keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Olipa kerran partyanimal

Täällä Priya, raportoin sohvan pohjalta rankan viikonlopun jälkeen. Tuli hieman juhlittua kun olin mukana mun kamun Marikan polttareissa. Täytyy sanoa että kaikkeen se Milli minut raahaakin mukaan.

Koko homma lähti siitä kun minut sidottiin kiinni Viherlandian sisäänkäynnin eteen. Mun pannassa oli kiinni ärsyttävä pallo ja pannassa kiinni Marikalle tarkoitettu viesti. Kaksijalkaiset piiloutuivat hihittäen nurkan taakse. Siinä mä odottelin hämmentyneenä että mitä nyt tapahtuu. Jouduin olemaan saksalaisten turistien ja lapsilauman ihmeteltävä.

Päivänsankari näki minut sitten siinä oven vieressä ja me tervehdittiin toisiamme iloisesti. Minun tervehdykseni jälkeen loput seurueesta hyppäsivät esille ja polttarit alkoivat. Onnistuimme yllättämään päivänsankarin täysin! Marikalle oli laitettu illalle "valetyövuoro" joten minun näkemiseni viherlandian sisäänkäynnillä tuli täysin yllätyksenä.




Lähdettiin ajelemaan mökille. Siinä autossa Marika yritti miettiä mysteeriesineitä, joita osallistujat olivat tuoneet mukanaan. Niiden oli tarkoitus kuvata antajan suhdetta päivänsankariin. Minun esineeni oli violetti kakkapussirulla.

Mökillä nuuskin paikan ympäri ja paikallistin mistä ruoka kannetaan tänä iltana. Paikalle saapui kymmenen potentiaalista ruokkiaa joten taion naamalleni parhaan nälkäinen koira-ilmeen. Illan aikana onnituin huijaamaan makupalan jos toisenkin.

Välipalan jälkeen kaksijalkaiset alkoivat tosi oudoiksi. Ne pukivat valjaat päällensä ja kapusivat korkeuksiin kävelemään narujen varassa. Ihan pimeetä. Tästä ei ollut edes ruokaa palkkana.





Tämän outouden jälkeen syötiin taas ruokaa. Kerjäsin kaikkien eväät vuorotellen ja sain nuolla tarjoiluastian puhtaaksi. Tämä oli tärkeä tehtäväni juhlallisuuksien virallisena esipesimenä.

Ruokailun jälkeen muutama osallistujista katosi ja lähdimme ulos etsimään niitä. Seurasi seikkailu, johon liittyi nuken kuvaama uhkailuvideo, viisi kadonnutta avainta ja nukeiksi pukeutuneet ihmiset jotka säikyttelivät meitä metsässä. Minä lähdin mukaan viralliseksi henkienjahtikoiraksi. Nukeiksi pukeutuneet ihmiset nähdessäni sisäinen aussieni heräsi ja nostin hirveän metakan. Metakan jälkeen kävin toteamassa "nuket" tutuiksi ja rauhoituin.

Laitoimme päivänsankarin läpi erilaisista haasteista, joita en edes muista. Olin liian kiireinen nuollessani lattialle pudonnutta kermavaahtoa ja vahtiessani epäilyttävästi mökkimme pihaa lähestyviä naapureita.

Tärkeimpänä muistan sen kermavaahdon. Kaikenlaista ne keksivät.


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Olipa kerran taikalaatikko ja kilpajuoksu

Oltiimpa Priyan kanssa VOI/EVL liikkeiden kurssillakin. Kurssin ideana oli miettiä miten lähteä opettamaan EVLn ja VOIn uusia liikkeitä eli ruutua eteenlähetyksineen, ohjattua, kiertohässäkkää sekä paikkiksia luoksetuloineen.

Ensimmäinen kotiläksymme oli käsimerkkien keksiminen. Koiralle on aivan eri asia lähteä ohjatussa noudossa oikealle tai vasemmalle kuin kiertohässäkässä pysähtymisen jälkeen kapuloille. Myös ruudun sivullelähetys kaipaa oman käsimerkkinsä.

RUUTU

kuva: Jenny
Haluamme luoda koiralle kuvan siitä että ruutu on ihmeellinen taikalaatikko. Se on mahtava paikka johon kannattaa pötkiä niin kovaa kuin jaloistaan pääsee. Ruudun asemaa taikalaatikkona voi pönkittää palkkaamalla aina niin että hakeutuu koiran kanssa tämän ihmeellisen neliön sisälle leikkimään kun harjoittellaan ruutua. Myös muita liikkeitä voi palkata niin että siirrytte ruudun sisälle höpsöttelemään.

Ruudun opettaminen on helppo aloittaa lelulla tai kosketusalustalla, joka laitetaan ruutuun keskelle (hieman taakse keskikohdasta). Käytä sitä mihin koira käy kuumana. Liikkeisiin rakennetaan se raivokas asenne ensin ja aletaan vasta sitten nillittää yksityiskohdista.

Me ollaan Priyan kanssa rakennettu raivoa ruutuun kilpajuoksulla. Otan hieman varaslähdön ja asetun lähemmäs ruutua kuin Priya. Teen edellisestä postausesta tutun N-Y-T NYT!-leikin ja käsken Priyan ruutuun. Jos se lähtee huonosti niin minä ehdin ennen sitä ruudussa odottavalle lätkälle. Tässä tapauksessa pöllin sen mokoman ja heiluttelen palkintoani Priyan nokan edessä. Seuraavalla kerralla punainen ampaisee ruutuun kauhealla raivolla. "Enhän minä nyt voi olla hitaampi kuin TUO!" Se ajattelee.

Olen sitten siirtynyt pikkuhiljaa lähemmäs koiraa ja perusasentoon asti. Edelleen jos Priya lähtee huonosti juoksemaan, ryntään sen perään ja pöllin siltä lätkän nokan edestä. Olemme saaneet näin aika kaheleita ruutuja neidille, nauhatkin ovat lennelleet pitkin poikin ja kenttä on taipunut hienoihin lähtökuoppiin ja jarrutusjälkiin Priyan tassujen alla. Neiti on jopa alkanut ryöstää ruutuun. Tästä minun ei kouluttajamme mielestä vielä kannata huolestua koska Priya on koira jolle vire pitää rakentaa jotenkin niin nollasta. Nillittää ehtii myöhemminkin kunhan raivo on paikoillaan. Ruutuun hyvin motivoitunutta koiraa ei koskaan lähetetä tehtävään ellei se ole orientoitunut ohjaajaa kohti.

Ruudun paikkaa voi lähteä kouluttamaan monella tavalla. Kurssilla tehtiin kosketusalustalla, jota minäkin olen käyttänyt paikan tekemiseen. Kosketusalusta viedään ruudussa paikkaan mihin koiran halutaan hakeutuvan. Näissä harjoituksissa helpottaa se että ohjaaja on lähempänä kontrolloimassa tilannetta. Koirat helposti ketjuttavat ruudun paikan ensin etunauhalle ja siitä taakse, joten olisi tärkeää nähdä mitä se koira puuhaa ruudun sisällä. Ruudun voi joko tehdä lähempää tai jos haluaa vauhtia mukaan niin koira jätetään kauemmas ja ohjaaja siirtyy lähemmäs ruutua. Katso paikkaa ruudun sisällä johon haluat koiran, rintamasuuntamme ja katseemme kertoo koiralle paljon.

Kosketusalustaa tai lelua lähtetään häivyttämään niin että ensin otetaan toistoja avun kanssa. Jossain vaiheessa apu vaan napataan pois jolloin koira hakeutuu todennäköisesti paikkaan jossa apu äsken oli. Toistoja vaihellaan lätkän kanssa ja ilman. Samalla opetetaan korjaukset. Koira jätetään ruudun sivuille ja pyydetään siitä ruutuun (ohjaaja itse aina seisoo siellä missä on ruudun etunauha). Sama tehdään niin että koira on ruudun takana ja edessä ohjaajan ja kehänauhan välissä. Koiraa voi jättää myös ruudun sisälle reunoille jolloin oikea paikka ruudun sisällä korostuu entisestään. Palkka tulee aina sinne mihin koira korjataan eli noin ruudun keskelle.

Lelua tai lätkää voi häivyttää myös ns. "näyttöruudulla" joss ohjaaja tai avustaja käy taputtamassa ruudun oikeaa paikkaa koiran nähden. Kun koira hakeutuu sille paikalle. Se merkataan ja lelu lentää.

Seisominen ruudussa opetetaan erikseen. Tässä treenataan erikseen pysymystä ja reagointia käskyyn. Iskuruudut opettavat reagoimaan nopeasti pyyntöön pysähtyä. Se tarkoittaa nopeaa palkkaa aina "seis!" pyynnön jälkeen. Pysymistä voi harjoitella niin että pyynnön jälkeen koiran eteen tuodaan käsi, jossa olevista nameista sen pitää luopua tai vastaavasti lelu josta koiran täytyy kohteliaasti kieltäytyä. Jos tassut liikkuvat käskyn jälkeen niin nami/lelu menee piiloon ja harjoitus uusitaan.

Myös maahanmenoa ruudussa harjoitellaan erikseen. Harjoittele sitä että voit kävellä koiraa kohti niin että se pysyy maassa, jos se nousee niin pysähdy. Koira ei saisi edes kurottautua vastaan vaikka nami olisi ihan lähellä sitä. Tässä vaheessa kouluttajamme korosti mustavalkoisuutta pysymisen opettamisessa. Koira ei saisi koskaan lähteä käskyn alta ilman vapautusta. Mitä enemmän se saa itse kumota käskyjään, sitä harmaampi pysymisestä tulee koiralle. Koiraa ei koskaan jätetä käsyn alle ja unohdeta sitä niin että se vapauttaa "itse itsensä".  Samat säännöt arjessa ja treeneissä.

ETEENLÄHETYS




Eteenlähetys aloitetaan juoksuttamalla koiraa jollekin mille se käy kuumana. Yleensä se on kosketusalusta tai lelu. Lelu jätetään kentän laidalle hieman piilotettuna seinää vasten, nurmikkoon tai hiekkaan. Halutaan että koiralle tulee vahva usko siitä että kunhan se vain jatkaa juoksuaan eteenpäin niin lelu löytyy vaikka se ei pystyisikään näkemään sitä matkalla.

Aloitimme niin että lelu jätettiin koiran kanssa yhdessä paikoilleen ja ohjaaja tarttui koiraa pannasta ja peruutti koiran kanssa poispäin lelusta. Sitten koira vapautetaan lelulle. Matkaa pidennetään pikkuhiljaa. Kun koiralla on selkeä kuva siitä, että se lataa lelulle täysiä suoraan, vaikeutetaan harjoitusta niin että ohjaaja tai avustaja on vain jättävinään lelun paikoilleen. Kun koira lataa "lelua" kohti, se merkataan ja lelu lentää poispäin  juoksevan koiran eteen.

Näin koiralle voi luoda ajatuksen täysiä suoraan lataamisesta. Eteenlähetyksen hankalin osuus (ainakin minun mielestäni) on se että miten orientoin koiran suoraan eteenpäin ennen lähetystä. Jos se katsoo edes hieman vinoon niin lähtökin menee heti pieleen. Kouluttajamme kehotti opettamaan koiralle selkeät käskyt eteenpäin katsomiseen. Hän hokee koiralle "missä?" josta se alkaa hakea kohdetta silmillään. kun sen kuono on suoraan edessä, hän merkkaa paikan sanomalla "siellä". Aluksi koira vapautetaan harjoitukseen heti "siellä" sanan jälkeen (jotta se ei ehdi katsoa muualle). Olen nähnyt myös ohjaajia jota opettavat koiransa katsomaan suoraan tietyllä käskyllä.

Seuraava vaihe olisi opettaa koira vaihtamaan orientoitumisensa paikasta toiseen. Kentän laidalle voi jättää useamman lelun tai kosketusalustan ja lähettää koiran niille vuorotellen. Eteen tarkoittaa aina eteen eikä "juokse sinne mistä sait äsken palkan".

torstai 16. kesäkuuta 2016

Olipa kerran RotuRace 2016 video

Video RotuRace 2016 tapahtumasta on täällä! Käykää kaikki äänestämässä Wirneen Wipeltäjät voittoon tykkäämällä videosta youtubessa. Aussie nelikkomme Priya, Ilo, Jäynä ja Nox kiittävät kaikkia tykänneitä ja lähettävät pusuja sekä wirneitä!

LINKKI VIDEOON

Kuva: Jenny Söderlund

Olipa kerran peli jota kutsumme tokoksi

Se on kyllä hassu juttu miten yksi hieno ilta voi huuhtoa pois niin monet huonot treenit. Voi kuinka monta kertaa olen lähtenyt kentältä vannoen että en palaa sinne. Inissyt ilmaan että "tämä on toivotonta ja minä en vain osaa". Pahinta on se kun vertaa omaa räpellystään muihin koirakoihin ja tuntee auttamatonta alemmuuskompleksia. Jotenkin sitä osaa aina maalata itselleen rumat kehykset: "olen ihan kamalan huono kouluttaja ja minulla on hankala koira." Miksi se on joskus niin vaikeaa sanoa että "minä olen taitava ja koirani on kehittynyt paljon."?

Itse koen tokossa palkitsevana ne hetket kun ymmärrän jotain uutta tai ratkaisen jonkun ongelman. Jotkut sanovat että toko on pilkunviilaajien laji, ehkä se on sitäkin, mutta minusta se on vielä enemmän ajattelijoiden laji. Himotokoilija rakastaa ratkoa ongelmia! Ei tätä lajia kisaamisen vuoksi tehdä. Minulle onnistuneet treenit tarkoittavat koiralla ja ohjaajalla hyvää asennetta ja mielellään pohtimista. Se on sitten ihan parasta kun molemmat napsahtavat paikoilleen.

Tälläisen illan sain viettää eilen Tampereen eteläpuistossa.

Osallistuin ensin kuunteluoppilaana Piia Karisen asennetreeneihin, jossa harjoitellaan tokoon tarvittavaa asennetta. Sen jälkeen teimme Priyan kanssa ruutua ja eteenlähetystä saman kouluttajan EVL/VOI - kurssilla. Tältä kurssilta olevat muistiinpanot toisessa postauksessa, tämän tekstin tarkoitus on märehtiä lempi aihettani: asennetta. Muistakaa että testi on mennyt sen mustan aukon läpi jota kutsun omaksi pääkseni.


TREENIT ON PELIÄ

Leikkimistä on vaikea määritellä. Sen ilmentyminen riippuu täysin osapuolten keskinäisestä yhteentörmäysestä, jonka lopputulos on aina erilainen. Yksinkertaisuudessaan leikki tarkoittaa vapaaehtoista toimintaa, jossa molemmilla osapuolilla on hauskaa. Leikki on peli, johon ei kuulu pelko tai pakote. Sen kuuluu olla liikkuvaa ja varioida rytmiltään pysyäkseen mielenkiintoisena. 

Treenausta voi hyvin ajatella yhtenä isona pelinä koiran kanssa, joka noudattaa leikin määritelmää. Se on (toivottavasti) molempien osapuolten mielestä vapaaehtoista toimintaa, jossa kaikilla on (ainakin suurimmaksi osaksi) hauskaa. Siihen ei kuulu pelko eikä pakote. Hyvä treeni liikkuu, muuttaa muotoaan ja rytmiään jatkuvalla sykkeellä. Kuten ei hyvä pelikään, ei myöskään hyvä treeni toista itseään. Kukaan ei jaksa peliä jossa jokaisen siirron voi arvata ennalta.

Aloitimme puhumalla palkkauksesta. Tämän asian olen maininnut täälläkin monta kertaa, mutta mainitsempa vielä kerran: saalis ei juokse koiran suuhun. Oli kyse sitten namista tai lelusta, sen tavoittelemiseen joutuu tekemään työtä. Ihmisillä on usein aika yksioikoinen käsitys palkkaamisesta. Se tarkoittaa joko namia tai lelua työnnetään koiran suuhun. Todellisuudessa palkka on juuri se mikä tekee koiran sillä hetkellä onnelliseksi. Meitä kehotettiin miettimään arjessa hetkiä joissa me aidosti pidämme hauskaa koiran kanssa. Mitä me silloin teemme? Millainen fiilis meillä on? Näitä asioita voi tuoda kentälle mukanaan. Joskus se palkka voi olla vain se että koira pääsee syliin tai Priyan tapauksessa se että se saa juosta kanssani ja pomppia hurjasti minua päin. 

Leikkimisenkään ei tarvitse olla sitä samaa repimistä ollakseen "hyvää". Toisille koirille lelun repiminen ohjaajan kanssa tuo liian suuren konfliktitilanteen ollakseen täysillä hauskaa. Lelun saalistaminen sensijaan saa yleensä koiran kuin koiran kiinnostuneeksi. 

Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta tärkeintä leikkimisessä on se, että myös ohjaaja leikkii lelulla, ei koiralla. Tämä asennemuutos leikkihetkeen tarkoittaa sitä, että joskus ohjaaja saattaa riekkua pitkin kenttää lelunsa kanssa yksin ja yleisö katsoo vierestä säälivästi, että "onkohan tuolla tyypillä kaikki kotona". Näin ohjaaja voi laittaa rakkaan lelunsa taskuun, viedä koiransa tauolle ja sanoa että yritti kaikkensa. Olisi tietysti helpompaa vain seistä ja antaa koiransa roikkua lelussa tai työntää se väkisin sen suuhun. Itse kuitenkin uskon että jokainen koira arvostaa enemmän leikkikaveria joka laittaa itsensä täysillä likoon. Me ihmiset olemme joskus niin supertylsiä! Katsokaa vaikka keskenään leikkiviä oiria, onko leikki koskaan samanlaista?

Lelulla leikkiminen tarkoittaa myös sitä että koiran kanssa täytyy kilpailla lelusta. Lelu heitetään maahan ja koiraa estetään kaikilla tavoilla nappaamasta sitä. Se ryövätään nokan edestä, sen kanssa hihkutaan ja se yritetään omia. "Minun aarteeni!" Ohjaaja huutaa ja yrittää suojella leluaan Mustilta, joka tavoittelee sitä silmät kiiluen.

LÄHTÖLAUKAISU

Kävimme seuraavaksi läpi asiaa nimeltä trigger. Trigger on nimensä mukaan se laukaisin, joka saa koiran ampumaan kohti tehtävää kuin ammus. Kyse on jännitteen luomisesta, siitä hetkestä jolloin on näennäisesti tyyntä ennen hurjaa myrskyä. Koira yhdistää nopeasti jännittyneen ohjaajan lähtölaukaukseen kohti leikkiä ja kivaa tehtävää. Tarkoituksena on luoda tilanne jossa koira tietää kevyesti jännittyvästi ohjaajasta sen että nyt sen kannattaa kerätä itsensä keskittyneeseen lähtöön. Sama ilmiö tulee usein ilmaiseksi agilityradalle lähdössä: koira kerää itseään ja patoutuu lähdössä, ohjaaja asettuu lähtövalmiuteen, jännittyy ja vapauttaa koiran radalle, koira ampaisee eteenpäin kuin tykinkuula.

Harjoittelimme tätä asennossa pysymisen kanssa. Koira pyydettiin sille vahvaan asentoon, johon sitä palkattiin useammalla namilla. Sitten ohjaaja jännittyy ja vapauttaa koiran hurjaan leikkiin.

Aluksi jännite luodaan suureellisilla eleillä, mutta lopputuloksena riittää vain ohjaaja joka pidättää hetken hengitystään. Olen tehnyt tätä harjoitusta tiedostamattani Priyan kanssa N-Y-T NYT!-leikin avulla. Kokeilin eilen eteenlähetyksessä jännittää itseäni samalla tavalla koira perusasennossa ja Priya asettui saman tien kyyryyn, steppasi tassuillaan ja alkoi itsekin valmistautua lähtöön. Se ampui eteenpäin heti käskyn kuultuaan.

Koiran pitäisi odottaa asennossa hievahtamatta, joten sain kotiläksyksi opettaa steppaamisen ja painumisen pois. Priya patouttaa itsensä lähtöön paremmin ilman turhaa liikkumista.

KOIRAN OLETUSARVO

Törmäsimme käsitteeseen koiran oletusarvo. Miten se on tärkeää ottaa huomioon treeneissä? Ensinnäkin, kouluttaessa haluamme, että koira olettaa ohjaajan olevan tärkeämpi kuin ympäröivät häiriöt. Taistelussa häiriöitä vastaan meillä on käytössämme oikeastaan vain kaksi asetta: palkkaus, jolla voimme muuttaa koiran oletusarvoa kohti ohjaajaa tai etäisyys jota otamme häiriöön.

Koiraa, joka haluaisi mieluummin tuijotella kentän muita koiria palkataan tiheästi siitä, että katsoo ohjaajaansa ja näin se siirtää oletusarvonsa siihen että ohjaajan luona tapahtuu jotain kivaa. Piia kertoi tekevänsä samaa esimeriksi neliraajahalvaantuneena pissaa nuuskivan uroksensa kanssa. Koira kutsutaan ensin luokse muutaman metrin päästä. Jos se ei tottele pyyntöä, se haetaan pannasta luokse. Ohjaaja siirtyy vähän kauemmas ja kutsuu koiran luokse. Jos se nyt tottelee pyyntöä niin se palkataan heittämällä nami maahan sen hajun lähelle jossa koira äsken jumitti. Harjoitus toistetaan niin monta kertaa kun tarvitaan siihen että koira reagoi käskyyn mukisematta. Sen oletusarvo tilanteesta on muuttunut, nyt se kokee kannattavammaksi kuunnella kutsua kuin jäädä imppaamaan tuntematonta hajua.

Aina ennen harjoituksen aloittamista, ohjaajan tulisi miettiä mitä koirani olettaa että tässä tapahtuu. Onko se ohjaajan kanssa vai olettaako se paremman vahvisteen tulevan kentän laidalla olevista hajuista. Huolehditaan siitä että koiran oletusarvo on tehtävässä ennen aloitusta. Toisaalta jos koiraa on palattu esimerkiksi maahanmenoista, se alkaa todennäköisesti ennakoida maahanmenoa. Se olettaa että maahanmenot ovat kannattavia. Tälläisessä tilanteessa palkkaamme sitä esimerkiksi seuruusta kunnes oletusarvo on siirtynyt seuruuseen. Nyt koira olettaa vahvisteen tulevan seuruusta. Sitten annetaankin maahanmenokäsky. Koira oppii että me ohjaajat olemme vastuussa siitä mistä asiasta vahviste tulee.

Palkatessa otetaan huomioon se mitä koira olettaa olevan palkkana. Jos se olettaa saavansa pallon, mutta saakin ruokaa voi palkka olla pienoinen pettymys mikä tuo koulutustilanteeseen ikävän konfliktin. Joillain kouluttajilla (niin kuin minullakin) on eri palkkasanat lelulle ja namille välttääkseni tilanteen jossa ahne possuni pettyy kun taskusta tulee pallo. Palkkoja vaihdellessa on tärkeää käydä läpi se että koira vaihtaa oletusarvonsa palkasta toiseen eikä jää kaipaamaan jotain muuta (esim namien syöttäminen kunnes pallo on unohtunut), jotta tilanteeseen ei jää ikävää makua. Joskus sitä törmää hassuun ajatukseen että koiran täytyy ottaa se palkka jonka me haluamme sille antaa. Palkan tulee olla aina sellainen minkä koira haluaa. Jos käytetään erilaisia palkkoja, niiden vaihtelua täytyisi harjoitella, jotta treenitilanteessa vältyttäisiin ikäviltä konflikteilta.

TREENIEN LOPETUS

Minä olen onnistunut opettamaan koirani rynnimään riemuissaan kentältä pois häkkiin treenien loputtua. Useammn kuitenkin näkee koiria jotka eivät halua pois kentältä ja ohjaajia jotka yrittävät väkisin pyydystää ne tauolle. Tälläinen käytös ohitetaan usein sanomalla "ihanaa kun se tykkää treenata!" Mitä koiran päässä liikkuu tälläisellä hetkellä kun treenit loppuivat sen mielestä kesken? Mamma on ainakin maailman ikävin ihminen kun se raahaa minut pois kentältä. Treenien loppuminen saattaa olla koiralle ahdistava asia joka tuottaa ylimääräisen konfliktin ja vaikuttaa yleistyessään koko treenien ilmeeseen.

Vastaus: loppupalkka.

Tehdään siis treenien lopetuksesta yhtä mukava asia kuin aloituksesta ja poistetaan näin sitä ympäröivä konflikti. Priyalle on käytetty aina loppupalkkaa tai muutamaa ylimääräistä namia jonka se saa kun menee häkkiinsä treenien lopuksi.


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Olipa kerran koska minä olen sen arvoinen

Oltiin tänään tamskin sm-joukkueiden treeneissä, joita veti Maiju Ojamies. Motivaatio treeneihin lähtöön oli aika nollassa. Taivasta pilkuttivat ikävän näköiset sadepilvet ja treenipaikalle piti suunnistaa kahdella bussilla. Kaiken kivan lisäksi myöhästyin vielä toisesta bussista ja jouduin kykkimään pysäkillä melkein puolisen tuntia ennen kuin seuraava kyyti saapui.

Sain itseni kuitenkin koottua ja raahasin luuni treeneihin. Onneksi sain koska treenit olivat todella hyvät.



Neitokainen nuokkui jaloissani, joten aloitin treenit luettelemalla kaikki ne jutut mitä en tänään voi tehdä. Jatkoin sillä miten neitoa pitää palkata ja lopetin siihen mitä minun pitää tehdä jotta nämä treenit nyt onnistuisivat. Änkytin siis paljon lauseita "syystä a, b, c ja d en voi x,f,g ja h vaan minun täytyy d,g,k ja l."

Maiju pyysi minua näyttämään yhden treenipätkän. Hulluttelin Priyan kanssa ja tein muutaman ruudun. Prillis karkasi ruutuun, haukkui ja heilui omiaan ympäri kenttää. Käsivarteeni ilmestyneestä mustelmasta päätellen napsimistakin taisi tapahtua. Kaikenlaista sikailua siis. Lopuksi muutama seuraamispätkä hullulla palkalla.

Sitten tuli palautteen vuoro, jonka viesti oli seuraava: Priyasta loistaa se että minä en usko olevani tarpeeksi hyvä ja mielenkiintoinen ohjaaja. Kouluttajamme totesi minun olevan tarpeeksi hyvä. Vaikka en ole vielä kovin kokenut ja parantamista riittää niin kuitenkin olen teknisesti taitava, olen ahkera ja minulla on se palo kehittyä. Kentälle mentäessä kuitenkin elän sellaisessa uskossa että joudun loihtimaan useamman sadetanssin ja kutsumaan muinaisia jumalia loitsimaan kanssani jotta saan koirani kiinnostumaan.

Tämä on tietysti jossain määrin totta ja kaikuu suoraan punaisen historiasta koirana jota on hieman haastava motivoida. Jos tilannetta katsotaan kuitenkin siltä kantilta että työkoirarotuinen koirani elää luonani täysihoidossa. Minä ruokin sen, lenkitän sen ja järjestän sen viihdyseksi kaikkia sirkushuveja. Huolehdin siitä että se saa tarpeeksi ravintoa ruuastaan ja lihashuoltoa hierojalta säännöllisesti. Minä raahaan sen joskus jopa tunnin matkoja julkisilla treeneihin, mietin mistä palkoista se tykkää ja miten voin olla sille mahdollisimman reilu ohjaaja. Näinhän sen pitääkin olla. Kaikki tämä on osa koiraharrastusta. Jotenkin minun on vain ollut vaikea pitää itseäni treeneissä sen arvoisena että koirani haluaisi tehdä työtä kanssani.

Treenien pitäisi pudota jompaankumpaan vaihtoehtoon. Ne joko a) sisältävät MINUN valitsemiani harjoituksia, jotka suoritetaan minun säännöilläni tai b) me emme treenaa. Tämä on se mustavalkoisuus mikä minulta puuttuu. Kun olen raahannut koirani treeneihin (ja joskus tämä tarkoittaa melko mielenkiintoista logistista haastetta), haluan tietysti kovasti myös treenata siellä. Jos ovela koirani kuitenkin päättää että hän ei tänään halua tehdä asioita a,b tai c koska ne ovat mälsiä niin minä käännän helposti treenit Priyalle suotuisampaan suuntaan. Pääsemme tilanteeseen jossa teetän Priyalla vain hauskoja harjoituksia, sallin siltä haukkumista ja napsimista, karkailua ja riekkumista koska haluan vaan niin paljon treenata en kanssa. Enkä jollain tasolla usko että minä olen sen arvoinen että koiran pitäisi haluta pyrkiä tekemään kanssani hommia minun säännöilläni.

Eli: jos koira on terve, sille ollaan harjoituksissa reiluja ja sitä palkataan sitä kiinnostavalla tavalla niin kaikki mitä kentällä tulisi olla minun valintani. Ei minun koirani valinta. Jos neiti vain lahnailee, haukkuu, napsii, nuuskii ja haaveilee niin sitten emme treenaa. Koska se että se saa olla minun kanssani kentällä on niin arvokasta että sitä kannattaa haluta tehdä minun säännöilläni.

Sellaista tänään. Maiju heitti erääksi ratkaisuksi toisen treenikoiran hankkimista. Se luo automaattisesti kilpailutilanteen jossa minun kanssani vietetty aika on koiralle arvokasta. Silloin minun ei tarvitse raahautua kentälle ihan vain toteamaan että Priya ei ole tänään sillä tuulella. Tähän minä vastasin salamyhkäisesti että "tilauksessa on."

Tämä kuulostaa nyt ehkä pahemmalta kun oikeasti on kun ongelman selittää näin yksinkertaistetusti. Oikeasti kyse on vain pienestä asenteen ryhdin korjaamisesta treenikentällä. Arjessa en todellakaan katso sormien läpi minkäänlaista haukkumista tai muutakaan sikailua. Treenikentälle se on jotenkin päässyt luistamaan motivaatio-ongelmien myötä.

Kaikkea tuo rakas possuni minulle opettaakin.


perjantai 10. kesäkuuta 2016

Olipa kerran Ferdinand härkä

Laitoin Priyan latautumaan mutta ei siihen oikein tartu virta
Meidän kesän treenit eivät ole lähteneet käyntiin kovin vahvasti. Näin kauniisti sanottuna minulla on ollut harrastuskaverina täysin sunnuntaikävelyllä lompsiva aussie. Se nuuskii, käyskentelee ja paistattelee päivää. "Eihän tässä hoppu ole ja hommin joutaa myöhemminkin." Sanoo Priya ja nuuhkaisee hellästi kukkasia.

En nyt vielä ole heittämässä kirvestä kaivoon. Nyt on vasta kesäkuu ja siirryttiin vasta kuukausi sitten hallin suojasta ulkokentille. Tällä hetkellä minulla vaan on tokon suhteen sellainen fiilis että me ollaan menty vain hurjasti taaksepäin. Viime kesänä me sentään kisasimme ulkona. Nyt neiti pysyy hereillä juuri ja juuri muutaman vauhdikkaan ruudun ajan enkä voisi kuvitellakaan ilmoittautuvani kokeisiin. Tämä fiilis kumpuaa todennäköisesti siitä että minun käsitykseni hereillä olevasta harrastuskaverista on kehittynyt sitten viime kesän. Voi olla että Priya sai vielä vuosi sitten tokoilla vähän puoliteholla eikä se pysynyt sen paremmin hereillä vaikka suorittikin kokonaisia liikkeitä. Mene ja tiedä.

Mutta juu, varsinainen "vuoden toko-ohjaaja" fiilis siis taas menossa. Kaikki muut tuntuvat kehittyvän silmissä, kisaavat ja osaavat, mutta minä onnistun löytämään vaan suurempia kuoppia johon kaivautua. Taito kai sekin. Priya on maailman ihanin ja rakkain koira, mutta voi jessus sen kanssa harrastaminen on raskasta.

Ajattelin jo että ratkaisen ulkotreenien ongelman sillä etten yksinkertaisesti mene koskaan ulkokisoihin. Ongelma ratkaistu, eikö? Rämmin säälittävän tokouramme läpi tutussa tamskin hallissa jossa olemme saaneet punaisen kanssa jonkinlaisen yhteisymmärryksen luotua. Eikö tämä kuulostain loistavalta treenisuunnitelmalta (virnistys).

Kaiken tämän jälkeen olen tullut siihen tulokseen että Priya on Ferdinand-härän ruumiillistuma. Se syntyi koiramaailman ferrariksi ja oletuksena tietysti on että neiti kiitää treenikentällä täyden raivon vallassa. Todellisuudessa Priya haluaisi nautiskella elämänsä läpi paistattelemalla päivää, nuuskimalla ilmaa ja ottamalla hyvät nokoset aina sopivassa välissä. Se on rauhaa rakastava, kiltti ja rauhallinen Ferdinand-härkä, joka halusi mieluummin haistella kukkia kuin taistella härkätaisteluissa.

Ulkona treeneissä olen tehnyt pääasiassa ruutua, noutoa tai jotain muuta kivaa. Läksynä ollaan hinkattu myös kehääntuloja ja liikkeiden välejä. Riitan treeneissä olemme yrittäneet keksiä uusia tapoja pitää punainen hereillä ja palkata sitä niin että se joutuu näkemään vähän vaivaa palkkansa eteen. Mekaaninen namu tai lelu suuhun-palkkaus vie Priyan todella nopeasti puoliteholle. Namien pitää pötkiä pakoon, lelu täytyy taistella itselleen ja ruuan voi myös laittaa purkkiin, josta taistellaan neitosen kanssa hullun lailla.

Juupajuu. Mutta täytyy sanoa että Priyan kanssa olen oppinut sen että arvokkain harrastuskaveri ei ole se jonka sinä halusit tilatessasi sen "unelmiesi koiran" vaan se on se jonka sinä tarvitset tullaksesi paremmaksi ohjaajaksi. Priya on väsyttävä. Se ei anna tippaakaan itsestään jos sen ei ole aivan pakko. Se osaa etsiä aina sen paikan josta aita on matalin. Mutta kaikessa täydellisyydessään juuri se oppitunti mikä minun täytyy saada, siksi se on maailman rakkain olento.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Olipa kerran solmut auki!



Kesä on täällä! Tämä kylmää karsastava vilukissa tarkenee vihdoin ulkona ilman pitkiä kalsareita. Lämpö tuo tullessaan Priyalle pidentyneet metsälenkit, ulkotreenit ja tietysti uimisen. Kesä laittaa kaikkien jalat liikkeelle ja vaikka lisääntyneellä ulkoilulla on positiivisia vaikutuksia terveyteen niin yllättäen muuttuneet liikuntatottumukset vetävät lihakset helposti maitohapoille. Harmillisesti kesän tuoma lisärasitus on vaikuttanut myös meidän neidin niskottelevaan selkään. Onneksi sain mielenkiintoisen idean blogin yhteistyökumppanilta koirapalvelu Taidoggaalta pohtia Priyan lihashuoltoa tarkemmin. Ajankohta aiheeseen tarttumiseen on aivan loistava joten sormeni syyhyävät näppäimistöä kohti.

Näiden postausten tarkoitus on pohtia lihashuollon merkitystä koiran hyvinvoinnissa. Pohdin aihetta yleisesti ja samalla tarkkailen millainen vaikutus säännöllisellä hieronnalla on punaisen karvamöykkyni elämään. Priya saa kantaa myös kortensa kekoon kertomalla nouseeko jalka kevyemmin hieronnan jälkeen.



Jokainen varmasti tietää sen olon kun niskaa kivistää ja selkä on sanonut sopimuksensa irti huonosti nukutun yön jälkeen. Myös koira voi kärsiä samoista vaivoista eikä tassu nouse toisen eteen enää niin vikkelästi. Priya liikkuu paljon ja harrastaa aktiivisesti kaikenlaista. Sen selässä on rasitteena LTV3, joka tarkoittaa välimuotoista lanne-ristinikamaa. Toinen puoli sen viimeisestä nikamasta päätti valita eri lähestymistavan kuin toinen ja seurauksena on epäsymmetrinen nikama. Tämän vuoksi neidin selkä on alttiimpi keräämään jumeja kuin täysin terve selkä.

Priya on onneksi niitä koiria, jotka kertovat selvästi olevansa jumissa. Se saattaa tökkiä tai pureskella alaselkäänsä tai tassujaan. Niinhän me ihmisetkin sörkimme jatkuvasti jumissa olevaa lihasta ja tätä Priyan tökkimistä voi kuvailla samanlaiseksi yritykseksi hoitaa itse kipeää kohtaa. Etenkin rasituksen ja levon jälkeen kun olisi tarkoitus lähteä uudelleen liikkeelle, Priya saattaa pysähdellä järsimään selkäänsä. Tuolloin se myös astuu hetken aikaa jäykemmin takapäällään ja pitää häntäänsä jäykästi alhaalla. Takapää saattaa myös naksua ikävästi. Lihasten lämmetessä jumi helpottaa hieman ja liikkuminen muuttuu iloisemmaksi. Tälläinen itsensä järsiminen on kuitenkin selvä merkki siitä että neitokaisen selkä olisi jo kiireesti hoidon tarpeessa.

Kaikenlaiset muutokset koiran liikkumisessa voivat kieliä ikävistä solmuista lihaksistossa. Koira saattaa peitsata, ottaa lyhyempää askelta, liikkua tahmeasti tai kävellä vinossa yrittäessään keventää kipeytynyttä kohtaa. Keventäminen luo ikävän noidankehän koska yrittäessään varoa solmua lihaksissaan koira pahentaa tilannetta käyttämällä kroppaansa huonosti ja altistaa näin niveletkin liialle rasitukselle. Myös jatkuvat vinoudet istuma tai makuu asennoissa tai epätasapainoinen seisominen saattavat kieliä siitä että koira pyrkii keventämään kipeytynyttä kohtaa.

Jumien bongaamisessa nousee pääosaan oman koiran tarkkailu ja sen liikkumisen sekä tapojen tunteminen. Esimerkiksi Priya saattaa yrittää hoitaa kipeää selkäänsä venyttelemällä jatkuvasti, mutta olen kuullut että toiset koirat lopettavat venyttelyn kokonaan kipeytyessään. Tärkeintä koiran hyvinvoinnin kannalta olisi kuitenkin pahimpien jumien ennaltaehkäisy. Siinä vaiheessa kun Priya alkaa väläytellä tuota itsensä järsimistä, hierojalle olisi pitänyt mennä jo kauan aikaa sitten.



Priya kävi hierojalla ensimmäistä kertaa ollessaan himpun verran alle vuoden vanha. Sen kanssa oli juuri aloitettu agility ja koutsimme suositteli kaikille hierontaa koska uusi harrastus vetää lihakset helposti aika kipsiin. Tämä on niin totta! Minäkin kävin eilen pitkästä aikaa pumppaamassa rautaa ja makaan tällä hetkellä halvaantuneena sohvalla. LTV3 diagnoosin jälkeen se on hierottu 4-7 viikon välein jotta välttyisimme kokonaan pahemmilta oireilta. Sopiva hierontaväli on yksilöllinen ja riippuu koirasta ja sen käyttötarkoituksesta sekä terveydentilasta.

Priya on harrastuskoira joten sen lihashuolto on ollut alusta asti minulle itsestäänselvyys. Minä juoksutan sitä ruutuun ja pakotan sen seuraamaan staattisena banaanina vasemmalla puolellani joten minä myös huolehdin siitä että keho palautuu tästä rasituksesta kunnolla.

Työ- ja harrastuskoiralle hieronta on tärkeää fyysisen ja henkisen kuormituksen vastapainoksi. Priya treenaa tokoa useamman kerran viikossa ja lisäksi se elää aktiivista aussien elämää, johon kuuluu lenkkeily, uiminen ja kavereiden kanssa temuaminen. Hieronnan tarkoitus on pitää the Punaisen lihaksisto hyvässä kunnossa ja ennaltaehkäistä ongelmien syntyä. Tukkoinen lihas on alttiimpi kaikenlaisille vammoille kuten revähdyksille ja venähdyksille.

Hieronta nopeuttaa myös palautumista sekä vaikuttaa positiivisesti suorituskykyyn. Rasituksessa lihaksiin alkaa muodostua kuona-aineita, jotka sitten löytävät tiensä ulos virtsan sun muun mukana pikkuhiljaa. Jatkuvassa rasituksessa mömmö meinaa kuitenin jäädä lihakseen asumaan ja ne alkavat tukkia sen aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Tämän seurauksena uusia kuona-aine kertymiä jää lihakseen aina vain enemmän ja lihaksen voimantuotto sekä kestävyys heikentyvät. Hieronta tehostaa aineenvaihduntaa ja lisää verenkiertoa, joten se tehostaa näiden kuona-aineiden häätöä ja auttaa lihasta palautumaan.

Koira kannattaa hierottaa myös hieman kevyempiä harrastuksia varten. Esimerkiksi näyttelykoiran tassut nousevat kehässä kevyemmin jos kroppa on kunnossa.

Myös kotikoirat hyötyvät hieronnasta. Pelkästään arkisella elämällä on hassu tapa vetää niin meidät kaikki jotenkin juntturaan. Esimerkiksi hihnassa kiskominen saa koiran (ja omistajan) lihakset helposti tukkoon. Siskoni koira Wentti saa itsensä joka kesä aivan solmuun kun uimakausi alkaa. Se vain rakastaa uimista eikä osaa hillitä riemuaan kun järvet sulavat. Tänä vuonna sen lihaksistoa on alettu hoitaa jo ennalta-ehkäisevästi jotta vanha koira ei kipeytyisi ja saisi maltillisesti tehdä sitä mitä se rakastaa eniten tässä maailmassa. Stressiherkälle Wentille hieronta on myös tärkeää henkisesti. Se auttaa herkkää koiraa rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Ennältäehkäisyn lisäksi hieronta tukee myös toipumista vamman sattuessa. Sen avulla voidaan nopeuttaa paranemista ja ehkäistä epätasapainoisen liikkumisen tuottamaa rasitusta kehossa.



Siirrytääs takaisin blogin päätähteen eli Priyaan.

Perjantaina kävimme ensimmäisessä hoidossa Heidin Ruohon vastaanotolla Taidoggaan tiloissa Kangasalla.

Vastaanotto alkoi varovaisella tutustumisella. Heidi halusi tutustua Priyaan neitosen omilla ehdoilla ja syötteli punanutulle namuja. Priya on onneksi ujoudesta huolimatta yleensä aika helposti ostettavissa ruualla. Rauhallinen tutustuminen auttaa koiraa rentoutumaan vastaanotolla ja luo positiivisen ensivaikutelman vieraasta tilanteesta. Ujon koiran omistajana arvostan enemmän tälläistä koiran ehdoilla tutustumista kuin suorempaa lähestymistapaa hoidon aloittamiseen.

Kävimme läpi Priyan tietoja. Heidi halusi tietää Priyan harrastuksista ja liikuntatottumuksista sekä yleisestä terveydentilasta. Priya liikkuu päivässä noin 2h, suurimman osan vapaana metsässä ja treenaa tokoa 2-4krt/viikossa sekä hakua kerran viikossa. Priya on ollut perusterve, mutta selässä oleva "kauneusvirhe" aiheuttaa sen että selkä jumittaa säännöllisesti. Neitoselle on kertynyt myös hieman ylipainoa, josta pitäisi päästä eroon.

Kopelointi kertoi että oikea puoli selästä kiristi enemmän. Ristiselkä epämuodostuneen nikaman ympäriltä kiukkuili ja se säteili aina yläselkään asti. Vasen puoli selästä pääsi helpommalla, mutta sekin sai osansa solmuista.

Priya on helppo hoitaa. Se asettuu pötkölleen ja nousee vasta luvan saatuaan. Heidi kuvaili potilastaan sellaiseksi koiraksi, joka lähtee hyvin mukaan hierontaan. Se rentoutuu hoidon mukana ja kipeän solmun kohdalla vain hengitys muuttuu tiheämmäksi. Hieronnan aikana aineenvaihdunta kiihtyi ja neitosen punainen nokka alkoi vähän vuotaa niin että patjan päälle saatiin märkä lammikko. Heidin tyyli oli rauhallinen ja koiraa kunnioittava. Olen kokemuksesta huomannut että meidän prinsessa vaatii hierojakseen hellän mutta jämäkän käden. Sellaiseen otteeseen se rentoutuu ja ottaa vastaan hoidon hyödyt. Liian löysä hieronta saa sen pyristelemään vastaan ja liian ronskissa otteessa se jännittyy eikä lähde mukaan käsittelyyn.

Vaikka selkä lähti hoidon aikana rentoutumaan niin Heidi piti tarpeellisena sopia seuraavan hoitokerran jo muutaman viikon päähän jotta selän saisi kunnolla palautumaan.



Hieronnan jälkeen suositellaan ottamaan muutaman päivän rennosti. Hoitokerta on keholle yhtä kova rasitus kuin tunnin hikitreenit. Heidi suositteli Priyalle paljon vettä ja kevyttä hölkkää, jotta aineenvaihdunta saadaan kunnolla käyntiin ja kaikki hyöty irti hoidosta. Neidin keho kerää helposti ylimääräistä ja sillä on hieman hidas aineenvaihdunta. En ole edes aikaisemmin tullut ajatelleeksi, mutta hieronta on tältä kantilta hyvä lisäapu myös Priyan painonhallinnassa.

Perjantain ja lauantain otimme siis rennosti, tankkasimme nestettä ja hölkkäsimme pihalla kevyitä lenkkejä. Hieronnan jälkeen Priya on yleensä todella väsynyt ja rento. Se saattaa helposti vetää sikeitä koko päivän ja huokaisten kääntää kylkeä kun yritän houkutella sitä pihalle. Seuraavana päivänä se on taas täynnä virtaa. Lauantaina sain jarrutella sitä lenkillä kun meno meinasi käydä liian railakkaaksi.

Tämä on hyvä alku pohdinnalle. Seuraavaksi pääsen kuvin ja sanoin tallentamaan hieronnan vaikutuksia The Punaisen elämään.



Näin kesän alussa Priya haluaa muistuttaa kaikkia karvakorvia lihashuollon tärkeydestä. Omistajat tuntuvat välillä toimivan aurinkoenergialla ja keltainen mollukka kutsuu heidät ulos mökille, pihatöihin, lenkille, treenaamaan, uimaan... Kukas muukaan siellä hössöttää perässä kun ihmisen paras ystävä. Tassut nousevat vikkelämmin perässä eikä nelijalkainen kaveri kipeydy kun kroppa on muistettu käyttää huollossa.