lauantai 31. joulukuuta 2016

Olipa kerran vuosi 2016 ja uudenvuodenlupaukset


Meillä on ollut lähivuosina hassu tapa ennustaa tarot-korteilla aina uudenvuodenaattona. Ne ovat hauskoja ennustuksia, koska lopputulos on niin ympäripyöreä, että se käy aina toteen edes jollain lailla. Vuosi sitten kortit kertoivat minulle rankasta vuodesta, mutta myös kahdesta rakkaudesta. Minun elämässäni olisi se tuttu ja turvallinen rakkaus, joka olisi aina lempeää ja tasaista. Mutta sitten elämääni astuisi toinen, tumma ja tulinen rakkaus, joka haastaa minut ja lumoaa täysin. Tänä päivänä voisin sanoa että tuo ennustus on käynyt toteen. Minulla on Priya, aina lempeä ja uskollinen ja minulla on Popa, tulinen tumma seikkailijani, joka on lumonnut minut täysin.

Miten sitten koiramainen vuosi 2016 sujui?

Viime vuoden lopussa olimme Priyan kanssa aika pimeässä paikassa. Syksyn aikana olin menettänyt täysin luottamukseni Priyaan ja sen työskentelyyn. Tämä vuosi on ollut luottamuksen palauttamista yhteistyöhön, mutta myös jollain lailla tie Priyan hyväksymiseen sellaisena kun se on. Tuntuu että olen viimein pystynyt antamaan sille anteeksi, että se ei ole koiramaailman ferrari vaan pikemminkin lempeä Ferdinard-härkä ja tämä on vienyt meitä eteenpäin koirakkona.

Tämän vuoden yksi hienoimpia asioita on oikean gurun löytäminen. Olen saanut kokea miten hienoa se on jos sinulla on oma kouluttaja. Sellainen joka tuntee sinut ja koirasi ja jonka metodeihin ja tietämykseen voit luottaa täysin. Riitan ryhmään eksyminen oli varmasti vuoden paras päätös.

Toinen vuoden hienoimpia asioita oli tietysti Popa. Sain olla mukana tämän pentueen elämässä alusta asti, sain nähdä niiden kasvavan ja kehittyvän. Popa pisti silmääni pentukasasta alusta asti. Se tuntui olevan aina hereillä ja puuhastelemassa jotakin. Tässäkin videolla neiti on se joka jaksoi viihdyttää minua tempauksillaan pisimpään.



Niimpä Popa muutti meille.

Tämä syksy on ollut minulle opettelua kahden koiran kanssa elämiseen. Se on ollut opettelua erilaisen koiran kouluttamiseen ja oman tyylini vaihtamiseen koirieni välillä. Popan kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Se on jollain lailla todella "valmis". Alusta asti se on pystynyt keskittymään häiriöistä huolimatta ja se on ollut joka solullaan kiinnostunut tekemään töitä kanssani. Leluihin se suhtautuu hyvin intohimoisesti ja ruokakin kelpaa. Sillä on luonnostaan jaettu sitä teittyä hulluutta oikein yli äyräiden. Mikäs tässä on tälläisen timantin kanssa tehdessä.

Priyan vuoden kohokohta on ollut valkkuryhmään pääseminen. Tuntui todella hienolta kun meidät valittiin mukaan ryhmään ja se on valanut uskoa siihen, että kyllä Priyastakin vielä kiva tokokoira leivotaan. Vuoden viimeisissä treeneissä kouluttajamme sanoi, että se on hyvä, että minulla on ollut Priya. Priyan kautta olen opetellut hyvän sosiaalisen palkan ja fiiliksen olla koiran kanssa. Tämä kouluttajamme vielä sanoi, että hän uskoo että Priystakin tulee vielä jotain (hän on ehkä liian positiivinen).

Etenkin tänä syksynä olen huomannut kuinka rakkaita molemmat koirani minulle ovat. Priyalla on aivan erityinen paikka sydämessäni. Se on kärsivällinen, lempeä ja ihana ja antaa minulle anteeksi kaikki typeryyteni. Popa on taas sellainen ilopilleri, joka saa minut hymyilemään ja nauramaan synkempänäkin päivänä. Kiitos koirilleni tästä vuodesta! Olette korvaamattomia molemmat.

Kiitos myös kaikki treenikaverit jotka tätä sattuvat lukemaan! Ilman teitä harrastus olisi huomattavasti tylsempää!

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi pitäisi asettaa tavoitteita vuodelle 2017:

Priya:

Toko: Priya käy avoimessa luokassa kisaamassa ja jossain vaiheessa toivottavasti saa AVO1 tuloksen. Koulutustunnusta en näillä näkymin jaksa yrittää kalastaa. Priya jatkaa valkkuryhmässä ja lisäksi olemme puolikkaalla paikalla Riitan ryhmässä.

Koiratanssi: Priya käy Freestylen alokasluokan kisassa, katsotaan mitä siitä tulee.

Haku: Priya käy ilokseen treenailemassa edes sillointällöin. Ehkä BH koe vihdoin jos saan aikaiseksi.

Muuta: Priya yrittää pysyä hyvässä kunnossa ja käy lihashuollossa säännöllisesti jotta selkä pysyy kivuttomana. Kiinnostaisi myös viedä neiti Smartdog-testiin, joka ehkä kertoisi minulle jotain Priyan kognitiivisista ominaisuuksista ja saisin myös "mustaa valkoisella" että koirani on sellainen kun luulen.

Popa: 

Toko: Popa yrittää sisäistää ajatuksen: toko on maailman siistein juttu. Jos Popa on henkisesti valmis niin sitten käymme korkkaamassa kisat ja yritämme saada ALO1. Mutta en halua pitää tämän kanssa mitään kiirettä. Hyvän pohjan rakentaminen on tärkeämpää. Jatkamme Riitan hyvässä opissa.

Koiratanssi: Popa opettelee paljon temppuja josta voimme sitten jossain vaiheessa rakentaa ohjelman.

Haku: Neiti käy hakuilemassa myös ilokseen ja pohtii onko tämä neitosen laji (muutaman kokeilun perusteella todellakin on!)

Agility: Alkeiskurssi ja hyppytekniikkaa

Muuta: Luustokuvat, arjessa opetellaan hihnakävelyä ja luoksetuloa. Yritämme pysyä terveenä vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää tämän neidin kanssa.






tiistai 27. joulukuuta 2016

Olipa kerran ihana loma


Loma on tehnyt tehtävänsä. Minulla oli syksyn jäljiltä menossa järkyttävä koiraburnout. Treenaamisesta oli tullut enemmän velvollisuus kuin hauskanpitoa. Syypäänä hieman puuhakas pennun ketale, jonka kanssa tunsin velvollisuudekseni juosta paikasta toiseen. Olin loman kaipuussa ja nyt tämä 2 viikkoa ilman koiraharrastusta alkaa tehdä tehtävänsä ja motivaatio palautua. Vielä viikko otetaan rennosti ennen arkeen palaamista.

Popa on ollut kyllä ihan järkyttävä pentu. Pentukuumeni on haudattu ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Ajatuskin pienistä palleroista aiheuttaa puistatusta. Neidistä on kuoriutunut vielä kamalampi teini. Luoksetulot kaikuvat kuuroille korville, hihnakävely muistuttaa enemmän hinaamista ja joka asiaan täytyy reagoida. Ja ei, se ei edelleenkään nuku koskaan. Arki vaatii siis vieläkin paljon työtä.

Samat ominaisuudet jotka tekevät siitä raskaan pennun, tekevät siitä fantastisen harrastuskaverin. Se on älykäs, sisukas, taistelutahtoinen ja energinen. Se reagoi nopeasti ja haluaa joka solullaan tehdä työtä ja kokea haasteita.

Lomalla tytöt ovat pelanneet älypelejä. Popa on osoittautunut aika älyköksi niiden kanssa. Se oppii vaikeimmatkin versiot nopeasti ja jaksaa työskennellä sisukkaasti namipalan eteen. Työskentelyssä äänitehosteet käyvät kyllä kovalla jos neitonen ei heti ymmärrä miten peli ratkaistaan. Sanoin että jos meistä ei mihinkään muuhun ole niin osallistun Popan kanssa älypelikilpailuun.

Priya taas luovuttaa helposti pelien kanssa ja tuntuu tarvitsevan tukeani pelin ratkaisuun. Se pohtii ja miettii mutta ei uskalla kokeilla vaihtoehtoja jos en ole vieressä kannustamassa. Joku sentään tarvitsee minua ongelmanratkaisuun <3


Tytöt saivat joululahjaksi pelien lisäksi aktiivisuuspannan. Se laitetaan koiran kaulaan ja se mittaa koiran aktiivisuutta samalla lailla kuin aktiivisuusranneke ihmisillä. Panta on ollut nyt muutaman päivän Popalla ja taulukot hyppivät nupissa. Laitan tukoksia blogiinkin kunhan saan kerättyä tietoa pidemmältä ajalta. Erityisesti minua kiinnostaa tietää miten levoton Popa on öisin tai yksin ollessaan. Jo nyt panta on tallentanut yöllä sellaista puuhastelua johon minä en ole herännyt.  Panta on myös oivallinen apuväline selvittämään sitä millaisen päivän jälkeen Popa nukkuu yönsä levollisesti tai millainen aamurytmin täytyy olla jotta yksinolo sujuu rauhallisesti. Priyalla panta on mielenkiintoinen apu ainakin painonhallinnassa.

Lahjaksi tuli tottakai myös uusia leluja. Priya sai rakastamiaan palloja ja Popa vetoleluja.

Lomalla ollaan vietetty myös laatuaikaa spanieliseurassa. Tai luulen että Popan seura ei ole ollut luppakorvien mielestä kovin laadukasta..



Uusivuosi vietetään vielä täällä Jyväskylässä kauempana rakettien paukkeesta.


lauantai 24. joulukuuta 2016

Olipa kerran hyvän joulun toivotus


Hyvää joulua kaikille lukijoille toivottavat Priya ja Popa.

Me ollaan vetäydytty jyväskylään joulun viettoon. Popa on tehnyt joulua silppuamalla joulukuusesta oksan, loikkaamalla keskelle pöytää nuolemaan kinkkua ja puremalla raivokkaasti kiinni mattopiiskaan kun yritin tampata mattoja. Jessus mikä pentu. Onkohan siihen lorahtanut tehdessä vähän jotain malikkaa mukaan. Tai jotain hullua terrieriä. se roikkui niin voimalla mattopiiskassa ja kiihtyi ihan raivokierroksille maton hakkaamisesta.

Neitonen on myös kunnostautunut pissaamalla sohvalle ja kakkaamalla sänkyyn. koska ulkona on niin kivaa ettei siellä malta. Voi possu..

Priya on tehnyt joulua kerjäämällä ruokaa ja hyödyntämällä "kiltin koiran" korttiaan joka välissä kalastellakseen suupaloja.

Joulukuusen alla odottaa paketteja molemmille koirille. Hyvää joulua ja palaillaan ensivuonna!


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Olipa kerran piparihaaste

Mutku Popa halus myös reenaan..

Vihdoin joululoma! Viimeinenkin tentti ja tehtävä on raapustettu tältä vuodelta. Saatoin ahmia hieman liikaa kursseja tälle syksylle joten loppukiri oli melkoinen. Nyt saa kuitenkn hetken huokaista ja siirtyä joulun viettoon. Popa ei ole ollut avuksi. Se on nakannut minua aktivointipallolla kun luen tenttiin, vienyt muistiinpanojani kun kirjoitan esseetä ja keksinyt kaiken maailman kiusaa päänmenokseni.

Nyt seuraa muutamat sanaset treeneistä tältä viikolta. Ensin Priyan valkkutreenien koulutuksesta, sitten Popan torstain penturyhmästä ja lopuksi Popan tämän päivän tokokoulutuksesta.

Priyan valkkutreenit

Keskiviikkona meillä oli Riitta Kivimäen koulutus. Katsoimme vähän asioita jotka meillä oli kotiläksynä marraskuun koulutuksesta. Meidän piti treenata Priyan kanssa erilaista sosiaalista palkkaa ja liikkeiden välejä. Priyan entinen vapautus avasi neitosen sanaisen arkun ja aloitti välittömästi napsimisen/huutamisen. Nyt lähden liikkeelle eri tavalla (tosi vaikeaa selittää miten, mutta "pyörien" enkä peruuttaen)  ja liikun enemmän väleissä. Samalla on tarkoitus pitää minua, jännittävää hermokimppua, rauhallisena.

Priyan perusasennot pääsivät myös syyniin. Heh, ihan kun niiden hiomisesta joskus pääsisi eroon. Teimme myös kisatreenin josta löytyi seuraaminen, luoksetulo ja tunnari. Kokeilin uutta vapautusta niihin ja yritin lietsoa rennompaa asennetta itseeni. Prii oli yllättävän hyvin mukana.

Neiti punainen on lähiaikoina ollut taas oikein kiva. Olen pohtinut että onko tämä taas joku ohimenevä vaihe vai olenko tehnyt lähiaikoina jotain eritavalla aiheuttaakseni asennemuutoksen. Popan kanssa treenatessa kriteerini ovat selkeytyneet. Katson sen kanssa vähemmän asioita sormien välistä (koska ehkä luotan sen kestävän pientä nipotusta paremmin, en tiedä). Ja mustavalkoisuus on levinnyt myös Priyan treeniin. Olen vaatinut Priyalta enemmän ja yllätyksekseni se on vastannut antamalla enemmän.

Popan pentutoko 

Torstaina meillä oli tämän vuoden viimeiset Riitan tokot. Harjoittelimme "käy siihen"-rauhoittumista alustojen avulla. Popa ymmärsi idean tosi nopeasti ja haki alustalle makaamaan. Se jopa odotti vapautusta yllättävän hyvin. Jos neiti nousi ennen vapautusta niin lopetin kehumisen ja jähmetyin paikalleni kunnes Popa asettui taas alustalle.

Tunnin toinen tehtävä oli piparihaaste. Tällä kertaa emme laittaneet pipareita koirien suuhun (ainakaan tarkoituksella) vaan opettelimme piparitargettia nenällä. Lähdimme liikkeelle käsitargetista, jossa oli pipari. Koira siis koskee pipariin tehdessään targettia. Poppeli Ei tässä vaiheessa edes ymmärtänyt että kädessäni oli mitään erikoista. Omalla ihanalla työnarkomaanin asenteellaan se tahkoi targettia piparista välittämättä.

Sitten aloimme laskea kättä alaspäin maahan ja lopulta lattialle asti. Tästä hivutimme pikkuhiljaa piparin lattialle ja käsi pois yhtälöstä. Jossain vaiheessa kun pipari oli jo lattialla, popa sattui nuolaisemaan piparia. Silmät laajenivat ja se tajusi piparin olevan ruokaa. Alkoi armoton komennus. Poppana haukkui piparia ja tarjosi sille peruutusta, maahanmenoa, pomppua ja istumista. Peruutin hieman takaisinpäin harjoituksissa ja sain Popan taas kasattua. Se alkoi tarjota piparitargettia ihan omalla tyylillään: täysiä kohti, saalisloikalla kohti ja nopea nokkaisu kohti piparia (ettei se vahingossa joudu suuhun). Riittakin nauroi että oli jotenkin niin Popamainen suoritus.

Poppeli selviytyi mielestäni piparihaasteesta hyvin. Se ei missään vaiheessa lamaantunut vaikka joutui koskiessaan luopumaan piparista. Jumiutuessaan se lähti aina tarjoamaan vaihtoehtoja vimmatusti kunnes löysi taas oikean asian. Kokeilin samaa Priyan kanssa kotona ja siellä minua odotti vahvasti jumiutuva koira joka loppujenlopuksi söi piparin.

Lopuksi teimme häiriöluoksetuloja ja seuraamisen tarjoamista häiriössä. Popa työskenteli taas tosi hyvin kanssani. Vaikka tässä vaiheessa namit olivat jo loppuneet. Mikä Priyan tapauksessa tarkoittaisi että treenit olisivat loppuneet. Palkkasin Popaa vain lelulla ja se teki taas ihan huikealla asenteella. Kyllä Popa osasi tuhmakin olla. Lopputunnista, kun olin viemässä Popaa pois kentältä, se ottikin jalat alleet, karkasi piparikulholle ja hotki useamman piparin suuhunsa. Popan kiltteys loppuu jostain syystä aina siihen kun treenit ovat ohi.

NIIN kiltti Popa tulee ja ryöstää ihan nätisti lelun suusta


Popan sunnuntain tokot

Tänään meillä oli Piia Karisen koulutus. Treenit kuuluivat Piian vetämään kouluttajakoulutukseen ja tänään aiheena oli treenisuunnitelman teko. Nolottaa ihan myöntää että enhän minä mitään suunnitelmaa tehnyt etukäteen. Tai tein, mutta Popa muutti suunnitelmia. Se kohelsi jonkinlaisen kolarin torstaina lenkillä niin että se oli seuraavana päivänä ihan jumissa etupäästä. Lauantaina liikkuminen oli jo normaalia, mutta halusin ottaa varman päälle ja pitää neitosen vielä puoliksi levossa. Ei siis riekkumista eikä leikkimistä.

Suunnitelma meni siis uusiksi. Tein setin jossa otin ensin seuraamisen tarjoamista, sitten perusasentoja, sitten seinätargettia post-it lapulla ja lopuksi käy siihen-käskyä maton avulla. Yleisön tiukan silmän alla kouluttaminen oli KAMALAA. Sekoilin koko ajan naksuissa ja vahvistin paniikissa mitä sattuu. Halusin koko ajan vain pois kentältä.

Sain muutaman hyvän huomion treeneistä. Popan seuraamisen ja sosiaalisen palkan välissä oli tauko jonka aikana neito katoaa. Tässä vaiheessa se yleensä suivaantuu ja alkaa haukkumaan (höyrykattilalla kiehahtaa siis vähän). Se ei siis täysin osaa suorilta vaihtaa sosiaalisesta palkasta seuraamiseen. Sain ehdotukseksi palkata namulla sosiaalinen palkka ja sitten jatkaa siitä seuraamiseen. Popa vastasi tähän aika hyvin eikä sillä kiehunut enää välissä.

Toinen seuraamisen huomio liittyi samaan asiaan kun mitä Riitta huomasi viime torstaina eli Popa nuoleskelee seuruussa.  Puhuimme käsitargetin opettamisesta seuruuseen ja palkka tulisi aina targetin tai sosiaalisen palkan kautta. Nuoleskelu on siis palkan odotusta.

Piia puuttui myös Popan taukokäytökseen. Se härvää ja komentaa samalla kun yritän puhua kouluttajan kanssa. Neiti ei ole hyvä rauhoittumaan.  Se ei tyydy istuskelemaan kanssani tauolla ja tuijottele maisemia. Se vaatii hommia ja sillä alkaa nopeasti kiehua kun mamma ei olekaan tavoiteltavissa. Tälläisiin tilanteisiin voisin sheipata maahanmenon. Eli kun en huomioi Popaa ja ristin esimerkiksi käteni tauon merkiksi, Popa tarjoaa maahanmenoa. Popa vapautetaan takaisin töihin kun se makaa rauhassa, ei sillon kun se alkaa sätkimään ja tarjoilemaan painonsiirtoja makuulla (mitä se mielellään tekisi). Popalle vapautus hommiin on iso vahviste sekin joten on tärkeää tiedostaa millaista tunnetilaa vahvistan odottamiseen.

Ymmärsin myös jotain Poppanan sielunelämästä. Olen tähän asti ajatellut että se on kone ja jaksaa paukuttaa toistoa toiston perään väsymättä. Olin väärässä. Se väsyy siinä missä muutkin koirat, se vain näyttää väsymyksensä eri tavalla kun mihin olen tottunut. Siinä missä Priya katoaa, passivoituu tai häipyy nuuskimaan eli "väsyy", neiti Poppeli nostaa kierroksia ja härvää enemmän. Treenatessa siis kierroksien liiallisen nousun pitäisi olla minulle hälytysmerkki että nyt olemme tehneet jo liikaa.

Minä sain lähinnä haukkuja (no okei, sain minä hyvääkin palautetta hienosta sosiaalisesta palkasta), mutta Popa sai taas ylistystä osakseen. Se on kuulemma kovasti äitinsä oloinen ja kouluttajamme sanoin "aivan helmi pentu!" Nöyrästi olen samaa mieltä.


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Olipa kerran Kujeloiden pikkujoulut

Rover, Love, Tina, Nila, Metka, Popa ja Maili (kuva: Katri Mure)
Tänään Lempäälä vapisi kun Kujelot pitivät pikkujoulujaan. Tai oikeasti se taisi mennä niin että me ohjaajat istuimme ringissä, söimme ja pidimme terapiaistuntoa. Pääsivät pupelot sitten vähän hommiinkin. Paikalla oli edustettuna seitsemän yhdeksästä Kujelosta. Nartuista Popa, Nila (Nani), Love (Rudi), Metka (Cafú), Maili (Zaza) ja Tina ((Xavi). Uroksista ainoastaan Rover (Pele) pääsi paikalle. Mukana oli myös Katri -kasvattaja ja pentujen "kummitäti" Mari huskyjensa kanssa.

Kävimme ringissä läpi tuntemuksia omasta pennusta, niitä hyviä ja huonoja. Oli aivan mahtavaa kun sai avoimesti kertoa myös oman koiransa huonoista puolista. Rakastan Popaa, se on minusta aivan mahtava tyyppi. Kuitenkin se osaa olla myös todella ärsyttävä pieni pirulainen. Oli mahtavaa kun pystyi sanomaan tämän ääneen ilman pelkoa siitä että kukaan tuomitsee minua. Priyallakin on aivan mahtava kasvattiporukka, mutta sen isosta koosta johtuen en ole koskaan kokenut voivani samalla lailla puhua avoimesti ongelmista oman koiran kanssa (paitsi viime kesänä pelkästään Priyan pentueen kesken porukka oli sopivan pieni "terapiaringille" ;)).

Oli hauska kuulla miten samoja piirteitä pennuista löytyi. Monella on tasainen ja vakava tosikkopinta, jonka alla jyllää kiihkeä ja sinnikäs taistelija. Tämän ainakin tunnistan Popassa. Pentueesta löytyi myös toinen hieman omahyväinen tyyppi, joka ei välitä aina edes moikata omaa omistajaansa kun se tulee kotiin (niinkuin Popa..) Myös leluun kiinni tilttaaminen oli tuttua muuallakin. Kaikki kuulostivat kuitenkin loppupeleissä tyytyväisiltä omiin pentuihinsa. Ja miksipä ei, aika hienon oloisia kakaroitahan ne on.

Päästiin me vähän treenaamaankin. Tein muutaman toiston häkkileikkiä. Popa oli ehkä vähän vedottoman oloinen. Kiskoin sen liian nopeasti unilta hommiin enkä sytytellyt tarpeeksi. Se heräsi paremmin vasta myöhemmin.

Kuva: Katri Mure

Tein sen kanssa Riitan tuntien kotiläksyjä. Popan leluun tilttaamisongelmaa lähdimme purkamaan niin että leikitän Popaa kahdella lelulla. Tässä vaiheessa se ei vielä jää kiinni leluihin vaikka heiluttelen niitä ja teen häiriötä leikkiin. Sitten jätän toisen lelun maahan ja jatkan leikkiä toisella lelulla. Pyydän lelusta irti ja odotan aktiivisuutta. Leikki jatkuu kun Popa on aktiivinen minua kohtaan. Tässä vaiheessa tilttaus yleensä tapahtuu. (Ongelma on siis pahin heti leikin jälkeen ja etenkin maassa olevat lelut jotka minä olen jättänyt.) Joskus se ei pysty jatkamaan leikkiä vaan jää kiinni maassa olevaan leluun. Tässä tapauksessa siirryn namipalkkaukseen ja palkkailen Popaa aktiivisuudesta nameilla. Sitten yritän samaa taas lelulla. Sille namien kanssa lelusta irtoaminen on helpompaa kuin lelun. Joskus käymme leikkien hakemassa jätetyn lelun mukaan leikkiin ja jätämme sen sitten taas. Lopuksi lelu jää kentälle ja me lähdemme pois (EN siis saa koiran nähden laittaa sitä takaisin taskuun, jotta sille ei jää ajatusta "höh, toi vei sen.")

Voihan lelutiltti.. Hieman saa neidin kanssa tätä vielä treenata. Ainakaan en voi moittia puuttuvasta motivaatiosta leluja kohtaan kun intohimoa ois vaikka muille jakaa.

Popa oli taas ilmiömäinen keskittymiskykynsä kanssa. On se niin hieno! Se treenasi mun kanssa taas vieraassa hallissa sisarusten (ja huskyen) ympäröimänä.

Kävimme lopuksi vielä Metan, Nilan ja Mailin kanssa lenkillä. Sisaruksilla oli aika vauhti päällä!


Kuva: Katri Mure




sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Olipa kerran pikkujoulut



Näin Tamskin valkkuryhmäläisenä, sain ensimmäistä kertaa mahdollisuuden osallistua valmennusryhmien tokonäytökseen. Olen aina rakastanut kaikkea tälläistä, joten tartuin innoissani mahdollisuuteen. Kyseessä oli pikkujoulunäytös seuran omiin pikkujouluihin. Minulle annettiin tärkeä rooli joulupukkina (jos tunnette yhtään minua niin huomaatte tässä pienoisen ironian, ole aika pieni, hoikka, ujo ja kimittävä enkä ole mitenkään erityisen hyvä lasten kanssa). Popa sai puolestaan oikein luonneroolin tuhmana tonttuna, joka aiheuttaa sotkua. Tämän sotkun saapuvat siivoamaan sitten kiltit tontut eli "oikeat tokokoirat". 

Lauantaina sitten juhlimme näitä pikkujouluja. Popa pääsi esiintyjänä mukaan juhlimaan. Se ihastutti juhlijoita kiipeämällä jokaiseen syliin joka vain tarjosi rapsutuksia ja mielisteli muita nelijalkaisia vieraita. Säännöllisesti se tuli luokseni tarjoamaan perusasentoa ja haukahti kimeästi jos hänen HIENOON PERUSASENTOONSA ei vastattu asianmukaisilla kehuilla. Jos tällä hetkellä (kun neiti oli omasta mielestään töissä) joku yritti tulla moikkaamaan pentua, se tapitti minua tosissaan ja tuntui pitävän moikkaajaa eräänlaisena häiriöharjoituksena. Jaksan aina vain ihmetellä tuota työnarkomaania. Se ei voi hellittää edes pikkujouluissa. 

Popa pääsi myös leikkimään 8kk vanhan Syy-bordercollien kanssa. Näillä kahdella oli varmasti pikkujoulujen kovin meininki. Popa yritti muutaman kerran tarjota kesken leikin rakasta perusasentoaan.. Siis ihan käsittämätön tosikko. 

Itse esitys meni loistavasti. Tai niin loistavasti kun kun se voi mennä yhtien treenien jälkeen. Popa suoritti oman "karkaavan pennun" roolinsa pilkulleen oikein ja minäkin olin kuulemma oikein hyvä pukki. Toivottavasti joskus Popan kanssa pääsemme paremmin osallistumaan näytöksiin. Vaikka mikä meitä estäisi. Jos pentu vain pysyy terveenä (mikä on iso JOS koska pikkujouluissakin se juoksi täysiä päin "lahjapöytää") niin sen kanssa on taivas rajana (ja kouluttajan taidot). 

Popa sai pikkujouluissa myös lahjan. Se sai valkata sen itse. Avaamisen kanssa ei jaksettu odottaa jouluun asti vaan pentu avasi lahjansa heti. Sieltä paljastui punainen pallo (jonka Priya takavarikoi heti kun pääsimme kotiin). 



Priyalle kuuluu hyvää. Se on lomaillut hieman tassun kanssa käyneen tapaturman vuoksi. Priyan treenien keskiössä on ollut lähiaikoina kuuntelu ja hereillä pysyminen. Olemme kotona kevyesti tehneet erilaisten temppujen kanssa häiriötreeniä jossa toistan erilaisia sanoja ja Priya saa palkkaa kun se ei reagoi niihin. Sitten olenkin sanonut jonkun käskyn johon Priyan on pitänyt reagoida. Tässä olemme hauskasti päässeet kiinni yhteen neitosen "lehmänkatseen" ongelmista. 

Treenit Priyan kanssa alkavat mennä paremmin kun olen ottanut neidin kanssa uuden moton: "done is better than perfect". Punanutulla ei riitä valitettavasti motivaatio täydellisyyteen eikä minulla taidot täydellisyyden kouluttamiseen. Keskitytään hiki hatussa saamaan "katoamisen" ja pitkien piuhojen ongelmat kuriin niin sitten pääsisimme ehkä vihdoin kisoihin, emme tekemään kymppejä vaan konttaamaan edes johonkin lopputulokseen. Jos saisin sen kotikisoissa onnistumaan edes yhdessä kisasuorituksessa niin että se ei katoa tai ääntele niin olen mielestäni ansainnut mitalin. 

Priyasta on tullut kotona hirveä halinalle. Siinä missä Popa kiihtyy nollasta sataan ja haluaa syödä minut joka kerta kun kehun sitä, Priya nostaa huultansa kepeään hymyyn ja kömpii viereeni nukkumaan. Voiko parempaa kotikoiraa olla?

Minulta kysyttiin joku aika sitten mikä on aussien ja bortsun ero. En voi sanoa olevani asiantuntija tällä alalla koska minulla on ollut YKSI aussie 3-vuotta ja YKSI bordercollie muutaman kuukauden. Silti täytyy sanoa että minun koirieni ero on juuri tässä: Priya on enemmän minun koirani ja vain minun koirani. Se tekee töitä koska haluaa olla kanssani ja hommat on ihan hauskoja (sillon kun jaksaa). Popa sen sijaan on TYÖKOIRA. Se on sen koira kuka tarjoaa sille töitä. Se tekee hommia koska ne ovat sen mielestä aivan super siistejä. Minä olen vain se ihminen joka pitelee palloa. 

Tässä postauksessa ei ollut kyllä päätä eikä häntää! Ensiviikolla meillä on toiset pikkujoulut Popan pentueen kanssa, joten kirjoitellaan ainakin niissä merkeissä! 






torstai 1. joulukuuta 2016

Olipa kerran ollako kiltti vai tuhma

Minun piti kirjoittaa blogiin seuraavan kerran vasta jouluna. Totesin näin ystävälleni vasta toissapäivänä kun kahlasimme lumityrskyn läpi toiveena väsyttää kaksi hyvin energistä bortsunalkua. Syynä tähän suureen blogiangstiin on se että hukun koulutehtäviin ja tentteihinkin pitäisi ehtiä lukea. Sitten on tietysti vielä nämä koirat jotka tarvitsevat osan ajastani vaikka en tallentaisikaan muistoa tästä ajasta blogiin. Blogi saa siis olla tässä tilanteessa prioriteettilistalla alimpana.

Kirjoitampa nyt kuitenkin.

Popasta on tullut täys kaheli kun 5kk napsahti mittariin. Se ei ole enää mikään pikkupentu vaan teinihirviö alkaa selvästi nostamaan päätään. Se ei nuku koskaan ja keksii kaikenlaista kivaa heti kun silmäni välttää. Se osaa kiivetä pöydille ja avata kaapit. Olen ollut lähiaikoina paljon kotona sen kanssa päiviä lukemassa tentteihin, mikä ei ole osoittautunut ihan hirveän valoisaksi ideaksi. Pentu on melkein saanut Macbethistä päähänsä useampaan otteeseen. Olen sitä mieltä että ainut syy miksi meille määrätään niin paksuja tenttikirjoja on se, että voin tarvittaessa kolkata pentuni niiden avulla (tosikoille tiedoksi, tämä oli vitsi).

Palautteeseen varhaisteinimonsteri vastaa katsomalla minua ilmekään värähtämättä:
"Älä sinä ala minulle avautumaan. Etkö näe että minulla on projekti kesken?" Ja projekti voi olla muistiinpanojeni repiminen tai Jonin salikenkien silppuaminen. Toisten koirienkin palaute menee helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kokonaisuudessaan päättelen ettei Popa ole tietoinen siitä että nyt on joulukuu ja joulupukin tontut kurkkivat jo ikkunoista. Näillä perustein taitaa meidän kakara mennä "tuhmien listalle" eikä jouluaattona kuusen alta löydy Popalle kuin risuja.

Sitten taas toisaalta huomasin eilen jotain yllättävää: Popa on ihan hitonmoinen tosikko. Tamskin tokon valmennusryhmät järjestävät pikkujouluihin tokonäytöksen, jossa minä olen joulupukkina (jep, niimpä. Aivan loistava rooli minulle). Popan olisi tarkoitus olla roolissa: tuhma tonttu. Ajattelin että Poppeli on oikein loistava kahelilapsi, joka aiheuttaa kaaosta ympärilleen. Mutta mitä vielä: ei se ollutkaan. Neiti tuijotti vaan minua kysyvästi: "enhän minä voi täällä riehua yksikseni  kun me tehdään täällä hommiaYHDESSÄ."

Totaalinen tosikko siis. Huomasi kai joulupukin (eli minun) olevan paikalla itse nin teeskenteli hetken kilttiä.

Tänään koin jonkinlaisen valaistuksen Riitan tokoissa. Popa on oikeasti TOSIKKO työnteon suhteen. Siitä asti kun 7-viikkoisena ensimmäisen kerran raahasin sen hallille ja lähdin tekemään sen kanssa hommia niin neiti ei ole huomannutkaan muuta kuin minut (ja sen namut ja lelut). Se haluaa koko pienen bortsun olemuksellaan tehdä hommia kanssani. Olin sillä hetkellä pakahtua ylpeydestä ja rakkaudesta pientä koiraa kohtaan. Ihan sama mitä joulupukin "kiltit ja tuhmat"-lista sanoo, minä ostan tuolle eläimelle kuusen alle vaikka koko maailman.

Itse tokoissa teimme perusasentoa, seuraamista ja keskustelimme leluun kiinni jäämisestä. Perusasennon kanssa keskityimme Popan päähän (joka pyörii kuin väkkyrä). Riitta neuvoi tekemään "lyhyempiä" toistoja (eli käännyn uuteen toistoon vain vähän) ja auttamaan päätä pysymään tässä vakaampana ensin namulla. Tehdään kotiläksynä siis näitä.

Seuraamisessa etsintäkuulutettiin Millin rentoutta. Popa seuraa ihan jäätävän hyvällä asenteella kun mina muistan kävelä rennosti eteenpäin. Teimme kaikki neljä koirakkoa samaan aikaan ja pyörimme ympäri kenttää nappaillen koirilta seuraamista kun ne hakutuivat vasemmalle puolellemme. Pops oli ihan täysillä mun kanssa. Vaikka siihen tuli siskoa ihan viereen moikkaamaan niin tosikko senkun jatkoi seuraamista. Se on HIENO.

Lopuksi saimme kotiläksyä liittyen leluun kinni jäämiseen. Ajatuksena oli tehdä kahden lelun leikkiä niin että koira leikkii yhdellä lelulla ja sitä häiriköidään toisella. Lelua saa vaihtaa vasta käskystä ja käskyn sai antaa vasta kun koira oli täysillä mukana. Leluhäiriöön siedätetään pikkuhiljaa asteittain niin että aluksi lelu vain on paikoillaan, sitten se liikkuu ja lopuksi sitä voi pudottaa maahan tai heittää.

Tälläistä siis työstetään eteenpäin kunhan koulujutuilta ehdin.