lauantai 5. marraskuuta 2016

Olipa kerran Popa pentutokoissa




Poppana on nyt siinä iässä että se vain nauraa kaikille yrityksilleni "väsyttää" sitä kiltiksi. Treenit ja ja metsälenkit päätyvät kaikki siihen lopputulemaan että meillä riehutaan ja puuhastellaan kotona. Mikään ei pysäytä Popaa jolla on puuha sydämessä. Elämä on vain niin hienoa että ei tässä nyt ehdi lepäilemään. Sillä on ihan järjetön toiminnanhalu ja valtava jano tehdä jotain työtä. Tuosta mustavalkoisesta saisi itselleen oikein kivan ongelmakoiran jos se ei saisi purkaa tarmoaan kaikkeen hyödylliseen. Kiitän onneani että se ei ole ensimmäinen koirani. Vaikka neitonen on kyllä sisimmiltään oikein kiltti ,sillä on hyvä hermorakenne ja muumit oikeinpäin laaksossa niin sillä on toiminnanhalua enemmän kuin pienessä kylässä ja hieman taipumusta reagoida nopeasti asioihin. 

Sillä on ärsyttävä tapa ulkona unohtaa kokonaan tehdä asiansa jos hänellä on mielestään liian kivaa. Heti sisälle tullessa se kyllä muistaa hätänsä ja suunnistaa kylpyhuoneeseen kakalle. Temppujen teettäminen tai hommien tekeminen kesken lenkin on hieman tuhoontuomittu ajatus koska saatuaan jotain kivaa hommaa kesken lenkin neitonen käyttää lopun lenkkinsä pomppien ärsyttävästi edessäni ja kyylää puuhaa. 

Poppana on ollut sellainen pentu joka vie pentukuumeen pitkäksi aikaa mennessään. Silti se on jotain niin hienoa, parasta mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan. 

Viime torstaina Riitan tokoissa saimme esittää koko ryhmälle temppuja. Edellisellä kerralla saimme tehtäväksi opettaa pennulle jonkun tempun joka ei liity mitenkään tokoon. Meidän temppumme oli jalkojen välissä pujottelu/kahdeksikko. Temppu oli rakennettu edellisenä iltana kun Poppanalla kiehui iltavilli ja minä yhtäkkiä muistin että "ei hitto, meillä oli läksynä se temppukin." Kuuntelin samalla äänikirjaa kuulokkeista ja naksuttelin siitä että popa tarjosi jalkojeni välistä kulkemista.

Tunnilla Popsotin esitti temppua juuri sellaisena minä sen opetinkin. Jaksan aina ihmetellä miten hyvä keskittymiskyky sillä on. Ympärillämme istui ihmisiä lattialla aivan sen tasossa mutta Poppana keskittyi vaan typerään temppuunsa. En usko että minä tumpelo olen onnistunut opettamaan siitä noin hienoa, se on sitä ihan luonnostaan. 

Temppujen lisäksi harjoittelimme vieraan ihmisen kohtaamista. Opetimme koirille selkeämmän toiminnan vieraan kohtaamiseen. Jos koiralla on taipumusta epäkohteliaasti tähdätä suoraan kohtamansa ihmisen naamaan tai päinvastoin se jännittää vieraan ihmisen kohtaamista niin sen voi opettaa tämän ei-halutun käytöksen sijaan tähtäämään vieraan ihmisen käsitargettia kohti. Käsitarget on asia jonka voi helposti neuvoa ei-koiraihmisillekin. "Ojenna vain kätesi". Koira keskittyy ryysäämisen tai arastelun sijaan tarjoamaan ohjaajalleen käsitargettia. Vieras ihminen menettää merkitystään ja koira saa kohtaamisesta miellyttävän kokemuksen.

Poppana tarjosi edelleen jalkojeni välistä suhaamista. Se ei tumtunut edes huomaavan ympärillä kelluvia käsiä. Sitten se vahingossa törmäsi Sannan käsitargettiin tarjotessaan peruutusta. Siitä se riemastui ja alkoi tökkimään targettia.

Lopuksi teimme vielä luoksetulot.


3 kommenttia:

  1. Itsellä on kolmen kuukauden ikäinen kelpie narttu, joka on myös melko tehokas tapaus... Kirjoituksia Popasta on ihana lukea, kun edes sen aikaa voin olla sitä mieltä, että onpa mun koira rauhallinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tiedän tunteen :) Priya on täysin pystyynkuollut kun sitä katsoo verrattuna Popaan. Osaa Popakin olla kiltti ja rauhallinen joskus, sillä on hetkensä ja sitten on nämä hetkensä jolloin se on täyttä rukkasmateriaalia : D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista