tiistai 19. huhtikuuta 2016

Olipa kerran ravistelevia treenejä

Tänään meillä oli talvikauden viimeiset kuunteluoppilaiden käytännön treenit. Toivottavasti porukka jatkuu kesälläkin, treenit ovat nimittäin olleet minulle aivan korvaamattomia. Miten jonkun ryhmän treeneihin voikin osua niin paljon ravistelevia treenejä. RAVISTELEVA- en keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan kokemuksia, joita olemme saaneet kerran kuussa tiistai-iltaisin. Ne ovat olleet vain... niin ravistelevia. Herättäviä. Mullistavia.



Jokaiset näistä treeneistä ovat käsitelleet aihetta joka on sijoittunut jonnekin hyvin pitkälle mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ensimmäisellä kerralla totesimme, että teen paljon asioita Priyan puolesta neidin ratsastaessa passiivisena mukana. Toisella kerralla puutuimme ääntelyyn. Kolmannella kerralla jouduin jännittämään videokameran edessä. Neljännellä kerralla perusasento koki osakseen viilausta ja niin myös minun "näkymättömät" houkutteluni. Viidennellä kerralla huomasimme että aussiella on joskus korvat vain koristeena ja se heiluu puoliunessa mukana. Kuudennella kerralla opin että Priya määrittelee meillä sen miten me treenataan enkä minä. Seitsemännellä kerralla puutuimme ongelmaan jossa Priya menee siitä mistä aita on matalin, jos se vaan annetaan mennä. Tänään, kahdeksannella kerralla puutuimme siihen että Priya sanelee meillä leikin säännöt ja minä sievistelen perässä.

Jokaisella tunnilla olen siis seilannut syvissä vesissä. Emme ole treenannut "yksinkertaisia asioita" kuten seuraamista, noutoa tai ruutua. Olemme puuttuneet johonin perustavaan virheeseen joka on hiertänyt yhteistyötämme jollain tavalla. Teemat ovat pyörineet leikkimään oppimisen, minun tiedostamattoman houkutteluni, Priyan passiivisuuden tai vireenhallinnan parissa. Jokaisissa treeneissä minua on "läksytetty" jostain asiasta ja annettu korjausvaihtoehtoja.

Muistan kuinka ensimmäisissä treeneissä olin aivan kauhusta kankeana. Treeni treeniltä rentouduin enemmän ja opin surffailemaan mukavuusalueen ulkopuolella. Näiden ongelmien työstäminen on tuonut minulle hurjasti itseluottamusta ja uskoa siihen että me pystymme mihin vaan. Asenne ja motivaatio ratkaisevat! Ongelmien puutteella tai välttelyllä ei mennä eteenpäin vain niiden työstämisellä.

Tänään meitä pyydettiin olemaan röyhkeämpiä. Olemme Priyan kanssa molemmat hieman turhia sievistelijöitä, sellaisia kympin tyttöjä, jotka eivät halua olla liian rajuja tai heittäytyä hulluksi. Leikkiminen on hieman kärsinyt tästä. Pallojen kanssa Priya oli kiinnostunut nappaamaan pallon suuhunsa mutta ei taas halunnut aktiivisesti jatkaa leikkiä. Sama taisteluleikissä. Punanuttu siis jäi tosi passiiviseksi ja minä taas sorruin houkuttelemaan ja olemaan hirveän domivoiva leikkijä.
Sain käskyn leikkiä istuen, jotta joudun vähän väkisinkin antamaan Priin olla se aktiivisempi leikissä. Otettiin leikkiin pitkä lelu ja leikittiin sillä. Tai oikeastaan Riitta leikitti meitä molempia aluksi ja jatkoimme sitten kahdestaan Priin kanssa leikkiä.
Leikissä minun piti olla röyhkeämpi. Kun Prya otti lelusta kiinni niin jäin varomaan sitä ja neiti päästi lelusta irti. Saimme läksyksi vahvistaa röyheää leikkiä. Vahvista sitä että Prii vetää päästämällä lelu karkaamaan sormien välistä ja hinaa hitaasti takaisin. Ärsytä koiraa, ole röyhkeä. Kutita leuasta, puhalla kuonoon. Älä työnnä lelua koiran suuhun vaan leiki sillä itse.
Pääpointti oli se että meidän molempien pitää olla röyhkeämpi leikissä ja se onnistuu vain niin että minä en lähde Priin sievistelyyn mukaan. Helpommin sanottu kuin tehty Hymiö grin
Kotiläksyksi saimme harjoituksen jossa Prii joutuu leikkimään ruokansa eteen. Kotona usutan Priin lelulle "lelu" käskyllä. Kun se nappaa kiinni leluun ja tuo sen vähän minulle niin palkaksi menemme keittiöön ja otamme ruuan esiin. Sitten sama juttu niin että Prii tietää ruokakipon olevan esillä. Ensimmäinen palkka on siis se että ruoka tulee esiin. Toisesta leikistä saa palkaksi kupin. Minun pitää muistaa olla harjoituksessa passiivinen ja Priya tuo lelun ja aktiivisesti leikkii kanssani päästäkseen kipolle.

Nyt taas leikkimistä vahvistamaan maailman parhaan possun kanssa!

Olipa kerran puhelin täynnä kuvia

Puhelin on aina täynnä kuvia elämästä. Halusin tallentaa blogiinkin osan näistä hetkistä jotka on tehnyt mieli tallentaa puhelimeen. Tässä siis pala arkea tältä vuodelta, niitä suunnittelemattomia kuvia, joiden on tarkoitus kertoa oma tarinansa.

"Huomenta Milli!Mä ihan vaan viattomasti tässä sua herättelen."

Priyan aarre. Keppi täytyy aina kuljettaa kotiin asti.

Joni kävi pääsiäisenä salilla, jossa jaettiin tietyn kalorimäärän polttaneille pääsiäismunia. Minä sain herkun eli Joni kävi rehkimässä minulle munan. Prii poseeraa sen kanssa.

Miten voi olla noin söpö kerä

Priya ottaa rennosti odottelun vaikka toiset koirat aksaavat vieressa

Jonin "tyyny"


"Anteeksi. oisko se ruoka-aika?"

Neiti junassa matkalla Jyväsylään

Siitä tulee panu

Siitä tulee siskoni hääkutsu
Toko-oppilaani rivissä

Nyt lähti mammalta sukka

Hommissa. Missäs muualla..


Priya rusetti kaulassa

Lauma sikoja. Vanhin sika ei malta pysyä paikoillaan kuvaustilanteessa

Pentuja <3

Ihanan värinen hiiri!

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Olipa kerran pentuja ja spanieleita

Viikonloppu meni "vaihteeksi" koiramaisissa merkeissä. Olin loppuviikosta käymässä Jyväskylässä vanhempieni luona ja puuhastelimme Panu-spanielin kanssa pujottelua, Harjoituksessa huomasi taas miten erilainen Panu on Priyaan verrattuna. Se suoritti keppejä hirveällä höselöllä. Tassut veivät ja kroppa tuli vasta perässä. Panu ei jäädy ongelmatilanteeseen niinkuin Priya vaan se vastaa vaikeuksiin lisäämällä höseltämistä. Ratkaisu piti siis aina etsiä päinvastaisesta suunnasta kuin Priyan kanssa ja tämä on yllättävän virkistävää. Panulla on myös kärpäsen keskittymiskyky joten sen kanssa sai tapella ihan erilaisen häiriöiden kanssa.

Wenttikin pääsi vähän hommiin. Voi sitä intoa! Vanha herra oikein huusi kun pääsi hieman tekemään seuraamista ja sai palkaksi kulahtaneita diettinappuloita taskun pohjalta. Spanielit <3




Lauantaina sain suuren kunnian liittyä kaverini ja miehensä seuraan pentuja katsomaan. Heillä oli vaikea valinta edessä kahden mahtavan penskan välillä ja minäkin sain sanoa mielipiteeni näistä tyypeistä. Vaikea sanoa mitään kun vastassa oli kaksi aivan ihanaa kersaa jotka vaikuttivat todella tasaisilta. Valitsivat kumman vaan niin siinä saa varmasti kivan harrastuskamun. Priya odottaa tästä pennusta hyvää leikkiseuraa.

Sain kerätä kyllä kaikki itsehillintäni etten lähtenyt kotiin pentu kainalossa itsekin. Tyypit olivat niin syötävän suloisia ja hurjia leikkijöitä. En ainakaan myönnä että pentukuumetta olisi ilmassa, mutta olisihan tuollainen säpäkkä bortsunpentele aivan mahtava lisä meidän laumaan.

Sunnuntaina raahauduin hallille ensin talkoilemaan koetreeneihin, sitten treenaamaan hieman tokoa. Vanhvistin Prillikselle noudon eri osia. Nostoja leikki-nosto-leikki rumballa. Tämä meni ihan hyvin aluksi mutta jossain vaiheessa neitokainen kolautti taas hampaansa kapulaan ja nostaminen alkoi taas ällöttää. Odotin että sain yhden hyvän noston ja lopetin harjoituksen siihen.

Vauhtia pitkänmatkan noudoilla. Näissä matkalla seisova Marja oli Priyasta epäilyttävä, mutta sain kaksi priya-vauhdikasta toistoa tehtyä.

Sitten kapulan pitoa. Tämä oli oikein hyvä ja napakka.

Sitten tauon jälkeen vaihdoin teemaa irtoamisharjoituksiin. Riitan neuvomaa irtoamista häkkiin ja siitä putkeen. Harjoitus meni todella hyvin. Häkkiin neiti lönkötti hidasta laukkaa, mutta putkeen sain kivat vauhdit vaikka sinne piti irrota puolesta kentästä asti.

Lopuksi paikkamakuuta mausteilla. Pörri kaipasi hieman häiriötä paikkamauuseen, joten tein Priyalle rivissä yllätyksenä kaukoja, luoksetuloja, peruutuksia ja muuta mukavaa. Hyväst häiriöt Pörriäiselle.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Olipa kerran tie Millin sydämeen vie koiran kautta

Bongasin eilen facebookin englanninspingerspanieli-ryhmästä tutun naaman. Se oli ensimmäisen koirani Pimpulan Emma-sisko, joka täytti 15-vuotta. Onnea Emmalle! Tämä tarkoittaa että minusta tuli koiranomistaja ensimmäistä kertaa 15-vuotta sitten. Hurjaa! Se kuulostaa pitkältä ajalta, mutta kuitenkin päässäni pyörii ajatus: voiko siitä olla niin vähän aikaa. Totuus on, että en muista elämääni ilman nelijalkaisia ystäviäni. Mielestäni ne ovat vain aina olleet osa minua.

Tämä on oikea heti pohtia sitä mitä koirat ovat tuoneet elämääni. Koira on enemmän kuin lemmikki ja enemmän kuin ystävä. Se on osa minua jollain kummallisella tavalla. Se on minun jatkeeni ja peilikuvani. Helpommin tämän voi selittää sanomalla että tie minun sydämeeni vie suoraa koiran kautta. Pidän ihmisistä jotka pitävät koirastani. Automaattisesti ja ilman varauksia. Jokainen hervannan mummo, joka on lenkillä halunnut pysähtyä rapsuttamaan ja kehumaan Priyaa saa esiin parhaimmat puolet myös minusta. Päinvastoin myös nyrpistävä nenä Priyaa kohti on minulle kuin punainen vaate joka kertoo että tämä tuttavuus ei tule onnistumaan. Koirat ovat sellaisia. Ne ovat niin iso osa minua etten voi kuvitella kenenkään pitävän minusta ilman tätä osaa.

Priyan myötä tämä on vain vahvistunut. Jaamme Priyan kanssa huonot ja hyvät ajat harrastusten parissa. Jokainen Priyan onnistuminen on minun voittoni ja jokainen epäonnistuminen on minun häviöni. Jokainen kehu koiraani kohtaan nostaa minut seitsemänteen taivaaseen. Ihan sama vaikka se olisi vain "ompa sinulla söpö koira". Tämä kommentti on tarkoitettu meille. Me olemme söpö yhdessä!

Koiran myötä liikunta on tullut osaksi elämääni. Muistan kuinka ensimmäisenä kesänä Pimpulan kanssa aloimme lenkkeillä niin opettajani luuli syksyllä että huijasin kuntotesteissä, joiden tuloksen paranivat huimasti viime vuodesta. En ole liikunnallinen ihminen. Olen enemmänkin sellainen nenä kirjassa nysväävä haaveilija. Koira täytyy kuitenkin lenkittää vaikka voisinkin mieluusti antaa oman ruhoni rupsahtaa laiskottelemalla. Sanomattakin siis selvää että en olisi näin hyvässä kunnossa ilman karvaista kumppania. Se on hassua miten sitä suostuu liikkumaan sen toisen puolesta, mutta ei itsensä. Koira liikuttaa ja on varmasti suurin syy siihen että elän varmasti terveemmän elämän.

Ystävyys ja liikunta ovat asioita joita sain jo 15-vuotta sitten kun haimme maksa-valkoisen spanielin kotiin. Priyan myötä harrastukseni ovat alkaneet pyöriä enemmän tai vähemmän koirien ympärillä. Aloitin seurassamme muutama vuosi sitten vihreänä harrastajana uudessa kaupungissa. En tuntenut tampereelta kuin muutaman muun harrastajan ja sainkin ensimmäisen vuoden treenailla melkein yksinäni.

Tällä hetkellä olen seuramme aktiivinen kouluttaja, melkein valmis koulutusohjaaja ja treenaan enemmän kuin pitäisi useammassa ryhmässä. Tänä keväänä päädyin myös mukaan seuramme tokokoulutustiimiin ja katsotaan mitä kaikkea kivaa pääsen tekemään tätä kautta. Priyan myötä olen siis uskaltanut lähteä mukaan seuratoimintaan ihan täysillä mukaan enkä ole päivääkään katunut että lähdin. Tätä kautta olen saanut ystäviä ja ikimuistoisia kokemuksia. En enää harrasta vain aktivoidakseni koiraani vaan harrastan myös sen porukan vuoksi jonka kanssa saan harrastaa.

Priyan kautta olen tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin ja koiriin, joista on tullut minulle todella tärkeitä. Kiitos teille kaikille! Marja ja Pörri esimerkiksi, he vain tupsahtivat samoihin treeneihin kuin me ja siitä lähti hyvä ystävyys. Marjalla on samanlaiset ajatukset ja samanlainen rytmi kuin minulla joten treenaaminen yhdessä on todella sujuvaa. Pörri taas on aivan mahtava persoona puikkonokkansa ja suuren egonsa kanssa. Se osaa ärsyttää Priyaa juuri tarpeeksi, että se riehaantuu leikkimään joka tilanteessa.

Johtopäätöksenä siis, että ilman koiraa olisin lihava laiskimus, jolla ei ole ystäviä eikä järkevää harrastusta. Koira on siis ollut elämäni paras ostos. Koiran kautta uskallan heittäittyä ja unelmoida mahdottomasta. Kiitos siis elämäni koirille, Pimpulalle, Wentille, Panulle ja Priyalle!


Jotta tämä postaus ei menisi täysin paatokseksi, kerrotaan kuulumisia.

Kesän hakukausi on avattu! Jotenkin ajattelin että neiti ei muista koko hausta mitään tauon jälkeen joten aloitimme antamalla Priyalle ääniavuilla. Aika nopeasti huomasimme ettei se niitä tarvitse vaan muistaa mistä ruoka löytyy. Punainen sinkosi nakkivarkaan perään ja etsi saaliinsa sitkeästi. Pistojen suoruudessa oli hieman korjaamisen varaa, mutta muuten olin tyytyväinen Priyan työskentelyyn pitkän tauon jälkeen.

Tokossa on ollut laiskempi kausi tällä viikolla. Ei minulla vaan koiralla. Vähän on ollut taas jonkinlaista valeraskautta ilmassa ja neiti on ollut väsynyt ja haluttomampi työskentelemään. Kotonakin se on vain nukkunut tai petaillut itselleen pesää. Tämä on tullut huonoon aikaan koska olemme käsitelleet keskiviikon tokoissa seuraamisen asennetta. Meidän asenne on parin viikon aikana ollut pikemminin laskusuhdanteinen.

Jätimme nyt kesäksi agilityn pois kokonaan. Saatan käydä omatoimisesti vähän pomppimassa matalilla rimoilla, mutta ryhmää meillä ei ole. Priyan selkä on ollut ajoittain todella jumissa ja se on saattanut rasituksen jälkeen naksua ikävästi ja liikkua kömpelösti. Agilityn vähentämisen jälkeen naksuminen on loppunut kuin seinään joten katsotaan paraneeko selän tilanne kun jätämme säännöllisen agilityn tauolle. Priya käy selän vuoksi säännöllisesti hierojalla ja osteopaatilla, syö lisämömmöjä ja käyttää botteja. Lämmittely ja jäähdyttely on sen kanssa tottakai itsestään selvää. Silti se jumittaa enemmän kuin normaali tuon ikäinen koira. Agilityn vähentäminen on tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto jonka nään. Syksyllä katsotaan tilannetta uudestaan, jos vaikka löytäisimme puolikkaan paikan jossain senioreiden kevyessä ryhmässä, jossa saisimme harrastaa ilman ryhmän painetta tavoitteista. Kisakoiraa tuosta ei koskaan tule.

Tokoa jatkamme kesällä kahdessa ryhmässä. Riitta Kivimäen valkkuryhmässä ja tamskin tehoryhmässä. Lisäksi tietysti hakutreenit 1-2krt viikossa joten luppoaikaa ei tarvitse pelätä kesälläkään. Itse koulutan kesällä tokoryhmää ja pentujen arkitottelevaisuusryhmää.

Kesää odotellessa!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Olipa kerran aussien kutale


Eilen sain tokoähkyn. Syynä oli Oili Huotarin koulutus, joka piti sisällään 9h tiukkaa tokoilua. Olin Priyan kanssa mukana koirakkopaikalla. Podin hieman vaikeusia päättää treenimme aihetta. Olen saanut lähiaikoina niin paljon hyviä harjoituksia ongelmakohtiin enkä oikein koe olevani jumissa missään muussa. Meinasin jo ottaa pureskeluun jonkun ylemmän luokan liikkeen, jota olen laiminlyönyt lähiaikoina, mutta sitten päätin repäistä laastarin kisatreenin suhteen.

Olen ollut todella laiska tekemään kisatreeniä. Meillä on treenailtu lähinnä asennetta, leikkimistä, kouluttamista yleensä joten kisamainen on sopinut vähän huonosti kuvioon. Lisäksi olen kehittänyt siitä pienen mörön. En tiedä olikohan se nyt ihan valoisa idea "repäistä laastari" Oili Huotarin ja yleisön edessä, mutta tulipahan kokeiltua.

Ei se mennyt ihan putkeen mutta sisälsi kyllä oleellisimmat ongelmat tällä hetkellä.

Nouto oli Priyaksi vauhdikas (Priyalla on ihan oma "vauhdikas" mikä ei kuvaa samaa kuin muiden samanrotuisten koirien vahdikas). Siinä ei oikeastaan ollut mitään kommentoitavaa. Sitten mentiinkin suohon kun neiti tajusi että tämä on kisatreeni. Onkimista perusasentoihin, typeriä huolimattomuusviheitä liikkeissä ja ÄÄNTELYÄ. No ainakin työskentely oli innokasta.

Esittelin Priyan kouluttajallemme sanoin "aussien kutale". Oili ihmetteli sanavalintaani aluksi mutta demostraatiomme jälkeen hän tokaisi: "nyt tiedän mistä se kutale-nimitys tulee."

Saimme aikamoisen läksytyksen ääntelystä. Olen antanut sen aikalailla kukkia vaan koska se on tehnyt hyvällä vireellä silloin kun ääntä on tullut. Niinkuin olen blogissa useamminkin murehtinut, minusta tuntuu että se on "ääni tai ei mitään". Oili oli eri mieltä. Hän sanoi että nyt riitti se ääntelyn salliminen. Vire saattaa hetkellisesti laskea kun työstän ääntä pois mutta kyllä se vauhti sieltä palaa.

Tiedän että olen itse aiheuttanut tämän ääntelyongelman. Maailman huonoin kouluttaja-palkinto menee taas vaihteeksi tähän osoitteeseen (hehheh). Turhauttavaa tässä on se, että nykyään oikeasti nautin Priyan kanssa työskentelystä. Vauhti ei vieläkään päätä huimaa, mutta nyt se oikeasti nauttii tehdä töitä kanssani enkä joudu kiskomaan sitä matkalaukkuna ympäri kenttää. Pelkään että äänen kitkeminen kitkee myös vireen ja olemme kohta taas lähtöruudussa.

No joo. Tänään kävimme Marjan ja Pörrin kanssa tokoilemassa (koska eilinen 9h ei ollut tarpeeksi). Prii haukku kierrossa, kielsin, laitoin luopumaan ja sain hiljaisen suorituksen joka oli aivan yhtä nopea kuin möly-versiokin. Loput treenit teimme hiljaisuuden vallitessa ja vireestä ei todellakaan ollut puutetta.

Opin siis:

- Nyt loppui se hemmetin kisatreenin välttely. Harjoittele edes välejä säännöllisesti.
- Puutu ääntelyyn
- Usko itseesi ja koiraasi. Jos et itse usko teihin  niin ei usko kukaan mukaan. Olet tehnyt jotain oikein sen kanssa ja vaikka puutut ääntelyyn se ei tarkoita että sinulla on automaattisesti  lahna taas kainalossa.
- Älä mene kuoppaan koiran perässä. Jos Priya paineistuu niin sinä nypit tunteet pois pelistä ja nostat Priyan sieltä kuopasta pois. Se on parempi palvelus koiralle. Minulla on ollut tapana hieman mennä kuoppaan sen perässä.

Treenit olivat aika rankat minulle. Sain läksytyksen oikeasta asiasta mutta se oli silti läksytys ja ne eivät ikinä ole kivoja. Onneksi sain taas monelta muistutuksen siitä miten pitkälle me ollaan tultu siitä koirakosta joka Niihaman kentällä yritti saada koiraansa kiinnostumaan nameista ja jolle leikkiminen oli täysin pois suljettu palkkaustapa. Kehitystä ei itse näe koska sitä kasvaa niin siinä mukana ja tavoitteet muuttuvat kehitysen mukana. Onneksi treenikaverit ja kouluttajat ymmärtävät välillä muistuttaa siitä niin sitä osaa pysähtyä olemaan itsestään ja koirastaan ylpeä.

Sain taas hyvän herätyksen ja motivaatio treenaamiseen kasvoi taas hurjasti. Kyllä me vielä se ääntelykin hakataan. Sitten meitä ei pysäytä mikään!