maanantai 7. syyskuuta 2015

Olipa kerran Laumavietti



Laumavietti on koiran sisäsyntyinen tarve elää yhdessä ja hakea laumanjohtajan suosiota. Miten tätä viettiä voi käyttää hyväkseen arjessa ja koiraharrastuksissa? Tätä aihetta pohdimme eilen Juha Korrin vetämässä laumaviettiseminaarissa.

Minulle ajatus mystisestä laumavietistä on jotenkin vieras. Osaan toimia paremmin koiran helpommin nähtävien viettien kanssa. Laumavietti kuulostaa joltain mystiseltä ja määrittelemättömältä. Yhdistettynä sanaan "laumanjohtaja" alan heti nähdä kuvia siitä kuinka väkivallalla korjataan kouluttajan taidoissa olevia puutteita laumanjohtajuuteen vedoten. Minun koulutusideologiaani ei mahdu ajatus kaikkivaltiaasta laumanjohtajasta joka pitää koiraansa nyrkin ja maan välissä ja jokainen koiran virheliike tulkitaan dominanssiksi. Voin myöntää että suhtaudun epäilevästi kaikkeen jossa ihmistä puhutellaan laumanjohtajana lähinnä nimityksen historian vuoksi. Sanalla on minulle huono maku vaikka se pitää sisällään niin paljon muutakin kun vanhanaikaisen ajatuksen tiukasta nokkimisjärjestyksestä. Nykyään sanalla tarkoitetaan usein (onneksi) aivan jotain muuta: ihmisen roolia reiluna johtajana, jonka tulee opettaa yhteiskunnan säännöt koiralle ja pitää "langat käsissään". Silti aina sanan kuultuani mielessäni vilahtaa vanhan ajan laumanjohtaja, jonka pitää alistaa koira opitun avuttomuuden tilaan.

Menin avartamaan näkemystäni laumavietistä seminaariin. Hyvä että menin koska lähdin seminaarista taas kokemusta rikkaampana. Voin suositella kaikille koiraharrastajille. Listaan teille nyt ajatuksia ja harjoituksia joita todistin seminaarissa. Nämä ovat käyneet pääni läpi joten niitä ei voida pitää absoluuttisena totuutena.

Laumavietillä tarkoitetaan siis sitä sisäsyntyistä tarvetta joka koiralla on elää laumassa ja hakee laumanjohtajan hyväksyntää. Käytännössä kieltoa (epäsuosiota) tai kehua (suosiota). Miksi tätä laumaviettiä sitten tulisi käyttää koulutuksessa? Miksei nakki ja patukka riitä?

Juhan mukaan koira priorisoi laumavietin ja puolustusvietin aina ykköseksi. Valintatilanteessa koira valitsee siis lauman ennen vaikka karkaavaa jänistä. Koetialnteessa, jos harrastettava laji on rakennettu toimimaan laumavietin pohjalle, koira valitsee ohjaajan miellyttämisen häiriöistä huolimatta. Laumavietti on myös ainut tapa jolla koiraa saa palkata koetilanteessa. Kun koira haluaa hakeutua ohjaajan suosioon niin koetilanteessa kehut toimivat koiralle hyvänä palkkana.

Miksi emme sitten rakenna koko koesuoritusta vain laumavietin päälle? Miksi käyttää myös nakkia ja patukkaa? Laumavietillä koirasta jaa puuttumaan se voima mikä saadaan hyväksikäyttäen saalisviettiä (patukkaa) ja ruuanhankintaaviettiä (namia). Motorista tekemistä on myös vaikea ohjata laumavietin avulla.

Paras tulos saadaan käyttämällä molempia. Suoritus rakennetaan perustumaan laumaviettiin, mutta käytetään myös muita viettejä saadakseen suoritukseen sitä paloa.

Miten sitten rakennetaan hyvää laumaviettiä? Juha kertoi, että olemalla hyvä laumanjohtaja. Ei vain koulutustilanteissa vain myös arjessa 24/7. Tämä on laumaviettiin haastetta. Hyvä johtaja ei ole väkivaltainen. Johtajuuden korostamiseksi ei tarvitse olla koiran kanssa jatkuvatsi tulilinjalla vain todistaakseen johtajuuttaan. Toimiva johtaja on myös pidetty, reilu ja luotettava. Toisilla ihmisillä on synnynnäistä auktoriteettia ja johtajuus tulee heiltä luonnostaan. He pystyvät ohjaamaan koiraa arjessa olemalla vain "oma itsensä". Toiset eivät ole niin onnekkaita eikä auktoriteettiä voi "näytellä" mukaan jokapäiväiseen elämään.

Juha kuitenkin kertoi miten arjen asioilla voi syöttää koiralle arvojärjestyksen ajatusta muuttamatta omaa persoonaansa. Esimerkiksi nousi luopuminen. Koiran tulee odottaa lupaa ennen kun pääsee ruokakupille, ovesta/autosta ulos ym. ja tämä tuo arvojärjestystä tarkemmin esille. Itse en ole nähnyt luopumista siitä näkökulmasta. Priyan pitää odottaa ruokakupilla, ovella, autossa, lenkillä ym. vapautusta, mutta en ole opettanut tätä taitoa pönkittääkseni "pomouttani" vaan yksinkertaisesti opettaakseni koiralle itsehillintää ja korostaakseni omaa rooliani "sinä tahona jonka kautta kaikki hyvä tulee". Mikä on käytännössä sama asia jos tarkemmin ajattelee. Sama harjoitus ja sama päämäärä selitettynä toisella tavalla. Vaikka en ole tietoisesti pönkittänyt laumanjohtajuuttani niin olen tehnyt sitä tiedostamattani.

Laumaviettiä pystyy harjoittamaan parhaiten käyttämällä sitä. Koira oppii erilaisia tapoja oppia. Esimerkiksi passiivisen tavan pakotteiden tai aktiivisen ja kokeilevan tavan tarjoamisen kautta. Myös laumavietillä oppiminen voidaan opettaa. Kouluttajamme kuvasi tätä tapaa lasten "polttaa, polttaa, polttaa, kylmenee.."-leikiksi. Kun koira tekee niinkuin halutaan, se ansaitsee laumanjohtajan suosion eli kehuja, kun se poikkeaa reitiltä annetaan epäsuosiota eli kielto. Juha korosti tässä vaiheessa, että epäsuosiota ei anneta jos koira ei vielä tiedä mitä siltä halutaan. Koiraa kohtaan täytyy olla reilu ja varmistaa sille enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia. Tässä asiassa arvostan luennoitsijaamme kovasti, hän näki esimerkiksi yhden esimerkkinä olevista ohjaajista kieltävän koiraansa epäreilusti ja puuttui siihen heti. Koiraa ei kouluteta niin että sitä päästäisiin kieltämään väärästä käytöksestä vaikka kyse on laumavietin kautta opettamisesta vaan pyritään siihen että päästään kehumaan oikeasta. Arjen asiat voi opettaa koiralle vaikka kokonaan laumavietin avulla: luoksetulon, autoon menemisen, ohitukset.. Tämä antaa koiralle pohjan oppia lukemaan ohjaajan palautetta ja halun hakeutua suosioon.

Laumavietillä oppimista voi vahvistaa myös opettamalla koiralle temppuja vain kehujen avulla. Esimerkiksi jalkojen välistä pujottelu, jalkojen välissä seuraaminen, peruuttaminen. Aluksi vain kehuen oikeasta, mutta kun koira tietää mitä pitää tehdä niin myös huomauttaen väärästä. Olimme Priyan kanssa esimerkkikoirakkona ja pureuduimme juurikin tähän harjoitukseen. Itse koen namista ja lelusta luopumisen jotenkin vaikeaksi. Vaikka Priya vastaa hyvin kehuihin ja selvästi nauttii vain huomiosta niin jotenkin tunnen olevani alasti ilman kourallista herkkuja tai palloa. Juha sanoikin temppujen opettamisen olevan myös kouluttajan kouluttamista irti niistä avuista. Koin harjoituksen oikeasti todella hyödylliseksi. Huomasin miten helppoa on saada koira mukaan myös sitä että olisin tunkemassa nakkia sen suuhun joka kulmassa.

Opetin Priyalle siis kyljelle kellahtamista pelkästään kehun avulla. Houkuttelin Priyaa menemään kyljelleen kutittelemalla sitä hieman masusta. Kun Priya kellahti kyljelleen, kehuin sitä vuolaasti. Priyan riemu aiheutti naurunremakan yleisössä. Se kiemurteli, hymyili ja pusutteli kuulleessaan kehut. Juha huomautti että opetan sen varmaan piehtaroimaan enkä olemaan kyljellään, mutta ei sillä ollut niin väliä. Hänen kommenttinsa: "tästä koirasta näkee miten se ilahtuu kehuista, näin kehuihin pitää vastata." lämmitti mieltäni. Tuli sellainen olo että olen rakanetanut jotain oikein Priyan kanssa.

 Kyljelleen meno oli ehkä hieman huono temppu tähän tarkoitukseen. Aion opettaa kotona neitokaiselle oikealla puolella seuruuta vain kehujen avulla (Priya kun osaa jo seurata jalkovälissä ja pujotellen). Käyttämällä vain laumaviettiä tempun opettamiseen, ohjaaja voi valmistaa itseään ja koiraa käyttämään laumaviettiä harrastuksissa. Kun koiralta vaaditaan pelkällä laumavietillä pitkää katkeamatonta temppupätkää, (esim. jalkojen välissä seuraaminen), koira oppii sitkeyttä työskennellä pitkiä aikoja vain laumavietin varassa. Samaa voidaan siirtää vaikka seuraamiseen.

Juha puhui myös siitä miten hän pitää parivuotiaalle koiralle, jolle on rakennettu vahva pohja laumavietillä oppimiseen, muutaman kuukauden pätkän tottiksessa jossa käyttää vain laumaviettiä palkkana. Hän siis ripustaa pallot ja namit nurkkaan ja käyttää vain laumaviettiä niin kauan kunnes koira ei enää odota muuta palkkaa. Tämä valmentaa koiraa kisatilanteeseen jossa ainut mukana kulkeva palkka on laumavietti.

Mitä minä sain seminaarista irti?

Ainakin kaikkea yksittäistä ajateltavaa. Laumavietti on tavallaan osittain kulkenut meillä harjoituksissa mukana tietämättäni nimellä sosiaalinen palkka. Sitä on harjoiteltu vuolaasti ja harjoitellaan vieläkin. Epäsuosioon joutuminen ei vain meillä tarkoita kieltoa (en kiellä Priyaa treenikentällä) vaan yksinkertaisesti kylmää tauolle hylkäämistä jos neiti on jäänyt haaveilemaan, nuuskimaan ym. Muutenkin seminaari tuntui sisältävän kauheasti tuttuja asioita nimettynä eri tavalla. Laumanjohtajuuden vahvistaminen arjessa odottamisen opettelulla (luopuminen), laumanjohtajan suosio (sosiaalinen palkka), jäykän asennon opettaminen leikkikutsuksi (koemaisen ryhdin opettaminen positiiviseksi asiaksi), laumavietin vahvistaminen vapauttamalla koira kupille vasta kun se "on ohjaajan kanssa hetken" ( kehujen vahvistaminen vapauttamalla kupille vasta kun koira vastaa iloisesti kehuihin)... Näitä esimerkkejä oli paljon. Kumpikin tarkoittaa ihan samaa asiaa, mutta katsottuna hieman eri näkökulmasta. Olen siis vahvistanut laumaviettiä ajattelematta asiaa sen kummemmin.

Aion ottaa sosiaalisen palkan käyttöön Priyan kanssa syvemmällä ajatuksella ja kokeilla laumavietin käyttöä temppujen opettamiseen. Se kuulosti hauskalta haasteelta ja pakottaa minut pois mukavuusalueelani. Joskus joku toko-opettajistani on kehottanut opettelemaan leikkimään koiran kanssa kehuilla ja eleillä ilman lelua joten otan tämän myös sellaisen harjoituksen kannalta.

En kuitenkaan ota kaikkea vastaan tästä seminaarista. En aio ottaa kieltoja tai "laumanjohtajan epäsuosiota" käyttöön treenikentällä (enemmässä määrin kun mitä se on nyt jo käytössä "jäähyjen" muodossa). Priya on sen verran herkkä otus että saisin vain vahinkoa aikaiseksi jos alkaisin yhtäkkiä nykiä remmistä kontaktin kadotessa tai alkaisin äyskimään huonoista kaukoista. Tietynlaiset pakotteet, kiellot, huomautukset ja hihnan nykäisyt voivat toimia joillain koirilla ja ohjaajilla, mutta minä en tunne niitä omakseni enkä koe niitä koiralleni sopivaksi. Katsoin silmä pyöreänä kentän laidalta kun näin että jotkut seminaarissa käyttivät nykäisyä huomautuksena huonosta seuruusta tai kadonneesta kontaktista. Tilanne maistui minusta hieman siltä sanonnalta "kun taidot loppuu niin väkivalta alkaa". Myönnän, minähän en mitään tiedä pk-maailman ihmeyksistä. Olen kokematon "nakki ja naksutin-kouluttaja", jolla on kiltti, pehmeähkö koira. En koe olevani tarpeeksi kokenut tuomitsemaan ketään. Voin vain sanoa että itse jätän nykäisyt tai läpsäisyt itse käyttämättä.

 En myöskään ihan näillä tiedoilla jätä Priyalta palkkaa pois 3kk. Uskon että jollain koiralla tämä saattaisikin toimia, mutta itse aion rakentaa laumaviettiä tai sosiaalista palkkaa toisin keinoin.

Huomasin myös seminaarin aikana että minulla on todella ihana koira. Tapa jolla se ilahtuu huomiostani lämmittää todella paljon sydäntä. Esimerkkikoirina näkyi myös koirakoita, jossa koira vähät välitti kehuista. Priyan reaktio kehuun ja rapsutteluun ei jättänyt kyllä yhtään epäselväksi palkkautuuko neitiseni pelkällä laumavietillä.

3 kommenttia:

  1. Itsekin olen koittanut pitää huolen siitä, että muistan aina vapauttaa koiran ja kehun sitä ennen kuin annan varsinkaan loppupalkkaa (lelua). Siinä vaiheessa kun saan osakseni iloisia pomppuja kehujen vastineeksi, niin lelu lentää. Tuossa ruokakipossa en tosin ole tehnyt samaa, sillä teetän Gatsbyllä aina ennen ruokakipolle vapautusta pientä olohuone-tokoa. Siinä tulee vain kehuttua pikaisesti (lähinnä kuitattua) ja vapautettua ruualle. Pitää kokeilla saada siis tähän sama homma rakennettua!

    Paljon hyviä ajatuksia! Kiitos kun jaoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta tuo pomppiminen kehujen aikana :) Oisko sukuvika!

      Poista
  2. Juha oli puhumassa meille samasta aiheesta Tokonuorien kevätleirillä ja mä tykkäsin myös ihan hirmuisasti! Sai paljon asioita korvan taakse tulevaa koiraa varten ja Rillallekin olen näitä kokeillut. Minäkään en ole ajatellut laumanjohtajan roolia kaikissa luopumisen tilanteissa, mutta jotenkin ovesta kulkeminen on aina ollut mulle semmoinen joka kertoo miten paljon koira kunnioittaa ihmistä. Ja varsinkin hoitolalla nähnyt niin monenlaista koiraa, että siitä pystyy jo päättelemään aivan älyttömästi jos koira vain yrittää yrittämistään rynniä päättömänä ovista. Se on avannut silmät eikä Rilla todellakaan kulje yhdestäkään ulko-ovesta ilman lupaa, muutenkin olen vähän natsi näissä asioiss.

    Pikkasen eksyin aiheesta, mutta minäkin suosittelen tuota luentoa ihan jokaiselle koiranomistajalle!

    VastaaPoista