sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Olipa kerran MAMMAN lampaat


Tänä aamuna herätyskello kiskoi minut ylös sängystä aikaisemmin kuin olisin halunnut. Raahasin Priyan suoraan sängystä tokkuraisena pihalle ja hyppäsimme Eijan ja Kaylan kyytiin. Kurssi käännettiin kohti Someroa ja Priyan kasvattajan järjestämää paimennusta. Edellisestä kerrasta oli taas muuton vuoksi vierätänyt reilu kuukausi. Osasin siis ounastaa railakasta menoa aitauksessa.

Aamu valkeni sopivasti kun kurvasimme kohti Someroa. Perillä Priya pääsi hieman juoksuttamaan sukulaisiaan ennen kun siirryimme oikeisiin hommiin.

Kuva: Jenna Oinonen
Aitauksessa meininki oli aluksi mielenkiintoista. Priya keräsi kierroksia haukkumalla ja spurttailemalla ympäriinsä. Sain neidin kuitenkin muutaman kerran käymään maate käskystä ja se nosti itseluottamustani. Katsoin aitausta aivan uudella tavalla. Minähän pystyn hallitsemaan koirani jos vaan haluan. Onnistuuhan se arjessakin. Olen aikaisemmin astunut aitaukseen hokemalla pääni sisällä mantraa: "tunnen oloni typeräksi, en osaa mitään, en hallitse koiraani." Se on toiminut kuin itseään toteuttava ennustus.

Toisella kierroksella kävelin aitaukseen, hengitin syvään ja päätin että Priya tekee töitä asiallisesti käskyn alla. Ja niinhän se teki. Muutaman kerran Priya yritti lähteä pyörittämään lampaita hallitsemattomasti, mutta sain tilanteen parhaiten hallintaan olemalla rauhallinen ja käskemällä neidin maahan. Aitauksessa oli lähinnä hämmentävää. En tiennyt mitä tekisin kun minulla oli oikeasti aikaa miettiä mitä teen. Harjoittelimme koiran lähetystä lampaiden taakse, johon pysäytys ja pätkä kuljetusta. En voi kutsua paimennustamme vielä kauniiksi työskentelyksi. Se oli lähinnä hämmentyneen koirakon ihmeellistä säätöä. Olen kuitenkin niin ylpeä että meno tuntui ainakin omaan käteen suurimmaksi osaksi hallitulta. 

Odotan innolla seuraavaa paimennusta, jos neiti pysyi hanskassa tällä kertaa, sehän pysyy seuraavallakin kerralla. 

Paimennusten jälkeen menimme vielä kimppalenkille kymmenen aussien voimin. Vilskettä ja vilinää riitti. Priya pyöri ympäriinsä hieman orpona ja sytytteli leikkiä vähän kaikkien kanssa. Oma rakas Ilo-sisko kun uupui matkasta. 

2 kommenttia:

  1. Olen itsekin huomannut, että tuolla psykologisella puolella on todella tärkeä merkitys. Eilen menin treeneihin sillä asenteella, että mikään ei onnistu ja ei mikään kyllä onnistunutkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on! Täytyis aina ennen treenejä pitää itselleen joku positiivisen ajattelun hetki :)

      Poista