sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Olipa kerran lahna koulutuksessa




Kertokaaspas minulle että ovatko kaikki koirat yhtä vaikeita tulkita kun minun punaiseni vai olenko minä vain jotenkin keskivertoa huonompi siinä? Priyan vapauttaminen häkistä treenihallilla on kuin mysteeriboxin avaaminen. Et ikinä tiedä mitä tulet saamaan. Mittari saattaa olla toisessa päässä, jolloin kaasu hirttää kiinni ja raivohuuto alkaa. Tai sitten sitten se on asetettu hohhoijaa-asenteelle, joka mieluummin jäisi kotiin nukkumaan. Yksikin huonosti tehty pätkä rikkoo hyvän vireen. Yksikin väärä liike kaataa koko hemmetin pakan. Ihan kun yksin tokoliikkeiden kouluttaminen ei olisi tarpeeksi vaikeaa ja tarvitsisin lisää haastetta..

Priyaa on tulkittu kouluttajiemme toimesta joko äärettömän itsevarmaksi tai hyvin epävarmaksi. Toiset sanovat että se se on epävarma (se haukkuu epävarmuuttaan, he hidastelee epävarmuuttaan, kyllä vauhti tulee toistojen myötä.. toista samaa harjoitusta) ja tarvitsee tukea ja toistojen kautta varmuutta ja toiset että se on itsevarma ja tarvitsee haastetta ja muutoksia (se komentaa, se ei tarvitse minua mihinkään, se kyllästyy helposti, se on laiska vaihtele harjoituksia, yllätä ja luo haastetta). Minunhan se pitäisi tietää mitä Priyan pään sisällä tapahtuu ja millä neuvolla tarttua ongelmaan. Itse uskon että se on sekä itsevarma että epävarma riippuen tilanteesta. Ongelmana on se miten ikinä opin lukemaan mitä se tarvitsee juuri sillä hetkellä kun tuntuu että treenaamisen onnistumisen kannalta minun pitäisi jo tietää se etukäteen. Priya ei nimittäin anna virheitäni helposti anteeksi.

Plaah. Turhauttavaa. Joskus haluaisin niin heittää hanskat tiskiin. Sanoa että tämä on liian vaikeaa ja saanko helpomman harrastuskaverin. Pehmolelun? Voisin kouluttaa tokovalion sellaisesta valkoisesta kävelevästä robottikoirasta jolla roikkui pinkki johto kaulapannasta. Se voisi olla minun tasolleni sopiva harrastuskaveri.

Tänään olimme koulutuksessa, jonka kouluttaja Riikka Pulliainen oli sitä mieltä että Priya on epävarma. Vaihteeksi näinkin, lähiaikoina olen kuullut enemmän "itsevarma komenteleva ämmä" tulkintaa. Kerroin kouluttajalle vähän taustatietoa Priyasta. Sanoin että se voi olla hieman lahna, mutta saattaa olla myös hieman raivo (ette kuulkaa usko kuinka typerältä kuulostaa kun yrität selittää että et ole ihan varma millainen koira sinulla on tänään mukana).

No kaivoin yllätyslaatikosta tänään lahnan. Johtui luultavasti siitä että Priyalla oli pitkä päivä takana häkissä ja se oli väsynyt. Aloimme metallinoudolla. Priyalla on ongelmana ettei se halua nostaa kapulaa maasta (vaikka pito onnistuu). Prillis tuntui aluksi tosi hyvältä kun näytin noutoa vauhtinoutona. Kouluttajamme kuitenkin halusi että teemme harjoitusta, jossa asetin kasan metallikapuloita riviin ja Priya sai tarjota vuorotellen niiden tuomista. En saanut naksauttaa nostosta vaan minun piti odottaa että Priya tuo kapulat minulle.

Priya hämmentyi harjoituksesta ja aluksi lähti kapuloille vähän kuin tunnariin, se nuuski ne läpi ja toi meidän oman kapulan joka tuoksui minulta. Auttamisestani huolimatta neiti ehti kyllästyä ja hämmentyä harjoituksen aikana ja vire laski kuin lehmän häntä. En tajunnut palkata lelulla joten vire laski laskemistaan. Sitten se olikin jo siinä tilassa ettei sitä saanut nostettua.

Teimme seuraavaksi ruutua. Minulla oli mukanani pieni alusta. jonka laitoin ruutuun paikkaa tukemaan. Priya lahnisteli ruudussa. Metallinoutoharjoitus oli ikävä, epäselvä ja tylsä ja mamma on ikävä, epäselvä ja tylsä joten neidin ei sitten tehnyt mieli enää tehdä hommia. Tätä minä tarkoitan sillä että se ei anna anteeksi. Kun fiilis menee niin se menee.

Olen ylpeä siitä että sain Priyan kuitenkin leikkimään hyvin koko pätkän ajan. Vaikka toistot eivät olleet oikein hyviä ja sain hieman kalastella maata nuuskivaa ja ihmisiä moikkaavaa Priyaa mukaani niin se sentään leikki kanssani hyvin. Pisteet meille siitä!

Treenithän eivät menneet mitenkään huonosti. Itseasiassa kouluttaja oli suhteemme todella positiivinen ja saimme paljon kehuja (omasta mielestäni ei ihan ansaitusti). Ongelma oli enemmänkin siinä miten alaston olo minulla oli kun en ollenkaan (jälleen kerran) tiennyt miten suhtautua koiraani. Ongelmana on että minun on koulutuksissa vaikea ylläpitää hyvää rytmiä treenissä. Hyvä rytmi on Priyalle tärkeä ja jos se puuttuu niin olen pulassa. Koulutuksissa kouluttaja on se joka vastaa harjoituksista ja ehdottaa toistojen määrän. Minä en osaa olla tarpeeksi jääräpäinen jotta tekisin harjoituksen omassa rytmissäni. Mikä pakko minun oli pakottaa Priya hakemaan kaikki metallikapulat harjoituksessa joka selvästi inhotti ja kyllästytti sitä? Olisin voinut ottaa kaksi toistoa, leikkiä ja viedä Priyan häkkiin. Todeta kouluttajalle että ymmärsin harjoituksen, me kokeillaan sitä kotona. 30min on todella pitkä aika Priyalle tehdä yhteen pötköön. Olisin voinut sanoa järjestäjälle että saanko tehdä meidän pätkän kahdessa osassa. Otin häkin valmiiksi kentälle jotta olisin voinut työntää Priyan sinne lepäämään siksi aikaa kun kouluttaja puhuu, mutta unohdin sitten käyttää sitä. Ei ihme että minulla oli tänään treeneissä vanha kunnon lahna!

Koulutus oli oikeastaan meille todella opettavainen. Jatkossa rytmitän itse ohjatunkin treeninikin itsepäisesti, muistan mitä Priya tarvitsee voidakseen tehdä onnistuneen pätkän, palkkaan lelulla enemmän vaikka kouluttaja puhuukin päälle ja laitan Priyan häkkiin ennen kuin lasken oman vireeni ja alan kuunnella kouluttajaa!!!

Koulutus itsessään oli ihan kiva. En kokenut mitään ahaa-elämyksiä varsinaisessa koulutuksessa (jos tätä omaa ahaa-elämystäni ei lasketa jonka sain kirjoittaessani tätä postausta), mutta kotiintuotavaksi lähti paljon ajateltavaa ja kokeiltavia harjoituksia. Kouluttaja oli vahvasti sitä mieltä että Priya saa vauhtia toistojen myötä ja hänestä Priin ruutu (jossa neiti ravasi matkan puolisksi) oli loistava. Uskallan olla eri mieltä. On totta että vauhti kasvaa toistojen myötä, mutta tiedän myös että mielentilan täytyy Priyan kanssa tulla ensin. Jos Priya saa nyt kävellä ruutuun, se tulee kävelemään ruutuun luultavasti koko uransa ajan.

Aloitin tämän postauksen taas tuskaisena purkautumisena ahdistuneille ajatuksilleni, mutta lopetan tämän postauksen päässäni hyvä ahaa-elämys. Kyllä kirjoittaminen kannattaa. Nyt tiedän mikä meni pieleen ja osaan (ehkä toivottavasti) taas jotain enemmän. ainakin ajatuksen tasolla. Mutta se on sitten toinen tarina.

10 kommenttia:

  1. En minäkään ymmärrä omaa koiraani! Usein se on kauhea porsas, joka ei välitä sanomisistani mitään ja välillä matoilee pienestäkin ärähdyksestä. Olen kovasti muidenkin avulla yrittänyt analysoida sen urosrähinää (johtuuko vain machoilusta vai epävarmuudesta vai molemmista!?) enkä ole päässyt pidemmälle kuin, että koirani kiihtyy syystä x ja minä koitan estää sitä kiihtymästä välillä onnistuneesti ja aina välillä epäonnistuneesti. Joskus se liitelee tyynesti rähisevien koirien ohi ja välillä toisen takaraivo saa sen kiihdyksiin. Ennakointi on tosi helppoa, kun ei tiedä varmasti, mikä käytöksen laukaisee. Ei ole aina helppoa tämä ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää meidän koirat on niin suuria persoonia nää meidän koirat ettei me yksinkertaiset ihmiset vain tajuta niitä :D

      Jos prii olisi ihminen se olisi kyllä joku suuri taiteilijapersoona joka tekisi loistavaa taidetta eikö kukaan ymmärtäis sen oikkuja :D

      Poista
  2. Voi kuulostaa hyvin tutulta... Helpottaako, jos sanon, että kun ns. uskallat laittaa kouluttajalle kampoihin ja noudatat sitä omaa suunnitelmaa, koska loppujen lopuksi itse tunnet koirasi silti parhaitan (vaikka siltä ei aina tunnu) niin asiat helpottuu? Tunnen itse oloni vähän tyhmäksi koulutuksissa, jos kieltäydyn tekemästä pyydettyjä määriä toistoja tai jätän koiran palkkaamatta kunnolla, koska pitäisi kuunnella kouluttajaa, mutta se oman pään pitäminen kannattaa! Varsinkin palkkaus menee aina kaiken edelle. Paras kouluttaja, jolla koskaan olen ollut totesi saman - palkkaat koiran ekana ja kuuntelet sitten. Koira ei ehdi odotteleen kiitosta työstään, kouluttaja ehtii odottamaan palautteen antoansa kyllä. Ellei ehdi se on surkea kouluttaja :D Vaikeinta on vain avata oma suunsa.

    VastaaPoista
  3. Voi kuulostaa hyvin tutulta... Helpottaako, jos sanon, että kun ns. uskallat laittaa kouluttajalle kampoihin ja noudatat sitä omaa suunnitelmaa, koska loppujen lopuksi itse tunnet koirasi silti parhaitan (vaikka siltä ei aina tunnu) niin asiat helpottuu? Tunnen itse oloni vähän tyhmäksi koulutuksissa, jos kieltäydyn tekemästä pyydettyjä määriä toistoja tai jätän koiran palkkaamatta kunnolla, koska pitäisi kuunnella kouluttajaa, mutta se oman pään pitäminen kannattaa! Varsinkin palkkaus menee aina kaiken edelle. Paras kouluttaja, jolla koskaan olen ollut totesi saman - palkkaat koiran ekana ja kuuntelet sitten. Koira ei ehdi odotteleen kiitosta työstään, kouluttaja ehtii odottamaan palautteen antoansa kyllä. Ellei ehdi se on surkea kouluttaja :D Vaikeinta on vain avata oma suunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että en ole ainut! :) Se on kyllä jotenkin niin vaikeaa pitää oma päänsä kouluttajan edessä. Ehkä minä jokus opin :)

      Poista
  4. Tämähän on kirjoittamisessa juuri parasta, siinä kirjoittaessaan voi oivaltaa jotain tärkeitä pointteja! :)

    Ja kyllä, mullekin Ukon ymmärtäminen on ollut pitkään todella haastavaa. Se on sellainen koira, ettei oikein tiennyt onko se lintu vai kala, pehmeä vai vaan välinpitämätön mua kohtaan, miellyttämisenhaluinen vai -haluton. Mutta kun näiden haastavampien koirien pään sisään alkaa pääsemään (ja mäkin oon alkanut Ukkoa ymmärtämään varmaan vasta ehkä reilu vuosi sitten, eli sulla on hyvin aikaa vielä pähkäillä Priyan kanssa! ;)) niin se on todella palkitsevaa ja opettavaista! :)

    Ja ehdottomasti pitää koulutuksissakin keskittyä pääasiassa siihen omaan koiraan. Pidät itse yllä teidän kuplaa ja ihan vähän vaan raotat sitä kouluttajaa varten. ;) Mä esimerkiksi koulutuksissakin aina palkkaan koiraa lelulla pitkäänkin ja siitä samalla kuuntelen kouluttajan kommentteja. Jos joku kouluttaja siitä hämmentyy, että ohjaaja palkkaa koiraansa eikä ole 100% läsnä sille kouluttajalle, niin sitten saa hämmästellä.

    Mulla on yks juttu mielessä, joka on merkittävästi auttanut Ukon vireenhallintaan. Kirjoittelen siitä sulle vaikka facessa yksärillä, kun olen käynyt lenkillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä jotka annoit! Menevät kyllä ehdottomasti kokeiluun :)

      Poista
  5. Et ole ainoa, et tosiaan. Hyvin samanlaisia ajatuksia pyörii munkin päässä. Se on aina yhtä mukavaa yrittää kertoa millainen koirasi on, kun et itsekään ole varma.. Tulee tosiaan sellainen olo että seuraavaksi voisi ostaa sen pehmokoiran harrastuskaveriksi.

    Kunnon suunnitelma ja rytmi on myös Rillalle tosi tärkeää. Tähän meidänkin tämänpäiväinen treeni kaatui heti. Ja kaatuu aina jos on kaatuakseen. Rillan kanssa on kuitenkin se kiva, että se nousee suht helposti takaisin kohtuulliseen treenimoodiin. Ei täysin, mutta niin että treenit voi vielä onnistua. Siksi olisin superonnellinen jos me pystyttäisiin käymään säännöllisesti jonkun kouluttajan silmien alla, yksin tehdessä sitä usein kompastuu samoihin virheisiin..

    Mutta eipähän päästä menemään sieltä mistä aita on matalin. Pieni haaste on vain hyvästä ja kyllä se onnistuminen tuntuu hurjasti paremmalta kun sen eteen on joutunut tekemään oikeasti töitä :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) "Kiva" kuulla että muutkin punaiset aussiet aiheuttavat ohjaajilleen joskus päänvaivaa :D

      Hyvät kouluttajat ovat olleet meille se tärkein apu ja tällä hetkellä saan säännöllisesti niin huippu koulutusta että on kyllä ihan oma vikani jos ei minkäänlaista kehitystä pääse tapahtumaan.

      Näinhän se on! Kyllä Priya opettaa ;) Katsoin juuri vanhoja tokovideoita ajalta jolloin tokoilin vielä spanielini kanssa ja meinasin pillahtaa itkuun kun ohjaajan meno oli vähän mitä sattuu. Ei olis mennyt Priyan kanssa läpi sellainen hutelointi :D

      Poista