perjantai 27. toukokuuta 2016

Olipa kerran WOW-leikki

Kuva: Jenny Söderlund

Eilen tehotokoissa pureuduimme Piia Karisen ohjeistuksella siihen kuinka koira kuuntelisi käskyjä vaikka rusakko juoksee nokan edestä karkuun. Kunnianhimoista eikö? Pelin nimi on wow-leikki ja sen tavoite on opettaa koira kuuntelemaan ja tottelemaan nopeasti vaikka sillä olisi suuri houkute nenän edessä. Pitkälle vietynä koiran pysäyttäminen ryhtäävän pupun perästä voisi siis ainakin teoriassa onnistua.

Harjoituksia varten koiran pitää osata luopua namista tai lelusta kun se heitetään lattialle ja iskeytyä kiinni palkkaansa luvan saatuaan.

Aloitimme treenit sillä että koira luopuu avoimella kämmenellä olevasta namista. Priyalle tämä oli tuttu juttu, samoin maassa olevasta namista luopuminen. Jatkoimme harjoitusta tarttumalla koiraa pannasta, tiputtamalla namin maahan, pannasta irti ja vapautus namille. Tätä toistettiin kunnes vapautuksen tilalle annettiinkin käsky. Tähän kannattaa aluksi valita koiralle helppo ja tuttu juttu. Minä valitsin maahanmenon koska ajattelin maahan lentävän namin vetävän neitiä tanteretta päin kuitenkin. Väärässäpä olin. Neitonen meni puoliksi maahan ja jäi transsissa tuijottamaan namua kohti. Jaa mikä luopuminen?

Kriteeri on häiriön lisäämistä tärkeämpi. Samalla tasolla junnataan siis niin kauan kunnes käsky onnistuu täyttäen normaalit kriteerit. Koiran täytyy siis suorittaa tehtävä samalla nopeudella ja tekniikalla kun se toteuttaisi sen ilman häiriötä. Jos koira ei totetuta kriteereitä täyttäen tehtäväänsä, jähmettyy paikalleen tai rynnii namin perään, nami peitetään ja nostetaan maasta. Koiralle annetaan sen jälkeen uusi mahdollisuus.

Seuraavalla toistolla Priya onneksi painui jo kysyvästi maahan. Siitä vapautin sen namille. Maahanmenot nopeutuivat kun leikki kävi tutummaksi. Seuraava vaihe oli se että namu pudotetaan maahan, pannasta irti ja käsky. Tavoitteena olisi se että käskyn pystyisi aintamaan samaan aikaan kuin nami tippuu, mutta aluksi tässä voi pitää viivettä. Viiveestä huolimatta Priya painui hiiiiitaasti vain etupäällä maahan namia tuijottaen. Voi aivosolmu! Toistojen myötä saimme taas niitä oikeitakin maahanmenoja aikaiseksi.

Seuraava vaihe olisi ollut se että koiraa hetsataan namilla ennen namun tiputtamista ja käskyä. Vaikeusastetta saa vielä nostettua paremmilla nameilla ja vauhdikkaammilla heitoilla. Itselläni oli suuri visio seinään lentävästä pihvistä ja lattialle iloisesti kilahtavasta nappulakourallisesta. Jähmimisen vuoksi pitäydyimme kuitenkin helpommissa harjoituksissa.

Tauon jälkeen teimme samanlaisen treenin lelun kanssa. Ensin koira vapautettiin kädestä roikkuvaan leluun maahanmenon kautta. Sitten iloisesti kädessä heiluvaan leluun. Kuollut lelu ei aiheuttanut Priyassa jähmimistä, mutta heiluva lelu sai akan painumaan vain puoliksi maahan täydessä transsissa. Kun tämä onnistui, lelu pudotettiinkin maahan. Tavoitteena oli taas saada käsky perille vaikka lelu putoaa samaan aikaan.

Tänään sain kunnian lainata lainaspanieleitani ja kokeilin luppakorville tätä harjoitusta. Tein molemmille monta lyhyttä settiä pelkästään nameilla.

Panu: Mustan löppökorvan luopuminen oli hieman sitä ja tätä joten aloitimme ihan siitä. Muutaman epäonnistuneen syöksyn jälkeen Panu ymmärsi että tämä täti on tosissaan ja ihan oikeesti mä en saa tuota namua muuta kun luopumalla.

Seuraava setti menikin sitten siihen että musta paholainen vilkaisee minua saadakseen luvan rynniä namille. Se vilkaisi minua koomisen hitaasti kulmiensa alta, aivan kuin se olisi halunnut pitää osan mustista mulkosilmistä vielä kiinni namissa.

Panun kanssa välileikit leikimme minun haisevalla sukallani. Se on ainut joka pikkumustalle kelpaa, mutta ai että miten hurjana se leikkii sillä. Se ärisee, murisee ja tarraa koko suulla kiinni aarteeseensa. Priya ei ole koskaan leikkinyt niin hyvin kun mitä tämä pieni seurakoira kun saa hampaansa kiinni hikiseen sukkaan.

Sitten pääsimme itse harjoitukseen. Panu hoksasi idean aika nopeasti ja jähmi huomattavasti vähemmän kuin Priya. Pääsimme aika nopeasti vaiheeseen, jossa tiputan namin ja käsken herran samaan aikaan maahan. Panu meni nopeasti automaatti tilaan, jossa se yritti tempuilla otteestani tekemään maahanmenoa jos siinä vaiheessa kun valmistauduin pudottamaan namia. Sillä harjoituksia pitäisi siis vaihdella enemmän jotta herra ei pääse menemään "joojoo"-tilaan.

Wentti: Meidän kaheli löppökorva on joutunut hullussa nuoruudessaan tekemään paljon luopumista joten se oli herralle tuttu juttu. Tämän herran kanssa haasteeksi osoittautui se että hän on erittäin taitava lukemaan niitä hetkiä kun ohjaajalla ei ole kaikki kotona. Jos huomioni herpaantui hetkeksikin niin Wee oli jo syöksynyt johonkin ja yleensä palkannut itsensä jo jollakin. Kierrosten nousetessa myös älyttömyys nousee ja kerran tämä maksavalkoinen supersankari päätti hypätä keittiönpöydälle
namikupin perässä. Voi Wentti, olet niin ihastuttavan kamala.

Wentin kanssa jähminen ei ollut ongelma jos herra oli oikeassa mielentilassa. Minusta tuntuu ettei sen aivot voi jäädä palkkaan kiinni koska ne eivät ehdi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Jos se pääsi kiihtymään niin mikään käsky ei mennyt perille asti.

Toivottavasti saisin huomenna kuvattua pätkän Priyan ja spanieleiden tekemistä.


maanantai 23. toukokuuta 2016

Olipa kerran RotuRace 2016

Tampereen punaiset ferrarit eli Priya ja hänen siskonsa Ilo päättivät jo vuosi sitten kasvattileirillä, että heistä tulee isona vinttikoiria. Koska mikään ei ole niin hauskaa kun juosta monttu auki jonkun pienen ja pörröisen perässä. Tänään nuo haaveilijat pääsivät kokeilemaan unelmaansa RotuRace-tapahtumassa Hyvinkäällä.

Priya ja Nox marssivat rataa kohti kuva: Jenny Söderlund
RotuRace on leikkimielinen (joskin punaiset siskokset ottivat sen hyvin vakavasti) ratajuoksukilpailu kaikille koirille. Kisaan osallistutaan neljän koirakon juokkueissa ja joukkueet jaetaan säkäluokkiin (minit, medit, maxit, jättirodut, vinttikoirat). Aussieista koostuva joukkueemme kisasi maxi-luokassa.
Punaiset siskokset saivat kiristettyä, lahjottua ja uhkailua joukkueeseensa mukaan Jäynän ja Noxin j-pentueesta. Joukkue ristittiin osuvasti nimellä Wirneen Wipeltäjät.

Aikaisin aamulla Priya ja Ilo pakkasivat tavaransa ja ohjaajansa autoon ja körötteleivät Hyvinkään vinttikoiraradalle. Matkalla kerättiin selvästi voimia suurta vieheensaalistusta varten koska koko matkan aikana takakontista ei kuulunut inahdustakaan. Se oli sellaista hiljaista urheilijan keskittymistä.

Wirneen Wipeltäjät 2016 Jäynä, Ilo, Priya ja Nox

Perillä he lämmittelivät juoksuttamalla toisiaan ahkerasti. Jos heiltä kysytään niin tämä on paras tapa valmistautua suoritukseen. Kaveria voi myös auttaa venyttelemään tukistamalla häntä kevyesti nutusta. Seuraan liittyivät Nox ja Jäynä. Näille joukkueen miespuolisille jäsenille näytettiin heidän oikea paikkansa tossun alla.

Kuva: Jenny Söderlund
Tunteet nousivat pintaan suoritukset lähestyessä ja toisen suorituksia arvosteltiin radan vieressä tukahdetulla kiljuhaukulla ja tiukoilla katseilla. Koko joukkue kiskoi kaksijalkaisensa lähtökoppiin nelivetoa ja omaa vuoroa odoteltiin joukkuetovereita huutokonsertilla kannustaen.

Ensin lähti Ilo, joka räjähti radalla kuin tuulispää. Matka ylittyi 7,8s nopeudella. Tässä vaiheessa Priya karjui jo aikamoista älämölöä sisko-kullan perään. Lähtökuoppiin asettuminen oli meloista venkoilua. Kun punainen hirviö vihdoin pääsi pinkomaan niin niin se kaahasi matkan 8,06s nopeudella. Punaiset siirtyivät kannustamaan radan ulkopuolelle kun Nox kiisi 8,74s ajan ja Jäynä juoksi raivolla 7,82s ajan. Tällä suoritukselle koko joukkue pääsi sijalle 7/17, mikä oli aika hieno tulos ensikertalaisilta. Aussiet myhäilevät olevansa synnyinäisiä vinttikoiria.

Jäähdyttely hoidettiin yhteisellä rallattelulla ja punaiset kävivät naukkaamassa autosta hieman palautusjuomaa. Tässä vaiheessa heille tuli mieleen miettiä päivän ruokapuolta. Apetta oli tarjolla temppuja vastaan kun kaksijalkaiset innostuivat kuvaamaan materiaalia tapahtuman videokilpailuun. Ajatuksena oli kuvata aussieiden valmistautumista suoritukseensa, joten he saivat esitellä taitojaan erilaisten temppujen kanssa.

Video on editointihautomossa ja se julkaistaan kunhan laiskahko kirjuri saa sen uunista ulos. Video osallistuu myös RotuRace videokilpailuun ja Wirnistelevät Wipeltäjät lähettävät pusuja kaikille jotka käyvät heidän videotaan äänestämässä sitten un se on saatu julkaistua!

Wirneen Wirpeltäjät hautoivat jo sotasuunnitelmaa ensivuodelle joten eiköhän punaisten ferrareiden ura vinttikoirana saa jatkoakin. He suunnittelivat käyttävänsä treenikauden pupujen jahtaamiseen, mutta me omistajat olemme eri mieltä.


Yhteenkasvanut punainen aussie ja Nox Kuva: Jenny Söderlund

On se niin kaunis <3 Kuva: Jenny Söderlund

Kuva: Jenny Söderlund





keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Olipa kerran wirneen leiri 2016

kimppakuva (pöllitty Jennyltä)


Viime viikonloppuna wirneen wirnistelevät wirnistelijät kokoontuivat perinteeksi muodostuneeseen leiriin. Meidän leiri oli pätkäisty versio koska kerrankin minulla oli sovittuna jotain muuta elämää kuin koirat (waaaaat?) Leiri järjestettiin kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa koska jengimme on kasvanut liian isoksi Kuralan kartanoon.

Meidän leirimme keskittyi lähinnä hakuun tällä kertaa. Ironistahan tässä on se, että minulla ei ollut mitään järkeviä hakuvermeitä mukana. Treeniliivin taskusta löytyi kiintorulla (vahingossa), mutta se oli ainoa metsälajeihin viittaava esine meidän matkatavaroissa. Mukana oli sensijaan läppäri, kesämekko ja korkokengät. Sadevaatteeni rajoittuivat yhteen kertakäyttösadetakkiin. Onneksi selvisimme kuitenkin kunnialla treeneistä ilman härpäkkeitäkin. Pahemminkin olisi voinut mennä. Eilen hakutreeneissä minulla oli kaikki härpäkkeet mukana, mutta tunsin silti ettei minulla ole tarpeeksi tavaraa vaan jouduin lainailemaan aikenlaista kavereilta.

Lähiaikoina leirillä ja omissa treeneissä olemme saaneet neitokaisen hakuilusta seuraavaa palautetta:

Tee ilmaisu valmiiksi. Priya on selvästi mietteliäs uusien maalimiesten kanssa etenkin jos ne ovat oudosti pukeutuneita. Neiti etsii reippaasti vieraatkin ja syö heiltä ruuat mielellään, mutta sen vire laskee siitä että sen tarvitsee pohtia mikä maalimies on miehiään. Rullailmaisun kanssa sen ei tarvitse jäädä pohtimaan ukkoja vaan työskentey on sille selkeämpää. Tämä todennäköisesti auttaa siihen että vire pysyy paremmin koko treenin ajan.

Nenä auki! Priyalla on hieman taipumusta yrittää bongailla ihmisiä silmillään jos se ei kokemattomuuttaan pysty/malta  paikallistaa hajua tehokkaasti. Se irtoaa pistolle hyvin, mutta jää helposti perälle pyörimään eikä pysty tarkentamataan mistä haju lemuaa. Tämä korostuu etenin jos sille on motivaatiota kohottamaan laitettu joku haamu tai jänis (eli sellainen maalimies jonka se pystyy bongaamaan edes hetkellisesti silmillä). Nenä lukittuu tälläisissä tapauksissa nopeasti. Maalimiehet siis kunnolla piiloon ja hajun lähteen paikallistamista taas teroittamaan.

Leirillä Priyan yleisilme sai eräässä kanssawirnistelijässä aikaan hämmästyneen kommentin: "mistä tuollaiset geenit tulevat". Neiti siis makoili ihan rauhassa paikoillaan ja melkein nukahti kesken treenien kun keskustelin kouluttajan kanssa. Näissä geeneissä on ollut hyvät ja huonot puolensa kuten blogin lukijat varmasti tietävät. Leirillä sain kuitenin olla ylpeä koirastani joka otti rennosti hälinästä huolimatta tilanteessa kuin tilanteessa. Priyasta saa aina olla ylpeä. Sen kanssa voi mennä huoletta kyllä mihin vaan!

Oli mahtavaa nähdä tuttuja ja tavata uusia wirnistelijöiden omistajia. Tämä on kyllä mahtava porukka! Sovimme I-sarjan omistajien kanssa jo pienemmän "leirin" heinäkuulle ja ensi viikonloppuna menemme Priyan kanssa edustamaan Wirneen Wipeltäjiä RotuRaceen. Wirnistelevää menoa on siis sovittu ihan mukavasti kesällekin.

i-sarja: Tintti (Ilmiliekki), Priya (Ilmalento), Ilo (Ilopilleri), Nessa-mamma ja Gatsby (Ikiliikkuja) Kuva: Jenny Söderlund

Priyan ilme kun kasvattajatäti lepertelee (kuva: Jenny Söderlund)




keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Olipa kerran riekkumalla paras


Vietin viime lauantaina aurinkoisen päivän röhnöttäen kentän vieressä ja kuunnellen Jari Kantoluodon ajatuksia koirien mielentilojen mielenkiintoisesta maailmasta. Vaikka harrastamme Priyan kanssa myös hakua niin pidän itseäni vahvasti suuntautuneena "seurakoirien kuviokelluntaan ja estehyppelyyn". Pk-maailma on minulle vielä hyvin tuntematon ja kummallinen paikka. Odotin siis koulutukselta jotain uutta ja mielenkiintoista.

Riitta järjesti nämä pippalot oppilailleen ja valitsi halukkaista koirakot koirakkopaikoille. Koulutus keskittyi vahvasti siihen missä Jari on hyvä: koirien mielentiloihin. Nyt seuraa pohdintaa koulutuksesta. Meidän setin lisäksi napsin jotain ajatuksia myös muiden treeneistä. Kaikki tämä on käynyt minun pääni läpi, joten suhtautukaa lopputulokseen asian mukaisella varauksella.

Jari piirsi meille hiekkaan kaksi viivaa, jonka sisäpuolella koiran vire oli ihanteellinen työntekoon. Viivojen alapuolella työskentelevän koiran ilmeestä puuttui voima ja se jää helposti passiiviseksi. Viivojen yläpuolella työskentelevä koira saatta äännellä, turhautua, ylitarjota.. Näiden erilaisten ongelmatapausten välimaastoon viivojen sisälle on piilotettu se kultainen keskitie johon pyrimme. Viivojen sisäpuolellakin on liikkumavaraa vireen kanssa. Ohjaajan täytyisi oppia lukemaan koiraansa ja tunnistamaan sen mielenmaailmoja voidakseen tietää tarvitseeko karvakaveri ehkä hieman nostatusta jotta se ei putoa viivan alapuolelle tai sitten vireen laskua jotta kohta ei hypätä viivan yläpuolelle.

Kaikkien koirakoiden setti alkoi samalla kaavalla. Pienen alkuhaastattelun jälkeen toimme koiran kentälle ja Jari kertoi naksuttimella milloin palkkaamme koiraa. Koiralta haluttiin aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan. Harjoitusten ideana oli opettaa koiraa itse tarjoamaan ja hakemaan aktiivisuutta oikealla tavalla, oikeassa mielentilassa. Koira oppii että kun se tarjoaa oikeaa mielentilaa niin alkaa tapahtua. Jarin naksuttelu mahdollisti sen että ohjaaja pystyi lukemaan koiraansa ja huomasi itse millaisesta käytösestä naksu seurasi.

Jos häiriö oli koiralle liikaa tai koira oli liian korkeassa vireessä Jari pyysi koirakkoa kävelemään rennosti ympäri kenttää. Liikkeestä koiran oli helpompi rentoutua ja hakea aktiivisuutta oikeassa mielentilassa.

Priyan setti alkoi sillä että minä totesin kouluttajallemme: "tässä on tälläinen lupsakka aussie." Priya tuli kentälle kontaktissa minuun ja istui jutellessamme jaloissani tapittaen nameja taskussani. Sain käskyn palkata sen muutaman kerran namilla ja sitten lelulla. Jari huomasi heti ettei se lähtenyt oikein mukaan mekaaniseen palkkaamiseen. Joo se söi namit ja joo se leikki, mutta intohimo jäi kokonaan puuttumaan.

Sain käskyn vähän hilluttaa sitä. Tein työtä käskettyä ja hillutin aussiani ympäri kenttää. Jälkikäteen huomasin miten paljon Priya on muuttanut minua. Vielä kaksi vuotta sitten jos joku olisi sanonut minulle että "hilluta sitä", olisin heittänyt ilmaan pari ummehtunutta kehua. Yleisön edessä riehuminen ei ollut minulle mikään luonnollinen juttu. Tänä päivänä täysbileet ympäri kenttää ovat arkipäivää ja hitto miten hyvin neiti vastasi siihen!

Tässä on video sunnuntailta. Videolla pitän Priyan kanssa samanlaiset täysbileet kuin lauantain koulutuksessa.


Koulutuksessa tuli ilmi että Priya tykkää jahdata ja napsia. Se syttyy kun saa juosta kanssani ja haluaisi myös kovasti napsia minua hihoista sitä tehdessään. Tiesin kyllä että saan neitosen hulluksi kun hillutan sitä ympäri kenttää, mutta pieneen päähäni ei ole juolahtanukaan käyttää sitä palkkana. Jari käski minun pyytää Priyalta tehtäviä ja palkata se hilluttamalla. Ennen kuin sen tekee mieli alkaa napsia, se saa pureskeltavaksi pallon. Tässä minun olisi opeteltava lukemaan koiraa. Myös haukkumisen kanssa saan luoda sääntöjä hauskanpitoon.

Treenihetkeen täytyy saada fiilis että olen koko ajan lähdössä juoksemaan. Kun pidän yllä tälläistä jännitettä, Priyakin pitää yllä jännitettä joka näkyy loistavana vireenä.

Hämmennyin suuresti kun sain hilluttamisestani todella hyvää palautetta. Ryhmän kanssa heräsi keskustelua siitä kuinka koira reagoi vahvasti siihen kun ohjaaja elää vahvasti mukana koulutushetkessä. Palautteen pitäisi aina tulla täydestä sydämestä. koira tunnistaa kyllä eron "hauki on kala"-palautteella ja sillä kuinka ohjaaja oikeasti ilahtuu. Totesimme myös että jos opettelee elämään koiran kanssa hetkessä pelkäämättä "kasvojensa puolesta" niin kokeissakin jännitys ei saa yliotetta.

Nyt siis ulos kuoresta ja riehumaan koirien kanssa!

Kirjoitin koulutuksesta kattavat muistiinpanot myös leikkimisestä, mutta ne ovat tällä hetkellä eri osoitteessa kuin minä. Kirjoitin näistä toisen postauksen jahka ehdin.


perjantai 6. toukokuuta 2016

Olipa kerran sisustusblogi

Näin viime yönä unta että kirjoitin sisustusblogia. Uneen liittyi myös pohjaton kastelukannu ja sininen kameli, mutta tartun nyt siihen osuuteen jossa minä kirjoitin sisustusblogia. Kaikki jotka tuntevat minut vähänkin paremmin tietävät miten absurdi ajatus tämä on. Absurdimpi kuin se pohjaton kastelukannu oikeastaan.

Pidemmittä puheitta, tervetuloa tutustumaan Millin sisustusvinkkeihin!

Kevään uusinta huutoa on ehdottomasti koristeellinen ja värikäs sisustuskori. Sen sisälle on esteettisesti aseteltu erilaisia pehmoleluja, joiden puoliksi syöty olemus antaa tälle ornamentille antiikkisen vivahteen. Symmetrian säilyttämiseksi pehmoleluja on usein levitetty myös ympäri asuntoa. Tämä luo yhtenäistä ilmettä ja feng shui-henkeä.




Jos pöydällä on ylimääräistä tilaa, siihen voi asetella esille sieviä pieniä esineitä viemään tilaa. Tunnarikapulat sopivat jokaiseen koloon ja tuovat sisustukseen iloisen puisia sävyjä. Niitä voi huolettomasti ripotella jokaiseen nurkkaan luomaan tunnelmaa. Meillä näitä suloisia tikkuja voi tavata jokaisella tasolla (ja laatikoissa, ja nurkissa ja..)

Tunnarikapulan maanläheisten sävyjen vastapainoksi viereen voi asetella naksuttimen. Näiden esineiden pirteä läsnäolo piristää kuivempaakin sisustusta!


Koriste-esineet kuten tämä noutokapula luovat huoneeseen mielenkiintoisia muotoja ja yksityiskohtia. Näitä tunnelmallisia asetelmia ei ole tarkoitettu homehtumaan vain yhteen paikkaan vaan ne asetellaan aina eri paikkojen jotta joka päivä niiden sijainti tulee yllätyksenä.


Tässä kuvassa hyllyä koristaa noutokapulan lisäksi laatikko täynnä tunnarikapuloita ja perusasento-kattila. Kirsikkana kakun päällä lattialla on kauko-koroke. 


Pöytäliina on niin out. Laita pöydällesi kosketusalusta. Vieressä on tarjolla herkullisen näköisiä tonnakala-nameja.  


Jokaisessa hyvin laitetussa kodissa vieraat vastaanottaa puolikas rulla kakkapusseja. Sen ympärille levitetty hihna on käärmemäisen lumoava. 



Turhat huonekasvit voi korvata törpöllä nurkassa. Se tuo karumpaankin kotiin kauneutta viehkolla ulkonäöllään. 


Kotiin voi saada hieman jännittävämpää otetta mysteeripusseilla, joiden sisältö mietityttää välillä sisustajaa itseäänkin. Metallihäkin karu pinta rikkoo myös kodin pehmeää ilmettä.


Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä: erään nimeltä mainitsemattoman eläinlajin kuvia ripoteltuna joaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan paikkaan.

Panun ja Wentin maalaama taulu




Ehkä nyt tajusit miksi se olisi äärettömän mieletöntä jos minä irjoittaisin sisustusblogia.

torstai 5. toukokuuta 2016

Olipa kerran muovailuvahaa josta muovata

Ensin täytyy olla vahaa ennen kun voi alkaa muovata. 

Jos koiralla ei ole motivaatiota suorittaa liikettä niin liikkeen muokkaaminen ei onnistu. Eilen totesimme tämän taas keskiviikon tokoissa. Priya on ollut lähiaikoina vaisu ja hieman poissaolevan oloinen treeneissä. Sille on pukannut vähän valeraskautta juoksujen jälkeen. Nyt kuitenkin alkaa taas näkyä aurinkoa pilvien alta ja tekeminen alkaa olla iloisempaa. Tänään sillä jopa kiehui ruututreenissä ja se hyppy minua vasten suu vaahdossa. Tästä vaisusta vaiheesta johtuen meillä ei ole oikein ollut liikkeissä muovailuvahaa josta muovata. Ollaan keskitytty lähinnä hauskanpitoon.


Eilen Riitan tokoissa teimme perusasennon tarjoamisia häiriössä. Teemana oli irrota mukavuusalueelta ja haasta koiraa ja itseään uudelle tasolle. Riitta piirsi taululle jonon symboleita, joista alimmainen edusti perusasennon tarjoamista ilman häiriöitä. Tämä oli se mukavuusalue, jonka koira jo osaa. Siitä seuraava taso on jokaiselle koiralle omanlaisensa häiriö, joka laittaa vähän miettimään, mutta koira pystyy silti suoriutumaan tehtävästä. Priyalle tämä oli oikeassa kädessä pyörivä lelu. Se pystyi tarjoamaan perusasentoa häiriöstä huolimatta, mutta saattoi olla mietteliäämpi kuin ihanalla ja mukavalla mukavuusalueella.

Seuraavalle tasolle kaivoin repustani pallon, jota yritin pompottaa kädessäni. Tästä alkoi sitten alamäki. Ensinnäkin minun motoriikkani ei kestänyt pallon heittelyä vaan se karkaili sormieni välistä ympäri kenttää tehden harjoituksen Priyalle todella paljon vaikeammaksi. Neitihän jäi palloon totaalisesti kiinni ja tarjosi perusasennon sijaan passiivista möllöttämistä.

Koiraa ei saanut päästää passiiviseksi vaan se oli häiriöstä huolimatta pakotettava toimimaan. Passivoituminen ei ollut ratkaisu. Huokailin jo ennen treenejä Marjalle että "toivottavasti Riitta ei laita meitä tänään juoksemaan koska minulla ei ole virtaa". No voin luottaa Riittaan siinä asiassa että hän ei päästä minua eikä Priyaa helpolla joten sitähän me juuri teimme: juoksimme ympäri kenttää.

Omalla liikkeellä koira aktiiviseksi häiriöstä huolimatta. Armonaikaa miettiä oli vain kolme sekuntia, jonka jälkeen koira pakotettiin fyysisesti atiiviseksi spurttaamalla ympäri kenttää. Priya alkoi tarjota aika kivojakin perusasentoja häntä heiluen. Häiriön sietäminen oli vähän niin ja näin, mutta aika hyvin se alkoi mennä eteenpäin.

Kotiläksynä meille annettiin tehtäväksi miettiä tilanne jossa koira jää passiiviseksi. Meille kotitehtävän tämä osuus on helppo, Priyan muovailuvaha on enemmän kuin usein hieman hukassa. Tilanteeseen piti kuitenkin itse yrittää miettiä ratkaisuja. Näissä Riitan treeneissä kun joutuu usein vaivaamaan omaa kaunista päätään niin pistin sitten aivonystyrät sauhuamaan.


Unettoman yön jälkeen päätin ottaa käsittelyyn tilanteen jossa on ruokaa esillä häiriönä. Priya menee monessa tilanteessa helposti passiiviseksi. Jos se on väsynyt, sillä on kuuma, kylmä, nälkä, harmittaa tai ahdistaa. Se menee passiiviseksi liian matalassa vireessä, mutta myös liian korkeassa (kun tapahtuu huuto-kiehumiseksi nimetty ilmiö). Inhottavimpia jähmettymisiä ovat tilanteet jossa neitiä alkaa ahdistaa ja maailma kaatuu niskaan. Silloin ei vain pysty eikä kykene ja ohjaajallain on pasmat sekaisin kaikista tunteista.

Halusin käsittelyyn tilanteen joka minun on helppo lavastaa ja jota minun oli helppo hallita. Tilanteen tulisi olla myös sellainen jolle altistaminen ei alkaisi millään lailla hiertää Priyaa. Päätin siis kiusata sitä ruualla. Priya joutuu nyt uhriksi kokeiluille, joissa se joutuu tarjoamaan asioita vaikka ympärille on ripoteltu ruokaa.

Ensimmäinen treeni tehtiin tänään. Ajattelin aloittaa jostain helposta joten kaivoin kosketusalustan esille. Vahvistin sitä muutaman toiston ja aloin lisätä nameja lattialle. Kupissa olevat namit eivät ole haastavia joten niitä täytyi levittää lattialle jotta sain neidin passivoitumaan. Ja kuin tilauksesta, se jäi möllöttämään. Annoin 3 sekuntia armonaikaa ja sitten pakotin sen aktiiviseksi. En voinut juosta ympäriinsä olohuoneessa joten tuupin sitä vain kevyesti ja pakotin sitä liikkumaan namien läheisyydessä. 

Jotenkin se kuitenkin auttoi ja neiti virkosi koomastaan koskemaan alustaa. Palkkasin aina lentonamilla jotta neiti pysyi helpommin aktiivisena. Lisäsin vaikeustasoa koko ajan niin että kohta koko kosketusalusta oli ympyröity nameilla. Passivoitumiseen reagoin aina pakottamalla sen aktiiviseksi. Möllötystä en sallinut. Kerran palkkasin yhden perusasennon kun se tarjosi sitä alustan sijaan.

Pienen taistelun jälkeen sain iloisia toistoja alustalle, joka oli kokonaan ympäröity nameilla. Onnistunut harjoitus toi vähän toivoa tähän kotiläksyyn. Huomenna täytyy kokeilla jotain hurjempaa häiriötä ja yrittää puuttua taas passivoitumiseen estämällä se kokonaan. 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Olipa kerran punaisen vappu


Hei kaikki! Se olen minä, Priya, joka olen tänään vallannut näppäimistön. Tässä ensimmäisessä kuvassa mä olen justiinsa herännyt ja ihmettelen miksi mamma työntää kameran linssiä naamaani heti aamusta. Se selitti että tämän keväisen juhlan kunniaksi on ennenkin ikuistettu pienen aussien päivän tapahtumia eikä mamma halua rikkoa perinnettä. Se siis seurasi minua koko päivän kuin vinksahtanut paparazzi ja jätti taiteellisten otostensa selittelyt minulle.

Tässä toisessa kuvassa mua hymyilyttää kun Joni rapsuttaa mua. Musta tuntuu että ne nukkui liian myöhään, joten avustin heräämistä tarkkailemalla mammaa oikein läheltä. Kun se avasi silmänsä niin mä tietysti riemastuin. Mä en siis varsinaisesti herättänyt sitä, en mä voi sille mitään että sen uni ei kestä intensiivisempää tuijotusta.


Tässä kolmannessa kuvassa mulla on mälsää. Käytiin ulkona vaan nopeasti pyörähtämässä ja kiirehdittiin takaisin sisälle. Mamma kokkasi keittiössä jotain mikä tuoksui taivaalliselta (myöhemmin mulle selvisi että ne oli broitsun sydämiä) ja pakkasi ne reppuun mukaan. Parkkeerasin oven eteen nukkumaan jotta mamma ei unohtaisi pakata mua.


Tuskallisen odottelun jälkeen me vihdoin lähdettiin, Tässä kuvassa me ollaan Pörrin kanssa autossa.


Tässä kuvassa on Voltti, Pörrin 8-viikkoinen pikkuveli.


Sitten me alettiin treenaamaan. Mä sain ruokaa kun juoksin ruutuun, seurasin ja toin kapuloista sen mikä tuoksui mammalta. Tässä kuvassa mä odotan että pääsen nuuskuhommiin tuomaan oikean kapulan. Mulla oli ihan hirveen kivaa. Me huudettiin Voltin kanssa kilpaa kun Pörri pääsi tekemään. Me oltais myös haluttu kentälle mukaan. Mamma tiuskaisi mulle että mää en sais huutaa kun oon kuulemma aikuinen. Pöh sanon minä.


Tässä kuvassa me maataan Pörrin kanssa vierekkäin ja odotetaan että saadaan ruokaa. Tää on helpoin liike ikinä.


Hommien jälkeen mentiin lenkille. Tässä on muutama kuva siitä. Tässä ekassa kuvassa mää kyylään Pörria ja kyylää mua kuva ulkopuolella. Se on ehkä paras leikki ikinä.


Tässä on kuva Voltista.


Tässä kuvassa meillä on Pörrin kanssa hauskaa. En muista miten päädyin selälleni, mutta sellaista sattuu vappuna.


Tässä me kaivetaan Voltin kanssa mutaa. Isot ensin ja pienet perässä. Mää opetan Voltille hyviä tapoja.


Tässä Voltti vähän leikkii mun kaa. Mää oon vähän sitä mieltä että se on vähän liian tirppa meidän leikkeihin.


Tässä Voltti yrittää tulla puron yli meidän perässä.


Tässä Pörri kertoo mulle hyvää juttua ja sitten me rynnättiin taas johonkin leikkimään.


Tässä vaiheessa Volttia alkoi jo väsyttää joten se pääsi sylikyydillä loppumatkan.


Sitten me mentiin kotiin. Päivemmällä lähdettiin uudestaan lenkille. Tällä kertaa mun kamuina oli Vili ja Vendi. Tässä me poseerataan yhdessä kivellä.


Tässä kuvassa mä jouduin tassupesulle koska kävin lenkillä läpi kaikista kuraisemmat paikat.


Sit mua alkoikin nukuttaa ja otin pitkät päikkärit sängyssä.


Tässä kuvassa mää katon jääkiekkoa Jonin kanssa. Tai mää katon Jonin eväitä sillä aikaa kun se kattoo jääkiekkoa.


Tässä kuvassa mä olen taas kuorsaamassa.


Jäin vetelemään sikeitä yksin kotiin kun nuo muut lähtivät kaupungille. Ne laittoi nämä kaksi kuvaa sieltä. Niistä päätellen en missannut paljon. Mulla oli paljon kivempaa kun sain viedä pöydälle unohtuneen jugurttipurkin ja nuolla sen puhtaaksi sekä vallata koko sängyn ihan yksin.




Sit kun ne tuli kotiin niin mun fiilis oli tälläinen:


Kävin vielä ulkona ja sain iltapalan (joka venyi yöpalaksi). Nam!



Siinä oli mun vappuaatto 2016. Toivottavasti teillä oli yhtä kiva päivä kun mulla!