tiistai 17. helmikuuta 2015

Olipa kerran ihan oma ratapiirros

Sillit purkissa
Meitä kehutaan säännöllisin väliajoin loistavasta treenimotivaatiosta. Ylistävä taho yleensä väittää ettei itse jaksaisi kulkea linja-autolla treeneihin ja perustaa väitteensä meidän motivaatiostamme siihen että raahaan koiran (joskus kaksi koiraa), häkin ja treenikamat kahdessa linja-autossa hallille asti. Totuushan kuitenkin on, että minulla on aivan mahtavia treenikavereita jotka kuskaavat meitä paljon. Etenkin treeneihin jotka ovat kaukana tai harmillisena ajankohtana. Minua nolottaa aina kulkea toisten loisena vaikka maksan usein huvista bensarahaa. Useimmat kavereistani ovat kuitenkin tyytyväisiä että saavat matkaseuraa ja kaverin lämppä ja jäähkälenkeille. Olen aina todella kiitollinen jokaisesta kyydistä, ne helpottavat elämääni suuresti.

Mutta kuljetaanhan me bussillakin. Eilen kimppakyytini koira loukkasi tassunsa joten menin urhoollisesti bussilla agilityyn. Treenimme ovat illalla klo 21-22 joten siinä "yömyöhään" pysäkillä hetken hytistyäni alkoi motivaatiokin olla hieman hukassa. Onneksi kuitenkin raahauduin treeneihin asti koska meillä oli ihan mahtavaa. Priya ei meinannut pysyä housuissaan kun pääsi pitkästä aikaa tekemään kunnon rataa.

Radan alkuun sai valita oman ohjauksensa. Ideana oli kokeilla vähän molempia kouluttajan tarjoamia vaihtoehtoja ja miettiä kumpi on omalle koiralle sopivampi. Isolle koiralle pakkovalssi sopi paremmin koska se heitti koiran pidemmälle kaarelle. Priyan kanssa kohdan pystyi tekemään myös niistona koska neiti kääntyy aikas näppärästi vaikka pennin päällä.

Sitten putkeen ja hypylle. Radan seuraava haaste oli kepit. Tässä kohtaa minä ja hätäiset koipeni hilppasimme liian sutjakasti eteenpäin joten Priya haki kepeille vasta keskeltä. Kun maltoin ohjata rauhallisemmin niin Priya meni kepeille loistavasti. kepeille piti tehdä myös takaaleikkaus.

Sitten vauhtipätkä hypyillä ja putkella varustettuna. Tässä kohtaa Sabina sanoi että Priya irtosi hienosti, oikein raivolla putkeen kun kuuli käskyn. Putken jälkeen hypylle josta tehtiin persjättö. Minun inhokkiliikkeenikin onnistui sitten kun muistin miten rata menee. jostain syystä sovelsin koko loppuradan ja ohjailin neitiä aivan oman ratapiirrokseni mukaan. Koirahan meni minne käskin kun raukalla ei ollut parempaakaan tietoa. Minulla ei meinannut pokka pysyä kun tajusin että ohjaan Priyaa ties monettako kertaa väärään suuntaan. Taisi jäädä Millillä aivot kotiin.

Saatiin kuitenkin tehtyä rata loppusuoraan asti, jossa viimeisenä häämötti pussi. Hyppykorkeus radalla oli jo huimat 50cm eivätkä rimat hidastaneet punaisen pikajunani vauhtia ollenkaan. Muutaman kerran saimme jonkun sählingin jälkeen riman alas mutta kun suunta oli selvä, rimatkin pysyivät ylhäällä. Hui, ei ole enää pitkä matka kisakorkeuksiin!

Tänä aamuna käytin Priyan taas fyssarin pöydällä (tarkemmin sanottuna patjalla). Priya oli menossa onnesta soikeana hierottavaksi, löysi heti ensimmäisenä fyssaritädin namilaatikon ja istui vaativa ilme naamallaan sen eteen. Katsoimme Priyan suoruutta tasapainotyynyn avulla, jossa puolierot tulevat helposti näkyviin. Priya tuo helposti painoa oikealle puolelle enemmän kuin vasemmalle joten saimme kotiläksynä harjoitella painonsiirtoja molemmille puolille tyynyn päällä. Tikapuilla Priya nosteli koipiaan ja käytti takapäätään ihanteellisesti.

Namihetken jälkeen siirryttiin patjalle tutkittavaksi. Ahkeran tokoilun jäljiltä oikean kyljen niska ja selkä lavan takaa olivat hieman jumissa, samoin vasemman puolen alaselkä ja takamus. Jumit lähtivät kuitenkin hyvin pehnemään hoidon aikana ja lopuksi neiti ei enää reagoinut paineluun nostamalla päätään.

Kuva kertoo hyvin Priyan mielipiteen hieronnasta. Fyssari kehui Priyan kuntoa, on kuulemma rakkaudella hoidettu ja hyvässä lihaskunnossa. Käytös sai myös kehuja kun neiti on niin kiltti ja helppo hoitaa,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti