jalka ei ole oireillut, mutta toki on niitäkin tapauksissa, jossa nivelrikkoa kehittyy jo nuorella iällä. Hyvä asia on se, että muutokset huomattiin näin varhain ja hyvin todennäköisesti Popa pystyy jatkamaan ihan täysipainoista harrastuskoiran elämää ja tehdä just niitä lajeja, mitä oot sen kanssa ajatellutkin tekeväsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valtavasti kun jaoit teidän kokemuksen!

      Poista
  4. Voi itku! :( tsemppiä kovasti potilaalle ja sulle myös, toivottavasti leikkaus ja kuntoutuminen sujuvat hyvin!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä Milli! Omaan koirahistoriaan nojaten tuntuu siltä, että täysin terve koira on harvinaisempi asia kuin lottovoitto, mutta ohjaajan usko tulevaisuuteen on jo puoli voittoa. Toivon teille sydämestani kaikkea kaikkea hyvää ja Popalle pikaista toipumista leikkauksesta! t. Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti tuo tuntuu olevan totta. Kiitos!

      Poista
  6. Voi itku miten huono tuuri voi olla :( tsemppiä teille molemmille!

    VastaaPoista
  7. Voi ei :( Kovasti tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  8. Voi ei! Tsemppiä sekä sinulle että Popalle toipumiseen. Energiapakkauksen levossa pitäminen ja vain remmissä ulkoiluttaminen vaatii hermoja, meilläkin kun on toivuttu syyskuun alusta lähtien yhteensä pari kuukautta, ensin olkavammasta ja sitten kennelyskästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulen että tässä tullaan vielä tarvitsemaan hermoja ja hyvää mielikuvitusta :)

      Poista
  9. Eih! Tälläistä ei toivoisi kenellekkään :( niin kurjaa ja ikävää. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  10. Pääsi muutama kirosana teidän puolesta tätä lukiessa. Ei kyllä ole yhtään reilua tämmöinen! Toivon kaikkea parasta koko projektiin, niin leikkaukseen, toipumiseen kuin kunnossapitoonkin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pääsi muutama kirosana itseltänikin.

      Poista
  11. Niin kurjaa :( Voimia sekä sulle että Popalle leikkaus- ja kuntoutusprojektiin ja pidetään peukkuja, että olka tulee hyvään kuntoon! Useampia leikkaushoidolla harrastuskuntoiseksi tulleita OCD-potilaita tiedän eli toivotaan kovasti, että Popankin kohdalla näin käy!!

    VastaaPoista
  12. Kärsivällisyyttä, varsinkin alkuviikkoihin.
    Mun koiranuorukaisen kyynärnivelentähystysleikkauksesta on nyt yhdeksän viikkoa ...
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eksyin tätä kautta blogiisi lukemaan teidän kokemusta ja siitä on ollut apua :)

      Poista
  13. Jos et ole jo liittynyt niin kannattaa liittyä koiran nivelrikko ryhmään facebookissa, siellä paljon erilaisia kokemuksia myös ocd:stä. Tsemppiä paranteluun!

    VastaaPoista
  14. Onpa kurjia uutisia! Sairauksista ei varmaan kirjoiteta niinkään julkisesti, koska ei haluta pahoittaa kenenkään mieltä tai pelätään reaktioita. Mikä on tietysti kurjaa. Vertaistarinoita tarvitaan, ylipäänsä julkista tietoa eri sairauksista kokemuspuolelta kirjoitettuna (eikä vain yleisiä ja ympäripyöreitä artikkeleja) tarvitaan, ja hakeehan ihmiset ihan hirveästi tietoa netistä nykyään... Ja nämä ihmiset varmasti ilahtuvat löytäessään ihan todellista elämää diagnoosien takaa. Näin ainakin haluan itse ajatella ja osaltani tehdä myös tästä aika rankastikin negatiivisemmasta koiran omistamisen näkökulmasta julkista.

    Toivottavasti pääsette kuntoutuksessa hyvään alkuun ja että harrastustenkin puolella teillä olisi jonain päivänä tie auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä kanssasi. Minua itseäni on valtavasti helpottanut kaikki vertaiskokemukset joita olen onnistunut internetin ihmeellisestä maailmasta kaivamaan ja toivon että tämä meidän tarina on lohtua jollekin toiselle joka tulevaisuudessa joutuu samaan tilanteeseen.

      Poista