lauantai 30. toukokuuta 2015

Olipa kerran osittain täydellinen

Kuvan on napannut Jenny Söderlund
Halusin kirjoittaa sanasen ylös eilisistä tehotokoista. Lähdimme treeneistä suoraan Jyväskylään Jonin siskon ylioppilasjuhliin joten en ehtinyt eilen kirjoittaa treenikertomusta ylös. Hatara muistini on jo unohtanut osittain mitä me oikein taiteiltiin mutta yritän kirjoittaa ylös jonkinlaista tarinaa.

Kouluttajamme Sari Kärnä oli valinnut teemaksemme kisamaisen treenit. Halusin tehdä vain lyhyen pätkän koska selässä painoi pitkä kisatreeni keskiviikkona. Vaikka kisamainen treeni on tärkeää niin Priyan kaltaisen koiran kanssa liika on liikaa. Saan neidin motivaation tapettua hyvin nopeasti jos jynssään liikaa kisatreeniä.

Otin kolmen liikkeen pätkän. Jätimme Priyan kanssa yhdessä etäpalkaksi ruokaa maahan. Tyhmä mamma unohti ottaa purkin mukaan (ja lelun! Pakkasin treenikamat todella huolimattomasti). Nostatin Priyaa ennen kehään menoa hokemalla "mitä sää voisit tehdä sen eteen?!" Hoen usein samaa lausetta kun annan Priyalle iltaruokaa. Meillä iltaruuan eteen joutuu aina tekemään jotain pientä hommaa.

Ensimmäisenä liikkeenä oli seuraaminen. Sarin kommentti seuruustamme lämmitti kummasti mieltä: kuulemma osittain jopa täydellistä seuruuta. Käännökset menivät jotenkin hassusti kun aloin itse arpoa taas suuntia ja sekosin askelissani. Kontakti pysyi muutamaa nopeaa vilkaisua lukuunottamatta hyvin. Virettä löytyi ja häntä heilui.

Toinen liike oli liikkeestä seisominen. Priya pysähtyi hieman huonosti, mutta suoritti liikkeen. Kolmantena liikkeenä otimme luoksetulon. Vauhtia riitti ja perusasento oli suora, mutta Priya keksi aivan uuden virheen: pomppaan hieman mammaa päin lopuksi. Ups. Toivottavasti tästä ei jää tapaa koska se hyppii tottakai intoaan ja olen hieman huono kieltämään Priyaa innostumisesta. Sari suositteli vahvistamaan perusasentoja ja puuttumaan pomppimiseen sitä kautta.

Priya vastasi sosiaaliseen palkkaan todella hyvin. Ilokseni huomasin että sosiaalisen palkan aikana neiti alkoi jo hakea uudestaan perusasentoon. Ahkera palkkaamiseni perusasennosta on siis tuottanut jo nyt jonkinlaista tulosta. Priyaa ei tarvinnut koko treenin aikan onkia liikkeen alkuun vaan se tarjosi sitä itse.

Sarin kommentti meidän treenistä oli: se oli aika hyvä. Kehuja sai etenkin sosiaalinen palkka ja seuraaminen. Noottia tuli hitaasta seisomisesta ja luoksetulon ylimääräisestä pompusta.

Otin vielä toisen treenin, jossa vapautin Priyan palkalle jo liikkeen alusta. Minulla on pakottava tarve tehdä lyhyt palkalle vapautus aina pidemmän palkattoman pätkän jälkeen. Aivan kuin haluaisin sekoittaa Priyaa hieman ja pyyhkiä edellisen palkattomuuden sen päästä pois.

Omatoimisesti otin motivaatiota hypylle. Priya ei suostunut hyppäämään ollenkaan keskiviikon kisatreeneissä joten palkkasin neitiä nyt paljon hypyistä. Sari kehotti minua tekemään kisatreeniä niin että viimeinen liike on hyppy ja sen takana on alusta josta palkka tulee. Koiralle pitää rakentaa hypylle kova itsevarmuus ja motivaatio. Hän huomautti myös että Priyaa ei kannata moittia hypylle karkaamisesta vaan mieluummin jättää nämä huomioimatta. Neiti menee palautteesta usein hyvin epävarmaksi ja saattaa siksi arpoa hyppäämistä. Poden usein huonoa omatuntoa siitä etten aina itse ymmärrä lukea koiraani tarpeeksi ja olla moittimatta sitä tilanteessa jossa se menee helposti epävarmaksi. Priya on kuitenkin pohjimmiltaan herkkä runosielu joka muistelee väärin menneitä yrityksiä pitkään ja syvällisesti. Note to self: Priyan voi antaa joskus olla röyhkeä, sille ei voi nipottaa joka asiasta jos ei halua että neiti menee lukkoon.

Omatoimisesti otin myös kontaktin vahvistamista. Treenikaverini Sanna häiriköi meitä ja palkkasin Priya kontaktista. Sannan päästämät "wuhuu!"-äänet olivat vaikeimpiä mutta Priya tottui niihin taas nopeasti.

Tein myös pätkän asentoja kierron kautta: maahan tai seiso. Priya teki muutaman todella makean pysähtymisen pompputekniikalla. Myös maahanmenot olivat tänään täpäkän oloisia. Vahvistin myös hieman kapulan kiertoa ja nostoa. Kapula nostettiin hienosti "takaapäin" pidemmältäkin matkalta.

Lähdin treeneistä tanssien jossain seitsemännessä taivaassa. Oli mahtavaa treenata innokasta koiraa. Ajatukseni Priyan treenaamisesta saivat myös taas vahvistusta. On hienoa huomata miten sitä oppii koko ajan enemmän ja enemmän omasta koirastaan ja siitä mikä sille toimii. On hienoa huomata että on tehnyt jotain jopa oikein.

Kävelin treenikentältämme eteläpuistosta keskustan läpi rautatieasemalle. Matkalla huomasin että viikonloppu oli todellakin saapunut Tampereelle. Päivää paistattelevat hieman humaltuneet ihmiset lepertelivät Priyalle terasseilta. Neiti ei tietenkään korvaansa letkauttanut siihen suuntaan vaan keskittyi kerjäämään minulta namia. Keskelle toria oli parkkeerattu palju, jonka sisällä kiehui kasa juhlatuulella olevia miehiä. Priya sai heiltä osakseen ihailua, minä kutsun liittyä heidän seuraansa ja hassun kuuloisen kysymyksen: "oletko sinä koirakuiskaaja?" Kyllä, minä olen latino mies joka suhisee, potkii koiria munuaisiin ja kuristaa ne näyttelytaluttimeen. Liikennevaloissa eräs nainen tokaisi minulle: "Mahtaa olla hyvä seuralainen tuo sinun kaunis koirasi."

Minä vastasin siihen rehellisesti: "Joo se on mun paras ystävä." <3


perjantai 29. toukokuuta 2015

Olipa kerran Priyan ammatinvalinta

Eilen raahauduin aika ristiriitaisin fiiliksin hakutreeneihin. Minun on joskus vaikea tuhlata aikaani asioihin joista en löydä selkeää tavoitetta. Haku on yksi tällainen pirullinen laji jota meillä ei ole mahdollista treenata aikuisten oikeasti, mutta josta kuitenkin haluaisin oppia enemmän. Päädyimme hakuryhmään vahingossa ja koska ryhmä on täynnä ihania ihmisiä jotka ovat ottaneet minut avosylin vastaan niin olen jatkanut ryhmässä käymistä.

Ryhmästä oli tällä kertaa paikalla vain neljä koirakkoa ja treenit saatiin vedettyä muutamassa tunnissa. Minäkin olin treenien ajan skarppina enkä eksynyt kertaakaan oikeasti metsään. Priya sai tehdä ensimmäistä kertaa hakua joka näytti jo jonkinlaiselta oikean haun esi-asteelta. Ensimmäinen ukkeli oli piilossa lähempänä keskilinjaa. Lähetin Priyan keskilinjalta ja sinnehän se ampaisi rosvoa etsimään. Hienosti nenä nappasi hajun ilmasta ja jauhelihan varastanut rosvo paljasti piilopaikkansa.

Toinen ukko oli jo pidemmällä piilossa. Annoimme Priyalle pienen ääniavun. Punainen räjähti eteenpäin heti käskysanasta ja paikansi rosvon hienosti nokallaan. Kolmaskin ukko luovutti jauhelihansa hienosti innokkaalle etsijälle. Neljäs ja viimeinen rosvo yrittikin sitten paeta jauhelihan kanssa. Teimme viimeisen toiston puolipakona jotta vahvistaisimme neidin innokasta etenemistä. Priya ampaisi eteenpäin ja kun se oli lähtenyt rosvo lähtikin puun takaa karkuun. Pakoyritys jäi lyhyeksi ja neiti sai loppupalkaksi jauhelihaa sekä hulppean sosiaalisen palkan kaikilta rosvoilta.

Parasta näissä treeneissä oli huomata miten rohkeaksi Priya on tullut. Muistan vielä sen treenin vuosi sitten kun neiti ei halunnut mennä ottamaan ruokaa vieraan ihmisen kädestä. Eilen se jakoi kohteliaita pusuja kaikille ja nautti selvästi paikastaan huomion keskipisteenä vaikka porukassa oli täysin neidille vieraita ihmisiä.

En ymmärrä miten Priya ymmärsi leikin juonen ensimmäisestä toistosta lähtien. Mistä se tiesi että käskystä "rosvo!" sen pitää juosta täysiä suoraan kunnes se törmää ihmisen hajuun ja paikantaa sen avulla roisto. "Täysin puolueettomana" katselijana täytyy sanoa että neiti oli käsittämättömän pätevä. Hienoa katsoa miten se nappaa hajun punaiseen nokkaansa ja tietää heti mitä sille pitää tehdä. Naureskelimme että Priya on selvästi päättänyt että hänestä tulee isona hakukoira ja lukenut lajin sääntökirjan. Treenejen jälkeen tihkuimme molemmat uutta treeni-intoa lajia kohtaan.


tiistai 26. toukokuuta 2015

Olipa kerran Wirneen leiri 2015




Leirivideo! Jota piti vielä muokata mutta en enää jaksanut jäädä hinkkaamaan sitä siistimmäksi. Se on kaunis kaikessa epätäydellisyydessäänkin. Kannattaa katsoa äänet päällä!

Leiri Priyan kertomana: 
Tässä kuvassa ollaan me kaikki upeat Wirnistelijät kaksijalkaistemme kanssa

Yleensä annan mamman hoitaa nämä kirjurin tehtävät, se on sillä alalla taitavampi kuin minä, mutta tällä kertaa taisin juoksuttaa sen leirillä ihan piippuun kun se makaa vieläkin tuolla sängyssä ja voivottelee kipeitä lihaksiaan. Minä olen jo toipunut ja voisin tästä lähteä uudelle leirille vaikka jo tänään. Tässä taas huomaa kuinka rapakunnossa tuo kaksijalkainen osapuoli on. Haluan jakaa kaikki muistot kuitenkin jo nyt tuoreeltaan enkä jaksa odottaa että tuo köntys löytää tiensä ylös sängystä.

Perjantaina aavistelin jo aamulla että tänään tapahtui jotain kivaa. Siispä parkkeerasin itseni eteisen matolle odottamaan. Siitä mamma ei voi unohtaa ottaa minua mukaan koska muuten se kompastuu minuun kun yrittää livahtaa ulos. Matkalaukkuun meni kaikkea mielenkiintoista: pilkottua kivipiiraa, tonnikala-nameja, jauhelihaa ja leluja. Mamma pakkasi myös kaikkea ihan turhaa. Minun mielestäni olisimme pärjänneet vain yhdellä kassilla (sillä mikä piti sisällään kaikki ruuat). 

Neljän jälkeen mamma raahasi vihdoin kantamuksensa ulos. En voinut pidättää hymyäni kun näin kuka tuli meitä hakemaan: Jenny! Pitkän tervehtimisrituaalin jälkeen minut käskettin autoon. Ilo tervehti minua viereisestä häkistä asiaan kuuluvalla innolla. Kun auto käynnistyi, minä nukahdin. Mamma ja Jenny kälättivät koko matkan mutta minä ja Ilo keräsimme virtaa tuleviin koitoksiin. Heräsin vasta kun auto kaartoi Kuralan kartanotilan pihaan. Ihan ensimmäiseksi kävimme läheisellä pellolla juoksemassa.

Tässä mä näytän tyytyväiseltä ruohonkorsi suussa (kuva: Jenny Söderlund)

Tässä mä rankaisen siskoa(w. Ilopilleri)  tukistamalla sitä (siitä syystä että se on sisko) (kuva: Jenny Söderlund)
Pitkän automatkan jälkeen oli hyvä tukistaa hieman Ilo-siskoa niskanutuista ja naukkia matkaevääksi ruohonkorsia (koska minua ei ruokita tarpeeksi kotona). Pihalle alkoi nopeasti kertyä muitakin meitä Wirnistelijöitä. Olimme yhdessä kuin yksi värikäs karkkipussi kun pyyhälsimme ja sähelsimme ympäri pihaa. Ilolla oli juoksut joten se ei saanut leikkiä ihan kaikkien kanssa. Minä sen sijaan nuuhkin kaikki eteen sattuvat sukulaiset läpi ja sytyttelin vähän leikkiä Kaylan kanssa.


Tässä mökissä me olimme yötä: minä, Ilo (W.Ilopilleri), Jippi (W. Jippijaijee), Hyrrä (Snowtimes Bonanza) ja Hyrrän sisko Isla (Snowtimes Basecamp) (kuva: Jenny Söderlund)

Tässä minä olen mun siskojen kanssa: Tintti (W.Ilmileikki), mä (W. Ilmalento) ja Ilo (W. Ilopilleri) (kuva: Jenny Söderlund)
Juuri kun hauskuus oli suurimmillaan niin minut laitettiin takaisin häkkiin. Mamma kävi syömässä (ilman minua!) tortilloita ja juorusi aivan liian kauan muiden kaksilahkeisten kanssa. Nälkä kurni vatsassa. Olin jo aivan raivoissani kun mamma vihdoin haki minut mukaansa ja menimme hommiin. Olisin voinut mennä jauhelihan kanssa kahdestaankin treenaamaan, mutta minut oli tällä kertaa lukittu metallihäkkiin. Viime leirin oma-aloitteisuuttani ei oikein arvostettu. 

Jouduin kentän laidalle seinään kiinni katsomaan kuinka mamma liikkuroi Naurua ja Maijaa. Ilmaisin mielipiteeni kaikille kiljumalla hurjana vankilassani. Mamma hieman ihmetteli että miksi minun piti huutaa, kentällä ei tapahtunut kuitenkaan mitään tokoa kiihdyttävämpää. 

Olin kuulemma todella taitava tokoeläin. Vaikka oikeasti tuijotin vaan mammaa ja mietin milloin se vapauttaa mut kupille. Kasvis-tätikin kehaisi että oli hienon näköistä tokoa. Vähänkö oli noloa kun huomasin kuinka mamma meinasi haljeta ylpeydestä. Kuulin myös katsojilta kommenttia että oli hieman eri meininki kuin viime vuonna. Tätä kommenttia en oikein ymmärrä koska olin muistaakseni yhtä hieno viime vuonnakin vaikka olinkin hieman enemmän kiinnostunut kaikesta muusta kuin tokosta. Mamma kuitenkin tuntui ymmärtävän sillä se näytti ärsyttävän tyytyväiseltä itseensä. 

Jauhelihan eteen jouduin tekemään noutoa, seuraamista, jääviä ja paikkamakuun. Mamman ohjauksessa ei ollut oikein mitään tolkkua, se sanoi vaan nauttineensa kun koira oli kerrankin hyvässä vireessä ja vastasi nostatukseen jopa railakkaasti haukkumalla. Minä sanon että palkka oli kerrankin kohdillaan. Mamma oli samaa mieltä ja sanoi vievänsä minut useamminkin tokoilemaan iltaruualla.

Tässä mä odotan jauhelihaa niin innokkaasti että poikitan seuruussa (Kuva: Jenny Söderlund)

Tässä mä katson tuimana kuinka muut treenaa. Mun vieressä on Nauru (Windedos Amaretti) ja Ilo  (W. Ilopilleri) (kuva: Jenny Söderlund)
 Tokot saatiin päätökseen vasta kymmeneltä illalla. Mamman nukkumaanmeno taisi hieman pitkittyä koska hän näytti jääneen suustansa kiinni kämppäkavereidensa kanssa. Minä sammuin häkkiini kuin saunalamppu. Kämppäkaverini Jippi oli hieman levoton yöllä ja hänen seikkailunsa pitivät hieman mammaakin hereillä. Minä ymmärrän täysin Jipin ahdingon juoksupöksyjen kanssa, Ne ovat pahin kirous mitä maa päällään kantaa. 

Lauantai valkeni sateisena. Kaksijalkaiset voivottelivat kuinka he joutuvat aksaamaan ulkona. Minä kuulin vain sanan "agility" ja innostuin heti. Sateesta viis! esteet, täältä tullaan! Jouduin aamupissan jälkeen vielä häkkiin odottamaan siksi aikaa kun mamma kävi nauttimassa kartanon hienosta aamupalasta. Mahtoi olla maistuva aamiainen, sen verran hartaumuksella mamma ahtoi itseensä ruokaa ja näytti niin leppoisen tyytyväiseltä palatessaan hakemaan minua. Kannattiko syödä itsensä pyöreäksi, minä nimittäin suunnittelin antavani mammalle sellaista kyytiä aksaradalla ettei siinä kovin pyöreänä pysytä kyydissä mukana. 

Onneksi mammaa tuli ohjeistamaan Esa Lehdistö, samainen setä joka yritti kouluttaa meitä viime marraskuussa leirillä. Kaksijalkaiset rakensivat vaikean radan. Ihan hassua. Minusta olisimme vaan voineet juosta putkesta putkeen ja olisimme saaneet hupia koko rahan edestä.

Ensimmäinen rata oli suunnilleen tällainen. 

Mamma ei ihan muistanut ihan miten se meni koska hän ei saanut jalkojaan aseteltua esteiden välille niin hyvin että olisimme päässeet koko radan läpi. Osa siitä ei siis piirtynyt hänen päähänsä kovin hyvin. 

Teimme ensin pätkää 1-7. Mamma oppi vihdoin 2. esteellä ettei hän saa peittää takaakierrossa kierrettävää siivekettä minulta. Tai olisinhan minä sen osannut muutenkin tehdä. 4. putken jälkeen mamma yritti taas karata minulta ja tehdä persjättöä. Hän on vaan niin turkasen hidas ettei se meinannut millään onnistua. 

Sitten teimme pätkää 7-10. Mammalle yritettiin opettaa yrikoista käännöstä 10.esteelle mutta se oli jotenkin niin vaikeaa. Pujottelun otimme erikseen kerran ja minä tein todella hyvin, kuikas muutenkaan. 

Pätkä 12-15 piti sisällään takaakiertoja ja päällejuoksua. Minä tajusin kuvion heti mutta kaksijalkainen kompasteli (tässäkin) kohdassa koipiini. Joskus mietin pitäisikö minun vaihtaa ohjaajaa niin alkaisi tämä meidän harrastuksemme edityä ja pääsisimme aina nopeammin maaliin palkan luo. 

Loppusuoralla 17-21 mamma löysi sentään kunnon vaihteen töppöjaloistaan ja suoriuduimme siitä kunnialla.


Tässä mä loikkaan (kuva: Maija Piippo)
Tässä mä yritän lukea mamman ohjeita (Kuva: Minna Karjalainen)

Tässä mä oon vihdoin mun pallon kanssa (kuva: Minna Karjalainen)
Toinen rata kasattiin kaksijalkaisten ruokatauon jälkeen. Miksihän niidenkin pitää syödä koko ajan, ihme ahmatteja. Olivat kuulemani mukaan maistelleet myös mokkapaloja jotka saivat heidät hilpeälle päälle (liiasta sokerista vaikka salaisia ainesosia myös epäiltiin). 

Tässä radassa mamma yritti sivuirtoamista (1-3). Mamma käveli siis ja näytti matkalla minulle kakkosesteen rimaa mutta meni itse kolmosen luokse kutsumaan minua.Mokoma kehtasi epäillä että minä en muka osaa sellaista temppua tehdä mutta minäpä näytin sille! Tein irtoamisen aivan oikein ensimmäisestä toistosta lähtien.

Jäimme jumiin kohtaan 5-12. Mamma ei vaan osannut katsoa linjaani kutoselle, lähettää minua seiskalle takaakiertoon ja pinkoa tarpeeksi ajoissa ysille lähettämään takaakiertoon, saatika sitten kympille, johon tehtiinkin takaakiertopersjättöhomma. Luulen että takkuisuus tuli mamman pään sisältä. Kyllä sekin osaisi jos uskaltaisi vaan mennä. Se ajattelee aivan liikaa. Minä sen sijaan menen vaan kovaa enkä ajattele turhia ja hyvin menee. Sai se mammakin sitten jalkansa aseteltua ja pystyi tekemään pätkän. Sitten se joutui tukiopetukseen ja kävi koko radan läpi MIELIKUVITUSKOIRAN kanssa. Minä en niellyt syrjäytetyksi tulemista helposti vaan raivosin mammalle katsomosta käsin. Ihan epäreilua että minä teen täydellisesti ja joudun silti jäähylle. Mamman olisi voinut laittaa katsomaan kun minä rallattelen yksin radan läpi. 

Tässä mä taas loikkaan (kuva Jenny Söderlund)
Tässä mä suoritan ja mamma yrittää jotain (kuva Minna Karjalainen)

Tässä mä oon valmiina pelastamaan nakit
(Kuva: Minna Karjalainen)
Tässä mun mamma toipuu Gatsbyn tyrmäysyrityksestä
(Kuva: Minna Karjalainen)

Agilityn jälkeen minut pakattiin samaan takaboxiin Naurun kanssa. Veljeni Gatsbyn (W. Ikiliikkuja) ja siskoni Tintin (W. Ilmiliekki) omistajat ylipuhuivat meidät hakumetsälle. Tiesin heti mistä oli kyse. Joku roisto varasti nakit, eksyi sitten metsään ja minun piti hakea siltä nakit pois. Mamma toimi ensin nakkivarkaana Naurulle, Novalle (W. Hukkapala), Gatsbylle (joka oli kuulemma runnonut mamman nenän pusuilla pahemmin kuin minä ikinä) ja Tintille. 

Meidän vuorolla Maija eksyi metsään nakkien kanssa. Löysin eksyneet nakit hienosti kolme kertaa. Mamma jaksaa aina ihmetellä miten muistan mistä tässä hommassa on kyse kun löydän heti nakkivarkaan. 

Tässä mä mietin mihin mun nakit meni (Kuva: Minna Karjalainen)

Tässä mun sisko Tintti (W. Ilmiliekki) leikkii sen sukkapallolla. (Kuva: Minna Karjalainen)
Hakuilun jälkeen kävimme vielä lenkillä. Virittelin hyvin leikkiä Tintin ja Naurun kanssa, mutta Gatsby oli koko ajan takapuolessani kiinni niin että minun piti oikein suuttua. Vitsi veljet voi olla ärsyttäviä! Taioin naamalleni hirveimmän ilmeen ja yritin antaa sille selkäsaunan mutta mokoma ei ottanut kuuleviin korviinsakaan. Onneksi sen mamma auttoi raivostuttavan veljen komentamisessa.

Kun tulimme takaisin, olin jo rättiväsynyt. Päivä jatkui kuitenkin vielä ryhmäkuvilla. Meidät kaikki I-pennut laitettiin riviin ja me tuijotettiin kameraan (eli makupaloja ihmisten käsissä). Poseeraaminen sujuu minulta aina kuin vanhalta tekijältä. On kiva mennä riviin istumaan kun tietää että se on helppo tapa ansaita vähän apetta. 

Tässä me ollaan melkeen koko I-sarja: Gatsby (Ikiliikkuja), Tintti (Ilmiliekki), Ihme (Ihmejakumma), mä (Ilmalento) ja Ilo (Ilopilleri). Meistä puuttuu vain Issi (Irtiotto). Kuva: Jenny Söderlund
Kuvaushetken jälkeen sain huokaista vähän aikaa. Mamma kävi ahtamassa itseensä vaihteeksi vähän ruokaa. Tosin hän taisi ruuan sijaan löytää tiensä sipsipusseille ja veti oikein herkkuöverit. Illan hämärtyessä me käytiin Ilon ja Jipin kanssa pellolla taas lämppäämässä. Olin jo aika unessa mutta heräsin kun ymmärsin mitä me mentiin tekemään.

Mamma löysi minulle uuden suosikkilajini: viehejuoksun. Australianlintukoira minussa heräsi ja juoksin vieheen perässä kuin viimeistä päivää. Me oltiin Ilon kanssa molemmat tosi hyviä. Kerrankin meidät mammat osasi arvostaa meidän taipumusta lähteä jokaisen liikkuvan asian perään. 

Jäähdyttelyn jälkeen kävimme unille keräämään virtaa seuraavan päivän haasteisiin.

Sunnuntai valkeni aivan liian aikaisin. Mamma raahasi minut puoliunessa aamulenkille ja jätti minut sitten häkkiin siksi aikaa kun raahautui aamupalalle. Aamupalan jälkeen minusta otettiin verikoe johonkin geenitutkimukseen. Minä en edes huomannut piikkiä mutta mamma valahti heti valkeaksi ja näytti koko näytteenoton ajan pahoinvoivalta. 

Mamma tarvitsi hetken aikaa hengitellä ja toipua verikokeesta (joka otettiin minun tassustani, ei hänen) joten seurasimme vain aluksi tokoa. Mamma oli onneksi ottanut huomioon että minä olin väsynyt ja tokoilu ei luonnistu minulta aina niin täydellisesti väsyneenä.

Teimme kontaktiharjoitusta jossa minä istuin mamman sivulla ja tuijotin häntä tiheästi. Maija yritti häiritä minua. Tällä kertaa en mennyt lankaan ja katsonut lentäviä esineitä kohti joten sain vuolaasti palkkaa. 

Sitten yritimme tehdä hieman tunnaria. Olin jo hyvin väsynyt ja kyllästynyt joten arvoin hieman oikeaa kapulaa. Mamma oli minulle tästä vähän turhankin tiukkana. Onneksi Maija huomautti hänelle siitä ja helpotimme vain harjoitusta. Nostin sitten oman loppujen lopuksi. 

Tässä mä seuraan innokkaasti ja mamma mököttää. Se on hassua kun mamma huolehtii aina mun ilmeestä mut ei pidä huolta omastaan. (kuva: Jenny Söderlund)

Tässä mä harjottelen kontaktia sillä aika kun Gatsby tokoilee (kuva: Jenny söderlund)


Tylsän tokon jälkeen mentiin vihdoin aksaamaan. Meille oli rakennettu rata valmiiksi. Mammalla hajosivat kuitenkin aivot joten emme päässeet varsinaista rataa tekemään. Päätin sitten vaihtaa kuskia ja vein Maijan koeajolle radalle. Me tehtiin Maijan kanssa loistava rata. Kyllä minä osaan kun kuski kertoo minne mennään. Harkitsin jo kovasti kuskin vaihtoa tämän yhden kokeilun jälkeen. Muutkin meistä ausseista kokeilivat lainaohjaajia ja useat tykkäs oikein kovasti vaihtelusta. Jotkut oli mammalleen liian uskollisia eivätkä sitten halunneetkaan tehdä vieraiden kanssa. Minulla ei ollut tätä ongelmaa. Ihan sama kuka siellä radalla toimii pallotelineenä. 

Tässä mä kokeilen Maijaa pallotelineenä (Kuva: Jenna Oinonen)

Tässäkin mä kokeilen Maijaa (Kuva: Jenna Oinonen)
Tehtiin me sitten mammankin kanssa jotain mihin sen aivot taipui tänään. Tehtiin tyhmiä kontakteja ja keppejä suoraan putkesta. Näähän minä jo osaan, en tiedä miten se mamma jaksaa näitä samoja vanhoja aina hinkuttaa. 

Mamma juorusi vielä muiden kaksijalkaisten kanssa ennen kuin lähdimme kotia kohti. Minä matkustin Jedin (W. Jokumuumuka) kanssa samassa kopissa kotiin asti. 

Leiri oli mahtava kokemus. Sain nuuskaista sukulaisiani ja leikkiä suuren osan kanssa. Mamma sai vertaistukea ihanista wirnistelijän omistajista. Me molemmat hymyilimme ja nauroimme kasvolihakset kipeiksi. Minä sain sellaista palautetta että olen saanut hurjasti itseluottamusta ja suhtaudun ihmisiin rohkeammin ja avoimemmin. Mamma on siis tehnyt oikein kun on rohkaissut minua olemaan rohkea niiden uusienkin ihmisten kanssa mitkä saattavat joskus hieman jännittää minua. Tällä leirillä olin kyllä sellainen hymykone ja jokaisen sylieläin, niiden hieman vieraampienkin tätien. Mammakin sanoi että on hyvin ylpeä siitä että me kuulutaan näin hienoon joukkoon! 

Tässä on meidän leiripaita kuva: Jenny Söderlund

Tässä mä olen kaunis oma itseni (kuva: Maija Piippo)




perjantai 22. toukokuuta 2015

Olipa kerran puoliksi pakattu matkalaukku

Minua odottaa eteisessä puoliksi pakattu matkalaukku. Se olisi tarkoitus ahtaa täyteen koiran ja minun treenikamoja, kunhan jaksan nostaa ahterini pois koneelta. Olen todella huono pakkaamaan. Jätän sen aina viime tippaan ja unohdan jotain oleellista. Iltapäivällä ohjaamme nokan kohti Kuralan kartanoa ja Wirneen-leiriä. Viikonloppuna tahkotaan ainakin agilityä ja tokoa, kokeillaan vieheen perässä juoksua ja napataan Priyasta verikoe (yäk..) LTV:tä koskevaan geenitutkimukseen.  Palaan astialle sitten sunnuntaina, toivottavasti taas vähän viisaampana ja varustettuna videoilla!

Sitten päivän kuvapläjäykseen. Kävimme alkuviikosta Jennyn ja Ilon kanssa tahkomassa hieman hyppytekniikkaa ja tokoa. Kiitos kuvista kuuluu Jennylle joka jaksaa aina uskollisesti kuvata meitä. Kiitos ja kumarrus!

"Heitä se pallo!" 
"Pomppustop!" 

"Mamma mököttää ja minä seuraan"


"Jee!"

"täältä mä tuun taitavana katse mun pallossa"
"Putkesta suoraan pallolle!"

"oho.."
"Harjoituksen tärkein paikoilleen" 
"Monttu auki kohti palloa!"

"Siellä se pallo on!"



"Mun pallo.."

maanantai 18. toukokuuta 2015

Olipa kerran kysymyksiä

Pääni on täynnä räkää, kurkussani asustaa kuiva kaktus ja ohimoitani hakkaa reppuselässä istuva näkymätön kääpiö. Näillä fiiliksillä on vain parempi käpertyä peiton alle. Koira on onneksi jo treenattu ja makaa tyytyväisenä jaloissani. Törmäsin Team Draumur-blogissa haasteeseen, jossa oli heitetty ilmoille mielenkiintoisia kysymyksiä. Huomasin lukiessani vastaavani kysymyksiin hiljaa mielessäni joten ajattelin vaivata aivojen sijaan näppäimistöäni ja  kirjoittaman vastaukset ylös.

1. Kerro mielipiteesi pallopaimennuksesta. 

Onnidog 2014 Kuva: Jenny
Kuva kuvastaa hyvin meidän molempien tuntemuksia lajia kohtaa. Molempien naamalta loistaa iso kysymysmerkki. Tutustuimme lajiin viime syksynä Onnidog- tapahtumassa ja yhden koulutuskerran perusteella lajista jäi hieman... hmm.. omituinen kuva. Koulutuksessa nami laitettiin pallon alle ja kun koira työnsi palloa saadakeen namin kouluttaja naksautti siitä. Naksukäsi ei kuitenkaan ollut ihan hanskassa tässä koulutuksessa joten merkkiääni tuli omaan makuuni aivan liian myöhään. Priya oli ihan kysymysmerkkinä mitä sen kuului tehdä. Sanoin kouluttajalle että haluan naksutella itse. Kouluttajamme katsoi silti tarpeelliseksi välillä naksutella minun palkkaääneni jälkeen. Olimme molemmat ihan sekaisin. Saimme silti kehuja että Priya on luonnollinen pallopaimentaja, onhan se paimenkoira ja käynyt lampaillakin. Olisin itse saanut sheipattua Priyalle pallon työntämisen kuonolla muutamassa minuutissa joten namin työntäminen pallon alle oli jotenkin tosi omituista. Varmasti hauskaa aktivitointia koiralle, mutta tämän yhden koulutuksen jälkeen en oikein osaa ottaa koko hommaa tosissani. 

2. Pistä kuva sinun ja koirasi lempipaikasta.

Koska en kehtaa laittaa kuvaa meidän sohvasta niin vastaan että kotiseutuni Jyväskylän metsät. Mikä tahansa metsä kelpaa mutta koti-kotiin on aina erityinen suhde. Tähän olisi sopinut myös kuva treenihallista/kentästä koska niissä viihdymme myös molemmat.


3. Pistä lyricsien pätkä joka jollain tavalla liittyy koiraharrastukseesi ja pieni selitys.

Näitä on todella paljon. Löydän paljon voimaa ja inspiraatiota musiikista. Tästä syystä minulla on paljon "voimakappaleita" mitä soitan jos tarvitsen nostatusta.

Tässä nyt pari pätkää joista jollain kummallisella tavalla löydän minut ja Priyan.

Skillet- I´m awake and alive



I´m at war with the world
and they
Try to pull me into the dark
I struggle to find my faith
As I´m slipping from your arms.

It´s getting harder to stay awake
And my strenght is fading fast.

And you breathe into me at last.

I´m awake, I´m alive

Kappaleesta, etenkin tästä kohdasta löydän niitä tuntemuksia joita tunnen liian usein Priyan kanssa. Joskus minulla on oikeasti vaikeaa löytää Priyaa treeneissä. Joskus elämme ihan eri planeetoilla ja huudan keuhkoni murskaksi mutta Priya ei kuule minua.Tuntuu että emme kohtaa jollain tasolla ja molempien motivaatio laskee tahmeaksi laahustamiseksi. Sitten tulee se hetki kun löydän pienen punaisen paholaiseni ja jokin tuntuu hengittävän hetkeen eloa: olemme hereillä molemmat ja täysillä mukana. 

Elton John- Your song



I hope you don´t mind,
I hope you don´t mind,
That I put down in words,
How wonderfull life is,
 now your in the world

Omistin kyseisen laulun Priyalle 1v-synttäreinä videon muodossa. Kappale on kaikkea mitä haluan Priyalle ja koko koiraharrastukselle sanoa. Olen niin iloinen että olet elämässäni. Olen saanut harrastuksen ja Priyan kautta niin valtavasti kaikkea hyvää: itseluottamusta, ystäviä, ikimuistoisia hetkiä.. Olen oppinut paremmaksi ihmiseksi. En ole koskaan ollut niin onnellinen tai tuntenut kuuluvani enemmän "joukkoon" kun juuri nyt ja se on Priyan ja koiraharrastuksen ansiota.

4. Suurin unelmasi koiraharrastuksen saralla, jos se on toteutunut jaa se meille.

En halua koiraharrastukseltani mitään ihmeellistä. Hurjin unelmani olisi päästä tokossa, agilityssä ja koiratanssissa niin pitkälle kuin ohjaajan rahkeet riittävät. Haluan oppia ja imeä tietoa pääni puhki, mutta haluan myös itse luoda uutta ja keksiä ratkaisuja. Haluan aina omistaa koiran ja tarjota niille hyvän ja aktiivisen elämän. Jonain päivänä haluan tavata sen koiran jonka kanssa löydän sen satumaisen yhteyden. Se jos joku olisi vasta hienoa. Haluan myös jonain päivänä nähdä oman koirani pennut, en välttämättä kasvattajana mutta esimerkiksi sijoituskoiran muodossa. 

5. Jos lähtisit suunnittelemaan pentuetta, mitä ottaisit huomioon.

En ole pentueen suunnittelua pahemmin miettinyt, mutta luulen että ottaisin huomioon samoja asioita kuin mitä mietin valitessani omaa koiraani. Nartussa ja uroksessa tulee olla sitä jotain mistä pidän. Jos lähtisin omaa koiraani pennuttamaan niin tekisin sen vain ja ainoastaan siksi että haluaisin itse koiran juuri omasta nartustani. Nartun tulisi siis olla omaan käteeni sopiva harrastuskoira jolle valitsisin itseäni miellyttävän uroksen. Painottaisin yhdistelmässä harrastusominaisuuksi ja tervettä rakennetta. 

6. Jos sinun pitäisi järjestää koirasynttärit koirallesi ja sen kavereille. Millaiset kemut niistä tulisivat?

Priya varmasti haluaisi kutsua kemuihinsa ainakin Panun ja Wentin, siskonsa Ilon ja muita Wirnistäviä sukulaisia, parhaat painikamunsa (toisen) Ilon, Chilin, Vendin ja Vilin, treenikamunsa Riemun, Pörrin, (kolmannen) Ilon.. ja monta muuta. Yhdessä nämä kaikki varmasti arvostaisivat vauhdikkaita aksatreenejä ja kiireetöntä metsälenkkiä, jonka varrella pysähtyisimme grillaamaan makkaraa. 

7. Onko koirallasi tai teillä joku suosikkiohjelma jota tykkäätte katsoa tv.stä/netflixistä ym.?



Priya aika harvoin kiinnostuu mistään tietyistä ohjelmista. Agilitykilpailuja seuraamme livestreamista yhdessä samalla intensiteetillä ja kerran seurasimme yhdessä ratsastusta tv:stä. Jos menen sohvalle nollaamaan ja katsomaan töllötintä, Priya usein seuraa esimerkkiäni oli ohjelma mikä tahansa. 

8. Bordercollie- puolesta vai vastaan? Miksi? 

En oikein ole intohimoisesti minkään koirarodun puolesta tai vastaan. On olemassa rotuja joita en voisi kuvitellakaan tuohon laumamme jatkoksi mutta en varsinaisesti tunne olevani näitä rotuja vastaan. Bordercollie on kuitenkin rotu jonka voisin kuvitella sopivan minulle kuin nenä päähän. Seuraava koirani on luultavasti bordercollie, jos mikään muu rotu ei ehdi kääntää päätäni ennen sitä (niin kuin kävi Priyan kanssa).  Eli olen siis bordercollieiden puolesta.

Bortsuissa minua kiehtoo tapa jolla ne tekevät töitä. Liikkuminen, ilme, työmoraali ja jopa se tietty maanisuus. Minun koirani pitää olla vähän hyvällä tavalla hullu ja uskon löytäväni sen yksilön tästä laajasta rodusta. 

9. Jos sinulla olisi 30sek. aikaa esitellä joku koiraurheilulaji epäileville ystävillesi mitä sanoisit?

Otan tähän esimerkkitilanteeksi keskustelun jonka olen käynyt liian usein kun olen kuullut jonkun toteavan ettei agility ole voi olla urheilua. Koirahan siinä juoksee eikä ohjaaja. 

"Ystäväni, oletko kokeillut juosta esteradan läpi pienen ohjuksen perässä. Kyllä, agilitya voi verrata siihen että ohjaat kehonkielellä toimivaa pientä ohjusta esteradan läpi. Ohjus on irrallaan sinun kehostasi, mutta tavallaan osa sitä, aivan kuin kätesi jatke joka vastaa pieneenkin liikkeeseesi vaihtamalla rataansa. Jos et pääse juuri oikeaan liikkeeseen, rytmiin ja ajatukseen, ohjus posauttaa päin väärää estettä, seinää tai pahimmassa tapauksessa sinun jalkojasi. Eikä siinä vielä kaikki, tällä ohjuksella on oma mieli joka tekee päätöksiä jos sinä et tee niitä. Sinun pitää olla koko ajan askeleen sen edellä. 

Haluatko kokeilla? Tässä on ohjus nimeltä Priya. Varoitus, sen mielestä olet usein radalla vain tiellä ja se ampuu herkästi sinne minne punainen nokka näyttää sinusta välittämättä. Oliko helppoa. No kokeile sitten tätä kaikkea mikä rakentaa hyvän agilitysuortuksen. Juokse koiran kanssa lenkkiä peruskunnon kasvattamiseksi, kiihdytä sen kanssa ylämäkiä voiman lisäämikseksi, ui sen kanssa ja venyttele lihaksia vetreäksi. Juokse kaikki ne sadat treenit mitä täytyy nähdä onnistuneen kilpailun eteen ja raahaa esteitä selkä vääränä radan aikaansaamiseksi. "

Punainen ohjus. Kuva: Jenny

10. Jos sinun pitäisi pitää kiitospuhe voitettuasi lajisi MM kultaa, mitä sanoisit?

Kiittäisin ensimmäisenä koiraa. Uskollista varjoani joka on aina siinä. Se ei varmasti tietäisi tehneensä mitään erityistä. Se on oppinut että tekee mamman kanssa hommia oli tilanne mikä tahansa. Kiittäisin sitä siitä että se antaa aina kaikkensa ja on ystäväni hyvässä ja pahassa.

Sitten kiittäisin varmasti kouluttajiani ja kaikkia mahdollisuuksi mitä olen saanut. Kiittäisin treenikavereitani väsymättömästä treeniseurasta. 

Kertoisin varmaan siitä ensimmäisestä kerrasta kun menin tokotreeneihin. Kertoisin kuinka koirani tuijotti muita monttu auki ja minä olin sille täysin näkymätön. Kertoisin kaikesta mitä opin sen jälkeen ja miten tärkeää on luoda hyvä suhde siihen koiraan.

11. Jos saisit valita sponsoriksi jonkun yksityishenkilön/yrityksen niin mikä se olisi?

En ole ainakaan vielä oikein innostunut näistä sponsorihommista. Tuntuisi jotenkin hassulta esitellä tuotteita blogissani jotenkin luonnollisesti kuulostamatta hirveältä tyrkyltä. Jotkut tekevät tätä hyvin luonnollisesti ja olen löytänyt hyviä juttuja kun olen lukenut blogien yhteistyöpostauksia. Minusta ei vaan ole siihen. Mutta jos nyt olisi pakko valita joku niin haluaisin yhteistyöhön yrityksen kanssa jonka tuotteita käytän oikeasti. 






lauantai 16. toukokuuta 2015

Olipa kerran Christan tokokoulutus

Voiko tokosta saada päänsäryn? Voisin vaikka vannoa että 8h tiukka paketti Christa Enquist-Pukkilan tottelevaisuutta sai pääni jomottamaan ikävästi. Aikainen aamuherätys levottomana sängyssä pyörityn yön jälkeen ei ainakaan helpottanut asiaa. Koulutuksen jälkeen kaaduin suoraan pimeään huoneeseen nukkumaan särkyäni pois ja sulattamaan päivän antia.

Kuva: Marja
Omalle ajalleni valitsin teemaksi vauhdin ja vireen. Kysyin Christalta ihan suoraan miten lähteä treenaamaan laiskemman puoleisesta aussiesta innokkaampaa. Aikaa meillä oli 2x20min ja pätkät oli jaettu kahteen osaan aamulle ja iltapäivälle. Christan kommentti Priyasta näiden pätkien perusteella oli ettei neiti ole mikään helppo tokokoira. Koin jollain tapaa suurta helpotusta tästä kommentista. Vaikka tiedän että voisin tehdä paljon parempaa työtä Priyan kanssa niin helpottaa tietää että ongelmamme ei ole vain minusta lähtöisin. Christa tunnisti Priyassa sen tietynlaisen laiskuuden ja välinpitämättömyyden mikä laskee vireen välillä hermostuttavan alas. Hän näki myös neidin itsenäisyyden ja "en tarvitse sinua" asenteen joka paistaa neidistä hieman läpi. Kaikesta huolimatta Priya on tunnollinen ja kiltti. Se tekee kaiken mitä käsken vaikkakin puoliteholla. Se leikkii hyvin ja motivoituu helposti. Christa sanoi että kovalla työllä neidistä voi saada kivan paketin mutta se tulee viemään aikaa ja vaatii kovan työn motivaation ylläpitämiseen koko tokouran ajan.

Kieltämättä välillä kyseenalaistan sen miksi tokoilen Priyan kanssa. Kun se selvästi syttyy enemmän agilityyn, jälkeen, paimennukseen, hakuun tai pelkkään temppuiluun. Totesin tänäänkin kentän laidalla parille kaverilleni että "pitäskö vaan päästää Priya tokosta tekemään kaikkea mistä se oikeasti nauttii." Totuushan on että jos luovutan nyt niin minulta jää arvokas läksy oppimatta. Miksi kaiken pitäisi olla niin helppoa ja ihanaa ja joka kerta onnistutaan. Törmäilen Priyan koulutuksessa jatkuvasti seinään ja hukkaan Priyan motivaation. Jokaisen kolarin jälkeen nousen kuitenkin viisaampana. Uskon kuitenkin että jollain tavalla everything happens for a reason. Olen sattumalta saanut Priyan koska sillä on minulle läksy opetettavana ja minun pitää niellä se tullakseni paremmaksi ohjaajaksi. Ennen kun alan siteeraamaan enemmän LOSTia ja hourailemaan syvällisiä niin siirtykäämme koulutukseen. Kerron ensin meidän osuuksista ja lopuksi jaan yleisiä muistiinpanoja joita nappasin muiden rääkeistä.

Aamupäivä

Video jossa on koko pätkä leikkaamattomana. Mukana kaikki minun typerät sönkötykset, se kun Priya karkaa yleisöön kun bongaa sieltä Pirittan sekä kaikki Christan vinkit ihan gurun itsensä suusta. Kiitos Marjalle kuvaamisesta!




Aamun pätkä piti sisällään yksittäisiä liikkeitä johon halusin vauhtia. Tällä hetkellä kipeämmin vauhtia kaipaavat nouto ja luoksetulo. Ensin Christa halusi nähdä miten Priya leikkii. Neiti näytti oikein kivaa leikkiä ja Christa totesikin ettei leikkimisessä ole ongelmaa. Koulutuksen edetessä hän huomautti että Priya on todella ahne nuori neiti. Hän suositteli käyttämään säännöllisesti ja sitkeästi myös lelupalkkaa jotta se arvo neidin silmissä ei laske liikaa. Ahneet siat helposti valitsevat leikin sijaan namin jos se saa liikaa valtaa palkkauksessa. Koska leikki on osa metsästyskäyttäytymistä jossa jahdataan ja saalistetaan niin sillä saa vauhdikkaampaa aikaiseksi. Vaikka ahne sika juoksee myös namin perässä niin syöminen on rauhallisempi osa metsästyskäyttäytymistä ja tuottaa näin rauhallisemman tuloksen. Christa kehotti minua miettimään mitä liikkeitä palkkaan milläkin tavalla. Esimerkiksi ruutu, nouto, luoksetulo ja seisominen ovat liikkeitä josta on hyvä palkata lelulla kun taas istuminen olisi hyvä palkata namilla.

Priyan kaltaisen koiran kanssa treenien suunnitelu on todella tärkeää. Christan tärkein pointti minulle oli: suunnittele treenit nin että lelulla palkattavat vauhdikkaat liikkeet tulevat ensin, sitten vasta tekniikka. Koiralle pitää saada treeneistä vauhdikas "ensivaikutelma". Aina ensin kun mennään kentälle niin leikitään ja pidetään hauskaa. Jos tokosta tekee jo valmiiksi laiskalle koiralle teknistä niin loppukin into katoaa.

Vauhtinoudot sujuivat tänään todella hyvin. Perinteinen "kun kerroin kouluttajalle ongelman, se katosi" tilanne. Priyalla oli Priyaksi hyvä vauhti ja kapula tippui kesken matkan lupasanasta pois. Kapulan vaihtamista leluun voin vahvistaa kahden lelun leikillä jossa leikitään, lelu kuolee ja samalla toinen lelu alkaa elää. Kun koira vaihtaa lelua niin annetaan lupasana. Sana alkaa tarkoittaa koiralle vaihtoa. Christa kehotti tekemään paljon vauhtinoutoa jossa vaputus lelulle eri kohdissa ensimmäisestä askeleesta ihan viimeiseen asti. Niin että koiralle on usko viimeiseen askeleeseen asti siihen että vapautus voi tulla. Sivullemenoja kapula suussa kierron kautta jotta Priya oppii vauhdista tulemaan sivulle kapula suussa.

Luoksetulo oli myös Priyaksi vauhdikas. Christa kuitenkin totesi että "se on vähän laiska". Sivullemeno oli kuulemma vaikean näköinen. Chista suositteli samaa kuin noutoon. Vauhtiluoksetuloa paljon joss vapautus eri kohdissa. Koiralle oikeasti usko siihen että vapautus voi tulla vaikka viimeisellä askeleella. Sivullemeno vahvemmaksi lähettämällä kiertoon (tai heittämällä namin kauemmas) ja siitä sivulle. Priyasta huokuu vähän se että jos neiti joutuu ajattelemaan ja on epävarma niin hän hidastaa. Neidillä pitäisi olla siis liikkeen kaikki osat selkärangassa jotta siihen saisi tarvittavaa vauhtia. Sivulletulo ei selvästi ole neidillä selkärangassa ja sen ajattelu hidastaa neitiä entisestään.

Iltapäivä


Halusin näyttää Christalle miltä punaisen laahustaminen näyttää ihan pahimmillaan joten tein kisatreenin. Neljä liikettä: seuraaminen, seisominen, luoksetulo ja hyppy. Jouduin hakemaan pakastimesta jäätelöä lohdutukseksi kun aloin purkaa videota ja katsoin kisatreenin. Voi kyynel mitä menoa.

Seuraaminen: Pikemminkin laahustaminen. Mikä kontakti?! Takaisin perusteisiin ja kontaktia varmemmaksi. Perushajoituksia perusasennossa jossa koiraa häiritään ja se ei saa katsoa sivulle. Sitten kun sujuu niin sama liikkeessä. Christa itse pitää kontaktia seuraamisen tärkeimpänä kriteerinä. Hän ilmaisi asian hauskasti: "en pysty nukkumaan jos koirani ei katso minua seuraamisessa".Kun se on kunnossa niin voidaan hioa muita asioita. On ihan turhaa lähteä liikkeessä korjaamaan paikkaa jos kontaktikaan ei vielä toimi. Priyalle ovat pahimpia yksittäiset häiriöt. Esimerkiksi yllättäen haukahtava koira tai yksittäinen esine maassa, yksittäinen ihminen.. Joten ne asiat tehotreeniin. Myös seinät ja aidat saavat neidin kontaktin helposti rakoilemaan. Priyan kanssa on turha hioa jatkuvaa pahaa häiriötä koska se turtuu siihen nopeasti. Otan siis erityisesti yllättävät häiriöt tehotreeniin.

Seisominen: Ihan hyvä. Itse hiivin hieman Priyan luokse takaisin vähän varmistellen ja Christa huomauti tästä.

Luoksetulo: Nyt Priya esitten perinteisen Priyan possulaukka/ravi luoksetulon. Jes.. Tähän saimme hyvät korjausohjeet vinkit edellisellä kierroksella.

Hyppy: Sininen matto kiinnosti enemmän kuin mamma. Hyppy olikin jännä. Todella takkuista. Ihan luokaton hyppy. Toisen koulutettavan vuorolla sain uusille hypyille aralle koiralle vinkiksi rakentaa ihme virityksiä hypiksi ja yleistää käskyä tarkoittamaan vaikka minkälaista hyppyä muistuttavaa viritystä. Näin koiralle tavallinen hyppyeste ei ole niin suuri numero.

Välit olivat ihan kaameita ja Priya vastasi sosiaaliseen palkkaan vähän F U MUM meiningillä. Varsinkin liikkeiden alut olivat ongelma. Priyan ilme oli hieman: ei kai taas. Se on kuitenkin kuuliainen ja tekee liikkeet vaikka ilme on mitä on.

Christa ei itse tekisi nuoren koiran kanssa niin paljon kisamaista treeniä kuin mitä nykyään tehdään. Nuoren alle kolmevuotiaan kanssa hän ajattelee enemmän osia kuin kokonaisuuksia. Varsinkin Priyan kanssa hän painotti sitä miten tärkeää minun on rakentaa motivaatiota ja koiralle sellaista tekemisen fiilistä sekä uskoa että palkka tulee. Koiralle pitää saada sellainen oletus että palkka voi tulla milloin vain. Christa kehotti minua pilkkomaan liikkeet ja palkkaamaan Priyaa jokaisesta liikkeen osasta: lähdöstä, kesken, lopussa ja väleissä. Priya tarvitsee erityisesti palkkaa liikkeiden aloituksista. Ne ovat tällä hetkellä todella tahmeita. Neidillä ei selvästi ole kisamaisessa uskoa siihen että palkka voi tulla mistä vaan tai milloin vaan. Olen neidin kanssa keskittynyt niin siihen että teen kisamaisesta treenista rutiinia, mikä on tärkeää, mutta unohdin tavallaan tehdä motivaatiota. Tulos on hieman laahustava. Lähden siis kisatreenit hieman alusta, lyhyitä pätkiä ja vapautuksia palkalle eri kohdista. Myös sosiaaliseen palkkaan enemmän työtä: koiralle palkka vasta kehun jälkeen.

Meille läksynä oli osasista palkkaaminen ja koiran odotusarvon nostaminen varsinkin liikkeiden aluissa. Oli kiva kuulla että Christan mielestä Priyasta voi tulla kiva tokokoira koska se on kuuliainen ja tekee (vaikkakin sitkeästi) kunhan nään sen vaivan ja muutan hieman neidin mielikuvaa siitä mitä toko on. Olemme menneet taas liikaa teknisen puolelle ja unohtaneet vauhdin ja tekemisen ilon. Montahan kertaa olen tämänkin kuullut mutta jotenkin aina kompastun samaan ansaan. Hohhoijaa, opinkohan ikinä.

Lopuksi kerroin vielä Christalle Priyan maahanmenosta. Aikaisemmin jonkun muun vuorolla tuli ilme että aussieille on tyypillistä maahanmeno "hissillä" nojaten taaksepäin. Sen vuoksi se vaikuttaa hitaalta eikä toimi esimerkiksi luoksetulossa. Koiralle olisi siis hyvä opettaa kaksi maahanmenoa eri tekniikoilla, eteenpäin "syöksymaahanmeno" ja taaksepäin maahanmeno esimerkiksi kaukoihin.

Muistiinpanot

Minua huvittaa suuresti näissä muistiinpanoissa tallentamani kohta "sheltit ei kiinnostu kuolleesta lelusta". Mitenköhän olen sillä hetkellä kirjoittanut sen ylös? Millä ihmeen tasolla olen luullut myöhemmin hyötyväni tästä tiedosta?
Seuraavaksi hieman muistiinpanoja. Harmikseni osa koulutuksesta meni minulta hieman ohi koska päänsärkyni äityi migreeniksi enkä jaksanut enää keskittyä muistiinpanoihin. Tässä silti muutama pointti jotka jäivät minulle mieleen. Pohjautuvat minun muistiinpanoihini joten jos olen ymmärtänyt jotain väärin niin olen sen tähän myös raportoinut väärin.

Kisatreeni

Reagointi kisamaiseen treeniin on yksilöllistä. Toiset koirat nousevat kisatilanteesta ja toiset laskevat. Christa itse haluaa rakentaa koiralle vahvan uskon siihen että palkka tulee ja se voi tulla koska vaan. Hän tekee nuoren koiran kanssa pitkään osasia ilman kokonaisuutta. Siirtymät ja sosiaalinen palkka ovat myös kokonaisuuden osia joista kuuluu palkata alusta asti. Ei kannata kiirehtiä kisoihin vaan koiran motivaatiota tulisi rakentaa rauhassa. Koiran tokoura on toivottavasti pitkä ja huonosti hutaistu perustyö kostautuu jossain vaiheessa.

Varsinkin hidas koira (kuten Priya) tarvitsee paljon palkkaa osasista. Koiralle rakennetaan suuri arvo jokaiselle liikkeen osalle. Erityisesti palkkaa liikkeiden aluista. "sivu" -käskyn kuullessaan koiran pitäisi olla heti innoissaan ja valtava oletusarvo palkasta.

Siirtymiin oma käskynsä joka opetetaan erikseen. Kun koira osaa käskyn siihen voi lisätä häiriöharjoittelua jotta koira tulee aktiivisesti mukana kisatilanteessa yllättävistä häiriöistä huolimatta. Myös sosiaalista palkkaa pitää harjoitella. Koiraa palkataan kun se vastaa kehuihin aktiivisesti. Alussa ohjaajan pitää ehkä hieman kaivaa kehuilla aktiivisuutta mutta jatkossa ideaalina se että koira vastaa aktiivesti kehuihin ilman kalastelua.

Häiriöt

Häiriötreenillä saa koiraa skarpimmaksi ja kuuntelemaan. Suuret, jatkuvat häiriöt usein helpompia kuin yksittäiset ja yllättävät.

Liikkeistä...

Seuraaminen

Kontakti rakennetaan ensin perusasennossa sitten vasta liikkeessä kun koira sietää häiriötä paikoillaan. Aluksi koiraa voi palkata kun vilkaisun jälkeen valitsee ohjaajan ja siirtää katseensa takaisin mutta pian aletaan jo huomauttaa vilkuilusta ja koira menettää hetkellisesti mahdollisuutensa palkkaan.

Kun kontakti toimii seuraamisesta saadaan intensiivisempää sekä paikka on automaattisesti parempi jos koira pyrkii säilyttämään saman näkymän ohjaajaan.

Kontaktista saa mustavalkoisempaa jos seuraamiseen on eri käsky kuin perusasentoon tulemisella. Koska joissain liikkeissä esim. ohjattu, hyppynouto ym. koiran olisi suotavaa vilkuilla minne kapula menee niin ei voida vaatia kontaktia perusasennossa. Koiralle on myös todella raskasta olla kontaktissa koko ajan, siksi kaksi käskyä on hyvä ratkaisu.

Liikkeiden lähdöt kannattaa harjoitella siisteiksi. Christa itse opettaa jopa niin että koira lähtee vasta kun vasen jalka liikkuu.

Kierron opettaminen

Uusien sääntöjen mukana kierrosta tulee myös liike eikä vain harjoittelun apuväline. Christa suositteli opetamaan koiralle kaksi eri käskyä. Toinen tarkoittaa tätä tavallista kiertoa, "kierrä ihan mitä tahansa" mitä useat käyttävät tokossa harjoittelun apuna ja toinen varsinaista liikettä. Usein koirat ovat hieman toistassuisia joten toinen kierto on niille helpompi. Christa suositteli opettamaan helpomman suunnan "harjoituskierroksi" ja vaikeamman liikekierroksi. Kun suunnat ovat erilaisia niin koiralle kriteerit ovat selviä. Liikekierto ei saa levitä liikaa ja se tarkoittaa vain törpön kiertoa. Toiseen suuntaan tehtävä harjoituskierto voi tarkoittaa mitä vaan eikä sen tarvitse olla niin tiukka.

Tiukan kierron saa opetettua mm. niin että pitää koiraa pannasta toisella kädellä lelua toisessa. Kiertää lelukäden kierrettävän esineen ympäri ja antaa koiran jahdata lelua.

Nouto

Noutoa voi pohjustaa palkkaamalla keppejen nostoa metsässä. Tästä on lyhyempi matka kapulan pitoon kuin lelujen noudosta. Jos koira ottaa kepin suuhunsa spontaanisti niin palkka. Näin koiralla on jokin idea esineen pidosta jo valmiina.

Jos koira ei millään meinaa ottaa kapulaa suuhunsa voi kapulaan sitoa ohuen narun ja juosta sen kanssa ympäriinsä. Kun koira tarjoaa kapulaan tarttumista niin suuri palkka. Tästä koira voi saada otteen mitä häneltä oikein halutaan.

Eteenmeno

Uusien liikkeiden mukana tokoon rantautuu myös eteenmeno. Christa pohti liikettä erään koulutettavan kanssa. Koska alue jolle koiran tulisi päätyä on niin "epämääräinen" (saattaa olla millainen vaan) niin liikettä kannattaa alkaa kohdella eteenmenona. Koira opetetaan siis juoksemaan suoraan niin kauas kunnes toisin sanotaan eli ohjaaja pysäyttää koiran. Matka tulee olemaan joku 10m, mutta koiran tulisi pystyä etenemään vaikka 15m. Liikkeen opettamisessa kannattaa lähteä hakemaan suoraan menoa ja suoraviivaisuutta. Lähetyksiä lelulle, kosketuskepille ym. niin että koiran pitää fokusoida menemään suoraan. Apuna voi käyttää häiriöleluja ym. jotta koiran pitää oikeasti keskittyä menemään eteen.




Kaukot

Jos koira jää helposti maahan-seiso siirtymässä seisomaan hieman etunojaan, se vaikeuttaa seiso-istu siirtymää. Koiran voi opettaa ottamaan seisomisessa hieman "jalkoja alle" eli astumaan vähän etujaloilla taaksepäin.

Istu-seiso vaihdon painoa voi saada taakse kiskomalla koiraa hieman pannasta eteenpäin. Jos koira ymmärtää osaa vastustaa kiskomista seisomalla paikoillaan se siirtää painoa taakse. Siitä käsky kun päästetään irti. 

Ohjattu nouto

Alusta asti mukaan keksimmäinen "kapula" (tai lelu, alusta..) koska siitä tulee helposti kiinnostava asia jos lisätään koulutukseen myöhemmin. Jos koira ei ole ihan varma suunnasta, voi koiraa auttaa hieman lähettämällä sen lähempää. 

Tunnari

Tunnari vaatii paljon toistoja. Opetusvaiheessa vaikka useampi päivässä ripoteltuna arkeen. Christa tekee itse koiriensa kanssa vaikeita tunnareita. Sahaamisesta hän ottaa koiran pois rauhoittumaan. Koiran pitää oppia avaamaan nenänsä heti ja tekemään tarkkaa työtä.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Olipa kerran sadepäivän sisätokot


Sain päivälenkillä tarpeekseni kylmästä tuulesta, joka tuntui ärsyttävän alkavaa flunssaani oikein kunnolla. Suunnitelmissani oli raahautua lähikentälle tokoilemaan, mutta päätinkin sen sijaan jäädä olohuoneen lämpöön. Toko on siitä hieno harrastus että liikkeitä tai edes osia niistä voi hyvin hioa missä vaan. Meidänkin pienestä kolmiosta löytyy tilaa tehdä pientä seuraamista, jääviä, tunnaria, noutokapulan pitoa ja nostoa, kaukoja..

Aloitimme tunnarilla. Kaivoin kapulalaatikon parvekkeelta, ripottelin lattialle neljä vierasta kapulaa ja yhden oman. Olen aikaisemmin tehnyt tunnaria niin etä kapulat ovat ritilän alla ja Priya ilmaisee oman sieltä alta. Tänään päätin kuitenkin jättää kokeeksi ritilän pois. Ensimmäinen toisto oli aika sotkuinen. Priya sähläsi kapulat läpi. Laitoin neidin rauhoittumaan hetkeksi. Jo seuraavalla toistolla oma nousi siististi. Vielä muutama toisto samalla tavalla. Oma nousi oikein asiallisesti ja oikein kuulin kuinka Priya käytti nenäänsä pyyhkäissessään siististi kapuloiden yli. Nosti oman hyvin varman näköisesti. Taitava! Tunnari alkaa olla valmis siirrettäväksi olohuoneesta treenikentälle.




Seuraavaksi teimme kaukoja. Istu-maahan vaihtoja eteisen käytävällä pidemmällä etäisyydellä. Maahanmeno alkaa nättää jo hyvältä pidemmältäkin matkalta mutta istuminen jää helposti hieman puolitekoiseksi kun mamma on hieman kauempana. Maaha-seiso ja istu-seiso vaihtoja tein ohohuoneen matolla. Maahan-seiso vaihtoihin Priya ei tarvinnut enää niin paljon apua, ne ovat olleet alusta asti Priyalle jotenkin helpot. Istu-seiso alkaa mennä myös paremmin kun neiti alkaa ymmärtää painonsiirron ennen istumista.



Kaukojen jälkeen vaihdoimme noutoon. Autoin viime lauantaina treenikamujamme Marjaa ja Pörriä noutoharjoituksessa jossa Marja opetti Pörriä kiertämään kapulan taakse nostamaan sen. Päätin kokeilla samaa Priyalle. Ajattelin että sellainen nosto karsisi nekin pienet tassulla tönäisyt pois mitä Priya joskus tarjoaa. Priya ymmärsi idean käsittämättömän nopeasti. Aloitin niin että kapulan pääty oli meitä kohti ja palkkasin kun neiti kiersi kapulan vasemmalle puolelle nostamaan sen. Käänsin nopeasti kapulaa enemmän ja enemmän. Viimeiseksi tein koko eteisen maton mitalta noudon jossa Priya kiersi hieman kapulan taakse napatakseen sen suuhunsa oikeasta kulmasta. Paljon siistimpi nosto!



Viimeiseksi vahvistimme vielä kontaktia erilaisella häiriöillä, teimme istu, maahan, seiso erottelua heittelemällä nameja ja "pomppustoppia". Pomppustop alkaa näyttää aika hauskalta. Ideana on siis saada Priyalle siitä jotain kauniina päivänä terävämpi pysähtyminen. Koska neidiltä puuttuu sellainen luonnollinen täpäkkyys niin lukkojarrutusta pitää hieman huijata. Pomppustopissa Priya pamattaa tassujaan hieman maahan pysähtyessään joten siitä tulee sellainen hieno äkkipysähdyksen fiilis.

Sellaisia tokoja tänään. Huomenna toivottavasti pääsisin jo ulos tekemään jotain.