lauantai 23. joulukuuta 2017

lauantai 16. joulukuuta 2017

Olipa kerran katoamistemppu

Nyt se on kuulkaas rakkaat lukijat varmistunut: Popa aiheuttaa minulle ennenaikaisen sydänkohtauksen ja se lyhyt elämäkin on täynnä harmaita hiuksia sekä mahahaavoja. Olen aivan varma, että Popa on syntynyt tähän maailmaan mielessään vain yksi ajatus: "järistä maailmaa säännöllisesti niin se ei jähmety tylsästi paikoilleen." 

Eilen lähtin aamulenkille tyttöjen kanssa joskus klo 10 aikaan. Minulla oli "vapaapäivä" ja ohjelmassa oli pitkä metsälenkki sekä luentopäiväkirjan viimeistelyä kotisohvalta käsin. Suuntasimme siis hervannan lumiseen pöheikköön. Polku risteili hiihtoladun viereen ja ajattelin ottaa koirat kiinni etteivät ne vahingossa juokse ladulle. Tytöt olivat juoksemassa kohti, mutta matkalla Popa kääntyikin yhtäkkiä pusikkoon ja ampaisi ihan täyttä laukkaa horisonttia kohti. En ehtinyt kissaakaan sanoa nin se oli jo kadonnut näkyvistä. 

Popa on tehnyt tälläisen tempun aikaisemminkin, joten en osannut huolestua ensimmäisen viiden minuutin aikana. Kun neitiä ei alkanut kuulua niin lähdin seuraamaan sen jälkiä hyvin vastahakoisen Priyan kanssa. Kadotin jäljet ja aloin todella huolestua. 

Kun Popa oli ollut omilla teillään 20min, olin jo täysin paniikissa. Raahasin Priyaa umpihangessa perässäni ja yritin pitää ääneni tasaisena, jotta saan kutsun kuulumaan kauemmas. Pysäytin kaikki vastaantulleet kulkijat ja kysyin ovatko he nähneet mustavalkoista koiraa juoksentelemassa ympäriinsä. Yksi hiihtäjä vastasi vaan tylysti, että: "toivottavasti se ei tule ladulle.". Meinasin oikeasti hajota sille akalle ja työntää suksisauvat naisen kurkusta alas. Minun kullannuppuni oli kateissa, ihan sama vaikka se menee latuja pitkin. 

Soitin Jonille ja raahasin mokoman kesken työpäivän etsimään kanssani. Kun Popa oli ollut yli puoli tuntia kateissa, laitoin facebookiin ilmoituksen: "KADONNUT: Mustavalkoinen bordercollie narttu lähti omille teilleen Hervannassa!" Ilmoituksen jälkeen katoamisesta tuli todellista. Muutama vapaalla oleva ihana ystäväni lähti avukseni haravoimaan lähialueita. Itse pyörin katoamispaikan lähellä ja kieltäydyin uskomasta, että Popa olisi lähtenyt kauas. 

En ollut jaksanut syödä aamupalaa ennen lenkille lähtöä, joten puolenpäivän aikaan olo alkoi olla jo aika heikko. Kurkku oli käheä huutamisesta ja jalat polviin asti läpimärkänä. Kännykkä ei kestänyt pakkasta ja viestien yhtäkkistä tulvaa, joten se sammui jatkuvasti kuorman alla. Priya kipitti ihan paniikissa takanani häntä koipien välissä ja tärisi kylmästä jos pyähdyin paikoilleni. 

Klo 13 aikaan Popa oli ollut kateissa reilu 2h. Törmäsin metsässä maastopyöräilijään, joka kertoi, että hän oli törmännyt polulla koiraan, joka oli käynyt haukkumassa hänet ja jatkanut matkaa kamalaa kyytiä metsään päin. Lähdimme Priyan kanssa juoksemaan pyöräilijän osoittamaan suuntaan. 

Ja sieltä, viimein, vastaamme ryntäsi huolettoman oloinen Popa. 

Se moikkasi Priyan nopeasti ja meinasi jatkaa matkaansa eteenpäin. Kutsuin sen luokseni ja tällä kertaa se totteli. Reilu 3h metsälenkin jälkeen pääsimme vihdoin kotiin.

Kotona tilasin Popalle heti valjaisiin kiinnitettävän paikantimen. Kyllä tuollaisella sankarilla täytyy olla joku "kättä pidempi", josta pystyn tarkistamaan missä se viipottaa. 

Mitähän Popa on seuraavaksi keksinyt pääni menoksi? 




torstai 14. joulukuuta 2017

Olipa kerran maailman rakkain mölytorvi

Popa on monta asiaa käärittynä samaan mustavalkoiseen pakettiin. Miten koira voi olla samaan aikaan niin ärsyttävä, mutta toisaalta niin valloittava persoona? Popa ei ole sellainen koira, johon ihmiset rakastuvat ensisilmäyksellä. Se on harvoin kiinnostunut vieraista eikä jaksa tuhlata aikaansa ihmisten liehittelyyn. Muutama hännänheilutus riittää ja sen jälkeen neidillä olisi jo kiire seuraavan projektin pariin. Kuitenkin, jos sen kanssa viettää pidempään aikaa, sen mustavalkoinen charmi iskee selän takaa ja ennen kuin huomaatkaan, joko vihaat tai rakastat sen hörökorvaista nassua.

Tälläkin hetkellä neiti on käyny kaivamassa (suljetusta) kaapista koirien uimalelun ja tuli heittämään sen päin naamaani. Kun se ei tuottanut haluttua lopputulosta, Popa vei lelun sängylle ja on nyt poistanut sängystä kaikki peitteet hukuttaakseen lelun niiden uumeniin. Ennen kuin sain tämän lauseen loppuun, huomasin, että lelu olisin vaihtunut deodorantti-pulloksi ja minun täytyi keskeyttää kirjoittaminen, että sain pullon pelastettua. 

Tämä on vain yksi arkinen hetki Popan kanssa.

Silti en voi muuta kuin rakastaa sitä, kun se mönkii aamulla viereeni häntä heiluen ja rapsuttaa minua korvan takaa. Sillä on jotain aivan omalaatuista viehätysvoimaansa, joka saa totisimmankin ilmeen kääntymään hymyyn. 



Tämä ei ollut kuitenkaan tämän postauksen varsinainen aihe. Tein eilen Popan kanssa kaikki alokasluokan liikkeet läpi ja halusin kirjoittaa muistiin "treenilistan". 

Seuraaminen: 

Popalla on mielestäni aika kiva paikka kaikissa vauhdeissa ja se tekee näpsäkät käännökset. Olen treenannut sen kanssa lähiaikoina rally-tokon alokasluokkaa varten (joka korkataan ihan kohta, hui!) ja se tekee iloisesti pitkiäkin kaavioita. Suurin ongelma on levottomuus ja ajoittainen kenguru-bensa, jota jostain syystä eksyy tankkiin. Sillä on edelleen todella levoton kuono, joka nuolee, tökkii, maiskuttaa ja pahimmassa tapauksessa napsii. 

Liikkeestä maahanmeno:

Maahanmeno saisi välillä olla nopeampi, muuten liike sujuu hyvin. Seuraamisessa samat ongelmat, hiukkasen lähtee lapasesta joskus.

Luoksetulo:

Vauhdikas! Tekee nätin perusasennon, ei törmää. Odottaa myös hyvin paikoillaan ja minun yllätykseseni ei ole ainakkan jäänyt kiinni korppikotkamaisesta kyttäämisestä. Ongelmana tässä on lopun ääntely. Joskus Popa tulee luoksetulossa niin kovaa, että ei pysty jarruttamaan ja huutaa kääntyessään perusasentoon. 

Kaukot:

Popalla on hienot kaukot. Tekee nopeasti ja hyvällä tekniikalla. Joskus istumisessa se pomppaa liiankin ylös niin että takamus pomppaa mukana ja koko koira lentää taaksepäin. 

Kapulan pito:

Napakka ja tiivis pito. Ongelmana irrottaminen. Kapula on niin hieno, että joskus siitä on mahdoton irrottaa (etenkin jos liikkeitä on jo useampi takana ja kierrokset kaakossa). 

Hyppy:

Ongelmallisin liike ja suurin syy miksi en katsele vielä kisailmoa Popan kanssa. Popalla on ongelmia etenkin uusien hyppyjen kanssa. Se ei halua mennä yli ensimmäisellä yrityksellä vaan se epäröi hyppäämistä. Sillä on myös aika kurja hyppytekniikka ja se usein arvioi ponnistuskohdan liian aikaisin. Ongelma on nimenomaan uusien hyppyjen kanssa. Korkeudella ei näytä olevan mitään tekemistä asian kanssa. Popa on kiertänyt uutta hyppyä vaikka siinä ei ole ollut rimaa ollenkaan. Sen kanssa on tehty agilityn hyppytekiniikkaa ja itseluottamusta on nostettu sillä, että se saa tarjota eri kokoisia hyppyjä. Tilanne näyttää jo valoisemmalta, mutta liike on vielä epävarma. 

Paikkamakuu:

Maailman mälsin liike. Popalla on tylsääääää ja se näkyy erilaisena kiemurtelemisena. Se pysyy paikoillaan eikä näytä välittävän vaikka vieressä olisin vieras koira. Mutta liike kaipaa meiltä molemmilta vähän ryhtiä.

Kokonaisvaikutus:

Tässä on meidän toinen suuri ongelmamme, joka on tullut blogin lukioille hyvinkin tutuksi. ÄÄNTELY! Mölyapina ei millään tunnu pystyvän pitämään suutansa kiinni kokonaisen suorituksen ajan. Tällä hetkellä suurta apua on ollut Maijun tokoissa läpikäydystä välien harjoittelusta. Popa pystyy jo suurimmaksi osaksi olemaan hiljaa kun kehun sitä ja pyydän siirtymään kanssani seuraavaan liikkeeseen. Pikkuhiljaa olen ottanut kokonaisia liikkeitä mukaan harjoitteluun.

Eilen saimme kokea suuren onnitumisen, kun Poppeli teki ensin kolme liikettä huutamatta (se ei huutanut edes luoksetulossa!) ja sitten yhden välinamin avulla kolme muuta liikettä (eikä se huutanut edes hypyssä!). Sillä oli aikalailla kilometrejä takanaan ennen kisatreeniä. Neiti oli käynyt metsälenkillä ja treenannut jo melkein tunnin. Valoa on siis tunnelin päässä, mutta töitä on saanut tehdä tämän hiljaisuuden eteen. 

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Olipa kerran Maijun tokot

Voihan marraskuu!

Harvoin törmää näin vahvasti kuukauteen, jonka ulkokuori kuvasti täsmälleen myös sen sisältöä. Yhtenä päivänä maa on peitelty nukkumaan valkoisen vaipan alle ja kaikki on niin hemmetin kaunista, että löydän itseni väkisinkin huokailemassa sitä onnea mitä saan kokea koirien kanssa metsässä. Sitten taas seuraavana päivänä kiroilen kun kaikki lumi on turmeltu loskamössöksi jalkojeni alla ja muta löytää aivan joka paikkaan. 

Pitkä tarina marraskuusta tiivistettynä: Popa söi aluksi viimeisetkin hermoni välipalaksi, mutta sitten se meni ja sairastui, joka teki Luikkuseen ärtymisen mahdottomaksi, mikä aiheutti ainakin yhtä paljon harmaita hiuksia. Sitten se parani ja halusin taas halata kultamussukkani rikki ja olen aivan varma, että se kakkaa kultaa ja hengittää sateenkaaria. Hämmentävää? Niin se oli minustakin.

Poppeli on vielä puoliksi saikulla. Pidennetään lenkkiä pikkuhiljaa ja lisätään treeneihin tehtäviä. Aika näyttää selvittiinkö näin lyhyellä sairaslomalla tästä varvasvammasta. 

Päivän aihe olisi kuitenkin viime lauantain treenit. Tilasimme kaveriporukan kanssa Maiju Ojamiehen kouluttamaan meitä. Jokaisella oli 30min aikaa perehtyä juuri omiin ongelmiin. Ongelmiahan meillä riittää, mutta puolikuntoinen koira rajoitti valintaani hieman. Päätin siis tehdä Popsiksen kanssa tunnaria ja liikkeiden välejä. Maiju on ennenkin laittanut minut ruotuun Priyan kanssa ääntelyn suhteen, joten halusin näyttää hänelle hieman Popan äänimaailmaa. Tämä nostalginen muisto sai minut miettimään kuinka paljon itse rakennan koiristani vinkuleluja ja haukkuautomaatteja. Otanta ei ole vielä kauhean iso tähän tutkimukseen, joten en osaa ottaa kantaa  kysymykseen. Mutta 2/3 harrastuskaveristani on ollut mölyapinoita, joten hieman pahalta näyttää. Katsotaan miten seuraavan käy. 

Aluksi teimme tunnaria. Ongelmana on ollut se, että minun on ollut vaikea siirtää liikettä halliin. Hallilla kiihtynyt Popa ei mahta työskennellä nenällään ja nappaa helposti hätäisesti vaan jonkun kapulan kitaansa. Näissä treeneissä meille kävi valitettavasti perinteinen ilmiö: "meillä on ongelma x! Oho, mihin se katosi? Varastiko joku sen? Näkikö joku mihin laskin ongelman x, se on hukassa!" 

Tämä on melko ärsyttävää koska olen varma, että ongelma ei ole kadonnut yhdessä yössä ja kouluttajan on vaikea antaa vinkkejä olemattomaan ongelmaan. Noh, saatiin hyvää palautetta, että Popalla on ikäisekseen oikein näppärä ja kaunis tunnari sekä kehotusta haastaa sitä. Popa on älykäs koira ja sen kanssa ei saa jäädä turhia ihmettelemään. Tehtiin muutama haastavampi tunnari pidemmällä matkalla tai vaikeilla kapuloiden asetteluilla ja Luikkunen selvisi näistäkin kunnialla. Se ei myökään enää jää odottamaan minulta palautetta kun nostaa oman vaan alkaa kiikuttaa sitä suoraan minulle. Kuka myöntää korjanneensa tämä ongelman? Popa taisi katsoa muutaman videon youtubesta eilen illalla ja päätteli loput. 

Toinen treeni tehtiin liikkeiden väleihin. Teimme kisamaisen setin jossa oli kolme liikettä: seuraaminen, kapula ja kaukot. Seuraaminen oli hiukan levotonta ja joku oli taas saikulla sekoittanut Popalle kengurubensaa tankkiin koska etutassut taisivat olla hiukkasen kepeänä. Kapulan pito oli hyvä. Ensimmäinen ääini tuli vasta tässä vaiheessa, johon puutuin pyytämällä Popan maahan. Kaukoissa saimmekin useamman ääninäytteen. 

Maijun palaute oli, että Popa näyttää epävarmalta liikkeiden väleissä ja hänenkin mielestään sille on epämieluisaa jos se ei ihan tarkkaan tiedä mitä se tekee. Se näyttää kuulemma onnellisemmalta käskyn alla suorittamassa jotain kun hillumassa kehujeni varassa. Hänen ehdotuksensa oli opettaa sille selkeä kuvio mitä väleissä tapahtuu. En siis saisi koskaan lyödä yhteyttä poikki siltä tai meteli alkaa varmasti. Teimme toisen setin, jossa Maiju liikkuroi meille vain välejä ja aina sosiaalisen palkan jälkeen Popa palkattiin siitä kun se tarjosi minulle seuruuta. Kun neidille alkoi peli tulla selkeämmäksi niin se näytti onnellisemmalta. 

Omasta mielestäni Popan sosiaalinen palkka on mennyt eteenpäin. Nyt se kestää jo jonkinlaisen vapautuksen ilman möykkää. Se on vielä kaukana niistä riemubileistä mitä Prillis saa osakseen, mutta alku on jo olemassa. Enää Popa ei näytä siltä kuin ulkoavaruuden olento yrittäisi kommunikoida sen kanssa joka kerta kun kehun sitä. Olemme jo siinä vaiheessa, että se näyttää siltä kuin ventovieras tulee umpikännissä istumaan bussiin sen viereen ja se yrittää teeskennellä, että tuon akan kommunikointiyrityksiä ei ole olemassa. Pisteet meille siitä!



Ps. Prillis ja Popa on molemmat ilmottu RT-kisoihin. Pitäkää peukkuja, että juoksut eivät ala ennen sitä.


tiistai 21. marraskuuta 2017

Olipa kerran tohelo apina

Tämä on vain yleinen nopea näpyttely, jonka tarkoitus on kertoa blogille, että olemme elossa. Juuri ja juuri ainakin. Popa on nimittäin vaihteeksi aiheuttanut taas ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja harmaita hiuksia. 

Neiti nimittäin alkoi taas ontumaan. Olimme viime viikolla lenkillä myöhään illalla. Koirat juoksivat vapaana pusikossa. Popa juoksenteli iloisena jossain yksinään ja kutsuin sitä luokse. Kuului rytinää ja sitten kiljaisu. Priya tuli luokseni ahdistuneen näköisenä ja olin jo varma, että huuto oli päässyt Priyalta. Sitten puskasta linkuttikin Popa. Otin koirat hihnaan ja lopun iltaa itkin sitä, että nyt Popan olkapää on hajonnut uudestaan. Annoin Popalle kipulääkettä ja päätin, että suljen sen loppu elämäksi pehmeään huoneeseen. 

Seuraavana päivänä huomasin kuitenkin, että neidin tassu on omituisen tuntuinen ja turvonnut hieman sivusta. Taivuttelussa Popa reagoi myös selvästi tassun käsittelyyn. Kuulostaa varmasti oudolta, mutta ilahduin suuresti, että koirallani on tassu kipeänä. Vaikka takaraivossa vieläkin jyskyttää ajatus, että mitä jos Popa nyt on hajottanut olkapäänsä uudestaan, niin luulen, että varpaaseen kohditunut vamma on tämän ontumisen syynä. 

Popa on nyt ainakin pari viikkoa sairasomalla hihnalenkkien varassa. Ontuminen on tällä hetkellä satunnaista. Popa ontuu lähinnä pehmeällä tai epätasaisella alustalla kun varpaaseen tulee enemmän painetta.

Pidetään peukkuja, että selvittäisiin tällä kertaa vain tällä säikähdyksellä! Popa on ollut nuoreksi koiraksi jo ihan tarpeeksi sairaslomalla.


ps. Prillis haluaisi lisätä, että sillä on ollut ihan superhauskaa, kun se saa tuurata Popaa joka paikassa. 

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Olipa kerran Rallyn piirimestaruuskoe

Eilen illalla kirosin menneisyyden itseäni (jälleen kerran), kun olin ilmoittautunut Priyan kanssa rally-tokon piirimestaruusjoukkueeseen. Päätin etten enää ikinä ilmoita itseäni mihinkään kokeeseen. Voihan sitä koiriensa kanssa harrastaa myös ilman, että repii hermojaan täysin riekaleiksi kisajännityksen kanssa. Heh, ikään kuin.

No kun nyt oli tullut haettua ja meidät valittiin joukkueeseen niin kokeeseen oli mentävä. Päässä kummitteli vielä meidän surullinen tokon piirimestaruuskokeemme, joten vakuutin itselleni, että olen vähintäänkin kirottu. Ei me voida onnistua piirimestaruuskokeessa, oli laji mikä tahansa.

Kävipä siinä sitten niinkin, että myöhästyin aamulla bussista ja sunnuntain kunniaksi busseja ei tipu kovin tiheään tahtiin. Onneksi tiimikaverini Riikka nappasi meidät kyytiin matkalta, muuten olisi noussut valtava paniikki.

Koko koe oli ohi yhdessä hujauksessa. Ehdin ilmoittautua, käyttää Priyan ulkoa, tutustua rataan ja sitten seisoinkin jo lähdössä tärisemässä. Priya oli innoissaan. Se tapitti minua valtavilla ruskeilla silmillään ja sen suu kääntyi ihanaan hymyyn. Tämä on se piirre josta tykkään eniten Priyassa: se osaa olla niin aidosti iloinen kun saa olla kanssani (ja saa lihapullia). Radan aikana Priya oli hieman pölö. Se piippasi pari kertaa ja haukahti kerran. Häntä kuitenkin heilui ja neiti oli töissä koko ajan.

Tässä ratapiirros tämän päivän radasta (tuomarina oli Taru Leskinen):


Meidän rata lähti liikkeelle hieman heikossa hapessa. Priya piippasi ja minä jännitin niin, että hihna ei meinannut pysyä sormissa. Heti ensimmäisellä kyltillä Priya meni istumisen kautta maahan (vaikka sen piti mennä suoraan seisomasta). Minä en tätä heti tajunnut ja jatkoin tyytyväisenä matkaa. Nappasimme siitä siis jo -10 virhepistettä.

Rentouduin jossain neloskyltin kohdalla ja aloin oikeasti ohjata Priyaa. Neiti lähti heti paremmin mukaan ja teki hienoa työtä radan loppuun asti. Yksi -1p nappasimme vinosta perusasennosta.

Yhteensä saimme siis 89p ja hyväksytty tulos. Priya sai siis koularin RTK1. Joukkueemme teki liudan hienoja tuloksia, joten Priya sai koularin lisäksi joukkuekultaa piirimestaruuskisoista! Hyvä tamsk!

Kisojen paras tulos oli kuitenkin Priyan ilme. Popan ikuisuuksiin venyvän teinikakara-vaiheen myrskyissä olen oppinut arvostamaan Priyaa aivan uudella tavalla. Sen lempeä rauhallisuus, kärsivällisyys ja iloisuus tuo hyvää kontrastia mustavalkoisen paholaisen toilailuille. Popa on jotenkin kaikessa hektisyydessään niin armoton. Aktiivisuuden ja reaktiivisuuden kanssa eläminen arjessa on joskus hiukkasen raskasta. Lähimmät ystäväni voivat varmaan kertoa kuinka monta kertaa Popaan nimeen on liitetty kirosanoja lähiaikoina.. Eilen illalla se viskasi terottimeni päin seinään.

Onneksi Priya antaa anteeksi sen, että minä en ole täydellinen ohjaaja. Se osoittaa kiintymystään rytistämällä ylähuultansa niin söpöön hymyyn, että jäälautat sulavat sen vieressä. Priya rakastaa omaa perhettään ja kaikkia sille rakkaita ihania kamuja (koiria ja ihmisiä) niin suloisella intohimolla. Se on kotona näkymätön, mutta aina vilpittömän iloinen kun saa paistatella huomion keskipisteenä.

En aina muista sanoa tätä tarpeeksi: Priya on aivan ihana koira. Hyväpäinen, rauhallinen, lempeä ja järkevä. Kaikkea mitä Popa ei tällä hetkellä ole. Se on kipakka, tosikko työnarkomaani, nopea, älykäs, aktiivinen, kiihkeä ja reaktiivinen ferrari, joka on omalla tavallaan mahtava. Olen onnekas kun saan maistaa parhaan palan molempia maailmoja.

Prillis sai palkaksi lihapullia



lauantai 28. lokakuuta 2017

Olipa kerran kiusankappale lomailee

Onko se ihan tervettä jos huokaa tarvitsevansa loman lomasta koiransa kanssa?



No minä huokaisen näin joka tapauksessa ja niin huokaisee koko perheenikin.

Olimme viikon lomalla äitini luona Jyväskylässä. Minä halusin irtaantua treeneistä ja opiskelusta koostuvasta arjesta ja vetäytyä rauhaan viikoksi nauttimaan ihanan perheeni seurasta. Vaan mitä tekee teinikoira? Se käyttäytyy koko ajan kuin yliviritetty kaheli jolla ei ole muuta tekemistä kun keksiä keinoja millä se voisi karata ulos pihalle juoksemaan ympyrää.

Se keksi miten takaoven saa auki. Jos ovi ei ollut lukossa kiinni teljettynä niin neiti Luikkunen napsautti kahvan alas ja luikki omatoimisesti naapurustoon seikkailemaan. Minä huomasin tämän heti ja pidin huolen että lukitsen oven aina kun kuljen siitä. MUTTA kuuden ihmisen, vauvan ja neljän koiran talous ei aina (lue: ei koskaan) muista lukita ovea jota ei aikaisemmin ole tarvinnut lukita. (koska NORMAALIT KOIRAT EI AVAA OVIA HUVIKSEEN *tähän pitkä liuta kirosanoja josta erottuu välillä Popan nimi*)

Siispä sain todistaa useasti päivässä kuinka  mustavalkoinen kiituri vilahtavaa ikkunan ohi. Se ahdisteli naapureita, jahtasi pupuja, juoskenteli ympyrää tai haukkui hurjana vahtikoirana tontin rajalla.

Karkaamisen lisäksi Popa kunnostautui taas iltahillumisessa. Yön pimeinä tunteina kuulin pientä rapinaa ja siskontyttöni lempin ruokalappu oli joutunut vääriin käsiin. Korvan vierestä lensi välillä vauvan lelu ja välillä likainen sukka. Sohvatyynyt oli kiskottava irti paikoiltaan ja jokainen raksahdus on mahdollisuus järkyttävään meteliin.

Tällä hetkellä olo on taas sellainen että voisin antaa Popan kiitollisena eniten tarjoavalle! Kuka haluaa laittaa hermonsa koetukselle? Tästä lähtisi halvalla hyvä hermonvenytin! Tai sitten teen siitä rukkaset nyt kun ensilumi on satanut ja ilmat kylmenevät.

Eli sellainen loma. Popa on varmasti kiitolinen että se pääsee taas treenaamaan normaalisti ja minä olen kiitollinen että me asumme kerrostalossa jossa Popalla ei ole pääsyä suoraan ulos. Sitä ennen on kuitenkin podettava vielä flunssa tieltä pois.




perjantai 20. lokakuuta 2017

Olipa kerran satunnaisia kuulumisia



Mun koirat on aika ihania.

Popa tunkee syliin niin että koko kehoni on täynnä kietoutunutta pikkubortsua. Se on kuin lämmin vaate tai puuhka, joka työntää märän kuonon niskaan ja alkaa rapsuttaa hellästi.

Priya nyt vaan on maailman söpöin. Se rytistää huulensa hymyyn js moiskauttaa märän pusun poskelle. Se ilahtuu joka kerta kun puhun sille ja kertoo koko olemuksellaan miten paljon se pitää minusta.

Ole lähiaikoina monta kertaa löytänyt itseni pohtimasta sitä kuinka onnellinen olen koiristani. Minulla on mahtava ja toimiva pikkulauma. Priya ja Popa ovat kuin paita ja peppu. Niiden välillä ei ole mitään jännitettä vaan neidit ovat täysin välittömiä keskenään. Voin huojentuneena sanoa, että niistä on toisilleen vain valtavasti iloa. Popan tulo on vaikuttanut Priyaan vain positiivisesti. Ne leikkivät paljon yhdessä sisällä ja ulkona, nukkuvat lähekkäin ja puuhastelevat yhdessä kaikkea koiramaista.

Syksyn pimenevinä iltoina me ollaan reenattu kaikenlaista. Prillis on tehnyt rallya. Menin ilmoittamaan sen tamskin piirimestaruusjoukkueeseen alokasluokkaan joten mennään sitten marraskuussa yrittäämään RTK1:stä. Prilliksen kanssa on hiottu tekniikkaa suoremmaksi ja pidetty hauskaa. Lisäksi ollaan höpsötelty ylempien luokkien juttuja (merkkiä, kukkasia ja oikean puolen seuruuta).

Priya on hauska koira. Minusta tuntuu, että mitä rennommin osaan sen kanssa olla niin sitä paremmin se työskentelee. Tällä hetkellä se meinaa aina revetä liitoksistaan kun pääsee kentälle. Sen riemua on aivan ihana katsella! Priya on niin aidosti iloinen kun pääsee kanssani puuhastelemaan nyt kun en enää hukuta sen iloa vaatimalla siltä liikaa.

Popa on yrittänyt saada liikkeitä kokoon nuorten koirien tokoringin näyttökoetta varten. En ole vielä laittanut edes hakemusta vetämään (tässä on vielä muutama päivä aikaa miettiä uskallanko). Liikkeet sellaisenaan onnistuvat kyllä jotenkuten. Kokonaisuus keikkuu vaan huteralla perustalla.

Tällä hetkellä olen syyslomalla opinnoista ja vietän viikon Jyväskylässä lomailemassa ja nauttimassa pitkistä metsälenkeistä ihanien karvakorvien kanssa.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Olipa kerran Pops paimentamassa

Popan kasvattaja oli järjestänyt Kujeloille paimennuspäivän. Ilmoittauduin mukaan sukuloinnin riemusta vaikka paimennus ei ole ehkä ihan minun juttuni. Minulla oli jo valmiiksi pieni kutina takapuolessa, että Popasta ei ihan helposti saa väännettyä kivaa ja asiallista paimenta. Se on kiihkeä ja kovahko tyyppi jolla kaasu hirttää helposti kiinni ja korvat katoavat siinä huvissa. Potentiaalia sillä varmasti olisi jos sillä olisi ohjaaja joka osaisi kaivaa sen esiin. Harmi vain että sillä on minut.

Lampaille sytyttely oli järjestetty mielestäni todella järkevästi. Muutenkin tykkäsin paikasta tosi paljon! Ohjaajan olivat selkeitä ja mukavia eikä minulla ollut sellaista fiilistä että jäin lampaiden kanssa yksin ait aitaukseen pönöttämään. Määkijät oli laitettu pienempään aitaukseen isomman aitauksen sisällä. Kiersimme Popan kanssa ensin hihnassa muutaman kerran aitauksen ympäri. Tässä vaiheessa Popa halusi muikuttaa apulaiskoiria ja syödä kakkaa. Se ei edes vilkaissut aitauksessa olevia villakavereita.

Sitten minun piti mennä aitauksen sisälle lampaiden kanssa ja Popa oli ulkopuolella. Tässä vaiheessa Popa huomasi lampaat ja aloitti sen mikä jatkui koko päivän ajan: se huusi ja juoksi. Kouluttajat ilmeisesti tulkitsivat että Popa ei syö tai pelkää lampaita joten se päästettiin aitaukseen kanssani. Ensimmäinen kierros jatkui samoissa merkeissä. Popa juoksi, huusi ja yritti välillä napata lampaita (tästä piti kieltää). Jotenkin ihmeen kaupalla sain napattua sankarin kiinni ja raahasin sen pois aitauksesta.


Toisella kierroksella olimme hieman suuremmassa aitauksessa. Tämä tarkoitti Popalle enemmän tilaa juosta ja kiljua. Yritin kepillä saada sen juoksemaan toiseen suuntaan vailla merkittävää menestystä. Minun piti peruuttaa ympäriinsä sillä aikaa kun Popa jatkoi huutamista ja juoksemista.



Kolmannella kierroksella Popa pääsi vielä isompaan aitaukseen, jossa sillä lähti lopullisesti lapasesta. Onnistuttiin vaan hajottamaan koko lauma, joten meidät alennettiin takaisin pieneen aitauskeen. Siellä saatiin muutama ihan hyvä pätkä todella väsyneeltä Popalta.

Popan musitilista paimennusta varten:

- Vauhti (löytyy!)
- Ääni (löytyy!!)
- ohjaaja (ei tarvita)
- Järki (yliarvostettua)
- lampaat (aivan sairaan siistejä!!)

Joo saa nähdä löytääkö tämä pari enää koskaan tietänsä lampaille. Vaikka Popan sisaruksista osa on väläyttänyt loistavaa paimenen sieluaan lampailla niin luulen että Popan kanssa lampailla oleminen on jatkuvaa rautalangasta vääntämistä. Saattaa ollakin että mennään joskus toistein sukuloinnin yhteydessä paimentamaan. Ainakin Popan sukulaisten työskentelyä oli hieno katsoa!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Olipa kerran torstain tokoryhmän näyttö

Olen ollut tänään ahkera blogien päivittäjä. Luit okein, kirjoitin BLOGIEN. Olen aloittanut myös kirjoittamisharrastukseen liittyvän blogin kirjoittamisen johon nakkaan ajatuksia kirjoittamisesta, luovuudesta ja tarinoista. Julkaisen siellä varmaan myös tarinoitani jonkun verran (jos uskallan). Blogi ei ole vielä ainakaan julkinen. Luovat prosessit ovat niin herkkä aihe että en ole vielä uskaltanut julkaista blogia vaan sitä lukee vain suljettu lukijakunta. Katson ensin miltä sen pitäminen minusta tuntuu ennen kuin mietin blogin tulevaisuutta.  Mutta jos joku teistä haluaa juttujani lueskella niin laittakaa viestiä niin lisään teidät lukijaksi.

Viime torstaina meillä oli taas jännä päivä.

Kädet tärisi, suu kuivasi ja vatsassa kihelmöi. Jouduin nimittäin esittämän "mitä me osaamme" torstain tokoryhmällemme. Olemme Popan kanssa talvikauden torstaisin treenaamassa Sari Kärnän ja Piia Karisen valvojan silmän alla. Olen aivan innoissani ryhmästä! Siinä on mukavia koiria, hyviä tyyppejä ja pätevät kouluttajat. Silti tunsin lievaa pahoinvointia kun jouduimme ensimmäisellä kerralla videoimaan suorituksemme. Vanha kunnon kamerakammo iski taas.

Meidän piti esittää neljä liikettä siinä kunnossa kun ne tällä hetkellä olivat:

1. Seuraaminen
2. Joku jäävä
3. Nouto/pito
4. Omasta mielestä meidän paras liike

Sain ilokseni huomata taas miten erikoinen koira Popa on. Minä jännitin, kameraa, tärisin, kompastuin, säädin liikkurointia, annoin vääriä käskyjä, varmistelin erikoisilla tavoilla Popaa koko ajan ja juttelin hermostuneena kouluttajalle. Kaikesta tästä huolimatta Popa vaan teki töitä. Se oli täysin omassa kuplassaan täydellisessä fokuksessa. Siis VAU MIKÄ KOIRA!! Hyvällä ohjaajalla tuollainen koira olisi tähtiainesta. Olen vakuuttunut että koko maailma saisi muuttua hetkessä maailmanlopunjälkeiseksi dystopiaksi ja Popa vain tarjoaisi seuraamista.

Varmistelin liikkeissä aika paljon ja jälkikäteen tämä harmittaa. Tässä olisi ollut meille tilaisuus oikeasti tehdä kunnon kisamainen treeni. Kamerakammo pakotti kuitenkin menemään sieltä mistä aita on matalin. Popa olisi varmasti suoritunut ilman minun varmistelujanikin.

Tässä Popan liikkeet videoilla:

1. SEURAAMINEN:









2. MAAHANMENO (pelkkä maahanmeno ja siellä pysyminen)



3. NOUTO JA PITO










4. KAUKOT



1.

Olipa kerran mölyapinan kesyttäminen

Kuinka koulutat mölyapinasi?

Hyvä kysymys, johon ei kannata etsiä valaistunutta vastausta minulta.

Syksyn tullen meille on kotiutunut ilmiö jota kutsun nimellä: "joku on istunut Popan kaukosäätimen päälle ja painanut volyymin täysille." Enkä minä tunnu löytävän tätä kaukosäädintä enää jotta saisin metelitasoa laskettua. Popa huutaa kun me olemme lähdössä ulos, se huutaa kun lähestymme hallia, se huutaa kun se näkee tuttuja kivoja koiria, se huutaa kun näkee kamalia vieraita koiria, se huutaa välillä vain koska ELÄMÄ.

Tässä teille esimerkki Popan lenkkeilystä. Minä kuvaan samalla kun lenkitän kahta koiraa joten pätkä ei siis ole "pahinta Popaa" vaan vielä aika viaton mölyhetki.



Viime viikolla itkin epätoivoissani korvatulpat korvissa ja varasin Riitalta yksärin aiheella: kuinka koulutan mölyapinani?

Popan metelöinti on mielenkiintoinen aihe josta tunnun tietävän vain jäävuoren huipun. Se ei ole perinteinen yli-innokas ja impulsiivinen koira, joka huutaa koska sillä on vaan niin hemmetin hauskaa. Popa saattaa huutaa vaikka se olisi ihan järkevässä vireessä.

Popan ääntelyä on myös vaikea ennustaa ja tulkita. Se saattaa olla täysin zen-vireessä, yhtäkkiä alkaa kiljumaan ja sitten vaihtaa taas zen-vireeseen ilman mitään ulkoista merkkiä. Haluaisin todella tietää mitä professori-Popan muumilaaksossa on tekeillä. Ehkä jonain päivänä tiedän enemmän.

Yksärillä kävimme läpi tilanteita, jossa Popa todennäköisesti alkaa huutaa: kiihdyttävä liike, jossa sen oletuksia rikotaan jollain lailla. Varmin tapa saada Popan ihanat äänihuulut avautumaan on opettaa sille jokin ketju ja sitten pyytää siltä jotain mikä on sen oletuksen vastainen asia tai jokin mitä se ei halua tehdä.

Esimerkiksi pyysin Popan maahan ja heitin sille noutokapulan. Siirryin Popan taakse ja pyysinkin sen perusasentoon. Mustavalkoinen halusi mennä noutamaan ja se oletti pääsevänsä sinne, mutta se maailma romahti kun hän joutuikin tyytymään tulemaan luokseni paljon mälsempään tehtävään.

Kentälle ripoteltiin myös kosketusalustoja ja lähetin Popan niille vuorotellen niin että sen tuli valita aina se alusta joka oli edessäni. Rikoimme siis Popan oletuksia siitä mille alustalle sen tulee mennä. Tämän tyylisiä tehtäviä toimme kiusataksemme Popan hörökorvien väliä.

Miten sitten puutoin ääntelyyn? Riitta pyysi minua pyytämään Popan maahan joka kerta kun se avasi sanaisen arkkunsa. Se pyydettiin maahan, kehuttiin maahanmeno ja lähetettiin uudestaan tehtävään kun se näytti keränneensä itseään hieman. Riitta kehotti minua myös näissä kiihtymistilanteissa auttamaan Popaa mikäli se on mahdollista. Voin vaikka käydä rauhassa näyttämässä kosketusalusta Popalle sillä aikaa kun se tasaa päätään makuulla.

Harjoitusten idea oli opettaa minulle mustavalkoisempaa tyyliä puuttua ääntelyyn ja antaa Popalle työkaluja työskennellä haastavammassa tilanteessa. Sen ei tarvitse huutaa heti kun maailma romahtaa vaan se voi rauhoittua ja käyttää sitä mahtavaa pääkoppaa joka sille on suotu.

Kävimme läpi myös tapoja jolla voin ohjata Popaa paremmin kentällä. Neidille tulee helposti möly mahasta kun esimerkiksi käännän selkäni sille. Se on aivan hypersitoutunut työskentelemään kanssani eikä se kestä sitä jos lyön itse tämän yhteyden poikki antamatta Popalle mitään tehtävää. Tästä ajatuksesta on ollut meille valtavasti apua. Kentällä minun pitää miettiä koko ajan miten kerron Popalle minne olemme menossa, mitä teemme ja mitä siltä vaaditaan. Se helpottaa hörökorvaa jo valtavasti.

Ääntelyn keskeyttämisen ja ohjaamisen miettimisen lisäksi olen yrittänyt luoda Popalle parempia valmiuksia käsitellä tunnetilojaan. Sille on "naksuteltu" rauhallista aktiivisuutta eli joka treenien alussa olen vahvistanut vähän sitä että Popa osaa olla pitkiä aikoja aktiivinen minua kohtaan, mutta hiljaa. Tässä harjoituksessa en anna sille palautetta huutamisesta vaan sen on löydettävä oikea mielentila itse ja sitä mielentilaa vahvistetaan.

Popalle on myös vahvistettu sitkeyttä vaatimalla sitä tarjoamaan yksinkertaisia tehtäviä useita kertoja ennen palkkaa (esim. kaikkien tölkkien kaataminen tai pivotti useaan kertaan) sekä opetettu sitä paästämään irti oletuksistaan temppujen avulla. Jos Popa esimerkiksi tarjoaa esineen kiertämistä oikeaan kierrokseen, sen täytyykin tehdä sitä ensin vasempaan, sitten oikeaan, sitten vasempaan..

Ääntely tulee olemaan tämän koiran yksi suurimmista haasteista. Kaikista vaikeinta on mustavalkoisena pysyminen ääntelyn kanssa. Helposti sitä huomaa katsovansa haukkumista sormien välistä ja sitten ongelma leviää taas käsiin. Popa onneksi harvemmin haukkuu silloin kun se tietää mitä se tekee ja se saa ollaan työssään aktiivinen. Jos sillä on siis "selvät sävelet" se työskentelee hiljaa. Tämä helpottaa jo paljon. Tsemppiä minulle ja muiden mölyapinoiden omistajille! Ehkä tämä tästä jonain päivänä helpottaa.




lauantai 30. syyskuuta 2017

Olipa kerran Priyan ensimmäiset rallykisat

Kynnys tuntui loputtoman korkealta, mutta otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Priyan rally-tokon alokasluokkaan. Punanuttu kävi viime keväänä rallyn alkeiskurssin ja olen siitä asti keksinyt tekosyitä miksi en ilmoita sitä kokeekeen. Tosiasia oli, että minua pelotti aivan jäätävästi. Epäonnistumiset Priyan kanssa olivat liian tuoreena mielessä ja ajattelin että minua ei saa enää ikinä kokeeseen jos Priya vetää kokovartolahalvauksen rallykentällekin.

Kaduin ilmoittautumista heti kuin laitoin sen. Keksin jatkuvasti syitä miten voisin perua osallistumiseni. Vielä tänä aamunakin sanoin itselleni. "jos myöhästyt bussista niin et mene koko kokeeseen." No en myöhästynyt ja löysin itseni panikoimasta rataantutustumisesta. Kyseessä oli Tamskin juhlakisat ja tämän kunniaksi Tamsk tarjosi osallistujille kakkua kanttiinissa. Kakun syömisen sijaan minä tärisin pahoinvoivana nurkassa ja pommitin ihmisiä hermostuneilla kysymyksillä.

Priya on päässyt lähiaikoina treenaamaan todella vähän. Rallya se on tehnyt vielä vähemmän, tasan kerran viimeisen kuukauden aikana. Laiskuuteni hiersi minua ja kehitin päässäni kauhuskenaarioita, jossa päädyn jatkuvasti väärälle puolelle kylttejä. Rally löysi uniinikin! Unessani Priya muuttui kesken radan pehmoleluksi ja jäi kiinni kylttiin kun raadasin sitä perässäni.

Ensimmäinen rata oli mielestäni aika simppeli ymmärtää ja sisälsi meille helppoja juttuja. Riskinä pidin sitä osaanko kääntyä oikeaan suuntaan 360 asteen käännöksissä tai osaanko hoiperrella oikeaan väliin pujottelussa.


Tuomari Taru Leskinen vaikutti oikein mukavalta ja kävelytti meidät huolellisesti radan läpi. Itse en muista radasta yhtään mitään mutta katsojien mukaan se sujui oikein hyvin. Keräsimme yhden virheen lähtöruudusta. Ohjaaja sääti siinä jotain omaansa. Pisteitä jäi siis 99p/100p ja siis hyväksytty tulos.

Toinen rata oli monimutkaisempi minun aivoilleni ymmärtää. Siinä oli liikaa vaikeita kiemuroita ja mikä kamalinta: kaksi mahdollisuutta päätyä pujotteluun/spiraaliin väärään suuntaan.





Priyalla oli tällä radalla hieman hössötys-meininkiä. Se istui yhden maahanmenon ja tästä olen valtavan ylpeä: minä tajusin uusia sen!! Siitä napsahti siis -3p. Keräsimme loppuradalta vielä kaksi -1p Priyan pompusta ja vinosta perusasennosta. Yhteensä siis 95p/100p ja hyväksytty tulos tämäkin.


Nyt se on ohi! Ja kyllä, se oli kamalaa, mutta heti olin menossa uudestaan. Koiraharrastus jaksaa aina yllättää minut positiivisesti. Koiran kanssa saatujen kokemusten lisäksi sen sisällä voi haastaa itseään jatkuvasti ja tavata aivan ihania ihmisiä, jotka auttavat sinua haastamaan itseäsi. Kiitos Sanna ja Nila seurasta, päivä olisi ollut aivan kamala ilman teitä.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Olipa kerran Popan SmartDOG-testi

Innostuin Katriina Tiiran SmartDOG-testeistä heti kun ensimmäisen kerran kuulin konseptista. SmartDOG-testi mittaa koiran kognitivisia ominaisuuksia kuten ongelmanratkaisukykyä, itsehillintää, keskittymiskyä, kykyä lukea ihmisen eleitä, loogista päättelykykyä ja muistia. Testejä on erilaisia eri tarkoitukseen. Kun kerran aloin kaivaa kuvettani testin eteen niin halusin testasta laajimman mahdollisen paketin: 1,5h kestavän kognitio-testin.

SmartDOG testi ei ole koiran "älykkystesti" siinä mielessä, että koirat asetettaisiin siinä paremmuusjärjestykseen. Se on uusimpiin tieteellisiin tutkimuksiin perustuva koe, joka kuvastaa koiran ominaisuuksia ja antaa mielenkiintoisen näkökulman koiran vahvuuksiin ja heikkoiksiin.

Popan testi oli mielenkiintoinen kokemus. Opin 1,5h aikana jotain uutta koirastani ja sain vahvistuksia joihinkin asioihin joita olen pyöritellyt päässäni jo pitkään. Tuntui mukavalta kuunnella asiantuntijan kommentteja Popasta koska huomasin, että olin osannut lukea sitä oikein monessa asiassa. Testin päätteeksi sain kattavan raportin tuloksista ja mahdollisuuden vertailla Popan tuloksia muiden saman rotuisten koirien tuloksiin sekä kaikkien koirien tulosten keski-arvoon.

Kursivoidut osiot on suoraan kopioitu saamastani raportista.

Kokonaisarvio

Popa on ystävällinen koira, joka tutustuu rauhallisesti uuteen tilaan. Popa on alusta lähtien hyvin keskittynyt tekemään tehtäviä, sen motivaatio on hyvä, ja keskittymiskyky loistava. Ainoastaan pienet pelot (V-aita) häiritsevät suoritusta, muuten koiralla lähinnä vahvuuksia. Popalla on erinomainen itsehillintä, se lukee ihmisen eleitä hienosti, ja se on sinnikäs ja itsenäinen työskentelijä. Popalle myös looginen päättely on helppo, ja se osaa matkia hienosti mallista, ja oppii nopeasti tehtävän. 

Itsehillintä


Kuva: Sporttirakki
Itsehillintä on ominaisuus, joka on arkipäivässä hyödyllinen monella tavalla. Optimaalinen suoritus ongelmanratkaisussa tehdään usein kohtuullisen matalassa vireessä, kun taas liian kiihtynyt, tai passiivinen mielentila heikentää suoritusta. Itsehillintä on tärkeä ominaisuus luonnossa elävälle eläimelle ja se on myös osittain periytyvä ominaisuus. Hyvä itsehillintä on tärkeä myös koiran arkipäivässä sekä koulutuksessa. Koiran kyky hillitä ensimmäinen tunnereaktio ja käyttäytymismalli, helpottaa koiran hallintaa arkipäivän tilanteissa. Koira, joka kykenee kontrolloimaan omia impulssejaan, kykenee todennäköisesti paremmin esim. pitkäjänteiseen yhteistyöhön, kuin koira, jonka on vaikea kontrolloida omia mielihalujaan. 

Esimerkiksi laumassa metsästäminen vaatii susilta tarkkaa koordinoitua yhteistyötä, jossa yksilön on pidäteltävä suurtakin halua rynnätä liikkeelle, jotta metsästys onnistuisi. Toisaalta olemme tarkoituksella jalostaneet rotuja, joissa haluamme koiran reagoivan nopeasti esim. saaliseläimen liikkeeseen tai uhkaan. Tällaisia ovat monet metsästyskoirat ja työkoirarodut, ja usein koira, jolla on jonkin verran impulsiivisuutta saattaa olla hyväkin harrastuskoira – toisaalta arki koiran kanssa saattaa olla haastavaa. 

Hyvin impulsiivinen koira saattaa olla hyvä harrastus ja kilpakoira lyhyehköihin suorituksiin, mutta pitkissä työtehtävissä, jotka vaativat keskittymistä ja rauhoittumista, tällaiset koirat eivät välttämättä ole parhaita yksilöitä. 

Impulsiivisuutta mitattiin testissä sylinteritestillä sekä V-aita testillä. Sylinteritestissä koira opetettiin ensin syömään makupala päistä, ja sen jälkeen tilanne muuttui siten, että koira saikin nähdä palkkion. Hyvän itsehillinnän omaava koira pysyttelee pääasiassa juuri oppimassaan tavassa saada palkkio, kun taas koira, jonka on vaikea vastustaa impulsseja, innostuu helposti nähdessään palkkion ja pyrkii siihen käsiksi suorinta tietä lasin läpi. 

Popalla on erinomainen itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii siten kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79% ja susilla 77% - Popalla tämä oli 100%.

Popa on outo koira. Kun ajattelen sitä rääkyvää ja reaktiivista pommia, joka minulla on joskus hihnan päässä, en uskoisi että se pystyy tälläiseen tulokseen. Viime tiistaina treeneissä tuli tosin todettua että Popa pystyy ensin tarjoamaan koko äänirepertuaarinsa esille ja sitten yhtäkkiä tarjoamaan täysin zen-mielentilaa. Jos en tietäisi paremmin niin sanoisin, että Popalla on dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Outo kaveri se on jokatapauksessa. Sillä jos jollakin on muumit ihan omassa järjestyksessään laaksossa.


Popan itsehillintä vs. rodun ja kaikkien keskiarvo




Eleiden lukukyky

Eleiden lukukyky – osiossa testattiin miten hyvin koira löytää palkkion ihmisen eleiden vihjeen avulla. Koirien on yleisesti havaittu olemaan erinomaisia ihmisen eleiden lukijoita, jopa parempia kuin simpanssi, mutta tämä ominaisuus vaihtelee paljon koirien välillä. Ihmisen kommunikaation ymmärtämiseen ei aikaisempien tutkimusten mukaan vaikuta paljoakaan oppiminen tai intensiivinen koulutus, vaan se on kohtuullisen pysyvä ominaisuus, mutta tästä tarvitaan lisää tutkimuksia. Iälläkään ei ole havaittu olevan suurta vaikutusta eleiden lukukykyyn, ja jo kuusi viikkoisten pentujen on havaittu löytävän hyvin ruoan ihmisen vihjeen avulla. Eri rodut todennäköisesti eroavat toisistaan siinä miten hyviä ne ovat lukemaan ihmisen eleitä, ihmisen kanssa työhön jalostettujen rotujen on havaittu olevan keskimääräistä parempia lukemaan ihmisen eleitä. Tästä tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta, koska rotujen välisiä eroja ei ole tutkittu kunnolla.

Popa lukee ihmisen kommunikointia erittäin hyvin saaden 83% oikein ELEET osiosta. Hyvin harva koira yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa. Testi vaatii myös hyvää keskittymiskykyä, ja koirallasi on myös tämä ominaisuus vahvana. 

Popa ilmaisi tässä osiossa myös  harvinaista kykyä ja taipumusta ketjuttaa tapahtumaa.Tai näin minulle kerrottiin että mokoma on kuulemma harvinaista. Sen piti tulla minun luokseni josta se pääsi taas takaisin hommiin. Minä en palkannut Popaa luonani ollenkaan, mutta silti se alkoi nopeasti hakeutua takaisin luokseni ilman että kutsuin sitä päästäkseen taas tehtävään. Yleensä koiria kuulemma pitää vähän huokutella pois namikuppien luota, mutta professori keksi nopeasti leikin "juonen": mene mamman luokse niin hän päästää sinut seuraavaan tehtävään.

Sininen: Popa, musta:bordercollieiden keskiarvo, vihreä: kaikkien keskiarvo


Ongelmanratkaisukyky: V aita

V-aita tehtävässä koiran oli ratkaistava spatiaalinen eli tilaan liittyvä ongelma, V aidan sisälle laitettiin ruokaa ja koiran on tajuttava, että menemällä poispäin palkkiosta, se on mahdollista saavuttaa se. Tehtävä mittaa paitsi ongelmanratkaisun nopeutta, myös ongelmanratkaisutapaa ja itsehillintää. Näkyvä ruoka lähellä on houkutteleva, ja vaatii itsehillintää edetä ruoasta poispäin. Testi mittaa samalla myös ongelmanratkaisutapaa - koira voi myös tässä tehtävässä keskittyä pyytämään apua ohjaajalta, sen sijaan että ratkaisisi sen itse. Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa. Ongelmanratkaisukykyyn vaikuttaa aina myös aikaisempi kokemus ja oppiminen.

 Popa ei ratkaissut V-aita tehtävää 3 minuutin määräajassa. Koira pyytää pääosin ihmisen apua tehtävän ratkaisuun ja se selkeästi pelkää mennä aidan sisälle johtuen aikaisemmista kokemuksista.

Tämä oli ainut tehtävä mikä aiheutti Popalle päänvaivaa. Se itseasiassa keksi kiertää aidan toiselle puolelle suhteellisen nopeasti, mutta ei uskaltanut mennä aitojen väliin. Popsiksella on sairaslomalta muutamakin ikävä kokemus kompostikehikoista. Se kikkaili niiden kanssa ja onnistui saamaan ne niskaansa ikävän rämähdyksen saattelemana. Tällä hetkellä palanen kompostikehikkoa on ainut aita mikä täysin pitää Popaa takanaan koska se oikeasti pelkää kehikkoja. Se kiertää hallillakin kaukaa esimerkiksi agilityn pujottelun verkot. En ajatellut että se pelkäisi kehikkoja ihan näin paljon kuin testissä tuli ilmi, mutta ilmeisesti pelko on pahempi kuin osasin ajatella. Popa sai namin haettua vasta kun menin tukemaan ja kannustamaan sitä. Silloinkin se nappasi herkkunsa äkkiä ja kipitti nopeasti pakoon.

Ongelmanratkaisukyky: mahdoton tehtävä

Kuva: Sporttirakki

Mahdottomassa tehtävässä testataan koiran ongelmanratkaisu strategiaa – itsenäinen vaiko ohjaajalta apua pyytävä. Tehtävä on aluksi helppo, mutta muuttuu mahdottomaksi ratkaista. Koiran tapaa ratkaista ongelma tarkkaillaan kahden minuutin ajan. Molemmat tavat ratkaista ongelma ovat hyviä, ja riippuukin lähinnä koiran käyttötarkoituksesta, kumpi tapa on parempi. Itsenäiseen työskentelyyn tulevan koiran olisi hyvä pyrkiä sinnikkäästi ongelman ratkaisuun. Apua pyytävä strategia on erinomainen silloin kun koiralta vaaditaan suurta ohjattavuutta ja sitä että se ongelmatilanteen kohdatessaan turvautuu ohjaajaan mieluummin kuin toimii itsenäisesti. Kotikoiralle apua pyytävä strategia on ehkä paras arkielämän hallittavuuden kannalta, mutta harrastuskoiralla tai työkoiralla olisi hyvä olla edes jonkin verran itsenäistä tehtävän ratkaisua. Koulutuksella pystytään vaikuttamaan jonkin verran ongelmanratkaisu -strategiaan, esim. koiralla pystytään vahvistamaan ohjaajan apuun luottavaa strategiaa.

Popa pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen itsenäisesti (71%). Koiralla on kuitenkin molemmat ongelmanratkaisustrategiat käytössä, sillä se pyytää myös ohjaajalta apua ratkaisuun (22%) – Popa on työssään sinnikäs. ainoastaan 3 % koira tekee muuta.

Kun kehikko oli otettu pois niin Popa palasi omaksi iloiseksi itsekseen. Mahdottoman tehtävän rasia sai nimittäin semmoista kyytiä. Kauhistelin jo jossain vaiheessa, että taitaa tuo meidän Popa ratkoa tuon mahdottoman tehtävänkin kun se nappasi rasian kiinnikkeet takahampaidensa väliin ja alkoi järsiä.



Looginen päättely

Tämä tehtävä osio sisältää testin vaikeimman tehtävän. Loogisen päättelyn tehtävässä koiran on pääteltävä tyhjän astian perusteella palkkion sijainti (negaation kautta). Tämä on erittäin haastava koiralle, ja suuri osa koirista kiinnostuu tyhjästä astiasta sen vuoksi että siihen kosketaan viimeiseksi. Koiran omaa päättelykykyä vaikeuttaa koiran herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille – eli tässä tehtävässä testaajan viimeksi koskettama astia. Vain noin 30% koirista ymmärtää tehtävän. 

Popa ymmärtää selvästi loogisen päättelyn tehtävän. Se tarkoittaa, että koirasi ymmärtää ongelman ja ilmiön sen takana. Tällaisen kyvyn omaava koira pystyy uudessa tilanteessa ratkaisemaan ongelmia, vaikka ei ole niitä aikaisemmin kohdannut. Koirasta riippuen, saattaa olla, että tällainen koira turhautuu helppoihin harjoituksiin.

Tämäkään osuus ei tullut yllätyksenä. Olen monta kertaa todistanut kuinka Popa miettii hetken ja keksii aivan uskomattomia ratkaisuja edessään oleviin ongelmiin (yleensä rötöksiin ikävä kyllä..)



Vihje vs. oma päättely

Toiset koirat luottavat ihmisen vihjeisiin ja eleisiin suunnattomasti, ja vihja vs. oma päättely - tehtävä mittaa tätä. Testaaja vihjaa koiralle namin ”väärän” sijainnin. Popaa ei hämätty tässä tehtävässä ”väärillä” testaajan vihjeillä, vaan se päätteli itse näkemänsä perusteella missä palkkio on, eikä antanut osoitusten häiritä. Suurin osa koirista ei seuraa testaajan väärää vihjettä, vaan menee sinne, minne namin näki menevän.

Muistin kesto

Muistin kesto -tehtävässä koiran täytyy muistaa tarkalleen kohteen sijainti lähellä toisiaan sijaitsevasta kolmesta astiasta minuuttien odottelun jälkeen. Muisti- tehtävässä pisin aikaviive oli 2min 30s – käytännössä koiran muisti on paljon pidempi kuin tämä, ja se saattaa muistaa useita kuukausia, jopa vuosia tiettyjä asioita ja paikkoja – näin pitkiä viiveitä on vain hankala testata testiolosuhteissa, ja siksi vaikeus tehtävässä luotiin kolmella samankaltaisella muistipaikalla. Tehtävä on vaikea, koska samanlaisia astioita on kolme ja ne ovat lähellä toisiaan. Koiran näköyhteys peitettiin – tämä siksi että mikäli koira pitää katsekontaktin astiaan kokoajan, tehtävä ei mittaakaan muistia, joka tarkoittaa asian palauttamista uudelleen mieleen. Testissä oikein muistaminen vaatii, että koira käsittelee spatiaalista tietoa (oikean purkin sijainti), painaa sen mieleensä, sekä noutaa tiedon tietyn aika viiveen jälkeen. 

Popa muisti oikein kaksi (pisin ja lyhin) aikaa neljästä (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on keskimääräinen suoritus tässä tehtävässä. Testi vaatii paitsi hyvää muistia myös kykyä keskittyä ja kykyä odottaa. 

Tämän tehtävän kohdalla mietimme testaajan kanssa voiko Popan oppimishistoria häiritä tehtävän suoritusta. Sille oli juuri tehty harjoitusta jossa sen täytyy mennä keskimmäiselle kipolle huolimatta sivuilla olevista häiriökipoista (eteenlähetys-harjoitus). Lähetin sen epähuomiossa samasta lähtöasennosta kuin tässä harjoituksessa. Se hakeutui keskimmäiselle kipolle jopa ihan helpoissa osioissa joissa tehtävää vasta harjoiteltiin ja  odotusaikaa ei ollut. Olisi mielenkiintoista kokeilla testiä joskus uudestaan kun keskimmäinen kippo ei ole enää niin vahvasti Popan mielessä.

Sosiaalinen oppiminen 

Kuva: sporttirakki

Koirat pystyvät oppimaan toisiltaan ja myös ihmiseltä. Tällaista toisen käyttäytymisen seuraamista ja sen matkimista kutsutaan nimellä sosiaalinen oppiminen, ja vaikka se on eläimillä yleinen oppimistapa, käytetään sitä harvoin hyväksi esim. koiran koulutuksessa. Esim ”Do as I do” koulutustapa pohjautuu ihmisen käyttäytymisen matkimiseen. Tässä testissä koiran spontaania mallista matkimista testattiin laitteella, jossa testaaja näytti ensin viisi kertaa tavan miten ruoka saadaan laitteesta ulos, ja sen jälkeen koira sai 3 min  aikaa puuhastella laitteen kanssa. 

Popa painaa oikeaa nappulaa ensimmäisen kerran 24 sekunnissa, mikä on nopea suoritus. Koira manipuloi myös ensimmäisenä oikeaa nappia ja osoittaa selkeästi kykyä oppia mallista. Nopeus kertoo paljon myös koiran luonteesta: koiralla on halua selvittää, miten namit saadaan sekä rohkeutta manipuloida laitetta. Koira myös oppii laitteen toiminnan nopeasti alle minuutissa. Kaikista testatuista koirista 63% painaa nappulaa, mutta näistä painaneista vain 43%:lla se on selkeästi mallista oppimista, loput painavat kokeiltuaan kaikkea mahdollista ja usein vahingossa.

Tämä oli aika hieno suoritus! Pystyin aistimaan Popan aivojen raksutuksen kun su mietti mistähän se testaaja painoi saadakseen namit. Nopeasti se tökkäisi oikeaa kohtaa ja ränkytti sitten koko automaatin tyhjäksi nameista.



Aktivisuus

Koiran aktiivisuus mitattiin testissä FitBark aktiivisuusmittarilla, joka antaa minuuttikohtaisen aktiivisuuden keskiarvon. Koiran aktiivisuus mitattiin keskiarvona koko testissä oloajan. Testattujen koirien välillä on paljon eroa siinä, miten aktiivisia ne ovat testissä. Aktiivisuus käyttäytymisominaisuutena on yleensä hyvin voimakkaasti periytyvä ominaisuus, mutta se voi vaihdella paljon tilannekohtaisesti. Esim. vilkaskin koira saattaa olla hyvin rauhallinen uudessa tilanteessa, mikäli se kokee tilanteen pelottavana tai mikäli se rauhoittuu keskittymään tehtäviin. 

Koirasi aktiivisuus oli testissä 26 mikä on keskimääräisen koiran aktiivisuustaso testissä.


Aktiivisuus testin aikana

Testin mukaan Popa on ÄLYKÄS. Se paistoi siitä koko puolentoista tunnin ajan. Aivonystyrät sauhusivat ja tulosta tuli. Koko testin aikana työskenteli pääosin itsenäistäisesti ja käytti hyvin vähän aikaansa johonkin muuhun kuin työntekoon (käytännössä kävi muutaman kerran moikkaamassa valokuvaajaa, muuten professori oli töissä koko 1,5h). Testaajan mukaan neitonen oli rotuisekseen poikkeuksellisen isenäinen työskentelijä. Se on myös sinnikäs, keskittymiskykyinen ja sillä on loistava itsehillintä. Aika kiva harrastuskoira siis! Testi paljasti myös kuinka pahasti Popa jännittää kompostikehikkoja, mutta tämä on onneksi asia jota voidaan työstää eteenpäin eikä kyse ole Popan ominaisuudesta vaan opitusta pelosta.

Testin jälkeen lempinimi "Professori" on ottanut tuulta alleen ihan syystäkin..

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Olipa kerran ensimmäiset tokot loman jälkeen

Joillekin loma ei tee hyvää. Toisille loma kilahtaa päähän niin että ne töihin päästyään liimautumat työkaverinsa reiteen kiinni ja tuijottavat hullunkiilto silmissä. Toiset herättävät työkaverinsa aamulla klo 9 nakkelemalla leluja sänkyyn kun työkaveri on tullut kotiin neljän aikaan yöllä.

Kuva: Jenny Söderlund

Parin viikon aikana Popa on päässyt treenaamaan vain Onnidogissa (tästä postaus tulossa erikseen). Olin ensin viikon keskisessä Suomessa sukuloimassa ja sen jälkeen viikon Kreetan auringon alla paistumassa. Epäonnekseni tietysti ensimmäiset treenit loman jälkeen olivat Riitan ohjatut tokot. Reissusta väsynyt ja huonosti nukkunut ohjaaja ja riemusta kiljuva työkoira eivät ole kaunis yhdistelmä.

Treenit alkoivat vielä paikkamakuulla edellisen ryhmän kanssa. Samaan riviin asettuivat Marja ja Taco sekä Sanna ja Nila. Poppelilla silmät pyörivät päässä ja haukkua tuli jo matkalla riviin. Paikkamakuusta oli levollisuus kaukana. Rivissä makasi pikajuoksijan lähtöasentoon pingoittunut pieni koira, joka ei tiennyt olisiko se heiluttanut häntää oikealla vai vasemmalla makaavalle kaverille. No, hengissä selvittiin.

Varsinaiset treenit jatkuivat teemalla, jota kutsuttiin "aktiiviseksi rauhaksi". Koiran piti itse yrittää löytää rauhallinen, mutta aktiivinen mielentila tilanteessa jossa se ei saanut ohjaajalta jatkuvaa palautetta tekosistaan. Ideana oli antaa koiran työstää itse omaa mielentilaansa sopivammaksi sen sijaan että ohjaaja yrittää kiertää turhautumisen ympäri erilaisia kikkoja käytämällä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minä seisoin ja hymyilin Popalle ja Riitta kertoi naksuttimella kun minun oli aika palkata koira. Mitä Popa sitten teki? No se kiljui. Se huusi kurkku suorana ja sääti hihnan mitalla kaikkea omaansa. Minun on pakko varmaan ostaa korvatulpat itselleni ja niille raukoille jotka meidän kanssa joutuvat treenaamaan. Melusaasteen raja meni rikki useaan kertaan.

Sitten yhtäkkiä Popa ymmärsi mistä on kyse. Sen mielentilaa ei voinut sanoa rauhalliseksi, mutta se alkoi hakea hiljaista ja keskittyneempää mielentilaa. Tässä vaiheessa Riitta kehui, että Popa on poikkeuksellisen älykäs koira. Tämä näkyi viikon takaisessa Smartdog-testissäkin (tästäkin tulossa postaus myöhemmin). Kun se vain pääsee turhaumastaan eroon niin se on oikeasti todella älykäs koira joka vastaa ilmiömäisen nopeasti koulutukseen. Minua nauratti se miten kouluttajamme näki tässä tilanteessa Popan älynystyröiden raksuttamisen kun minä pystyin näkemään (tai kuulemaan) vain sen aivottoman huudon. Noh, siksi kouluttajat ovat olemassa. Jotta he kertovat meille myös sen mikä meni hyvin vaikka oma ajatus harjoituksesta jäi aika epätoivoiseksi.

Toinen päivän harjoitus erotti tarjoamisen tottelemisesta. Annoimme koiran ensin aivottomasti tarjota höpsöjä temppuja ja sitten annoimme sille tehtävän (istu, maahan), jossa sen piti totella ja pysyä tehtävässä kunnes se taas vapautettiin ja se sai alkaa tarjoamaan. Tämä oli Popalle todella helppoa. Ainoastaan minä jäädyin enkä muistanut koirani istu-käskyä (olen ollut lomalla..) Muutaman kerran se alkoi huutaa kun joutui odottamaan käskyn alla kauan. Silloin keskeytin koiran ja pyysin käskyn uudestaan. Popa vastasi koulutukseen tapansa mukaan nopeasti ja vaihtoi aktiivisuudesta käskyn alla olemiseen sulavasti.

Tästä se taas lähtee. Kiljuminen toivottavasti taas vähän tasoittuu kun treenaaminen ei ole enää niin hienoa. Ymmärrän kyllä Popaa täysin, onhan mamman pikku professorin kanssa puuhastelu minunkin mielestäni jotain niin hienoa.

torstai 31. elokuuta 2017

Olipa kerran luova, mutta ei sitkeä

Nappasin eilen vapaapäivän kunniaksi irtotunnin koirakoutsilta Mika Jalosen tokokoulutuksesta. Siispä uhmasin alkavaa flunssaa (mikä ei ollut valoisa idea koska olo nyt aika kamala) ja raahauduin ylöjärvelle asti Popan kanssa puuhastelemaan. Tämä raahautuminen johtui projektista jota kutsun nimellä "Popa treenaa eri paikoissa ja vieraiden koirien kanssa". Heräsin vähän aikaa sitten siihen että Poppels ei ole treenannut juuri ollenkaan vieraissa porukoissa ja käynnit uusissa halleissa on nekin laskettavissa yhden käden sormilla.

Treenien aihe sattui olemaan kuin meille tehty. Treenasimme LUSIKKAA (miinus yksi K). Eli käsittelimme koiran luovuutta, sitkeyttä ja kanavointia. Tässä komeilevatkin ehkä kaksi Popalle tällä hetkellä oleellisinta oppia: kuinka kanavoida tunnetilat ja työskennellä sitkeästi vaikka oletusarvot ovat katossa ja nuppi alkaa kuumumaan.

Tokossa me opetamme koirille herkästi oletuksia käytösmalleista joista se saa palkkaa. Se on tarpeellista koska haluamme opettaa koiralle tekniikkaa. Luomme liikkeisiin paljon sitkeitä kimppuja oletusarvoja palkasta. Sen tasapainoksi tarvitaan myös sitkeyttä työskennellä pitkään saavuttaakseen palkan jotta koira osaisi oikealla tavalla työstää koulutustilanteessa pintaan nousevia tunnetiloja. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei todellakaan ole sitä.

Tunnilla meillä oli kolme työpistettä. Yhdessä käsittelimme koiran luovuutta ja sen tarkoituksena oli antaa koiran tarjota ihan mitä vaan se keksii. Nurkkaus oli täytetty erilaisilla korokkeilla ja asioilla, joille koiran oli mahdollista tarjota toimintoja. Seuraava rasti piti sisällään sitkeää työskentelyä: yhdeksän törppöä kuvastivat yhdeksää erimittaista pätkää seuruuta jotka tuli suorittaa palkatta. Koira palkattiin sitkeydestä. Kolmannessa oli kapuloita. Tässä harjoittelimme ärsykekontrollia ja sitkeyttä. Koira sai tarttua kapulaan vasta saatuaan käskysanan ja se ei saanut tarttua hölynpöly-käskysanoilla. Harjoittelimme myös sitkeyttä pyytämällä kolme lyhyttä pitoa putkeen ilman välipalkkaa.

Popa pääsi ensin kapulatreeniin. Neiti on saanut tähän mennessä aika iloisesti tarjota kapulan nappaamista joten harjoitus oli sille aivan uusi. Tapansa mukaan se nappasi juonesta kiinni hyvin nopeasti. Mika kertoi tällä rastilla toiminnan opettamisen ketjusta jonka läpikäynnin jälkeen voidaan sanoa että koira osaa toiminnan. Aluksi se saa opetusvaiheessa tarjota toimintaa (ja tässä vaiheessa tarvitaan sitä luovuutta), sen jälkeen toiminta nimetään ja tuodaan ärsykekontrolliin: toimintaa ei saa tehdä enää muuta kuin käskysanan kautta. Mukaan tuodaan myös hölynpöly-sanat, jotka vahvistavat, että toimintoa ei saa tehdä kuin sen oikean käskysanan kautta. Tämän jälkeen kaavaa rikotaan.

Seuraavaksi Popa pääsi olemaan luova. Neitosella lähti lievästi sanottuna lapasesta kohteiden kanssa. Se esitti aika tyytyväisenä melkoisen repertuaarin erilaisia toimintoja korokkeen kanssa ennen kuin minä ehdin kissaa sanoa. Pitääkö minun edes maitita että ääntäkin vuosi ja melkoisesti vuosikin. Mika kehotti minua lukemaan koiraa tarkemmin. Jos se näyttää siltä, että "höyry alkaa nousta korvista" niin voin pyytää siltä jonkin helpon, sen jo osaaman toiminnan purkamaan kiihtymistä. Meille toimiva tähän on käsitargetin kesto. Homma alkoikin sitä kautta sujua paremmin. Popa sai olla hetken luova sählä ja palkkaa sateli. Kun aloin nähdä ensimmäiset höyrykiehkurat Poppelin korvien välistä niin kutsuin sen purkamaan itseään käsitargettiin ja vapautin sitten uudestaan säätämään korokkeille.

Sitten menimme sitkeysharjoituksiin. Mika kehotti minua hakemaan koirasta sen rajaa missä sen "usko alkaa loppua" ja pyrkiä pönkittämään niitä kohtia. Popan tapauksessa ensimmäiset kiihtymisen merkit oli nähtävissä jo kolmannen seuruun jälkeen. Tätä samaa sitkeästi työskentyä voi harjoitella kotona jollain muilla asioilla kuin tokoliikkeillä. Tätä kautta minä ajattelin lähteä Popan nuppia työstämään. Mika näytti esimerkkinä videon heidä perheensä juniorista joka opetteli sitkeästi työskentelyä pullojen kaatamisella. Sen piti aiemmasta poiketen kaataakin kolme pulloa yhden sijaan.

Samalla rastilla puhuimme ohjaajan improvisaatiosta. Eli siitä kuinka kun koiramme ei tunnu kuuntelevan lisäämme omaa aktiivisuuttamme ja ruokimme näin koiran passiivisuutta. Tämä on ainakin minun perisyntini!

Tämä oli aivan mahtava tunti. Täytyy ehdottomasti mennä toistekin! Popa oli valtavan pätevä eikä ottanut häiriötä ollenkaan vieraasta paikasta tai koirista. Hän oli täysin töissä alusta loppuun asti.

Pakollinen kuvituskuva joka ei liity millään lailla aiheeseen. Popa ja hänen kaksoisolentonsa Taco



sunnuntai 27. elokuuta 2017

Olipa kerran Poppels Maarit Hellmanin koulutuksessa

Poppiksen työilme

Tänään Popsis tokotteli Maarit Hellmanin koulutuksessa. Joku taisi katsojista todeta, että "kotona se Milli kirjoittaa taas blogiin että Popa koulutti itse itsensä.". Se ei ole mikään vitsi, apina taisi taas kouluttaa itse itsensä. 

Meillä oli taas yksi niitä koulutuksia missä ilmoitat kouluttajalle, että jossain kohtaa on ongelma ja sitten se on mystisesti kadonnut. Noloahan tässä oli se, että tämä tapahtui kahdesti. Ensin ruudun kanssa ja sitten seuraamisen. Onneksi sosiaalinen palkka ontui niin pahasti että siitä saimme treeniaihetta ihan tarpeeksi.

Aloitimme ruudun treenaamisella. Poppelssonin ongelma on ollut se että se irtoaa kohteille huonosti ja juoksee mielestäni selkeällekin kohteelle joskus "kuin päätön kana". Se jää myös mielestäni helposti ajattelemaan yksinkertaistakin kohdetta liikaa ja tämä näky siinä että se ei anna itsestään niin paljon kuin siitä irtoaa silloi kun se ei jää ajattelemaan. Sillä on myös ollut jonkin verran kyttäämistä kohteita kohtaan. Kaikenlaista pientä kivaa siis joka on estänyt meitä treenaamasta ruutua ja kumppaneita kunnolla. 

Halusin saada Maaritin mielipiteen "juoppojuoksuun" eli tähän kohdeongelmaan.

No, kävi ilmi että Popa oli taas päättänyt korjata ongelman ainakin siltä erää itse. Riitan koulutuksesta saatu kosketusalusta treeni on tuottanut sekin paljon tulosta. Popa juoksi pitkältäkin matkalta ruudussa makaavaan alustaan suoraan, ihan hyvällä vauhdilla ja hyvällä fokuksella vaikka ruutua siirrettiin vaikeampaan paikkaan. Kokeilin koulutuksen jälkeen vielä itse niin että lelu oli kosketusalustan takana ruudussa ja Pops juoksi rennosti alustalle. Lelun läsnäolo vaikuttaa vielä vauhtiin hieman koska Poppelin pitää ajatella niin kauheasti. Silti se juoskee iloista ja itsevarmaa laukkaa alustalle asti ja kuuntelee saako vapautuksen lelulle. Huikea muutos ihan muutamassa viikossa! Ja vielä huikeampi jos ajattelee että 4kk sitten Popa varasteli kosketusalustaa ja lähti juoksemaan se suussa rallia ympäri kenttää..



Seuraava ongelma oli seuraaminen tai tutummin "spagetista tehty löysä kirahvi, joka janoaa ihmislihaa." Tuttu myös täällä blogin puolella. Maarit tokaisi jo ennen kuin ehdin valittaa seuruusta että Popalla on todella kaunis seuruu. Käsittelimme sitä kuitenkin ja palkan paikka joitui hieman syyniin. Lyttään helposti Popan pään alas palkallani, joten se pitäisi siirtää ylemmäs. Popan sisko teki koulutuksessa pään asennon ja ryhdin naksuttelua joka meidän pitäisi varmasti ottaa myös ohjelmaan. Huomasin muuten taas että Poppelssonin sisarusten koulutusten katsominen on aika arvokasta koska tuntuu että samat ongelmat toistuvat jossain muodossa kaikilla.

Poppelssonin seuruu sai niin paljon kehuja että häkellyin. Jotenkin elin siinä uskossa että meno näyttää vieläkin aivan kamalalta. Sitä se ei kuitenkaan ole! Hyvä Pops! 

Toisessa setissä teimme sitten sitä sosiaalista palkkaa. Sanotaanko nyt näin että Popa ei siitä paljoa palkkaannu jos minä sirkuttelen menemään. Popan kasvattaja näytti treenien jälkeen kuinka äitikoira vastaan sosiaaliseen palkkaan ja meno näytti aika samanlaiselta. Joskus se oikeasti on sukuvika kun suksi ei luista! Äitikoira on kuulemma ollut nuorempana vielä pahempi tosikko ja sitä on saanut työstettyä eteenpäin. Se ei kuitenkaan koskaan ole palkkaantunut hillutuksesta mitenkään erityisesti, mutta onneksi rakastaa itse tekemistä niin paljon ettei tätä ole koettu ongelmaksi. 

Maaritin mielestä Popaa ei kannata alkaa sosiaalisesti liikaa hilluttamaan. Se nousee siitä huonolla tavalla ja selkeästi ei pidä siitä vaan kokee tilanteen sekavana. Tokossa tullaan myös varmasti jatkossa olemaan tarkempia siitä kuinka koiria saa sosiaalisesti riekuttaa liikkeiden välissä. Nykyäänkin siitä tulee helposti ylemmissä luokissa sanomista joten ei kannata opettaa koiraa siihen. Kuitenkin minulla pitäisi olla joku keino saada kehuttua Popaa liikkeiden välissä niin että se on Popalle mieluisaa, Tämä tarkoitti uuden ohjaamistyylin omaksumista liikkeiden väliin ja mikään ei ole kamalampaa kuin yrittää opettaa itselleen jotain uutta.

Ehkäpä tämä vielä tästä. Kokonaisuudesta Maarit oli sitä mieltä että Popa tarvitsee vain treeniä ja minun täytyy alkaa rohkeasti treenaamaan pidempiä pätkiä helppoja jutuja myös palkatta. 


maanantai 21. elokuuta 2017

Olipa kerran parisuhdeleiri Popan kanssa

Popan on ikuistanut Jenny Söderlund

Ilmoitin toissaviikolla Jonille, että lähden viikonlopuksi Popan kanssa parisuhdeleirille. Vitsailuni lähti siitä, että leirin mainoksessa painotettiin mielestäni parisuhdemaista kolmikkoa: tottelavaisuutta, suhdetta ja yhteistyötä (etenkin tottelevaisuutta, hekoheko..). Virnuilin siis minun ja Popan parisuhdekriisistä, jota me lähdimme hoitamaan Jämin kauniisiin maisemiin. Empä osannutkaan arvata kuinka lähellä olin totuutta. Täytyy kyllä sanoa, että en ole vielä tähän ikään mennessä käynyt näin hyvällä ja mielenkiintoisella leirillä. Suosittelen leiriä ihan jokaiselle, erityisesti meille "vinkahtaneille tokoilijoille".

Usein koiraharrastukseen jollain lailla liittyvissä koulutuksissa ja leireillä tehdään juuri sitä: koulutetaan sitä koiraa ja puhutaan siitä koirasta ja sen ongelmista. Ohjaajan puoleen puututaan siinä vaiheessa kun koulutustekniikassa on jotain huomautettavaa. Kaikki on teknistä, siistiä ja neutraalia. Tätä tarvitaan paljon koiraharrastuksessa ja se on koko treenaamisen näennäinen idea. Ytimessä on kuitenkin jotain muuta: siellä on ihminen ja koira, sekä heidän kommunikaationsa. Ihmisinä me tuomme yhtälöön aina mukaan omat tunteemme, epävarmuutemme ja pelkomme ja se vaikuttaa aina jollain tavalla karvaiseen kumppaniimme, halusimme tai emme.

Jämi loi leirille ihan omanlaisen tunnelmansa. Ilmassa lepäsi rento, positiivinen, mutta tietyllä lailla maaginen tunnelma. En teidä mistä se oli lähtöisin, mutta ilmassa tuntui olevan jotain mikä sai minut ajattelemaan syvemmälle. Jämin kauneudessa olikin hyvä tuntea, nauraa ja itkeäkin. Tunsin olevani luonnon helmassa turvassa ja ympäröitynä ihmisillä jotka ymmärtävät minua ja ulkopuolisen korvissa ehkä typeriltä kuulostavia koiraongelmiani.

Perjantai

Saavuimme Marjan kanssa perjantaina leirille tyylikkäästi myöhässä. Olimme kurvailleet jo Ylöjärvelle saakka kun kuski huomasi että lompakko ja ajokortti (sekä mustikkakeräin-homma ja ämpäri) puuttuvat. Ei kun takaisin ja uusi yritys paremmin varustautuneena. Perillä olimme juuri sopivasti ennen ohjelman alkua.

Meille oli määrätty huone toisen mökin yläkerrasta. Yläkerran rappuset osoittautuivat haasteeksi sekä minulle että Popalle. Paitsi että Popa pääsi yli yökötyksestään nopeammin kuin minä. Rappuset olivat liukkaat ja päädystä avoimet niin että hurja korkeus paistoi läpi askel askeleelta huimempana. Minä meinasin lentää pyllylleni useammin kun kerran kun hiihtelin rappusia alas. Popa ratkaisi ongelman menemällä rappuset täysiä ja huutaen samalla jonkin laista raivohuutoa joka auttoi neitiä vaikean paikan yli. Hörökorva jännitti rappusia tasan kerran, sen jälkeen se oli täysin rento vaikka emäntä kompuroi perässä.

Leiri alkoi kirjallisella tehtävällä: meidän piti kirjoittaa itsellemme kirje tuntemuksistamme. Kirjeet avattaisiin sunnuntaina leirin lopuksi. Tuntemukseni liittyivät sillä hetkellä väsymykseen ja nälkään, joten en ole varma kuinka syvällinen leirikirjeestäni tuli. Ainakin sillä oli pituutta, sisältöä hieman vähemmän..

Suurin syy leirille tuloon oli aito halu luoda hyvää yhteistyötä koirieni kanssa. Priyan kanssa yhteistyö treenikentällä on aina ollut takkuista ja Popan kanssa tunnen usein olevani lelutelineen asemassa. Lisäksi ocd-katastrofin jälkeen yhteistyön rakentaminen Poppelin kanssa on ollut vaikeampaa koska molemmilla on takana reilu 3kk turhaumaa ja ikäviä mielleyhtymiä toisen läsnäolosta. Minä olen se ikävä henkilö joka pilaa kaikki hyvät ideat ja Popa on se kaamea kiljukaula, jonka kanssa eläminen on yhtä tuskaa ja huolta sen hyvinvoinnista. Me hyppäsimme tavallaan yli oleellisen osan jokaisen tuoreen koira-ohjaaja-suhteen "kuherruskuukaudesta" enkä ole sen jälkeen pysähtynyt kysymään millainen koirastani on oikeasti kasvanut.

Kirjeiden kirjoittamisen jälkeen leirin ohjaajat Riitta Kivimäki ja Päivi Saarilahti pitivät luennon koiran hyvinvoinnista. Juuri siitä mikä pitäisi olla itsestäänselvää, mutta mikä saattaa jäädä arjen ja treenaamisen jalkoihin. Keskustelu sammui perjantai iltana vasta lähempänä puolta yötä. Kun pää viimein laskeutui tyynyyn, niin nukahdin välittömästi.

Lauantai

Lauantaiaamu valkeni takkuisesti. Huonekaverin koiralla oli yöllä maha sekaisin ja raukan hätä piti meitä kaikki hereillä. Raahauduimme kuitenkin aamulenkille Jämin ihaniin maastoihin. Aamupalan jälkeen varsinainen ohjelma alkoi haastattelulla. Popan kanssa pönötimme 5min huoneessa ja papatin jotain, En kyllä kuollaksenikaan muista että mitä. Eli varmasti ohjaajat saivat äärettömän selkeän kuvan meistä koirakkona (tai sitten eivät).

Siitä lähdimme läheiselle kentälle Riitan tokokoulutukseen. Jokaisella koirakolla oli 40min aikaa puida koulutuksellisia ongelmiaan Riitan kanssa. Luksusta! Poppelin kanssa kaivoin esille ikuisuusongelmamme eli juoppojuoksun. Sen kunniaksi että olemme parisuhdeleirillä niin teimme myös sossupalkkaa tai meidän versioita siitä: "wau, hieno popa mainio koira milli tykkää.." "Älä sinä leluteline lässytä tunteista, treenataan nyt vaan!"

Juoppojuoksu diagnosoitiin johtuvan siitä, että Popa kyttää kosketusalustaa. Popa juoksee siis usein kohteelle, kuten alustalle kuin päätön kana, täysin ilman fokusta singoten vähän joka suuntaan kunnes osuu alustalle. Tämä ongelma on estänyt aloittamasta kunnolla esim. ruudun treenaamisen joten halusin saada siihen kunnollisia työkaluja Riitalta.

Riitta huomasi että olen palkannut Popan usein alustasta itseni luota tulevalla lelulla ajatellen että se lisää vauhtia. No bordercollieiden ihmeellisessä maailmassa se voi myös lisätä kyttäämistä mikä hidastaa vauhtia. Palkka jatkossa siis aina koiralle alustalle jotta minimoidaan jähmimistä aiheuttavat asiat.

Riitta ehdotti että aiheutetaan Popalle oikein aivohikeä ja laitetaan lelu kosketuslaustan taakse. Olen tehnyt tätä harjoitusta joskus Priyan kanssa ja Popan kanssa aloittanut sen harjoittelun, mutta kun vauhti alkoi jähmettyä niin jätin vaikeat treenit sikseen ja yritin luoda motivaatiota (joka ilmeisesti aiheutti enemmänkin jähmimistä).

Popalla on kaksi käskyä: se lähetetään joka alustalle johon sen pitää pysähtyä tai se lähetetään alustalle ja vapautetaan matkalta lelulle ennen kuin se osuu alustalle. Minun tehtäväni oli saada Popaa aktiiviseksi jotta se saa purettua jähmettymistään. Aluksi ongelma paheni ja pieni mustavalkoinen kyttäsi silmät kierossa asetelmaa. Saimme kuitenkin hyviäkin toistoja jossa Popa alkoi selvästi vapautua.

Tästä pääsimme seuraavaan ongelmaan. Olen Popan kanssa laiskistunut leikkimisen ja sosiaalisen palkan suhteen. En jaksa hikoilla palkan kanssa kun Poppeli leikkii hyvin ilmankin hikoilua. Kuitenkin purkaakseni jähmimistä ja ollakseni Popalle jotain muutakin kuin leluteline minun pitää tuoda itseäni enemmän peliin. Popan kaltainen vahvasti työorientoinut koira helposti ulkoistaa ohjaajansa, joten sille pitää opettaa nämä treenikentän tunteelliset puolet oikein kädestä pitäen. Teimme harjoitusta jossa kehuin Popaa ja se vastasi siihen, sitten minä palkkasin. Eritysiesti minun piti tarkkailla oikeita vapautumisen merkkejä kuten hännän heilutusta. Tosikko tuskin koskaan heiluttaa häntäänsä treenikentällä joten harjoittelemista riittää. Päivän pääläksy oli ehdottomasti: tuo itsesi peliin samalla tavalla kuin Priyan kanssa treenatessa niin Popakin voi tuoda itsensä eri tavalla mukaan. Ei teidän tarvitse molempien olla suorittavia robotteja.

Treenien jälkeen suuntasimme syömään takaisin mökeille ja ruuan jälkeen koitti treenisessio Päivin kanssa. Kammoksuin hieman tätä osuutta leiristä koska se oli minulle jotain niin uutta. Päivi aloitti treenit kysymällä, että miten hän voi auttaa meitä. Minä aloin avautumaan Popan liikennevalo-ongelmasta ja saikun jälkeisestä hankaluudesta rakentaa suhdetta Popan kanssa. Sain kuitenkin todeta, että Päivillä on röntgen-näkö, joka löytää oleellisen asian kaiken vuodatuksen alta. Aloimme puhua Priyasta.

Päivi heitti, että jos olemme kerran Popan kanssa parisuhdeleirillä niin Priya on se exä, joka täytyy käsitellä ennen kuin suhde Popan kanssa toimii paremmin. Sain tehtäväksi kirjoittaa ylös Priyaan liittyviä tunteita ja mielikuvia paperille. Paperin sisältö jääkööt vain minun silmilleni, mutta tiivistettynä se paljasti muutaman huomion: tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä etten ole hyväksynyt Priyaa sellaisena kuin se on. Mutta tunnen myös paljon kiitollisuutta koska juuri Priya on tutustuttanut minut koiraharrastuksen maailmaan ja punanutun vuoksi olen se kuka olen tällä hetkellä. Se on kasvattanut minua ihmisenä aivan valtavasti ja olen oppinut kaiken Priyalta. Olen sille monta läksyä velkaa. Priya on minulle aivan valtavan rakas ja juuri siksi syyllisyys hiertää niin syvällä.

Treenien lopuksi Popa pääsi iltalenkille Viski-bortsun kanssa. Ihania maisemia helposti merkatuilla reiteillä. Jopa minä en eksynyt kun pystyin orjallisesti seuraamaan tiettyä väriä.

Illalla jaoimme päivän kokemuksia ja keskustelimme Päivin johdolla kieltäytymisestä. Jokainen sai kertoa tilanteen jossa on sanonut ei jollekin tarjoukselle. Itse olen todella kiltti ja huono kieltäytymään joten toisten kokemusten kuunteleminen oli todella voimaannuttavaa. Porukasta löytyi useampikin henkilö jolta haluaisin oppia jotain kieltäytymisestä ja sitä kautta itsensä arvostamisesta.

Väsymys laski raskaan peittonsa silmäluomilleni jo kymmenen aikaan. Kävimme kuitenkin vielä Marjan kanssa lenkillä ja istuimme pitkään keittiössä iltapalalla. Sillä aikaa Popan piti olla syvässä unessa kuorsaamassa häkissään huoneessamme. Kun iltapala oli syöty ja raahauduin nukkumaan niin huomasin että Poppeli oli päättänyt murtautua häkistään ulos ja kääntää treenikassini ympäri. Namit olivat kadonneet parempiin suihin..

Sunnuntai

Sunnuntai valkeni jo paremmin nukutun yön jälkeen. Ensin ohjelmassa oli aamulenkki ja aivan liian myöhäinen aamupala. Sen jälkeen suuntasimme Popan kanssa Päivin treeneihin. Jatkoimme siitä mihin lauantaina jäimme, mutta nyt Popa pääsi mukaan harjoitteluun. Istuimme yhdessä lattialla ja hengitimme maagista hetkeä. Minun tehtäväni oli vain tarkkailla mitä koira tekee ja yrittää olla ohjaamatta sitä mihinkään. Tarkkailin Popaa tietynlaisella uteliaisuudella: mitä se tekee tälläisessä tilanteessa?

Popa tutki huonetta, kikkaili sohvan kanssa, tuijotti minua ja haukahteli kimeästi. Se oli kuitenkin myös rento ja lähellä haettua tasapainoa.Päivin mukaan se oli ikäryhmänsä edustajaksi hyvin tasapainoinen. Siitä myös paistoi, että se on erittäin älykäs koira, joka haki ympäristöstä haastetta nimenomaan aivoilleen. Keskustelimme siitä miten en ole vielä ehtinyt Popan kanssa pysähtyä ja miettiä millainen siitä on kasvanut. Pitkä sairasloma vei meiltä molemmilta paljon energiaa. Nyt kun Popa on saanut "terveen paperit" niin aika kysyä siltä millainen siitä on kasvanut ja hyväksyä tämä koira kaikella rakkaudella.

Treenien jälkeen minulla oli paljon aikaa miettiä itsekseni. Olen monesti myöntänyt olevani ärsyttävä perfektionisti. Perfektionismi on kuitenkin vain hienompi muoto ilmaista olevansa pelkuri. Täydellisyyden haku on pelkoa epäonnistumisesta. Siinä missä vaadin paljon itseltäni niin vaadin tahtomattani paljon myös koiriltani. Vaadin että Priya on jotain muuta kuin mitä se on koska vaadin sitä helposti myös itseltäni. Tämä oivallus oli yksi leirin suurimpia anteja.

Kaipaamani suunnanmuutos lähtee aidosta uteliaisuudesta ja hyväksymisestä itseäni ja koiriani kohtaan. Me ollaan juuri sellaisia toheloita kun me ollaan ja perfetinisti minussa saa lähteä lätkimään koska se ei ole aiheuttanut meille mitään hyvää. Tärkeintä on että me kaikki olemme onnellisia ja voimme hyvin. Kaikki muu on toisarvoista.

Syvällisen pohdiskelun jälkeen oli tokon vuoro Riitan opissa. Poppeli aloitti tekemällä samaa kosketusalusta-harjoitusta kuin lauantaina. Popa vastasi harjoitukseen jo tosi hyvin. Tämän postauksen kirjoitushetkellä Popa on tehnyt samaa harjoitusta kotona jo kaksi kertaa ja on parantanut suoritustaan joka kerta.

Aivohiki-harjoituksen jälkeen katsoimme maahanmenoja. Halusin saada Popan reagoimaan nopeammin maahanmeno-käskyyn. Se menee maahan mielestäni ihan hyvällä tekniikalla ja nopeasti, mutta reaktio ei tule selkärangasta. Heitimme Popsansaalle nameja maahan niin että käsky tuli heti kun se oli napannut namin suuhunsa. Pops alkoi vastata nopeasti myös tähän harjoitukseen.

Seuraavaksi keskustelimme Popan s-luoksetuloista. Se näyttää juostessaan siltä kun ei osaisi päättää tuleeko se perusasentoon oikealle vai vasemmalle puolelleni. Riitta arveli että se ei osaakaan. Kokeilimme luoksetuloa niin että näytin Popalle selkeästi kummalle puolelle haluan sen tulevan ja se suoristi linjaansa heti. Totesimme, että Popa on tehnyt tokoa sen verran vähän sairasloman jälkeen ettei vasen puoleni ole tullut sille vielä automaatioksi. Popalle oikean puolen perusasento on myös aina ollut helpompi vaihtoehto joten se ehkä siksi haluaisi vahvemmin tehdä tokonkin luoksetulot sinne.

Treenien jälkeen menimme Marjan ja Voltin kanssa lenkille. Näistä kaveruksista otettiin viimeisiä kaverikuvia keskenään ja sen ajattelu tuo näin jälkikäteen roskan silmään. Aivan mahtavaa että Popa on saanut kasvaa niin ihanan bestiksen kanssa kuin Voltti. Kun kirjoitan tätä niin Voltti juoksee paimentamassa pilvilampaita ja nauraa sieltä Popan toilailuille. Volde Voldemort elää kuitenkin myös minun, Popan ja Priyan muistoissa ja ajattemme täyä hassua ja iloista bordercollieherraa kaikella lämmöllä.

Mökin siivoamisen jälkeen saimme takaisin leirin alussa kirjoitetut kirjeet. Niiden lukemisen yhteydessä meitä kehotettiin kirjoittamaan toiset kirjeet itsellemme hamaan tulevaisuuteen. Näin leirin aikaiset opit ja pohdinnat jäävät itämään myös tulevaisuudessa.

Leirillä huomasin kuinka hieno koira Popasta on kasvanut. Reaktiivinen apina alkaa väistyä ja tilanne on tullut tasapainoinen nuori koira, joka rauhoittuu mihin vaan ja on kotonaan missä vaan. Tämä nuori koira luottaa myös minuun enemmän ja tahtoo olla kanssani. Töitä on vielä edessä mutta olen tyytyväinen siihen minkäläinen neiti hörökorvasta on kasvanut.

Leiri oli kokonaisuudessaan mahtava kokemus. En olisi etukäteen uskonut kuinka paljon pohdintaa saan tuotettua viikonlopun aikana. Kiitos kaikille leiriläisille ja etenkin kouluttajille onnistuneesta leiristä! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!