lauantai 31. joulukuuta 2016

Olipa kerran vuosi 2016 ja uudenvuodenlupaukset


Meillä on ollut lähivuosina hassu tapa ennustaa tarot-korteilla aina uudenvuodenaattona. Ne ovat hauskoja ennustuksia, koska lopputulos on niin ympäripyöreä, että se käy aina toteen edes jollain lailla. Vuosi sitten kortit kertoivat minulle rankasta vuodesta, mutta myös kahdesta rakkaudesta. Minun elämässäni olisi se tuttu ja turvallinen rakkaus, joka olisi aina lempeää ja tasaista. Mutta sitten elämääni astuisi toinen, tumma ja tulinen rakkaus, joka haastaa minut ja lumoaa täysin. Tänä päivänä voisin sanoa että tuo ennustus on käynyt toteen. Minulla on Priya, aina lempeä ja uskollinen ja minulla on Popa, tulinen tumma seikkailijani, joka on lumonnut minut täysin.

Miten sitten koiramainen vuosi 2016 sujui?

Viime vuoden lopussa olimme Priyan kanssa aika pimeässä paikassa. Syksyn aikana olin menettänyt täysin luottamukseni Priyaan ja sen työskentelyyn. Tämä vuosi on ollut luottamuksen palauttamista yhteistyöhön, mutta myös jollain lailla tie Priyan hyväksymiseen sellaisena kun se on. Tuntuu että olen viimein pystynyt antamaan sille anteeksi, että se ei ole koiramaailman ferrari vaan pikemminkin lempeä Ferdinard-härkä ja tämä on vienyt meitä eteenpäin koirakkona.

Tämän vuoden yksi hienoimpia asioita on oikean gurun löytäminen. Olen saanut kokea miten hienoa se on jos sinulla on oma kouluttaja. Sellainen joka tuntee sinut ja koirasi ja jonka metodeihin ja tietämykseen voit luottaa täysin. Riitan ryhmään eksyminen oli varmasti vuoden paras päätös.

Toinen vuoden hienoimpia asioita oli tietysti Popa. Sain olla mukana tämän pentueen elämässä alusta asti, sain nähdä niiden kasvavan ja kehittyvän. Popa pisti silmääni pentukasasta alusta asti. Se tuntui olevan aina hereillä ja puuhastelemassa jotakin. Tässäkin videolla neiti on se joka jaksoi viihdyttää minua tempauksillaan pisimpään.



Niimpä Popa muutti meille.

Tämä syksy on ollut minulle opettelua kahden koiran kanssa elämiseen. Se on ollut opettelua erilaisen koiran kouluttamiseen ja oman tyylini vaihtamiseen koirieni välillä. Popan kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Se on jollain lailla todella "valmis". Alusta asti se on pystynyt keskittymään häiriöistä huolimatta ja se on ollut joka solullaan kiinnostunut tekemään töitä kanssani. Leluihin se suhtautuu hyvin intohimoisesti ja ruokakin kelpaa. Sillä on luonnostaan jaettu sitä teittyä hulluutta oikein yli äyräiden. Mikäs tässä on tälläisen timantin kanssa tehdessä.

Priyan vuoden kohokohta on ollut valkkuryhmään pääseminen. Tuntui todella hienolta kun meidät valittiin mukaan ryhmään ja se on valanut uskoa siihen, että kyllä Priyastakin vielä kiva tokokoira leivotaan. Vuoden viimeisissä treeneissä kouluttajamme sanoi, että se on hyvä, että minulla on ollut Priya. Priyan kautta olen opetellut hyvän sosiaalisen palkan ja fiiliksen olla koiran kanssa. Tämä kouluttajamme vielä sanoi, että hän uskoo että Priystakin tulee vielä jotain (hän on ehkä liian positiivinen).

Etenkin tänä syksynä olen huomannut kuinka rakkaita molemmat koirani minulle ovat. Priyalla on aivan erityinen paikka sydämessäni. Se on kärsivällinen, lempeä ja ihana ja antaa minulle anteeksi kaikki typeryyteni. Popa on taas sellainen ilopilleri, joka saa minut hymyilemään ja nauramaan synkempänäkin päivänä. Kiitos koirilleni tästä vuodesta! Olette korvaamattomia molemmat.

Kiitos myös kaikki treenikaverit jotka tätä sattuvat lukemaan! Ilman teitä harrastus olisi huomattavasti tylsempää!

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi pitäisi asettaa tavoitteita vuodelle 2017:

Priya:

Toko: Priya käy avoimessa luokassa kisaamassa ja jossain vaiheessa toivottavasti saa AVO1 tuloksen. Koulutustunnusta en näillä näkymin jaksa yrittää kalastaa. Priya jatkaa valkkuryhmässä ja lisäksi olemme puolikkaalla paikalla Riitan ryhmässä.

Koiratanssi: Priya käy Freestylen alokasluokan kisassa, katsotaan mitä siitä tulee.

Haku: Priya käy ilokseen treenailemassa edes sillointällöin. Ehkä BH koe vihdoin jos saan aikaiseksi.

Muuta: Priya yrittää pysyä hyvässä kunnossa ja käy lihashuollossa säännöllisesti jotta selkä pysyy kivuttomana. Kiinnostaisi myös viedä neiti Smartdog-testiin, joka ehkä kertoisi minulle jotain Priyan kognitiivisista ominaisuuksista ja saisin myös "mustaa valkoisella" että koirani on sellainen kun luulen.

Popa: 

Toko: Popa yrittää sisäistää ajatuksen: toko on maailman siistein juttu. Jos Popa on henkisesti valmis niin sitten käymme korkkaamassa kisat ja yritämme saada ALO1. Mutta en halua pitää tämän kanssa mitään kiirettä. Hyvän pohjan rakentaminen on tärkeämpää. Jatkamme Riitan hyvässä opissa.

Koiratanssi: Popa opettelee paljon temppuja josta voimme sitten jossain vaiheessa rakentaa ohjelman.

Haku: Neiti käy hakuilemassa myös ilokseen ja pohtii onko tämä neitosen laji (muutaman kokeilun perusteella todellakin on!)

Agility: Alkeiskurssi ja hyppytekniikkaa

Muuta: Luustokuvat, arjessa opetellaan hihnakävelyä ja luoksetuloa. Yritämme pysyä terveenä vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää tämän neidin kanssa.






tiistai 27. joulukuuta 2016

Olipa kerran ihana loma


Loma on tehnyt tehtävänsä. Minulla oli syksyn jäljiltä menossa järkyttävä koiraburnout. Treenaamisesta oli tullut enemmän velvollisuus kuin hauskanpitoa. Syypäänä hieman puuhakas pennun ketale, jonka kanssa tunsin velvollisuudekseni juosta paikasta toiseen. Olin loman kaipuussa ja nyt tämä 2 viikkoa ilman koiraharrastusta alkaa tehdä tehtävänsä ja motivaatio palautua. Vielä viikko otetaan rennosti ennen arkeen palaamista.

Popa on ollut kyllä ihan järkyttävä pentu. Pentukuumeni on haudattu ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Ajatuskin pienistä palleroista aiheuttaa puistatusta. Neidistä on kuoriutunut vielä kamalampi teini. Luoksetulot kaikuvat kuuroille korville, hihnakävely muistuttaa enemmän hinaamista ja joka asiaan täytyy reagoida. Ja ei, se ei edelleenkään nuku koskaan. Arki vaatii siis vieläkin paljon työtä.

Samat ominaisuudet jotka tekevät siitä raskaan pennun, tekevät siitä fantastisen harrastuskaverin. Se on älykäs, sisukas, taistelutahtoinen ja energinen. Se reagoi nopeasti ja haluaa joka solullaan tehdä työtä ja kokea haasteita.

Lomalla tytöt ovat pelanneet älypelejä. Popa on osoittautunut aika älyköksi niiden kanssa. Se oppii vaikeimmatkin versiot nopeasti ja jaksaa työskennellä sisukkaasti namipalan eteen. Työskentelyssä äänitehosteet käyvät kyllä kovalla jos neitonen ei heti ymmärrä miten peli ratkaistaan. Sanoin että jos meistä ei mihinkään muuhun ole niin osallistun Popan kanssa älypelikilpailuun.

Priya taas luovuttaa helposti pelien kanssa ja tuntuu tarvitsevan tukeani pelin ratkaisuun. Se pohtii ja miettii mutta ei uskalla kokeilla vaihtoehtoja jos en ole vieressä kannustamassa. Joku sentään tarvitsee minua ongelmanratkaisuun <3


Tytöt saivat joululahjaksi pelien lisäksi aktiivisuuspannan. Se laitetaan koiran kaulaan ja se mittaa koiran aktiivisuutta samalla lailla kuin aktiivisuusranneke ihmisillä. Panta on ollut nyt muutaman päivän Popalla ja taulukot hyppivät nupissa. Laitan tukoksia blogiinkin kunhan saan kerättyä tietoa pidemmältä ajalta. Erityisesti minua kiinnostaa tietää miten levoton Popa on öisin tai yksin ollessaan. Jo nyt panta on tallentanut yöllä sellaista puuhastelua johon minä en ole herännyt.  Panta on myös oivallinen apuväline selvittämään sitä millaisen päivän jälkeen Popa nukkuu yönsä levollisesti tai millainen aamurytmin täytyy olla jotta yksinolo sujuu rauhallisesti. Priyalla panta on mielenkiintoinen apu ainakin painonhallinnassa.

Lahjaksi tuli tottakai myös uusia leluja. Priya sai rakastamiaan palloja ja Popa vetoleluja.

Lomalla ollaan vietetty myös laatuaikaa spanieliseurassa. Tai luulen että Popan seura ei ole ollut luppakorvien mielestä kovin laadukasta..



Uusivuosi vietetään vielä täällä Jyväskylässä kauempana rakettien paukkeesta.


lauantai 24. joulukuuta 2016

Olipa kerran hyvän joulun toivotus


Hyvää joulua kaikille lukijoille toivottavat Priya ja Popa.

Me ollaan vetäydytty jyväskylään joulun viettoon. Popa on tehnyt joulua silppuamalla joulukuusesta oksan, loikkaamalla keskelle pöytää nuolemaan kinkkua ja puremalla raivokkaasti kiinni mattopiiskaan kun yritin tampata mattoja. Jessus mikä pentu. Onkohan siihen lorahtanut tehdessä vähän jotain malikkaa mukaan. Tai jotain hullua terrieriä. se roikkui niin voimalla mattopiiskassa ja kiihtyi ihan raivokierroksille maton hakkaamisesta.

Neitonen on myös kunnostautunut pissaamalla sohvalle ja kakkaamalla sänkyyn. koska ulkona on niin kivaa ettei siellä malta. Voi possu..

Priya on tehnyt joulua kerjäämällä ruokaa ja hyödyntämällä "kiltin koiran" korttiaan joka välissä kalastellakseen suupaloja.

Joulukuusen alla odottaa paketteja molemmille koirille. Hyvää joulua ja palaillaan ensivuonna!


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Olipa kerran piparihaaste

Mutku Popa halus myös reenaan..

Vihdoin joululoma! Viimeinenkin tentti ja tehtävä on raapustettu tältä vuodelta. Saatoin ahmia hieman liikaa kursseja tälle syksylle joten loppukiri oli melkoinen. Nyt saa kuitenkn hetken huokaista ja siirtyä joulun viettoon. Popa ei ole ollut avuksi. Se on nakannut minua aktivointipallolla kun luen tenttiin, vienyt muistiinpanojani kun kirjoitan esseetä ja keksinyt kaiken maailman kiusaa päänmenokseni.

Nyt seuraa muutamat sanaset treeneistä tältä viikolta. Ensin Priyan valkkutreenien koulutuksesta, sitten Popan torstain penturyhmästä ja lopuksi Popan tämän päivän tokokoulutuksesta.

Priyan valkkutreenit

Keskiviikkona meillä oli Riitta Kivimäen koulutus. Katsoimme vähän asioita jotka meillä oli kotiläksynä marraskuun koulutuksesta. Meidän piti treenata Priyan kanssa erilaista sosiaalista palkkaa ja liikkeiden välejä. Priyan entinen vapautus avasi neitosen sanaisen arkun ja aloitti välittömästi napsimisen/huutamisen. Nyt lähden liikkeelle eri tavalla (tosi vaikeaa selittää miten, mutta "pyörien" enkä peruuttaen)  ja liikun enemmän väleissä. Samalla on tarkoitus pitää minua, jännittävää hermokimppua, rauhallisena.

Priyan perusasennot pääsivät myös syyniin. Heh, ihan kun niiden hiomisesta joskus pääsisi eroon. Teimme myös kisatreenin josta löytyi seuraaminen, luoksetulo ja tunnari. Kokeilin uutta vapautusta niihin ja yritin lietsoa rennompaa asennetta itseeni. Prii oli yllättävän hyvin mukana.

Neiti punainen on lähiaikoina ollut taas oikein kiva. Olen pohtinut että onko tämä taas joku ohimenevä vaihe vai olenko tehnyt lähiaikoina jotain eritavalla aiheuttaakseni asennemuutoksen. Popan kanssa treenatessa kriteerini ovat selkeytyneet. Katson sen kanssa vähemmän asioita sormien välistä (koska ehkä luotan sen kestävän pientä nipotusta paremmin, en tiedä). Ja mustavalkoisuus on levinnyt myös Priyan treeniin. Olen vaatinut Priyalta enemmän ja yllätyksekseni se on vastannut antamalla enemmän.

Popan pentutoko 

Torstaina meillä oli tämän vuoden viimeiset Riitan tokot. Harjoittelimme "käy siihen"-rauhoittumista alustojen avulla. Popa ymmärsi idean tosi nopeasti ja haki alustalle makaamaan. Se jopa odotti vapautusta yllättävän hyvin. Jos neiti nousi ennen vapautusta niin lopetin kehumisen ja jähmetyin paikalleni kunnes Popa asettui taas alustalle.

Tunnin toinen tehtävä oli piparihaaste. Tällä kertaa emme laittaneet pipareita koirien suuhun (ainakaan tarkoituksella) vaan opettelimme piparitargettia nenällä. Lähdimme liikkeelle käsitargetista, jossa oli pipari. Koira siis koskee pipariin tehdessään targettia. Poppeli Ei tässä vaiheessa edes ymmärtänyt että kädessäni oli mitään erikoista. Omalla ihanalla työnarkomaanin asenteellaan se tahkoi targettia piparista välittämättä.

Sitten aloimme laskea kättä alaspäin maahan ja lopulta lattialle asti. Tästä hivutimme pikkuhiljaa piparin lattialle ja käsi pois yhtälöstä. Jossain vaiheessa kun pipari oli jo lattialla, popa sattui nuolaisemaan piparia. Silmät laajenivat ja se tajusi piparin olevan ruokaa. Alkoi armoton komennus. Poppana haukkui piparia ja tarjosi sille peruutusta, maahanmenoa, pomppua ja istumista. Peruutin hieman takaisinpäin harjoituksissa ja sain Popan taas kasattua. Se alkoi tarjota piparitargettia ihan omalla tyylillään: täysiä kohti, saalisloikalla kohti ja nopea nokkaisu kohti piparia (ettei se vahingossa joudu suuhun). Riittakin nauroi että oli jotenkin niin Popamainen suoritus.

Poppeli selviytyi mielestäni piparihaasteesta hyvin. Se ei missään vaiheessa lamaantunut vaikka joutui koskiessaan luopumaan piparista. Jumiutuessaan se lähti aina tarjoamaan vaihtoehtoja vimmatusti kunnes löysi taas oikean asian. Kokeilin samaa Priyan kanssa kotona ja siellä minua odotti vahvasti jumiutuva koira joka loppujenlopuksi söi piparin.

Lopuksi teimme häiriöluoksetuloja ja seuraamisen tarjoamista häiriössä. Popa työskenteli taas tosi hyvin kanssani. Vaikka tässä vaiheessa namit olivat jo loppuneet. Mikä Priyan tapauksessa tarkoittaisi että treenit olisivat loppuneet. Palkkasin Popaa vain lelulla ja se teki taas ihan huikealla asenteella. Kyllä Popa osasi tuhmakin olla. Lopputunnista, kun olin viemässä Popaa pois kentältä, se ottikin jalat alleet, karkasi piparikulholle ja hotki useamman piparin suuhunsa. Popan kiltteys loppuu jostain syystä aina siihen kun treenit ovat ohi.

NIIN kiltti Popa tulee ja ryöstää ihan nätisti lelun suusta


Popan sunnuntain tokot

Tänään meillä oli Piia Karisen koulutus. Treenit kuuluivat Piian vetämään kouluttajakoulutukseen ja tänään aiheena oli treenisuunnitelman teko. Nolottaa ihan myöntää että enhän minä mitään suunnitelmaa tehnyt etukäteen. Tai tein, mutta Popa muutti suunnitelmia. Se kohelsi jonkinlaisen kolarin torstaina lenkillä niin että se oli seuraavana päivänä ihan jumissa etupäästä. Lauantaina liikkuminen oli jo normaalia, mutta halusin ottaa varman päälle ja pitää neitosen vielä puoliksi levossa. Ei siis riekkumista eikä leikkimistä.

Suunnitelma meni siis uusiksi. Tein setin jossa otin ensin seuraamisen tarjoamista, sitten perusasentoja, sitten seinätargettia post-it lapulla ja lopuksi käy siihen-käskyä maton avulla. Yleisön tiukan silmän alla kouluttaminen oli KAMALAA. Sekoilin koko ajan naksuissa ja vahvistin paniikissa mitä sattuu. Halusin koko ajan vain pois kentältä.

Sain muutaman hyvän huomion treeneistä. Popan seuraamisen ja sosiaalisen palkan välissä oli tauko jonka aikana neito katoaa. Tässä vaiheessa se yleensä suivaantuu ja alkaa haukkumaan (höyrykattilalla kiehahtaa siis vähän). Se ei siis täysin osaa suorilta vaihtaa sosiaalisesta palkasta seuraamiseen. Sain ehdotukseksi palkata namulla sosiaalinen palkka ja sitten jatkaa siitä seuraamiseen. Popa vastasi tähän aika hyvin eikä sillä kiehunut enää välissä.

Toinen seuraamisen huomio liittyi samaan asiaan kun mitä Riitta huomasi viime torstaina eli Popa nuoleskelee seuruussa.  Puhuimme käsitargetin opettamisesta seuruuseen ja palkka tulisi aina targetin tai sosiaalisen palkan kautta. Nuoleskelu on siis palkan odotusta.

Piia puuttui myös Popan taukokäytökseen. Se härvää ja komentaa samalla kun yritän puhua kouluttajan kanssa. Neiti ei ole hyvä rauhoittumaan.  Se ei tyydy istuskelemaan kanssani tauolla ja tuijottele maisemia. Se vaatii hommia ja sillä alkaa nopeasti kiehua kun mamma ei olekaan tavoiteltavissa. Tälläisiin tilanteisiin voisin sheipata maahanmenon. Eli kun en huomioi Popaa ja ristin esimerkiksi käteni tauon merkiksi, Popa tarjoaa maahanmenoa. Popa vapautetaan takaisin töihin kun se makaa rauhassa, ei sillon kun se alkaa sätkimään ja tarjoilemaan painonsiirtoja makuulla (mitä se mielellään tekisi). Popalle vapautus hommiin on iso vahviste sekin joten on tärkeää tiedostaa millaista tunnetilaa vahvistan odottamiseen.

Ymmärsin myös jotain Poppanan sielunelämästä. Olen tähän asti ajatellut että se on kone ja jaksaa paukuttaa toistoa toiston perään väsymättä. Olin väärässä. Se väsyy siinä missä muutkin koirat, se vain näyttää väsymyksensä eri tavalla kun mihin olen tottunut. Siinä missä Priya katoaa, passivoituu tai häipyy nuuskimaan eli "väsyy", neiti Poppeli nostaa kierroksia ja härvää enemmän. Treenatessa siis kierroksien liiallisen nousun pitäisi olla minulle hälytysmerkki että nyt olemme tehneet jo liikaa.

Minä sain lähinnä haukkuja (no okei, sain minä hyvääkin palautetta hienosta sosiaalisesta palkasta), mutta Popa sai taas ylistystä osakseen. Se on kuulemma kovasti äitinsä oloinen ja kouluttajamme sanoin "aivan helmi pentu!" Nöyrästi olen samaa mieltä.


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Olipa kerran Kujeloiden pikkujoulut

Rover, Love, Tina, Nila, Metka, Popa ja Maili (kuva: Katri Mure)
Tänään Lempäälä vapisi kun Kujelot pitivät pikkujoulujaan. Tai oikeasti se taisi mennä niin että me ohjaajat istuimme ringissä, söimme ja pidimme terapiaistuntoa. Pääsivät pupelot sitten vähän hommiinkin. Paikalla oli edustettuna seitsemän yhdeksästä Kujelosta. Nartuista Popa, Nila (Nani), Love (Rudi), Metka (Cafú), Maili (Zaza) ja Tina ((Xavi). Uroksista ainoastaan Rover (Pele) pääsi paikalle. Mukana oli myös Katri -kasvattaja ja pentujen "kummitäti" Mari huskyjensa kanssa.

Kävimme ringissä läpi tuntemuksia omasta pennusta, niitä hyviä ja huonoja. Oli aivan mahtavaa kun sai avoimesti kertoa myös oman koiransa huonoista puolista. Rakastan Popaa, se on minusta aivan mahtava tyyppi. Kuitenkin se osaa olla myös todella ärsyttävä pieni pirulainen. Oli mahtavaa kun pystyi sanomaan tämän ääneen ilman pelkoa siitä että kukaan tuomitsee minua. Priyallakin on aivan mahtava kasvattiporukka, mutta sen isosta koosta johtuen en ole koskaan kokenut voivani samalla lailla puhua avoimesti ongelmista oman koiran kanssa (paitsi viime kesänä pelkästään Priyan pentueen kesken porukka oli sopivan pieni "terapiaringille" ;)).

Oli hauska kuulla miten samoja piirteitä pennuista löytyi. Monella on tasainen ja vakava tosikkopinta, jonka alla jyllää kiihkeä ja sinnikäs taistelija. Tämän ainakin tunnistan Popassa. Pentueesta löytyi myös toinen hieman omahyväinen tyyppi, joka ei välitä aina edes moikata omaa omistajaansa kun se tulee kotiin (niinkuin Popa..) Myös leluun kiinni tilttaaminen oli tuttua muuallakin. Kaikki kuulostivat kuitenkin loppupeleissä tyytyväisiltä omiin pentuihinsa. Ja miksipä ei, aika hienon oloisia kakaroitahan ne on.

Päästiin me vähän treenaamaankin. Tein muutaman toiston häkkileikkiä. Popa oli ehkä vähän vedottoman oloinen. Kiskoin sen liian nopeasti unilta hommiin enkä sytytellyt tarpeeksi. Se heräsi paremmin vasta myöhemmin.

Kuva: Katri Mure

Tein sen kanssa Riitan tuntien kotiläksyjä. Popan leluun tilttaamisongelmaa lähdimme purkamaan niin että leikitän Popaa kahdella lelulla. Tässä vaiheessa se ei vielä jää kiinni leluihin vaikka heiluttelen niitä ja teen häiriötä leikkiin. Sitten jätän toisen lelun maahan ja jatkan leikkiä toisella lelulla. Pyydän lelusta irti ja odotan aktiivisuutta. Leikki jatkuu kun Popa on aktiivinen minua kohtaan. Tässä vaiheessa tilttaus yleensä tapahtuu. (Ongelma on siis pahin heti leikin jälkeen ja etenkin maassa olevat lelut jotka minä olen jättänyt.) Joskus se ei pysty jatkamaan leikkiä vaan jää kiinni maassa olevaan leluun. Tässä tapauksessa siirryn namipalkkaukseen ja palkkailen Popaa aktiivisuudesta nameilla. Sitten yritän samaa taas lelulla. Sille namien kanssa lelusta irtoaminen on helpompaa kuin lelun. Joskus käymme leikkien hakemassa jätetyn lelun mukaan leikkiin ja jätämme sen sitten taas. Lopuksi lelu jää kentälle ja me lähdemme pois (EN siis saa koiran nähden laittaa sitä takaisin taskuun, jotta sille ei jää ajatusta "höh, toi vei sen.")

Voihan lelutiltti.. Hieman saa neidin kanssa tätä vielä treenata. Ainakaan en voi moittia puuttuvasta motivaatiosta leluja kohtaan kun intohimoa ois vaikka muille jakaa.

Popa oli taas ilmiömäinen keskittymiskykynsä kanssa. On se niin hieno! Se treenasi mun kanssa taas vieraassa hallissa sisarusten (ja huskyen) ympäröimänä.

Kävimme lopuksi vielä Metan, Nilan ja Mailin kanssa lenkillä. Sisaruksilla oli aika vauhti päällä!


Kuva: Katri Mure




sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Olipa kerran pikkujoulut



Näin Tamskin valkkuryhmäläisenä, sain ensimmäistä kertaa mahdollisuuden osallistua valmennusryhmien tokonäytökseen. Olen aina rakastanut kaikkea tälläistä, joten tartuin innoissani mahdollisuuteen. Kyseessä oli pikkujoulunäytös seuran omiin pikkujouluihin. Minulle annettiin tärkeä rooli joulupukkina (jos tunnette yhtään minua niin huomaatte tässä pienoisen ironian, ole aika pieni, hoikka, ujo ja kimittävä enkä ole mitenkään erityisen hyvä lasten kanssa). Popa sai puolestaan oikein luonneroolin tuhmana tonttuna, joka aiheuttaa sotkua. Tämän sotkun saapuvat siivoamaan sitten kiltit tontut eli "oikeat tokokoirat". 

Lauantaina sitten juhlimme näitä pikkujouluja. Popa pääsi esiintyjänä mukaan juhlimaan. Se ihastutti juhlijoita kiipeämällä jokaiseen syliin joka vain tarjosi rapsutuksia ja mielisteli muita nelijalkaisia vieraita. Säännöllisesti se tuli luokseni tarjoamaan perusasentoa ja haukahti kimeästi jos hänen HIENOON PERUSASENTOONSA ei vastattu asianmukaisilla kehuilla. Jos tällä hetkellä (kun neiti oli omasta mielestään töissä) joku yritti tulla moikkaamaan pentua, se tapitti minua tosissaan ja tuntui pitävän moikkaajaa eräänlaisena häiriöharjoituksena. Jaksan aina vain ihmetellä tuota työnarkomaania. Se ei voi hellittää edes pikkujouluissa. 

Popa pääsi myös leikkimään 8kk vanhan Syy-bordercollien kanssa. Näillä kahdella oli varmasti pikkujoulujen kovin meininki. Popa yritti muutaman kerran tarjota kesken leikin rakasta perusasentoaan.. Siis ihan käsittämätön tosikko. 

Itse esitys meni loistavasti. Tai niin loistavasti kun kun se voi mennä yhtien treenien jälkeen. Popa suoritti oman "karkaavan pennun" roolinsa pilkulleen oikein ja minäkin olin kuulemma oikein hyvä pukki. Toivottavasti joskus Popan kanssa pääsemme paremmin osallistumaan näytöksiin. Vaikka mikä meitä estäisi. Jos pentu vain pysyy terveenä (mikä on iso JOS koska pikkujouluissakin se juoksi täysiä päin "lahjapöytää") niin sen kanssa on taivas rajana (ja kouluttajan taidot). 

Popa sai pikkujouluissa myös lahjan. Se sai valkata sen itse. Avaamisen kanssa ei jaksettu odottaa jouluun asti vaan pentu avasi lahjansa heti. Sieltä paljastui punainen pallo (jonka Priya takavarikoi heti kun pääsimme kotiin). 



Priyalle kuuluu hyvää. Se on lomaillut hieman tassun kanssa käyneen tapaturman vuoksi. Priyan treenien keskiössä on ollut lähiaikoina kuuntelu ja hereillä pysyminen. Olemme kotona kevyesti tehneet erilaisten temppujen kanssa häiriötreeniä jossa toistan erilaisia sanoja ja Priya saa palkkaa kun se ei reagoi niihin. Sitten olenkin sanonut jonkun käskyn johon Priyan on pitänyt reagoida. Tässä olemme hauskasti päässeet kiinni yhteen neitosen "lehmänkatseen" ongelmista. 

Treenit Priyan kanssa alkavat mennä paremmin kun olen ottanut neidin kanssa uuden moton: "done is better than perfect". Punanutulla ei riitä valitettavasti motivaatio täydellisyyteen eikä minulla taidot täydellisyyden kouluttamiseen. Keskitytään hiki hatussa saamaan "katoamisen" ja pitkien piuhojen ongelmat kuriin niin sitten pääsisimme ehkä vihdoin kisoihin, emme tekemään kymppejä vaan konttaamaan edes johonkin lopputulokseen. Jos saisin sen kotikisoissa onnistumaan edes yhdessä kisasuorituksessa niin että se ei katoa tai ääntele niin olen mielestäni ansainnut mitalin. 

Priyasta on tullut kotona hirveä halinalle. Siinä missä Popa kiihtyy nollasta sataan ja haluaa syödä minut joka kerta kun kehun sitä, Priya nostaa huultansa kepeään hymyyn ja kömpii viereeni nukkumaan. Voiko parempaa kotikoiraa olla?

Minulta kysyttiin joku aika sitten mikä on aussien ja bortsun ero. En voi sanoa olevani asiantuntija tällä alalla koska minulla on ollut YKSI aussie 3-vuotta ja YKSI bordercollie muutaman kuukauden. Silti täytyy sanoa että minun koirieni ero on juuri tässä: Priya on enemmän minun koirani ja vain minun koirani. Se tekee töitä koska haluaa olla kanssani ja hommat on ihan hauskoja (sillon kun jaksaa). Popa sen sijaan on TYÖKOIRA. Se on sen koira kuka tarjoaa sille töitä. Se tekee hommia koska ne ovat sen mielestä aivan super siistejä. Minä olen vain se ihminen joka pitelee palloa. 

Tässä postauksessa ei ollut kyllä päätä eikä häntää! Ensiviikolla meillä on toiset pikkujoulut Popan pentueen kanssa, joten kirjoitellaan ainakin niissä merkeissä! 






torstai 1. joulukuuta 2016

Olipa kerran ollako kiltti vai tuhma

Minun piti kirjoittaa blogiin seuraavan kerran vasta jouluna. Totesin näin ystävälleni vasta toissapäivänä kun kahlasimme lumityrskyn läpi toiveena väsyttää kaksi hyvin energistä bortsunalkua. Syynä tähän suureen blogiangstiin on se että hukun koulutehtäviin ja tentteihinkin pitäisi ehtiä lukea. Sitten on tietysti vielä nämä koirat jotka tarvitsevat osan ajastani vaikka en tallentaisikaan muistoa tästä ajasta blogiin. Blogi saa siis olla tässä tilanteessa prioriteettilistalla alimpana.

Kirjoitampa nyt kuitenkin.

Popasta on tullut täys kaheli kun 5kk napsahti mittariin. Se ei ole enää mikään pikkupentu vaan teinihirviö alkaa selvästi nostamaan päätään. Se ei nuku koskaan ja keksii kaikenlaista kivaa heti kun silmäni välttää. Se osaa kiivetä pöydille ja avata kaapit. Olen ollut lähiaikoina paljon kotona sen kanssa päiviä lukemassa tentteihin, mikä ei ole osoittautunut ihan hirveän valoisaksi ideaksi. Pentu on melkein saanut Macbethistä päähänsä useampaan otteeseen. Olen sitä mieltä että ainut syy miksi meille määrätään niin paksuja tenttikirjoja on se, että voin tarvittaessa kolkata pentuni niiden avulla (tosikoille tiedoksi, tämä oli vitsi).

Palautteeseen varhaisteinimonsteri vastaa katsomalla minua ilmekään värähtämättä:
"Älä sinä ala minulle avautumaan. Etkö näe että minulla on projekti kesken?" Ja projekti voi olla muistiinpanojeni repiminen tai Jonin salikenkien silppuaminen. Toisten koirienkin palaute menee helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kokonaisuudessaan päättelen ettei Popa ole tietoinen siitä että nyt on joulukuu ja joulupukin tontut kurkkivat jo ikkunoista. Näillä perustein taitaa meidän kakara mennä "tuhmien listalle" eikä jouluaattona kuusen alta löydy Popalle kuin risuja.

Sitten taas toisaalta huomasin eilen jotain yllättävää: Popa on ihan hitonmoinen tosikko. Tamskin tokon valmennusryhmät järjestävät pikkujouluihin tokonäytöksen, jossa minä olen joulupukkina (jep, niimpä. Aivan loistava rooli minulle). Popan olisi tarkoitus olla roolissa: tuhma tonttu. Ajattelin että Poppeli on oikein loistava kahelilapsi, joka aiheuttaa kaaosta ympärilleen. Mutta mitä vielä: ei se ollutkaan. Neiti tuijotti vaan minua kysyvästi: "enhän minä voi täällä riehua yksikseni  kun me tehdään täällä hommiaYHDESSÄ."

Totaalinen tosikko siis. Huomasi kai joulupukin (eli minun) olevan paikalla itse nin teeskenteli hetken kilttiä.

Tänään koin jonkinlaisen valaistuksen Riitan tokoissa. Popa on oikeasti TOSIKKO työnteon suhteen. Siitä asti kun 7-viikkoisena ensimmäisen kerran raahasin sen hallille ja lähdin tekemään sen kanssa hommia niin neiti ei ole huomannutkaan muuta kuin minut (ja sen namut ja lelut). Se haluaa koko pienen bortsun olemuksellaan tehdä hommia kanssani. Olin sillä hetkellä pakahtua ylpeydestä ja rakkaudesta pientä koiraa kohtaan. Ihan sama mitä joulupukin "kiltit ja tuhmat"-lista sanoo, minä ostan tuolle eläimelle kuusen alle vaikka koko maailman.

Itse tokoissa teimme perusasentoa, seuraamista ja keskustelimme leluun kiinni jäämisestä. Perusasennon kanssa keskityimme Popan päähän (joka pyörii kuin väkkyrä). Riitta neuvoi tekemään "lyhyempiä" toistoja (eli käännyn uuteen toistoon vain vähän) ja auttamaan päätä pysymään tässä vakaampana ensin namulla. Tehdään kotiläksynä siis näitä.

Seuraamisessa etsintäkuulutettiin Millin rentoutta. Popa seuraa ihan jäätävän hyvällä asenteella kun mina muistan kävelä rennosti eteenpäin. Teimme kaikki neljä koirakkoa samaan aikaan ja pyörimme ympäri kenttää nappaillen koirilta seuraamista kun ne hakutuivat vasemmalle puolellemme. Pops oli ihan täysillä mun kanssa. Vaikka siihen tuli siskoa ihan viereen moikkaamaan niin tosikko senkun jatkoi seuraamista. Se on HIENO.

Lopuksi saimme kotiläksyä liittyen leluun kinni jäämiseen. Ajatuksena oli tehdä kahden lelun leikkiä niin että koira leikkii yhdellä lelulla ja sitä häiriköidään toisella. Lelua saa vaihtaa vasta käskystä ja käskyn sai antaa vasta kun koira oli täysillä mukana. Leluhäiriöön siedätetään pikkuhiljaa asteittain niin että aluksi lelu vain on paikoillaan, sitten se liikkuu ja lopuksi sitä voi pudottaa maahan tai heittää.

Tälläistä siis työstetään eteenpäin kunhan koulujutuilta ehdin.




lauantai 26. marraskuuta 2016

Olipa kerran Popa 5kk

Kuva: Sanna Kiretti

Ja niin se on kauhukakara jo 5kk. Viime viikkoina olen kuitenkin joutunut toteamaan, että se on "vasta 5kk". Voisi kasvaa vähän vielä nopeammin. Tuntuu että koko ajan elän sen kanssa silmät selässä peläten ettei se riko itseään tai jonkun toisen omaisuutta.

Tämä kuukausi on ollut treenillisesti aika köyhä (minun mittakaavassani). Olen jotenkin jysähtänyt pennun kanssa paikalleni ja odotan että sille tulisi ikää enemmän jotta pääsisin oikeasti opettamaan esimerkiksi seuraamista. Myös leluihin jumittaminen on tuottanut työtä ja en voi sanoa että oltaisiin täysin päästy vieläkään eroon ongelmasta.

Popalla on tällä hetkellä loputtomasti virtaa. Se on energinen pirulainen, jolla välähtää pään sisällä toinen toistaan kummallisempia ideoita. Popa on jotenkin tosi nopea ajattelemaan ja myös nopea toteuttamaan ajatuksiaan. Tällä hetkellä en voi myöskään sanoa että Popa olisi mitenkään erityisen pehmeä nössykkä. Sillä on sisällään jotain tulta ja tappuraa. Tämä neiti on sisukas ja sinnikäs taistelija, joka ei helpolla lannistu vaan suivaantuu vaan vastoinkäymisistä ja yrittää hanakammin uudestaan. Hieno ominaisuus harrastuskoiralle mutta kotona tosiaan hieman raivostuttavaa..

Treenaamiseen Popa suhtautuu tosissaan. Neiti on jatkuvasti kärkkymässä jotain hommia. Perusasentoa hississä, seuraamista lenkillä, peruutusta bussipysäkillä, jalkojen välistä pujottelua kun olen astumassa askelen eteenpäin (tämä on hieman vaarallinen harrastus). Sen olen huomannut että Popa ei omasta mielestään tarvitse minua treenaamiseen vaan lelutelineeksi kelpaa ihan kuka vaan.

Popa painaa nyt 11,5kg. Sen korvat ovat jämähtäneet melkein pystyyn. Ainoastaan aivan korvan päät lörpöttävät iloisesti. Muistan kuinka pentua odotellessani totesin että haluaisin Kulon (Popan äidin) kloonin, mutta korvat se voisi periä iskältään. Minulla kävi tuuri koska Popa muistuttaa monella tapaa äitiään, mutta söpöt  korvat se on perinyt isältä.

Olen ollut todella tyytyväinen Popaan. Se on juuri sitä mitä halusinkin ja enemmän.


torstai 24. marraskuuta 2016

Olipa kerran vallaton kakara




Popa on hieman koetellut lähiaikoina. Tänään se nakkeli bussissa ihmisiä pienillä kivillä ja yritti rynniä kuratassuillaan moikkaamaan ihan kaikki. Sen lempileikkeihin kuulu tavaroiden heittely ja niiden perään loikkaaminen valtavalla saalisloikalla. Koska bussissa ei ollut saatavilla mitään muutakaan kivaa niin neiti imi kitusiinsa kiviä ja heitteli niitä ilmaan. Nämä kivet tietysti laskeutuivat pahaa aavistamattomien kanssamatkustajien päälle.

Me oltiin tällä viikolla taas reissussa. Viime perjantaina satuimme varaamaan liput juuri siitä junasta joka oli eniten myöhässä radalla tapahtuneen päälleajon vuoksi. Junan piti lähteä Tampereelta 15:05 ja olla perillä jyväskylässä 16:40. Olimme perillä lähempänä yhdeksää illalla. Odotin täydellä juna-asealla kahden koiran kanssa 3,5h. Koirat käyttäytyivät ihan käsittämättömän hyvin. Niiden hermot kestivät rasittavan tilanteen paremmin kuin meidän ihmisten. Ehdin jo ajatella että "ompas Popasta kasvanut kiltti ja rauhallinen koira". Tätä iloa ei kestänyt kovin kauan.

Perillä kohteessa tämä kiltti ja rauhallinen koira sitten paljasti taas todellisen luontonsa. Se loikkasi keskelle keittiön pöytää yhdellä loikalla kun näki äitini pyyhkimässä pölyjä. Se levitti kiljuen uudestaan kaikki roskat joita äitini yritti lakaista lattialta. Se silppusi ja levitti kaikki polttopuut joita äitini yritti kerätä takan reunalle. Se kaatoi ison säiliön auringonkukansiemeniä ja ahmi näitä hyvällä ruokahalulla. Se loikkasi mummoni syliin ja varasti tältä silmälasit nenältä. Se riehui, sotki, loikki, kiusasi ja härnäsi. Häkitettynä se huusi oikeuksiaan kurkku suorana. Kaiken tämän jälkeen ihmettelen jos kukaan haluaa meitä enää kylään.

Kyllä siellä jossain syvällä Popan sisältä vilahtaa välillä järkevä bordercollie jollaiseksi se toivottavasti kasvaa. Tällä hetkellä voi vain sulkea silmänsä ja hokea "kasvakasvakasva pian". Koiranpennut osaavat olla ihan hiton ärsyttäviä.

Popalla oli meininki katossa tänään pentutokoissakin.

Aloitimme esineen nostoilla. Tällä kertaa esine piti saada käsitargettiin asti nostettua. Saimme kommettia siitä että Poppana korjaa esineen asentoa joka kerta kun nostaa sen. Minun pitäisi kiinnittää tähän tarkemmin huomiota. Se ei saisi tehdä tätä aikuisena kapulan kanssakaan joten on helpompaa karsia sellaiset pois tässä vaiheessa. Juuri tämän vuoksi olemme tehneet nostoja ensin kaikenlaisilla muilla esineillä. Tälläiset taistelut voi käydä jo ennen kuin koiralla on käynyt kapula edes suussa.

Koska Popalle käsitargettiin tuominen on tuttua niin keskustelu voidaan käydä käsitargetin kanssa. Jos esine pyörähtää suussa matkalla käsitargettiin niin targetti häviää. Kun se häviää niin palkan mahdollisuus katoaa. Koira saa tulla targettiin asti vain jos suu pysyy rauhallisena.

Sitten teimme esineen asettamista kuppiin. Esineen nosto merkataan ja palkka tiputetaan kuppiin. Kun tätä toistetaan niin koira alkaa tähdätä kuppia kohti. Jossain vaiheessa esine tippuu vahingossa kippoon. Tästä hyvästä koira saa useamman namin kippoon tarjoiltuna.

Seuraavaksi katsoimme perusasentoa. Popan kanssa täytyy olla tarkka tekniikasta, jolla se tulee perusasentoon. Se alkaa vielä helposti hakea väärää tekniikkaa. Popsottimella on myös eläväinen pää, joka pyörii kuin väkkyrä välillä.

Poppanalla oli vähän liian hauskaa. Se yritti lähteä rallattelemaan nostamiensa esineiden kanssa. Se varasti kuppini (johon esine oli tarkoitus tuoda) ja heitteli sitä riemukkaana ympäriinsä. Jokainen sen nosto muistutti enemmän tavaran heittelyä kun asiallista nostoa. Jopa perusasennon koroke sai kyytiä.

On se kyllä melkoinen pentu.


torstai 17. marraskuuta 2016

Olipa kerran luova koira

Luin juuri höpsön artikkelin joka luokitteli sitä millä tavoilla luovat ihmiset ovat erilaisia kuin muut. Minä myönnän samanaikaisesti hieman häpeissäni ja syvästi ylpeänä omaavani nämä kaikki hienot ja vähemmät hienot ominaisuudet.

1. Pää jatkuvasti pilvissä ja laalaa-maassa yhdessä yksisarvisten ja vihreiden apinoiden kanssa. Kaikki minut tuntevat tietävät että katoan pääni sisälle johonkin säännöllisesti.
2. Hassujen asioiden syvällinen tarkkailu. Minun mielestäni esimerkiksi seinä voi olla ihan hiton mielenkiintoinen.
3. Ei selkeää päivärytmiä.
4. Rakastavat yksinäisyyttä. Paras aika päivästä on se kun kukaan ei todista sitä kun pieraiset.
5. Pakkomielteiseksikin muotoutuva uusien ja omalaatuisten ideoiden etsiminen. Muiden koirat menee maahan kun ne sanoo "maahan", mun menee silloin kun mä sanon "istu".
6. Ottavat riskejä
7. Epäonnistuminen ja virheet ovat motivoivia. Minkäs sille voi kun tykkää rypeä vatsallaan.
8. Tekevät asioita jotka inspiroivat heitä. Kuten haistelevat mandariinejä, laittavat kynttilän palamaan ja tökkivät steariiniä sekä ahmivat suklaakeksejä (niitä tiettyjä!).
9. Empatiakyky
10. Huomaavat kaiken (mutta eivät tiedä mitään).

Siinä on minä kauniissa pienessä paketissa. En kuitenkaan tullut ilmoittamaan sitä tänne koirablogiini. Tulin kertomaan sen että mieleeni tuli itseni lisäksi eräs toinenkin olento. Arvasitte varmaan kuka.



1. Pää jatkuvasti pilvissä: 

"...."
"Maahan."
"...."
"Priya. Maahan."
"Mitä? Hä?"

2. Syvällinen tarkkailu:

"Priya, missä ruutu?"
"Tuossa on ruutu. Mutta mikä tuossa seinässä on?" 
"Ruutuun!"
"Nyt on pakko saada tietää mikä tuossa seinässä on."

3. Ei selkeää päivärytmiä:

"ZZZZZ"
"Priya lähdetäänkö lenkille?"
"ZZZZZZ"

Myöhemmin:

" Priya mitä sä tuijotat, nyt on keskiyö."
" nyt vois mennä sinne lenkille."

4. Yksinäinen susi:

"Priya missä sä olet?"
"pesässä."
"Tule tänne meidän kanssa."
"En tule." 

5. Uusien ideoiden ja näkökulmien etsiminen

"Priya kerjäätkö sinä bussissa kanssamatkustajalta?"
" En. Osallistun."
"?"
" Julkisten kulkuneuvojen lattioiden siisteyden ylläpitämiseen."

6. Ottavat riskejä

" PRIYA TULE!"
"Pentu ensin kumoon."
" EI! PRIYA TULE TAI EI HYVÄ HEILU!"
"Äkkiä pentua vielä vähän niin sitten vasta ehdin.."

7. Epäonnistuminen ja virheet 

" Ruutuun!"
" Haittaako jos ravaan?"
"Haittaa"
" Hö. No jos sitten myönnyn laukkaamaan niin en ainakaan mene tämän kovempaa."

8. Inspiroivat asiat

"Seuraa"
"menen ruutuun."
" Priya mitä sinä teet?"
"Menen ruutuun."
"Eiku seuraa"
"Ei ehdi. Ruutu kutsuu."

9. Empatiakyky

"Priya mikä sinulle tuli?"
"Kauheita asioita on tapahtunut."
"Mitä nyt taas?"
"Tuolle sheltille laitettiin heijastinliivi."
"Niin?"
"En tiedä pystynkö nyt työntekoon."

10. Asioiden yhdistely

"No niin Priya nyt tehdään kisatreeni."
"Selvä. Kierrän työn ja menen sitten ruutuun."
"Priya YHDESSÄ!"
"Sitten palkalle."
"EIKU YHDESSÄ!"
"Hiljaa ihminen. Kyllä minä tiedän."



Nyt se sitten selvisi: minulla on luova koira. Kaikki tämän punaisen pään sisällä huokuaa luovien tuulien myllerryksiä.

Kuva: Jenny Söderlund




torstai 10. marraskuuta 2016

Olipa kerran Popan pentujuttuja taas

Kuva: Jenny Söderlund

Se ois sitten taas pentutokopäivityksen vuoro. Aloitimme tällä kertaa harjoituksella, jossa pennun kanssa leikitään, sitten lopetetaan leikki ja odotetaan että pentu tarjoaa maahanmenoa tai istumista. Jatkojalostuksena harjoituksessa opetellan asennon pitoa ja vireen hallintaa, mutta tässä alussa riittää se että koira ottaa asennon. Asennon ei tarvitse olla edes sama vaan koira voi tarjota istumista tai maahanmenoa sekaisin. Seisominen ei tähän harjoitukseen kelpaa asennoksi koska se on helposti passiivinen, istumisessa ja maahanmenossa koira on aktiivinen.

Olen Popan kanssa tehnyt harjoitusta jonkin verran ja se sai nopeasti kiinni jutun juonesta. Tavoitteena olisi että pentu samantien irrotettuaan tarjoaisi jo uutta asentoa. Minä olin hieman turhan hätäinen tapani mukaan ja sain Popalta aikaiseksi puolittaisia maahanmenoja.

Sitten siirryimme aiheeseen jonka parissa vietimme suurimman osan tunnista: sosiaaliseen palkkaan. Teimme yksitellen kierrokset jossa pennulta piti pyytää jokin yksinkertainen tehtävä, kehua ja palkata vasta sitten. Näin viedä läpi ajatusta kehumisesta joka edeltää varsinaista palkkaa. Ensimmäisellä kierroksella varoin kehumasta Popaa liian innokkaasti ja silti sain hieman haukkua aikaan. Tajusin että olen kylä kehunut Popaa ennen lelupalkkaa, mutta harvemmin ennen namipalkkaa. Joten kehun kuullessaan se odotti saavansa lelun, kun työnsinkin sen suuhun vain kuivan namupalan niin herne hypähti pennun nenään ja ääni lisääntyi.

Sain kuulla kunniani Riitalta kun olen muuttanut kehuni hiljaisiksi kuiskauksiksi. Hänen mielestään minun pitäisi antaa kaikua vaan ja pentu opetetaan vastaamaan tähän asiallisesti. Heti kun se alkaa äännellä tai hyppii kiinni hihoihini niin keskeytän kehun ja muutun tylsäksi. Näin kontrasti kehumisen ja tylsäksi muuttumisen välillä on suurempi ja asia on koiralle selkeämpi. En myöskään jatkossa voi kisatilanteessa kehua Popaa peläten että milloin se räjähtää käsiin.

Teimme toisen kierroksen kehumista ja tällä kertaa kaikkien piti kehua oikein kunnolla. Popa vastasi kiljumalla jo puolikkaan kehun kohdalla, muutuin tylsäksi, sitten jatkoin. Tätä sai toistaa muutaman kerran ennen kuin sain edes hetken hiljaisuutta. Se alkoi kiljumisen sijaan tarjota kaikkea mitä vaan keksi. Perusasentoa, maahanmenoa, pujottelua jalkovälistä.. Eikä millään saanut palkkaa nopeammin. Kurja mamma. Siinä se vain kiekui.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Olipa kerran myytävänä lahna ja rukkasmateriaali


Milloin saa luovuttaa? Jos se joku puoli minussa, joka haluaa aina nousta pystyyn ja jatkaa vaikeuksien ohi pitäisi vaan sen turpansa kiinni niin voisin ihan hyvin heittää hanskat tiskiin. Mitä järkeä on tokoilla koiran kanssa jota ei selvästi voisi vähempää kiinnostaa?
Priya osaa olla todella ärsyttävä. Se tuijottaa minua lehmänkatseellaan ajatukset ihan jossain muualla ja vaikka nakkia satelee säännöllisin väliajoin niin se ei silti voi pysyä hereillä. Tänään se vielä leikki hyvin ja syttyi hyvin palkkaukseen, mutta heti palkkauksen loputtua se tuntui valuvan henkisesti Priyalandiaan josta kalastelen sen taas ylös. En kyllä jaksa enää. Joko saa luovuttaa? Olenko oikeasti niin huono kouluttaja että koirani ei vain toimi vaikka olen antanut niin paljon? Sitä on nostatettu, motivoitu, vatkattu ja veivattu nyt jo kolme vuotta emmekä ole päässeet tuon taivaallisiin tuloksiin. Tässä ois jollekin hyvä projektikoira jos kaipaa oikeasti haastavaa harrastuskaveria, edellinen ohjaaja pisti luukut kiinni ja myi tokokamansa. Häneltä loppui osaaminen. 

Se että Popan liittyminen perheeseemme ei ole nostanut Priyan treenimotivaatiota, kertoo varmasti jostain neidin persoonasta. Sen treenimäärä on kutistunut murto-osaan siitä mitä se oli aikaisemmin ja se joutuu odotellessa katsomaan kun treenaan Popan kanssa (jolle se ei lotkauta korvaansakaan). Sen söpön ja kiltin kuoren alla on älykäs, oman arvonsa tunteva ja joka soluaan myöten LAISKA koira. Se ei viitsi nostaa karvaansakaan pystyyn jos sen ei ole aivan pakko. Pahinta tässä on se että Priya on australianpaimenkoira ja sen pitäisi olla jonkunlainen tykki lajissa kuin lajissa. Jos se olisi joku pieni valkoinen turkkikoira niin tälläinen luonne olisi täysin luonnollinen ja meidän säätöämme treenikentillä katsottaisiin ajatuksella "hellanlettas kun on hienoa että joku harrastaa tuonkin kanssa." Aussien kanssa meidän meno näyttää siltä että tämä ohjaaja on täysin lahjaton kun se ei ole saanut tuollaista tykkiä motivoitua.

Jos meillä ei olisi valmennusryhmää niin jättäisin Priyan pitkälle tauolle kaikesta harrastamisesta. Se pääsisi lenkille ja saisi kotona ruokaa kupista niinkuin normaali koira. Sitten alkaisin pikkuhiljaa käydä sen kanssa hallilla vaan leikkimässä ja yrittäisin löytää sen kentällä ilman paineita. Yrittäisin saada siihen samanlaisen yhteistyön fiiliksen kun Popaan ja lähdettäisiin siitä eteenpäin. 

Onneksi on Popa. Minun mustavalkoinen aarteeni jonka voin herättää vaikka keskellä yötä hommiin ja se lähtee mukaani. Sain tänään lenkillä loistavan ajatuksen: Popasta voisi tulla myös loistava koiratanssikoira. Sillä on sellaista karismaa tassuissaan. Sen kanssa on tehty seuraamista molemmilla puolilla ja lisäksi edessä seuraamista joten kuka tietää, ehkä meidät nähdään vielä koiratanssimassa. 

Eikä ne treenit Priyan kanssakaan ole niin huonosti menneet. Tässä sohvalla peiton alla pussaan sen punaista kuonoa ja tiedän että en ole valmis luopumaan sen kanssa tokoilusta. Joskus pitää vaan rypeä epätoivossa ja väsymyksessä. Kamalaahan se olisi jos kaikki olisi täydellistä. Priyan kanssa välähtää välillä tosi hyviä hetkiä ja meillä on yhdessä hauskaa. Nuo molemmat koirat ovat minulle niin valtavan tärkeitä etten tiedä mitä tekisin ilman niitä.

Sen kyllä sanon että jos jonain päivänä tuosta punaisesta hirviöstä tokovalio tulee niin silloin teen siitä koostevideon jossa raikaa tämä kappale:

When you've been fighting for it all your life

You've been struggling to make things right
That's how a superhero learns to fly
(Every day, every hour, turn that pain into power)

maanantai 7. marraskuuta 2016

Olipa kerran kaikenlaista mitä on tullut treenattua


Kuva: Sanna Kiretti
Olen ihan sekopäisen tyytyväinen tuohon pentuun. Miten voi olla että joka treenien jälkeen rakastun siihen vain enemmän ja enemmän? Kentällä sen kanssa löytyy vain se oikea fiilis niin helposti. Olen vain niin onnellinen, onnellinen ja onnellinen sen kanssa puuhastellessa. Heilun sen kanssa kentällä typerä virne naamalla. En ole koskaan kokenut Priyan kanssa mitään mikä tulisi lähellekään. Kyse ei ole siitä että Popa olisi täydellinen, se on kaukana siitä, kyse on siitä miten se on täydellinen minulle. Olen aina inhonnut sanontaa "elämäni koira" koska vain yhden koiran nostaminen jalustalle mitätöi tehokkaasti niiden muiden merkitystä ja olisi surullista jos saisin kokea vain yhden erityisen koiran elämäni aikana. Popan kohdalla sanonta kuitenkin pyörähtää väkisinkin mieleeni. Priyakin on minulle korvaamattoman rakas, mutta suhde ei ole koskaan kantanut kodin ulkopuolelle, Toivon vilpittömästi että jokainen koiraharrastaja saa kokea tälläisen fiiliksen elämänsä aikana.

 Popasta tulee koko ajan vaan mageempi. Sen työskentely saa kasvamisen ja kehittymisen myötä eri tavalla voimaa ja fokusta. Ja mitä parasta: se haluaa tehdä mun kanssa tokoa kaikella sillä voimalla ja fokuksella. Treenit Popan kanssa parantaa päänsäryn, flunssan, stressin ja kiireisen päivän.

kuva: Sanna Kiretti

Kävimme eilen treenaamassa Popan siskojen Nilan ja Loven kanssa hallilla. Postauksen kuvat on otettu tältä reissulta kun siskokset saivat rallata hommien jälkeen metsässä. Tänään meillä oli "terapiaryhmäni" treenit eli muutaman ystäväni kesken omatoimista pentutreeniä. Terapiaryhmäksi kutsun sitä sen vuoksi koska näiden mukavien ihmisten kanssa treenaaminen on aina niin hauskaa että huolet ja murheet unohtuvat.

Popan kanssa uusi haaste lähiaikoina on ollut henkisesti lelusta irtoaminen. Olen tähän asti varonut Popan kanssa kaikenlaisia paikallaoloja tai pönötyksen kautta tehtävää luopumista. Luopumista on esitelty tekemisen yhteydessä: ensin leikissä niin että Popa leikkii kanssani yhdellä lelulla ja härnään sitä toisella lelulla tai ruualla. Sitten helpoissa tehtävissä kuten häkkileikissä ja käsitargetissa. "Pönöttäen luopumista" ollaan tehty vasta nyt kun on tarvittu jotain jolla "kerätä" pientä mustavalkoista kun sillä alkaa keittää yli. Olen alusta asti treenannut Popan kanssa niin että sen palkat ovat näkyvillä eli lelut lattialla ympärillä ja namit kipossa siinä vieressä joten luopuminen on tullut tutuksi tätäkin kautta. Kaikki tämä luopuminen on ollut helppoa Popalle.

Nyt kuitenkin on ilmennyt jotain mistä Popsotin ei millään pääse irti. Nimittäin heitetty lelu. Tämä tuli ilmi pepe-kurssilla viikko sitten kun teimme harjoitusta joss heitimme lelun ja sitten ohjaaja kutsuikin koiran luokse ennen kun päästi sen lelulle. Neitihän ei pystynyt tähän vaan rynni komentaman leluaan sen varastaneelta avustajalta. Se kääntää kyllä katseensa pois lelusta eikä jää hypnoosissa tuijottamaan sitä, mutta jää selvästi henkisesti kiinni siihen.

Kuva: Sanna Kiretti
Sama toistui eilen ja tänään kun toistimme saman harjoituksen. Saimme jotenkin vietyä harjoituksen läpi mutta tämä on selvästi asia joka vaatii seuraavaksi huomiotani. Olen nyt tehnyt tämän harjoituksen lisäksi paljon harjoituksia jossa heitän lelun ja palkkaan Popan toisella minulta tulevalla lelulla kun se päästää siitä irti.

Popa on myös muutaman kerran osoittanut hiukkasen kiihtyvänsä juoksuliikkeistä. Tein sen kanssa muutaman ruutuun juoksun. Treenasin oikeastaan Priyan kanssa mutta neiti laiskotteli ruutuun juoksussa. Otin siis Popan sen tilalle ja juoksimme sen kanssa ruutuun. Ruutuunhan oli neidistä sitten TOSI KIVA juosta. Muutaman toiston jälkeen tein sitten vähän seuruuta ja neiti pomppi siinä silmät leiskuen ja napsi minua housun lahkeista. (Se karkasi ensin ruutuun vaikka emme olleet edes samassa paikkaa josta olin lähettänyt sen aikaisemmin. Ihan käsittämätöntä että se ymmärsi suunnistaa sinne..) Tein luopumista kunnes Popa oli maltillisemmassa vireessä sain sitten onnsitunuita seuraamisia. Tehtävien vaihtelu kiihdyttävästä rauhallisempaan lisätään siis myös treenilistalle.

Kuva: Sanna Kiretti
Mutta ai hitto kun tykkään siitä miten liikkuu. Kaikki sen leluun syöksymisestä maahanmenoon on jotenkin koko ajan enemmän karkkia mun silmille. Vaikka eihän se ole sen ihmeellisempi kuin muutkaan rotunsa edustajat. Erityisen siitä tekee se että se on mun.

Priyan kuulumisia: Priyasta on tullut mamman mussukka. Se on ottanut tämän roolin itselleen ja suorittaa sen täydellisesti. Se nukkuu mun vieressä ja hukuttaa joka aamu meidät Jonin kanssa suukkoihin ja hymyihin. Se löhöilee vieressä sohvalla ja kerjää rapsutuksia. Se on halinalle jota voi käyttää halutessaan vaikka tyynynä.

Priya on treenaillut avointa ahkerasti. Meillä on menossa taas hyvän leikin kausi. Prillis siis on vaihteeksi syttynyt tavallista paremmin leluille ja se avaa mahdollisuuksia siihen että meillä on oikein hauskaa kentällä. Suurin treenaamisen tarve meillä on tällä hetkellä liikkeiden välit ja kokonaisuus.
Meillä on ensi viikolla valmennusryhmän koulutus jossa toivottavasti tulee treenattua nimenomaan näitä.

Kuva: Sanna Kiretti



lauantai 5. marraskuuta 2016

Olipa kerran Popa pentutokoissa




Poppana on nyt siinä iässä että se vain nauraa kaikille yrityksilleni "väsyttää" sitä kiltiksi. Treenit ja ja metsälenkit päätyvät kaikki siihen lopputulemaan että meillä riehutaan ja puuhastellaan kotona. Mikään ei pysäytä Popaa jolla on puuha sydämessä. Elämä on vain niin hienoa että ei tässä nyt ehdi lepäilemään. Sillä on ihan järjetön toiminnanhalu ja valtava jano tehdä jotain työtä. Tuosta mustavalkoisesta saisi itselleen oikein kivan ongelmakoiran jos se ei saisi purkaa tarmoaan kaikkeen hyödylliseen. Kiitän onneani että se ei ole ensimmäinen koirani. Vaikka neitonen on kyllä sisimmiltään oikein kiltti ,sillä on hyvä hermorakenne ja muumit oikeinpäin laaksossa niin sillä on toiminnanhalua enemmän kuin pienessä kylässä ja hieman taipumusta reagoida nopeasti asioihin. 

Sillä on ärsyttävä tapa ulkona unohtaa kokonaan tehdä asiansa jos hänellä on mielestään liian kivaa. Heti sisälle tullessa se kyllä muistaa hätänsä ja suunnistaa kylpyhuoneeseen kakalle. Temppujen teettäminen tai hommien tekeminen kesken lenkin on hieman tuhoontuomittu ajatus koska saatuaan jotain kivaa hommaa kesken lenkin neitonen käyttää lopun lenkkinsä pomppien ärsyttävästi edessäni ja kyylää puuhaa. 

Poppana on ollut sellainen pentu joka vie pentukuumeen pitkäksi aikaa mennessään. Silti se on jotain niin hienoa, parasta mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan. 

Viime torstaina Riitan tokoissa saimme esittää koko ryhmälle temppuja. Edellisellä kerralla saimme tehtäväksi opettaa pennulle jonkun tempun joka ei liity mitenkään tokoon. Meidän temppumme oli jalkojen välissä pujottelu/kahdeksikko. Temppu oli rakennettu edellisenä iltana kun Poppanalla kiehui iltavilli ja minä yhtäkkiä muistin että "ei hitto, meillä oli läksynä se temppukin." Kuuntelin samalla äänikirjaa kuulokkeista ja naksuttelin siitä että popa tarjosi jalkojeni välistä kulkemista.

Tunnilla Popsotin esitti temppua juuri sellaisena minä sen opetinkin. Jaksan aina ihmetellä miten hyvä keskittymiskyky sillä on. Ympärillämme istui ihmisiä lattialla aivan sen tasossa mutta Poppana keskittyi vaan typerään temppuunsa. En usko että minä tumpelo olen onnistunut opettamaan siitä noin hienoa, se on sitä ihan luonnostaan. 

Temppujen lisäksi harjoittelimme vieraan ihmisen kohtaamista. Opetimme koirille selkeämmän toiminnan vieraan kohtaamiseen. Jos koiralla on taipumusta epäkohteliaasti tähdätä suoraan kohtamansa ihmisen naamaan tai päinvastoin se jännittää vieraan ihmisen kohtaamista niin sen voi opettaa tämän ei-halutun käytöksen sijaan tähtäämään vieraan ihmisen käsitargettia kohti. Käsitarget on asia jonka voi helposti neuvoa ei-koiraihmisillekin. "Ojenna vain kätesi". Koira keskittyy ryysäämisen tai arastelun sijaan tarjoamaan ohjaajalleen käsitargettia. Vieras ihminen menettää merkitystään ja koira saa kohtaamisesta miellyttävän kokemuksen.

Poppana tarjosi edelleen jalkojeni välistä suhaamista. Se ei tumtunut edes huomaavan ympärillä kelluvia käsiä. Sitten se vahingossa törmäsi Sannan käsitargettiin tarjotessaan peruutusta. Siitä se riemastui ja alkoi tökkimään targettia.

Lopuksi teimme vielä luoksetulot.


maanantai 31. lokakuuta 2016

Olipa kerran Popa 4kk


Popalle pyörähti jo vähän aikaa sitten mittariin 4kk. Nyt kun alan mennä jo sekaisin viikoissa niin on hyvä alkaa laskemaan neitosen ikää kuukausina.

Popa on neljän kuukauden ikäisenä edelleen se sama tättähäärä ilopilleri joka käveli meidän elämää ilahduttamaan muutama kuukausi sitten. Popa on lepattava vilkas pieni perhonen joka ryöppyilee iloisuutta ympäriinsä. Sosiaalistamisikä on selvästi jo ohi ja pieni mörköily nostaa päätään. Popa on helposti hieman nopeasti reagoiva ja reagoi yhtä nopeasti myös äänellä kaikenlaiseen epäilyttävään.  Hervannan kasvatti ei välitä metelistä eikä liikenteestä, mutta pelottavat asiat ovat helposti jotain täysin typerää niinkuin kanto, karkkipaperi maassa tai lumen alta pilkottava oksa. Meillä on menossa siis juuri tämä ikä.

Olen ehkä muutaman kerran tainnut mainitakin että Poppanan kanssa on tosi kiva treenata. Se ottaa hommat hellyttävän tosissaan. Pieni koiranalku tuijottaa minua niin intensiivisesti kentällä ja oikein vaatii jotain uutta opittavaa.

Hampaita tippuu ja painoa neidiltä löytyy 9,7kg.

Tässä video Popasta joka puuhastelee hallilla 15-17vko ikäisenä.




sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Olipa kerran Wirnuilevat Korrien opissa

kuva: Jenny Söderlund

Priyan kasvattiporukka järjesti Pekka Korrin ja Riitta Jantunen-Korrin koulutuksen Agimesta-hallissa Espoossa. Tytöt pääsivät molemmat näiden taitavien silmien alle. Popakin pääsi siis kuokkimaan aussimaiseen seuraan.

Ensin Priya oli Riitan koulutuksessa. Halusin neitosen kanssa tehdä liikkeiden välejä ja aloituksia eli sitä kuuluisaa kokonaisuutta. Kisailmoa pitäisi laittaa menemään ja nämä asiat kaipaisivat eniten hiomista.

Riitta luki mielestäni aika nopeasti Priyasta suurinpiirtein millainen koira se on. Yritän nykyään olla tuomitsematta Priyaa ennen koulutuksia "siksi täksi ja tuoksi" vaan menen sen kanssa kentälle avoimin mielin. Mantrani on siis "koira on itseään toteuttava ennustus". Jos valitan juuri ennen kehään menoa että "no tänään ei ainakaan mikään onnistu koska voin haistaa laaman ilmassa tai aistia ääntelyä" niin arvaa tuleeko siellä ääntelevä laama.

Kuitenkin. Siis Riitta katseli Priyan työskentelyä ja kehui sitä: työskentelee hyvin, mutta se tarvitsee "tökkimistä". Eli herättelyä. Ihan ensimmäinen neuvo meille oli virittelysanat. Tämä on vanha ajatus, mutta se sai Riitan selittämänä minulle uuden merkityksen. Voin opettaa Priyalle viritelysanan niin että se nostaa hieman sen virettä ja saa sen hetkeksi parempaan fokukseen. Minulle virittelysanat ovat olleet vain "vähän jotain mitä hoen lämpimikseni" liikkeiden väleissä. Esimerkiksi paikkamakuussa kun Priya siinä aluksi vaipuu helposti omiin ajatuksiinsa niin voin juuri ennen liikkeen alkua herättää sen oikein ajoitetulla virittelysanalla.

Priyan kohdalla nousi myös ajatus kahdesta erilaisesta tavasta kehua koiraa. Nämä tavat erottaisi tapa jolla elehdin tai ehkä sanavalinnat jota käytän. Koska Priyalta tulee niin helposti ääntä niin Riitta ehdotti että Priyalla olisi erikseen koetreeniin liittyvä kehu josta ei koskaan seuraa palkkaa ja sitten kehu jota saattaa seurata palkka. Näin ainakaan palkan odotus ei saa Priyaa huutamaan mutta minulla on olemassa myös kehu jolla voin taistella kisatilanteessa laamailua vastaan nostamalla hieman turhaumaakin Priyalle.

Kuva: Jenny Söderlund


Priyalle tehtiin myös häiriköntiä perusasennossa. Riitta ehdotti parin viikon kokeilua jossa katsoisin että alkaako Priya nostamaan virettä ja petraamaan häiriöiden esittämisestä. Minulla on hieman skeptinen olo siitä koska Prillikselle on häiriöitä kyllä tehty ja se ei ole mielestäni vastannut häiriöharjoitteluun skarppaamalla erityisesti. Aioin kuitenkin antaa idealle mahdollisuuden ja teen pari viikkoa häiriköintä tehostettuna. Häiriköintiä pitäisi tuoda ensin perusasentoon, sitten liikkeiden väleihin, kehään tuloihin ym. Riitta painotti että Priyan tapauksessa häiriöitä ei aluksi liian lähelle koska se Riitankin mielestä hieman ahdistui jos vieras ihminen tunki liikaa iholle. Häiriön tulisi Priyan kanssa myös vaihdella säännöllisesti koska se tottui nopeasti samana toistuviin häiriöihin.

(Ja sitten se miksi paisuin ylpeydestä: sain kehua palkkauksestani.)

Kuva: Jenny Söderlund

Popan kanssa menin Pekan eteen. Kysyin häneltä yksikertaisen kysymyksen: " mitä sinä teet pennun kanssa?" Sieltä alkoi sitten tulla harjoituksia kuin kaupan hyllyltä. Popa pääsi maistamaan vähän kaikkea pienissä määrin.

Aloitimme kaukoilla. Pekka kertoi tekevänsä kaukojen vaihtoja alusta asti jotta koiran kroppa oppii oikeita liikeratoja. Näytin ne alkeet mitä ollaan sähelletty jo Popan kanssa ja näyttivät kuulemma hyvältä.

Sitten teimme käsitargettia vähän joka suunnasta ja perusasennossa. Seuraamista teimme myös hieman imuttamalla. Popa sai kehuja hyvästä takapäänkäytöstä. Pivottitreeni paistoi siis läpi pyllyn pyörityksessä. Popa pääsi maistamaan myös hieman ruutuun juoksemista lelun perässä ja luoksetuloa (jossa Popa ei äännellyt kun avustaja vei sen poispäin minusta, Popa on saattanut kerätä itselleen paineita kun minä jätän sen ja se purkautuu haukkuna luoksetulossa).

Sitten niihin harjoituksiin jotka olivat meille hieman vieraampia. Pekka halusi työstää pentua vuorotellen namilla ja lelulla, jotta se oppii vaihtamaan eri palkkausalueelta toiselle. Hän halusi tehdä tämän nimenomaan työskentelyn kautta, ei erillisenä tehtävänä niinkuin me olemme tehneet jotta koira oppisi oikeasti työskentelemään molemmista palkoista eikä vain vaihtamaan niiden välillä tehtävänä (eli leikkii vain koska saa namin).

Puhuimme myös sosiaalisesta palkasta ja sen rakentamisesta. Popa tarjosi perusasentoa, siinä rauhallinen kehu ja sitten vasta palkka. Pekka oli samaa mieltä kuin Piia meidän kouluttajakoulutuksessa siitä että Popalle ei liian railakasta kehua vaan rauhallinen kehu riittää.

Seuraavaksi harjoittelimme "tokopönötyksen" kouluttamista positiiviseksi. Pennulle siis opetetaan että passiivisena tokoseipäänä seisovan ohjaajan luokse kannattaa ladata ihan täysiä. Tätä tarvitaan jatkossa kehässä useassa kohdassa luoksetuloissa ja noudoissa. Teimme harjoitusta jossa jätin Popan avustajalle ja lähdin lelua heilutellen kävelemään poispäin. Käännyin ympäri ja otin tokopönötysasennon. Silloin avustaja päästi pennun irti ja minä vapautin sen palkalle. Kun harjoitusta on toistettu jonkin verran hallilla niin sitä voi kokeilla ihan luonnossa. Lenkin varrella ottaa tokopönysasennon ja katsoo mitä tapahtuu. Palkkaus heti jos koira juoksee railakkaasti kohti.

Lopuksi teimme vielä noutoa. Poppana ei ole tehnyt noutoa kapulalla vaan kaikella muulla mahdollisella. Pekka halusi että teemme kuitenkin noudon kapulan kanssa jotta pennulle tulee alusta asti kapulasta "rahaa jolla saa ostettua jotain hyvää" eikä itsessään "sitä hyvää". Heitin kapulan ja pentu perään. Kun se tarttui kapulaan niin palkkasana ja palkkaus luokseni lelulla. Pekka teetti meillä heti noudon perään luoksetulon kapulan ohi jotta korostimme vielä kapulan mitättömyyttä hauskana vempeleenä.

Kuva: Jenny Söderlund
Pieni mustavalkoinen oli aivan järkyttävän pätevä. Eräs katselijoista sanoi sitä oikeutetusti lapsineroksi. Sellainen se on, mamman oma neropatti ja luokan priimus. Ei taaskaan häirinneet häiriöt tai uusi halli kun sillä on se hommat, ruuat ja lelut. Tuli oikein hyvä mieli kun kuulin tekemisestämme kommentiksi että me näytetään Popan kanssa onnellisilta yhdessä. Mielestäni tää on jotain niin hienoa. Aivan mahtavaa jos hyvä fiilis ja meidän molempien rakkaus yhteistyötämme kohtaan näkyy ulospäin. Parempaa palautetta en olisi voinut toivoa.

Pakko vielä kehuskella itseäni vaikka se ei kuulu suomalaisiin yrmyihin tapoihin (vaikka edes sen takia että voin lukea tämän silloin kun mieli on maassa). Sain molemmilta kouluttajilta hyvää palautetta selkeästä ja hyvästä palkkauksesta. Annan siihen itseäni hyvin mukaan ja molemmat koirat vaikuttavat palkkaukseen tyytyväiseltä. Minulla on myös itselleni toimiva ja koiralle selkeä systeemi joka toimii meille loistavasti. "Kiss" lelun palkkasanani sai kyllä hieman huvitusta aikaan.

torstai 27. lokakuuta 2016

Olipa kerran ensilumi

Blogihiljaisuus on johtunut tenttiviikosta, jolloin blogin kirjoittamisen sijaan istuin nenä kiinni kirjassa. Ahkaran lukemisen jälkeen oltiin vähän lomalla kun matkustin melkein viikoksi sukuloimaan. Lomailu ei oikein ollut Popan juttu. Se oli tavallistakin ärsyttävämpi: riehui, kiusasi Panua ja Wenttiä, tuhosi ja karkaili. Ai että oli hauskaa kun neiti huomasi että Marika-tätiä ei ehkä tarviikaan totella ja sitä oli kiva juoksuttaa pitkin pihaa.

Ensilumikin koettiin ja se otettiin vastaan suurella hepulilla.


Minulla on rästissä kertomuksia vaikka minkälaisista seikkailuista. Halusin vain tulla nopeasti kertomaan että hengissä ollaan eikä Popasta ole ainakaan vielä tehty rukkasia.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Olipa kerran Popa hidastettuna

Varoitus: tämä postaus sisältää täysin hyödytöntä korkealentoista lauantai-illan pohdintaa ja kaksi lyhyttä videota maailman hienoimmasta pennusta.


Olen tänä talvena kurssilla joka on tarkoitettu seuramme kouluttajille. Opettelemme siellä koulutustaitoja suunnittelemalla treenejä, seuraamalla treenejä ja miettimällä kinkkisiä kirjallisia tehtäviä. Niin ja tietysti treenaamalla itse. Meillä oli tänään ensimmäiset käytännön treenit tämän ryhmän kesken. Kouluttajamme toimii Piia Karinen.

 Ennen tätä koulutusta Priya pääsi ensin tekemään hieman omia juttujaan. Sain sille koepaikan katsottua ja tämän uskalluksen jälkeen treenimotivaatio punanutun suhteen on nostanut taas päätään. Ajattelin kerrankin mennä kokeeseen vailla mitään ennakko-odotuksia tai toiveita. Minulla on lahjakortti joten en menetä mitään jos menen kokeilemaan. Koe on tutussa hallissa ja siinä tuttujen treenikavereiden ympäröimänä ei ehkä niin haittaa vaikka kaikki ei menekään ihan putkeen.

Tästä jatkoin suoraan Popan kanssa tähän kouluttajakoulutukseen. Olin täysin Priya-moodissa ja astuin kentälle täydellä räjähdyksellä. Jotenkin en yllättynyt esityksemme yhteydessä meille tuli puhe haukkumisesta ja napsimisesta. Treenien teema oli vahvisteet ja kuinka reagoida niin että koira ei saa vahvisteita joita emme halua sen saavan (esim. lattian nuuskiminen). Ykkösenä minun listallani tässä asiassa on Popan napsiminen. Sain reagointiohjeeksi jähmettyä paikoilleni kunnes neitokainen rauhoittuu. Kaikki kiva siis seisahtuu kun epätoivottava käytös ilmenee. Seisahtuminen pitäisi tulla jo siinä vaiheessa kun Popa haukahtaa koska sen kiehuminen lähtee käsistä jo siinä vaiheessa. Ei se saa aikuisenakaan haukkua vastauksena sosiaaliseen palkkaani.

Toinen "lääke" tähän ongelmaan olisi se että että rauhoitan käytöstäni itse. Minun tämän hetkinen ajatukseni sosiaalisesta palkasta on "nupit kaakkoon ja täysii". Popa ei tarvitse ihan tälläistä tulitusta. Harjoittelu tulisi siis aloittaa rauhallisemmasta kehumisesta sillä tasolla jolla Popa on aktiivinen mutta ei ala vielä haukkumaan. Kun tämä onnistuu niin sitten voimme kokeilla hiljaista ja asiallista suhtautumista kehuihin vaikka vedän vähän nuppeja kaakkoon.

Tämä koulutus oli taas aikamoinen aivopähkinä. Reagoit myöhässä, naksuttelet myöhässä, olet myöhässä... Onneksi sain kouluttajaltamme kannustavaa palautetta että Popsotin on tosi nopea ja tottakai minulla kestää aikaa päästä sisälle sen kouluttamiseen. Minun täytyy kuitenkin varoa etten tee siitä hidasta sillä että Popa oppii peesaamaan minua vaan pyrin pakottamaan itseni nopeammaksi Popan rytmiin.

Treenien jälkeen minuun iski sisäinen pohdiskelija. Olen aina ollut sitä mieltä että "parhaat asiat eivät ole niitä joita haluamme vaan niitä joita tarvitsemme." Tämä on ollut se ajatus jolla olen jaksanut vääntää Priyan kanssa silloinkin huonoimpina aikoina kun lähdin treenikentältä itkien kotiin.

Kehittyäkseni paremmaksi kouluttajaksi tarvitsen Priyan. Priya opettaa minulle irtoamista omasta kuorestani ja hulluttelun jaloa taitoa. Se opettaa minulle kaiken koiran motivoinnista, treenien suunnittelusta ja rytmittämisestä. Olen Priyan kanssa saanut myös itselleni rohkeutta ja itseluottamusta sekä huomannut että olen sitkeä ja ahkera näin halutessani. Tuo punainen hassu hymytyttö jaloissani on minulle kultaakin arvokkaampi opettaja ja sen kautta olen saanut elämääni niin paljon sisältöä.

Joskus viime keväänä keskustelimme ystäväni kanssa millaisen koiran tarvitsen seuraavaksi jotta se omalta osaltaa opettaa minua eteenpäin. Päädyin siihen että minua haastaisi eniten nopea koira joka liikkuu kun elohopea ja oppii nopeasti eikä näin anna virheitäni anteeksi samalla tavalla kuin Priya. Ja mitä kohtalon käsi tarjoilee minulle: juuri tälläisen koiran. Popa on jo nyt 15vko nopea liikkeissään ja vieläkin nopeampi päänsä sisältä.

Tämä on haaste jonka otan ilomielin vastaan.

Tässä pienen elohopean treenipätkiä tältä päivältä. Ensimmäisessä seuraamista ja toisessa kisaamista lelulle ja kutsumista toiseen leluun. Kuvasin nämä koska halusin katsoa tuota lelulle syöksymisen tekniikkaa hidastettuna, tuleeko sieltä pomppuloikkaa lelua kohti.






Tykkään tästä pennusta ihan hurjasti. Joka treenien jälkeen enemmän. Toivon että pystyn olemaan sille se ohjaaja jollaisen se ansaitsee.

torstai 13. lokakuuta 2016

Olipa kerran pentutokot



Muistatteko kuinka olen kehuskellut että vaikka Poppana on ollut melkos innokas treenikamu niin se on ollut odotellessa häkissä hiljaa?

No ei ole enää.

Tänään treeneissä erehdyin ottamaan mukaan Popalle Priyan ultrakevyen häkin. Se on kevyempi kuin Popan pieni häkki ja helpompi kantaa. Ajattelin että koska emme se ei joudu odottamaan häkissä kauaa ja sen häkkikäytös on ollut todella hyvää niin ehkä se selviäisi ultrakevyessä häkissä vähän aikaa. No neitipä keksi aika äkkiä että häkki antaa paremmin periksi kuin hänen oma asumuksensa. Siitähän se riemu repesi. Se ryysi seiniä päin ja kirkui.

Tässä on nyt käynyt niin että Poppana on rauhoittunut pikkuhäkkiinsä niin hyvin koska sillä ei ole ollut tilaisuutta riehua siellä. Häkkikäytöstä siis harjoittelemaan.

Muuten Riitan tunnilla teimme namille/lelulle kisaamista, luoksetuloa ja esineen nostoa.

Aloitimme kisaamisella. Ajatuksena on luoda koiralle motivaatiota mennä paikallaan olevalle namille tai lelulle. Heitimme palkan ja vapautimme koiran perään. Samalla lähdimme kisaamaan koiran kanssa palkasta. Jos pääsemme nappaamaan aarteen sen nenän edestä niin se on sitten voivoi. Voittaakseen koiraa voi vaikka tuupata hieman lähdössä taaksepäin. Tässä täytyy pelata koiran motivaation kanssa. Ihminen voittaa vain niin paljon tai vähän kuin koiran motivaatio tarvitsee jotta se pysyisi kasvussa. Jatkoharjoituksena ohjaaja on lähtevinään koiran kanssa kisaamaan, mutta kun koira nappaa palkan suuhunsa, ohjaaja kääntyykin sitten vastakkaiseen suuntaa ja juoksee pakoon kutsuen koiraa.

Popalla alkoi tässä harjoituksessa keittää hiukan yli. Sitä suivaannuttaa hemmetisti jos voitan sen arvokkaan palkan. Lällättelyyni se vastasi kiukkuisella haukulla ja napsimalla (joka täytyy saada karsittua pois). Se teki kyllä aikas mageita syöksyjä palkalle ja käännöksetkin luoksetuloon olivat aikas hienoja. Täytyisi saada videolle jotta voin ihailla niitä tarkemmin.

Sitten teimme esineen nostoa. Painosanalla esineen. Riitta opettaa noston ensin kaikella muilla mahdollisilla esineillä kuin kapuloilla. Popa on tehnyt nostoja mm. lusikalla, kynällä, pallolla, pihdeillä.. Nyt kokeilin myös naksuttimen nostoja ja hyvin sekin nousi. Minun täytyy muistaa että merkkaus tarpeeksi aikaisin jotta koira ei ehdi pyöräyttää esinettä suussaan. Palkan suunta on ylöspäin, jopa niin ylös että koira vähän hypähtää namin perään. Näin saadaan ajatus nostosta korkealle ylös.

Lopuksi teimme luoksetuloja. Riitta palkkaa luoksetulot aina namilla, jotta näille kyttäykseen taipuvaisille silmäeläimille ei tule minkäänlaista lelun kyttäämistä kohti juostessa ja palkan saa annettua läheltä omaa jalkaa. Koiraa kutsutaan ja se vapautetaan kun se juoksee hyvin kohti. Tätä ennen ohjaaja seisoo täysin tokoseipäänä. Palkka annetaan kädestä niin että koira joutuu hieman jahtaamaan sitä ohjaajan ympäri.

Olin taas treenien jälkeen niin iloinen ja kiitollinen molemmista koiristani. Popasta joka on aina niin lepattava, iloinen ja hassu. Se on mun hieno, kiihkeä ja menevä olentoni jolle mikään treenaaminen ei ole tarpeeksi. Ja olen kiitollinen Priyasta joka on ottanut elämäntehtäväkseen opettaa minulle niin paljon asioita koiran motivoinnista. Priya on niin lempeä, kärsivällinen ja ystävällinen. Mun koirat <3

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Olipa kerran tasokoe



Meinasin eilen illalla kuolla sydänkohtaukseen, repiä pelihousuni ja heittää tokokapulalla vesilintua kun luin ilmoituksen meidän tämän päivän koulutuksen sisällöstä. Meidän valkkuryhmällä on säännöllisesti valmennusta valmennusryhmä 1:seltä (tulipas mainittua sama "valmennus" monta kertaa). Tänään oli ensimmäinen koulutus ja meillä oli jonkinlainen "tasokoe". Neljä liikettä arvottuna omasta luokasta ja tämä kuvattaisiin jokoon muille kouluttajille. Paniikkihan siitä syntyi ja näin sieluni silmin miten ongin hätäisesti neitiä liikkeisiin kanssani.

Priya osaa kyllä kaikki oman luokkansa liikkeet. Kauneusvirheitä on aina siellä sun täällä mutta se OSAA NE. Priya osaa hitto vie myös voittajan liikkeet kokonaisina jotenkuten läpi (paitsi kaukojen matkaa). Mutta se hemmetin kokonaisuus. En siis pelännyt ettei se osaa liikkeitä, pelkäsin että kokonaisuus pettää ja joudun taas häpeämään silmät päästäni kun punanuttu hukkuu ja mylvii koko kehän ajan.

Mutta Priyapa yllätti minut. Se äänteli koko setin aikana kaksi pientä inahdusta enkä joutunut pahasti onkimaan sitä mukaan kertaakaan.

Meille arvottiin liikkeiksi seuraaminen, luoksetulo, kaukot ja kierto.

Seuraaminen oli kouluttajien mielestä parasta seuruuta mitä he ovat nähneet Priyan esittävän. Punanuttu hukkui minulta kerran seuruun aikana kun se jäi kiinni nurkassa olevaan ruutuun. Käännöksissä kontakti katoili.

Luoksetulossa Priya tarvitsi tuplakäskyn maahan koska se ehti hieman hukkua johonkin, lisäksi maahanmeno oli hieman ruma. Muuten luoksetulon fokus oli hyvä, se oli Priyaksi vauhdikas ja perusasento oli hyvä.

Kaukot olivat sitten huonommat. Prii tarvitsi tuplakäskyjä eikä noussut istumisia kunnolla ylös asti. Tekniikkatreeniä tähän siis valtavasti.

Kierrossa se lukitsi aluksi vieressä olevan ruudun ja oli hieman epävarma kummalle sen olisi pitänyt mennä. Se valitsi kierron ja laukkasi kysyvästi törpölle asti. Kun minulta ei tullut palautetta väärästä valinnasta niin se juoksi huojentuneena takaisin.

Olin aivan superylpeä Priyasta! Saimme kokonaisuudesta palautetta että Priya oli hyvin mukanani mutta ohjaajan pitäisi oppia rentoutumaan. Minua jännitti aivan kamalasti videointi, uusi ryhmä ja tuijottavat kouluttajat. Painopiste pitäisi saada siis yhteiseen rentoon tekemiseen ja onnistuneisiin liikkeiden väleihin. Kun välit ovat kunnossa niin Prillis ei ehdi kadota niiden aikana ja lähtökohdat liikkeiden onnistumiselle ovat paremmat. Koska kun se katoaa niin pisteitä lähtee typeristä virheistä kuten luoksetulon ja kaukojen tuplakäskyt tai seuraamisen harhaantuminen.

Tässä video Priyan suorituksesta. Kyllä siitä Priistäkin vielä tokokoira leivotaan! Ei ole ollut eikä tule olemaan mikään helppo tie, mutta sillon kun huomaa tulleensa jossain asiassa eteenpäin niin se tuntuu aivan mahtavalta <3