keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Olipa kerran ihan p**seilijän haahuileva nenä

Viime viikonloppuna yhden postaukseni kuvituksena oli kasa kakkaa. Tänään on luvassa kasa kakkaa videon muodossa. Nimittäin pätkä tämän päivän treeneistä.

Olen pyhästi luvannut, että teemme Priyan kanssa kisamaisen treenin melkein jokaisen tokokeikkamme yhteyteen. Arvon liikkeet ja niiden määrän nopalla. Tällä hetkellä se vielä onnistuu kun varastosta löytyy vain kuusi kisavalmista liikettä, pitänee keksiä jotain muuta sitten kun AVOn liikkeet alkavat tulla uunista ulos. Harjoituksessa on ideana se, että koira ei koskaan tiedä milloin palkka tulee. Pyrin aina tekemään arvan näyttämän määrän liikkeitä ja palkkaamaan sitten seuraavan liikkeen aloitukseen ja vahvistan näin liikkeiden välejä. Pyrin palkkaamaan tietysti myös liikkeiden jälkeen ja vauhdista keskeltä liikettä. Tähänkin pitäisi keksiä joku arpomisrituaali niin minun kaavoihin kangituneen jääränkin tulisi palkattua Priyaa monipuolisesti.

Pyrin kuvaamaan kisamaiset videolle jotta voin itse katsoa jälkikäteen miltä siirtymät sun muut näyttivät. Liikkuvaa kuvaa siis varmasti ilmestyy tänne bloginkin puolelle kyllästymiseen asti.

Tänään arpa osui kahteen liikkeeseen ja nakki napsahti liikkeille seuraaminen ja liikkeestä maahanmeno. Seuraava liike olisi luoksetulo, ja palkkasin siirtymän jälkeen sen alkuun. Ja voi kakka!
Priyan mielestä hallin lattia oli jotenkin tavanomaista ihanampi. Neitosen olisi tehnyt mieli työntää kuononsa maahan ja impata maton ihanat aromit kitusiinsa. Se meinasi nuuhkaista kesken seuraamisen useampaan otteeseen. Koko seuraaminen tuntui muutenkin jotenkin tavallista tahmeammalta. Ihan kuin punaisen pää olisi liihotellut pilvissä. Liikkeestä maahanmeno oli jo parempi kun herättelin Priyan tähän maailmaan tavallista pidemmällä sosiaalisella palkalla. Maahanmenon jälkeen palkatessa Priya haukahti. Ihmeellistä! Se ei ikinä hauku tokoillessa vaikka kuinka kieputan sitä liikkeiden välissä. Viimeisellä siirtymällä nokka meinasi taas eksyä maahan mutta neiti lähti mukaan kun käskin tiukasti.

Videolta voi kuulla kuinka hoen Priyalle imartelevaa kehua: "pe*****nreikä! Kuka on pe****nreikä!" leikittäessäni sitä palkaksi. Video sisältää siis tuhmempaa kielenkäyttöä eikä sovi perheen pienimmille.



Jatkoimme ruudulla. Lähetin Priyan ruudussa loikoilevalle namialustalle ja palkkasin heittämällä pallon ruudun taakse. Jos palkka tulisi minulta niin Priya ajautuisi aika nopeasti ruudun etureunalle kyttäämään. Neiti aloitti treenin hassulla aivopierulla. Olemme tehneet merkkiä tasan kerran niin että neiti pysähtyy en taakse ja siitäkin on aikaa monta kuukautta. Kun vapautin Priyan ruudussa odottavalle alustalle, neitonen ryntäsi vauhdilla merkkitötsän taakse kököttämään. Näytti hetken hämmentyneeltä kun palkka ei lentänytkään ja korjasi sitten alustalle.

Vaihdoimme sitten hyppyyn, johon olen vannonut saavani lisää vauhtia ja etäisyyttä. Tein harjoitusta jossa Priyaa odotti esteen takana pallo. Vapautin Priyan pallolle esteen päällä ja leikimme sitten yhdessä. Minulla oli taskussani toinen pallo ja välillä pysäytin neidin hypyn jälkeen ja palkkasin heittämällä pallon kauas esteen taakse. Priya ei tiennyt kumpi pallo tulisi olemaan sen palkka ja alkoi tarjota vauhdikkaampia ja ennen kaikkea tilavampia hyppyjä.

Lopuksi tein paikkamakuuta. Päivän teemana oli minun etäisyyteni. Priya nostaa helposti päänsä ylös kun käännän selkäni ja kävelen pois. Tein harjoitusta jossa kävelin pois ja tarkkailin Priyaa hallin seinustalla olevan peilin kautta. Jos pää nousi, kävin voivotellen nostamassa neidin ylös ja otimme harjoituksen alusta. Otin tarkoituksella pitkiä etäisyyksiä jossa kävelin hallia ympäri seiniä pitkin ja pään piti pysyä. Välillä vapautin neidin palkalle.

Ulkona oli niin kaunis ilma että kävelimme hallilta sellaiset 5km bussipysäkille, josta pääsen yhdellä bussilla takaisin Hervantaan. Matkalla liukastelin sitten oikein olan takaa ja nyt voivottelen sohvalla takamus ja polvet ihan mustelmilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti