torstai 4. kesäkuuta 2015

Olipa kerran spanieli vs. paimen

Seurakoira (Panu), paimen (Priya) ja Spanieli (Wentti) olivat päiväkävelyllä. Harmikseen he törmäsivät esteeseen joka tukki koirien tien. Seurakoira avasi äänensä ja valitti, kunnes hänet nostettiin esteen yli. Spanieli jatkoi matkaansa korvaansa lotkauttamatta ja rymisti esteestä läpi. Paimen katsoi ystäviään, huokaisi ja kiersi esteen. Tämä esimerkki voisi olla todellisesta elämästä.

Jokainen useamman koiran omistanut tietää kuinka erilaisia koirapersoonat ovat.Jopa saman rodun sisälle mahtuu kaikenlaista tallaajaa. Itse olen hypännyt spanielin ratista paimenen ohjaksiin ja tämä muutos oli minulle aika hurja kulttuurishokki. Se mihin Wentti vastaa hyvin, ei toimi ollenkaan Priyalla.



Ensimmäistä harrastuskaveriani Wenttiä voi kuvailla erittäin vilkkaaksi hyväntahtoiseksi hölmöksi. Ween taktiikka koulutustilanteessa on mennä täysiä päin joka suuntaan niin kauan kuin palkkaa tippuu. Herralla on kärpäsen keskittymiskyky ja liian usein enemmän intoa kuin taitoa. Vielä vanhoilla päivilläänkin tämä mies ei osaa rauhoittua hetkeksikään jos jossain on mahdollisuus ruokaan. Wentti on luonteeltaan siis hyvin perus springeri: aina iloinen, täynnä energiaa ja pohjatonta ahneutta. Herra tarvitsee ohjaajan joka osaa pitää paketin kasassa, koska joskus jopa iloiset kehut ovat liikaa tälle spanielille.

Priyalla taas on sisäänrakennettu mieletön keskittymiskyky. Neiti ei anna minkään häiritä itseään jos sillä on homma tehtävänä. Priya pohtii, miettii ja arvioi. Neidillä on aivot mukana toiminnassa laskelmoimassa treenin kulkua ja mahdollisuutta palkkaan. Priya on keskiverto aussieta rauhallisempi ja pahinta myrkkyä neidin kanssa on passiivinen ohjaaja. Priyan kanssa on hihkuttava, hypyttävä ja elettävä hetkessä täysillä mukana.

Molemmat koirat ovat minulle korvaamattomia. Viikonloppuna tokoilin pitkästä aikaa nykyään siskoni luona asuvan Wentin kanssa. Innostuin pohtimaan millä lailla rakkaat koirani eroavat ja samalla sitä millaista on harrastaa spanielin tai paimenen kanssa. Otantani on hyvin pieni, se pitää sisällään kolme spanielia ja yhden paimenen. Tämä on siis vain minun pohdintaani.





Suurin ero spanielin ja paimenen kanssa harrastamisessa syntyy asenteesta. Priyalle hommat ovat haudanvakavia ja se palkkaantuu usein pelkästään tekemisestä ja oivaltamisesta. Wentti sen sijaan suhtautuu vakavasti lähinnä makkaraan. Se suorittaa makkaran eteen muutaman kevätjuhlatempun jos on aivan pakko. Ainoastaan jäljellä Weelle kehittyy voittamaton työmoraali.

Spanielin kanssa tarvitaan valtavasti huumorintajua. Se saattaa pujahtaa jalkoväliisi kesken seuruun kokeillakseen saako siitä tällä kertaa makkaraa. Perusasennon voi myös tehdä mamman selän takana jotta kuono voi näin olla lähempänä ruokaa. Kesken luoksetulon voi palata hieman takaisin nuuhkaisemaan maata tai kirmata mamman ohi tarkistamaan puskat oravien varalta. Mikä tahansa haju missä tahansa voi olla tarkistamisen arvoinen ja spanieli tietää ettei mamma voi suuttua jos sen tarkistaa ihan vain ohimennen. Agilityrataa voi jatkaa hyppäämällä myös väliaidan yli, tekemällä kunniakierroksen viereisellä kentällä ja palaamalla samaa reittiä takaisin. Paimenen suoritusvarmuus tuntuu puuduttavalta spanielin iloisen arvaamattomuuden rinnalla.

Spanielin kanssa ei hiota yksityiskohtia. Wentti on  hyvin suurpiirteinen koira joka ei ole aina niin tietoinen omasta kropastaan. Herran saa hyvin helposti tuskastumisen partaalle yrittämällä hioa jotain yksityiskohtaa kuntoon. Priya sen sijaan sietää hinkkaamista ja suhtautuu siihen asiaan vaaditulla vakavuudella. Näiden toistokestävyydestä ei voida edes puhua samassa lauseessa. Silti wentti onnistuu tuomaan jokaiseen toistoon enemmän elämää, intoa ja spanielimaista pilkettä silmäkulmaan kuin Priya ikinä.



Jos Priya tekee jonkun virheen, se johtuu usein siitä että se alkaa ennakoida liikkeen jatkoa tai tulevaa palkkaa. Spanieli ei sen sijaan ennakoi. Tokon kaavamaisesti tehtävät liikkeet tulevat luppakorvalle aina yllätyksenä. Luoksetuloon lähdetään aina liikkeeseen vaadittavalla innolla vaikka pysäytystä olisi harjoiteltu kuukausitolkulla. Agilityssä Priya alkaa ennakoida rataa vain muutaman toiston jälkeen. Wentti menee uskolliseti esteen kerrallaan ja kysyy vasta sitten mammalta: "ai mihin piti mennä?!"

Spanieli tekee kaiken valtavalla innolla. Kaikki maailman asiat kaipaavat luppakorvan loputonta huomiota. Häntä yleensä heiluu enemmän kuin päässä tapahtuu raksutusta. Spanielin päänsisäinen filmi voisi kuulostaa suunnilleen tältä: "seuraa! ai seuraan. kas ihminen. seuraan. kas koira. kukahan se on? ainiin seuraan. kas ORAVA! ei oo totta! oho, seuraan."



Spanielin maailma ei kaadu palautteesta. Priya ei todellakaan ole paimeneksi kovin pehmeä, mutta silti sen runosielu murtuu jos mamman palaute on liaan kovaa, mamma on liian outo tai aamun horoskooppi ennusti huonoa treenipäivää. Wentti ei välitä vaikka sille huutaisi nuppi punaisena ja heittäisi tantereeseen miettimään tekojaan. Se ravistelisi ja jatkaisi puuhiaan. Wentille on yhden tekevää jos mamma on iloinen, surullinen, ahdistunut, sekopäinen vai raivostunut, kunhan makkaraa tulee. Agilityuransa aikana Wentti oli kävelevä onnettomuus koska se ei katsonut lainkaan mihin juoksi, osuiko sen tielle siiveke tai hyppäsikö se puomilta kesken kaiken alas.

Wentti on enemmänkin impulsiivinen kuin keskittynyt. Spanieli höseltää. Sen ruumis liikkuu, häntä heiluu ja nenä käy nopeammin kuin aivot raksuttavat. Wentti esimerkiksi tarvitsee kymmeniä toistoja enemmän onnistumisia kuin Priya oppiakseen jonkun asian. Ihan vain siksi ettei se ole itsekään ihan varma mitä se oli tekemässä samalla hetkellä kuin palkkasana kuului. Etäpalkka kaatui herran höseltävään luonteeseen joka tulkitsi jokaisen kannustavan äännähdykseni kehotukseksi käydä astialle. Ruokaan sai käydä käsiksi myös heti kun mamma käänsi katseensa poispäin (se mitä et tiedä ei satuta sinua..) Itse tekeminen etäpalkalla muistuttaa lähinnä joko tuskastunutta huutokonserttia tai jumittavaa jarruilua. Joka tapauksessa aivot ovat kupissa ja pahasti. Tämä toki johtuu hatarasta luopumisen opettelusta, mutta kuvastaa hyvin spanielin ajatusmaailmaa.

Spanielin kanssa sattuu ja tapahtuu. Noudossa Wentti on erikoistunut siihen että se heittää kapulan minua päin tullessaan perusasentoon. Aivan kun se huutaisi: "Ota koppi!" pyörähtäessään. Kapula on muutaman kerran kolahtanut minua kipeästi varpaille. Kapulaa ei voi pitää suussa jos ruokaa on missään näkyvillä (makkara ei mahdu suuhun samaan aikaan kapulan kanssa). Viime viikolla Wentti kiskaisi siskoni mukanaan järveen. Tällaisia asioita voi tapahtua vain Wentin kanssa.

Minusta spanieli sopii ihmiselle joka haluaa aktiivisen koiran jonka kanssa pitää hauskaa. Spanielista ei ole naama kurtussa vakavaan harrastamiseen, mutta se on erinomainen toveri vakavaan hauskanpitoon. Itse nauran aina kippurassa kun saan tehdä hommia Wentin kanssa. Sen into on tarttuvaa. Spanieli lähtee töihin aina häntä heiluen ja iloisena. Oikeissa käsissä luppakorva on mitä mainioin harrastuskaveri josta on kaveriksi lajiin kuin lajiin.

Ihmiselle joka haluaa toistoja, hinkkaamista ja suorituskykyä, on paimen parempi vahtoehto. Itse tunnen kuuluvani tähän kategoriaan ainakin tokon osalta. Minun perfektionistinen persoonani ei aina osu yksiin spanieleiden vallattomuuden kanssa. Silti en voi kuvitellakaan eläväni ilman luppakorvia ja niiden alati heiluvaa häntää.


Kapulan on kuoltava.


Hmm.. Mitäs täällä on?



10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Wee on aika hupaisa tyyppi :D Jos tapaisit sen niin et enää yhtään ihmettelis miten Priya tuntuu musta liian rauhalliselta :D

      Poista
  2. Moni näistä oli samoja juttuja kuin olen itsekin huomannut noutaja vs paimen vertailussa, tai ainakin näiden meidän kahden yksilön kanssa. Välillä kaipaa kovastikin sitä aina iloista ja hösöä harrastuskaveria, Rillakin on niin kovin vakava kun töitä tehdään. Harppaus oli siis täälläkin suuri ja vielä opetellaan elämään paimenen kanssa, mutta ehkä se tästä! Mutta kyllä noutajiin palaan vielä, pienen palan pääsivät varastamaan sydämestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä noutajan/spanielin iloisuudessa on jotain niin erityistä! Onneksi saan lainata noita mun siskon spanieleita että saan oman säännöllisen spanieliannokseni, muuten pitäs laittaa oma luppakorva tuohon Priyan jatkoksi :)

      Poista
  3. Kuulostaa kovin tutulta myös vesikoira vs paimen vertailussa. Varsinkin toistojen määrä uuden oppimisessa: Rommi 2 treeni kertaa, Zorro 20 treenikertaa ja sittenkin voi vielä tapahtua mitä vaan :D

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus! Hyvin samanlaisia ajatuksia minullekkin on herännyt, kun vertaan Beijoa (porves) ja Miuxia (pyrpap)! Molemmat ihania, mutta niin erilaisia! :D Miulle sapanielimaisen koiran jälkeen paimenen tulo oli aika iso muutos hyvine ja huonoine puolineen. Yhdessä nämä kaksi täydensivät hyvin toisiaan, ihanat harrastekaverit. Nyt kotona on portugeesivaje, mutta täytynee oottaa vielä parisen vuotta seuraavan ottamista, (Miux vasta 10kk) vaikka tuskaa onkin ilman spanielin iloisuutta & hassuilua. :)

    VastaaPoista