torstai 1. syyskuuta 2016

Olipa kerran Popan penturyhmä



Kun saa tuollaisen pienen kultakimpaleen kätösiinsä niin se täytyy heti tietysti kiikuttaa valvovan silmän alle jotta en pääse sekoilullani pahasti pilaamaan sitä. Varasin meille siis paikan Riitta Kivimäen penturyhmästä. Samassa porukassa on kolme Popan siskoa (Tina, Love ja Nila), joten vertaistuki on ainakin taattua.

Ensimmäisen tunnin ajatuksena oli tututustua halliin ja näyttää Riitalle vähän millaisia nämä kakarat ovat ja miten ne motivoituvat hommiin. Popa oli riehunut Jonin kanssa kotona koko päivän. Tähän tarinaan liittyi kiipeilyä tulostimen päällä ja rikki mennyt lautanen. Löysin olohuoneesta myös silputun pinon post it-lappuja. Kun minä tulin luennolta kotiin niin pentu alkoi olla jo väsynyt. Jouduin kiskomaan sen unilta bussiin ja kohti treenihallia.



Treenien alettua Popa veti sikeitä häkissä. Minä siinä ylpeänä vieressä että "hei Riitta nää kaikki mun koirat on vähän tälläisiä pystyynkuolleita. Jaksatko vielä kouluttaa meitä.." No sitten kun kaivoin pennun häkistä niin se lähti heti säpäkästi hommiin. Ihan ensiksi meitä pyydettiin kertomaan kome positiivista asiaa omasta pennusta. "Vain kolme?" kysyn minä. Muistaakseni mutisin että Popa leikkii hyvin, se on sisukas ja sillä on sopivasti luonnetta.

Aluksi pennut kävivät tutustumassa halliin. Popa eteni ympäriinsä häntä kippuralla ja ei ollut kovin kiinnostunut hallista. Se sinkoili siskojaan kohti ja hyppi jaloissani.

Tutustumisen jälkeen Riitta pyysi meitä näyttämään jotain mitä olemme tehneet kotona ja palkata siitä namilla. Poppis esitteli peruuttamista ja käsitargettia. Se palkkautui namilla aika hyvin ja lähti tarjoamaan vanhoja tuttuja juttuja häiriöstä huolimatta.

Motivaatiota ruualle voi kasvattaa vaatimalla pennulta aktiivisuutta saadakseen ruokaa. Ilmaisia aterioita ei siis ole. Popa ei ole ollut ruokaa kohtaan mitenkään erityisen intohimoinen. Riitta neuvoi ruokkimaan sen niin että se joutuu hieman taistelemaan ruokansa eteen. Ruuan voi saada kokonaan koulutuksen ohessa, sen voi syöttää niin että kädessä oliva ruoka juoksee hieman pakoon pentua tai kupista niin että kuppi pötkii pakoon ja pentua hieman estellään pääsemästä sille. Vihoviimeinen mitä pennulle kannattaa opettaa on möllöttäminen ja luopuminen ruuasta. Kun pennulla on paloa ruokaa kohtaan niin sitten vasta voi laatia sääntöä ja vaatia luopumista. Tunsin pienen piston sydämessäni kun muistelin että tämä möllötys oli ensimmäinen minkä opetin Priyalle sen ollessa pentu.

Seuraavaksi leikimme. Poppana kävi raivolla kiinni ja vaihteli leluja pyynnöstä. Riitta kehotti minua leikkimään Popan kanssa myös niin että koskettelen neitiä ympäriinsä ja häiritsen sen taistelua jotta se tottuu häiriöön leikkiessä. Pennun kanssa ei kannata urautua vain tietynlaiseen leikkiin vaan vaihdella leluja ja leikkityylejä koko ajan jotta se tottuu tähän vaihteluun. Tätä olen tehnyt Poppiksen kanssa vähän vahingossa. Se leikkii niin mielellään että leikki on saattanut syttyä välilläme missä vaan ja yleensä silloin lähellä ei ole mitään fiksumpaa leikitintä kun esimerkiksi naksutin.


Lopuksi teimme vielä häkkileikkiä. Tässä harjoituksessa koira tarjoaa itse häkkiin menoa. Popa on tehnyt tätä kerran kotona ja sillä välähti jutun juoni muutaman toiston jälkeen hallissakin. Tein nopeita settejä jossa Popa tarjosi häkkiin menoa, palkkasin sen muutaman kerran namilla häkkiin ja sitten vapautin sen leluun ulos leikkimään. Lopetin leikin ja Popa tarjosi häkkiä uudestaan.

Olin valtavan ylpeä Popasta. Se työskenteli aktiivisesti kanssani koko ajan vaikka aivan vieressä oli kolme siskoa ja yksi vieras pentu. Se leikki loistavasti, söi hyvin ja tarjosi juttuja häntä heiluen hirveällä tohinalla.

Treenien jälkeen leijuin taas ihan jossain taivaissa. Rakastan Priyaa, se on mahtava koira ja minulle hyvin tärkeä. En ole kuitenkaan koskaan tämän kolmivuotisen yhteistyömme aikana saanut niin hienoa fiilistä Priyan kanssa kuin Popan kanssa vain muutamien treenien jälkeen. Popakaan ei missään mielessä ole mikään täydellinen lapsineropentu, en oikein usko sellaisiin. Mutta se on jotenkin niin paljon enemmän "mun koira". Sen kanssa tekeminen on jotenkin vaivatonta ja luonnollista. Poden hieman huonoa omatuntoa tästä. Priya on kuitenkin minun Priyani ja meidän tekemisemme pitäisi tuntua vaivattomalta kaiken sen jälkeen mitä olemme yhdessä kokeneet. Toivon että nyt kun toinen treenikoira jakaa harrastukset Priyan kanssa niin meidänkin yhteistyö lähtisi paremmin sujumaan ja punanuttukin pääsisi omalla tavallaan loistamaan.






4 kommenttia:

  1. Ihana Popa! Hurjan kivaa, että teillä on samalla pentukurssilla monta sisarusta :) ja toiset koirat vaan tuntuvat enemmän omilta kuin toiset. Ei siitä kannata potea huonoa omatuntoa. Priya ei ehkä ollut se unelmien tokokoira, mutta mitä oot siitä Popan tulon jälkeen kirjoitellut, niin hirveän ihanalta ja fiksulta koiralta se vaikuttaa noin muuten :) ja ainakin videoilta katsottuna Priyakin vaikuttaa pennusta ja uudesta kaveristaan onnelliselta. Mutta siis toivottavasti teidänkin yhteistyö paranee Popan tulon myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos! Priya on kyllä todella ihana koira! Se on niin helppo, kiltti ja kiva <3 Kultainen mussukka.

      Poista
  2. Se on se rotu... :D Työlinjainen bc vieläpä tollaisesta yhdistelmästä ei vaan voi kovin onnettomia pentuja tuottaa. Nuohan on nimenomaan harastuskoirien eliittiä, niin ei ihme, jos tuntuu helpolta ja sujuvalta treenata tuollaisen pennun kanssa.

    Kyllä mäkin sen tiedän, että jos joskus innostuisin jonkun puuceen tai belgin ottamaan, niin vois tuntua ihan pikkusen iisimmältä treenaaminen sen ko spanielin kanssa. :D

    Tosi kiva lukea, että teillä sujuu hyvin. :) Popasta tulee varmasti melkonen tykki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Popa on taas arjessa taas huomattavasti työläämpi kun Priya saman ikäisenä joten näissä on puolensa ja puolensa :D

      Poista