torstai 14. huhtikuuta 2016

Olipa kerran tie Millin sydämeen vie koiran kautta

Bongasin eilen facebookin englanninspingerspanieli-ryhmästä tutun naaman. Se oli ensimmäisen koirani Pimpulan Emma-sisko, joka täytti 15-vuotta. Onnea Emmalle! Tämä tarkoittaa että minusta tuli koiranomistaja ensimmäistä kertaa 15-vuotta sitten. Hurjaa! Se kuulostaa pitkältä ajalta, mutta kuitenkin päässäni pyörii ajatus: voiko siitä olla niin vähän aikaa. Totuus on, että en muista elämääni ilman nelijalkaisia ystäviäni. Mielestäni ne ovat vain aina olleet osa minua.

Tämä on oikea heti pohtia sitä mitä koirat ovat tuoneet elämääni. Koira on enemmän kuin lemmikki ja enemmän kuin ystävä. Se on osa minua jollain kummallisella tavalla. Se on minun jatkeeni ja peilikuvani. Helpommin tämän voi selittää sanomalla että tie minun sydämeeni vie suoraa koiran kautta. Pidän ihmisistä jotka pitävät koirastani. Automaattisesti ja ilman varauksia. Jokainen hervannan mummo, joka on lenkillä halunnut pysähtyä rapsuttamaan ja kehumaan Priyaa saa esiin parhaimmat puolet myös minusta. Päinvastoin myös nyrpistävä nenä Priyaa kohti on minulle kuin punainen vaate joka kertoo että tämä tuttavuus ei tule onnistumaan. Koirat ovat sellaisia. Ne ovat niin iso osa minua etten voi kuvitella kenenkään pitävän minusta ilman tätä osaa.

Priyan myötä tämä on vain vahvistunut. Jaamme Priyan kanssa huonot ja hyvät ajat harrastusten parissa. Jokainen Priyan onnistuminen on minun voittoni ja jokainen epäonnistuminen on minun häviöni. Jokainen kehu koiraani kohtaan nostaa minut seitsemänteen taivaaseen. Ihan sama vaikka se olisi vain "ompa sinulla söpö koira". Tämä kommentti on tarkoitettu meille. Me olemme söpö yhdessä!

Koiran myötä liikunta on tullut osaksi elämääni. Muistan kuinka ensimmäisenä kesänä Pimpulan kanssa aloimme lenkkeillä niin opettajani luuli syksyllä että huijasin kuntotesteissä, joiden tuloksen paranivat huimasti viime vuodesta. En ole liikunnallinen ihminen. Olen enemmänkin sellainen nenä kirjassa nysväävä haaveilija. Koira täytyy kuitenkin lenkittää vaikka voisinkin mieluusti antaa oman ruhoni rupsahtaa laiskottelemalla. Sanomattakin siis selvää että en olisi näin hyvässä kunnossa ilman karvaista kumppania. Se on hassua miten sitä suostuu liikkumaan sen toisen puolesta, mutta ei itsensä. Koira liikuttaa ja on varmasti suurin syy siihen että elän varmasti terveemmän elämän.

Ystävyys ja liikunta ovat asioita joita sain jo 15-vuotta sitten kun haimme maksa-valkoisen spanielin kotiin. Priyan myötä harrastukseni ovat alkaneet pyöriä enemmän tai vähemmän koirien ympärillä. Aloitin seurassamme muutama vuosi sitten vihreänä harrastajana uudessa kaupungissa. En tuntenut tampereelta kuin muutaman muun harrastajan ja sainkin ensimmäisen vuoden treenailla melkein yksinäni.

Tällä hetkellä olen seuramme aktiivinen kouluttaja, melkein valmis koulutusohjaaja ja treenaan enemmän kuin pitäisi useammassa ryhmässä. Tänä keväänä päädyin myös mukaan seuramme tokokoulutustiimiin ja katsotaan mitä kaikkea kivaa pääsen tekemään tätä kautta. Priyan myötä olen siis uskaltanut lähteä mukaan seuratoimintaan ihan täysillä mukaan enkä ole päivääkään katunut että lähdin. Tätä kautta olen saanut ystäviä ja ikimuistoisia kokemuksia. En enää harrasta vain aktivoidakseni koiraani vaan harrastan myös sen porukan vuoksi jonka kanssa saan harrastaa.

Priyan kautta olen tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin ja koiriin, joista on tullut minulle todella tärkeitä. Kiitos teille kaikille! Marja ja Pörri esimerkiksi, he vain tupsahtivat samoihin treeneihin kuin me ja siitä lähti hyvä ystävyys. Marjalla on samanlaiset ajatukset ja samanlainen rytmi kuin minulla joten treenaaminen yhdessä on todella sujuvaa. Pörri taas on aivan mahtava persoona puikkonokkansa ja suuren egonsa kanssa. Se osaa ärsyttää Priyaa juuri tarpeeksi, että se riehaantuu leikkimään joka tilanteessa.

Johtopäätöksenä siis, että ilman koiraa olisin lihava laiskimus, jolla ei ole ystäviä eikä järkevää harrastusta. Koira on siis ollut elämäni paras ostos. Koiran kautta uskallan heittäittyä ja unelmoida mahdottomasta. Kiitos siis elämäni koirille, Pimpulalle, Wentille, Panulle ja Priyalle!


Jotta tämä postaus ei menisi täysin paatokseksi, kerrotaan kuulumisia.

Kesän hakukausi on avattu! Jotenkin ajattelin että neiti ei muista koko hausta mitään tauon jälkeen joten aloitimme antamalla Priyalle ääniavuilla. Aika nopeasti huomasimme ettei se niitä tarvitse vaan muistaa mistä ruoka löytyy. Punainen sinkosi nakkivarkaan perään ja etsi saaliinsa sitkeästi. Pistojen suoruudessa oli hieman korjaamisen varaa, mutta muuten olin tyytyväinen Priyan työskentelyyn pitkän tauon jälkeen.

Tokossa on ollut laiskempi kausi tällä viikolla. Ei minulla vaan koiralla. Vähän on ollut taas jonkinlaista valeraskautta ilmassa ja neiti on ollut väsynyt ja haluttomampi työskentelemään. Kotonakin se on vain nukkunut tai petaillut itselleen pesää. Tämä on tullut huonoon aikaan koska olemme käsitelleet keskiviikon tokoissa seuraamisen asennetta. Meidän asenne on parin viikon aikana ollut pikemminin laskusuhdanteinen.

Jätimme nyt kesäksi agilityn pois kokonaan. Saatan käydä omatoimisesti vähän pomppimassa matalilla rimoilla, mutta ryhmää meillä ei ole. Priyan selkä on ollut ajoittain todella jumissa ja se on saattanut rasituksen jälkeen naksua ikävästi ja liikkua kömpelösti. Agilityn vähentämisen jälkeen naksuminen on loppunut kuin seinään joten katsotaan paraneeko selän tilanne kun jätämme säännöllisen agilityn tauolle. Priya käy selän vuoksi säännöllisesti hierojalla ja osteopaatilla, syö lisämömmöjä ja käyttää botteja. Lämmittely ja jäähdyttely on sen kanssa tottakai itsestään selvää. Silti se jumittaa enemmän kuin normaali tuon ikäinen koira. Agilityn vähentäminen on tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto jonka nään. Syksyllä katsotaan tilannetta uudestaan, jos vaikka löytäisimme puolikkaan paikan jossain senioreiden kevyessä ryhmässä, jossa saisimme harrastaa ilman ryhmän painetta tavoitteista. Kisakoiraa tuosta ei koskaan tule.

Tokoa jatkamme kesällä kahdessa ryhmässä. Riitta Kivimäen valkkuryhmässä ja tamskin tehoryhmässä. Lisäksi tietysti hakutreenit 1-2krt viikossa joten luppoaikaa ei tarvitse pelätä kesälläkään. Itse koulutan kesällä tokoryhmää ja pentujen arkitottelevaisuusryhmää.

Kesää odotellessa!

4 kommenttia: