lauantai 14. tammikuuta 2017

Olipa kerran päivä 1

Yllättäen tässä toipilaskoiraa kyylätessä ei ole paljon mitään muuta tekemistä kun kirjoittaa blogiin. Olen minä vähän lukenut tenttiinkin ja tehnyt rästihommia pois.

Tässä on meidän toipilasyksiö jossa vietämme tiiviisti aikaa tässä lähiviikkoina
Viime yönä Popa virkistyi. Se nukkui pienemmässä kangashäkissä makuuhuoneessa sänkyni vieressä koska siskoni ja hänen miehensä olivat yötä "sairasyksiössämme". Jätin häkin kattoluukun auki jotta pystyn nopeasti sitä kautta kurkkaamaan potilaan tilaa tarvittaessa. Keskellä yötä havahduin siihen kun neiti yritti kammeta itsensä ulos kattoluukun kautta. Häkkiä oli myös askarreltu sisältä käsin koska sen kylkeä koristi ihan mukavan kokoinen reikä. Jotenkin ajattelin että leikkauksen jälkeen se nukkuisi yhden yön niin rauhallisesti että kevyempi majoitus onnistuisi. Käytin Popan ulkona ja kävely onnistui jo paljon paremmin kun eilen illalla.

Toisen kerran havahduin yöllä siihen että neiti oli keksinyt vuosisadan idean: hämpä painaa kuonoaan maahan ja taittaa kaulurin reunaa maata vasten niin että saa siitä otteen. Reuna oli kärsinyt jo muodonmuutoksen moisesta harrastuksesta. Kestääköhän kauluri meidän käyttöä koko tän 10-12 päivää?!

Popa on saanut olla koko päivän yksiössään. Olen käyttänyt sitä ulkona vain muutaman kerran tarpeillaan ja näissä reissuissa on mennyt alle 5min. Liikkuminen on parempaa kuin eilen mutta vieläkin todella jäykkää. Etenkin liikkeellelähdöt könkätään kovasti. Liikkuminen vetryy ulkoillessa kun Popa on saanut kävellä pidempään. Neidin mieli menisi jo kovaa eteenpäin mutta jalat eivät tule perässä. Ulkona se yllätti minut tarjoamalla heti hätäisen pissan jälkeen seuruuta. Työkoira mikä työkoira..

Se on tyytynyt potilaan kohtaloonsa yllättävän hyvin. Kaikenlaista pientä tuhmuutta sen täytyy harrastaa (esimerkiksi operoida kauluria ja kaikkea mahdollisen mihin kaulurin kanssa ylttää.), mutta pääosin se on vain nukkunut. Muutamat kiukkukohtaukset se on vetänyt jos yksiön ulkopuolella on tapahtunut jotain kiinnostavaa. Silloin volyymi nousee ja neiti avaa ihanan kimeät äänihuulensa. Kovasti sillä on myös yritystä leikkiä esimerkiksi sukalla, mutta tylsä mamma estää nämä yritykset heti.

Tein sen virheen että katsoin äänet päällä treenivideota netistä ja siitäkös se metakka vasta lähtikin.



2 kommenttia:

  1. Yllättäin tosiaan blogin kirjoittamiseen on aikaa, kun vahtii potilasta. Tuo kaulurin kestämisen epäily pisti hymyilyttämään - niin tuttua :-) Meillä ei yksi kauluri riittänyt ts se leikkauksesta saatu hajosi ennen kuin tikit otettiin pois.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhistus meille käy varmaan samalla tavalla :D :D

      Poista