maanantai 31. lokakuuta 2016

Olipa kerran Popa 4kk


Popalle pyörähti jo vähän aikaa sitten mittariin 4kk. Nyt kun alan mennä jo sekaisin viikoissa niin on hyvä alkaa laskemaan neitosen ikää kuukausina.

Popa on neljän kuukauden ikäisenä edelleen se sama tättähäärä ilopilleri joka käveli meidän elämää ilahduttamaan muutama kuukausi sitten. Popa on lepattava vilkas pieni perhonen joka ryöppyilee iloisuutta ympäriinsä. Sosiaalistamisikä on selvästi jo ohi ja pieni mörköily nostaa päätään. Popa on helposti hieman nopeasti reagoiva ja reagoi yhtä nopeasti myös äänellä kaikenlaiseen epäilyttävään.  Hervannan kasvatti ei välitä metelistä eikä liikenteestä, mutta pelottavat asiat ovat helposti jotain täysin typerää niinkuin kanto, karkkipaperi maassa tai lumen alta pilkottava oksa. Meillä on menossa siis juuri tämä ikä.

Olen ehkä muutaman kerran tainnut mainitakin että Poppanan kanssa on tosi kiva treenata. Se ottaa hommat hellyttävän tosissaan. Pieni koiranalku tuijottaa minua niin intensiivisesti kentällä ja oikein vaatii jotain uutta opittavaa.

Hampaita tippuu ja painoa neidiltä löytyy 9,7kg.

Tässä video Popasta joka puuhastelee hallilla 15-17vko ikäisenä.




sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Olipa kerran Wirnuilevat Korrien opissa

kuva: Jenny Söderlund

Priyan kasvattiporukka järjesti Pekka Korrin ja Riitta Jantunen-Korrin koulutuksen Agimesta-hallissa Espoossa. Tytöt pääsivät molemmat näiden taitavien silmien alle. Popakin pääsi siis kuokkimaan aussimaiseen seuraan.

Ensin Priya oli Riitan koulutuksessa. Halusin neitosen kanssa tehdä liikkeiden välejä ja aloituksia eli sitä kuuluisaa kokonaisuutta. Kisailmoa pitäisi laittaa menemään ja nämä asiat kaipaisivat eniten hiomista.

Riitta luki mielestäni aika nopeasti Priyasta suurinpiirtein millainen koira se on. Yritän nykyään olla tuomitsematta Priyaa ennen koulutuksia "siksi täksi ja tuoksi" vaan menen sen kanssa kentälle avoimin mielin. Mantrani on siis "koira on itseään toteuttava ennustus". Jos valitan juuri ennen kehään menoa että "no tänään ei ainakaan mikään onnistu koska voin haistaa laaman ilmassa tai aistia ääntelyä" niin arvaa tuleeko siellä ääntelevä laama.

Kuitenkin. Siis Riitta katseli Priyan työskentelyä ja kehui sitä: työskentelee hyvin, mutta se tarvitsee "tökkimistä". Eli herättelyä. Ihan ensimmäinen neuvo meille oli virittelysanat. Tämä on vanha ajatus, mutta se sai Riitan selittämänä minulle uuden merkityksen. Voin opettaa Priyalle viritelysanan niin että se nostaa hieman sen virettä ja saa sen hetkeksi parempaan fokukseen. Minulle virittelysanat ovat olleet vain "vähän jotain mitä hoen lämpimikseni" liikkeiden väleissä. Esimerkiksi paikkamakuussa kun Priya siinä aluksi vaipuu helposti omiin ajatuksiinsa niin voin juuri ennen liikkeen alkua herättää sen oikein ajoitetulla virittelysanalla.

Priyan kohdalla nousi myös ajatus kahdesta erilaisesta tavasta kehua koiraa. Nämä tavat erottaisi tapa jolla elehdin tai ehkä sanavalinnat jota käytän. Koska Priyalta tulee niin helposti ääntä niin Riitta ehdotti että Priyalla olisi erikseen koetreeniin liittyvä kehu josta ei koskaan seuraa palkkaa ja sitten kehu jota saattaa seurata palkka. Näin ainakaan palkan odotus ei saa Priyaa huutamaan mutta minulla on olemassa myös kehu jolla voin taistella kisatilanteessa laamailua vastaan nostamalla hieman turhaumaakin Priyalle.

Kuva: Jenny Söderlund


Priyalle tehtiin myös häiriköntiä perusasennossa. Riitta ehdotti parin viikon kokeilua jossa katsoisin että alkaako Priya nostamaan virettä ja petraamaan häiriöiden esittämisestä. Minulla on hieman skeptinen olo siitä koska Prillikselle on häiriöitä kyllä tehty ja se ei ole mielestäni vastannut häiriöharjoitteluun skarppaamalla erityisesti. Aioin kuitenkin antaa idealle mahdollisuuden ja teen pari viikkoa häiriköintä tehostettuna. Häiriköintiä pitäisi tuoda ensin perusasentoon, sitten liikkeiden väleihin, kehään tuloihin ym. Riitta painotti että Priyan tapauksessa häiriöitä ei aluksi liian lähelle koska se Riitankin mielestä hieman ahdistui jos vieras ihminen tunki liikaa iholle. Häiriön tulisi Priyan kanssa myös vaihdella säännöllisesti koska se tottui nopeasti samana toistuviin häiriöihin.

(Ja sitten se miksi paisuin ylpeydestä: sain kehua palkkauksestani.)

Kuva: Jenny Söderlund

Popan kanssa menin Pekan eteen. Kysyin häneltä yksikertaisen kysymyksen: " mitä sinä teet pennun kanssa?" Sieltä alkoi sitten tulla harjoituksia kuin kaupan hyllyltä. Popa pääsi maistamaan vähän kaikkea pienissä määrin.

Aloitimme kaukoilla. Pekka kertoi tekevänsä kaukojen vaihtoja alusta asti jotta koiran kroppa oppii oikeita liikeratoja. Näytin ne alkeet mitä ollaan sähelletty jo Popan kanssa ja näyttivät kuulemma hyvältä.

Sitten teimme käsitargettia vähän joka suunnasta ja perusasennossa. Seuraamista teimme myös hieman imuttamalla. Popa sai kehuja hyvästä takapäänkäytöstä. Pivottitreeni paistoi siis läpi pyllyn pyörityksessä. Popa pääsi maistamaan myös hieman ruutuun juoksemista lelun perässä ja luoksetuloa (jossa Popa ei äännellyt kun avustaja vei sen poispäin minusta, Popa on saattanut kerätä itselleen paineita kun minä jätän sen ja se purkautuu haukkuna luoksetulossa).

Sitten niihin harjoituksiin jotka olivat meille hieman vieraampia. Pekka halusi työstää pentua vuorotellen namilla ja lelulla, jotta se oppii vaihtamaan eri palkkausalueelta toiselle. Hän halusi tehdä tämän nimenomaan työskentelyn kautta, ei erillisenä tehtävänä niinkuin me olemme tehneet jotta koira oppisi oikeasti työskentelemään molemmista palkoista eikä vain vaihtamaan niiden välillä tehtävänä (eli leikkii vain koska saa namin).

Puhuimme myös sosiaalisesta palkasta ja sen rakentamisesta. Popa tarjosi perusasentoa, siinä rauhallinen kehu ja sitten vasta palkka. Pekka oli samaa mieltä kuin Piia meidän kouluttajakoulutuksessa siitä että Popalle ei liian railakasta kehua vaan rauhallinen kehu riittää.

Seuraavaksi harjoittelimme "tokopönötyksen" kouluttamista positiiviseksi. Pennulle siis opetetaan että passiivisena tokoseipäänä seisovan ohjaajan luokse kannattaa ladata ihan täysiä. Tätä tarvitaan jatkossa kehässä useassa kohdassa luoksetuloissa ja noudoissa. Teimme harjoitusta jossa jätin Popan avustajalle ja lähdin lelua heilutellen kävelemään poispäin. Käännyin ympäri ja otin tokopönötysasennon. Silloin avustaja päästi pennun irti ja minä vapautin sen palkalle. Kun harjoitusta on toistettu jonkin verran hallilla niin sitä voi kokeilla ihan luonnossa. Lenkin varrella ottaa tokopönysasennon ja katsoo mitä tapahtuu. Palkkaus heti jos koira juoksee railakkaasti kohti.

Lopuksi teimme vielä noutoa. Poppana ei ole tehnyt noutoa kapulalla vaan kaikella muulla mahdollisella. Pekka halusi että teemme kuitenkin noudon kapulan kanssa jotta pennulle tulee alusta asti kapulasta "rahaa jolla saa ostettua jotain hyvää" eikä itsessään "sitä hyvää". Heitin kapulan ja pentu perään. Kun se tarttui kapulaan niin palkkasana ja palkkaus luokseni lelulla. Pekka teetti meillä heti noudon perään luoksetulon kapulan ohi jotta korostimme vielä kapulan mitättömyyttä hauskana vempeleenä.

Kuva: Jenny Söderlund
Pieni mustavalkoinen oli aivan järkyttävän pätevä. Eräs katselijoista sanoi sitä oikeutetusti lapsineroksi. Sellainen se on, mamman oma neropatti ja luokan priimus. Ei taaskaan häirinneet häiriöt tai uusi halli kun sillä on se hommat, ruuat ja lelut. Tuli oikein hyvä mieli kun kuulin tekemisestämme kommentiksi että me näytetään Popan kanssa onnellisilta yhdessä. Mielestäni tää on jotain niin hienoa. Aivan mahtavaa jos hyvä fiilis ja meidän molempien rakkaus yhteistyötämme kohtaan näkyy ulospäin. Parempaa palautetta en olisi voinut toivoa.

Pakko vielä kehuskella itseäni vaikka se ei kuulu suomalaisiin yrmyihin tapoihin (vaikka edes sen takia että voin lukea tämän silloin kun mieli on maassa). Sain molemmilta kouluttajilta hyvää palautetta selkeästä ja hyvästä palkkauksesta. Annan siihen itseäni hyvin mukaan ja molemmat koirat vaikuttavat palkkaukseen tyytyväiseltä. Minulla on myös itselleni toimiva ja koiralle selkeä systeemi joka toimii meille loistavasti. "Kiss" lelun palkkasanani sai kyllä hieman huvitusta aikaan.

torstai 27. lokakuuta 2016

Olipa kerran ensilumi

Blogihiljaisuus on johtunut tenttiviikosta, jolloin blogin kirjoittamisen sijaan istuin nenä kiinni kirjassa. Ahkaran lukemisen jälkeen oltiin vähän lomalla kun matkustin melkein viikoksi sukuloimaan. Lomailu ei oikein ollut Popan juttu. Se oli tavallistakin ärsyttävämpi: riehui, kiusasi Panua ja Wenttiä, tuhosi ja karkaili. Ai että oli hauskaa kun neiti huomasi että Marika-tätiä ei ehkä tarviikaan totella ja sitä oli kiva juoksuttaa pitkin pihaa.

Ensilumikin koettiin ja se otettiin vastaan suurella hepulilla.


Minulla on rästissä kertomuksia vaikka minkälaisista seikkailuista. Halusin vain tulla nopeasti kertomaan että hengissä ollaan eikä Popasta ole ainakaan vielä tehty rukkasia.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Olipa kerran Popa hidastettuna

Varoitus: tämä postaus sisältää täysin hyödytöntä korkealentoista lauantai-illan pohdintaa ja kaksi lyhyttä videota maailman hienoimmasta pennusta.


Olen tänä talvena kurssilla joka on tarkoitettu seuramme kouluttajille. Opettelemme siellä koulutustaitoja suunnittelemalla treenejä, seuraamalla treenejä ja miettimällä kinkkisiä kirjallisia tehtäviä. Niin ja tietysti treenaamalla itse. Meillä oli tänään ensimmäiset käytännön treenit tämän ryhmän kesken. Kouluttajamme toimii Piia Karinen.

 Ennen tätä koulutusta Priya pääsi ensin tekemään hieman omia juttujaan. Sain sille koepaikan katsottua ja tämän uskalluksen jälkeen treenimotivaatio punanutun suhteen on nostanut taas päätään. Ajattelin kerrankin mennä kokeeseen vailla mitään ennakko-odotuksia tai toiveita. Minulla on lahjakortti joten en menetä mitään jos menen kokeilemaan. Koe on tutussa hallissa ja siinä tuttujen treenikavereiden ympäröimänä ei ehkä niin haittaa vaikka kaikki ei menekään ihan putkeen.

Tästä jatkoin suoraan Popan kanssa tähän kouluttajakoulutukseen. Olin täysin Priya-moodissa ja astuin kentälle täydellä räjähdyksellä. Jotenkin en yllättynyt esityksemme yhteydessä meille tuli puhe haukkumisesta ja napsimisesta. Treenien teema oli vahvisteet ja kuinka reagoida niin että koira ei saa vahvisteita joita emme halua sen saavan (esim. lattian nuuskiminen). Ykkösenä minun listallani tässä asiassa on Popan napsiminen. Sain reagointiohjeeksi jähmettyä paikoilleni kunnes neitokainen rauhoittuu. Kaikki kiva siis seisahtuu kun epätoivottava käytös ilmenee. Seisahtuminen pitäisi tulla jo siinä vaiheessa kun Popa haukahtaa koska sen kiehuminen lähtee käsistä jo siinä vaiheessa. Ei se saa aikuisenakaan haukkua vastauksena sosiaaliseen palkkaani.

Toinen "lääke" tähän ongelmaan olisi se että että rauhoitan käytöstäni itse. Minun tämän hetkinen ajatukseni sosiaalisesta palkasta on "nupit kaakkoon ja täysii". Popa ei tarvitse ihan tälläistä tulitusta. Harjoittelu tulisi siis aloittaa rauhallisemmasta kehumisesta sillä tasolla jolla Popa on aktiivinen mutta ei ala vielä haukkumaan. Kun tämä onnistuu niin sitten voimme kokeilla hiljaista ja asiallista suhtautumista kehuihin vaikka vedän vähän nuppeja kaakkoon.

Tämä koulutus oli taas aikamoinen aivopähkinä. Reagoit myöhässä, naksuttelet myöhässä, olet myöhässä... Onneksi sain kouluttajaltamme kannustavaa palautetta että Popsotin on tosi nopea ja tottakai minulla kestää aikaa päästä sisälle sen kouluttamiseen. Minun täytyy kuitenkin varoa etten tee siitä hidasta sillä että Popa oppii peesaamaan minua vaan pyrin pakottamaan itseni nopeammaksi Popan rytmiin.

Treenien jälkeen minuun iski sisäinen pohdiskelija. Olen aina ollut sitä mieltä että "parhaat asiat eivät ole niitä joita haluamme vaan niitä joita tarvitsemme." Tämä on ollut se ajatus jolla olen jaksanut vääntää Priyan kanssa silloinkin huonoimpina aikoina kun lähdin treenikentältä itkien kotiin.

Kehittyäkseni paremmaksi kouluttajaksi tarvitsen Priyan. Priya opettaa minulle irtoamista omasta kuorestani ja hulluttelun jaloa taitoa. Se opettaa minulle kaiken koiran motivoinnista, treenien suunnittelusta ja rytmittämisestä. Olen Priyan kanssa saanut myös itselleni rohkeutta ja itseluottamusta sekä huomannut että olen sitkeä ja ahkera näin halutessani. Tuo punainen hassu hymytyttö jaloissani on minulle kultaakin arvokkaampi opettaja ja sen kautta olen saanut elämääni niin paljon sisältöä.

Joskus viime keväänä keskustelimme ystäväni kanssa millaisen koiran tarvitsen seuraavaksi jotta se omalta osaltaa opettaa minua eteenpäin. Päädyin siihen että minua haastaisi eniten nopea koira joka liikkuu kun elohopea ja oppii nopeasti eikä näin anna virheitäni anteeksi samalla tavalla kuin Priya. Ja mitä kohtalon käsi tarjoilee minulle: juuri tälläisen koiran. Popa on jo nyt 15vko nopea liikkeissään ja vieläkin nopeampi päänsä sisältä.

Tämä on haaste jonka otan ilomielin vastaan.

Tässä pienen elohopean treenipätkiä tältä päivältä. Ensimmäisessä seuraamista ja toisessa kisaamista lelulle ja kutsumista toiseen leluun. Kuvasin nämä koska halusin katsoa tuota lelulle syöksymisen tekniikkaa hidastettuna, tuleeko sieltä pomppuloikkaa lelua kohti.






Tykkään tästä pennusta ihan hurjasti. Joka treenien jälkeen enemmän. Toivon että pystyn olemaan sille se ohjaaja jollaisen se ansaitsee.

torstai 13. lokakuuta 2016

Olipa kerran pentutokot



Muistatteko kuinka olen kehuskellut että vaikka Poppana on ollut melkos innokas treenikamu niin se on ollut odotellessa häkissä hiljaa?

No ei ole enää.

Tänään treeneissä erehdyin ottamaan mukaan Popalle Priyan ultrakevyen häkin. Se on kevyempi kuin Popan pieni häkki ja helpompi kantaa. Ajattelin että koska emme se ei joudu odottamaan häkissä kauaa ja sen häkkikäytös on ollut todella hyvää niin ehkä se selviäisi ultrakevyessä häkissä vähän aikaa. No neitipä keksi aika äkkiä että häkki antaa paremmin periksi kuin hänen oma asumuksensa. Siitähän se riemu repesi. Se ryysi seiniä päin ja kirkui.

Tässä on nyt käynyt niin että Poppana on rauhoittunut pikkuhäkkiinsä niin hyvin koska sillä ei ole ollut tilaisuutta riehua siellä. Häkkikäytöstä siis harjoittelemaan.

Muuten Riitan tunnilla teimme namille/lelulle kisaamista, luoksetuloa ja esineen nostoa.

Aloitimme kisaamisella. Ajatuksena on luoda koiralle motivaatiota mennä paikallaan olevalle namille tai lelulle. Heitimme palkan ja vapautimme koiran perään. Samalla lähdimme kisaamaan koiran kanssa palkasta. Jos pääsemme nappaamaan aarteen sen nenän edestä niin se on sitten voivoi. Voittaakseen koiraa voi vaikka tuupata hieman lähdössä taaksepäin. Tässä täytyy pelata koiran motivaation kanssa. Ihminen voittaa vain niin paljon tai vähän kuin koiran motivaatio tarvitsee jotta se pysyisi kasvussa. Jatkoharjoituksena ohjaaja on lähtevinään koiran kanssa kisaamaan, mutta kun koira nappaa palkan suuhunsa, ohjaaja kääntyykin sitten vastakkaiseen suuntaa ja juoksee pakoon kutsuen koiraa.

Popalla alkoi tässä harjoituksessa keittää hiukan yli. Sitä suivaannuttaa hemmetisti jos voitan sen arvokkaan palkan. Lällättelyyni se vastasi kiukkuisella haukulla ja napsimalla (joka täytyy saada karsittua pois). Se teki kyllä aikas mageita syöksyjä palkalle ja käännöksetkin luoksetuloon olivat aikas hienoja. Täytyisi saada videolle jotta voin ihailla niitä tarkemmin.

Sitten teimme esineen nostoa. Painosanalla esineen. Riitta opettaa noston ensin kaikella muilla mahdollisilla esineillä kuin kapuloilla. Popa on tehnyt nostoja mm. lusikalla, kynällä, pallolla, pihdeillä.. Nyt kokeilin myös naksuttimen nostoja ja hyvin sekin nousi. Minun täytyy muistaa että merkkaus tarpeeksi aikaisin jotta koira ei ehdi pyöräyttää esinettä suussaan. Palkan suunta on ylöspäin, jopa niin ylös että koira vähän hypähtää namin perään. Näin saadaan ajatus nostosta korkealle ylös.

Lopuksi teimme luoksetuloja. Riitta palkkaa luoksetulot aina namilla, jotta näille kyttäykseen taipuvaisille silmäeläimille ei tule minkäänlaista lelun kyttäämistä kohti juostessa ja palkan saa annettua läheltä omaa jalkaa. Koiraa kutsutaan ja se vapautetaan kun se juoksee hyvin kohti. Tätä ennen ohjaaja seisoo täysin tokoseipäänä. Palkka annetaan kädestä niin että koira joutuu hieman jahtaamaan sitä ohjaajan ympäri.

Olin taas treenien jälkeen niin iloinen ja kiitollinen molemmista koiristani. Popasta joka on aina niin lepattava, iloinen ja hassu. Se on mun hieno, kiihkeä ja menevä olentoni jolle mikään treenaaminen ei ole tarpeeksi. Ja olen kiitollinen Priyasta joka on ottanut elämäntehtäväkseen opettaa minulle niin paljon asioita koiran motivoinnista. Priya on niin lempeä, kärsivällinen ja ystävällinen. Mun koirat <3

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Olipa kerran tasokoe



Meinasin eilen illalla kuolla sydänkohtaukseen, repiä pelihousuni ja heittää tokokapulalla vesilintua kun luin ilmoituksen meidän tämän päivän koulutuksen sisällöstä. Meidän valkkuryhmällä on säännöllisesti valmennusta valmennusryhmä 1:seltä (tulipas mainittua sama "valmennus" monta kertaa). Tänään oli ensimmäinen koulutus ja meillä oli jonkinlainen "tasokoe". Neljä liikettä arvottuna omasta luokasta ja tämä kuvattaisiin jokoon muille kouluttajille. Paniikkihan siitä syntyi ja näin sieluni silmin miten ongin hätäisesti neitiä liikkeisiin kanssani.

Priya osaa kyllä kaikki oman luokkansa liikkeet. Kauneusvirheitä on aina siellä sun täällä mutta se OSAA NE. Priya osaa hitto vie myös voittajan liikkeet kokonaisina jotenkuten läpi (paitsi kaukojen matkaa). Mutta se hemmetin kokonaisuus. En siis pelännyt ettei se osaa liikkeitä, pelkäsin että kokonaisuus pettää ja joudun taas häpeämään silmät päästäni kun punanuttu hukkuu ja mylvii koko kehän ajan.

Mutta Priyapa yllätti minut. Se äänteli koko setin aikana kaksi pientä inahdusta enkä joutunut pahasti onkimaan sitä mukaan kertaakaan.

Meille arvottiin liikkeiksi seuraaminen, luoksetulo, kaukot ja kierto.

Seuraaminen oli kouluttajien mielestä parasta seuruuta mitä he ovat nähneet Priyan esittävän. Punanuttu hukkui minulta kerran seuruun aikana kun se jäi kiinni nurkassa olevaan ruutuun. Käännöksissä kontakti katoili.

Luoksetulossa Priya tarvitsi tuplakäskyn maahan koska se ehti hieman hukkua johonkin, lisäksi maahanmeno oli hieman ruma. Muuten luoksetulon fokus oli hyvä, se oli Priyaksi vauhdikas ja perusasento oli hyvä.

Kaukot olivat sitten huonommat. Prii tarvitsi tuplakäskyjä eikä noussut istumisia kunnolla ylös asti. Tekniikkatreeniä tähän siis valtavasti.

Kierrossa se lukitsi aluksi vieressä olevan ruudun ja oli hieman epävarma kummalle sen olisi pitänyt mennä. Se valitsi kierron ja laukkasi kysyvästi törpölle asti. Kun minulta ei tullut palautetta väärästä valinnasta niin se juoksi huojentuneena takaisin.

Olin aivan superylpeä Priyasta! Saimme kokonaisuudesta palautetta että Priya oli hyvin mukanani mutta ohjaajan pitäisi oppia rentoutumaan. Minua jännitti aivan kamalasti videointi, uusi ryhmä ja tuijottavat kouluttajat. Painopiste pitäisi saada siis yhteiseen rentoon tekemiseen ja onnistuneisiin liikkeiden väleihin. Kun välit ovat kunnossa niin Prillis ei ehdi kadota niiden aikana ja lähtökohdat liikkeiden onnistumiselle ovat paremmat. Koska kun se katoaa niin pisteitä lähtee typeristä virheistä kuten luoksetulon ja kaukojen tuplakäskyt tai seuraamisen harhaantuminen.

Tässä video Priyan suorituksesta. Kyllä siitä Priistäkin vielä tokokoira leivotaan! Ei ole ollut eikä tule olemaan mikään helppo tie, mutta sillon kun huomaa tulleensa jossain asiassa eteenpäin niin se tuntuu aivan mahtavalta <3


Olipa kerran Popa 15vko



"Ole Popa sekunti paikoillas, mää otan susta kuvan."



"Ei kun paikoillaan. Ei nyt tarvii tarjota mitään vaikka mulla on namu kädessä."



" OLE NYT HEMMETTI EDES SEKUNTI PAIKOILLAAN!"



" Ei sitten. Ei oteta kuvaa."

Kun Popa oli neljä viikoa vanha pikku pötkylä ja otimme kasvattajan kanssa pennuista neljäviikkoispotretteja niin muistaakseni totesin Popan kohdalla että "tämä ei ole valokuvaajan koira." Olen vieläkin samaa mieltä. Ei se ole paikoillaan sitä hiton sadasosasekuntia joka tarvittaisiin valokuvan nappaamiseen.

Tämän yrityksen jälkeen minulle jäi käteen vain kuva Priyasta.



Ja niistä yhdessä.


Tässä on taas pieni video Popan puuhastelusta. Olen ulkoiluttanut kameraa tosi huonosti joten kaikki pätkät ovat meidän olohuoneesta kuvattu.












maanantai 10. lokakuuta 2016

Olipa kerran tehoviikonloppu


Rover, Metka, Popa, Love ja Nila 14vko (Kuva: Katri Mure)

Takana on taas aikas tehokas viikonloppu ja mitenkäs muutenkaan kun koiraharrastuksen parissa. Perjantaina minulla oli kaikki aikomukset pitää vapaapäivä kaikesta koiramaisesta. Istukselin sohvalla ja valitin Marjalle että Popa hyppii seinille. Hän kutsui meidät treenaamaan ja niin siinä sitten kävi että neljä treenattua koiraa ja yhtä pimeää metsälenkkiä myöhemmin olin kotona vasta lähempänä puoltayötä.

Nämä olivat oikein hyvänmielen treenit. Molemmat koirat tuntuivat pitkästä aikaa oikein kivalta. Priya haahuili muutaman kerran nuuskimaan nurkkia, josta välitön paluate ja häkki heilahti. Leikin sen nenän edessä Pörrin kanssa vinkupossulla. Yllättäen motivaatio löytyi sitten uudestaan.

Poppana pääsi lauantaina sukuloimaan kun kasvattaja oli pyytänyt Kati Selkämaan kouluttamaan meille tokoa. Mukana oli kuusi yhdeksästä mahtavasta Kulo/Kuje kakarasta: Popa, Rover, Nila, Tina, Love ja Metka. Olipas mukava nähdä Poppanan sisaruksia hommissa. Vaikka käymme viikottain Popan kolmen siskon kanssa samassa penturyhmässä niin näiden treenien tuoksinnassa ei ehdi ihailla millaisia tyyppejä siskoksista on kasvamassa. Kaikissa pennuissa tunnistin kyllä jotain tuttua. Nämä ovat selvästi sukulaisia. Mahtava liuta lupaavia tokokoiria!

Popan kanssa päädyin tekemään kuolleelle lelulle lähetystä. Tätä en ole ihan hirveästi ehtinyt edes treenaamaan. Popa lähti lelulle hyvin. Onnistuin kerran vapauttamaan sen liian aikaisin ja sen jälkeen Pops ei halunnut napata lelua suuhunsa. Se juoksi iloisesti sen luo. Kokeilimme niin että Popa juoksi lelulle ja minä lähdin peruuttamaan taaksepäin, kun neitokainen oli muutaman metrin juossut niin vapautin sen toiselle lelulle. Tässä vaiheessa Popa ei halunnut luopua enää aarteestaan vaan tuli härveltämään lelun luo toinen aarre vielä suussaan. Kati sanoi että tästä ei vielä kannata olla huolissaan koska Popa kuitenkin tulee lelu suussa luokseni eikä lähde itsekseen bilettämään. (Vaikka kyllä Poppana on tätäkin keksinyt tehdä. Enemmän hän olisi huolissaan jos pentu pudottelisi lelua suustaan ennen aikojaan.

Poppana sai kuunnella treenisettinsä aikana läheisen ampumaradan laukauksia, joille se ei lotkauttanut korvaansakaan. Se puri kiinni lelussa eikä ilmekään värähtänyt vaikka minä hieman hätkähdin ajatukseen että apuaapua mitä jos se säikähtää.

Poppanalle Kati neuvoi variointia. Se on todella nopea yhdistämään asioita ja jos jään junnaamaan harjoitusta paikalleen samanlaisena niin että sillä ei ole mitään haastetta niin se haastaa itseään keksimällä porsaanreikiä. Palkkauksen kanssa saa olla myös erityisen tarkka. Kun minä rähmäkäpälä teen jonkun virheen useampaan kertaan niin voilá meillä on lopputuloksena jotain kummallista. Popa oppi virheeni nopeasti mutta se myös lähti vastaamaan korjaukseen vieläkin nopeammin. Priya on aina antanut paljon enemmän säätöäni anteeksi.

Treeneistä jäi päällimmäisenä mieleen selkeys koiralle. Kati painotti selkeää taukokäytöstä ja koiran ylimääräisen itsekseen hääräämisen poistamista. Koiran kuuluisi olla koko ajan jollain lailla ohjaajan hallinnassa. Hän otti myös aikaisin pennulle mukaan treeniin häiriötä helppoihin juttuihin, esimerkiksi käsitargettiin. Pennun (tai aikuisen koirankaan kanssa) ei myöskään pitäisi mennä puhtaalle kentälle treenaamaan vaan se tulisi heti alusta asti täyttää ylimääräisillä leluilla ja tavaralla.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Popan kasvattajan itsensä koulutus kaveriporukalla. Hän oli kiinnittänyt huomiota siihen lauantain koulutuksessa etä Popa pomppii kuolleelle lelulle juostessaan. Tämä on ihan hurjan söpön näköistä mutta koska tokossa haluaisimme että koira juoksisi esim. ruutuun tai kapulalle yhtä kovaa koko matkan niin pomputus ei olisi ehkä niin hyvä idea. Teimme lähetyksiä lelulle niin että leluun oli sidottu liina ja avustaja vetäisee lelun hieman liikkeelle lopuksi jolloin Popalle ei tule himmailevia loikkia. Sain myös neuvoksi tehdä tekniikkaa lähempää ja vahvistaa neidille nopeaa leluun tarttumista, kääntymistä ja mamman luo lataamista täysillä. Popa tekee loikat myös kosketusalustalle joten myös meidän kosketusalusta joutuu hieman remonttiin pompotuksen vuoksi.

Tänään PEPE treeneissä Poppana teki lyhyeltä matkalta kivoja syöksyjä lelulle joten matka tuo mukanaan tuon pomputtelun. Takaisin treeniin siis lyhyellä matkalla ja siitä pikkuhiljaa pidentäen niin katsotaan mitä loikkimiselle tapahtuu.




Olipa kerran PEPE-kurssi



Mulla on vielä luonnoksissa postaus meidän ahkerasta viikonlopusta, mutta ensin oli pakko päästä julkaisemaan tämä kun treeneit ovat tuoreeltaan mielessä. Poppana aloitti tänään Tanja Kurikan pepe-kurssilla. Kurssin ideanan on opettaa pennuille agilityssä ja muissakin koiraharrastuslajeissa tarvittavia pohjataitoja. Popan kasvattaja ehdotti kurssia ja sain kuulla saman suosituksen eräältä treenikaveriltani joten päätin kokeilla Poppiksen kanssa vähän "agilitya".

Ihan ensiksi on pakko kehua kouluttajaa. Hän oli ihan super positiivinen ja innostava. Tykkäsin tosi paljon siitä miten hän loi treeneihin sellaista innostavaa ilmapiiriä. Näissä pentutreeneissä ei nyt mitään varsinaista agilitya tehdä mutta voisin kuvitella että hänen treeneissään saisi itsestään irti aika hyvin jollain radalla.

Harjoituksetkin olivat myös innostavia ja kivoja. Sain mukaani aivan uusiakin ideoita ja valtavan annoksen treeni-intoa!

Kurssi järjestetään SDP-hallilla Lempäälässä Ideaparkin vieressä. Olen käynyt tässä hallissa joskus talkoilemassa mutta treenipaikkana se on minulle aivan uusi. Myös Popa sai siis kokemuksen uudesta hallista treenipaikkana.

Aloitimme kurssin luoksetuloilla. Kouluttaja jäi pitämään Popaa ja minä juoksin poispäin ja kutsuin pennun näkyvään leluun. Ensimmäisellä kerralla löysäilin itse juoksussa joten minut laitettiin juoksemaan kunnolla uudelleen.

Tämän jälkeen teimme samanlaisen luoksetulon, mutta koiralle pudotettiin lelu kesken matkan ja se sai käydä tähän kiinni. Tässä ajatuksena opettaa koiralle ajatusta siitä että se ei juoksisi vain sokeasti ohjaajan perässä vaan hakisi myös kohteen siinä matkalla. Tulevaisuudessa sitten niitä esteitä. Poppana juoksi ensimäisellä toistolla lelun ohi. Minun piti pysähtyä ja kannustaa sitä menemään lelulle. Kun se kävi leluun kiinni niin kehuin ja leikimme sillä yhdessä. Toisella toistolla Popa jo nappasi lelun matkalta.

Sitten jakaannuimme niin että yksi koirakko teki kerrallaan kouluttajan kanssa lisää luoksetuloja. Loput saivat odotellessaan harjoitella metallikippojen rämäyttämistä. Ideana oli ensin totuttaa koira kolinaan koputtamalla kuppia lusikalla ja palkkaamalla äänestä. Sitten rakennettiin ihmeellinen rakennelma metallikupeistä ja opetettiin koira hajottamaan se, aiheuttaen näin valtavan metelin maailmaan. Tämän harjoituksen ideana on totuttaa pentu sen itsensä aiheuttamaan ääneen, johon agilityssä törmätään keinussa.

Kouluttajan kanssa harjoittelimme puolen vaihtoja, Koira kutsuttiin luokse samalla lailla kun alkutunnistakin, mutta sitten vaihdettiinkin ohjaavaa kättä, jolloin koira teki laukanvaihdon. Teimme näitä puolenvaihtoja valssin ja persjätön kautta. Lopuksi teimme vielä kaksi puolenvaihtoa niin että kutsuin koiran ensin toiseen käteen, vaihdoin toiseen ja palkkasin vielä takaisin alkuperäiseen käteen. Tästä kouluttajamme otti pienen videopätkän.



Lopuksi teimme vielä kuolleelle lelulle lähetystä. Ensin kädessä olevalle kuolleelle lelulle niin että omalla aktiivisuudellaan pentu sai kuolleen lelun taas liikkumaan. Sitten lyhyeltä matkalta lähetyksiä maassa makaavalle lelulle.

Kotiläksyt:

- Tee 5 iloista ja hyvin palkattua luoksetuloa päivässä vuoden ajan.
- Käy leikkimässä ainakin 20 eri paikassa pennun kanssa.
- Opeta koira rämäyttämään kasa metalliesineitä uunipellin päällä
- Luoksetuloa ja puolenvaihtoja siinä
- Pantaan tai valjaisiin tarttuminen koiralle positiviseksi

torstai 6. lokakuuta 2016

Olipa kerran riiwiö Riitan treeneissä



Mulla oli tänään Riitan treeneissä mukana riiwiö. Popa on hieman koetellut arkielämässä lähiaikoina. Hihnakävelymme muodostuu tällä hetkellä siitä että kaheli kakara hyökkii napsimaan Priyaa, minua tai maassa lojuvia keppejä, lehtiä ja roskia. Tai sitten se roikkuu omassa hihnassaan tai Priyan niskanutuissa. Tai haluaa päästä ehdottomasti moikkaamaan kaikki vastaantulijat. Tai se se rynnii päättömästi ympäriinsä. Kaikki muu paitsi asiallinen jolkottelu kelpaa.

Tänään siis kun olin ensin saanut hermoromahduksen raahattuani hihnassa Priyan, Popan, häkit ja itseni pysäkiltä hallille, en odottanut treeneiltä mitään ihmeellistä. Popalla ei ollut kummoisia pisteitä puolellaan ja olisin voinut myydä sen ensimmäiselle vastaantulijalle. Bussissakin se keksi vihdoin että täällähän on ihmisiä. Ja koska tytteröisellä on mälsää niin se mielellään vähän moikkailisi kaikkia. Se jopa istui komentamaan huomiota erään mummon eteen.

Niin, siis Popan pisteet olivat treenien alettua niin matalalla että taas teki mieli tehdä siitä rukkaset. Näin treenien jälkeen olen taas sitä mieltä että en myisi tuota kultakimpaletta mistään hinnasta.

Tänään meillä oli kertaustunti ja katsoimme oikeastaan vaan vanhoja juttuja hieman eteenpäin. Ensin istumista. Istuminen on ollut meille pieni päänsärky. Se saatiin aikaiseksi houkuttelemalla koiraa namilla ylhäältäpäin. Kun koira siirtää takatassujaan mahan alle niin aluski naksu ja palkka tästä liikkeestä. Siitä pikkuhiljaa yritettiin saada aikaiseksi liikettä kasvatettua niin että koira "kerää takapuolensa ja kävelee istumaan etujalat paikallaan. Tämä on nopein tekniikka istua jäävissä. Popalle tämä oli päänsärky koska höselöllä ei ollut mitään käsitystä mitä sen takalajat tekivät. Se ymmärsi nopeasti että jalkojen pitäisi liikkua, mutta suunnassa oli hieman hakemista. Meinasin jo heittää hanskat tiskiin kun sain kuin sainkin neidin tajuamaan harjoituksen idean. Kun Popa jotain tajuaa kerran niin se oppii sen. Tänään se tarjosi hienoja istumisia. Jatkoimme harjoitusta peruuttamalla itse hitaasti taaksepäin ja vedimme pentua namilla mukaamme. Siinä pentu tarjosi istumista samalla tekniikalla. Siitä naksu ja nami.

Sitten siirryimme maahanmenojen tarjoamiseen. Tämä on ollut toinen päänsärky (tässä vaiheessa te varmaan mietitte että miten ajattelen Popaa niin kultakimpaleena treenien jälkeen). Opetin Popan aluksi kaivamaan samalla kun se menee maahan. No tästä päästiin mutta nyt se tunkee syliin ja puree mennessään maahan. Sain ohjeeksi opettaa maahanmenon tarjoamisen makuualustalle kauas minusta jotta lähelläni olemisen käytös saataisiin tehokkaasti purettua.

Sitten siirryimme pivottiin. Popa on tehnyt lähiaikoina korekkeella vain perusasentoja joten sain heti sättimistä toisen puolen unohtamisesta. Täytyy tehdä Popasta koiratanssikoira ja opettaa molemmille puolille perusasento. Teimme tänään heikompaa kierrosta. Popa alkoi lopuksi hyvin hakea myös tätä "väärää kierrosta" vaikka minulla oli vaikeuksia palkkauksen kanssa. Otan nyt oikein haasteeksi opettaa myös toisen kierroksen jotta en tee pennustani (ja itsestäni) kieroa jo tässä vaiheessa.

Sitten siirryimme seuraamisen tarjoamiseen. Kävelimme ympäri kenttää ja kun pentu haki kontaktia vasemmalla puolella niin naks ja palkka seuraamiskohtaan. Popa on alkanut tarjota seuraamista hienosti. Aluksi se otti vähän häiriötä ympärillä pyörivistä siskoista, mutta kun ymmärsi että nyt tehdään tätä niin alkoi tarjota seuruuta muista välittämättä. Hieno pupsi!

Lopuksi käsitargettia. Tätähän Popa osaa paukuttaa. Riitta kysyi että olenko kellottanut targetit. Hän viittasi tuskaisiin treeneihin Priyan kanssa aikaisemmin kesällä jolloin tekemämme targetit kellotettiin. Minuutissa piti saada ainakin 15 toistoa. En koskaan Priyan kanssa päässyt edes lähelle tätä ja näistä kellotuksista tuli minulle melkoinen mörkö. Mainitsin möröstä Riitalle ja hän totesi vaan että kyllä tuo pentu helposti 15 toistoa tekisi tuohon tahtiin.

Sitten siihen miksi tuo pentu on niin kultakimpale. Se tekee mun kanssa vaikka kentällä hilluu samaan aikaan ihmisiä ja siskoja, taustalle kuuluu pauketta ja haukkumista. Se tarjoaa aktiivisesti toimintoja ja on kiinnostunut siitä mitä haluan opettaa. Se lähtee aina mukaan mun hullutukseen, leikkii mun kanssa ja syö naminsa. Sille on ihan sama saako se lelun palkaksi vai namun, jopa mun hullutus riittää. Se haluaa tehdä hommia just mun kanssa siellä kentällä eikä kenenkään muun. Yksikään aikaisemmista koiristani ei ole keskittynyt noin hyvin tai ollut noin motivoitunut tuon ikäisenä. Kaiken lisäksi se on sopivasti hullu ja tykkään siitä juuri tuollaisena.

Lopuksi video siitä kun Priya tunnistaa pilttipurkeista eukalyptyksen tuoksun ja ilmaisee sen. Priya on ollut tässä luonnonlahjakkuus.






Olipa kerran Popa moodista Priya moodiin ja takaisin




Punanuttu korkkasi eilen talvikauden valmennusryhmässä. Jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin Priyan kanssa treenaaminen on tuntunut viime aikoina tosi raskaalta. Jotenkin sitä kuvitteli ennen Popaa että kun on kaksi koiraa niin sitä treenailee iloisesti niiden molempien kanssa vuorotellen eikä kummallekaan tule "liikaa hommia". "Tuntihan on helppo jakaa kahdelle koiralle." "Motivaatio kasvaa kun koirat joutuvat kilpailuasemaan keskemään." Nämä ovat lainauksia viattomalta ja tietämättömältä minulta ajalta ennen Popaa.

Totuus on että oman rytmin muuttaminen "koirasta koiraan" on tosi vaikeaa. Tällä rytmillä tarkoitan sitä miten olen sen koiran kanssa kentällä, miten leikin sen kanssa, miten reagoin tiettyihin juttuihin, kuinka nopeasti liikun, mitkä ovat meidän "omia juttuja" siellä kentällä. Priya ja Popa ovat koulutettavuudeltaan kuin yö ja päivä. Ne eivät pidä samoista jutuista. Jos nostatan Popaa samalla lailla hillumalla kuin Priyaa niin minulta tulee pian verta peukalosta ja takin hiha on riekaleina (tämän huomasin aika nopeasti). Priya ahdistuu jos leikin liian rajusti sen kanssa ja Poppana oikein vaatii rajua leikkiä. Koko olemukseni pitäisi siis uuttua jotta molemmat koirat saavat sen ohjaajan mitä tarvitsevat.

Luulen että opin tämän vaihtamisen "Priya moodista" "Popa moodiin" ja takaisin ajan kanssa. Tällä hetkellä se vain ei luonnistu minulta ollenkaan. Treeneissä otan Popan ensin kentälle ja leijailen pilvissä, sitten vaihdan koiraa ja alan katson kelloa, että milloin kehtaan vaihtaa takaisin Popaan. Priya ei saa minulta tällä hetkellä sitä 100% tekemisen iloa jota annan Popalle. Tämä on hieman julmasti sanottu. Priya on minulle korvaamaton ja rakas. Olen vain Popan kanssa saanut maistaa sitä miltä tuntuu se että koira oikeasti haluaa olla kanssani kentällä ja janoaa oppia uusia asioita. Priya EVVK asenne maistuu hieman puulta. Kuvittelin ennen Popaa että pennun tulo vaikuttaisi Priyan motivaatioon piristävästi. Se joutuisi kilpailutilanteeseen toisen koiran kanssa minun huomiostani. Tämä ei ole vielä ainakaan tapahtunut. Ihan sama EVVK Priya minulla on kuin aikaisemminkin. Vaikka se on koko syksyn kulkenut treeneissä mukana vain maskottina tai päässyt tekemään muutaman hassun toiston kentälle. Se antaa silti samaa asennetta kuin ennenkin. Tällä hetkellä valeraskaana se on vieläkin ärsyttävämpi kuin normaalisti.

Takaisin valmennusryhmään ja eilisiin treeneihin. Jos tätä ryhmää ei olisi niin jättäisin Priyan varmasti tauolle tokosta hetkeksi aikaa. Onneksi säännöllinen ryhmä pakottaa minut treenaamaan ja löytämään tekemisen ilon jälleen myös Prilliksen kanssa.

Treenasin ensin tunnin Popan kanssa ennen Priyan treenien alkua. Poppelsson teki erilaisia noutojuttuja ja käsitargettia häiriössä.

Riitan tunneilla ollaan Priyan kanssa tehty käsitargettia niin että koiran tulee suorittaa tehtävää vaikka sitä ärsytetään palkalla samaan aikaan. Ajattelin että bordercolliella on suuri riski jäädä silmällään kiinni liikkuvaan leluun joten otin harjoituksen mukaan "to do" listalle. Tein ensin nameilla niin että Popa tarjosi käsitargettia ja heilutin nameja avoimessa kädessä sen vieressä. Mustavalkoinen jäi tasan kerran kiinni liikkeeseen. Keskeytin tuijotuksen tönäisemällä sen liikkeelle, Popa haukahti kiukkuisesti ja palasi targetin pariin. Sillä syttyi ilmeisesti lamppu päässä koska loput toistot se tarjosi targettia vaikka kuinka yritin huitoa namikättäni. Leluakin sain paiskoa ja heilutella oikein olan takaa ja neiti vaan pystyi irtoamaan siitä targetille. Olen ihan ihmeissäni.

Sitten siirryttiin lelunoutoon. Popa on alkanut vaihtaa kuollutta lelua elävään leluun jo aika kivasti. Voittamansa aarteen se haluaa edelleen omia ja tämän kanssa saa vähän vielä tehdä töitä. Otin nopeita nostoja myös tunnarikapulalla niin että Popa leikki, keskeytin leikin ja odotin että se käy nostamassa kapulaa, sitten leikimme taas. Popalla välähti tämäkin aika nopeasti ja se kävi sujuvasti nostamassa kapulaa saadakseen leikin jatkumaan.

Sitten Priyan valkkutreeneihin. Päätin hyödyntää jännitykseni uudessa ryhmässä ja tein kehääntuloja ja liikkeiden välejä. Priyaa ahdisti samaan aikaan kentällä treenaava musta koira joten se harhaili hieman. Harhailuun puutuin ja otimme liikkeen aina alusta. En osannut ollenkaan leikkiä Priyan kanssa joten tyydyin heittelemään sille lelua palkaksi.

Tämän jälkeen teimme muutaman kierron piristykseksi. Toisella kierroksella otin tunnaria ja kaukoja. Tunnari sujui neitoselta tosi hyvin häiriöstä huolimatta. Siitä on kuoriutunut minun suosikkiliikkeeni Priyan kanssa. Kaukoissa kokeilin takapalkkaa koska Priya nyki hieman eteenpäin ja se toimi neitoselle oikein hyvin.

Toivottavasti saisin tämän ryhmän avulla treenaamisen myös punanutun kanssa rullaamaan!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Olipa kerran liian hidas ferrarin rattiin




Popa täyttää huomenna jo 14vko. Sillä on jalkaa kilometritolkulla ja valtavan pitkä asennehäntä. Painoa 8kg.  Sain kasvattajalta jo kommentin että onko Poppelsson vienyt kaiken aikani kun en päivitä blogia enää samaa tahtia. Vastaus: on. Jos aikaisemmin väitin että se ei nuku koskaan niin valehtelin. Sillon se nukkui paljon. NYT se ei nuku koskaan. Jalkaa tulee lisää ja vauhti vaan kasvaa. Viimeksi eilen vein tytteröisen hallille treenaamaan ja kävimme vielä kirsikaksi kakun päällä tunnin lenkillä koirakavereitten kanssa. Neito nukkui reissun päätteksi tunnin nokoset ja aloitti riehumisen taas. Käänsin katseeni hetkeksi tv:n ruutuun ja neiti oli silpunnut talouspaperirullan. Ja vastaus kysymykseen: "hmm. Ehdinköhän käydä nopeasti vessassa ? Ei kai se ehdi mitään tehdä." on: et ehdi, se on keittiön pöydällä haukkumassa hiusharjalle.

Se on ihan hiton kekseliäs. Toisaalta treenatessa olen tykännyt tästä ominaisuudesta. Sille on ollut todella helppo ketjuttaa treenejä tai muokata niitä. Se keksii hetkessä uudet asiat ja soveltaa nopeasti jo oppimiaan juttuja. Arjessa tämä tarkoittaa sitä että meillä availlaan kaappeja ja kiipeillään pöydille.

Kamalintahan tässä on se että Popa on juuri sitä mitä halusinkin: nopea ja kiihkeä pieni ferrari. Tällä hetkellä tunnen itseni auttamattomasti liian hitaaksi ja kömpelöksi. Sillä aikaa kun minä yritän asettua asemiin niin Popa on tarjonnut jo oikeaa asiaa ilman minua, kyllästynyt ja pomppinut iloisesti lepattamaan johonkin muualle. Se opettaa minulle sitä mitä Priya ei ole koskaan opettanut: nopeutta. Sähäkkä koira vaatii sähäkämmän ohjaajan jotta se ei kyllästyisi. Ainakin Popan kaltainen lepattaja jonka mielestä koko maailma on vaan niin ihmeellisen hieno paikka.

Olemme Popan kanssa talvikaudella Piia Karisen kouluttajakoulutuksessa. Siellä saimme tehtäväksi valita kolme liikettä joita haluamme kurssilla työstää ja laadimme näihin tavoitteet. Popalle valitsin liikkeiksi seuraamisen, noudon ja eteenlähetyksen. Kuvasimme tänään videoita hallilla siitä missä vaiheessa harjoitukset ovat tällä hetkellä.

Tässäpä meidän video. Ei ole vielä mitään kovin hääviä ehditty tekemään kaiken säätämisen ohessa. Videossa on musiikki joka soi Popan päässä koko ajan. Siis ihan koko ajan. Tai lulen että sen päässä soi vaan tuo "everything is AWESOME" osuus. Se loppu jossa sanotaan "part of a team" jää joskus hieman paitsioon.



Uusia juttuja mitä ollaan tällä viikolla tehty on istuminen mikä on osoittautunut tättähäärälle melkoiseksi päänsäryksi opettaa. Perusasentoa on yös tarjottu ilman laatikkoa jo, mutta vain kotiseinien sisällä rauhassa kaikelta ihanalta häiriöltä.

Popa on edelleen juuri sitä mitä halusinkin. Kaikessa ärsyttävyydessään se on aika fantsu otus. Loistotyyppi!





lauantai 1. lokakuuta 2016

Olipa kerran Poppanan uimakoulu

Siskoni pakkasi miehensä, äitimme sekä koiransa Panun autoon ja tuli ilahduttamaan meitä viikonlopuksi. Tämän kunniaksi päätimme hetken mielijohteesta mennä polskimaan. Panu-spanieli ei ole koskaan ollut mikään vesipeto. Yleensä se piiloutuu penkin alle tai lymyilee mahdollisimman kaukana nähdessään vettä. Panu on jopa kerran unohtanut uida kun se on houkuteltu veteen ja uponnut kuin kivi pohjaan asti. Popalle tämä uintikokemus oli myös ensimmäinen. Sen ainut kosketus veteen on ollut pihalla vesisateessa ja silloin on sanottu että hyi vettä ja äkkiä sisälle. Etukäteen ajattelin että hyvin todennäköisesti vain Priya ui ja meille muille tämä tulisi olemaan vähemmän nautinnollinen kokemus.

Peseminen oli mielenkiintoinen projekti. Popa nosti suihkusta aivan järkyttävän numeron. Se rääkyi niin että naapurissakin varmasti kuultiin että täällä hakataan pentuja. Kun huomasi että julmettu huuto ei auta niin tyytyi mököttämään suihkun alla. Priya yritti joka välissä ryöstää altaille kun huomasi että olin vienyt vinkuvan kumipallon odottamaan sen reunalle. Se puki ylleen ihmeellisen maanisen ilmeen ja luikki lähemmäs joka kerta kun silmäni vältti. Panun turkkiin sai iskeä ainakin kilon shamppoota ennen kuin vesi kirkastui edes vähän. Spanieli tyytyi kohtaloonsa, mutta näytti hakatulta.



 Altaalle Popa talsi häntä pystyssä ja pyrähteli iloisesti ympäriinsä. Priya sai vinkupallonsa ja asettui rampille odottamaan että joku tajuaisi heittää sen. Sen uimahypyt venyivät taas puoleen altaaseen asti. On se kumma kun niin rauhallinen ja järkevä koira ei osaa koskaan mennä altaaseen asiallisesti.

Popa yllätti minut rohkeudellaan. Se kirkui Priyan lelujen perään. Veteen uittajan piti saattaa se, mutta kun uimisen rytmi löytyi niin se ui itsekseen iloisia lenkkejä vailla huolen häivää.

Panun asenne uimiseen oli vähemmän positiivinen. Se näytti kurjalta, mutta räpiköi eteenpäin kannustuksen saattelemana.












Tässä on video Popan tyylinäytteestä: