tiistai 30. joulukuuta 2014

Olipa kerran vuosi 2014

Viime vuonna en osannut tehdä tavoitteita. Jaloissani pyöri kohta puolivuotias punainen pennunnulikka, jonka kanssa tekeminen ei todellakaan aina ollut ruusuilla tanssimista. Toisaalta Priya oli rauhallinen pentu, joka osasi käyttäytyä joka tilanteessa fiksusti ja hyvin,mutta toisaalta en saanut sitä oikein kiinnostumaan mistään. Vuosi 2014 on ollut opettelun aikaa.

Kuva: Jenny Söderlund

Tokon aloitimme varsinaisesti Tamskin pentukurssilla Huhtikuussa. Ennen tätä takana oli vain olohuoneessa naksuteltuja perusasentoharjoituksia. Siitä pääsimme sattumalta jatkamaan koko kesän kestävään tokoryhmään. Kesän aikana uhosin saavani alon liikkeet kuriin. Ja kuinkas sitten kävikään! Taistelimme koko kesän mielenkiintoisten kysymysten kanssa: miten saan koirani kiinnostumaan minusta? Miten saan nostettua sen virettä kun toinen näyttää siltä kun on nukahtamaisillaan? Mitä teen kun koirani huutaa viereiselle kentällä aksaavia koirakoita? Miten leikin koirani kanssa? Mitä teen kun koirani karkaa kesken treenien tai tempoo vaan hihnassa siskonsa luokse hauskasta tekemisestä huolimatta? Miten käsitellään sitä kaikkea pettymystä, kiukkua, epätoivoa ja huonommuuden tunnetta kun kaikkien muiden samanikäiset koirat näyttävät toimivan paljon paremmin?

Saimme kuin saimmekin paketin toimimaan. Nykyään saan jo joskus kehuja siitä miten hyvä kontakti Priyalla on. Se vaati paljon opettelua ja treenaamista, mutta ennen kaikkea tutustumista Priyaan. Neiti on erikoinen persoona, joka on samaan aikaan hyvin herkkä ja epävarma, mutta myös itsenäinen ja voimakastahtoinen, se on rauhallinen ja järkevä, mutta myös kiihkeä ja työintoinen. Opin myös paljon tokosta lajina ja miten sitä pitää treenata. Tamskin TOKOn tehoryhmään pääseminen oli ehkä hienointa mitä meille on koirakkona tähän mennessä tapahtunut. Se antoi paljon itseluottamusta ja uskoa siihen että me pärjätään.

Tällä hetkellä olen Alon liikkeisiin jo kovin tyytyväinen. Työtä on vielä edessä ennen ensimmäistä koetta, mutta eiköhän me sinne asti päästä. Kiirettä ei meillä ei ole!

Kuva: Jenny Söderlund

Agilityn aloitimme varsinaisesti koirakoutsin pentukurssilla Maaliskuussa. Tätä ennen olimme käyneet juoksemassa putkesta ja tehneet kaikenlaista pohjatreeniä. Koirakoutsin kurssilta käteen ei jäänyt oikein mitään muuta kuin häiriötreeniä. Opetus oli hieman hajanaista ja opettajat eivät osanneet vaihdella harjoitusten vaikeustasoa koirakon mukaan. Toukokuussa pääsimme sitten aloittamaan Tamskilla alkeiskurssilla. Meininki muuttui ihanan seesteisestä hieman kaaottiseksi.
Samaan agilityryhmään pääsi Priyan sisko Ilo ohjaajansa kanssa ja tämä häiriö oli neidille aivan liikaa. Ensimmäinen kurssikertamme oli jotain niin kamalaa! Priya ei halunnut tehdä kanssani agilityä vaan karkasi surutta siskonsa luokse aina tilaisuuden tullen.

Agilityssä kuljimme saman tien kuin tokossa. Kasvattajan järjestämä Toukokuinen leiri oli treenien osalta meille jotain aivan kauheaa. Priya karkasi treeneissä ja vapaa-ajalla. Otin tiukan kurin karkailun kanssa. Jos neiti karkasi, tekeminen loppui siihen. Kesän aikana joku napsahti paikoilleen ja karkailu loppui.

Suurin takaisku agilityn osalta oli Priyan luustokuvaus josta paljastui epäsymmetrinen välimuotoinen nikama. Hetken olin aivan varma että meidän hypyt on hypitty. Pettymys oli sanoinkuvailematon. Priya aloitti fysioteapian kerran kuussa, jossa tarkkaillaan neidin kehon suoruutta ja lihasten kuntoa. Olemme oppineet elämään sen kanssa, että Priyan agilityura tulee olemaan lyhyt. Tällä hetkellä neiti on suora ja oireeton. Hyppytekniikkaa on kehuttu useamman koutsin suusta. Jatkamme siis treenejä, mutta olemme valmiita lopettamaan jos siltä näyttää.

Syksyllä vaihdoimme kouluttajaa edellisen jäädessä äitiyslomalle, mutta ryhmämme säilyi suurelta osin samana. Olen tykästynyt ryhmäämme kovasti, yhteishenki on aivan loistava ja treenaamme yhdessä myös varsinaisten viikkotreenien ulkopuolella. Kouluttajamme Sabina on aivan loistava. Hän jaksaa ottaa aloittelevan koirakon kömpelyyden kärsivällisesti ja kannustavasti. Jopa ne päivät kun en osaa tehdä yhtäkään valssia oikeaan kohtaan! Olemme edityneet agilityssä huimasti. Esteet alkavat jos sujua ja minäkin olen joskus radalla ajoissa (vain joskus ;)). Kepit ovat häiriö ja kulmatreeniä vaille valmiit ja kontakteja varten olen tehnyt kovasti pohjatyötä.

Kuva: Jenny Söderlund

Paimennus tuli lajivalikoimaan vahingossa. Kävimme kasvattiporukan kanssa kokeilemassa hieman mitä Priya sanoo lampaista huhtikuussa ja sille tielle jäätiin. Emme edelleenkään osaa yhtään mitään! Mutta vaikka joka kerta ei ole niin hauskaa niin hyvässä seurassa jaksaa käydä itseään nolaamassa.

Kuva: Jenny Söderlund
Yleisesti vuosi 2014 on ollut mahtava. Olemme Priyan kanssa saaneet valtavasti uusia ystäviä. Mikään ei ole hienompaa kun vaeltaa ympäri metsiä koirien leikkiessä ja läpistä mahtavien tyyppien kanssa, mistäs muustakaan, kun koirista.

Kiitos kaikille meidän treenikavereille tästä vuodesta!

Erityiskiitos Priyalle! Siitä että se on Priya ja näin ollen maailman paras koirani <3

4 kommenttia:

  1. Te olette hieno pari. <3 Vaikeuksien kautta voittoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! vaikeuksien kautta voittoon ja sitä kautta kohti uusia vaikeuksia :D :D :D

      Poista
  2. Nostan hattua, että olet jaksanut tehdä töitä Priyan kanssa ja ihanaa, että se on palkinnut! Meininki kuulostaa meinaan aivan liian tutulta tollerini kanssa harrastaessani.... Ja komppaan Jennyä, että hienolta teidän meno ainakin nykyään näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Priya on maailman ihanin niin sen kanssa jaksaa puuhata. Nythän se on kontaktin osalta todella helppo koira kun ollaan sitä harjoiteltu ja ikää on tullut enemmän :D

      Poista