maanantai 29. kesäkuuta 2015

Olipa kerran sairaan makeeta

Allekirjoittanut löysi viikonloppuna kadonneet itsetuntonsa tänään agilyssä. Teimme yllä olevaa rataa jonka ideana oli harjoitella erityisesti putken ja A:n erottelua, mutta haasteena oli myös vaikea keppikulma. Vaikka en aoi tähän hätään alkaa kertomaan treeneistä pidempää tarinaa niin minun pitää kirjoittaa hyvä fiilis ylös ja laittaa postaus "lue tämä kun agilitystä ei meinaa tulla mitään" tunnisteen alle. Näin voin yrittää imeä pienistä onnistumisista virtaa jatkaa harrastusta.

Ajattelin että Priya olisi ollut viikonlopun sekoilun jälkeen todella vetämätön. Ja mitä vielä. Punainen oli tulessa. Sain taas kepeillä muistuttaa siitä että jos neiti tekee virheen eikä saakaan palkkaa niin se ei tarkoita sitä että neiti voi palkata itseään roikkumalla kädessäni kiinni. Kepit maltettiin mennä välillä jopa oikein. A:n ja putken Priya erotteli todella hyvin vaikka 8. esteen kulma ohjasi koiraa helpommin kohti putkea. Sabina sanoi että sille on tehty niin paljon motivoivaa treeni myös A:lle joten sillä oli hyvä imu molempiin. Minä onnistuin kerrankin liikkumaan oikein joten Priya valitsi helposti A:n. Puomikin onnistui tänään. Jihuu!

Saimme Sabinalta ihanaa palautetta onnistuneesta radasta. Liikuin kuulemma hyvin ja koira tuli kovaa perässä. Kerrankin! Minähän olen tönköstä huitomisestani ja kahdesta vasemmasta jalasta. Oli todella virkistävää kuulla hyvää palautetta. Kerrankin meidän hommat näytti hyvältä!

Olipa kerran h*#"!&%?%!!! paimennus


First things first: kaikki kuvat tässä postauksessa on taitavan Jennyn käsialaa. Kiitos hienosta kuvituksesta kuuluu siis hänelle ja taitaville nelijalkaisille malleille. Koska sana "paimennus" tuottaa minussa tällä hetkellä lähinnä oksennusreaktion niin annan Priyan kirjoittaa tämän tarinan. Neidillä oli tällä leirillä varmasti hauskempaa kuin minulla.

Tässä mää oon mun veljen Gatsbyn (W. Ikiliikkuja) ja siskon Ilon (W.Ilopilleri) kanssa

Hei taas kaikille! Yritin taas käydä opettamassa tuosta mammasta oikeaa paimenta mutta se taitaa olla toivoton tapaus. Tällä kertaa matkustettiin lampaiden luokse Kausalaan asti ja oltiin paikan päällä oikein yötäkin. Mamma harkitsi pitkään jo ennen lähtöä että mieluummin katkaisisi oman jalkansa kun menisi minun kanssani lampaille, mutta kun kun on luvattu tulla niin ei sitä aleta viime tinkaan perumaan. 

Perjantaina katselin kun mamma pakkasi kauheassa kiireessa kaikki omistamansa sadevaatteet reppuun. Se mutisi samalla jotain että kuitenkin sataa koko viikonlopun. Reppuun putosi myös minun takkini ja valjaat joten aloin heti levottomaksi. Minähän en lähde samaan paikkaan valjaiden kanssa. Piristyin kuitenkin nähdessäni Jennyn ja Ilon, jotka kurvasivat pihaan hakemaan meitä.

Suuntasimme kohti Hollolaa ja veljeni Gatsbyn valtakuntaa, jossa meidän oli tarkoitus olla yötä. Gatsby ja Eddie-tolleri antoivat meille vauhdikkaan tervetuloa-toivotuksien ja lähdimme yhdessä lenkille. En osannut oikein päättää tykkäsinkö vai vihasinko Gatsbyä. Sen kanssa oli kiva leikkiä ja juosta mutta sitten se työnsi nokkansa sinne minne se ei kuulunut ja minun piti ylläpitää siveyttäni näyttämällä mokomalle hampaitani. 

Lenkin jälkeen mammat grillasivat ruokaa ja me koirat kerjäsimme. Sisällä veljen lähentely-yrityksen alkoivat ärsyttää minua todella joten menin sitten nukkumaan toiseen huoneeseen portin taakse. Totean vielä kerran: veljet osaa olla kyllä niiiiin ärsyttäviä. Mammoilla riitti juttua meistä neliijalkaisista yömyöhään asti.

Tässä on Eddie, Gatsbyn mamman kohtelias tolleripappa, josta me Ilon kanssa tykättiin tosi paljon.
Huonosti nukutun yön jälkeen lähdimme kohti Kausalaa ja lampaita. Lauantaina meitä aussieita oli paikalla minun, Ilon ja Gatsbyn lisäksi Laura-kasvattaja Nessan, Hopun ja Kipinän kanssa, Jenna Hyrrän kanssa, Sari Tintin kanssa, Tuuli Raikun kanssa sekä Maria Justin kanssa.

Meitä aussieita
 Paimennus hoidettiin ikäjärjestyksessä. Jouduin epäreilusti odottamaan häkissä sillä välin kuin muut paimensivat.

Tässä mun äippä Nessa (Windedos After Eight) 
Tässä on mun siskopuoli Raiku (W.Huutomerkki) 
Meidän vuorolla mamma oli selvästi hieman pihalla. En sitten jaksanut oikein tehdä mitään kun kaksijalkaisesta päästä signaalit olivat niin sekavia. Se yritti pysäyttää kaiken hauskan ja oikea työntekokin oli mahdotonta kun se parkkeerasi aina väärään kohtaan ja huitoi ihan mitään vaan. Minä sitten sanoin sille että "ihan sama" ja söin kakkaa. Oli muuten mielenkiintoinen makuelämys, suosittelen kokeilemaan. Välillä kävin keräämässä lampaita kauheeta kyytiä ja sitten taas söin kakkaa. Kouluttajamme Hilu taisi kommentoida edistystämme sanalla Öykkäri.

Tässä mä näytän kuuliaiselta vaikka en oikeesti ollut

Tässä mä näytän sekunnin murto-osan asialliselta 

Tässä mun velipuoli Hoppu (W. Hermosaha)

Tässä on mun siskopuoli Kipinä (W. Kaikki sun pelkosi)

Tässä Just (W. Just jetsulleen) on hommissa

Tässä on mun sisko Tintti (W. Ilmiliekki)
Ekan kierroksen jälkeen käytiin vähän lenkillä juoksemassa ja sitten kaksijalkaiset vetäytyivät syömään. Mamman mielestä ruoka oli koko leirin paras juttu koska se oli kyllä tosi hyvää. Kyllä minäkin olisin voinut maistaa sitä. Sen sijaan minut laitettiin auton jossa minun piti katsella kuinka kissa kävi maistamassa minun ruokiani avoimesta kassista. Ruokailun jälkeen alkoi sataa oikein kunnolla. Mammat kyyhöttivät silti uskollisina sateessa ja yrittivät oppia jotain uutta siitä miten meidän aussieiden kanssa paimennetaan.

Tässä mun äippä Nessa hoitaa homman kotiin

Tässä on mun siskopuoli Raiku
Tässä Raikulla oli vähän outo käsitys "pois"käskystä

Tässä Raikulla on homma hallussa sateesta huolimatta. Mamma laittoi siitä näin monta kuvaa kun se niin tykkää tuosta koirasta ja haluis samanlaisen mulle kaveriksi. 
Meidän vuoro sai mamman lyömään viimeisen naulan meidän paimennusharrastuksen arkkuun. Ainakin toistaiseksi. Minä en moista päätöstä ymmärrä koska minulla oli aitauksessa oikein hauskaa. Siihen asti kunnes kouluttajamme tuli korjaamaan suoritustani ja minun piti alkaa oikeasti hommiin kakansyönti-lammaskaruselli jutun lisäksi.


Tässä mä teen oikeesti töitä

Tässä mä oon tarkkana ettei mun lampaat karkaa


Tässä mulla on homma hallussa
Paimennuksen jälkeen käytiin lenkillä ja uimassa. Keskityin hakemaan keppejä vedestä ja virittelemään vähän leikkiä muiden aussieiden kanssa. Sade yllätti meidät kesken lenkin ja mammatkin pääsivät kylpyyn. Ne alkoikin tuoksahtaa ihan kauheelle. Yö nukuttiin paikan päällä tallikämpässä. Hevoset olivat jotain niin isoa ja yliluonnollista että jätin ne ihan omaan arvoonsa, mutta niiden ruokaämpäreitä oli kiva nuolaista.


Sunnuntaina meitä wirnistelijöitä oli paikalla minä, Ilo, Gatsby, Tintti, Hyrrä, Hoppu, Nessa, Just, Jippi ja Nova. Tukevan aamupalan jälkeen aloitimme paimennuksen. Mamma sai katsella hyvin taitavaa menoa kun Nessa, Hoppu, Hyrrä, Tintti ja Just tekivät kisa-aitauksessa jotain paimennuskokeen tehtävää. Jos minä olisin päässyt aitaukseen olisi siinä ollut katastrofin ainekset käsillä.

Tässä Nessa-äippä on erittäin pätevänä hommissä
Meidän kierroksella minua väsytti jo sen verran että olin ihan kiltisti. Kasvattajani laura yritti opettaa mammalle kuljetusta niin että minut piti painostaa kiertämään lampaiden toiselle puolelle, rauhoittumaan ja kuljettamaan lampaat aitauksen toiseen paahän. Minä olisin halunnut vain pyöriä ympyrää koska mamma ei ollut eleissään kovin selkeä. Mamma sai kuitenkin kerättyä itsensä jotenkin Lauran avulla ja sain kuljetettua lampaita ympäriinsä.

Tässä mä olen rauhallinen paimen

Tässä Laura opettaa mammaa ja mammaa vetää lammasta korvasta(?)

Tässä mun veli Gatsby odottaa pääsevänsä hommiin


Tässä Gatsby on päässyt hommiin


Tässä on kennelin nuorimmaiset kasvatit eli mun pikkusisarukset Kybä (W. Kymmenen Ylöspäin) ja Kipinä

Tässä kuvassa Jipillä (W. Jippijaijee) on keskittynyt homma-ilme
Ensimmäisen kierroksen jälkeen kaksijalkaiset ahmivat taas mahansa täyteen hyvää ruokaa ja sitten toiselle kierrokselle. Mamma yritti tehdä samaa pyöritystä kanssani. Olin vieläkin väsynyt ja toimin oikein rauhallisesti jos mamma tiesi miten ja mihin minut ohjaisi. Minä tiesin kyllä miten lampaita hallitaan mutta mamma ei tiennyt. Se kadotti me jatkuvasti tai joutui niiden tallomaksi. Ei siitä taida olla paimentajaksi vaikka minusta tulisikin todella pätevä paimen.


Tässä mä teen nätisti hommia

Täsää mamma miettii ahkerasti

Tässä mun pitäisi kai tehdä jotain mitä mamma yrittää mulle kertoa
Olin kyllä ihan poikki kaiken tuon paimennuksen jälkeen.Me molemmat opittiin jotain paimennuksesta, ainakin teoriassa. Mamma huokaisee helpotuksesta ettei ihan heti tarvitse mennä uudestaan. Minä voisin pyörittää lampaita uudestaan jo vaikka huomenna.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Olipa kerran hurjaakin hurjempi juhannus

kerättiin iltalenkillä juhannuskukat tyynyn alle
Meillä oli Priyan kanssa varmasti Hervannan hurjin juhannus. Viikonloppuun osallistuivat minä, Priya, kohtuuton kasa herkkuja, tietokone ja tokon MM-kisat. Tunteellinen juhannuksemme piti sisällään iloa suomalaisten menestyksestä ja raivoa siitä että stream-lähetys pätki juuri sen kilpailijan kohdalla jonka olisin halunnut nähdä. Kunnon penkkiurheilijana taputin, kannustin, nauroin ja itkin tietokoneeni näytölle. Aivan loistava viikonloppu siis!

MM-kisoissa näkyi kaikenlaista menijää. Paljon huikeita suorituksia ja virheitä joita minun maallikon silmäni eivät pystyneet erottamaan, mutta myös suorituksia jotka eivät selkeästi olleet tuolle tasolle valmiita. Erityistä sympatiaa herätti Japanin joukkueen pieni perhoskoira jonka nähdessäni aloin heti kiljua että meille ei tulekaan seuraavaksi bortsua vaan perhonen! Vähänkö olisi hieno tuollainen pieni tokoperhonen. Tulin kyllä järkiini, mutta ehkä jonain päivänä kun kyllästyn näihin isoihin koiriin niin olisi perhosen mentävä kolo laumassa.

Finaalissa nähtiin vaikea liikejärjestys, jossa ohjattu nouto ja ruutu lähetettiin samalta paikalta. Moni koira lähti merkiltä väärään suuntaan. Tämä antoi kyllä ihan uusia ideoita miten tärkeää ruutua on treenata vahvaksi. Juoksinkin heti kisan luonastauolla kentälle tunniksi treenaamaan ruutua. Nämä isot kisat nostavat kyllä treenimotivaation ihan uusiin lukemiin.

Treenimotivaatiota on myös lisännyt se että meidät valittiin Priyan kanssa TamSK:in piirimestaruusjoukkueeseen. Eli meidän on siis kahlattava yksi ALO-luokka vielä läpi. Tällä kertaa mieluummin niin etten nollaisi yhtään liikettä.

Tänään agilitytreeneissä meillä oli kepeän hupaisa tunnelma. Vaihdoimme nimittäin koiria ja teimme helppoa pientä rataa. Kokeilu oli monellakin tapaa mielenkiintoinen. Oli hauskaa kokeilla ohjata vierasta koiraa,mutta oli vieläkin mielenkiintoisempaa nähdä miten Priya reagoi vieraaseen ohjaajaan.

Minä yritin tapella radan läpi Chili-bortsun ja Ilo-aussien kanssa. Chili oli sitä mieltä että minä olen täysin hyödytön radalla. Tämä neiti hyppi esteitä ihan omaksi huvikseen eikä ollut omasta mielestään velvollinen kuuntelemaan minun säälittäviä yrityksiäni ohjata häntä. Seisoin keskellä rataa sormi suussa sillä välin kun Chili juoksi esteitä omaksi huvikseen. Ilokin ajatteli että olen radalla vain tiellä mutta pomppi kuitenkin paremmin oikeaan suuntaan.

Priya teki rataa Darjan ja Lauran kanssa. Priya oli vierailla mammoilla vahvasti bisnesnaisia. Se lähti kyllä matkaan mutta vain jos namia oli tarjolla!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Olipa kerran hyväntuulen tokoilua


Joskus ihmettelen mitä kummaa allekirjoittanut jaksaa oikein kitistä. Se on olevinaan niiiiiin vaikeeta tokoilla Priyan kanssa kun sen kanssa joutuu tekemään hieman töitä vauhdin eteen. "Vire ja laahustava koira! NyyhNyyh ja plaaplaa!"  Sitten on näitä päiviä kun ymmärrän millainen hieno punainen kultakimpale minulla on. Se ei ehkä ole kaikista täpsäköin ja näyttävin tokokoira, mutta se on sitäkin kultaisempi. Hieno, kiltti ja tunnollinen Priya. Pysähdyimme tänään lenkin ohessa tekemään hieman hyväntuulen tokoa. Tarkoituksena oli ottaa kaikkia niitä liikkeitä joita olen halunnut tehdä viime viikkoina mutta en ole antanut itselleni lupaa tehdä niitä (koska olemme hinkanneet sitä typerää ALOa).

Tajusin myös etten ole kuvannut tokoilua taas aikoihin (paitsi sitä typerää ALOa) joten laitoin kameran kuvaamaan pätkiä treeneistä. Sieltä löytyy vähän ruutua, kapulan taakse kiertoa, luoksetulon pompputoppeja, seuraamisen kontaktia ja pomppustoppeja seuraamisen yhteydessä. antaa videon kertoa enemmän kuin tuhat sanaa vai miten se menikään.



Treenien jälkeen tuli kuuma

Mentiin siis uimaan



lauantai 13. kesäkuuta 2015

Olipa kerran se pelätty toinen tokokoe


Tänään vihdoin koitti se vältelty ja kammoksuttu päivä. Tuli aika kaivaa helmikuusta asti hyllyssä pölyttynyt kisakirja esille ja käydä tuulettamassa sitä kokeessa Kangasalla (vai Kangasalalla?! Miten se taivutetaan?). Olin kauhusta kankeana.

Tämä tarina alkaa oikeastaan jo torstaina. Olimme sopineet Jennyn ja Ilon kanssa tärskyt iskelän kentälle tokoilun merkeissä. Meillä molemmilla häämötti koe viikonloppuna joten nimesimme treenit "kenraaliharjoitukseksi" jossa molemmat tekivät kisamaisen pätkän. Meidän kenraaliharjoitukselle kävi sitten aika perinteisesti. Eli se meni täysin päin pyllyä.

Priya unohti miten seurataan, otetaan perusasento, tehdään luoksetulo.. Kaikki mikä voi mennä pieleen, meni taidokkaasti perseelleen. Voitte kuule uskoa miten luottavainen mieli tuli näiden treenien jälkeen. Lohdutauduin ajatuksella että Priya teki ainakin hypyn oikein. Meillä on ollut lähiaikoina ongelmia vieraiden hyppyjen kanssa ja olen yrittänyt hiki hatussa ratkaista tätä ongelmaa ennen kisapäivää. Hienoa että ainoa liike jonka teimme virheittä oli juurikin hyppy.

Kenraaliharjoitus puhkaisi siis jonkinlaisen kuplan pääni sisällä ja aloin ahdistua kokeesta entistä enemmän. Tänä aamuna olin siis kauhusta kankeana. Aivoni oli sidottu järkyttävään jännityskierteeseen. Juuri kun olin saanut itseni tsempattua hyvään vireeseen niin muistin kenraaliharjoituksen fiaskon ja jännitys syöksyi takaisin.

Matkustin kisapaikalle bussilla. Tämä tarkoitti repun, häkin ja koiran raahaamista kahdella bussilla. Onnistuin kehittämään bussiaikatauluista pienen pakkomielteen. Tekemällä matkustamisesta ydinfysiikkaa sain mieleni rauhoittumaan kisajännityksestä. Hyvin valmistautuneena löysin perille helposti ja vaivattomasti.

Yksin jännittäminen oli kamalaa. Kokeeseen ei ollut ilmoittautunut ketään tuttua enkä halunnut vaivata tuntemattomia ihmisiä loputtomalla hermostuneella höpinällä. Olin suunnitellut ottavani Priyan kentän viereen rauhoittumaan ennen paikkamakuuta. Istuskelimme siis nurmikolla ja katsoimme AVO-luokkaa. Priya vaipui paikkamakuuseen sopivaan rauhalliseen mielentilaan.

Saimme lähtönumeron 7. Tämä tarkoitti että olimme toisen paikkamakuuryhmän ensimmäinen koirakko. ALOn ensimmäinen ryhmä makasi paikkamakuunsa tyynen rauhallisesti ja kauniisti. Meidän ryhmästä ei voinut sanoa ihan samaa.

Ensin lähti sheltti Priyan vierestä, sitten toinen ja lopuksi iso ruskea koira. Sheltit kirmasivat kehänauhan sisällä ja kävivät härnäämässä Priyaakin. Neiti näytti järkyttyneeltä ja katsoi minua ahdistuneena. Saimme uusia paikkamakuun mutta rauhallinen mielentila oli poissa. Priya jäi alkuperäiseen paikkamakuuseen todella hyvin pää maahan ja näytti rauhalliselta. Uusinnassa neiti oli kiihtynyt ja pälyili epäillen vieruskavereitaan. aivan kuin se olisi vasta tajunnut: nehän voivat nousta sieltä! Paikkamakuumme pisteet olivat kuitenkin 10. Olen ylpeä että Priya pystyi kokoamaan itsensä toiseen paikkamakuuseen ensimmäisen sekasotkun jälkeen. Minun sydämeni ainakin hakkasi jossain kurkun tienoilla koko paikkiksen ajan joten voin vain kuvitella miltä Priyasta on tuntunut.

Makaamisen jälkeen laitoin neidin häkkiin syömään palkkaansa ja katsoin muiden yksilöliikkeitä. Keskityin taistelemaan jännitystä vastaan. Paikkiksen sekasotku lietsoi jännitykseni aivan uusiin lukemiin. Kaivoin Priyan häkistä esille edellisen koirakon aikana ja palkkailin neitiä kontaktista. Siinä se sitten syntyi. Priya katsoi minuun ja niistä silmistä onnistuin kaivamaan fiiliksen. Se nousi jostain ahdistuksen alta ja ajoi kaiken pelon pois.

Meillä oli kehässä hauskaa. Seuraamiskuviot olivat suoraviivaisia ja helppoja. Tunne seuraamisen aikana oli jotain uskomatonta. Priya piti kontaktia ja seurasi innokkaasti. Se vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan eikä neitiä tarvinnut kalastella ollenkaan liikkeiden alkuun. vaan se tarjosi perusasentoa itse. Kuka vaihtoi minun laahustavan elukkani tähän hienoon tokokoiraan?

Liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja liikkeestä seisominen menivät samassa huumassa. Priya oli liikkeiden väleissä hyvin mukana. Kerroin selvästi koko ajan mitä olemme menossa tekemään. Liikkuri jossain vaiheessa naurahti minulle että hänen ei varmaan tarvitse sanoa mikä liike tulee seuraavaksi. Olin opetellut liikkeiden lähtöpaikat niin hyvin että pystyin viemään Priyan lähtöpaikalta toiselle itsevarmana. Luulen että sen vuoksi Priya oli niin hyvin mukana hommassa eikä haaluillut ympäriinsä niinkuin ensimmäisessä kokeessamme.

Mutta sitten se hyppy. Tein Priyan hypylle ehkä hieman liian kovassa kontaktissa. Sille ei ollut ihan selvää mitä me oltiin menossa tekemään. Epävarmuus iski ja Priya ei hypännyt estettä ensimmäisellä eikä toisella käskyllä. Yli päästiin vasta kolmannella.

Vein Priyan kuitenkin riemusta kiljuen palkalle. Tunne kehässä oli ollut niin huumaava etten välittänyt yhdestä nollasta. Me oltiin kehässä niin vahvasti me ja meillä oli hauskaa. Minusta pursusi vain rakkaus ja ylpeys omaa punaista kohtaan. Me selätämme kyllä sen hypyn vielä joskus.

En katsonut kehässä pisteitämme ja koska minulla ei ollut ketään mukana joka olisi voinut kertoa minulle miltä pisterivi näytti niin elin pimennossa palkintojenjakoon asti. En odottanut ykköstulosta koska nollasimme yhden liikkeen. Muiden numeroiden pitäisi näyttää pelkkää ysiä ja kymppiä jotta saisin yhden nollan kompensoitua.

Minua ei huudettu palkintojenjaossa ensimmäisenä. Kun siirryttiin ykköstulosten puolelle niin huolestuin hieman. Unohtivatko ne huutaa meidät jossain välissä?

Lopputulos yllätti minut täydellisesti: ALO1 173p. SIJOITUS 3/12!!!!

Niin se vain haki kotiin toisenkin pystin tämä minun punainen palkintoporsaani.



 Pisterivi näytti tältä:

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen kytkettynä: 10
Seuraaminen taluttimetta: 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
Luoksetulo: 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 0
Kokonaisvaikutus: 9

Hyvä fiilis siis näkyi pisteissä!


torstai 4. kesäkuuta 2015

Olipa kerran spanieli vs. paimen

Seurakoira (Panu), paimen (Priya) ja Spanieli (Wentti) olivat päiväkävelyllä. Harmikseen he törmäsivät esteeseen joka tukki koirien tien. Seurakoira avasi äänensä ja valitti, kunnes hänet nostettiin esteen yli. Spanieli jatkoi matkaansa korvaansa lotkauttamatta ja rymisti esteestä läpi. Paimen katsoi ystäviään, huokaisi ja kiersi esteen. Tämä esimerkki voisi olla todellisesta elämästä.

Jokainen useamman koiran omistanut tietää kuinka erilaisia koirapersoonat ovat.Jopa saman rodun sisälle mahtuu kaikenlaista tallaajaa. Itse olen hypännyt spanielin ratista paimenen ohjaksiin ja tämä muutos oli minulle aika hurja kulttuurishokki. Se mihin Wentti vastaa hyvin, ei toimi ollenkaan Priyalla.



Ensimmäistä harrastuskaveriani Wenttiä voi kuvailla erittäin vilkkaaksi hyväntahtoiseksi hölmöksi. Ween taktiikka koulutustilanteessa on mennä täysiä päin joka suuntaan niin kauan kuin palkkaa tippuu. Herralla on kärpäsen keskittymiskyky ja liian usein enemmän intoa kuin taitoa. Vielä vanhoilla päivilläänkin tämä mies ei osaa rauhoittua hetkeksikään jos jossain on mahdollisuus ruokaan. Wentti on luonteeltaan siis hyvin perus springeri: aina iloinen, täynnä energiaa ja pohjatonta ahneutta. Herra tarvitsee ohjaajan joka osaa pitää paketin kasassa, koska joskus jopa iloiset kehut ovat liikaa tälle spanielille.

Priyalla taas on sisäänrakennettu mieletön keskittymiskyky. Neiti ei anna minkään häiritä itseään jos sillä on homma tehtävänä. Priya pohtii, miettii ja arvioi. Neidillä on aivot mukana toiminnassa laskelmoimassa treenin kulkua ja mahdollisuutta palkkaan. Priya on keskiverto aussieta rauhallisempi ja pahinta myrkkyä neidin kanssa on passiivinen ohjaaja. Priyan kanssa on hihkuttava, hypyttävä ja elettävä hetkessä täysillä mukana.

Molemmat koirat ovat minulle korvaamattomia. Viikonloppuna tokoilin pitkästä aikaa nykyään siskoni luona asuvan Wentin kanssa. Innostuin pohtimaan millä lailla rakkaat koirani eroavat ja samalla sitä millaista on harrastaa spanielin tai paimenen kanssa. Otantani on hyvin pieni, se pitää sisällään kolme spanielia ja yhden paimenen. Tämä on siis vain minun pohdintaani.





Suurin ero spanielin ja paimenen kanssa harrastamisessa syntyy asenteesta. Priyalle hommat ovat haudanvakavia ja se palkkaantuu usein pelkästään tekemisestä ja oivaltamisesta. Wentti sen sijaan suhtautuu vakavasti lähinnä makkaraan. Se suorittaa makkaran eteen muutaman kevätjuhlatempun jos on aivan pakko. Ainoastaan jäljellä Weelle kehittyy voittamaton työmoraali.

Spanielin kanssa tarvitaan valtavasti huumorintajua. Se saattaa pujahtaa jalkoväliisi kesken seuruun kokeillakseen saako siitä tällä kertaa makkaraa. Perusasennon voi myös tehdä mamman selän takana jotta kuono voi näin olla lähempänä ruokaa. Kesken luoksetulon voi palata hieman takaisin nuuhkaisemaan maata tai kirmata mamman ohi tarkistamaan puskat oravien varalta. Mikä tahansa haju missä tahansa voi olla tarkistamisen arvoinen ja spanieli tietää ettei mamma voi suuttua jos sen tarkistaa ihan vain ohimennen. Agilityrataa voi jatkaa hyppäämällä myös väliaidan yli, tekemällä kunniakierroksen viereisellä kentällä ja palaamalla samaa reittiä takaisin. Paimenen suoritusvarmuus tuntuu puuduttavalta spanielin iloisen arvaamattomuuden rinnalla.

Spanielin kanssa ei hiota yksityiskohtia. Wentti on  hyvin suurpiirteinen koira joka ei ole aina niin tietoinen omasta kropastaan. Herran saa hyvin helposti tuskastumisen partaalle yrittämällä hioa jotain yksityiskohtaa kuntoon. Priya sen sijaan sietää hinkkaamista ja suhtautuu siihen asiaan vaaditulla vakavuudella. Näiden toistokestävyydestä ei voida edes puhua samassa lauseessa. Silti wentti onnistuu tuomaan jokaiseen toistoon enemmän elämää, intoa ja spanielimaista pilkettä silmäkulmaan kuin Priya ikinä.



Jos Priya tekee jonkun virheen, se johtuu usein siitä että se alkaa ennakoida liikkeen jatkoa tai tulevaa palkkaa. Spanieli ei sen sijaan ennakoi. Tokon kaavamaisesti tehtävät liikkeet tulevat luppakorvalle aina yllätyksenä. Luoksetuloon lähdetään aina liikkeeseen vaadittavalla innolla vaikka pysäytystä olisi harjoiteltu kuukausitolkulla. Agilityssä Priya alkaa ennakoida rataa vain muutaman toiston jälkeen. Wentti menee uskolliseti esteen kerrallaan ja kysyy vasta sitten mammalta: "ai mihin piti mennä?!"

Spanieli tekee kaiken valtavalla innolla. Kaikki maailman asiat kaipaavat luppakorvan loputonta huomiota. Häntä yleensä heiluu enemmän kuin päässä tapahtuu raksutusta. Spanielin päänsisäinen filmi voisi kuulostaa suunnilleen tältä: "seuraa! ai seuraan. kas ihminen. seuraan. kas koira. kukahan se on? ainiin seuraan. kas ORAVA! ei oo totta! oho, seuraan."



Spanielin maailma ei kaadu palautteesta. Priya ei todellakaan ole paimeneksi kovin pehmeä, mutta silti sen runosielu murtuu jos mamman palaute on liaan kovaa, mamma on liian outo tai aamun horoskooppi ennusti huonoa treenipäivää. Wentti ei välitä vaikka sille huutaisi nuppi punaisena ja heittäisi tantereeseen miettimään tekojaan. Se ravistelisi ja jatkaisi puuhiaan. Wentille on yhden tekevää jos mamma on iloinen, surullinen, ahdistunut, sekopäinen vai raivostunut, kunhan makkaraa tulee. Agilityuransa aikana Wentti oli kävelevä onnettomuus koska se ei katsonut lainkaan mihin juoksi, osuiko sen tielle siiveke tai hyppäsikö se puomilta kesken kaiken alas.

Wentti on enemmänkin impulsiivinen kuin keskittynyt. Spanieli höseltää. Sen ruumis liikkuu, häntä heiluu ja nenä käy nopeammin kuin aivot raksuttavat. Wentti esimerkiksi tarvitsee kymmeniä toistoja enemmän onnistumisia kuin Priya oppiakseen jonkun asian. Ihan vain siksi ettei se ole itsekään ihan varma mitä se oli tekemässä samalla hetkellä kuin palkkasana kuului. Etäpalkka kaatui herran höseltävään luonteeseen joka tulkitsi jokaisen kannustavan äännähdykseni kehotukseksi käydä astialle. Ruokaan sai käydä käsiksi myös heti kun mamma käänsi katseensa poispäin (se mitä et tiedä ei satuta sinua..) Itse tekeminen etäpalkalla muistuttaa lähinnä joko tuskastunutta huutokonserttia tai jumittavaa jarruilua. Joka tapauksessa aivot ovat kupissa ja pahasti. Tämä toki johtuu hatarasta luopumisen opettelusta, mutta kuvastaa hyvin spanielin ajatusmaailmaa.

Spanielin kanssa sattuu ja tapahtuu. Noudossa Wentti on erikoistunut siihen että se heittää kapulan minua päin tullessaan perusasentoon. Aivan kun se huutaisi: "Ota koppi!" pyörähtäessään. Kapula on muutaman kerran kolahtanut minua kipeästi varpaille. Kapulaa ei voi pitää suussa jos ruokaa on missään näkyvillä (makkara ei mahdu suuhun samaan aikaan kapulan kanssa). Viime viikolla Wentti kiskaisi siskoni mukanaan järveen. Tällaisia asioita voi tapahtua vain Wentin kanssa.

Minusta spanieli sopii ihmiselle joka haluaa aktiivisen koiran jonka kanssa pitää hauskaa. Spanielista ei ole naama kurtussa vakavaan harrastamiseen, mutta se on erinomainen toveri vakavaan hauskanpitoon. Itse nauran aina kippurassa kun saan tehdä hommia Wentin kanssa. Sen into on tarttuvaa. Spanieli lähtee töihin aina häntä heiluen ja iloisena. Oikeissa käsissä luppakorva on mitä mainioin harrastuskaveri josta on kaveriksi lajiin kuin lajiin.

Ihmiselle joka haluaa toistoja, hinkkaamista ja suorituskykyä, on paimen parempi vahtoehto. Itse tunnen kuuluvani tähän kategoriaan ainakin tokon osalta. Minun perfektionistinen persoonani ei aina osu yksiin spanieleiden vallattomuuden kanssa. Silti en voi kuvitellakaan eläväni ilman luppakorvia ja niiden alati heiluvaa häntää.


Kapulan on kuoltava.


Hmm.. Mitäs täällä on?