keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Olipa kerran eka kerta uudessa hallissa


Maanantaina korkkasimme Tamskin uuden hienon hallin. Halli hohti uutuuttaan ja kieltämättä minulla oli hieman sellainen olo etten uskalla koskea mihinkään. Talvikauden maanantait kuluvatkin jatkossa tiiviisti hallilla. Ensin koulutan itse 16-17 tokoryhmää, sitten 17-18 olen kuunteluoppilaana toisessa tokoryhmässä ja 18:30-20 meillä on vielä agilitytreenit.

Ensimmäiset agilitytreenit uudessa hallissa sujuivat vauhdikkaasti. Priyasta pääsi enemmän ääntä kuin aivoissa tapahtui toimintaa. Pöksyt unohtuivat heti kun neiti ymmärsi että nyt agiliidetään vaikka odottelualueella neitonen draamaili housuista.




Tänään meillä oli koirakoutsilla Mikan treenit. Alamme Priyan kanssa jo tottua Mikan treenien hengästyttävään luonteeseen. Huomasin viime perjantain tokotreeneissä hieman kaipaavani hidastempoisiin treeneihimme hieman Mikan tunneista tuttua äksöniä. Jo näin lyhyessä ajassa olen huomannut miten paljon hyötyä treeneistä on meille ollut. Mikan treeneissä olen rikkonut rajojani ja haastanut meitä molempia. Kaavat rikottu murskaksi ja sen vuoksi olemme oppineet paljon uutta.

Odotan innolla juoksujen loppumista. Treenaaminen pöksyjen kanssa alkaa olla todella tragikoomista. Olen aina pitänyt itsestäänselvänä että Priya leikkii kanssani häiriöstä huolimatta ja yrittää aina parhaansa. Pöksyt ovat tuoneet treenaamiseen ihan uudenlaisia ongelmia.. Se yhdistettynä haaveilevaan ja tunteelliseen menkka-Priyaan on mielenkiintoinen kokemus. Aloitimme treenit "seuraamisella taitoluistelijan tapaan" eli teimme mahdollisimman kiemuraista seuraamista. Sen sijaan että olisimme esitelleen Mikalle hienoja pirujetteja, me keskityimme Priyan kanssa siihen että neiti suostuu seuraamaan edes yhden askeleen pudottamatta ryhtiään ja kontaktia. Voi pöksyt taas!

Jatkoimme liikkeestä istumisella. En tehnyt liikettä seuraamisen kautta pöksy-inhon lamautettua kontaktimme kokonaan. Peruuttelimme ympäriinsä ja käskin neidin istumaan ja välillä maahan kuuntelun varmistamiseksi.

Istumisen jälkeen teimme hyppynoutoa. Hyppy meni täysin plörinäksi. En ole koskaan nähnyt Priyaa niin kummallisena. Se tökki pöksyjä, hiipi ja kielsi estettä. Neiti ei millään halunnut ylittää estettä vaikka rima oli laskettu ihan alas. Noutoon asti emme edes päässeet. Palkkasin vain esteen ylittämisestä ja lopetimme liikkeen jauhamisen siihen.

Jatkoimme ruutuun. Onnekseni neiti heräsi ruudussa henkiin. Se teki todella hyviä ruutuja innokkaalla laukalla. Ruutu oli sijoitettu niin että sen takana oli kaikenlaista sälää joten Priya teki todella hyvää työtä erotellessaan ruudun kaiken kummallisen joukosta.

Ruudun jälkeen teimme koiralle sellaisen jäynän että palasimme saman hypyn luo jonka hyppäämisestä koiraa oli hyppynoudossa palkattu. Tällä kertaa sen piti kuitenkin kiertää esteen vieressä oleva merkki. Testi siitä kuunteleeko koira ohjaajaa vai jääkö se kiinni siihen mistä sitä oli viimeksi palkattu. Priya valitsi merkin kierron. Hyppy episodin jälkeen en yllättynyt sen valinnasta. Kierrot onnistuivat tänään kuitenkin hyvin.

Kierron jälkeen teimme luoksetulon stoppeja. Priya oli unohtanut mitä seisominen tarkoittaa, joten muistuttelin aluksi hitaasta vausdista peruuttamalla. Kun stoppi vihdoin muistui mieleen niin saimme kehuja hienoista pysähdyksistä. No olihan ne aika hienoja!

Lopuksi teimme vielä tunnarin. Oma ja häiriökapula oli piilotettu puuhärpäkkeen päälle. Priya etsi sitkeästi oman ja ohitti vieraan joka kerta vaikka se osui nenään ensimmäisenä. Hieno Prii!

Mieltäni lämmitti kovasti kun sain Mikalta kehuja siitä miten nätisti kohtelin Priyaa treeneissä. Suhtauduin sen pöksy-ongelmaan tukemalla ja auttamalla neitiä vaikka pöksyt rajoittivatkin tekemistämme paljon. Priya on herkkä koira ja itsekin nään että sitä täytyy tällaisissa tilanteissa kannustaa ja tukea. Priya ei saa lopettaa tekemistä vaikka pöksyt ällöttäisivätkin, mutta mamma tulee siinä asiassa vastaan ettei vaadi liikaa.




torstai 24. syyskuuta 2015

Olipa kerran juoksupyllyn painajainen



Kuva: Suvi Virta

Otsikko viittaa pöksyihin. Voihan pöksyt.. Maanantaina ehdin jo huokaista helpotuksesta kun Priya suostui agiliitämään housut jalassa. Radalla minulla oli käsissäni se tuttu raivo-eläin, joka hyökkäsi esteitä kohti vähät välittämättä pöksyistä. Keskiviikkona karu totuus nosti taas päätään.

Meillä oli Koirakoutsilla Mikan tokotreenit. Priya oli sitä mieltä että pöksyt estävät häntä juoksemasta tai leikkimästä. Koska tarjolla oli nakkia, neiti suoritti kyllä tehtävät matalana kipittäen. Kerran se erehtyi ottamaan yhden laukkaaskelen ja sen jälkeen sen piti pysähtyä tökkimään pöksyjä.

Aloitimme treenit paikkamakuulla. Valmistelimme koirat paikkamakuuseen tekemällä nopeita maahan-sivu vaihtoja. Paikkamakuita päädyimme tekemään kaksi: tavallinen ja häirittynä pallolla.

Jatkoimme häiriö ja kuunteluharjoituksilla. Harjoitus 1: Jääviä niin että kaikki lähtivät samaan aikaan rivissä kävelemään ja keskellä kenttää käsky. Harjoitus 2: kaukoja niin että koira rivissä vierekkäin nassut eri suuntiin ja vuorotellen istu-maahan niin että aina toinen istuu ja toinen on maassa. Harjoitus 3: Koirat vierekkäin nassut eri suuntaan ja luoksetulokutsu samaan aikaan.

Priya suoritti kaiken. Etenkin kaukoissa vaihdot olivat todella hienoja. Pöksyt kuitenkin kahlitsivat neidin niin että yhtään laukka-askelta emme nähneet. Jos sillä ei ollut hommaa niin se meni mielenosoituksellisesti maahan makaamaan. Leikkiä sain ihan itsekseni.

Seuraavaksi pureuduimme erotteluun. Teimme EVL:n härveli-liikettä. Aluksi kierron ja noutokapulan erottelu ja sitten kierron ja hypyn erottelu. Tämä oli hankalaa. Priya jäi helposti kiinni yhteen esineeseen eikä jäänyt kuuntelemaan käskyä. Olin todella ylpeä kun lopuksi saimme erottelun toimimaan niin että teimme erottelun molemmat osapuolet peräkkäin.

Lopuksi hassuttelimme vielä uudella tempulla. Koirat jalkoväliin ja tassut jalkojen päälle. Priyan mielestä tämä oli koko tunnin paras juttu!

Tänään kävimme hirvikärpästen seurana hakuilemassa. Priya teki viisi pistoa ja työskenteli koko ajan innokkaasti. Puolukkapäivät eivät siis haitanneet menoa kun ei tarvinnut pitää jalassa hirvittäviä pöksyjä.




tiistai 22. syyskuuta 2015

Olipa kerran hymyhuulet

Kaikki meidän punaisen leidin joskus tavanneet muistavat varmasti neitosen erikoisen tervehtimistavan. Priyan riemu nimittäin purkautuu ulos kauniina hymynä. Näitä hymyjä neiti jakelee täysin säästämättä.



Hymyä on vaikea ikuistaa. Johtuen yleensä siitä että hymy tulee ulos usein sellaisella hetkellä jossa neiti neiti pyörii niin lähellä hymyiltävää kohdetta. Tässä kuitenkin muutama videolle ikuistettu hymyläinen teille ihailtavaksi.




Priya hymyili minulle ensimmäistä kertaa 5-viikkoisena pötkylänä. Kasvattaja sai samana päivänä myös hymyjä ja nämä olivat ensimmäisiä virneitä joita neiti jakeli. Tunsin olevani etuoikeutettu kun sian olla ensimmäisiä ihmisiä jolle Priya vilautti hymyään. Jälkeenpäin olen monesti sanonut että se oli etiäinen. Punainen tiesi jo viisiviikkosena kuka sen mamma oli, vaikka kukaan muu meistä ei tiennyt.

Sen jälkeen minut on hukutettu hymyihin. Priya hymyilee kun tulen kotiin, se hymyilee kun aamulla herään, se hymyilee kävelen sen ohi, se hymyilee kun kutsun sen luokseni.. Myös muut Priyalle rakkaat ihmiset saavat neidille hymyn huulille.

Priyalla on kokonaisen virneen lisäksi myös pienempi hymy, jota kutsumme tyytyväiseksi ilmeeksi. Se kiristää suupieliään pieneen hymyyn kun sille juttelee tai sitä rapsuttelee.

Tyytyväinen ilme (kuva: Jenny Söderlund)

Syy miksi aloin pohtia hymytytön syvintä olemusta on Etoelävän blogin mottokilpailu. Halusin Priyalle moton joka kuvastaa sen elämänasennetta ja parhaita puolia. Päässäni alkoi soida:

"Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan!" 

En ole tavannut ihmistä joka ei olisi ollut sulaa vahaa Priyan hymyn edessä. Hymyhuulet kunniaan!

Wentin motoksi laitoin herraan usein liitetyn sanonnan:

"Kohti älytöntä ja sen yli!"


Panun motoksi laitoin:

"Miksi tehdä jotain tänään kun voit huomennakin simputtaa jonkun toisen tekemään sen puolestasi."

Voi Panu. Se on syntynyt koiramaailman diktaattoriksi.



sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Olipa kerran herkkä rinsessa



Meillä on podettu rättipäiviä kaikessa kamaluudessaan. Priya on päättänyt että se vihaa pöksyjä. Jos se lievästi inhosi niitä aikaisemmin niin nyt se VIHAA niitä. Olen aikaisemmin saanut iloita siitä että vaikka pikku prisessaani selvästi inhottaa kaikenlainen vaatetus niin se on aina unohtanut nämä maailmanlopun välineet kun on ollut tiedossa hommia. Näissä juoksuissa se on kuitenkin päättänyt vetää herneen punaiseen nokkaansa kun hänelle kehdataan pukea pöksyt.

Koirakoutsin valmennusryhmäläisille kuuluu kaksi kertaa kaudessa järjestettävät kisamaiset treenit. Ilmoittauduin tietysti mukaan harjoittelemaan kisatilannetta. Juoksujen vuoksi meidät oli laitettu suoritusvuorossa viimeiseksi toisen juoksuisen koirakon kanssa.

Kaikeksi yllätyksekseni Priya ei suostunut kävelemään paikkamakuuseen. Se katsoi minua silmät leiskuen kuin sitruunan nielleenä ja tökki ikäviä pöksyjä johon se oli tuomittu. Pakotettuna se kulki ihan matalana raahaten takapäätään perässään ja tökkien ikäviä pöksyjä.Arvaatte varmaan: se pysyi paikkamakuussa. Mutta meni maahan pienelle kerälle alleviivaten näin lakkoa, johon se oli pöksyjen vuoksi joutunut alentumaan. Istumaan sitä ei saanut sitten millään.

Meinasin jättää yksilöliikkeet kokonaan väliin. Menimme pihalle tokoilemaan ilman elämää rajoittavia paholaisen pöksyjä ja neiti työskenteli normaalisti. Ajattelin että otan vain ihan lyhyen pätkän ja vapautan Priyan palkalle sitten kun se työskentelee edes hetken murehtimatta lusiferin kalsareita jaloissaan.

Priya ilahtui kun menimme yhdessä jättämään tonnikalaeväät kuppiin kehän laidalle. Se melkein unohti pöksyt. Otimme seuraamisen ja liikkeestä maahanmenon sekä siirtymän luoksetuloon. Seuraaminen oli mielenkiintoista. Priya näytti siltä että se olisi halunnut seurata hyvin (mielessään kuva tonnikalasta joka odotti kehän ulkopuolella), mutta pöksyt kutittivat sitä. Se kulki oudon matalana ja pyrähten niin että seuraamisen paikka eli todella paljon. Liikkeestä maahanmeno oli jo parempi ja siirtymässä luoksetuloon Priya oli melkein normaali. Se vastasi sosiaaliseen palkkaan hyvin ja oli siirtymissä loistavasti mukana.

Olen ihan tyytyväinen treeneihin. Tarkoituksenani oli tehdä koko luokka kaukojen alkuun asti (ja vapauttaa yllätyksenä palkalle istumaan nousun jälkeen) mutta joskus pitää mennä prinsessan ehdoilla. Olen tyytyväinen että se pystyi työskentelemään kuitenkin iloisesti vaikka pöksyt selvästi kutkuttivat koko ajan takaraivossa.

Tänä aamuna kun laitoin Priyalle pöksyt kotona jalkaan olohuone-toko tuokion ajaksi, se halvaantui taas. Maahanmeno näytti olevan ainut liike minkä pöksyjen kanssa pystyi suorittamaan. Vaihdoin tokoaikeet temppuihin ja temputin Priyaa kunnes se vaikutti iloisemmalta. Hienoa jos meidän kaikki treenit menee jähmeilyyn juoksujen ajan tämän uuden pöksylakon vuoksi. Toivottavasti Priya löytäisi jostain punaisesta sydämestään anteeksiaintoa pöksyille. Muuten minun täytyy lainata Wenttiä Korrien tokokoulutukseen..

Tänään kävimme tallomassa myös jäljen. Komensin Jonin keppien ja palkkojen kanssa tallomaan ja jäin itse tekemään Priyan kanssa esineruutua. Tein samalla lailla partioimalla kun viime torstaina. 5 esinettä nousi oikein hienosti. Sitten tauon jälkeen jäljen kimppuun. Jonin navigaattori oli pettänyt meidät ja en tiedä kuinka pitkä jälki oli. Makalle oli ripoteltu välipalkkojen kanssa kolme keppiä.

Priya nosti niistä kaksi. Ihan hyvin! Ottaen huomioon että kepit ovat neidille kohtalaisen uusi juttu. Laitoin ne mukaan lähinnä siksi koska halusin testata nousevatko ne. Molemmista Priya sai superpalkan. Neiti jäljesti rauhallisesti ja tarkasti. On se vaan niin hienoa katsoa kun koira käyttää nenäänsä. Pitää kyllä jaksaa askarrella jälki useammin nyt kun on vielä syksyä jäljellä.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Olipa kerran laiskurit

Priya ei tehnyt viikkoon yhtään mitään. Onnidogissa heitetyn parin hassun treenipätkän lisäksi Priya on ollut mälsällä lomalla viikon ajan. Viikonloppuna olimme siis Onnidog-tapahtumassa Jämsän himoksella auttamassa siskoani opinnäytetyönsä kanssa. Priya pyöri mukana pääasiassa turistina. Neitosen persoonan tuntien en halunnut ostaa ranneketta tämän vuoden tapahtumaan. Se olisi ollut liian kallis investointi, ottaen huomioon että Priya ei olisi pystynyt tekemään täysillä kuin pari hassua koulutusta viikonlopun aikana. Päätimme kuitenkin siskoni kanssa että ehkä menemme ensi vuonna yhdessä kolmen koiran kanssa niin voimme vaihdella koulutukseen osallistuvaa koiraa. Näin viikonlopusta ei tule liian rankka koirille enkä joudu murehtimaan Priyan takkuilevaa moottoria. Wentin loputon into sopii varmasti paremmin koirafestareille. Ehkä viikonlopun jälkeen se osaisi jopa käyttäytyä maltillisesti (sen kun näkis..)


Priya syö mustikoita

omnomnomnamnam

Kahelin spanielin kaheli ilme



Onnidogin jälkeen minä onnistuin saamaan jostain pöpön ja vietimmekin alkuviikon sängyn pohjalla. Priya teki namipiiloja, olohuone-tunnareita ja metallikapulan nostoa, mutta muuten se joutui tyytymään vain lenkkeihin Jonin kanssa.Vasta eilen Priya pääsi taas oikeisiin hommiin tekemään esineruutua hakuporukkamme kanssa. Neiti oli ihan täpinöissään. Tämä oli meidän toinen virallinen esineruutu-treeni, joten etsimme esineitä partioimalla yhdessä. Kaikki esineet nousivat hienosti ja Priya alkoi selvästi päästä selville homman juonesta.

Otimme vielä lyhyen ilmaisutreenin ja suuntasimme sitten yhdessä lenkille. Priya pääsi painattamaan Lili-kelpien, Oona-dopperin ja Dani-pinserin kanssa.

Tänään meiltä taitaa jäädä tokotreenit välistä lakon vuoksi. Bussit eivät kulje joten ei kulje Millikään. Menemme Priyan kanssa sitten kahdestaan tokoilemaan iltasella mikäli syysmyrsky taukoaa hieman.

Arkistoinnin vuoksi täytyy vielä mainita, että Priya aloitti eilen (17.9.) syksyn juoksut. Tämä tarkoittaa sitä että suunniteltu tokokoe 24.9 jää välistä. Uusi yritys sitten juoksujen jälkeen. Juoksut olisivat olleet ennustettavissa. Priya aloitti ne päivälleen täsmällisesti 6kk edellisistä juoksuista. Kokeeseen ilmoittautuessa laskin että juoksuja odoteltaisiin vasta lokakuussa, mutta nyt uudestaan laskiessani huomasin että ihan oikeaan aikaa tuo alkoi tiputella.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Olipa kerran hengästyttävät tokotreenit

Kuva: Jenny Söderlund

Ja niin alkoi syyskausi Koirakoutsin valmennusryhmillä. Oikeastaan se alkoi jo viime viikolla, mutta meiltä jäi ensimmäinen kerta väliin koska olin kouluttamassa. Tällä viikolla raahaduin siis ensimmäistä kertaa Ylöjärvelle asti tokotreeneihin. Raahautuminen osoitautui todella helpoksi koska sain renkaat alleni kimppakyydin muodossa. Marja oli ystävällinen ja säästi minut pitkältä bussimatkalta. Kiitos!

Hytkyin koko päivän innosta ja jännityksestä kuin ekaluokkalainen odotellessani tuntia. Tehoryhmässä olen tottunut olemaan itse vastuussa treenaamisestani koska kouluttajan kanssa vietetty aika on yleensä niillä tunneillä todella pieni ja aiheenkin saa/joutuu yleensä päättämään itse. Siitä on pitkä aika kun olen ollut tokotreeneissä jonka vetovastuu on jollakin toisella. En tiennyt ollenkaan mitä pakkaan mukaan treeneihin kun en saanut itse mitään suunnitella etukäteen.

Huh huh kun oli hengästyttävät treenit! Tunti lähti heti rytinällä käyntiin kun Mika pyysi meitä tekemään 10krt 10sekunnin sosiaalisen palkan harjoituksen, jossa otettiin perusasento ("tokoseiväs" nolona ihmisenä repesin tälle Mikan ilmaisulle), 10 sekuntia keskittymistä, sosiaalinen palkka ja sitten uusi perusasento. Priya oli alkutunnista ihanan raivoissaan ja riemastui tästä harjoituksesta.

Sitten ruutuun. Otimme ruudun joka suunnasta ensin yksinään sitten niin, että maassa oli häiriöksi rivi tunnarikapuloita. Tämä hämmensi Priyaa kovasti. Se tarjosi kapuloiden nostoa ja sai pettyä joka kerta. Helpotin harjoitusta siirtämällä kapuloita kauemmas ja kävin näyttämässä ruudun. Hirveät bileet kun neiti valitsi ruudun. Vaikeutin harjoitusta, mutta Priya ei mennyt enää lankaan, se valitsi ruudun.

Olen jotenkin pelännyt tehdä Priyan kanssa tällaisia harjoituksia. Pelkään sitä että pohtiminen ja mahdollinen erehdys vaikuttavat jotenkin Priyan vireeseen. Tällä kertaa ne eivät vaikuttaneet. Priya juoksi ruutuun kovaa vaikka se joutui vähän pohtimaan.

Ennen kuin ehdin edes sanoa "tauko" saimme tehtäväksi kiertää ruutu ympäri seuraten niin että rintamasuuntani pysyy koko ajan samana. Neliöön mahtui siis pätkä suoraan, pätkä peruuttaen ja molemmat väistöliikkeet. En ole koskaan väistättänyt Priyaa noin pitkiä matkoja. Mika kannusti minua kokeilemaan kuitenkin. Peruutus ja vasemmalle väistö sujuivat oikeastaan tosi hyvin. Oikealle väistö oli hieman haastavampaa.

Tämän jälkeen meidät vietiin hypyn ja merkin luo. Ne oli asetettu vierekkäin ja harjoituksena oli harjoitella niiden erottelua. Tämä oli Priyalle vaikeaa. Se erotteli hypyn hyvin mutta merkki oli liian hämmentävä. Tehtävä onnistui helpottamisen kautta. Tässä harjoituksessa huomasin Priyan vireen kärsivän ja se saattoi jäädä nuuskimaan maata.

Lyhyen tauon jälkeen saimme tehtäväksi tehdä hyppynoudon loppuosaa. Jätin koiran kapulan kanssa toiselle puolelle ja kutsuin sen tuomaan kapulan esteen yli ensin suoraan ja sitten vaikeammista kulmista. Priya teki tosi hyvää työtä. Se leikki hurjasti ja jaksoi laukata jokaisen matkan.

Viimeiseksi meidän kutsuttiin vielä katrilliin. Toinen koirakko kulki edellämme ja seurautti koiraansa, meidän piti "seurata johtajaa" ja tehdä kaikki sama perässä. Priya oli mahtava! Se teki kaikki vaikeimmtkin kiemurat hyvällä fiiliksellä: pitkiä peruutuksia, väistöjä, temponvaihteluita ja käännöksiä juoksussa. Lopuksi vaihdoimme vielä osia ja minä sain viedä meidät seuraamiskaavion läpi.

Treeneissä oli Priyalle tosi paljon eri harjoituksia. Ilokseni huomasin että neiti jaksoi treenit hyvin. Viimeinenkin seuruupätkä tehtiin häntä heiluen ja innokkaasti. Minun itseni olisi pitänyt olla paremmassa vireessä: otin todella paljon häiriötä kaikesta. Kenttä oli paljon pienempi kuin missä olen tottunut treenaamaan ja se oli harjoituksien luonteesta johtuen ripoteltu täyteen tavaraa. Neljä koirakkoa oli myös työnnetty yllättävän pieneen tilaan. Otin kuitenkin ehkä itse enemmän häiriötä muista koirakoista. Priya huomasi toiset koirat vain kerran kun eräs uros karkasi omistajaltaan samaan ruutuun neidin kanssa. Sitähän Priya ei hyväksynyt vaan haukahti mokomalle kiukkuisesti vähän palautetta.

Tunti oli kuitenkin hyvä. Menin pois mukavuusalueeltani monellakin tapaa ja se kannatti ainakin tällä kertaa. Odotan innolla ensi viikkoa ja uusia seikkailuita!



maanantai 7. syyskuuta 2015

Olipa kerran 21,72s

Meillä on normaalisti agilitytreenit maanantaisin. Kenttä oli kuitenkin varattu tänään epävirallisia agilitykilpailuja varten, joten meillä jäi treenit välistä. Korvaukseksi saimme kaikki yhden ilmaisen lähdön epiksissä. Pitihän tarjoukseen tarttua. Tarjolla oli putkiluokka ja kisaavien luokka, jossa rata oli kakkosluokan tasoinen. Näistä kahdesta meille sopi paremmin putkiluokka joten lunastin lähtöni siihen.



Tuomari Laura Kokkila oli tehnyt radasta hauskan. Siinä oli jotain vaikeita kohtia, mutta pääosin rata oli kivan yksinkertainen.

Juoksimme radan vain kerran läpi. Priya oli hyvällä tuulella, se teki innokkaasti, mutta ei mennyt hulluihin raivotar-tiloihin. Selvisimme siis koko radan ilman hihassa roikkumista tai muuta vaahtoilua. Tulokseksi saimme hymyilevän nollan. Aikamme oli 21.72s. Juoksimme muutaman sekunnin sadasosan hitaammin kuin ryhmäkaverimme Sveta ja Chili. Mölleistä sijoituimme neljänneksi ja koko kilpailussa kuudenneksi (kisaavien koirakoiden tuloksia ei laskettu sijoituksiin).

Oli hauska rata! Siitä jäi hyvä fiilis ja huomasin että jännitys ennen rataa alkaa pikkuhiljaa hellittää. Nyt se tuntui enää kivana kutinana vatsan pohjalla, ei enää lamauttavana tärinänä kuten ensimmäisissä epiksissämme. Pikkuhiljaa tätä kokemusta kertyy.

Olipa kerran Laumavietti



Laumavietti on koiran sisäsyntyinen tarve elää yhdessä ja hakea laumanjohtajan suosiota. Miten tätä viettiä voi käyttää hyväkseen arjessa ja koiraharrastuksissa? Tätä aihetta pohdimme eilen Juha Korrin vetämässä laumaviettiseminaarissa.

Minulle ajatus mystisestä laumavietistä on jotenkin vieras. Osaan toimia paremmin koiran helpommin nähtävien viettien kanssa. Laumavietti kuulostaa joltain mystiseltä ja määrittelemättömältä. Yhdistettynä sanaan "laumanjohtaja" alan heti nähdä kuvia siitä kuinka väkivallalla korjataan kouluttajan taidoissa olevia puutteita laumanjohtajuuteen vedoten. Minun koulutusideologiaani ei mahdu ajatus kaikkivaltiaasta laumanjohtajasta joka pitää koiraansa nyrkin ja maan välissä ja jokainen koiran virheliike tulkitaan dominanssiksi. Voin myöntää että suhtaudun epäilevästi kaikkeen jossa ihmistä puhutellaan laumanjohtajana lähinnä nimityksen historian vuoksi. Sanalla on minulle huono maku vaikka se pitää sisällään niin paljon muutakin kun vanhanaikaisen ajatuksen tiukasta nokkimisjärjestyksestä. Nykyään sanalla tarkoitetaan usein (onneksi) aivan jotain muuta: ihmisen roolia reiluna johtajana, jonka tulee opettaa yhteiskunnan säännöt koiralle ja pitää "langat käsissään". Silti aina sanan kuultuani mielessäni vilahtaa vanhan ajan laumanjohtaja, jonka pitää alistaa koira opitun avuttomuuden tilaan.

Menin avartamaan näkemystäni laumavietistä seminaariin. Hyvä että menin koska lähdin seminaarista taas kokemusta rikkaampana. Voin suositella kaikille koiraharrastajille. Listaan teille nyt ajatuksia ja harjoituksia joita todistin seminaarissa. Nämä ovat käyneet pääni läpi joten niitä ei voida pitää absoluuttisena totuutena.

Laumavietillä tarkoitetaan siis sitä sisäsyntyistä tarvetta joka koiralla on elää laumassa ja hakee laumanjohtajan hyväksyntää. Käytännössä kieltoa (epäsuosiota) tai kehua (suosiota). Miksi tätä laumaviettiä sitten tulisi käyttää koulutuksessa? Miksei nakki ja patukka riitä?

Juhan mukaan koira priorisoi laumavietin ja puolustusvietin aina ykköseksi. Valintatilanteessa koira valitsee siis lauman ennen vaikka karkaavaa jänistä. Koetialnteessa, jos harrastettava laji on rakennettu toimimaan laumavietin pohjalle, koira valitsee ohjaajan miellyttämisen häiriöistä huolimatta. Laumavietti on myös ainut tapa jolla koiraa saa palkata koetilanteessa. Kun koira haluaa hakeutua ohjaajan suosioon niin koetilanteessa kehut toimivat koiralle hyvänä palkkana.

Miksi emme sitten rakenna koko koesuoritusta vain laumavietin päälle? Miksi käyttää myös nakkia ja patukkaa? Laumavietillä koirasta jaa puuttumaan se voima mikä saadaan hyväksikäyttäen saalisviettiä (patukkaa) ja ruuanhankintaaviettiä (namia). Motorista tekemistä on myös vaikea ohjata laumavietin avulla.

Paras tulos saadaan käyttämällä molempia. Suoritus rakennetaan perustumaan laumaviettiin, mutta käytetään myös muita viettejä saadakseen suoritukseen sitä paloa.

Miten sitten rakennetaan hyvää laumaviettiä? Juha kertoi, että olemalla hyvä laumanjohtaja. Ei vain koulutustilanteissa vain myös arjessa 24/7. Tämä on laumaviettiin haastetta. Hyvä johtaja ei ole väkivaltainen. Johtajuuden korostamiseksi ei tarvitse olla koiran kanssa jatkuvatsi tulilinjalla vain todistaakseen johtajuuttaan. Toimiva johtaja on myös pidetty, reilu ja luotettava. Toisilla ihmisillä on synnynnäistä auktoriteettia ja johtajuus tulee heiltä luonnostaan. He pystyvät ohjaamaan koiraa arjessa olemalla vain "oma itsensä". Toiset eivät ole niin onnekkaita eikä auktoriteettiä voi "näytellä" mukaan jokapäiväiseen elämään.

Juha kuitenkin kertoi miten arjen asioilla voi syöttää koiralle arvojärjestyksen ajatusta muuttamatta omaa persoonaansa. Esimerkiksi nousi luopuminen. Koiran tulee odottaa lupaa ennen kun pääsee ruokakupille, ovesta/autosta ulos ym. ja tämä tuo arvojärjestystä tarkemmin esille. Itse en ole nähnyt luopumista siitä näkökulmasta. Priyan pitää odottaa ruokakupilla, ovella, autossa, lenkillä ym. vapautusta, mutta en ole opettanut tätä taitoa pönkittääkseni "pomouttani" vaan yksinkertaisesti opettaakseni koiralle itsehillintää ja korostaakseni omaa rooliani "sinä tahona jonka kautta kaikki hyvä tulee". Mikä on käytännössä sama asia jos tarkemmin ajattelee. Sama harjoitus ja sama päämäärä selitettynä toisella tavalla. Vaikka en ole tietoisesti pönkittänyt laumanjohtajuuttani niin olen tehnyt sitä tiedostamattani.

Laumaviettiä pystyy harjoittamaan parhaiten käyttämällä sitä. Koira oppii erilaisia tapoja oppia. Esimerkiksi passiivisen tavan pakotteiden tai aktiivisen ja kokeilevan tavan tarjoamisen kautta. Myös laumavietillä oppiminen voidaan opettaa. Kouluttajamme kuvasi tätä tapaa lasten "polttaa, polttaa, polttaa, kylmenee.."-leikiksi. Kun koira tekee niinkuin halutaan, se ansaitsee laumanjohtajan suosion eli kehuja, kun se poikkeaa reitiltä annetaan epäsuosiota eli kielto. Juha korosti tässä vaiheessa, että epäsuosiota ei anneta jos koira ei vielä tiedä mitä siltä halutaan. Koiraa kohtaan täytyy olla reilu ja varmistaa sille enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia. Tässä asiassa arvostan luennoitsijaamme kovasti, hän näki esimerkiksi yhden esimerkkinä olevista ohjaajista kieltävän koiraansa epäreilusti ja puuttui siihen heti. Koiraa ei kouluteta niin että sitä päästäisiin kieltämään väärästä käytöksestä vaikka kyse on laumavietin kautta opettamisesta vaan pyritään siihen että päästään kehumaan oikeasta. Arjen asiat voi opettaa koiralle vaikka kokonaan laumavietin avulla: luoksetulon, autoon menemisen, ohitukset.. Tämä antaa koiralle pohjan oppia lukemaan ohjaajan palautetta ja halun hakeutua suosioon.

Laumavietillä oppimista voi vahvistaa myös opettamalla koiralle temppuja vain kehujen avulla. Esimerkiksi jalkojen välistä pujottelu, jalkojen välissä seuraaminen, peruuttaminen. Aluksi vain kehuen oikeasta, mutta kun koira tietää mitä pitää tehdä niin myös huomauttaen väärästä. Olimme Priyan kanssa esimerkkikoirakkona ja pureuduimme juurikin tähän harjoitukseen. Itse koen namista ja lelusta luopumisen jotenkin vaikeaksi. Vaikka Priya vastaa hyvin kehuihin ja selvästi nauttii vain huomiosta niin jotenkin tunnen olevani alasti ilman kourallista herkkuja tai palloa. Juha sanoikin temppujen opettamisen olevan myös kouluttajan kouluttamista irti niistä avuista. Koin harjoituksen oikeasti todella hyödylliseksi. Huomasin miten helppoa on saada koira mukaan myös sitä että olisin tunkemassa nakkia sen suuhun joka kulmassa.

Opetin Priyalle siis kyljelle kellahtamista pelkästään kehun avulla. Houkuttelin Priyaa menemään kyljelleen kutittelemalla sitä hieman masusta. Kun Priya kellahti kyljelleen, kehuin sitä vuolaasti. Priyan riemu aiheutti naurunremakan yleisössä. Se kiemurteli, hymyili ja pusutteli kuulleessaan kehut. Juha huomautti että opetan sen varmaan piehtaroimaan enkä olemaan kyljellään, mutta ei sillä ollut niin väliä. Hänen kommenttinsa: "tästä koirasta näkee miten se ilahtuu kehuista, näin kehuihin pitää vastata." lämmitti mieltäni. Tuli sellainen olo että olen rakanetanut jotain oikein Priyan kanssa.

 Kyljelleen meno oli ehkä hieman huono temppu tähän tarkoitukseen. Aion opettaa kotona neitokaiselle oikealla puolella seuruuta vain kehujen avulla (Priya kun osaa jo seurata jalkovälissä ja pujotellen). Käyttämällä vain laumaviettiä tempun opettamiseen, ohjaaja voi valmistaa itseään ja koiraa käyttämään laumaviettiä harrastuksissa. Kun koiralta vaaditaan pelkällä laumavietillä pitkää katkeamatonta temppupätkää, (esim. jalkojen välissä seuraaminen), koira oppii sitkeyttä työskennellä pitkiä aikoja vain laumavietin varassa. Samaa voidaan siirtää vaikka seuraamiseen.

Juha puhui myös siitä miten hän pitää parivuotiaalle koiralle, jolle on rakennettu vahva pohja laumavietillä oppimiseen, muutaman kuukauden pätkän tottiksessa jossa käyttää vain laumaviettiä palkkana. Hän siis ripustaa pallot ja namit nurkkaan ja käyttää vain laumaviettiä niin kauan kunnes koira ei enää odota muuta palkkaa. Tämä valmentaa koiraa kisatilanteeseen jossa ainut mukana kulkeva palkka on laumavietti.

Mitä minä sain seminaarista irti?

Ainakin kaikkea yksittäistä ajateltavaa. Laumavietti on tavallaan osittain kulkenut meillä harjoituksissa mukana tietämättäni nimellä sosiaalinen palkka. Sitä on harjoiteltu vuolaasti ja harjoitellaan vieläkin. Epäsuosioon joutuminen ei vain meillä tarkoita kieltoa (en kiellä Priyaa treenikentällä) vaan yksinkertaisesti kylmää tauolle hylkäämistä jos neiti on jäänyt haaveilemaan, nuuskimaan ym. Muutenkin seminaari tuntui sisältävän kauheasti tuttuja asioita nimettynä eri tavalla. Laumanjohtajuuden vahvistaminen arjessa odottamisen opettelulla (luopuminen), laumanjohtajan suosio (sosiaalinen palkka), jäykän asennon opettaminen leikkikutsuksi (koemaisen ryhdin opettaminen positiiviseksi asiaksi), laumavietin vahvistaminen vapauttamalla koira kupille vasta kun se "on ohjaajan kanssa hetken" ( kehujen vahvistaminen vapauttamalla kupille vasta kun koira vastaa iloisesti kehuihin)... Näitä esimerkkejä oli paljon. Kumpikin tarkoittaa ihan samaa asiaa, mutta katsottuna hieman eri näkökulmasta. Olen siis vahvistanut laumaviettiä ajattelematta asiaa sen kummemmin.

Aion ottaa sosiaalisen palkan käyttöön Priyan kanssa syvemmällä ajatuksella ja kokeilla laumavietin käyttöä temppujen opettamiseen. Se kuulosti hauskalta haasteelta ja pakottaa minut pois mukavuusalueelani. Joskus joku toko-opettajistani on kehottanut opettelemaan leikkimään koiran kanssa kehuilla ja eleillä ilman lelua joten otan tämän myös sellaisen harjoituksen kannalta.

En kuitenkaan ota kaikkea vastaan tästä seminaarista. En aio ottaa kieltoja tai "laumanjohtajan epäsuosiota" käyttöön treenikentällä (enemmässä määrin kun mitä se on nyt jo käytössä "jäähyjen" muodossa). Priya on sen verran herkkä otus että saisin vain vahinkoa aikaiseksi jos alkaisin yhtäkkiä nykiä remmistä kontaktin kadotessa tai alkaisin äyskimään huonoista kaukoista. Tietynlaiset pakotteet, kiellot, huomautukset ja hihnan nykäisyt voivat toimia joillain koirilla ja ohjaajilla, mutta minä en tunne niitä omakseni enkä koe niitä koiralleni sopivaksi. Katsoin silmä pyöreänä kentän laidalta kun näin että jotkut seminaarissa käyttivät nykäisyä huomautuksena huonosta seuruusta tai kadonneesta kontaktista. Tilanne maistui minusta hieman siltä sanonnalta "kun taidot loppuu niin väkivalta alkaa". Myönnän, minähän en mitään tiedä pk-maailman ihmeyksistä. Olen kokematon "nakki ja naksutin-kouluttaja", jolla on kiltti, pehmeähkö koira. En koe olevani tarpeeksi kokenut tuomitsemaan ketään. Voin vain sanoa että itse jätän nykäisyt tai läpsäisyt itse käyttämättä.

 En myöskään ihan näillä tiedoilla jätä Priyalta palkkaa pois 3kk. Uskon että jollain koiralla tämä saattaisikin toimia, mutta itse aion rakentaa laumaviettiä tai sosiaalista palkkaa toisin keinoin.

Huomasin myös seminaarin aikana että minulla on todella ihana koira. Tapa jolla se ilahtuu huomiostani lämmittää todella paljon sydäntä. Esimerkkikoirina näkyi myös koirakoita, jossa koira vähät välitti kehuista. Priyan reaktio kehuun ja rapsutteluun ei jättänyt kyllä yhtään epäselväksi palkkautuuko neitiseni pelkällä laumavietillä.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Olipa kerran koira mittatilaus työnä

Marja piristi päivääni linkittämällä minulle Etoelävän blogin uusimman tekstin: "Entä sitten kun koira ei sovi käteen?"  Kiitos kirjoittajalle hyvästä tekstistä ja Marjalle linkittämisestä!

Aihe on sellainen joka on pyörinyt päässäni pitkän aikaa. Kirjoitus herätti minussa halun jakaa oman kokemukseni ja ajatukseni aiheeseen liittyen.


Voin harmikseni todeta että kuulun tuohon kirjoittajan mainitsemaan joukkoon, joka sai ensimmäiseksi harrastuskaverikseen sen helpon koiran. Wentti on tehty käteeni kuin mittatilaustyönä ja sen kanssa harrastusmaailmaan tutustuminen oli aivan mahtavaa. Wenttiä ei voi pitää perinteisessä mielessä helppona koirana, sen hektisyys näkyy kaikilla elämänalueilla hyvässä ja pahassa, mutta minulle se on kuitenkin täydellinen. Se antaa anteeksi aloittelijan virheet, motivoituu helposti ja ylläpitää virettään hyvin pitkiäkin aikoja. Se on tarpeeksi kova, mutta tarpeeksi pehmeä. Se nousee valtaviin kierroksiin helposti, mutta osaa myös rauhoittua (harjoittelun jälkeen). En voi olla kuin kiitollinen Wentille kaikesta siitä mitä se on minulle opettanut. Vieläkin sen kanssa puuhaaminen tuntuu siltä kuin olisin palannut kotiin.

Sitten kuvioon astui Priya ja käsitykseni koiraharrastuksesta kaatui. Priya ei enää annakaan virheitäni anteeksi eikä se tee asioita puolestani.

Harrastusurani Priyan kanssa alkoi takkuisesti. Voin näin jälkikäteen myöntää asian jota silloin en kedannut ajatellakaan: meillä ei kohdannut sitten millään tasolla. Elimme aivan eri planeetoilla ja yhteistyö kärsi yhteisen kielen puuttuesta. Priya oli jotain sellaista jota en ollut kokenut. Priya on itsenäinen ja rauhallinen. Se selviää omasta mielestään vallan mainiosti ilman minua eikä sen tarvitse antaa mitään ilmaiseksi. Samalla se on kuitenkin sisimmässään epävarma. "Kaltoin kohdeltuna" tai epävarmana se menee lukkoon eikä pysty antamaan parastaan. Näiden ominaisuuksien kanssa taiteilu on tuottanut minulle paljon päänvaivaa. Jokainen virheeni heijastuu niin helposti vireeseen ja koko suoritukseen. Priyan kiihkeys on siellä jossain, se tulee esille parhaiten agilityssä (jossa neidillä on lempinimi"raivotar") Jos Priya olisi vain agilitykoira, en luultavasti kirjoittaisi siitä tällaista tekstiä.

Tarinamme ensimmäisenä vuonna jouduin kantapään kautta oppimaan, etteivät kaikki koirat ole kilju riemusta saadessaan mahdollisuuden tehdä pienenkin homman. Oikeasti, ennen Priyaa pidin koiran ylitsevuotavaa intoa itsestäänselvyytenä. Koko vuosi meni minulta asian toteamiseen. Tämän toisen vuoden aikana olen saanut sitten todeta että minä olen se jonka täytyy tässä yhtälössä muuttua. Jos haluan löytää yhteisen kielen Priyan kanssa, minun täytyy loupua siitä jonka opin Wentin kanssa ja mukautua Priyan maailmaan.

kuva: Jenny Söderlund
Ajatus siitä että "koirani ei sovi käteeni" herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Siinä on maku sellaisesta ajatuksesta, jossa koira pidetään kumppanin sijaan välineenä. Olen lukemattomat kerrat tuntenut huonoa omatuntoa ajatellessani, mitä ominaisuuksia haluaisin seuraavaan koiraani. Aivan kuin tekisin ostoslistaa harrastusvälineeseen johon haluan nämä ja nämä ominaisuudet. Ja kun minulla on näillä ominaisuuksilla varustettu koira niin voin heittää tämän vanhan ja viallisen nurkkaan. Voin ihan rehellisesti myöntää että heikkoina hetkinä olen ajatellutkin niin. Otetaan vaan se uusi ja kiiltävä vanhan tilalle niin minun ei tarvitse koskaan poistua mukavuusalueeltani eikä oppia vaikeaita läksyjä koirankoulutuksesta. Voisin tehdä vain tuloksia ja niittää kiitosta hyvin tehdystä työstä.

Valitettavasti homma ei toimi niin. Koira on elävä olento ja sitä ei voi tilata mittatilaustyönä. Voit katsoa rodun, kasvattajan ja suvun vaikka kuinka tarkasti, mutta tulos on aina oma yksilönsä. Tämä yksilökin on varustettu juuri niillä ominaisuuksilla jotka ovat sille sattuneet. Tämän lisäksi myös ohjaaja vaikuttaa osaltaan koiran ominaisuuksiin. Saan usein kuulla tästä treenatessani Priyan kanssa. Koiran työskentelyinto tulee myös opittuna ja minä en ole osannut sitä koiralleni opettaa. Olen usein loukkaantunut ajtuksesta. Kirpaiseehan se ajatella kuinka huonoa työtä olen tehnyt kun yksinkertaisetkin asiat ovat niin vaikeita. Tämä on kuitenkin raaka totuus: koska koiria ei voi tilata mittatilaustyönä kasvattajalta, minun täytyy opetella mukautumaan koiralleni sopivaksi ohjaajaksi.

Niin kuin Etoelävän blogissakin sanottiin:

"On ihan todellista totta, että kaikki koirat eivät sovi kaikkien ohjaajien käteen. Eikä tarvitsekaan sopia. Mutta yksi asia on ihan selvää: mikäli yritämme saada toisilleen sopimattoman koiran ja ohjaajan pelaamaan yhteen, lähtökohta ei voi olla se, että vain koiraa muokataan. Ohjaajan on tultava vastaan. Silloin tärkeää on säilyttää se yhteys ja kipinä sen koiran kanssa, joka tekee siitä yhteisen kielen hakemisesta mielekästä."

Mitä tapahtuu jos en nää tätä vaivaa Priyan kanssa? Jos vain julistan koirani huonoksi, heitän hanskat tiskiin ja otan sen bortsun paremmalla moottorilla? Elänkö onnellisena elämäni loppuun asti? Vastaus: EN. Tuon saman ongelman mukanani yhteistyöhöni myös uuden koiran kanssa. Olen vieläkin se sama ohjaaja joka ei osaa tehdä tokosta koiralle hauskaa. Olen se ohjaaja joka ei osaa muovata itseään koiralleen sopivaksi.

Koska Priya on minulle rakas perheenjäsen, oma hymytyttöni, mamman ihana ja paras punainen, teen sen kaiken työn ja vaivan suhteemme parantamisen eteen. Ja jos hyvin käy, opin jotain tässä matkalla. Sitten seuraavan koiran kohdalla olen jo lähtökohtaisesti parempi ohjaaja koska osaan kouluttaa myös sitä koiraa joka ei sovi käteeni ollenkaan. Tai ainakin saa toivoa.

Tänään näin taas valoa tunnelin päässä kun kävimme kahdestaan tokoilemassa. Priya teki niin hyvällä vireellä että meinasin treenien jälkeen purskahtaa itkuun pelkästä ilosta. Mietin että Wentin kanssa en olisi koskaan tullut näin pienestä onnelliseksi. En olisi osannut riemuita siitä 20min jonka osasin rytmittää juuri oikein saadakseni täydellisen vireen aikaiseksi.

Tämä on kyllä hassu harrastus.