keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Olipa kerran tokoa keskustorilla

Tuolla lavalla me tokoilimme! Uskotteko?
Tamsk oli mukana tämän vuoden kukkaisviikkojen tapahtumissa markkinoimassa koiraharrastusta. Lemmikkipäivänä 29.7. Koirat nousivat lavalle keskustorilla, jossa esiteltiin eri koiraharrastuslajeja ja koirarotuja. Minä tietystin menin lupautumaan vapaaehtoiseksi demokoiraksi meidän lajeihin eli tokoon, agilityyn ja koiratanssiin/temppuihin. Näiden lajien lisäksi lavalla nähtiin mm. mejä, flyball ja näyttelyharrastus. 

Paikalla olivat myös kaverikoirat joiden rapsuteltavuudesta kuulutettiin oikein kaiuittimien kautta. Tottakai yleisö kuvitteli Priyan ja kaikkien muiden paikalla olevien koirien olevan näitä rapsuteltavia kaverikoiria. Priyahan on välinpitämättömän asenteensa kanssa kaverikoiran vastakohta. Sen ilme oli huvittava kun joka puolelta alkoi sadella rapsuttavia käsiä. Kyselijöille vastasin että saa silittää jos se antaa, se on vähän ujo eikä välttämättä halua että sitä rapsutetaan. Suurin osa ei vaivaitunut edes kysymään vaan hyökkäsi jostain käsi edellä kohti koiraa. Priya sieti kosketusta Priyaksi todella hyvin. Se antoi varsinkin lasten koskea itseään oikein hyvin, ujostelua tapahtui vain muutaman todella ahdistelevasti lähestyvän ihmisen kanssa. Ei se selvästi nauttinut huomiosta, mutta hyväksyi sen. 

Muutaman kerran jouduin ajamaan silittelijöitä pois jos koiraan yritettiin koskea kun se oli käskyn alla tekemässä esim. seuruuta. Silloin sain selittää kyselijöille että koira on töissä ja sitä ei silloin saa häiritä. 

Priya ja kääpiömäyräkoira Maisa rapsuteltavana
Ensimmäisen kerran nousimme lavalla haastateltavaksi agilityharrastuksesta. Edustimme maxi-koiria ja mnua pyydettiin vähän kertomaan meidän harrastuksesta. Sönkötin jotain nopeasta koirastani ja hitaasta minusta. Se tiivistää agilityharrastuksemme täydellisesti.

Toisen kerran pääsimme lavalle tokoilemaan. Ensin toinen koirakko näytti yleisölle tunnistusnoudon, sitten me näytimme seuraamista (oikein tyylikästä, paitsi Priya unohti miten peruutetaan). Sitten toinen koirakko esitti metallinoudon ja me kapulan pitoa. Mahtava tiivistys siis tokoharrastuksesta.

Esityksen jälkeen eräs rodusta kiinnostunut tyyppi tuli kyselemään Priyasta. Pyysi kertomaan meidän arjen haasteista sun muusta. Yritin siinä jotain sönköttää ujoudesta ja vahtivietistä. Pääasiassahan Priya on aivan mahtava koira arjessa. Keskustorin hulinassa se vaan oli rapsuteltavana tai makoili varjossa käskyn alla. Treenauskin sujui ihan normaalisti. Neitiä ei haitannut ollenkaan vaikka treenipaikka oli lava keskellä keskustoria.

Tähtihetkeen kuului tietysti myös aamulehden toimittaja joka otti meistä kuvia ja kysyi Priyan tietoja. Jospa oltaisiin julkkiksia ja päästäisiin lehteen asti.




tiistai 28. heinäkuuta 2015

Olipa kerran laiskamadon kaukot

Kaukokäskyt, nuo jokaisen tokon hinkkaajan painajaiset, ovat aiheuttaneet meille merkillistä päänsärkyä. Enemmän kuulee ongelmista jossa koiran tassut liikkuvat tai tekniikka ei ole kaukoilijalla kovin hyvin selkärangassa. Priyan kaukoprojekti sen sijaan on kärsinyt erilaisita haasteista. Neitihän menee maahan ja istahtaa ihan luonnostaan niin että sirtää painonsa taakse ja kerää itsensä siistinä pakettina maahan. Myöskin etäisyys ja takajalkojen liikkumattomuus on ollut toistaiseksi helppo opettaa.

 Meidän kaukoista puuttuu sen sijaan asenne.

Neitihän ottaisi asennot siististi, mutta hitaasti kuin vanhustentalon hissi. Varsinkin maahan-istu vaihdot könytään asteittain kömpelösti ylös ja alas. Apuun tuli kurre-temppu, jonka avulla opetin Priyan hyppäämään kurresta suoraan maahan ja takaisin kurreen. Tätä kautta sain neidille pomppaavan tekniikan vaihtoihin.

"Kurre" Kuva: Jenny Söderlund

Pomppaus ei yksin riitä. Tarvitaan asennetta. Olemme kehitelleet sellaisen leikin, jossa minä härnään Priyaa nameilla, siirryn kauemmas jättäen Pryan joko istumaan tai maahan. Hetsaan neitiä hieman hokemalla "tehdään kaukot". Käsken yllättäen siirron ja kun neiti sen ottaa niin vapautan äkkiä ja heitä namin palkaksi. Priyan mielestä lentävät namit ovat parasta maailmassa joten leikin aikana se alkoi tarjota ihanaa asennetta.

(ylimääräinen huomautus: juu meillä lojuu tokokamoja joka paikassa niin kuin videolta näkyy)



Sain siltä jopa hännän heilutusta. Namit olisi tarkoitus heittää suoraan Priyan suuhun mutta kuten videolta näkyy niin minulla on hyvin surkea heittokäsi. Tästä on hyvä jatkaa.

Muut vaihdot eivät ole vielä valmiita lentonamiin, mutta niillekin kuuluu ihan hyvää. Heikoimmaksi vaihdoksi alkaa tällä hetkellä muotoutua maahan-seiso joka on tottanut hieman osumaa meidän projektista"nopeampi maahanmeno jääviin". Tekniikka on ottanut hieman takapakkia kun olen opettanut maahanmenoon "syöksytekniikkaa". Istu-seiso vaihto sujuu jo hyvin jopa ilman käsiapua. siihen pitäisi nyt vaan kasvattaa matkaa.

Mutta se kaukoista. Kuvasin tuon pienen videon ja halusin tulla heti laittamaan sen arkistoihin ennen kuin onnistun jotenkin pilaamaan Priyan uuden ihanan asenteen kaukoja kohtaan (teen toki kaikkeni että en onnistu sitä pilaamaan).

Eilen agilitytreeneissä teimme kontakteja ja keppejä radassa. Rata oli maailman yksinkertaisin ja siksi en edes jaksa piirtää siitä kuvaa. Pelkkää suoraa ja yksinkertaista käännöstä.

Joni oli mukana treeneissä ja kuvasi pätkiä meidän menosta. Nimenomaan paino sanalla pätkiä koska ilmeisesti meidän meno oli niin maagista ettei kamera oikein pysynyt siinä mukana. Siksi videolle tallentui vain osia meidän menosta. Tässä kuitenkin jotakin. Tarvittais niiiiin paljon enemmän treeniä sekä kontakteille että kepeille. Olen vaan ollut niin laiska agilityn treenaaja tänä kesänä.

Priya menee muuten taas aivan sairaan lujaa.




maanantai 27. heinäkuuta 2015

Olipa kerran Oulussa


Terveisiä Oulusta! Vihdoinkin takaisin toimivan internetin pariin. Emme suinkaan vierailleet missään mörkökorvessa sivistyksen ulkopuolella, mutta jostain syystä teknologia ei ollut ystäväni tämän loman aikana enkä päässyt kunnolla koneelle. Siksi EO 2015 jäi minulta seuraamatta ja blogi päivittämättä (ja sanapeli johon jäin juuri ennen reissua koukkuun jäi pelaamatta). Viihdykkeenä minulla oli vain Priya ja Suomalaisesta salatieteestä kertova kirja.

Lähdimme matkaan aikaisin torstai aamuna. Huono valinta! Tuollaiset välimatkat pitäisi aina taittaa sikeässä unessa. Levoton sieluni oli kuolla tylsyyteen 5h junamatkan aikana kun internet toimi pätkien, lukeminen ei maittanut kuin pätkissä enkä saanut unta. Priya nukkui koko matkat sievästi häkissään eikä tuntunut tuskastuvan ikuisuudelta tuntuvaan matkaan.

Perillä Oulussa Jonin isä haki meidät asemalta ja kiersimme kaupan kautta majapaikkaamme. Perillä Priya sai tutustua perheen kahteen koiraan kohta vuoden ikäiseen pieneen muncheninseisojaan Perlaan ja 10-vuotiaaseen bretoniin Mariin. Priyan ensireaktio uusiin kamuihin oli hyvin Priyamainen: kauempaa mutinaa, sitten irokeesi ja häntä pystyssä tarkistamaan passit hännän alta. Kun kaverit on todettu vaarattomaksi niin laitettiin jo Perlan kanssa leikiksi. Kuvasin pari lyhyttä videota seisojan ja paimenen ihanasta leikistä.




Perla 
Priyalla oli Oulussa vaikka mitä ihmeteltävää. Se tapasi kaikenikäisiä Jonin sukulaisia, joutui katselemaan kolmen pienen lapsen menoa ja meininkiä sekä kaitsemaan kahta vauhdikasta koiraa. Priya käyttäytyi koko reissun ajan luonteelleen ominaisella tavalla: jos vieraalla oli kädessään ruokaa, hän oli automaattisesti ystävä, mutta jos ruokaa ei ollut houkuttimena niin tuntemattomat tyypit saivat pitää rapsutuksensa, Priyaa ei voinut vähempää kiinnostaa. Hauskaa huomata miten vieraassa paikassa neiti on vahvasti minun ja Jonin perään. Se seurasi meitä kuin varjo ja astettui aina lähelle nukkumaan. Vieraiden kanssa se ei suostunut menemään edes ovesta ulos. Lapsiin Priya suhtautui kylmän välinpitämättömästi. Jos joku sitä halusi silittää niin neidin naamalta paistoi "no jos nyt on pakko" vailla minkäänlaista mielenkiintoa. Miesten rapsutuksia Priya jopa väisti, mutta ruoka maistui kyllä miestenkin käsistä. Ahneus voittaa aina.

Kaverukset 

Priya, Perla ja Mari
 Lomaa vietimme grillaille ja lenkkeillen. Me kaikki (etenkin Priya) lihoimme reissun aikana varmasti kilon. Priya sai kilttinä tyttönä paljon makupaloja. En halunnut makupaloja kieltääkään koska hyvät kokemukset vieraista ihmisistä tekevät neidille vain hyvää. Ruokaa oli tarjolla jatkuvasti ja se oli hyvää. Treenailimme Priyan kanssa myös hieman. Takapihalle viriteltiin välillä ruutua ja välillä merkkiä. Myös noutoja teimme ahkeraan.

Lenkkimaastot lähtivät suoraan takapihalta eikä lenkkeilyyn kuuluneet hihnat ollenkaan. Perla ja Mari irtosivat metssä välillä näkymättömiin ja palasivat luoksemme vähän väliä tarkastamaan tilanteen. Priya paimensi niitä minkä ehti, mutta ei halunnut irrota kauaksi mamman jaloista. Vain kerran meille tuli vastaan toinen lenkkeilijä koiriensa kanssa. Priya ilmoitti vieraista kumealla haukulla jo kaukaa. Minulla ei ollut edes hihnaa mukana, mutta ohitus onnistui loistavasti ilmankin. Priya mutisi koko ohituksen ajan mutta pysyi jaloissani.






kesken lenkin pulahdettiin jokeen
Perla ja Mari ovat molemmat todella hauskoja koiria, mutta etenkin Perla vei sydämeni. Sen iloisesta ja energisestä luonteesta tuli niin elävästi mieleen meidän rakas Wentti. En voi vastustaa luppakorvia! Joskus minunkin pitää vielä laittaa iloinen spanielinnaamainen luppakorva, jolla on loputtomasti energiaa.

Perla <3 
Kotimatkalle lähdettiin junalla neljän aikaan viime yönä. Kuorsasin koko matkan ja heräsin vain kuulutuksiin välietappien välillä. Tampereella olimme perillä klo 10 aamulla. Matka vei meiltä molemmilta kokonaan voimat. Olemme maanneetkin tämän päivän yhdessä sängyllä ja katselleet leffoja. Kohta pitäisi ryhdistäytyä ja lähteä kohti agilitytreenejä.



maanantai 20. heinäkuuta 2015

Olipa kerran 15 min

Perhepotretti 2015
Sunnuntaina vietimme Priyan syntymäpäiviä äitini luona Jyväskylässä. Vieraslista oli spanielipainoitteinen. Perinteen mukaisesti sankari lahjottiin paketeilla ja tarjolla oli herkullista kakkua.



Priya avasi paketeista neljä lelua (revittävän reikäpallon, röhkivän lampaan, narupallon ja kankaisen frisbeen), pussillisen namia, viilentävän makuualustan hellepäivien varalle sekä metallinoutokapulan. Priya on ainut "meidän" koirista ketä pitää auttaa lahjojen avaamisessa. Spanielipojat kiskovat itse paketit auki hetkessä.

Syntymäpäiviä juhlittiin kakun syönnin lisäksi pitkällä metsälenkillä ja tokotreeneillä.



Tänä aamuna minäkin kampasin hiukseni ja valitsin päälle kaikista puhtaimmat treenivaatteet. Meille pukkasi nimittäin ihan oikean mallin keikkaa. Huomasin jokin aikaa sitten että Facebookin kautta etsitään malleja Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi kirjan uuden version kuvauksiin. Huomasin heti tilaisuuteni "15 minuutin kuuluisuuteen" saapuneen. Laitoin kiinnostuneena viestiä ja linkkasin hakemukseeni tämän postauksen. Salme kelpuutti meidät mukaan kuvitukseensa (vaikka oli nähnyt nuo kuvat).

Tapasimme puolenpäivän aikaan Jyväskylän Killerin raviradan parkkiksella. Matkalla meinasimme tietysti eksyä vaikka kuvauspaikka oli minulle tuttu hurjista ratsastusvuosistani. Kun saavuimme paikalle, Salme kysyi heti kestääkö egoni esiintyä kuvissa joissa näytetään virheitä. Vastasin että enhän minä muuta teekään kun virheitä eli eiköhän sellaiset kuvat tule minulta ihan luonnostaan.

Saimme ensin olla mallina kuvissa joissa demostroitiin kapulan pitoa. Ensin minun piti vain pitää Priyaa kuonosta kiinni helästi ja totuttaa kuonon ympärillä oleviin käsiin. Priya näytti ainakin hyvän ahdistusilmeen koska kuonon käsittely ei ole ikinä ollut Priyan suosikkijuttu. Tehtiin erilaisia pitoharjoituksia: tavallista, nostoa, seuruussa pitoa..

Seuraavaksi demostroitiin katsekontaktia niin että häiriköin Priyaa erilaisilla tavoilla. Priyaa oli todella vaikea häiriköidä kuviin jossa katsekontakti rakoilee. Neidille on opetettu liian vahvaksi että häiriöihin ei saa mennä.

Teimme myös seuraamisen oikeaa rintamasuuntaa. Sain näytellä kaunista koiran ylle kumartuvaa ohjaajaa, jonka koira seurasi laahustaen täysin kysymysmerkkinä. Priya näytteli tämän osan todella hyvin koska se ilmaisee hämmennyksensä aina niin selvästi.

Saimme esittää myös kaukojen opettamisen eri vaiheita ja eteentuloa luoksetulossa (jota Priya ei osaa joten sain aidosti opettaa sitä kuvaustilanteessa).

Lopuksi Salme otti Priyasta kiitokseksi aivan mahtavia kuvia!







Tämä viikko ollankiin ihan kunnolla reissussa, Ensin Jyväskylässä ja sitten Jonin isän luona Oulussa. Priyalle on pakattu treenikamoja mukaan joten neiti pääsee reissun päällä myös hommiin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Olipa kerran 18,4 kg rakkautta

Kuva: Laura Lönnberg
Some days are better than other days,
but these days, life is better with you.
Some days are better than other days,
but these days, life is better with you.
And when I thnk about the things that we´ve been through,
I know just one thing is true, life is better with you. 

( Michael Franti and the Spearhead - Life is better with you)


Kaksi vuotta sitten, heinäkuisessa iltähämärässä klo 21:58 syntyi maailmaan 403g rakkautta. Tuo punainen mötkylä täyttää tänään kokonaiset 2-vuotta. Tunnen oloni etuoikeutetuksi kun saan jakaa arkeni ja harrastukseni tämän mahtavan koirapersoonan kanssa. Priya on mullistanut maailmani paremmaksi paikaksi ja siksi haluan omistaa omalle palkintoporsaalleni kappaleen Life is better with you (Michael Franti and the spearhead). Törmäsin kappaleeseen kun löysin tämän mahtavan synttärivideon eräälle mahtavalle koiralle (joka on paljon hienompi kun minun videoni). Koska sanat ovat juuri sitä mitä haluan Priyalle sen syntymäpäivänä sanoa niin tein oman videon samaan musiikkiin.


Hyvää syntymäpäivää mahtavat ja ainutlaatuiset Wirneen I-pennut Priya, Gatsby, Tintti, Ihme, Ilo ja Issi!


kuva: Laura Lönnberg

kuva: Laura Lönnberg

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Olipa kerran piirimestaruuskisat

Me Tamskilaiset
Aina ei voi onnistua. Olen melkein mielissäni että epäonnistuminen tuli nyt. Myönnän että ykköstulos olisi ollut mukava, mutta yritän nähdä huonosti menneen kokeen hyvätkin puolet. Epäonnistuminen on edessä kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. En koskaan uskonutkaan että kruisailisin pelkillä ykköstuloksilla tavoitteisiin asti. Epäonnistuminen kirpaisee aina, mutta nyt kun olen sen kerran kokenut niin tiedän että siitä jää henkiin. Epäonnistuin eikä maailma kaatunutkaan. Sain käännettyä asenteeni myrskyisestä aurinkoiseen varmaan puolen tunnin angstaamisen jälkeen. Huomasin että vaikka kokeet menevät penkin alle niin minä selviän siitä. Jatkossa epäonnistuminen ei siis ole enää niin valtava peikko minulle.

Tänään kisattiin siis Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirimestaruuskilpailut Tampereen eteläpuistossa. Meidät valittiin Tamsk 1-joukkueeseen, johon kuuluivat minun ja Priyan lisäksi Tiina Pitkäniitty ja sheltlanninlammaskoira Neppari sekä Hanna-mari Ikonen ja bordercollie Tosi.

Päivä oli kuuma ja aurinkoinen. Priya vaikutti kisapaikalla nuutuneelta ja hämmentyneeltä. Jännitin itse kisoja taas jotenkin kummallisesti enkä saanut syötyä aamupalaa. Kuuma ilma, tyhjä maha ja kuiva suu alkoivatkin aika äkkiä heikottaa. Paikkamakuuseen mennessä luulin oikeasti pyörtyväni.

Kentällä pyöri samaan aikaan kolme kehää, joten häiriötä ja hulinaa oli ihan tarpeeksi. Priyalla on nykyään ollut hyvä häiriönsietokyky joten en ollut häiriöstä niin huolissani. Me treenataan samalla kentällä agilityryhmän kanssa joka viikko ja olen tokoillut neidin kanssa keskustorillakin ilman ongelmaa. Tänään Priya kohtasi kuitenkin ylitsepääsemättömän häiriön.

Lunttasin lähtölistasta että paikkamakuussa meille oli varattu paikka kahden saksanpaimenkoiran välissä. Vein Priyan hyvissä ajoin kehän viereen rauhoittumaan. Se pälyili muita koiria hieman huolestuneena joten palkkailin sitä rauhoittumisesta.

Aloitimme luoksepäästävyydellä, joka meni oikein hyvin. Priya nuoleskeli hieman huuliaan huolestuneena kun tuomari lähestyi, mutta pysyi kuitenkin paikoillaan.

Paikkamakuussa Priya jäi vinoon makaamaan. Se laittoi päänsä maahan ensimmäisellä käskyllä ja piti sen alhaalla koko makuun ajan! (Jee!)

Paikkamakuun jälkeen tapasin siskoni Marikan, joka oli pysynyt pyynnöstäni piilossa paikkamakuun ajan. Hänen oli tarkoitus tulla kuvaamaan suoritus. Olimme kolmantena vuorossa joten siinä tuli hieman kiire. Yritin vähän viritellä Priyaa mutta ei siitä oikein mitään tullut. Se jäi jo kehän laidalla katsomaan haaveilevasti siskoni suuntaan.

Hihnassa seuruussa se aloitti hyvin, mutta kun käännyimme siskoani kohti, se jäi jumittamaan paikoilleen eikä ottanut perusasentoa. Hihnan takia sen oli kuitenkin pakko tulla matkaani kun lähdimme liikkeelle. Seuruun osuus joka oli poispäin siskostani niin sujui taas paremmin.

Sitten vapaana seuruu. Voi kyynel. Ihan sama juttu, mutta tällä kertaa hihna puuttui. Priya jäi seisomaan ja ihmettelemään siskoani. Seurasin sitten melkein koko kaavion yksin. Lopussa nappasin Priyaa pannasta kiinni koska pelkäsin että neiti lähtee kehästä. Tämä nollasi liikkeen.

Liikkeestä maahanmenoon sain Pryan herätettyä. Liike oli hieman haluton jopa Priyaksi, mutta siinä ei ollut liikevirheitä.

Luoksetuloa pelkäsin todella paljon. Ajattelin että se ampaisee siskoni luo heti kuultuaan käskyn. Priya kuitenkin jolkotti laiskaa ravia vierelleni istumaan.

Liikkeestä seisominen oli laiska, mutta siinä ei ollut varsinaisia virheitä.

Seisomisen jälkeen Priya tuntui heräävän hieman. Menimme hypylle ja teimmekin sitten todella kivan ja reippaan hypyn. Täpäkkä pysähtyminen sai oikein erikseen kehuja.

Tuomarimme totesi lopuksi, että olisi toivonut iloisempaa tekemistä. Ohjaaja ohjaa hyvin ja koira vaikuttaa mukavalta. Tykkäsin todella paljon tuomarista. Hän oli jotenkin empaattisen oloinen ja ajatteli aina koirakon parasta. Hän kysyi kaikilta aluksi haluatko että pisteitä kommentoidaan liikkeiden välissä vai ei. Hän halusi tietää myös koirien säkäkorkeudet hypylle mentäessä eikä arponut hypyn korkeutta.

Suorituksen jälkeen minulla oli kamala olo. Kieltämättä halusin heittää kisakirjalla vesilintua. Kaiken lisäksi minulla oli todella huono olo ja heikotti. Juttelin muutaman treenikaverini kanssa, kävin syömässä ja pohdin suoritustamme. Yllättäen aloin tuntea oloni paremmaksi.

Kyllä, me epäonnistuimme, mutta ei, en ole lannistunut. Koirat eivät ole koneita ja tänään ei ollut meidän päivä. Se ei tarkoita että olisimme jotenkin lahjattomia luusereita. Priya on loistava koira jos sitä osaisi käsitellä oikein. Minä olen ehkä kokematon, mutta kuitenkin ahkera ohjaaja ja osaan kyllä kouluttaa koiraani.

Vaikka minun ja Priyan suoritus hipoi pohjamutia niin meidän joukkue tahkoi piirimestaruus joukkuekultaa. Hyvä Tamsk!!  Palkintoporsas sai siis kassillisen palkintoja vaikka emme niitä tällä kertaa ansainneet.


Pisteet eriteltyinä:

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 9
Seuraaminen taluttimessa 6,5
Seuraaminen vapaana 0
Liikkeestä maahanmeno 8,5
Luoksetulo 8,5
Liikkeestä seisominen 8,5
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 8

ALO3 137,5p. sijoitus  8/13 

Kirpaisipa kovasti kirjoittaa ne ylös. No siinä ne nyt ovat. Videokin löytyy mutta edes minä en julkaise niin hirvittävää materiaalia.

Nyt menemme raivolla kohti avointa luokkaa. Paljon on treenattavaa mutta onneksi meiltä (tai lähinnä minulta..) ei ole ikinä puuttunut motivaatiota tahkoa tokoa. Käydään ehkä syksyllä uudessa alokkaassa vierailulla jos siltä näyttää.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Olipa kerran kaasutassut, josta lensi hiekkaa ohjaajan suuhun

Meidän agilityssa on naksahtanut jotain paikoilleen. Ohjaamiseni muistuttaa edelleen tönkköä heilumista, mutta jotain on silti tapahtunut. Voin tuntea sen radalla. Uskallan ohjata rohkeammin ja Priya lukee minun sähellystäni paremmin. Sabinakin sanoi tänään treeneissä että Priya vaikuttaa aikuistuneen (oikeasti se on vaan lihonut) ja lukee esteitä paremmin kuin aikaisemmin. Olen todella innoissani kehityksestä. Radan tekeminen tuntuu niin paljon paremmalta ja saan pidettyä hermoni kurissa. Muistan myös radat nykyään keskimääräistä paremmin enkä hermostuksissani unohda koko ajan seuraavaa estettä. Priyalla on myös vauhti lisääntynyt huimasti. Niin huimasti että sain tänään treeneissä maistaa Priyan tassuista lentänyttä hiekkapalloa. Se vain lensi avonaiseen suuhuni kesken radan. Opetuksena tästä: älä juokse suu auki.

Tänään Sabinan treeneissä teimme tällaista rataa:

Meno näytti tältä:




Parannettavaa löytyy vaikka kuinka. Onhan tuo vielä kilometrien päässä sulavasta menosta. Silti kun vertaa vaikka tähän videoon joka on kuvattu viime syyskuussa Sabinan ensimmäisistä treeneissä niin kehitystä on nähtävissä koirakon molemmissa päissä. Olen todella ylpeä siitä pienestä kehityksestä! Agility ei todellakaan taivu kömpelöltä kropaltani luonnostaan. 


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Olipa kerran tokoileva propellihäntä


Pysähdyimme tänään lenkin varrella hieman tokoilemaan. Otin videolle hieman lainakoirani Panun tekemistä. Panu on siis rallytokoillut omistajansa kanssa ja opetellut sitä kautta jonkinlaiset pohjat tokolle. Minä olen kuitenkin lähtenyt omaksi ilokseni ja projektin kannalta rakentamaan sille seuraamista ihan alusta asti tokomaisemmaksi. Treenitahtimme on ollut sellaista muutamaa hassua pätkää kuukaudessa, mutta Panu on oppinut idean käsittämättömän nopeasti.

 Pikkumiehen kanssa on ilo puuhata. Siltä löytyy sopivasti spanielimaista intoa ja hössötystä mitä joskus kaipaan Priyan kanssa. Spanielin häntä heiluu ihan jatkuvasti ja on mukavaa vaihtelua että liikkeisiin ei tarvitse saada lisää virettä. Vauhtia Panulta löytyy ihan tarpeeksi!

Panu toimi oikein mukavasti häiriöistä huolimatta. Viereisellä kentällä pelattiin jalkapalloa ja meidän ohi ravasi jatkuvasti lenkkeilijöitä koirineen. Tämä oli pienelle koiralle jo aikamoinen saavutus.

Kooste meidän tokoilusta löytyy täältä:



Katsokaa nyt tuota hännän heilutusta!


Priyan kanssa teimme muutaman vauhtinoudon, luoksetulon ja lyhyen pätkän seuraamista. Otin Priyan noudon videolle. Se alkaa olla jo aika hieno ja neiti tarjoaa jo laukkaa noston jälkeenkin.



Priyan mielipide siitä että mamma tekee muiden kanssa hommia

Hyi, kapula!

Panun perus työilme. Vähän on mies trimmauksen tarpeessa 

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Olipa kerran kisoihin valmistautuminen




Miten minä aina löydän itseni tilanteesta jossa kisoihin on vain viikko ja liikkeet lojuvat ruosteisena kaapin pohjalla? Treenaamisen puutteesta meitä ei voi syyttää koska tokoa on tullut jauhettua. Alokasluokka kiemuroineen on vain maistunut puulta jo pidemmän aikaa joten olemme tehneet muiden luokkien liikkeitä. Odotan kisoja kauhun sekaisella innolla. Kauhulla koska kokeessa on jo hieman isojen kisojen makua (kolme kehää pyörii samanaikaisesti ja mukana ovat myös joukkuetoverit jotka varmasti haluavat että minä kannan korteni kekoon ja suoriudun liikkeistä siedettävästi), mutta myös innolla koska sitten saan hyvästellä alokasluokan. Lähti TK1 mukaan tai ei niin sitten pääsen ainakin eroon alokkaasta.

Miten me ollaan sitten valmistauduttu tulevaan koitokseen?



Meillä on takana vasta kaksi koetta, mutta olen niiden perusteella tehnyt toimintasuunnitelman jonka kanssa lähestymme tulevaa koetta. Ainakin meidän kohdalla kisatilanteen harjoittelu on osoittautunut elintärkeäksi. Ainakaan Priyan kanssa kokeeseen ei voi vain kävellä jos koetreeni on jäänyt tekemättä. Liikkeiden ketjuttaminen ketjuttaminen, etäpalkka, liikkeiden välit ja sosiaalinen palkka ovat asioita joita on pitänyt rakentaa huolella. Teen vieläkin työtä täydellisen kisasuoriuksen rakentamiseen mutta tällä hetkellä olen todella tyytyväinen Priyan vireeseen kisatreenin aikana. Kaikki se on kovan työn ja harjoittelun tulosta.

 Noin kuukausi ennen koetta alan yleensä harjoitella kisatilannetta. Kokeiden välissä olen pitänyt tauon jonka aikana kisamainen treeni on lähinnä sosiaalisen palkan ja liikkeiden välien lyhyttä harjoittelua. Kerään Priyalle motivaatiota palkkaamalla paljon ja opetan uusia asioita. Kun koe alkaa lähestyä, otan varsinaisen kisamaisen treenin takaisin ohjelmaan. Luon Priyalle vahvan luottamuksen siihen että palkka tulee kyllä. Teen paljon lyhyitä harjoituksia jossa palkka odottaa kehän ulkopuolella, otan 1-4 liikettä ja vapautus palkalle. Yleensä vapautan Priyan palkalle liikkeen jälkeen kun Priya hakeutuu uudestaan perusasentoon. Näin olen saanut liikkeen aloituksiin tarvittavaa intoa. Kisatreenien välillä keskityn vahvistamaan koemaisessa treenissä esille tulleita heikkouksia.

Pyrin tekemään kisamaista treeniä satunnaisissa sarjoissa. Joskus arvon liikkeet ennen harjoitusta niin että ne tulevat minullekin yllätyksenä. Joskus päätän kisatreenini teeman. Näitä ovat yleensä "palkkaan luoksetulon vauhdista vapauttamalla palkalle", "palkkaan jäävissä oikeasta asennosta vapauttamalla palkalle" tai "palkkaan hypystä vapauttamalla palkalle".

Noin viikko ennen koetta teen kenraaliharjoituksen. Se tarkoittaa kaikkia liikkeitä putkeen. Tänään oli meidän piirimestaruuskisojen kenraaliharjoituksen vuoro. Hyödyndin tehotreenejen häiriötä ja tein kenraalimme Tiina Pitkäniityn valvovan silmän alla omalla vuorollani. Häiriöistä huolehtivat vieressä aksaavat koirakot. Priyalla oli hieman keskittymisvaikeuksia ja liikkeistä paistoi hieman ruosteisuus, mutta selvisimme treeneistä hengissä.

Kenraaliharjoituksen jälkeen en ota enää kisamaista treeniä vaan keskityn motivaatioon. Paljon lyhyttä treeniä perusasioiden vahvistamista. En myöskään yritä muuttaa liikkeitä tai ota rutiiniin mitään uutta mukaan vaikka kenraaliharjoitus olisikin paljastanut reikiä liikkeissä. Tässä vaiheessa se on hyödytöntä. Tänään saimme kommenttia rumista jäävistä liikkeistämme, mutta en voi tehdä mitään asialle ennen koetta joten annan niiden olla. Priya osaa myös kauniimman pysähdyksen uudella käskysanalla, mutta koska erottelu on vielä heikossa hapessa niin menemme vielä tämän yhden kisan huonommalla seisomisella.

Pyrin pitämään muutaman päivän ennen kisaa täysin vapaata jotta Priyalle kertyisi kokeeseen kivasti virtaa. Koepäivänä menemme ajoissa paikalle. Haluan että Priya tottuu ympäristöön ja rentoutuu. Koepaikalla palkkaan paljon kontaktista. Ennen paikkamakuuta pyrin siihen että Priya olisi rento eikä enää ihmettelisi vieraita koiria ympärillään. Paikkamakuuseen virittelen palkkaamalla maahanmenosta, jäämisestä ja ylösnoususta. Ykilöliikkeisiin virittelen palkkaamalla lyhyistä seuraamispätkistä. Ennen suoritusta jätämme yhdessä palkan reppuun.

Tällä reseptillä menemme kohti piirimestiksiä. Toivotaan ja rukoillaan että treeni on tuottanut tulosta ja selviämme näistä hieman isommistakin kisoista hengissä!

Tämä mies on minulla lainassa viikon ajan ja sen kanssa olisi tarkoitus käydä vähän tokoilemassa ja aksaamassa

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Olipa kerran punainen huligaani ja musta salama epiksissä

Tämä on tarina siitä kuinka minä juoksin möllirataa kahden koiran kanssa ja Priya juoksi itselleen palkinnoksi Angry Birds-onkivavan. Kaikkea on siis ehtinyt tapahtua viime postauksen jälkeen.

Olimme Priyan kanssa viettämässä pitkää viikonloppua äitini luona Jyväskylässä. Ihan sattumalta törmäsin tietoon että paikallinen koiraseura PopDog järjesti epäviralliset agilitykilpailut meidän vierailumme aikana. Tarjolla oli kisaavien sarjan lisäksi mölliluokka, jonka kehuttiin olevan sopiva aloittelijoille. Heitin aluksi ihan vitsillä siskolleni että pakko mennä sinne yrittämään kun kerran olen tänne päin Suomea raahautunut. Uhosimme sitten että menemme molemmat samaan mölliluokkaan katsomaan selviämmekö siitä elävänä. Siskoni joutui kuitenkin töihin joten siinä kävi sitten niin että minä kiikutin molemmat koirat epiksiin.

Kisat järjestettiin Haukkuvaaran hallilla, jossa siskoni käy Panun kanssa vakituisesti aksaamassa. Tavoitteeni oli Panun kanssa selkeä: selvitä rata läpi niin että Panu ei karkaa kehästä tai merkkaa yhtään estettä matkan varrella. Tämä on kunnianhimoinen tavoite sillä olen agiliitänyt Panun kanssa ennen epiksiä ehkä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla hyvin pientä pätkää. Priyan tavoite oli pysyä lähdössä ja olla hyppimättä kiinni mamman hihaan radan aikana vaikka ratatreeni saa neidin varmasti hieman kuumumaan.

Ilmoittautuessa ostin koirille yhteensä kolme lähtöä: molemmille omansa ja yhden extralähdön jommallekummalle. Sanoin että päätän sitten lopuksi kumman kanssa teen ylimääräisen lähtöni.

Rata oli oikein kiva ja yksinkertainen. Ihan tarpeeksi haastava minulle ja Panulle. Priyalle radalla oli haasteena putket, jotka yleensä nostavat Priyaa sellaisiin lukemiin jossa neiti haluaisi mielellään naukkia minua hihoista niin kuin näimme meidän ensimmäisissä epiksissä.
Rata oli vaikea muistaa ulkoa koska esteitä oli niin vähän. Opettelin radan päässäni ulkoa ja mietin ohajukset valmiiksi ennen rataantutustumista ja juoksin radan sitten tutustumisessa muutaman kerran läpi. Meinasin koko ajan ohjata väärään suuntaan!

Panun lähtö oli ensin. Hain pikkumiehen sisälle halliin odottamaan ja palkkailin kontaktista.Herra oli ihan täpinöissään. Se oikein tärisi ja häntä heilui levottomasti odotellessa. Lähdössä Panu ihmetteli yleisöä ja etsi katseellaan tuttuja. Sillä on hieman tapana käydä kunniakierroksella tuttujen luona kerjäämässä kehuja, joten olin hieman huolissani mihin suuntaan se pinkoo lähdöstä. Herra lähti kuitenkin hienosti matkaan ja keskittyi hommaan täysillä.

Pienen koiran ohjaaminen Priyan jälkeen oli mielenkiintoinen kokemus. En oikein osannut luottaa Panuun tarpeeksi joten jäin varmistelemaan paljon ja melkein törmäsin varmistellessani siivekkeeseen. Mutta pääsimme koko radan läpi tuloksena 0 ja aika 0,27,23s. Panu olisi päässyt lujempaakin mutta minun olisi pitänyt uskaltaa luottaa siihen enemmän. Olin aivan hurjan ylpeä Panusta! Sitä oli oikeasti kiva ohjata. Ei tarvinnut kulkea tuli hännän alla niinkuin Priyan kanssa mutta herraa ei tarvinnut kuitenkaan patistaa eteenpäin. Panun lopullinen sijoitus oli 12/24 mikä on todella mahtava suoritus yhdellä startilla, vieraalla ohjaajalla ja pienelle koiralle joka juoksi isojen kanssa samassa luokassa.


Priyan vuoro tuli melken heti Panun vuoron jälkeen. Kävin vaintamassa koiran ja takaisin radalle. Priya meni nelivetoa radalle ja huomasin lähdössä sille hullunkiillon silmissä. Priyankin kanssa varmistelin liikaa. Liikuin paremmin mutta jäin selvästi odottelemaan neitiä liikaa. Priya kuitenkin juoksi itselleen tuloksen 0 virhepistettä ajalla 0,19,21.


Otin uusintakierroksemme Priyan kanssa vaikka minun ei olisi tarvinnut käyttää sitä ollenkaan kun molemmat saivan ensimmäisellä yrittämisellä nollan. Ajattelin että yritän uusintakierroksella juosta Priyan kanssa kovempaa. Tuloksena oli hätäiset ohjaamiset ja lentelevät esteenpalaset. Oho.


Ilokseni Priyan ensimmäinen onnistunut suoritus riitti luokan voittoon. En ollut varautunut siihen että meidät kutsutaan palkintojenjakoon joten ehdin viedä jo koirat autoon. Luikin sitten nolona hakemaan palkintoni ilman koiraa.


Palkintokasasta paljastui Fitdog-palautusjuomaa, pari koiran namipussia, lelu, karkkipussi ja ANGRY BIRDS-ONKIVAPA. Palkintoni jaksoi naurattaa minua pitkään. Priya juoksi minulle sitten onkivavan. Kuka haluaisi lähteä ongelle? Henkisenä voittajana Panu sai palkinnoista itselleen lelun. Priya sai palautusjuomat ja namit. Siskoni vei karkkipussin. Minulle jäi muistoksi tästä tapahtumasta onkivapa.


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Olipa kerran auringossa paahdettua tokoa

Kirjoitan tätä postausta autossa äitini käsittämättömän vaikeakäyttöisellä tabletilla samaan aikaan kun siskoni arvuutelee minulta Disney-elokuvia pelkän kaiuttimista kuuluvan äänen perusteella. Ajattelin mainita asiasta jotta antaisitte anteeksi lukemattomat kirjoitusvirheet joita varmasti viljelen tähän tarinaan. Tarinan aiheena olisi eiliset tehotokot. Kouluttajaksemme helteisiin treeneihin oli saatu Kati Selkämaa. Teemani kunniaksi kaivoin treenikentän säilytyskontista tokoesteen.

Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Yritin paeta aurinkoa puiden varjoihin mutta kuumui löysi minut silti. Pelkkä seisominen tuntui urheilusuoritukselta. Käytin Priyaa uimassa ennen treenejä, mutta se paahtui kuivaksi nopeasti.

Omalla vuorollani pohdimme sitä miten saisin hyppyä Priyalle varmemmaksi. Kati kysyi ihan ensimmäiseksi olenko antanut Priyalle hypyllä uuden mahdollisuuden kiellon jälkeen. Olenhan minä. Hän kehotti etten kutsuisi jarrutelijaa takaisin vaan kannustaisin sen yli mutta jättäisin palkkaamatta. Koiralle saattaa muuten jäädä hypystä sellainen ajatus että yli ei tarvitsekaan päästä ensimmäisellä yrittämällä. Yritimme saada Priyaa häirittyä hypyllä niin että Kati näkisi ongelman. Ensin teimme kisatreenin: Priya teki hypyn täydellisesti. Sitten yritimme häiritä Priyaa rikkomalla sen kaavaa. Menin hypyn eteen, käskin maahan, sivulle, täyskännös ym. ja sitten vasta yli: Priya teki hypyn täydelisesti. Kolmannessa harjoituksessa Priyaa häirittiin ja sitten sen piti tehdä hyppy: neiti onnistui siinäkin.

Eihän siinä ollut mitään ongelmaa mitä korjata. Kati kehotti tekemään nämä pari viikkoa hyppyä tehotreeninä,  häirittynä, kisamaisena ja testata välillä myös kuuntelua. Kisoissa sitten otan rauhassa pidemmän tien hypylle ja valmistelen huolella. Vie koira mieluummin hieman hetsaten kohti hyppyä kuin epävarmana koska epävarmuus tarttuu helposti Priyaan. Sitten kun minä olen epävarma ja Priya on epävarma niin soppa on keitetty.

Omatoimisesti teimme kisatreenin joka sisälsi seuraamisen, seisomisen ja luoksetulon. Priyaa odotti kehän laidalla herkullinen ateria joten neiti oli täpäkkänä. Tämän lisäksi otimme hiukkasen noutoa, vauhtia ja pitoa. Vauhtia alkaa jo löytymään palautuksessakin (vihdoin). Pitoa harjoittelin niin että pyysin Priyan kapula suussa sivulle, välillä se sai päästää kapulasta mutta joskus pyysinkin pätkän seuruuta.

Tein myös kaksi paikkamakuuta. Oikeastaan minun piti tehdä vain yksi koska meillä oli kiire treenien jälkeen junaan. En kuitenkaan malttanut jättää väliin mahdollisuutta tehdä paikkista vieraiden koirien välissä. Siispä Priya sai pötköttää ylimääräisen makuun toisen ryhmän paikkamakuussa sheltin ja jenkin välissä. Hyvin makasikin!

Tämä tarkoitti kuitenkin sitä että meille tuli hiukan kiire junaan. Sain juosta henki hieverissä keskustan läpi eteläpuistosta rautatieasemalle koiran ja matkatavaroiden kanssa. Ihan hullua. Ehdin junaan juuri ja juuri. Suuta kuivasi ja hengitykseni vinkui, mutta ehdin junaan. Huh!


Kuva:Jenny Söderlund



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Olipa kerran agiliitya ja nenänkaivamista

Vanha kuva kuvitukseksi. Napannut Jenny Söderlund 
Heräsin aamulla siihen että agilityjalkaani kutitti kummasti. Sovimme Jennyn kanssa treffit Iskelän kentälle jo kymmeneltä aamulla ajatuksena yhdistää hieman tokoilua ja liitelyä. Pomppasimme siis ensimmäiseen bussiin ja köröttelimme Kangasalle asti. Tokoilumme jäivät yhteen kisatreenipätkään. Otin hieman seuruuta, liikkeestä seisomisen ja sitten päänvaivaa aiheuttavan hypyn. Siitä vapautus palkalle, Priya teki nätisti töitä ja hyppykin ylittyi ketterästi.


Agilitya varten väsäsimme tällaisen radan. Viimeksi tappelin radan kanssa Wirneen leirillä Esa Lehdistön koulutuksessa. Oli hauskaa järjestää tällainen uusintamatsi radan kanssa. Päätin ottaa alusta asti rauhallisesti ja tein rataa vain järkevissä pätkissä säästääkseni lähinnä koiran hermoja.

Ensin pätkä 1-5.



Sitten 5-13.



Ja lopuksi koko rata 1-13. Loppusuoralle en jaksanut kiihdyttää.



Hihitin kotona Jennyn "ei valssia!"-huudolle kuin vähämielinen. Miten sitä aina jää kiinni johonkin typerään virheeseen ja toistaa sitä vaikka tiedostaa tekevänsä väärin. Milli on hieman hidas oppimaan. saatiin kuitenkin rata yllättävän hyvin sählättyä läpi. Kyllä se Priya lukee aikamoista huitomistakin välillä ohjaukseksi.