lauantai 26. marraskuuta 2016

Olipa kerran Popa 5kk

Kuva: Sanna Kiretti

Ja niin se on kauhukakara jo 5kk. Viime viikkoina olen kuitenkin joutunut toteamaan, että se on "vasta 5kk". Voisi kasvaa vähän vielä nopeammin. Tuntuu että koko ajan elän sen kanssa silmät selässä peläten ettei se riko itseään tai jonkun toisen omaisuutta.

Tämä kuukausi on ollut treenillisesti aika köyhä (minun mittakaavassani). Olen jotenkin jysähtänyt pennun kanssa paikalleni ja odotan että sille tulisi ikää enemmän jotta pääsisin oikeasti opettamaan esimerkiksi seuraamista. Myös leluihin jumittaminen on tuottanut työtä ja en voi sanoa että oltaisiin täysin päästy vieläkään eroon ongelmasta.

Popalla on tällä hetkellä loputtomasti virtaa. Se on energinen pirulainen, jolla välähtää pään sisällä toinen toistaan kummallisempia ideoita. Popa on jotenkin tosi nopea ajattelemaan ja myös nopea toteuttamaan ajatuksiaan. Tällä hetkellä en voi myöskään sanoa että Popa olisi mitenkään erityisen pehmeä nössykkä. Sillä on sisällään jotain tulta ja tappuraa. Tämä neiti on sisukas ja sinnikäs taistelija, joka ei helpolla lannistu vaan suivaantuu vaan vastoinkäymisistä ja yrittää hanakammin uudestaan. Hieno ominaisuus harrastuskoiralle mutta kotona tosiaan hieman raivostuttavaa..

Treenaamiseen Popa suhtautuu tosissaan. Neiti on jatkuvasti kärkkymässä jotain hommia. Perusasentoa hississä, seuraamista lenkillä, peruutusta bussipysäkillä, jalkojen välistä pujottelua kun olen astumassa askelen eteenpäin (tämä on hieman vaarallinen harrastus). Sen olen huomannut että Popa ei omasta mielestään tarvitse minua treenaamiseen vaan lelutelineeksi kelpaa ihan kuka vaan.

Popa painaa nyt 11,5kg. Sen korvat ovat jämähtäneet melkein pystyyn. Ainoastaan aivan korvan päät lörpöttävät iloisesti. Muistan kuinka pentua odotellessani totesin että haluaisin Kulon (Popan äidin) kloonin, mutta korvat se voisi periä iskältään. Minulla kävi tuuri koska Popa muistuttaa monella tapaa äitiään, mutta söpöt  korvat se on perinyt isältä.

Olen ollut todella tyytyväinen Popaan. Se on juuri sitä mitä halusinkin ja enemmän.


torstai 24. marraskuuta 2016

Olipa kerran vallaton kakara




Popa on hieman koetellut lähiaikoina. Tänään se nakkeli bussissa ihmisiä pienillä kivillä ja yritti rynniä kuratassuillaan moikkaamaan ihan kaikki. Sen lempileikkeihin kuulu tavaroiden heittely ja niiden perään loikkaaminen valtavalla saalisloikalla. Koska bussissa ei ollut saatavilla mitään muutakaan kivaa niin neiti imi kitusiinsa kiviä ja heitteli niitä ilmaan. Nämä kivet tietysti laskeutuivat pahaa aavistamattomien kanssamatkustajien päälle.

Me oltiin tällä viikolla taas reissussa. Viime perjantaina satuimme varaamaan liput juuri siitä junasta joka oli eniten myöhässä radalla tapahtuneen päälleajon vuoksi. Junan piti lähteä Tampereelta 15:05 ja olla perillä jyväskylässä 16:40. Olimme perillä lähempänä yhdeksää illalla. Odotin täydellä juna-asealla kahden koiran kanssa 3,5h. Koirat käyttäytyivät ihan käsittämättömän hyvin. Niiden hermot kestivät rasittavan tilanteen paremmin kuin meidän ihmisten. Ehdin jo ajatella että "ompas Popasta kasvanut kiltti ja rauhallinen koira". Tätä iloa ei kestänyt kovin kauan.

Perillä kohteessa tämä kiltti ja rauhallinen koira sitten paljasti taas todellisen luontonsa. Se loikkasi keskelle keittiön pöytää yhdellä loikalla kun näki äitini pyyhkimässä pölyjä. Se levitti kiljuen uudestaan kaikki roskat joita äitini yritti lakaista lattialta. Se silppusi ja levitti kaikki polttopuut joita äitini yritti kerätä takan reunalle. Se kaatoi ison säiliön auringonkukansiemeniä ja ahmi näitä hyvällä ruokahalulla. Se loikkasi mummoni syliin ja varasti tältä silmälasit nenältä. Se riehui, sotki, loikki, kiusasi ja härnäsi. Häkitettynä se huusi oikeuksiaan kurkku suorana. Kaiken tämän jälkeen ihmettelen jos kukaan haluaa meitä enää kylään.

Kyllä siellä jossain syvällä Popan sisältä vilahtaa välillä järkevä bordercollie jollaiseksi se toivottavasti kasvaa. Tällä hetkellä voi vain sulkea silmänsä ja hokea "kasvakasvakasva pian". Koiranpennut osaavat olla ihan hiton ärsyttäviä.

Popalla oli meininki katossa tänään pentutokoissakin.

Aloitimme esineen nostoilla. Tällä kertaa esine piti saada käsitargettiin asti nostettua. Saimme kommettia siitä että Poppana korjaa esineen asentoa joka kerta kun nostaa sen. Minun pitäisi kiinnittää tähän tarkemmin huomiota. Se ei saisi tehdä tätä aikuisena kapulan kanssakaan joten on helpompaa karsia sellaiset pois tässä vaiheessa. Juuri tämän vuoksi olemme tehneet nostoja ensin kaikenlaisilla muilla esineillä. Tälläiset taistelut voi käydä jo ennen kuin koiralla on käynyt kapula edes suussa.

Koska Popalle käsitargettiin tuominen on tuttua niin keskustelu voidaan käydä käsitargetin kanssa. Jos esine pyörähtää suussa matkalla käsitargettiin niin targetti häviää. Kun se häviää niin palkan mahdollisuus katoaa. Koira saa tulla targettiin asti vain jos suu pysyy rauhallisena.

Sitten teimme esineen asettamista kuppiin. Esineen nosto merkataan ja palkka tiputetaan kuppiin. Kun tätä toistetaan niin koira alkaa tähdätä kuppia kohti. Jossain vaiheessa esine tippuu vahingossa kippoon. Tästä hyvästä koira saa useamman namin kippoon tarjoiltuna.

Seuraavaksi katsoimme perusasentoa. Popan kanssa täytyy olla tarkka tekniikasta, jolla se tulee perusasentoon. Se alkaa vielä helposti hakea väärää tekniikkaa. Popsottimella on myös eläväinen pää, joka pyörii kuin väkkyrä välillä.

Poppanalla oli vähän liian hauskaa. Se yritti lähteä rallattelemaan nostamiensa esineiden kanssa. Se varasti kuppini (johon esine oli tarkoitus tuoda) ja heitteli sitä riemukkaana ympäriinsä. Jokainen sen nosto muistutti enemmän tavaran heittelyä kun asiallista nostoa. Jopa perusasennon koroke sai kyytiä.

On se kyllä melkoinen pentu.


torstai 17. marraskuuta 2016

Olipa kerran luova koira

Luin juuri höpsön artikkelin joka luokitteli sitä millä tavoilla luovat ihmiset ovat erilaisia kuin muut. Minä myönnän samanaikaisesti hieman häpeissäni ja syvästi ylpeänä omaavani nämä kaikki hienot ja vähemmät hienot ominaisuudet.

1. Pää jatkuvasti pilvissä ja laalaa-maassa yhdessä yksisarvisten ja vihreiden apinoiden kanssa. Kaikki minut tuntevat tietävät että katoan pääni sisälle johonkin säännöllisesti.
2. Hassujen asioiden syvällinen tarkkailu. Minun mielestäni esimerkiksi seinä voi olla ihan hiton mielenkiintoinen.
3. Ei selkeää päivärytmiä.
4. Rakastavat yksinäisyyttä. Paras aika päivästä on se kun kukaan ei todista sitä kun pieraiset.
5. Pakkomielteiseksikin muotoutuva uusien ja omalaatuisten ideoiden etsiminen. Muiden koirat menee maahan kun ne sanoo "maahan", mun menee silloin kun mä sanon "istu".
6. Ottavat riskejä
7. Epäonnistuminen ja virheet ovat motivoivia. Minkäs sille voi kun tykkää rypeä vatsallaan.
8. Tekevät asioita jotka inspiroivat heitä. Kuten haistelevat mandariinejä, laittavat kynttilän palamaan ja tökkivät steariiniä sekä ahmivat suklaakeksejä (niitä tiettyjä!).
9. Empatiakyky
10. Huomaavat kaiken (mutta eivät tiedä mitään).

Siinä on minä kauniissa pienessä paketissa. En kuitenkaan tullut ilmoittamaan sitä tänne koirablogiini. Tulin kertomaan sen että mieleeni tuli itseni lisäksi eräs toinenkin olento. Arvasitte varmaan kuka.



1. Pää jatkuvasti pilvissä: 

"...."
"Maahan."
"...."
"Priya. Maahan."
"Mitä? Hä?"

2. Syvällinen tarkkailu:

"Priya, missä ruutu?"
"Tuossa on ruutu. Mutta mikä tuossa seinässä on?" 
"Ruutuun!"
"Nyt on pakko saada tietää mikä tuossa seinässä on."

3. Ei selkeää päivärytmiä:

"ZZZZZ"
"Priya lähdetäänkö lenkille?"
"ZZZZZZ"

Myöhemmin:

" Priya mitä sä tuijotat, nyt on keskiyö."
" nyt vois mennä sinne lenkille."

4. Yksinäinen susi:

"Priya missä sä olet?"
"pesässä."
"Tule tänne meidän kanssa."
"En tule." 

5. Uusien ideoiden ja näkökulmien etsiminen

"Priya kerjäätkö sinä bussissa kanssamatkustajalta?"
" En. Osallistun."
"?"
" Julkisten kulkuneuvojen lattioiden siisteyden ylläpitämiseen."

6. Ottavat riskejä

" PRIYA TULE!"
"Pentu ensin kumoon."
" EI! PRIYA TULE TAI EI HYVÄ HEILU!"
"Äkkiä pentua vielä vähän niin sitten vasta ehdin.."

7. Epäonnistuminen ja virheet 

" Ruutuun!"
" Haittaako jos ravaan?"
"Haittaa"
" Hö. No jos sitten myönnyn laukkaamaan niin en ainakaan mene tämän kovempaa."

8. Inspiroivat asiat

"Seuraa"
"menen ruutuun."
" Priya mitä sinä teet?"
"Menen ruutuun."
"Eiku seuraa"
"Ei ehdi. Ruutu kutsuu."

9. Empatiakyky

"Priya mikä sinulle tuli?"
"Kauheita asioita on tapahtunut."
"Mitä nyt taas?"
"Tuolle sheltille laitettiin heijastinliivi."
"Niin?"
"En tiedä pystynkö nyt työntekoon."

10. Asioiden yhdistely

"No niin Priya nyt tehdään kisatreeni."
"Selvä. Kierrän työn ja menen sitten ruutuun."
"Priya YHDESSÄ!"
"Sitten palkalle."
"EIKU YHDESSÄ!"
"Hiljaa ihminen. Kyllä minä tiedän."



Nyt se sitten selvisi: minulla on luova koira. Kaikki tämän punaisen pään sisällä huokuaa luovien tuulien myllerryksiä.

Kuva: Jenny Söderlund




torstai 10. marraskuuta 2016

Olipa kerran Popan pentujuttuja taas

Kuva: Jenny Söderlund

Se ois sitten taas pentutokopäivityksen vuoro. Aloitimme tällä kertaa harjoituksella, jossa pennun kanssa leikitään, sitten lopetetaan leikki ja odotetaan että pentu tarjoaa maahanmenoa tai istumista. Jatkojalostuksena harjoituksessa opetellan asennon pitoa ja vireen hallintaa, mutta tässä alussa riittää se että koira ottaa asennon. Asennon ei tarvitse olla edes sama vaan koira voi tarjota istumista tai maahanmenoa sekaisin. Seisominen ei tähän harjoitukseen kelpaa asennoksi koska se on helposti passiivinen, istumisessa ja maahanmenossa koira on aktiivinen.

Olen Popan kanssa tehnyt harjoitusta jonkin verran ja se sai nopeasti kiinni jutun juonesta. Tavoitteena olisi että pentu samantien irrotettuaan tarjoaisi jo uutta asentoa. Minä olin hieman turhan hätäinen tapani mukaan ja sain Popalta aikaiseksi puolittaisia maahanmenoja.

Sitten siirryimme aiheeseen jonka parissa vietimme suurimman osan tunnista: sosiaaliseen palkkaan. Teimme yksitellen kierrokset jossa pennulta piti pyytää jokin yksinkertainen tehtävä, kehua ja palkata vasta sitten. Näin viedä läpi ajatusta kehumisesta joka edeltää varsinaista palkkaa. Ensimmäisellä kierroksella varoin kehumasta Popaa liian innokkaasti ja silti sain hieman haukkua aikaan. Tajusin että olen kylä kehunut Popaa ennen lelupalkkaa, mutta harvemmin ennen namipalkkaa. Joten kehun kuullessaan se odotti saavansa lelun, kun työnsinkin sen suuhun vain kuivan namupalan niin herne hypähti pennun nenään ja ääni lisääntyi.

Sain kuulla kunniani Riitalta kun olen muuttanut kehuni hiljaisiksi kuiskauksiksi. Hänen mielestään minun pitäisi antaa kaikua vaan ja pentu opetetaan vastaamaan tähän asiallisesti. Heti kun se alkaa äännellä tai hyppii kiinni hihoihini niin keskeytän kehun ja muutun tylsäksi. Näin kontrasti kehumisen ja tylsäksi muuttumisen välillä on suurempi ja asia on koiralle selkeämpi. En myöskään jatkossa voi kisatilanteessa kehua Popaa peläten että milloin se räjähtää käsiin.

Teimme toisen kierroksen kehumista ja tällä kertaa kaikkien piti kehua oikein kunnolla. Popa vastasi kiljumalla jo puolikkaan kehun kohdalla, muutuin tylsäksi, sitten jatkoin. Tätä sai toistaa muutaman kerran ennen kuin sain edes hetken hiljaisuutta. Se alkoi kiljumisen sijaan tarjota kaikkea mitä vaan keksi. Perusasentoa, maahanmenoa, pujottelua jalkovälistä.. Eikä millään saanut palkkaa nopeammin. Kurja mamma. Siinä se vain kiekui.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Olipa kerran myytävänä lahna ja rukkasmateriaali


Milloin saa luovuttaa? Jos se joku puoli minussa, joka haluaa aina nousta pystyyn ja jatkaa vaikeuksien ohi pitäisi vaan sen turpansa kiinni niin voisin ihan hyvin heittää hanskat tiskiin. Mitä järkeä on tokoilla koiran kanssa jota ei selvästi voisi vähempää kiinnostaa?
Priya osaa olla todella ärsyttävä. Se tuijottaa minua lehmänkatseellaan ajatukset ihan jossain muualla ja vaikka nakkia satelee säännöllisin väliajoin niin se ei silti voi pysyä hereillä. Tänään se vielä leikki hyvin ja syttyi hyvin palkkaukseen, mutta heti palkkauksen loputtua se tuntui valuvan henkisesti Priyalandiaan josta kalastelen sen taas ylös. En kyllä jaksa enää. Joko saa luovuttaa? Olenko oikeasti niin huono kouluttaja että koirani ei vain toimi vaikka olen antanut niin paljon? Sitä on nostatettu, motivoitu, vatkattu ja veivattu nyt jo kolme vuotta emmekä ole päässeet tuon taivaallisiin tuloksiin. Tässä ois jollekin hyvä projektikoira jos kaipaa oikeasti haastavaa harrastuskaveria, edellinen ohjaaja pisti luukut kiinni ja myi tokokamansa. Häneltä loppui osaaminen. 

Se että Popan liittyminen perheeseemme ei ole nostanut Priyan treenimotivaatiota, kertoo varmasti jostain neidin persoonasta. Sen treenimäärä on kutistunut murto-osaan siitä mitä se oli aikaisemmin ja se joutuu odotellessa katsomaan kun treenaan Popan kanssa (jolle se ei lotkauta korvaansakaan). Sen söpön ja kiltin kuoren alla on älykäs, oman arvonsa tunteva ja joka soluaan myöten LAISKA koira. Se ei viitsi nostaa karvaansakaan pystyyn jos sen ei ole aivan pakko. Pahinta tässä on se että Priya on australianpaimenkoira ja sen pitäisi olla jonkunlainen tykki lajissa kuin lajissa. Jos se olisi joku pieni valkoinen turkkikoira niin tälläinen luonne olisi täysin luonnollinen ja meidän säätöämme treenikentillä katsottaisiin ajatuksella "hellanlettas kun on hienoa että joku harrastaa tuonkin kanssa." Aussien kanssa meidän meno näyttää siltä että tämä ohjaaja on täysin lahjaton kun se ei ole saanut tuollaista tykkiä motivoitua.

Jos meillä ei olisi valmennusryhmää niin jättäisin Priyan pitkälle tauolle kaikesta harrastamisesta. Se pääsisi lenkille ja saisi kotona ruokaa kupista niinkuin normaali koira. Sitten alkaisin pikkuhiljaa käydä sen kanssa hallilla vaan leikkimässä ja yrittäisin löytää sen kentällä ilman paineita. Yrittäisin saada siihen samanlaisen yhteistyön fiiliksen kun Popaan ja lähdettäisiin siitä eteenpäin. 

Onneksi on Popa. Minun mustavalkoinen aarteeni jonka voin herättää vaikka keskellä yötä hommiin ja se lähtee mukaani. Sain tänään lenkillä loistavan ajatuksen: Popasta voisi tulla myös loistava koiratanssikoira. Sillä on sellaista karismaa tassuissaan. Sen kanssa on tehty seuraamista molemmilla puolilla ja lisäksi edessä seuraamista joten kuka tietää, ehkä meidät nähdään vielä koiratanssimassa. 

Eikä ne treenit Priyan kanssakaan ole niin huonosti menneet. Tässä sohvalla peiton alla pussaan sen punaista kuonoa ja tiedän että en ole valmis luopumaan sen kanssa tokoilusta. Joskus pitää vaan rypeä epätoivossa ja väsymyksessä. Kamalaahan se olisi jos kaikki olisi täydellistä. Priyan kanssa välähtää välillä tosi hyviä hetkiä ja meillä on yhdessä hauskaa. Nuo molemmat koirat ovat minulle niin valtavan tärkeitä etten tiedä mitä tekisin ilman niitä.

Sen kyllä sanon että jos jonain päivänä tuosta punaisesta hirviöstä tokovalio tulee niin silloin teen siitä koostevideon jossa raikaa tämä kappale:

When you've been fighting for it all your life

You've been struggling to make things right
That's how a superhero learns to fly
(Every day, every hour, turn that pain into power)

maanantai 7. marraskuuta 2016

Olipa kerran kaikenlaista mitä on tullut treenattua


Kuva: Sanna Kiretti
Olen ihan sekopäisen tyytyväinen tuohon pentuun. Miten voi olla että joka treenien jälkeen rakastun siihen vain enemmän ja enemmän? Kentällä sen kanssa löytyy vain se oikea fiilis niin helposti. Olen vain niin onnellinen, onnellinen ja onnellinen sen kanssa puuhastellessa. Heilun sen kanssa kentällä typerä virne naamalla. En ole koskaan kokenut Priyan kanssa mitään mikä tulisi lähellekään. Kyse ei ole siitä että Popa olisi täydellinen, se on kaukana siitä, kyse on siitä miten se on täydellinen minulle. Olen aina inhonnut sanontaa "elämäni koira" koska vain yhden koiran nostaminen jalustalle mitätöi tehokkaasti niiden muiden merkitystä ja olisi surullista jos saisin kokea vain yhden erityisen koiran elämäni aikana. Popan kohdalla sanonta kuitenkin pyörähtää väkisinkin mieleeni. Priyakin on minulle korvaamattoman rakas, mutta suhde ei ole koskaan kantanut kodin ulkopuolelle, Toivon vilpittömästi että jokainen koiraharrastaja saa kokea tälläisen fiiliksen elämänsä aikana.

 Popasta tulee koko ajan vaan mageempi. Sen työskentely saa kasvamisen ja kehittymisen myötä eri tavalla voimaa ja fokusta. Ja mitä parasta: se haluaa tehdä mun kanssa tokoa kaikella sillä voimalla ja fokuksella. Treenit Popan kanssa parantaa päänsäryn, flunssan, stressin ja kiireisen päivän.

kuva: Sanna Kiretti

Kävimme eilen treenaamassa Popan siskojen Nilan ja Loven kanssa hallilla. Postauksen kuvat on otettu tältä reissulta kun siskokset saivat rallata hommien jälkeen metsässä. Tänään meillä oli "terapiaryhmäni" treenit eli muutaman ystäväni kesken omatoimista pentutreeniä. Terapiaryhmäksi kutsun sitä sen vuoksi koska näiden mukavien ihmisten kanssa treenaaminen on aina niin hauskaa että huolet ja murheet unohtuvat.

Popan kanssa uusi haaste lähiaikoina on ollut henkisesti lelusta irtoaminen. Olen tähän asti varonut Popan kanssa kaikenlaisia paikallaoloja tai pönötyksen kautta tehtävää luopumista. Luopumista on esitelty tekemisen yhteydessä: ensin leikissä niin että Popa leikkii kanssani yhdellä lelulla ja härnään sitä toisella lelulla tai ruualla. Sitten helpoissa tehtävissä kuten häkkileikissä ja käsitargetissa. "Pönöttäen luopumista" ollaan tehty vasta nyt kun on tarvittu jotain jolla "kerätä" pientä mustavalkoista kun sillä alkaa keittää yli. Olen alusta asti treenannut Popan kanssa niin että sen palkat ovat näkyvillä eli lelut lattialla ympärillä ja namit kipossa siinä vieressä joten luopuminen on tullut tutuksi tätäkin kautta. Kaikki tämä luopuminen on ollut helppoa Popalle.

Nyt kuitenkin on ilmennyt jotain mistä Popsotin ei millään pääse irti. Nimittäin heitetty lelu. Tämä tuli ilmi pepe-kurssilla viikko sitten kun teimme harjoitusta joss heitimme lelun ja sitten ohjaaja kutsuikin koiran luokse ennen kun päästi sen lelulle. Neitihän ei pystynyt tähän vaan rynni komentaman leluaan sen varastaneelta avustajalta. Se kääntää kyllä katseensa pois lelusta eikä jää hypnoosissa tuijottamaan sitä, mutta jää selvästi henkisesti kiinni siihen.

Kuva: Sanna Kiretti
Sama toistui eilen ja tänään kun toistimme saman harjoituksen. Saimme jotenkin vietyä harjoituksen läpi mutta tämä on selvästi asia joka vaatii seuraavaksi huomiotani. Olen nyt tehnyt tämän harjoituksen lisäksi paljon harjoituksia jossa heitän lelun ja palkkaan Popan toisella minulta tulevalla lelulla kun se päästää siitä irti.

Popa on myös muutaman kerran osoittanut hiukkasen kiihtyvänsä juoksuliikkeistä. Tein sen kanssa muutaman ruutuun juoksun. Treenasin oikeastaan Priyan kanssa mutta neiti laiskotteli ruutuun juoksussa. Otin siis Popan sen tilalle ja juoksimme sen kanssa ruutuun. Ruutuunhan oli neidistä sitten TOSI KIVA juosta. Muutaman toiston jälkeen tein sitten vähän seuruuta ja neiti pomppi siinä silmät leiskuen ja napsi minua housun lahkeista. (Se karkasi ensin ruutuun vaikka emme olleet edes samassa paikkaa josta olin lähettänyt sen aikaisemmin. Ihan käsittämätöntä että se ymmärsi suunnistaa sinne..) Tein luopumista kunnes Popa oli maltillisemmassa vireessä sain sitten onnsitunuita seuraamisia. Tehtävien vaihtelu kiihdyttävästä rauhallisempaan lisätään siis myös treenilistalle.

Kuva: Sanna Kiretti
Mutta ai hitto kun tykkään siitä miten liikkuu. Kaikki sen leluun syöksymisestä maahanmenoon on jotenkin koko ajan enemmän karkkia mun silmille. Vaikka eihän se ole sen ihmeellisempi kuin muutkaan rotunsa edustajat. Erityisen siitä tekee se että se on mun.

Priyan kuulumisia: Priyasta on tullut mamman mussukka. Se on ottanut tämän roolin itselleen ja suorittaa sen täydellisesti. Se nukkuu mun vieressä ja hukuttaa joka aamu meidät Jonin kanssa suukkoihin ja hymyihin. Se löhöilee vieressä sohvalla ja kerjää rapsutuksia. Se on halinalle jota voi käyttää halutessaan vaikka tyynynä.

Priya on treenaillut avointa ahkerasti. Meillä on menossa taas hyvän leikin kausi. Prillis siis on vaihteeksi syttynyt tavallista paremmin leluille ja se avaa mahdollisuuksia siihen että meillä on oikein hauskaa kentällä. Suurin treenaamisen tarve meillä on tällä hetkellä liikkeiden välit ja kokonaisuus.
Meillä on ensi viikolla valmennusryhmän koulutus jossa toivottavasti tulee treenattua nimenomaan näitä.

Kuva: Sanna Kiretti



lauantai 5. marraskuuta 2016

Olipa kerran Popa pentutokoissa




Poppana on nyt siinä iässä että se vain nauraa kaikille yrityksilleni "väsyttää" sitä kiltiksi. Treenit ja ja metsälenkit päätyvät kaikki siihen lopputulemaan että meillä riehutaan ja puuhastellaan kotona. Mikään ei pysäytä Popaa jolla on puuha sydämessä. Elämä on vain niin hienoa että ei tässä nyt ehdi lepäilemään. Sillä on ihan järjetön toiminnanhalu ja valtava jano tehdä jotain työtä. Tuosta mustavalkoisesta saisi itselleen oikein kivan ongelmakoiran jos se ei saisi purkaa tarmoaan kaikkeen hyödylliseen. Kiitän onneani että se ei ole ensimmäinen koirani. Vaikka neitonen on kyllä sisimmiltään oikein kiltti ,sillä on hyvä hermorakenne ja muumit oikeinpäin laaksossa niin sillä on toiminnanhalua enemmän kuin pienessä kylässä ja hieman taipumusta reagoida nopeasti asioihin. 

Sillä on ärsyttävä tapa ulkona unohtaa kokonaan tehdä asiansa jos hänellä on mielestään liian kivaa. Heti sisälle tullessa se kyllä muistaa hätänsä ja suunnistaa kylpyhuoneeseen kakalle. Temppujen teettäminen tai hommien tekeminen kesken lenkin on hieman tuhoontuomittu ajatus koska saatuaan jotain kivaa hommaa kesken lenkin neitonen käyttää lopun lenkkinsä pomppien ärsyttävästi edessäni ja kyylää puuhaa. 

Poppana on ollut sellainen pentu joka vie pentukuumeen pitkäksi aikaa mennessään. Silti se on jotain niin hienoa, parasta mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan. 

Viime torstaina Riitan tokoissa saimme esittää koko ryhmälle temppuja. Edellisellä kerralla saimme tehtäväksi opettaa pennulle jonkun tempun joka ei liity mitenkään tokoon. Meidän temppumme oli jalkojen välissä pujottelu/kahdeksikko. Temppu oli rakennettu edellisenä iltana kun Poppanalla kiehui iltavilli ja minä yhtäkkiä muistin että "ei hitto, meillä oli läksynä se temppukin." Kuuntelin samalla äänikirjaa kuulokkeista ja naksuttelin siitä että popa tarjosi jalkojeni välistä kulkemista.

Tunnilla Popsotin esitti temppua juuri sellaisena minä sen opetinkin. Jaksan aina ihmetellä miten hyvä keskittymiskyky sillä on. Ympärillämme istui ihmisiä lattialla aivan sen tasossa mutta Poppana keskittyi vaan typerään temppuunsa. En usko että minä tumpelo olen onnistunut opettamaan siitä noin hienoa, se on sitä ihan luonnostaan. 

Temppujen lisäksi harjoittelimme vieraan ihmisen kohtaamista. Opetimme koirille selkeämmän toiminnan vieraan kohtaamiseen. Jos koiralla on taipumusta epäkohteliaasti tähdätä suoraan kohtamansa ihmisen naamaan tai päinvastoin se jännittää vieraan ihmisen kohtaamista niin sen voi opettaa tämän ei-halutun käytöksen sijaan tähtäämään vieraan ihmisen käsitargettia kohti. Käsitarget on asia jonka voi helposti neuvoa ei-koiraihmisillekin. "Ojenna vain kätesi". Koira keskittyy ryysäämisen tai arastelun sijaan tarjoamaan ohjaajalleen käsitargettia. Vieras ihminen menettää merkitystään ja koira saa kohtaamisesta miellyttävän kokemuksen.

Poppana tarjosi edelleen jalkojeni välistä suhaamista. Se ei tumtunut edes huomaavan ympärillä kelluvia käsiä. Sitten se vahingossa törmäsi Sannan käsitargettiin tarjotessaan peruutusta. Siitä se riemastui ja alkoi tökkimään targettia.

Lopuksi teimme vielä luoksetulot.