keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Olipa kerran Millin leikkikoulu



Olen kuunteluoppilaana kurssilla, jonka olen luonnoksiin otsikoinut "kaikki asiat mitä minun olisi pitänyt tehdä kaksi vuotta sitten". Kyseessä on Riitta Kivimäen ja Piia Karisen pitämä kurssi tokon perusteista. Kurssillä on viisi taitavaa nuorta tokokoiran alkua, joiden kehitystä saamme seurata lähietäisyydeltä. Luonnoksissa lepää postaus kurssin muistiinpanoista jonka julkaisen sitten kun kurssi on ohi. Meille kuunteluoppilaille on myös järjestetty omia käytännön treenejä, joissa käymme läpi kurssin harjoituksia. eilen meillä oli ensimmäiset käytännön treenit.

Katsoimme jokaisen koirakon kanssa vuorotellen harjoituksia joita olemme kurssilla seuranneet. Oman vuoroni koittaessa olin aika jäässä. Tunsin kouluttajien tuijottavat silmät selässäni ja tulin hyvin tietoiseksi jokaisesta liikkeestä jonka haparoin eteenpäin. Jotenkin olen oppinut kammoamaan tilanteita jossa minun ja Priyan leikkiä katsotaan. Ehkä se on ne kaikki kerrat kun olen saanut kuulla miten tylsä leikkijä olen tai ne kerrat jolloin olen yleisön edessä saanut kalastella koiraani leikkimään kanssani kun sitä ei kiinnosta pätkääkään. Olo oli kuin olisin heilunut kentällä alasti.

Jos nyt ollaan täysin rehellisiä, en oikein tykkää leikkiä Priyan kanssa. Joudun poistumaan niin paljon pois mukavuusalueeltani yrittäessäni saada neitiä leikkimään. Joudun juoksemaan (hyi kauhea), kiskomaan ja riekkumaan. Ei yhtään Millimäistä. Rapakuntoinen Milli ei myöskään jaksa juosta ja riekkua kovin kauaa. Liikunta on hirveää (byää). Tämän vuoksi olen nähnyt syntisen vähän vaivaa leikin parantamiseen. On vain niin paljon helpompaa käyttää namia tai heittää palloa palkaksi. Hyi minua, ei pitäisi aina mennä siitä missä aita on matalin.

Tässä lauseessa on vähän selittelyn makua, mutta täytyy sanoa että olemme leikkineet paremminkin kuin eilisissä treeneissä. Kiitos jäätymiseni kouluttajat saivat nähdä leikkimme huonot puolet oikein alleviivattuna. Leikin kuulemma liian vetoleikkiä liian hallitsevasti. Prii lähinnä vain piti lelua suussaan ja minä vedin sitä. Itse ajattelin että pidän lelun liikkeessä koko ajan ja hallitsevuus on varmasti tullut sitä kautta. Priya ottaa monesta lelusta aika huonon otteen joten repiminen on vaikeaa. Sain ihan ensin ohjeeksi antaa Priyan voittaa enemmän ja mennä leikissä enemmän sen mukana. Priyalle tulee vahva olo kun se saa minua kiskottua mukanaan. Hyvästä nykäisystä Prii aina voittaa lelun.

kuva: Jenny Söderlund

Tässä törmättiinkin sitten leikin yhteen isoimpaan ongelmaan. Prii lähtee voitetun lelun kanssa huitelemaan. Minun reaktioni tähän tilanteeseen kumpuaa siitä kun Prii karkaili treeneissä heti kun en pitänyt sitä jollain lailla paikoillaan. Tuijotan siis Priyaa maanisesti ja hätäisesti jahtaan sen takasin käsiini. Vaikka neiti ei ole varsinaisesti karannut treeneissä pitkään aikaan niin tapa on jäänyt yhä kummittelemaan.

Koiralla ei kuitenkaan ole kiire minun luokseni jos minun fokukseni on siinä. Sain ohjeeksi siirtää oman fokukseni pois koirasta ja keskittymään leikkimään itsekseni toisella lelulla, juoksemaan pakoon tai menemään piiloon. Koira ei ole huomion keskipiste kun se lähtee lelun kanssa huitelemaan. Olen nyt jotenkin kummasti pelannut Priyan kanssa niin että jos se lähtee kunniakierrokselle, jahtaan sitä silmilläni ja eleilläni ja kutsun namia heiluttaen luokse eli teen siitä huomion keskipisteen. Jos näin tarkemmin ajattelee niin onhan se paljon järkevämpää jättää koira silloin huomiotta ja siirtää huomionsa muualle. Ja tiesinhän minä tämän mutta tarvitsin ulkopuolisen sanomaan että teen niin.

Sain (taas) kuulla olevani tylsä. Olen opettanut Priyaa lukemaan opettamalla pelkkää A:ta koko ajan siirtymättä muihin aakkosiin. Ei siis ihme että neidin motivaatio on kuollut ja kuopattu jo aikaa sitten. Sain aika rankan tuomion yhden treenipätkän perusteella, mutta siinä on mukana totuuden siemen. En tykkää kuulla sitä koska kuvittelen aina päässeeni ongelmasta eroon mutta se seuraa meitä ilmeisesti kuin varjo, joka nostaa päätään säännöllisesti. Se on turhauttavaa.

Olen herännyt samoihin ajatuksiin itsekin tänä syksynä ja alkanut haastaa Priyaa enemmän. Olen saanut myös yllättyä mihin kaikkeen Priya pystyy jos vaan uskallan haastaa meitä enemmän.

Saisin olla palkkaamisessa kiinnostavmpi, nopeampi ja haastavampi. Tarjoan Priyalle palkan ja tehtävän tarjottimella ja annan Priyan olla passiivinen. Neidin ei tarvitse tehdä paljoa mitään tehtävän eteen ja palkkakin tarjoillaan suoraan suuhun tuotuna. Koira motivoituu paremmin kun jänis (tässä tapauksessa ruoka) juoksee pakoon, ei siitä että juoksee suoraan koiran suuhun. Toistojen määrä oli myös hidasta katsottavaa. Kuinka voin olettaa koirani olevan nopea jos minä en ole?

Treenit herättivät paljon ajatuksia. Vielä kun ajatukset seuraisivat käytännön treeneihin asti niin olisin iloinen.Pitkästä aikaa minua pelotti mennä uusien kouluttajien eteen tokossa ja sainkin palautteeksi aika tiukkaa kyytiä. Täyttä asiaa kaikki tietysti. Katsotaan onnistunko seuraavaan kertaan mennessä parantamaan leikkiä.


Olemme treenanneet taas liian paljon. Tällä viikolla agilityt ovat jääneet välistä mutta tokoa ja hakua on tullut väännettyä vähän liikaakin. Minulla on luonnoksissa myös postaus haku-kuulumisista (joita Priin siskon omistaja toivoi :) ) mutta se on jo toinen tarina. Katsotaan milloin saan naputeltua sen valmiiksi.

6 kommenttia:

  1. Ajattelin otsikosta, että olet alkanut tokon ohella pitää leikkikoulua pennuille. :-) Hyvä teksti! Taas kerran. Vähän tuttuja fiiliksiä. Seuraavan kanssa leikkimistä alusta asti. Ilolle tungin pentuna enemmän niitä nameja naamariin. Vaatii kyllä opettelua tuo leikkiminen, siis minulta.

    VastaaPoista
  2. Huh onneks me ei olla Pörrin kanssa siellä kurssilla, sillä huutia olis takuulla tullu. :/ Miten sitä ihminen voikin olla niin kömpelö leikkijä.. :( Ja multa muuten kanssa loppuu kunto kesken. Välillä tokossa koutsi huutaa, että leikitä sitä, leikitä sitä, vaikka itellä hiki noruu pitkin selkää, jalkoja hapottaa, pää on pyörällä ja henki salpaa. Tunnin lopuks oon jounu kaikki Pörrin vedet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Mun raajat menettää viimeisenkin toimintakykynsä kun joku tuijottaa vieressä! Aivan kamalaa! Onneks en ole ainut maailman kömpelöin :)

      Mullekin tulee tokossa melkein aina kuumempi kun aksassa kun priitä ei tarvitse aksassa riekuttaa :)

      Poista
  3. Kiva teksti ja olen samaa mieltä! Leikkiminen on minun mielestäni aivan typerää riekkumista jossain mukavuusaluemaatani kiertävällä radalla ja lähinnä välttämätön paha. Olen varmaan omien koirieni mielestä todella tylsä leikittäjä.. :D Voisi koittaa ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haluaisin niin oppia leikkimään koiran kanssa sulavasti. Vaikka mua ei nolota heittäytyä mutta silti semmonen riekkuminen ei irtoa luonnostaan :)

      Poista