Olipa kerran Ilmalennon ilmalennot

Eli hyppytekniikan alkeiskurssi 30.-31.8.2014
Kouluttaja: Nina Mesiranta

Tällä hetkellä pääni räjähtää kaikesta hyppytekniikan tiedosta mitä päähäni on työnnetty viimeisen viikonlopun aikana, joten varautukaa pitkään postaukseen. Jos haluat oikaista niin lisään loppuun videon Priyan treeneistä!

 Lähdimme liikkeelle aamulla seitsemältä ja olin kotona melkeimpä kellon pyörähdyksen jälkeen. Reippaan kurssilaisen lisäksi mukaani lähti turistikoira Panu, joka on minulla hoidossa viikon ajan. Pakkauduimme kaikki: minä, Priya, Panu ja kevytmetallihäkki bussiin ja suuntasimme kohti TamSK:in tallia. Monen raivokohtauksen ja tien poskeen hajonneen häkkiepisodin jälkeen olimme perillä.

Päivä alkoi luennolla.

Kävimme ensiksi läpi sitä mitä hyppytekniikka on ja miksi sitä pitäisi lisätä agilitykoiran treenikalenteriin.

- Tavoittaana on itsenäinen koira, jonka mielestä hyppääminen on hauskaa.
- Hyppääminen on taito, jonka voi opettaa (koira ei osaa agilityhyppyä luonnostaan)
- Koira opetetaan hyppäämään taloudellisesti, turvallisesti ja tehokkaasti.Huono hyppytyyli rasittaa koiran kroppaa tarpeettomasti.
- Hyppytekniikkaa tulee harjoitella läpi koko agilityuran: viikoittainen harjoittelu auttaa myös huomaamaan helpommin muutokset koirassa (esim. kivut)

Kävimme läpi myös hyppäämisen vaiheita ja taitoja joita koira tarvitsee niiden aikana.

1. Lähestyminen
- Koira arvioi etäisyyttä (laukka-askeleet, voiman käyttö, vauhti)
- Koira valitsee optimaalisen reitin hypylle
- Koira arvioi oikean ponnistuspaikan

Priya pitää päätänsä oikeaoppisesti matalalla

2. Ponnistaminen

- Koira tekee painonsiirtron taakse (koira on luonnostaan etupainoinen, mutta voiman hyppyyn pitäisi tulla takaa)
- Koira valitsee sopivan hyppykulman (Hypyn kaari, jonka korkein kohta tulisi olla esteen keskellä)
- Koira arvioi esteen korkeuden

Priya tähyilee hypyn aikana mammaa

3. Liitovaihe
- Koiran tulisi pitää päänsä alhaalla (jotkut koirat tähyilevät ihmistä tai "hyppäävät niskallaan" eli nostavat itseään ponnistusvaiheessa niskasta -> rasittaa niskaa ja estää koiraa pehmentämästä laskeutumista nostamalla päätä ylös)
- Selkä pyöreänä kaarena
- Hypyn vinous voi johtua toispuoleisesta kivusta kun koira käyttää enemmän toista jalkaansa ponnistamiseen

4. Alastulo

Priya nostaa päätänsä alastulon aikana pehmittääkseen alastuloa

- Koira pehmentää alastulon iskua nostamalla päätänsä hieman ylös, jotta tämä onnistuu, on koiran aloitettava hyppy pää oikeassa asennossa.


5. Poistuminen hypyltä
- Koiran pitää löytää tasapaino hypyn jälkeen

Hyppäämisen ongelmat voivat liittyä mihin tahansa näistä vaiheista, mutta tärkeää on myös henkinen puoli.
- Koiran vire voi olla liian matala (motivaatio hukassa) tai liian korkea, jolloin hyppääminen ei onnistu optimaalisella tavalla.
- Koiralla voi olla ongelmia päätöksenteossa (hypyn arpojat: hyppäisinkö, empäs, joopas..)tai kyvyssä prosessoida montaa  asiaa samaan aikaan
- Koiralla voi ongelmia itseluottamuksessa tai rohkeudessa (ikävät kokemukset, epäonnistumiset, rimakauhu..)

Sitten kävimme läpi itse harjoituksia:

- Harjoituksissa koira lähetetään aina targetille (joko nami tai lelu) Näin koiralle opetetaan itsenäisyyttä.
- Hyppääminen ei onnistu ilman silmiä, mutta koira voi aistia ohjauksen muilla aisteillaan, joten koira opetetaan katsomaan estettä aina ennen vapautusta.
- Hyppytekniikkaharjoituksissa ohjaaja on passiivinen, ohjaajan liike voidaan lisätä myöhemmin, mutta aluksi se on liian suuri häiriö.
- Hypyn jälkeen ohjaaja menee koiran luokse, jotta koira ei hyppää sarjaa väärästä suunnasta uudestaan
- Koiraa ei saa rankaista pudotuksesta!

Harjoitus 1: Perussarja

- 5 hyppyä tasavälein
- Välit ovat mineillä 4 jalkaa, medeillä 5 jalkaa ja maxeilla 6 jalkaa
- Yksi jalka on 30cm
- Nämä ovat "noin mittoja", jokaiselle koiralle katsotaan yksilölliset välit (Priyalla noin 164cm)
- Romejen korkeus: mini 5cm, medi 10cm ja maxi 15cm
- Kokoaminen, jarruttaminen sekä takapään ja selän käyttö

Priya suoritti perussarjan helposti. Se käyttää kroppaansa todella hyvin noin nuoreksi koiraksi.
Ponnistuspaikat ovat järkeviä ja Priya painuu hyvin "pakettiin" esteiden välissä sekä tekee painonsiirron hyvin taakse. Hyppääminen on hiljaista eli neitä laskeutuu hyvin hallitust maahan.

Kolmannella toistolla Priya kyllästyi hieman harjoitukseen ja loikkasi kaksi viimeistä estettä yhdellä loikalla. Laitoimme yhden toiston ajaksi palkan viimeiseen väliin jotta neiti muitaisi asetella koipensa siihenkin. Sitten vielä yksi toisto niin, etä lelu oli viimeisen esteen takana. Neiti hyppäsi kaikki taas esteet oikein.

Harjoitus 2: Vauhditon okseri

- Kehittää koiran korkeudenarviointia
- Kaksi estettä, toinen on apueste jonka jälkeen tulee okseri
- Okserin korkeutta vaihdetaan joka toistolla (Tällä kertaa Priyalla 30-05cm)
- Okseri on vauhditon eli koira lähtee hyppyihin heti ensimmäisen esteen edestä

Kuvasimme koirien hypyt ja analysoimme hyppyä hidastetulta nauhalta. Priyan hyppy näytti oikein nätiltä. Ponnisus lähti järkevästi ja hypyn kaari oli hyvä. Pään asento on oikea hypyn aikana. Selkä pyöristyy hyvin ja neiti laskeutuu äänettömästi ja joustavasti.

Sunnuntaina kokoonnuimme samaan aikaan kuuntelemaan toista luentoa, joka käsitteli koiran kehonhuoltoa. Kirjoitan saamistamme jumppaohjeista postauksen kunhan ehdin opettaa Priyan malliksi.

Harjoitus 3: Etäisyydenarviointi 1

- Viisi estettä, joiden väli kasvaa koko ajan
- Maxeilla ensimmäinen väli on 6 jalkaa, seuraava 7, sitten 8 ja lopuksi 9
- Harjoittaa koiran etäisyydenhallintaa

Priya teki tämänkin harjoituksen helposti. Ompas tylsää tekstiä! Priyalle hyppääminen näytti olevan niin helppoa ettemme oikein saaneet kouluttajalta muuta kuin hyvää palautetta.

Harjoitus 4: Etäisyydenarviointi 2

- Neljä estettä kiintein välein ja viides este, jonka etäisyyttä vaihdetaan 9-21 jalan välein
- Harjoittaa koiran etäisyydenarviointia

Priya aloitti harjoituksen 9 jalasta ja kasvatimme etäisyyttä kolmen jalan välein. 15 jalan kohdalla Priya otti välilaukan. Kouluttajamme sanoi sen olleen viisas ja hallittu ratkaisu. Joillakin vauhdikkailla koirilla on vaikeaa ottaa välilaukkaa (eivät malta) ja ne vitkuttavat sen ottamista pitkittämällä loikkia. 21 jalassa Priya otti edelleen vain yhden välilaukan, mutta venytti sitä väliin sopivaksi.

Sitten lähdimme pienentämään välejä. Priya ehti jo hieman väsyä toistoihin, joten välilaukka tuli 21, 18 ja 15 lisäksi 12 jalan kohdalle vaikka edellisellä kerralla tämä oli hypätty ilman välilaukkaa. Saimme kotiläksyksi harjoitella etenkin etäisyyksiä 12-15 välilaukan arpomisen vuoksi.

Kokonaisuudessaan Priya näytti kouluttajan mielestä oikein hyvältä. Se on ikäisekseen hyvin kehittynyt ja valmis hyppääjä. Pyysin kouluttajaa katsomaan Priyan menoa selän vaivaa silmälläpitäen. Hän ei nähnyt Priyan hyppäämisessä mitään kipuun, vinouteen tai jäykkyyteen viittaavaa. Päinvastoin meno vaikutti vaivattomalta. Tekemällä säännöllisesti hyppytekniikkaa opin tarkkailemaan Priyan hyppäämistä ja nään heti jos jokin ei ole kunnossa. Harjoitukset kehittävät myös hyvin kehonhallintaa ja hyvästä kehonhallinnasta on hyötyä arkielämässäkin.

En saanut videota sunnuntain hypyistä koska kännykkäni päätti sanoa sopimuksensa irti.

Olipa kerran se joka erottaa jyvät akanoista

Olen koko alkuviikon ajan kyseenalaistanut mielenterveyttäni. Tuhlaan kallista aikaani raahautumalla puolitoista tuntia bussilla seisomaan litimärkänä kaatosateeseen. Miksi? Jotta voin treenata tuon punaisen urpon kanssa. Miksi? Koska harrastuksen olisi tarkoitus suoda minulle jonkinlaista mielihyvää. Hytisevänä litimärkänä muumiona on vaikea löytää sitä. Etenkään jos tuntuu ettei taas tänään löydä niitä nappeja jolla koiran saisi toimimaan.

Maanantain tokotreenit olivat juuri tätä luokkaa. Yleensä olen hyvä löytämään jokaisista treeneistä jotain hyvää, mutta jopa minun teki mieli maanantaiehtoona heittää tokokamppeilla vesilintua. Saimme itse päättää treeneihin pari liikettä mitä halusimme tehdä. Minä menin sitten tekemään seuruuta. Koko liike ahdisti jo etukäteen joten lopputuloksen voi arvata. Suoritus oli aika kiduttavaa katsottavaa. Koutsimme ilmeestä loisti lähinnä hämmennys: "Mitähän noille nyt sanois?"

Saimme reseptiksi aloittaa alusta (taas). Leikin ohella ja ilman nipotusta tekniikasta. Minun pitäisi olla passiivisempi ja Priyan aktiivisesti hakea asentoa. Palkka aina lelulla. Haetaan nyt virettä ensin ja mietitään sitä paikkaa sitten. Saimme sentään kehuja siitä että leikkimisemme on nyt hyvää. Kaikki muu sitten ontuukin.

Onneksi en ole luovuttajatyyppiä vaan päinvastoin ryven aika päättäväisesti eteenpäin vaikka meillä ei tunnu synkkaavan seuraamisessa sitten ollenkaan. Pidämme nyt suosiolla viikon tauon tokoilusta, keräämme treeni-intoni palaset pohjamudasta ja jatkamme eteenpäin. Päässäni soi typerä mantra:

Tällaiset haasteet erottavat jyvät akanoista. Kyllä minä vielä opin kouluttamaan tuota koiraa ja sitten kaikki tuntuu sen arvoiselta. Sitä päivää odotellessa.

Tiistaina sade piiskasi meitä toistamiseen. Raahauduimme säätä uhmaten tämän kesän viimeisiin ohjattuihin agilitytreeneihin. Kouluttajamme vaihtuu syyskaudelle, mutta onneksi ryhmä pysyy samana. Hieman haikea fiilis koska Laura on antanut meille niin loistavan alun harrastukseen. Ihan mahtavaa kuitenkin että saamme jatkaa muuten samalla porukalla. Oli myös helpotus saada ryhmäpaikka talveksi, tiedän, että ne ovat todella kiven alla.

Sateen keskellä kuulin naapurikentän koutsin tokaisevan: "Tämä keli erottaa jyvät akanoista." Ulkokentällä treenaaminen hyytävässä syyssateessa oli kieltämättä aika mielenkiintoista. Kökötin odotusajan estevarastossa koiran kanssa ja kurkin toisten suorituksia, Viimeisen kerran kunniaksi teimme hauskaa ja helppoa rataa.

Minulla oli vähän laahustustunnelma. En osannut ohajata Priyaa tarpeeksi täpäkästi, joten neiti hieman hermostui minuun. Kun sain ajatukseni koottua, pääsin radan räpiköiden läpi. Sain videoituna pätkiä meidän menosta. Aika laahustustahan se on. Ja Priyan aksaraivon voi aistia :D (ainakin jos äänet olisivat päällä)

Olipa kerran työmotivaatio

Kuva: Jenny Söderlund

Pakkasimme lauantaina laukkumme ja suuntasimme toiselle puolelle Tamperetta nauttimaan Jennyn ja Ilon vieraanvaraisuudesta. Vietimme tyttöjen iltaa tokon, hyvän ruuan ja aika pimeän elokuvan parissa. Pääasiassa tarkoitus oli läpistä kaikesta maan ja taivaan välillä ja antaa sisarusten leikkiä oikein olan takaa.

Tokoilussa saatoin tuntea perjantain masiksen jälkimaun. Mieleni ei oikein tehnyt tehdä yhtikäs mitään. Seuraaminen tuntui loistavan kamaluudellaan eikä meidän lempiliikkeiksi nousseet jäävätkään tuntuneet onnistuvan. ennen kuin julistin itseni maailman surkeimmaksi tokoilijaksi, Jenny onneksi muistutti meille miten paljon ollaan kehitytty. Priyan työmotivaatio tokossa on noussut todella hurjasti. Se haluaa oikeasti tehdä kanssani eikä enää haikaile edes kentän laidalla odottavan Ilon perään.  Muistan kyllä kuinka joskus samaisella "Ilon ja Jennyn kotikentällä" vietin koko treenit kentän laidalla itkua pidätellen ja palkkasin Priyaa pienestäkin kontaktista kun se malttoi olla haikailematta siskon perään.

Ilo taluttaa Priyaa. Kuva: Jenny Söderlund

Tämän kunniaksi jätin sitten varsinaiset tokoliikkeet itkemään kurjuuttaan ja tein kontaktiharjoituksia. Häiriköimme Jennyn kanssa toisiamme vuorotellen: ensin vain kävelemällä ympäriinsä, sitten päästämällä epämääräisiä ääniä, pudottelemalla leluja, sanomassa vääriä käskyjä ja lopuksi jopa heiluttelimme sisaruksien nenän edessä punaisen pahinta häiriötä: omaa siskoa.

Priyan kontakti oli todella hyvä! Se otti häiriötä oikeastaan vaan palloista, joita Jenny pudotteli. Silmät alkoivat heti pyöriä palloon-minuun-palloon-minuun aivan kuin se olisi odottanut lupaa päästä pallolle. Tein pallojen kanssa myös omia harjoituksia, jossa itse heiluttelin Priyalle palloa ja vaadin kontaktia.

Lähdin kentältä ihan hyvin fiiliksin viettämään hauskaa iltaa hyvän ystävän kanssa. Voitte vain kuvitella kuinka paljon siskokset painivat!

Samasta pullosta. Kuva: Jenny Söderlund

Sunnuntai aamuna heräsimme sitten aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen ajamaan kohti Kausalaa ja Wirneen-jengin paimennuspäivää. Minä olen joskus kertonutkin, että jatkoin paimennusta ensimmäisen aika mielenkiintoisen kokemuksen jälkeen silkasta raivosta. Ei hemmetti minähän saan Priyan kuuntelemaan! Priyan lempinimi paimennuksessa "sisukas sissi" pitää hyvin paikkaansa. Priya ei arjessakaan ole se kaikista nöyrin paimen. Se on todella kiltti koira, joten arki sen kanssa on helppoa, mutta nöyrä se ei kyllä ole vaan tekisi hyvin mieluusti aivan mitä neitiä huvittaa eikä mamman mielipide aina paina nin paljon sen pitäisi painaa. Paimennuksessa se pieninkin nöyryyden hippunen karisee pois. Siihen yhdistettynä mahtava työmotivaatio ja kokematon ohjaaja on aika mielenkiintoinen yhdistelmä.

Kuva: Jenny Söderlund

Eilen voin sanoa että toisella kierroksella tunsin ensimmäistä kertaa että Priya oli edes vähän minun kontrollissani. Sain sen pysähtymään ja pitämään etäisyyttä. Jee! Opin jopa jotain paimennuksesta. Muutakin kuin se, että sido kengännauhasi ennen kun menet aitaukseen. Kerääminen on sitä kun koira kiertää lampaita ja kerää niitä minulle, joka pönötän paikallani ja kuljetus on sitä kun minä kävelen ja koira on lampaiden takana kuljettamassa lampaita. Flänkkäys taas tarkoittaa sitä, että koira kiertää haluttuun suuntaan lampaiden taakse tasapainopisteeseen ja siitä lähtee kuljettamaan. Opin käyttämään sauvaa, jolla olen aikaisemmin lähinnä onkinut koiraa. sen on tarkoitus luoda painetta koiralle lyhyesti ja poistua sitten taas.

Ovelana koirana Priya keksi uuden tempun: se ei halunnut lopettaa töitä ja kiinni ottaminen tarkoittaa sitä. Eli se ei antanut toisen kierroksen jälkeen kiinni. Hienoa. Se on niin ihanaa kun koira ei anna kiinni omistajalleen. Mutta tätä temppua lukuunottamatta homma sujui jo paremmin. Ehkä se johtui siitä että lampaita oli kerrallaan vai kolme enkä ollut niin pulassa niiden kanssa tai sitten jästipää koirani suurella työmotivaatiolla on oppinut jotain. Kouluttajamme sanoi lopuksi, että Priya on kiva koira ja kehui sen motivaatiota.

Kävimme vielä lopuksi ankoilla. siinä tunsin taas palanneeni lähtöruutuun. Pidin Priyaa liinassa, mutta yritin saada sen pysähtymään ja rauhoitumaan aina ilman liinaa. Ihan hyvin se meni vaikka neitiä on usein haukuttu australianlintukoiraksi. Mutta ilman liinaa olisin ollut pulassa.

Olipa kerran Seuruun vaikeuden tukiryhmä

VIHAAN SEURAAMISTA! Vihaanvihaanvihaanvihaan. Nyt kun olen saanut sen ulos systeemistäni niin voin siirtyä iloisimpiin asioihin.

Kävimme Priyan kanssa fysioterapiassa ensimmäistä kertaa selän kuvaamisen jälkeen. Pyhä tarkoitukseni oli viedä fyssarille Priyan kuvat näytille, mutta kiireessä otin mukaani vain tyhjän kuoren. Lonkkakuva eli kaikista tärkein löytyi onneksi sähköpostistani. Selvitin tilanteen, katsoimme kuvan ja aloimme hommiin. Priya sai venyttää itseään joka suuntaan, tasapainoilla ja kävellä keppirivistön läpi. Fysioterapeutti tunnusteli ja väänteli neidin läpi. Selästä löytyi pari pientä jumia, mutta Priya venytti selkäänsä normaalisti eikä reagoinut kosketukseen kipuilevasti. Liikkuvuus oli lantiossa ja raajoissa normaali.

Pistimme makuulle ja kävimme jumien kimppuun. Priya alistui hyvin hoidettavaksi vaikka vieraan tädin veivaaminen ei selvästi ollut neidistä mieluisaa. Jumit lähtiät hyvin pehmenemään käsittelyn aikana. Fyssari antoi vihreää valoa harrastusten jatkamiselle. Priya on hyvässä kunnossa ja hyvällä hoidolla sen kanssa voi harrastaa vielä vaikka kuinka pitkään.

Lepotauon jälkeen menin illalla tokoilemaan parin ystäväni kanssa. Hieronnan vuoksi otimme ihan rauhassa ja teimme lähinnä kontaktiharjoituksia. Jostain syystä menin sitten ottamaan seuruutakin. Siitähän se itkupotkuparku sitten alkoikin. Olen niin eksyksissä senruun kanssa! Tajusin että mulla ei ole mitään käryä miten lähden sitä parantamaan. Epätoivoinen tunnelma tarttui treenikavereihini ja aloimme pitää pientä tukipiiriä siitä kuinka vaikeaa seuruu on. Voi kyynel.

Heräsin kuitenkin suurempaan avuntarpeeseeni ja varasin paikan koirakoutsin seuraamisen teemakurssilta. Jos siellä ei seuruu tokene niin ei sitten millään. Saavat ammattilaiset kertoa minulle mitä kaikkea teen väärin. Minulla on kurssiin kova luotto.

Olipa kerran Turtolan puiston tokot

Kuva: Anna 

Minulta loppui mielikuvitus otsikon kanssa.

Kuten otsikko kertoo, kävelimme tänään Turtolan puistoon reenailemaan vähän Tokoa loistavassa seurassa. Matkalla suunnittelin korvat sauhuten treenejä ja sen vuoksi hortoilin tyytyväisenä puiston ohi. Ehdin aika reippahasti matkaa taittaa ennen kuin tajusin vilkaista ympärilleni. Onneksi olin lähtenyt ajoissa niin ei joutunut Milli juoksemaan (vaikka hyväähän tuo olis vaan tehnyt..)                                   

Halusin tehdä noutoa. No tietenkään en löytänyt kapulaa. Pitää varmaan naulata kapula mulle otsaan kiinni etten viljele niitä ympäriinsä. Saimme lainaksi kaverilta kapulan, joten sain toteuttaa mielihalujamme ja nysvätä noutoa.

Ja minkälaisia noutoja neiti teki! Juoksi innoissaan kapulan luo, nappasi suuhunsa ja juoksi ihan täpöllä minun luokseni. Annoin luvan pudottaa kapulan ja vaihdoin sen leluun. Neitokaisen vire oli muutenkin kohdillaan. Se tarjosi minulle jatkuvasti odotellessa perusasentoa, kosketusta tai maahanmenoa. Pölö.

Teimme myös seuraamista. Vaikka tiesin sen latistavan noutojen jälkeistä loistavaa fiilistä. Aloitin kontaktiharjoituksella, jossa Priyan piti pitää kontaktia vaikka heiluttelin palloa sen sivulla. Aluksi neiti vilkuili aika röyhkeästi palloa, mutta kun tajusi pallon lentävän vasta kontaktin jälkeen niin harjoitus sujui oikein hyvin. Sitten otin muutaman askeleen vauhdikkaita seuraamisia. Pyrin itse kävelemään reippaasti eteen enkä jäänyt tavalliseen tapaan himmailemaan. Se sujui paremmin. Priya lähti oikein hyvin mukaan ja seurasi vahdikkaasti! Yleensä olen jäänyt vähän hidastelemaan sen kanssa, ennakoiden laahustamista. Voi olla että olen aiheuttanut laahustamisen itse laahustamalla ja olemme joutuneet laahustamisen kierteeseen. Joka tapauksessa olen hyvin tyytyväinen tämän päivän seuraamiseen.

Otimme myös paikkamakuun. Priya pysyi paikoillaan, mutta nyppi taas hieman ruohoa ja vilkuili ympäriinsä maatessaan. Sillä ei varmaan vielä ole oikein ideaa mitä sen pitäisi tehdä paikkiksessa. Sen mielestä tilanne on sama kun yllä olevassa kuvassa jossa olen jättänyt neidin vaan parkkiin. Parkissa saa puuhastella kunhan pysyy paikoillaan. Sain vnkiksi opettaa pään alas laittamisen, jotta neitokainen saisi hommaan oikeasti tehtävän yleisen palloilun sijaan.

Olipa kerran Pelottavat persjätöt

Kuva: Jenny Söderlund

"Hui kauhistus!"

Se oli ensimmäinen reaktioni kun luin agilityryhmäni facebooksivuilta mitä tytöt olivat suunnitelleet päivän teemaksi. Vihaan persjättöjä! Minulla ei ole niistä mitään muuta sanottavaa. Ne eivät ikinä onnistu, tunnen olevani hidas ja jotenkin yleinen "tatsi" koiraan katoaa kun jätän sen selkäni taakse. Noh, nyt sitten rakensimme radan jossa sain tehdä persjätön kahdesti.

Yritin väkertää nähtäville jonkinlaisen ratapiirroksen. En kuollaksenikaan muista miten radan loppukohta meni. Olen saattanut hallusinoida siihen yhten ylimääräisen esteen tai sitten kadottanut yhden jonnekkin mustaan aukkoon. 2. esteelle tehtiin takaakierto, 2-3. väliin persjättö, 3. ja 4. väliin valssi, 5. ja 6. väliin persjättö.

Kuten arvata saattaa, harjoitus ei millään meinannut onnistua. Minä räpiköin aivan liian hitaasti eteenpäin. Priya oli aivan loistava! Se haki esteille tosi hyvin minun räpiköinnistäni huolimatta ja kesti hyvin hieman jankkaamista kun minä en vaan saanut ajoitusta kohdilleen. Onnea on kiltti koira!

Mutta sain kuin sainkin koko harjoituksen lopuksi rämmittyä läpi. Tuli aika voittaja olo! Sain persjätöt ainakin tällä erää selätettyä.

Olipa kerran Priyan päivä kuvina

Hyvää syntymäpäivää blogi!

Tasan vuosi sitten korkkasin blogin postauksella: "olipa kerran pentukasa". Sen sisältönä oli kuva maailman suloisimmasta pentukasasta ja kysymys: "löytyykö Priya tästä kasasta?" Tarkoitukseni oli kirjoittaa ensimmäisestä kerrasta kun menin katsomaan silloin 3-viikkoisia pentuja. Sanat eivät kuitenkaan koskaan löytäneet paperille. Halusin pennun juuri siitä kasasta niin kovasti etten uskaltanut edes kirjoittaa edes toiveitani ylös!

Halusin eilen kuvata Priyan tavallisen arkipäivän kuvien avulla. Eli pidemmittä puheitta:

PRIYAN PÄIVÄ KUVINA

Klo 9:00

Herätän mamman märällä pusulla.

Klo 9:20

Lähdemme aamupisulle

Klo 9:40

Ihan mielettömän kuiva hihnalenkki rankkasateessa. Piti keksiä omaa kivaa ja kantaa hihnaa.

Klo 10:00

Aamupalaksi rustoluu. Namnam!

Klo 11:50

Mamma tekee "hommia". Siis hänen pitäisi, mutta hän lukeekin Nälkäpeliä.

Klo 13:00

Pusutteluhetki 

Klo 13:20

Päivittäinen jumppa ja temppuhetki. Teemme venytyksiä, syviä lihaksia ja takapäätä vahvistavia harjoituksia.

Klo 14:40

Sade vähän taukoaa joten menemme pidemmälle päivälenkille.

Klo 15:17

Ja sade yllättää meidät taas..

Klo 15:30

Litimärkänä takaisin kotiin

Klo 16:30

Pienen koiran onnenhetki kun Joni tulee kotiin

Klo 17:00

Päivälepo

17:30

Mamma keittää herkkuja.

Klo 18:15

Lähdetään tokotreeneihin

Klo 18:25

Bussissa

Klo 18:45

Lämppälenkki ennen treenejä

Klo 19-20

Aikataulusäädön vuoksi koutsimme tekee meille oharit, mutta treenaamme silti omatoimisesti! 

Klo 21:00

Tyytyväinen verkkoloimen alla. Iltaruuasta mamma ei ehtinyt ottaa kuvaa kun hotkaisin sen niin nopeasti, mutta sain nökäreen lihaa, kasviksia, pellavaöljyä ja vitamiini/kivennäislisän sekä MSM-jauhetta.

Klo 23:00

Nukkumaan!

Olipa kerran Budapest ja punainen puuhastelija

Terkkuja kaikille Budapestistä!

Olipas hauska reissu. Tuuletin aivojani oikein kunnolla kaikista koirajutuista ja palaan nyt naksuttimen ääreen levänneenä ja intoa pursuten! Kävimme läpi kävellen kaikki Budapestin nähtävyydet, otimme tyhmiä turistiposekuvia jokaisen hemmetin patsaan kohdalla, tissuttelimme drinkkejä ja ihailimme maisemia.

oikeaoppinen pönötyskuva. 

Matkan ihaninta ja kamalinta antia olivat "träpit" eli huoneet, johon meidät suljettiin ja annettiin tunti aikaa löytää sieltä ulos. Todellinen luonteeni paljastui heti ja käytin suurimman osan ajasta huutamalla muille tai hakkaamalla päätäni seinään. Oli minusta hyötyäkin: kompastuin vihjeeseen, jotka vain harvat löytävät ilman apua. Pikkuhiljaa lämpenin träpeille ja toisessa huoneessa tunsin oloni jo hyödylliseksikin kun pyyhälsin ympäriinsä etsimässä avaimia.

Sillä aikaa tämän blogin päätähti vietti "lomaansa" siskoni luona Jyväskylässä. Ystäväni Veeran koira Ilppa oli samassa hoitopaikassa joten siskollani oli kaitsettavanaan kokonaiset neljä koiraa. Yhteiselo oli sujunut loistavasti. Priya, Ilppa ja wentti olivat leikkineet ja riehuneet taukoamatta. Panu oli keskittynyt pysymään poissa jaloista ja nuuskuttelemaan ihanan Ilpan pyllyä aina tilaisuuden tullen. Panu on ollut ihastunut Ilppaan aivan pikkupennusta asti.

Priyan tuhot olivat onneksi pysyneet maltillisena. Neiti oli suolestanut muutaman lelun, kuusi rullaa vessapaperia ja kakkapussirullan. Marika näki kuitenkin parhaaksi ottaa Priyan Panun sijasta agilityyn, jotta neidin väsymätön mieli saa jotain purtavaa.

He olivat tehneet valssi ja takaakiertoharjoitusta. Marika on tottunut ohjaamaan hieman hitaampaa kumppania, joten minun tulihäntäni taisi olla hänelle pienoinen kulttuurishokki. Rata oli kuitenkin onnistunut kunhan Marika sai hieman vipinää kinttuihinsa.

Julia-koutsi kehui Priyaa fiksuimmaksi aussieksi jonka on nähnyt. Sillä on kuulemma korvien välissä muutakin kun vauhdin tuomaa viimaa. Agilityssä Marika törmäsi myös yhteen Wirneen koirien ihailijaan, joka oli stalkannut kasvattajan työtä muutaman vuoden ajan. Hän kehui kovasti meidän koiriamme! Ihailija tuli Marikalle hieman puun takaa eikä hän osannut kertoa kyselijälle edes Priyan virallista nimeä. Toivottavasti tulihäntä ei säikyttänyt pennusta kiinnostunutta ihan kokonaan!

Eilen Marika toi Priyan takaisin Tampereelle. Ja voi sitä pienen koiran riemua kun se tunnisti mamman! Vaikka Priya yrittää aina esittää maailman itsenäisintä kulkijaa niin on sisimmältään niiiin mammantyttö <3

Olipa kerran Tyttö joka röhnötti kengännauhojaan myöten lampaissa

Kuva: Jenny Söderlund

Hiphei ja taas paimentamaan! Citytyttö ja sisukas tulihäntä pakkasivat kumisaappaat reppuun ja suuntasivat Somerolle käväisemään lampailla. Meidän lähtö meinasi kariutua kokonaan kuskin puutteeseen, mutta onneksi Jenny suostui uhraamaan sunnuntainsa ja lähti meidän kanssa paimentamaan!

Matka Somerolle taittui jauhaessa, mistäs muustakaan, kuin koirista. Tarkemmin lähinnä Tokon ihanuudesta ja kamaluudesta. Ilo ja Priya pusuttelivat hieman takakontissa häkkiensä läpi, mutta nukahtivat pian auton tasaiseen huminaan.

Tällä kertaa meitä wirnistelijöitä oli paikalla vain kourallinen, kasvattaja Laura Hopun (Wirneen Hermosaha) ja Nessan kanssa sekä Hannamari pienen Jäynä-pennun (Wirneen Jäätävä Jäynä) kanssa.

Missähän vaiheessa paimennuksen pitäisi aueta minulle jotenkin tarkemmin? Tällä hetkellä oma tietämykseni paimennuksen saloista kiteytyy muutamaan lauseeseen. Tärkeimpänä pointtina: hallinta ja etäisyys. Näitä hiomme vielä pitkään. Meidän pitäisi kehittää toimivat pysäytykset ja saada neiti pitämään paremmin etäisyyttä lampaisiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Voin myöntää että vaikein muuttuja koko yhtälössä ovat lampaat. Taisin jossain tuskissani tokaista aitauksessa: "helppoahan tää ois jos ei ois noita lampaita." Luulin jotenkin, että entisenä heppatyttönä osaisin olla luontaisesti lampaiden kanssa. Ja vielä mitä. Ne ovat pelottavia sarviotuksia, jotka tallaavat tällaisen citytytön alleen. Jossain vaiheessa huomasin olevani kengännauhojani myöten jumissa lampaiden seassa. Tämä ei ollut elämäni ylpeimpiä hetkiä.

Kun kouluttaja huomasi hätäni ja tuli auttamaan. Kuin taikaiskusta kaikki alkoi toimia paremmin. Priya oli hyvin pätevä. Kouluttajamme sanoi, että neiti teki oikein hyvää työtä, mutta sitä ei saa päästää yhtään juoksemaan ja tätä kautta kuumumaan liikaa. Muuten koko pakka hajoaa. Pysäytykset toimivat, no, paremmin kuin aikaisemmin. Käytin aitauksessa meidän arkielämän odota-käskyä, jota käytän lenkillä esimerkiksi kun pyörä tai juoksija tulee vastaan ja Priya on kauempana minusta.

Aitauksessa mieleeni juolahti taas ajatus: en paimenna kyllä ikinä enää. Meidän suorituksella ei tällä hetkellä saa aikaan kuin hyvää viihdettä katsojille ja totaalisen kasvojenmenetyksen kouluttajantaidoilleni. Näytämme siis lievästi sanottuna huvittavalta. Eikä sitä menoa katsoessa uskoisi että koira on minulla kyllä arjessa ihan hanskassa. Ihana kasvattajamme piristi minua sanomalla, että ei minun vielä tarvitsekaan osata mitään. Sitä ei voi odottaa neljän treenikerran jälkeen. Tarvitaan vaan harjoitusta,harjoitusta ja harjoitusta.

Jälkikäteen minulle tuli taas hirveä hinku paimentamaan. Kahden viikon päästä uudestaan! Kyllä minä tämän lajin vielä selätän.

Blogi jää nyt viikon tauolle koska käymme Jonin ja parin ystävämme kanssa pyörähtämässä Budabestissa! Priya on viikon hoidossa Jyväskylässä siskoni Marikan luona. Samaan hoitopaikkaan lähti myös ystäväni Veeran koira Ilppa. Tytöillä on varmasti hauska "loma" Marikan, Panun ja Wentin luona! Ohjelmassa on kovan leikkimisen lisäksi myös mökkeilyä ja uimista.

Priya ja ilo Kuva: Jenny Söderlund

Olipa kerran Koirani nojatuoli

Ihan ensiksi haluan todeta kuinka pöljä koira minulla on. Oikeasti PÖLJÄ. Meinasin saada syndänkohtauksen kun yllätin neidin tökkimästä nenällään käärmettä. Olen kuullut koirista, jotka ovat tarpeeksi fiksuja osaakseen varoa moisia luikeroita. Meidän punainen katsoi asiakseen tökkiä sitä riemukas ilme naamallaan. Oli mielestään löytänyt hauskankin leikin.

Onneksi kyseessä ei ollut oikea käärme vaan vaskitsa. Ja vaikka punainen ehti hassutella otuksen kanssa tovin ennen kuin huomasin keskeyttää touhun niin luikero ei ollut naukkaissut Priyaa mistään. Eli selvisimme kohtaamisesta vaurioitta (jos minun ja lisko-paran sydänkohtausta ei lasketa).

Tämän päivän tokoilut tapahtuivat vaihteeksi meidän reviirillä Herwoodissa. Ystävämme Darja ja Ilo sekä Maria ja Jeni tulivat kanssamme treenaamaan. Aluksi teimme
vaihteeksi liikkeestä seisomista. Olen yrittänyt häivyttää seisomisen
käsimerkkiä heittämällä palkan vasemmalla kädelläni. Tottelematon vasen käteni alkoi heti väkivaltaiseksi ja heitti pallolla treenikavereitani joten katsoin paremmaksi häivyttää merkkiä toisin keinoin.

Kokeilin yleisön pyynnöstä pelkkää sanallista käkyä "stop" ilman valeheittoa. Järkytyksekseni Priya pysähtyi niille sijoilleen ja vielä paremmin kun heiton kanssa! Jee!

Otimme myös vähän seuraamista. Ja sehän meni vähän miten meni. Jos palkkaan Priyaa namilla niin tytyllä on tapana nojailla aika tiiviisti jalkaani. Olen onnistunut opettamaan sen jossain välissä kun nysväsin perusasentoa tiukemmaksi. Jee! Darja ja Maria kuvailivat nojailua aika röyhkeäksi. Se röhnöttää minussa kiinni kuin nojatuolissa. Mietimme vähän uusia palkinnon suuntia jolla nojaamista voisi vähentää. Darja jopa ehdotti, että lähde vain alta pois ja anna sen pyllähtää!

Ja eikun vahvistamaan ryhdikkäämpää perusasentoa. Huoh.

Jos palkkaan Priyaa lelulla niin seuraaminen on parempaa, mutta seuraamisen paikka mielestäni huonompi.

Murr. Vihaan seuraamista.

Lopuksi teimme perinteisen paikkamakuun. Vähän erikoisemmalla häiriöllä koska keskeltä kenttää käveli vieras koira. Palkkasin Priyaa tiheästi maassa pysymisestä ja siellä se pysyikin vaikka koko ajan piti sivusilmällä vilkuilla moista tunkeilijaa.

Olipa kerran Kaatosade

Matkalla!

Koiraihmiset on hullua kansaa! Olimme sopineet Jennyn ja Ilon kanssa treenitreffit Ilon reviirille Kämmenniemeen. Bussissa huomasin kuinka tummat pilvet alkoivat kerääntyä ja horisontissa paukkui. Sen sijaan, että olisimme vaihtaneet treenisuunnitelmat lämpimiin teekupposiin sisätiloissa, tulkitsimme myräkän hyväksi häiriöksi!




Treeneissä ilma äityi vielä huonommaksi. Niskaamme satoi vettä ämpärikaupalla ja taustalla soi valtava pauke. Tytöt eivät olleet paukkeesta moksiskaan. Tätä taitoa ei voi hehkuttaa liikaa! Liian paljon näkee koiria jotka kauhuissaan pienimmästäkin pamahduksesta. Voin myöntää, että itse säpsähdin ukkosta enemmän kun jaloissa pyörivä punainen.

Aloitimme paikkamakuulla 3 min. Priyalla ei oikein ollut oikeaa fiilistä, joten se sujui meiltä hieman heikommin kuin tavallista. Neidin nenä pyöri etäpalkasta huolimatta ja se meinasi jopa kerran nousta paikoiltaan.

Jatkoimme samalla harjoituksella kuin eilen. Eli liikkeestä maahanmenoa. Jenny merkkasi meille onnistuneet maahanmenot, jossa takamuskin löysi tiensä maahan asti. Priya oli selvästi ottanut eilisestä opikseen ja teki nyt lähinnä täydellisiä maahanmenoja.

Jatkoimme liikkeestä seisahtumisella. Jennykin kehui kuinka hienoja stoppeja tyttöni tarjosi. Tein Priyalle edelleen valeheittoa, mutta tällä kertaa heilahtavassa kädessä ei ollut palloa vaan palkka lensi toisesta kädestä.

Lopuksi teimme vielä paikallaan istumisen. Priya istui makuuta paremmin. Vaihteeksi näin päin!

Sade loppui sopivasti kun suuntasimme lenkille. Tytöillä oli aika villi meno päällä koko lenkin ajan! on ne vaan niin suloisia yhdessä. Niillä on niin samanlaiset jutut!

Olipa kerran Pylly, joka jäi ylös

Meistä tulee kuulemma koiratanssijoita. Näin ilmoitti minulle rakas mieheni kun näki minun katselevan tätä videota netistä. Me ollaan kuulemma sellainen pellekoirakko, joka sais oikein kunnon shown aikaiseksi pelkällä läsnäololla. Mutta tosissaan ihan varteenotettava harrastusehdotus. Joni kysyi minulta mikä on Priyan koiratanssikappale. Tiesin vastauksen hetkeäkään miettimättä: "Mä kyllä pärjäilen!" (I´m looking out for me!"  Eikun koreografian kimppuun. Ideoita?

Tänään menimme tokoringin treeneihin Turtolan Citymarketin läheiseen puistoon. Lähdin treeneihin vähän keskeneräisin suunnitelmin. Ajattelin ehkä tehdä vähän jotain aivotonta. Aloitimme aivottomuuden ruudulla. Tein kolme toistoa niin, että treenikaverini vei lelun ruutuun ja lähetin Priyan perään. Sitten pidimme kahdenkeskiset bileet ruudun sisällä.

Seuraavalla kierroksella treenien teema löysi meidät. Teimme liikkestä maahanmenoa. Se onnistuu loistavasti silloin kun minä peruutan Priyan edessä, mutta heti kun käännän selkäni liike jää puolitiehen. Tyttöseni laskee kyllä etupäänsä, mutta pylly pysyy pystyssä. Pyysin siis "yleisöäni" merkkaamaan oikeanlaiset maahanmenot, jotta osaan palkata neitiä oikein. Olen yrittänyt superpalkata Priyaa nopeista maahanmenoista ja yksin pähkäillessäni tietämättäni hyväksynyt puolikkaita maahanmenoja kun Priyan on vieressäni. Peruutellessa tätä samaa ongelmaa ei ole.

Lopuksi teimme vielä yhdessä kontaktiharjoituksen, jossa muut odottivat paikoillaan ja yksi kiersi pujotellen porukan läpi. Neiti oli super!

Treeneissä Priya sai vaihtaa neniä ylisöpön pikku Jedin (Wirneen Joku muu muka) kanssa ja oli liikuttavaa nähdä miten pieni pentu muisti parin viikon takaisen leikkikaverinsa. Sen häntä vispasi maata vasten niin tuhatta ja sataa. Priya kuolasi kohteliaasti pennelin pään ja yritti vähän hihnassa riekuttaa. Tapasimme myös pari uutta treenikaveria koirineen!