maanantai 7. marraskuuta 2016

Olipa kerran kaikenlaista mitä on tullut treenattua


Kuva: Sanna Kiretti
Olen ihan sekopäisen tyytyväinen tuohon pentuun. Miten voi olla että joka treenien jälkeen rakastun siihen vain enemmän ja enemmän? Kentällä sen kanssa löytyy vain se oikea fiilis niin helposti. Olen vain niin onnellinen, onnellinen ja onnellinen sen kanssa puuhastellessa. Heilun sen kanssa kentällä typerä virne naamalla. En ole koskaan kokenut Priyan kanssa mitään mikä tulisi lähellekään. Kyse ei ole siitä että Popa olisi täydellinen, se on kaukana siitä, kyse on siitä miten se on täydellinen minulle. Olen aina inhonnut sanontaa "elämäni koira" koska vain yhden koiran nostaminen jalustalle mitätöi tehokkaasti niiden muiden merkitystä ja olisi surullista jos saisin kokea vain yhden erityisen koiran elämäni aikana. Popan kohdalla sanonta kuitenkin pyörähtää väkisinkin mieleeni. Priyakin on minulle korvaamattoman rakas, mutta suhde ei ole koskaan kantanut kodin ulkopuolelle, Toivon vilpittömästi että jokainen koiraharrastaja saa kokea tälläisen fiiliksen elämänsä aikana.

 Popasta tulee koko ajan vaan mageempi. Sen työskentely saa kasvamisen ja kehittymisen myötä eri tavalla voimaa ja fokusta. Ja mitä parasta: se haluaa tehdä mun kanssa tokoa kaikella sillä voimalla ja fokuksella. Treenit Popan kanssa parantaa päänsäryn, flunssan, stressin ja kiireisen päivän.

kuva: Sanna Kiretti

Kävimme eilen treenaamassa Popan siskojen Nilan ja Loven kanssa hallilla. Postauksen kuvat on otettu tältä reissulta kun siskokset saivat rallata hommien jälkeen metsässä. Tänään meillä oli "terapiaryhmäni" treenit eli muutaman ystäväni kesken omatoimista pentutreeniä. Terapiaryhmäksi kutsun sitä sen vuoksi koska näiden mukavien ihmisten kanssa treenaaminen on aina niin hauskaa että huolet ja murheet unohtuvat.

Popan kanssa uusi haaste lähiaikoina on ollut henkisesti lelusta irtoaminen. Olen tähän asti varonut Popan kanssa kaikenlaisia paikallaoloja tai pönötyksen kautta tehtävää luopumista. Luopumista on esitelty tekemisen yhteydessä: ensin leikissä niin että Popa leikkii kanssani yhdellä lelulla ja härnään sitä toisella lelulla tai ruualla. Sitten helpoissa tehtävissä kuten häkkileikissä ja käsitargetissa. "Pönöttäen luopumista" ollaan tehty vasta nyt kun on tarvittu jotain jolla "kerätä" pientä mustavalkoista kun sillä alkaa keittää yli. Olen alusta asti treenannut Popan kanssa niin että sen palkat ovat näkyvillä eli lelut lattialla ympärillä ja namit kipossa siinä vieressä joten luopuminen on tullut tutuksi tätäkin kautta. Kaikki tämä luopuminen on ollut helppoa Popalle.

Nyt kuitenkin on ilmennyt jotain mistä Popsotin ei millään pääse irti. Nimittäin heitetty lelu. Tämä tuli ilmi pepe-kurssilla viikko sitten kun teimme harjoitusta joss heitimme lelun ja sitten ohjaaja kutsuikin koiran luokse ennen kun päästi sen lelulle. Neitihän ei pystynyt tähän vaan rynni komentaman leluaan sen varastaneelta avustajalta. Se kääntää kyllä katseensa pois lelusta eikä jää hypnoosissa tuijottamaan sitä, mutta jää selvästi henkisesti kiinni siihen.

Kuva: Sanna Kiretti
Sama toistui eilen ja tänään kun toistimme saman harjoituksen. Saimme jotenkin vietyä harjoituksen läpi mutta tämä on selvästi asia joka vaatii seuraavaksi huomiotani. Olen nyt tehnyt tämän harjoituksen lisäksi paljon harjoituksia jossa heitän lelun ja palkkaan Popan toisella minulta tulevalla lelulla kun se päästää siitä irti.

Popa on myös muutaman kerran osoittanut hiukkasen kiihtyvänsä juoksuliikkeistä. Tein sen kanssa muutaman ruutuun juoksun. Treenasin oikeastaan Priyan kanssa mutta neiti laiskotteli ruutuun juoksussa. Otin siis Popan sen tilalle ja juoksimme sen kanssa ruutuun. Ruutuunhan oli neidistä sitten TOSI KIVA juosta. Muutaman toiston jälkeen tein sitten vähän seuruuta ja neiti pomppi siinä silmät leiskuen ja napsi minua housun lahkeista. (Se karkasi ensin ruutuun vaikka emme olleet edes samassa paikkaa josta olin lähettänyt sen aikaisemmin. Ihan käsittämätöntä että se ymmärsi suunnistaa sinne..) Tein luopumista kunnes Popa oli maltillisemmassa vireessä sain sitten onnsitunuita seuraamisia. Tehtävien vaihtelu kiihdyttävästä rauhallisempaan lisätään siis myös treenilistalle.

Kuva: Sanna Kiretti
Mutta ai hitto kun tykkään siitä miten liikkuu. Kaikki sen leluun syöksymisestä maahanmenoon on jotenkin koko ajan enemmän karkkia mun silmille. Vaikka eihän se ole sen ihmeellisempi kuin muutkaan rotunsa edustajat. Erityisen siitä tekee se että se on mun.

Priyan kuulumisia: Priyasta on tullut mamman mussukka. Se on ottanut tämän roolin itselleen ja suorittaa sen täydellisesti. Se nukkuu mun vieressä ja hukuttaa joka aamu meidät Jonin kanssa suukkoihin ja hymyihin. Se löhöilee vieressä sohvalla ja kerjää rapsutuksia. Se on halinalle jota voi käyttää halutessaan vaikka tyynynä.

Priya on treenaillut avointa ahkerasti. Meillä on menossa taas hyvän leikin kausi. Prillis siis on vaihteeksi syttynyt tavallista paremmin leluille ja se avaa mahdollisuuksia siihen että meillä on oikein hauskaa kentällä. Suurin treenaamisen tarve meillä on tällä hetkellä liikkeiden välit ja kokonaisuus.
Meillä on ensi viikolla valmennusryhmän koulutus jossa toivottavasti tulee treenattua nimenomaan näitä.

Kuva: Sanna Kiretti



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Jokainen ansaitsee oman ihanan ja upean omahyväisen kusipäänsä :D

      Poista